sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Historia toitottaa itsestään.

Olen joutunut tänne haa...ongel...haasteiden syvään suohon. Sillä nythän on niin, että perkeleellinen kuumuus ja ruhjoutunut ruumiini ovat tehneet jonkinsortin kompuksen ja ahdistaneet minut, jos ei nyt nurkkaan, niin vähintäänkin hiilarisuohon. Näin on käynyt ennenkin. Sillä esikarppausaikana, jota elettiin vuonna 2002. Jurassic Carp. Silloin oli kyllä kuvioissa Painonvartijat ja pirruuttani ajattelin tipauttaa kymmenen kiloa raakapainosta ihan tolleen pyörätuolissa pyörähdellen. Miten onnistui? Kevyesti. Meni. Vituiksi. En ihan onnistunut. Onnistuin kuitenkin sotkemaan päänuppini sisikunnan ja ruokarytmini muutenkin. Himojeni huuruissas tulikin sitten syötyä kaikkea ja nuoltua sokeritkin pussista. Juu. Riemua on pelkkää. Nälätti koko ajan niin saakuristi.

Joskus, olisikohan ollut jopa vuonna 2004, heräsin siinä kylmässä hiessä tosiasioiden keskellä, että perkele, tarttis tehrä jottai. Olin päässyt jo syksyllä 2002 kintuilleni ja nyt ei käytössä enää ollut kuin kävelykeppi. Sillä oli kätevä huidella kassajonossa, silleen vahingossa. Auts. Oli nimittäin kalorien karttuisa käsi taputellut vyötärönympärystääni taas pari uutta poimukerrointa. Eivät tykänneet irrota, eivät sitten millään. Eikä silläkään. Poistin ruokavaliosta siis Pahan Rasvan. Nypin vissiin jauhelihastakin rasvakikkareet pinseteillä. Missään EI SAANUT olla rasvaa!! Suonet paukkuu tukkoon! Aivohalvaus iskee! Tule tulta ja tulikiveä! Pekka vaanii puskissa ja syyllistää mailman tappiin, jos vilasetkaan voipakettiin päin.

Tämän kuivan kauden jälkeen sain "Ahaa!voihyvähelvetti!" -elämyksen ihan pyytämättä ja yllättäen. Jostain saapuin otsalumpioni sisikuntaan ajatus, että mitenkäsjotenkas, jos kuitenkin katsoisi vähän, mitä lautanen sisältää. Ja sen perästä alkaisi ihmiskokeilemaan. Eikun syöm..tositoimiin. Aamusella poistin ensimmäisenä leivästäni leivän. Koska silloisen opinahjoni aamupalavalikoimassa oli runsaasti tuoretta, niin keräsin siitä lautaselle parin kahvikupillisen lisäksi, runsaan valikoiman tomaattia, kurkkua jne. Leikkeleet, juuston ja leivänpäällismakkaran käytin sitten leiväksi. Ja iloitsin jokaisesta kananmunasta, jotka pöydässä olivat. Otin yhden löysän ja yhden kovaksikeitetyn, nautin ne voin kera. Eikä ollut kyllä näläntunnetta moneen tuntiin.

Lounas koostuin siitä, mitä sai. Eli keittopäivänä hirveästi juristen poimin perunat pois sopasta. Tai mitä sitten sattui olemaan. Kaalikääryleitä vetelin kyllä surutta. Pastaan en koskenut. Enkä riisiin. Siirryin punaiseen maitoon. Rasvaton maistuikin järkyttävältä. Akselirasvaa, eli margariinia, en ole ikinä voinut sietää. Sen hirveämmän makuista ruoaketta ei löydy etsimälläkään. Voi sillä varmaan jotain hyötykäyttöä olla, mutta kun edes muurahaiset eivät koske siihen paskaan.
Jossain vaiheessa totesin, että mennäänkö jo liian tiukalle? Lakkasin möllöttämästä kasviksiin. Eli keitettyä kasvista, paistettua kasvista ja salaattia niin paljon kuin kehtasi ottaa! Lihaa, kalaa, kananmunaa. Jo vain! Olo alkoi olla niin virkeä, että hyvä, kun sain nukuttua. Ja aivankuin nyt joku tunkisi räkäisen nenänsä tähän framille: "Palkokasvit ovat erinomainen proteiinin lähde!" No vittu joo! Olkoot, kun ei maha kestä. Rakastamani hernekeitto aiheuttaa järjettömän turvotuksen. Melkein ainoat pavut, joita kärsii syödä, ovat suoraan pavunvarresta kerätyt salko- tai pensaspavut. Kiehuvaan veteen ja voin kanssa ääntäkohden. Kyllä sekin tietysti jotain aiheuttaa. Mutta ei mitään hirveitä.

Iloitsin ja riemuitsin, kun vilkkaasti seuraamani keskustelu on saanut tämmöisen jänskän käänteen: Punaista maitoa voikin surutta juoda! Ajattelen täällä pienessä päässäni, että voi sentäs! Mitenkäpä tässä pian käy, kun nämä auktoriteetit saavat rasvatonta maitoa päin naamaan. Minä tapan sillä tuholaisia kasvihuoneessa. Hyvin toimii. Ei siitä muuhun käyttöön olekaan. Hyönteismyrkkynä hyvä.

Mutta kello alkaa olla sen verran, että kirkonmenot ovat ohi ja ihmispolot ryntäävät rasvattoman pöydän ääreen jaksaakseen samoilla asvalttiviidakossa. Menen minä syömään pari voissapaistettua kananmunaa ja kylkeen savukinkkua. Sillä jaksaa samoilla oikeassa metsässä sienikori kourassa.

Heleijaa!