keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Eineksistä on löytynyt syötäväksi kelpaavaa lihaa!

Vähän on kasvanut maailma kieroon. Kun uutiseksi kelpaa, että syötäväksi kelpaavaa lihaa on löytynyt eineksen raaka-aineista. Jo toki, ymmärränhän minä, että tässä on kysymys rikollisesta toiminnasta. Juu. Rikollisen toiminnan sivujuonnehan se. Ymmärrän kyllä, että kansainvälinen rikollisuus ulottaa käppinsä myös ruokateollisuuteen. Jees, Teollisuuteen. Nykypäivänä ruoka tuppaa olemaan enempi teollinen tuote, kuin koskaan aikaisemmin tämän apinalajin historiassa. Ymmärrän senkin, että tuoteselosteen sisältöön pitää voida luottaa ja lihan alkuperän oltava selvillä. Mutta, mutta.

Se mikä minua ihmetyttää, on, että keskustelu velloo sen ympärillä, että eineksiin on ylipäätään laitettu lihaa. Mikä hirveintä, hevosen lihaa. Vaikka olen kaikenlaista nähnyt ja kuullut, niin tämä on eräitä hölmöimpiä uutisointeja. Iltasatulehtemme, molemmat, kyllä ripirinnan tehtailevat mitä oudoimpia juttuja. Tämäkin on totta, mutta juttujen värittäminen alkaa mennä mauttomuuksiin. Hevosenlihahan on ihan terveellistä, syötävää eläimen lihaa. Seuraavaksi alettiin äimistellä tietenkin sitä, että hevosenliha on voimakas allergeeni. Voi täh!?!! Että oikein allergeeni! Olen sataprosenttisen varma, että ruokahommelit olisivat paremmin, jos niitä sapuskoita kasvatettaisi lähempänä ja olis semmoisia pienteurastamoja ja lihanleikkaamoja, joihin voisi vaikka viedä sen takapihan vajassa kasvatetun sikapotsinsa teuraaksi. Saisi sitten kaikkine päivineen ruhon kotiin ja mahdollisesti jopa tilauksesta makkaraa ja kappaleita. Minusta se ei olisi huono juttu.

Alkoi ahdistaa koko ajatusketju niin perkeleesti, että marssin tyhjentämään jääkaappia. Ja paria muuta. Minä, joka normaalisti syön aamupalan ja ryhdyn toimilleni. Hämmästys oli suur, kun löysin itseni jälttämästä hapankaalia ja paljon muuta. Taisi siinä muutama leivänkappalekin tulla syötyä voilla voideltuna, ennen kuin sain ajatuksenreunasta tiukasti kiinni. Helvetti. Tässähän vanha tunnesyöppö mättää ahistukseensa ties mitä. Tätä mietin kanankoipi hyppysissä. Riivin siitä siuruja suuhuni syntyjä syviä aatellen.

Tässä vastaikään Varpun kanssa käytiin debattia, minunkin täällä blogissani julistamasta asiasta, tunnesyöpöttelystä. Ahmimisesta. Ja asian tunnistamisesta ja myöntämisestä. Melko taajaan on myös radioaalloilta ja teeveeseestä tullut ohjelmia asian tiimolta. Nyt tuli myös kirja, jossa on korjausehdotuksia asiaan. Ihan hyviä olivat. Normaalin syyllistämisen sijaan.
Minun mielestäni syyllistämisen tilalle pitäisi otta ihan muut keinot käyttöön. Terapeuttini on ihana, antoi minulle rutkasti toivoa siinä vaiheessa, kun olin jo oman toivoni menettänyt. Kyllä, minä käyn terapiassa, mutta jotenkin konteksti tuntuu väärältä, siis paikka jossa käyn. Luojan lykky saan käydä siellä, muuten söisin itseni tärviölle.
Nykyään onneksi saan jo kaapin äkkiä kiinni, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Silloin tällöin mätän yli oman tarpeen, mutta nyt tiedostan, siis tiedän syyn ja seuraushan on ähkyahistus. Perunamuusiset iskevät tuollointällöin..

Kirja, josta Varpu mainitsee, on vasta kulkeutumassa hyppysiini, mutta minusta vaikutti referoinnin perusteella, että ei kyllä kolise meikäläisen kaaliin tuo. Eikä nauriiseen. Olen varmasti viisaampi kirjan tavattuani.
Immeiset eivät vaan osaa tunnustaa itselleen kohtelevansa itseään väärin. Se kun on aina sen jonkun muun vika, jos on lihava, tai törpöttelee, tai potee vakavaa työnarkomaniaa. Tyyppi kyllä tuijottaa poikkeuksetta peilistä aamuisin. No, eipä silti, en minä ole mikään poikkeus. Pikemminkin sääntö elämässäni on, että syytän ensin jotakuta muuta, ennen kuin hiffaan, että katos perkele, minähän se ihan itte!

Taidan mennä laittamaan itselleni mättöruokaa. Pannulla paistettua kaalia ja sekaan hapankaalia. Voissa. Ja jos mieli tekisi vielä jotain proteiinia, niin työnnän mustikoita jogrunttiini. Ja paljon kahvia, kevätväsymystä pukkaa. Tarkistan samalla myös vitamiinipoliittisen tilanteen. Pitänee ottaa purnukka jotain B-kompleksia, jossa on b&c -vitamiinit mukana. Sekä ulkoilla mahdollisimman taajaan. Että perse ylös tuolista ja jäälle reippailemaan!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Laskiastiistai meni ja keskiviikosta en keksi jännyyksiä.

Kuulkaa, kun joskus se oikein perkeleesti vituttaa, kun olet veivannut blogisi kanssa vuosikaudet ja yhtään ponsoria tai maistiaista ei sen varjolla saa! Toiset retostelee ties millä pemmikaanilla ja ikiliikkujalla, virman logolla ja maan lipulla. Vimmattu.
Johtuneeko sitten tästä nimimerkin taakse piiloutumisesta vai mistä, mutta että köyhää kyrsii! Ja vähän jyrsiikin. Olisihan se kiva saada kokeiltavaksi kokkivälineitä, kokkiasusteita kotikeittiöön (mm. muutama pitkä essu ja pari lyhyempää, kun nykyinen on aina pyykissä, kun sitä tarvitsisi) patalappua ja -kinnastakin kärventyneiden tilalle ja pannua, pataa, paistorautaa, uusi moterni hella ja vaikka jos sun mitä! Kävijälaskuri täällä blogin sisuksissa huitoo kohtaa 200 000 kävijässä, mutta jostain syystä etusivun klikkerilaskuri sytkyttää aina vaan tuolla alle sadassa tonnissa. Ai juu, minähän tein tempun terävän ja taisin sitä vaihtaa ajast' aika sitten. Ja tämän nykyisenkin kanssa myönnän ajoittain tupeloineeni.

Olen siis kateellinen paska, ja vielä myönnän sen. Olisihan siinä näille ponsoreille myös kutkuttava tieto tarjolla, että minkä niminen mummu se täällä oikein luuraa. No, enivei, olkoon natiseminen ja kitiseminen. Olen nimittäin hukannut ääneni. Krääää, eilen se vielä kulki mainiosti, muttei nyt pihaustakaan. Tai pikemmin korinaa, krohinaa ja sihinää. Tule siinä ymmärretyksi. Ja virastokierrokselle pitäisi huomenna ryhtyä. Siinä sitä on taas vellomista. Tulee se sen nimeltämainitsemattoman verkkokaupan mainos mieleen, älkää ikinä koskaan joutuko minkään viraston hampaisiin millään lailla! Kun pidetään ihan vähä-älyisenä. Varsinkin jos olet lihava, keski-ikäinen nainen. Puhelimessa saan usein mitä mainiointa palvelua puhelinpalvelun simasuilta, mutta varttukaas, kun menen luukulle...no tämä tästä, yritän siirtyä iloisempiin asioihin.

Mutkat suoriksi ruoanlaittoni päätyi tässä taannoin melko hengästyttävään mittakaavaan. Bongasin kylskaappini uumenista ihan käyttämättä jääneen parsakaalin, purjon viheriöivät lehvät, siis sen yläosan, lehtisellerin haileat lehdykät vilkuttelivat peremmältä ja porkkaakin näytti olevan. Ei siis mikään ultraketokuuriateria, mutta VHH, ja kelpasi minulle nuo aineet. Pakkasesta putosi syliin ruusukaalia, papuja vajaa pussukka ja syksyllä pakastamaan kaalisilppua. En tiennyt, mitä muutakaan sille olsiin tehnyt. Kuorin sipulia pari kipaletta. Tartuin vasemmalla kädelläni hyllyssä lepäävään Keittokirjaan (på svenska) ja pläräsin sieltä lähimmän resettin. Joka alkoi lupaavasti, että laita puhdistetut, huuhdotut ja pilkotut vihannekset kiehumaan kylmään veteen...eipä mitään. Tuli siitä ihan hyvä soppa.

Ihan hyvä soppa

1 parsakaali, myös varsi kuorittuna ja kuutioina
2 porkkanaa viipaloituina, kuorittuna tietty
2 sipulia silppuna
purjon viheriä osa silppuna
sellerin varsia tai mukulaselleriä niin paljon kuin sielu sietää
300-400g ruusukaalia keitettynä tai pakastettuna
kaalia silppuna n. ½ kaalia (ihan sama, minkäkokoisen, kunhan ei ole voittanut jättivihannestitteliä)
vihreitä papuja tai herneenpalkoja noin kourallinen
Lientä (kuutiosta tai ihan itse tehtyä)
Suolaa, pippuria, chiliä, timjamia, tl hunajaa

Voita paistamiseen, sillä todellakin, nämä kärväytetään pannussa ennen keittämistä, eikun kypsentämistä liemessä. Tilkka hyvää öljyäkin on paikallaan.

Kuumalle pannulle liraus öljyä ja pikkunoppa voita, anna voin pihistä, ehkä vähäsen ruskettuakin. Kaalit pannuun. Kun kaali on saanut vähän väriä, eli vivahtaa ruskeaan, ei mustaan, eikä keittössä ole savua, kumoa sisältö kattilaan. Toista öljy/voi ja kunnes voi on rauhoittunut, lykkää sipulit, myös purjo pannulle, samat manööveri kuin kaalille. Tämä toistetaan siis niin kauan, että vihannekset loppuvat ja kattila täyttyy. Välillä pannua vähän huuhdellaan vähällä vedellä, joka kumotaan pannulle. Lisätään vettä niin, että tuotos melkein peittyy. Huljautetaan kauhalla sekaisin, maistetaan, lisätään mausteet ja lisätään vielä nekin, jotka omasta mielestä puuttuu. Jos sipulia on paljon, niin jätetään hunaja pois..

Tämän jälkeen, kun soppa jo kiehui, löysin vielä vain päivän viimeisen myyntipäivän ylittäneens siansivupaketin ja pekonia. Kirosin, että tuli laitettua jo suolaa. Onneksi vielä mahtui. Paistoin ensin pekonit voissa, varovasti! Etteivät palaneet. Samassa rasvassa kärzäsin siansivuviipaleet, jouduin kyllä vähn lisäämään voita ja tipan öljyä välillä. Paistoin molemmat sikatuotteen mahdollisimman rapeiksi. Eli riivatun kuiviksi ja ruskeiksi. Niin että ne napsahtaen taittuivat. Eivätkä lörpsähdelleet. Kiersin ne talouspaperiin ja rumputin nyrkyllä murusiksi. Soppaan vaan. Ja huuhtelin pannunkin vielä. Sinne soppaan. Ja kansi kiinni, omaiset on nähneet. Touhuun paloi aikaa tunnin verran. Sopan kypsymiseen toinen mokoma. ...joutui vähän maistelemaan, ennen loppukäyttöä.

Arvatkaapa, onko tuota jäljellä? No, oikein. Helzinski Pravdasta luin, ihan Kuutautisliitteestä, että paras konsti pidentää ikää on viettää syntymäpäiviä. Mitä useammat syntymäpäivät, sitä pidempi elämä. Alankin viettää kahdet synttärit vuodessa...!




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuuraa itsesi kuurilla sairaalakuntoon!

Jokainen, ihan jokainen (olen siitä 100%:n varma) naishenkilöitymä täällä ankeassa Suomenmaassa heräilee näinä aikoina hirvittävään olemisen tuskaan, angstiin ja elämän runnomiseen. Akkainlehdet, nettijulkaisut, blogit, akkainlehtien nettisivut ja terveyssivustot notkuvat erilaisia konsteja, kikkoja, kuureja ja dieettejä, millä päästä vaivatta, vaivalla, tuskitta ja tuskitellen, tuskin kuitenkaan, eroon erilaisista rasvamuodostumista immeiskehossa. Siis nahkan alla, oman. Alan väsyä siihen, kuten joku muukin, joka muistaakseni Helzinski Pravdassa tahtoi kriminalisoida laihdutuskeskustelun. Vai olikohan se netissä? Who cares.

Olen monesti tullut siihen tulokseen, että suomalaisnainen, siis se persjalkainen, paksupohkeinen, isotissinen ja -perseinen nykerönenä, käyttää ihan sairaan väärin erilaisia ilmaisuja. Ja ilmiasujakin. Mainoshenkilöiden mielikuvissa luodaan kaikenlaisille aidanseipäille vaatetus ylle ja kerrotaan, kuinka laihtui syömällä viiliä/selluloosaa/pussitettuja lisäaineita/luontaisia aromeja/mömmöä ja kökköä, kunnes koira pissii puuroon, ainakin alle kaikkien taulukkopainojen. Kuinka BMI lasketaan tai BMW ostetaan. Näitä on nyt jo kyllästymiseen asti: DIETTI ja KUURI, sanan kuuri eteen ankkuroidaan sanoja "laihdutus" tai "painonpudotus". Kukaan ei puhu ruokavaliosta. Kaikki tuntuvat rääkkäävän itseään (kirkkaamman kruunun saat, oi kärsimyksen jalostama akka!) ties minkä sortin nälkiintymisellä tai vedenjuonnilla. Kuka vielä muistaa vissydieetin? Hyi helvetti.

Eilen, kun unimatti hortoili muissa osoitteissa seurasin ja osallistuin mielenkiinnolla keskusteluun jossa meinattiin ensin teilata ja sitten heivata. Tulin siihen lopputulokseen, että todella, mielikuvat tekevät monista asioista ylipääsemättömän vaikeita. Yksinkertaistaminen olisi poikaa, jos tyttöäkin!
Totesin siinä mm. seuraavaa: "Naiset tykäävät puhua "kuureista" ja "dieeteistä". Tosin dieetti on sama kuin ruokavalio, mutta sillä on se laihduttamissivumerkitys. Että ruokavaliota, ja yritän pitää vielä terveellisenä. Voi, kun saisi jostain tähän aikaan pimeetä lehtikaalia...no, munakas autta kyllä aina.


Naurettavinta muuten, mitä tähän päivään mennessä on keksitty mainostaa teeveeseessä, on tämä helvetin Eliittikumppani! Parituspalvelu vähän "paremmille" ihmisille! Voi jumalauta! Siinä tavallisen näköinen hotellinjohtaja etsii "sivistynyttä miestä" ja ei-minkään-näköinen mieskidurki itselleen naista. Voin sanoa, että avioliiton kautta saatu lisäosani on ihan riittävän sivistynyt ilman titteliriviäkin ja sivistää itseään koko ajan lisää. Ja niin tekee moni muukin tuntemani mies. Pikkuisen tuppaa koko mainos oksettamaan. Ei meistä kukaan parempi ole toista. Vaikka moni niin luulee. Kaikki syö, paskantaa ja piereskelee, kiukuttelee ja on omalla tavallaan hullu. Toiset tekee asioita rahalla ja haluavat haalia sitä lisää, toiset tekee sydämellä ja laajentavat omaansa kaiken aikaa.

Etten oksentaisi, niin taidan mennä etsimään aineksia hyvään vihannessoppaan. Tai sitten ihan johonkin muuhun. Jos pahimpaan kaiveluun paistaisi munan ja nauttisi sen vaikka parin kinkkusiivun kera, kun tuli hommattua tommoinen punalappuinen rasia. On siinä pari E-koodia, mutta antaa olla, kun ei niitä koodeja tule muuten olleeksi normisapuskassa.

Käsi ylös, ja kommettilaariin toiveita, mikä resetti teitä kiinnostaisi näin laskiaisen alla, päällä tai jälkeen? Paaston aika alkaa ortodokseilla ja ikuinen nitinä kahvihuoneissa kaloreista ja "eiiii, en voi syödä pullaa, kun se lihottaa!"-kommentit lentelevät busseissa. Virkkailen sen sitten framille, joka saa eniten ehdotuksia ja/tai kannatusta! Voin tehdä sekä VHH- että vähemmän VHH -versiot ko. repsettistä, jos on intoa moiseen!