perjantai 19. helmikuuta 2010

Pollatoleranssi.

Kun tässä on nyt tätä maallista ryömiskelyä harrastanut vuoden, päässyt päänsä sisään kummastelemaan kaikenlaisten asioiden paljoutta, mikä mihinkin vaikuttaa ja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin on varmaankin aika tehdä uusia suunnitelmia.

Doh, siis viime vuoden rämpimisestä jäi käteen hippaa vaille kolmen kilon, eikä puolentoista, kuten edellisessä väitin, pudotus. Sehän ei tee pal mittää pers kuukausi.  Mutta pidän sitä silti noin perinkin pientä pudotusta loistosuorituksena. Ette kuulkaa tiedä, millaisia mokailuja se on vaatinut! :D *päälle kunnon röhönaurut* Eli olen pudottanut kuukaudessa suunilleen sen, mitä aioin pudottaa viikkotasolla! Nyt on vaan nostettava viikkotason tavoite realistiselle tasolle.  Hiljaa hyvä tulee! Eli nyt on pudotusta kehitettävä 0,65 kg viikolle. Eikä huono.

Mutta mitä olen oppinut?
Olen oppinut olemaan riehaantumatta. Olen oppinut olemaan julistamatta. Olen oppinut sen, että se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Olen oppinut myös sen, että takapakin tullessa ei mennä mäkkäriin itkemään. Olen oppinut myös sen, ettei voita korvaa mikään. Olen oppinut syömään terveellisemmin. Olen oppinut syömään vihanneksia. Osaan laittaa maukasta evästä ihan mistä tahansa! Sekä tietenkin: olemaan itselleni kurinpitäjä, armollinen rouva, käskijä ja tiedän, että osaan ihan kaiken laihduttamisesta!

Voisin alkaa vetää omaa Massu -klinikkaa koska tahansa. Voi veljet, sepä vasta olisikin ... ! Siellä laitettaisiin ruokaa oikeista ruokatarvikkeista! Ja laihduutaisiin naurun saattelemana. Kuntoiluakin se sisältäisi, eikä sinne tule rimppakintut kahta kiloa pudottamaan. Vaan me muhkeat ihmiset, muhkeine perseineen, vatsoineen ja hyllyvine käsivarsineen! Kaikilla viidellä leualla! Eikä siellä pölyinen ravitsemusterapeutti itkisi, että jääkaapissa on voita, siankylkeä ja punaista maitoa. Kevyttuotteet olisivat ehdottomasti kiellettyjä! Hep! Rahnaa, niin pistän homman pystyyn! Vapaaehtoisia rahoittajiahan näyttää olevan ihan pilvin pimein...joo...*huoh*

Mutta eikun tuuleen ja tuiskuun. Lunta mättää niin, ettei sekaan sovi. Ei haittaa. Lapio heilumaan.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Syntymäpäivää! Kiitos!

LUVASSA PALJASTUKSIA! (hihihihi) ja ihan sairaasti tekstiä, joten kärsimättömät ottakoot tästä tulosteen.

Heti kättelyssä täytyy tyrmäyksellisesti todeta, että tämän vuoden aikana olen kaivanut esiin viisasten kiven, jolla laihtuminen käy kuin jatsi! Kuihistuu ihan itsekseen, voi helvetin hyvin ja jaksaa, jaksaa! Eikä tarvitse tehdä yhtään mitään! Vähän vain rukata ruokatottumuksiansa. Ihan pikkuisen. Ei tarvitse luopua yhtään mistään, ei sitten kertakaikkiaan. Paitsi: valkoisista jauhoista ja sokerista ehkä parista muusta tyhjästä hutusta. "Nopeista hiilareista". Eikä tarvita mitään supervimpanpäälletyperfoodeja. Pientä tasapainoo! Se on siinä!

Mutta: jollet ole valmis myöskin liikehtimään, voit haudata haudan taa ja saunan eteen ja päin vastoin koko räytymisprosessisi.
Jos on pyrintö missimallinmittoihin, unohda!
Tai anorektiseksi seksisymboliksi aidanseipäille, unoha tyyten!
Tai bodypumppivaksi pumpatipamelaksi, sexyksi saalistajaksi, heitä aatos akkunasta. Ja mene perässä. Saat ainaki jännitystä viime momenttiisi. Voit sitten lasaretin syövereistä heräillessäsi, jos niin onnettomasti on sattunut käymään, että jäit henkiin, pyytää tuomaan eteesi kaiken sen herkun, jota voit pillillä imeä...
Mutta siis: JOS ODOTAT IHMEITÄ, MENE HITTOON TÄÄLTÄ UTELEMASTA! TORVI!!!

Loikkasin silmät kiinni tuohon puntarilleni ja olin noin satakymmenkiloisprosenttisen varma, etten koskaan enää näkisi mitta-asteikkoa kumartumatta syvään etunojaan. Nyt pitää enää pikkuisen kumartua. Outo viilinki. Painoressukkani on siis peräti puolitoista kiloa pienempi. Vuodessa! Jumalauta ja puunaula! Muttei murehintani ole mennyt suteen, ei saveen eikä hukkaankaan. Ihan ihteensä, muttei kuitenkaan perseensutiin. Mittanauhanikaan ei veny enää, muttei se näyttänyt isojakaan lukemia. Jihaa! Sanon ihan suoraan, että olen ollut opin saunassa, hiki on monesti tullut.

Kuten oletten tästä laajasti kaarrelleesta ja pomppineesta päiväkirja/viikkokirja mälkytyksestäni rivien välistä ja välistä toisaaltakin, ehkä jopa sieltä sun täältä, lukeneet:
Olen käähistellyt, hyytynyt, mähkinyt, meuhkannut, hissutellut, tissutellutkin, mutustellut ja pulissut, hölissyt sekä tietenkin puhunut asian vierestä runsain miton! Runsasmittainen kun olen. Kuitenkin tämä on ollut hyvin terveellinen vuosi, jos ajatellaan sitä pään sisikunnan kantilta. Vai voiko aivoista sanoa, että kantilta? Eikös ne ole pyöreät tai ainakin pyöreähköt? Hercule Poirot on ainakin kovasti pyöreäpäinen herrasmies, samon Jaska Jokunen ja jokunen nimeltämainitsematon tuttavani. :)

Nyt kun olen käynyt lävitse koko skaalan, voin rauhaisin mielin todeta, että ilmaisia lounaita ei ole eikä kukaan laihdu laittamatta tikkua ristiin homman eteen. Eli laidutus, laihtuminen, kuihtuminen, kuihistuminen, kitistyminen, kutistuminen, painon pudotus, elintaparemontti, ruokavalion muuttaminen, "oikein syöminen" ettei oikein söisi(liikaa) ja ne monet poppakonstit pois lukien: YLLÄRI: kaikki tuo edellä mainittu, se vaatii lehmän hermot ja mahat, sillä nyt paljastan eräitä perustotuuksia asian tiimoilta ja menneeltä vuodelta.

Yksi:
Tee ensin, ihan ekana, itsellesi selvät tavoitteet ja aikataulu. Älä aloita "just nyt", aloita vaikka viikon/kuukauden  kuluttua päätöksestä. Aikatalusi ei sitten ole kaksikymmentä kiloa kuukaudessa. Sinä, aineenvaihduntasi ja paljon muuta sekoaa totaalisesti. Usot sie? Ja jos et puhu asiasta kännykkääsi bussissa tai kolmelle kymmenelle parhaalle kaveirille: saat tehdä asioita ihan rauhassa, itseäsi varten. Jos olet kovasti ekstovertti, niin perusta yhtistys ja ryhmä. Muodosta mielikuva uudesta itsestäsi. Konstejahan siihen on kaikki naistenlehdet ja muut väärällään. Up to you.
Kaksi:
Kartoita kaikki painoon liittyvät nykyiset tottumuksesi sekä liikunnallisesti, juomingillisesti että syömingillisesti. Rehellisesti. Pidä vaikkapa syömäjuomaliikuntokirjaa. Kirjaa KAIKKI. Jos sattuu menemään bileissä pimeäksi, arvioi, missä kohtaa katkesi, menikö koko Kossu vai vain koppa kaljaa sekä veditkö vadillisen amöriicansalaattia vai puolikkaan porsaan. Yritä edes.
Kolme:
Tee ruokalista, kauppalista,juomalista ja liikuntalista, ja noudata niitä. Alku, hyvä alku, voisi hyvinkin olla totaalikieltäyminen viinaksista. Jos et kykene, mene katkolle. Perkele. Turha mulle tulla valittamaan, jollei paino pakene. Korkki kiinni, deeku. Jalat alle! Hyötyliikuntaa, jollei muuta. Jos liikut duunissa, niin kroppasi on tottunut siihen tiettyyn määrään, lisäät vähäsen sitä muuta liikuntaa. Liikunta Kinte! Roots meillä on maalla, agraarikansalla, eikä aggrekaatti. Miten ennen edettiin? Väkisinväännettävällä, kyllä kettinkiä piisaa! Jalan. Hyväosaiset hevosella tai automobiililla, vaunulla.
Neljä:
Kahden kuukauden kuluttua ota uusi otanta, miten syöt ja juot, juokset, liikut, ruumiinkuntoilet, sillä lienet vielä elossa. Tässä kohdassa huomannet jo jotain tapahtuneen ja julistat sanaa turuilla ja toreilla. Halleluja!
Viisi:
Jollet osaa laittaa ruokaa, opettele. Se ei ole vaikeaa. Ei. Ihan totta! Pitää osata vain käyttää hellaa. Jollet osaa, syö sitten saatana salaattia. Tarkkaile erityisesti valkoisia jauhoja, perunaa, sokeria, riisiä, pastaa, puuroa, leipää siis kaikkea tähän mennessä sinulle perusruokana tuputettua tököttiä. Liika on liikaa, kohtuus kaikessa. Syö vähemmän!
Kuusi, tämä on se tärkein pointti ja pontti:
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt' ihana enkeli kotihin vie...voisihan tuon nuinii sannoo. Sillä niin usein langeta voi! Mutta vaikka henki olisi vahva, niin liha on kuitenkin heikko, ja houkutukset syöksyvät syliin kaikilta teeveeceekanaaleilta, raadiovastaanottimien taritsemilta kanavapaketeilta sekä tietenkin tienvarsiliittymiin nousseilta syömä- ja tankkaushelveteistä. Älä masennu, älä ainakaan heitä rukkasia nurkkaan, ettei tästäkään kuurista mitään tullut. Vittu. Pitäkää tunkinne. Mää en ala teitä. Mää meen ny ja syän itteni nirvanan tuolle puolen. ZotZot. Ei se niin mene!
Tässä sinulle ratkaisun avaimet, ole hyvä:
Jos olet syönyt paljon leipää, perunaa, sokeripitoisia aineita, riisiä, pastaa, puuroja niin "pidä paastopäivä" eli parina päivänä viikossa ensi alkuun et vaan syö mitään näistä. Pärjäät hyvin raasteilla. Tulet huomaamaan eron päivien välillä. Rajoita hiilareita, mutta älä ala niuhottamaan.
Lisää liikkumista. Oikeesti! Liikkumalla "vähän enemmän kuin normaalisti" tekee ihmeitä, jollei muulle niin mielelle. Reipas kävely umpihangessa ajaa kehosta kuonaa ja hikeä...
Älä anna periksi. ÄLÄ ANNA PERIKSI!!! Jos työn, levon, sairauden, äkkillisen mielenhäiriön, salamaniskun, muistinmenetyksen, migreenin, epäjärjestyksen, ilmastonmuutoksen, jääkauden, bussien aikataulumuutoksen, VR:n veturimiesten lakon tai muuhun helvetin hyvään syyhyn vedoten kirmaat ihan saatanallisperkeleelliselle pizzalle, mäkkärimätölle, uuniperunalle Matilla tai ilman, makaroonilaatikkotaivaaseen, nykäiset kolme levyä jonkun ylikansallisen tehtaan suklaata tai muuten vaan syöpötyttää ihan jumalattomasti (naisille pakkaa niin käymään ajoittain) tai vedät helvetilliset lärvit (itsepä kärsit, sika!) NIIN ÄLÄ ANNA PERIKSI. HUOMENNA ON UUSI PÄIVÄ, ENSI VIIKKO ON PAREMPI, VITTU MIE NÄYTÄN NOILLE, EN IKINÄ JUO ALKOHOLIA, EN KOSKAAN ENÄÄ OKSENNA SUKLAATA/RIISIPUUROA/JÄLKIUUNILEIPÄÄ OJAAN...Vaikka aloittaisit alusta kerran viikossa, älä anna periksi. Ä-lä an-na pe-rik-si. Jummarsitko?

Ennen kaikkea:
ole itsellesi armollinen, älä aseta itsellesi tavoittamattomia tavoitteita. Tee aivotyötä, mietiskele, humppaa, mene taijiin, nyplää pitsiä, tee ihan mitä tahansa, jossa saat alitajuntaasi yhteyden: "minä laihdun" "minä kutistun" "minä nautin tästä" "tämä on kivaa" Think! Ajattele! Taritse alitajunnallesi positiivista lähestymistapaa, äläkä koskaan, ikinä anna valtaa ajatukselle: "ei tästä kuitenkaan mitään tule, munilleen menee koko laihis taaskin". Idiootti. Et sitten usko tylsällä sahallakaan.

Jollet ole aiemmin sallinut itsellesi voita, kermaa, hyviä öljyjä niin ole siltikin varovainen niiden kanssa. Mitään näistä mainituista luonnollisista rasvoista ei pidä ylen käyttää. Suhtaudun itse niihin niin, etten välttele, vaan teen kermakastikkeita ihan surutta. Margariini on teollinen rasva, kuten vaseliini, laitatko mielelläsikin akselirasvaa suuhusi? Jos, niin mene lääkäriin, sinulla saattaa olla vaikea neuroosi tai muu mielen sairaus.
Jos olet tähänkin asti putsannut possun ulkofileestä rasvat, niin tee niin jatkossakin. Tai jos inhoat kanannahkaa, ei sitä pidä silloin syömänkään. Vaikka sei olisi mielestäsi parempaa kuin lohi, niin ei se ole mikkää häppee, syö seitä. Kaikki keinot ovat sallittuja.

LIFE IS SO SIMPLE. ME TOO!

Lukaiskaapa mitä myös Varpu on kaivellut! Yllättykää ihan hel..kovasti paljon!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Tarpeeton yliviivataan

Onhan aikaa palanut. Vaan ei tupakkia. Siihen nähden asiat ovat mallillaan. Ei sen puoleen, etteikö tupakoitsija nauttisi tupakasta vaan sen vuoksi, ettei ole kessuja tullut käryytettyä. Sinällään hyvä, mutta kuitenkin huono. Kun unohdin tupakoida syysmyräköissä sairastamani sikalentsun aikana ja varsinkin sen jälkeen, olen jälleen/taas todistanut alitajuisesti todeksi sen, että aineenvaihdunta hidastuu tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Muka. Paskat. En oikeasti usko tuohon.

Ennemminkin on tullut puputettua kaikkea ENEMMÄN ja SUUREMPINA ANNOKSINA, kuin tupakoinnin palavina päivinä. Ja en osaa selittää edes itselleni, mistä moinen johtuu... Otetaan taas esimerkkiä kehiin: Ennen lopettamista/unohtamista esimerkiksi aamupalaksi piisasi vallan mainiosti kananmuna ja parista  kolmeen viipaletta pekonia. Kupponen kahvia kyytipojaksi, siis se puoli litraa ja siihen vielä punaista maitoa. Näillä mentiin. Kevyesti ehtoopäivään. Nyt totesin päivänä muutamana, että munakas koostuu kolmesta munasta, vihanneksista ja yli puolesta paketista pekonia...Että onko mikään ihme, jos olomuotoni ei meinaa suostua muuttumaan!

Kun tässä taas tilapäisesti harrastan kokopäivätyötä, olen löytänyt itsestäni aivan uusia lihaksia. Tai oikeastaan jämiä niistä. Ne ovat muuten helevetin kipeitä jämiä. Kun en ruumiillista työtä ole tehnyt vuoden 2002 jälkeen, niin tälläinen kevyt, ruumiilliseen työhön viittavakin työ saa minut parkumaan kivusta ja särystä. Ennenkaikkea vatsalihakseni tuntuvat kadonneen jonnekin kaukaisuuteen, koska selkäpuolella tuntuu ikäviä asioita aina päivän päätteeksi. Menee taas ibuprofeenien viljelyksi, että pysyy kasassa nämä muutamat jäljellä olevat päivät. Auts.

Eipä silti, ei tuo työnteko minulle ole koskaan ollut mitenkään ratkiriemukasta, täytyy sanoa. Sen verran sosiaalinen erakko olen, että joko itsenäistä työtä tai melutyötä. Kummassakaan ei tarvitse olla paljoakaan tekemisissa työtovereiden kanssa ja ne olisivat parhaat vaihtoehdot. Pahinta minulle on olla käskytettävänä. Tai tehdä töitä sekavien ohjeiden, sinnepäin -johtamisen, tyhjien lupausten ja selkäänpuukottajien kanssa. Varsinkin, jos ne selkäänpuukottajat ovat esimiehistössäni. Kuten yleensä ovat olleet. Kummallista...!

Mutta hei, huomasin tänne ryömiessäni, että täällähän on tolituksiani käyty lukemassa jo yli 10 000 kertaa! Lukijoitakin on jo enemmän kuin koskaan uneksin saavani. Yritän parhaani mukaan pilata päivänne useammin, kun kerran kahdessa viikossa. Mietintämyssyssäni on taas aihe, jos toinenkin, ellei peräti taas pidemmänkin rupeaman verran!

Ja nyt sille kahveepaussille. Kahvia on vielä puolisen litraa.