torstai 20. joulukuuta 2012

Kappas maailmanloppu! JOULU on pikkujuttu sen rinnalla.

Sama asia. Ostoshelvetit, kauppapuodit ja kiskat ovat tunkutäynnä kansalaisia, jotka osteskelevat kaikenlaista turhaa krääsää suvun ja perheen harmiksi. Nykykakarat kun eivät tunne kiitollisuutta joulukuusenkarkeista, parista nahistuneesta omenasta, palaneista pipareista ja pihlajanmarjamarmeladista voimapaperipussissa, joka on teipattu maalarinteipillä ja päälle piirretty tontunkuva. Ei kun pitää olla parpie ja mailitlepouni ja ties mikä trasformeri. Vähintään 3D ja hilkut päälle. Toista se oli ennen, kun kahlattiin hangessa huopatossut täynnä lunta haulikon kanssa riehuvaa perheenpäätä karkuun kohden koleaa salomökkiä. Niin se oli, ennen oli kaikki paremmin. Ei kinunneet kakarat pleikkaria.

Tämänjouluiset lahjat on hankittu onneksi jo hyvissä ajoin. Avioliiton kautta saadulle lisäosalle hommasin sellaisen taskulampun, että nyt näkyy pimeääkin pimeämmässä vaikka naapuriin. Olisi vielä se naapuri, johon näkyä. Lapsenlapsenkin lahjapaketit on jo kääritty. Olen tyhmä mummo, minulta tulee enimmäkseen pehmeää pakettia ja kirjoja. Ostakoot muut ne hemmetin rojut. Veljenlapsille lähtee vähän vaatimattomammat puketit, mutta pääasia, kunhan muistetaan jotenkin. Siinä se tuli. "Pääasia, kunhan muistetaan jotenkin". Vaarallinen lause, joka johtaa ylilyönteihin. Helposti! "No ei niille kehtaa mitään halpaa ostaa..." Ja laiva kääntyi just köli ylöspäin. Eli kippasi nurin. Minulla se nyt tarkoittaa, että se muistaminen on se pääasia. Koska kakruille on jossain vaiheessa tärkeää se, että niitä paketteja on PALJON. Lisänä siis rikkakin rokassa.

Rokasta tuli mieleen, että olette varmaan herneitten kanssa helisemässä? On pakaste-, purkki- ja kuivattua. Ja kaikenlaisten elukoitten luita? Kuten sian, kanan tai kalkkunan? Kuten joulunaikoihin jostain syystä on. Ylensyötyänne kinkun tms. lihaklimpin, alkaa julmettu pähkiminen, mihin sen lopun hukkaa. Sitä kun tuppaa jäämään. Ja olen ollut kuulevinani vinkunaa,ettei enää syödä lipeäkalaa mennävuosien malliin. Minä kyllä varasin ison palan valmiiksi. Että saa sitäkin kerran vuodessa. Niistä tähteistä voi viritellä vaikka millaisia herkkuja!

Nyt alkaa sitten sataa ruokavinkkiä jämille, kuten varmaan arvasitte. Kinkusta tms. se hernesoppa on klassikko. Jota syödään pitkälle tammikuun puolelle. Enempi vähempi tuunattuna. Pakaste- tai purkkiherneitä voi siihen perussoppaan laittaa väriksi. Ei mene hukkaan nekään. Hernehiä kun pitää kuivatusta muodostaan turvottaa liottamalla vähintään yön yli. Ensin keitetään rokanpohja luista, joista sitten irrotellaan parin tunnin kiehuttelun jälkeen ne isoimmat luut ja sihvilöidään pienemmät pois. Keitetään tietenkin mausteiden, kuten porkanien, siplien ja maustepippurin ja varovaisen suolan kera. Laitetaan herneetkin kiehumaan ja nekin saavat kiehua ensin toista tuntia, niin että alkavat kärsiä jo veden vähyydestä. Isompaan kattilaan yhdistellään näistä lihaksista, liemestä ja hernehistä se hernekeitto. Annetaan vieläkin muhia pari-kolme tuntia, ettei tule vaivoja. Ilmavaivoja, ei ilmaveiviä.

Lipeäkalan valkokastike on oivallinen lisä, kun tekee nykyään jo ympäri vuoden saatavasta kesäkurpitsasta lasagnea, ja voi siihen laittaa myös munakoisoakin. Paksuja viipaleita vaan molemmista ja itketetään huolella. Jos on parilapannu, niin väritetään kivat raidat, jos ei niin kärvennetään molemmin puolin. Pohjalle liraus joko voisulaa tai gheetä tai oliiviöljyä, päälle kurpitsaviipaleet, joiden päälle rosollia, jonka päälle munakoisoa ja sen päälle valkokastiketta. Ja homma jatkuu kurpitsaa-kinkkuviipaleita-sinapilla maustettua valkokastiketta ja munakoisoa. Helevetinmoinen keko tähteeksi jääneitä juustoja päälle. Jos niitä juustoja on pirusti, niin niitä voi käyttää siellä välissäkin. Mausteina maustepippuria, timjamia, rippu rosmariinia ja nälkä. Saman voi tehdä myös kalasta. Ei ehkä lipeäkalasta, mutta graavi- ja kylmäsavulohesta kuin savusiiastakin että lämminsavulohesta, mausteena tilli-timjami. Eikä mene hukkaan, on taas uudenvuoden pile-eväät taatut. Nakit ja perunasalaatti on niin sou lääst siison!

Ja mitäs sille livekalan lopulle? Siitä tehdään liivatteen kanssa kalaliemeen tiukka hyytelö, joka tungetaan hyytymään korkeaan suorareunaiseen astiaan tai sitten vaihtoehtoisesti kierretään jo vähän jähmettyneenä tuorekelmuun makkaranomaiseksi pötkyksi. Siitä veistellään siivuja jotka nautitaan juuston ja tomaatin kera. Maustettuna toki seuraavanlaisella seoksella, joka morttelissa murskataan: timjamia, maustepippuria, ½tl sokeria (hui!), 1 valkosipulin kynsi ja kuivattu chilipalko. Muhjutaan oikein hyväksi, ja ripotellaan tomaatille, jonka päälle viipale livekalatytinää ja siivu herkullista juustoa, tähän käy kotona tehty (tai kaupasta ostettu "kotijuusto") tuorejuusto paremmin kuin hyvin.

Sillit tulee syötyä purkista suoraan...ja samoin on syöty moni muukin herkku. Sen isompia kattauksia tekemättä. Kahteen pekkaan kun ei olla kovasti vaivauduttu. Muut vaivaantukoot joulusta meidänkin edestämme.

Mutta ei maar. Ulkona päivä paistaa viimein, ja pakkastakin on ihan rapsakat -14 astetta Celsiusta. Lähden kirveen kanssa pilkkomaan koirille herkkuja, joita mehtämiehiltä sain. Hirven kylkilyuta. Sekä lihakaupasta kaupanpäällisenä saamiani porsaanluita irrottelemaan. Saavat pientä puuhaa eivätkä suunnittele pakoa Alcatrazista. Eli tuosta pihatarhasta.

Saatan minä jonkun jouluröyhtäyksen tänne vielä päästää, riippuu ihan siitä, mistä se roikkuu.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulu tulee rivakkaa ravia.

Vanha raktori ei ruostu, sanotaan jossain laulunpätkässä. Vai oliko se rakkaus? Enivei, oli nyt sitten vaikka illyrialainen sotisopa, niin aisaan.

Eilen minulla oli kyseenalainen ilo ja kunnia muistella menneitä. Ystäväni ja kylänmieheni on kovin innoissaan suomalaisesta perinteestä. Ja siihen liittyen nimenomaan sahdista. Itselläni on juuret tukevasti siellä sun täällä ja Neuvostokarjalan mullassa, mutta osa minusta on periytynyt Hämeestä, ainakin neljännesosa, loput on savolaista ja karjalaista. Enimmäkseen savolaista kuitennii...

Hämäläisneljännekseni keitättää minulla sahtia pari-kolme kertaa vuodessa. Nyt olisi jo pitänyt joulusahti panna alulle, että ehtii. Saattaa olla, ettei enää ensi viikolla ehdi. Olisipa sitten ainakin uunna vuonna maisteltavaa. Vaikka sahti ja diabetes ei ihan ole yksi yhteen, mutta pari kertaa vuodessa voi lipsahdellakin vähän. Tietää taas tovin lipsahdelleensa! Hyvästä sahdista ei tule vatsavaivoja eikä humalaa. Kun juodaan sahtia, ollaan sahissa. Joutsassa (Jousa,lat.huom.) ja Sysmässä on sanonta: "Ei se juovuksissa ollu, s'oli sahissa." Juovuksiin tullaan ihan muista aineista, kuten viinasta, humalaan samoin kuin myös känniin, pöhnään, hiprakkaan jne.

Tämän vuoden jouluna meillä on kovasti vähän suunnitelmia. Suunnitelmissa on lähinnä vaan se, että ollaan ja levätään. Syödään hyvin. Yhdistelen tänä jouluna kaikenmoisia asioita. Yksi on lanttulaatikko nauriista. Toinen porkkaloora, kolmas tietenkin kinkku. Silliä pitää olla kullekin säädylle, ja tottakai rosollia! Rosollista on iankaikkinen kädenvääntö, laitetaanko siihen perunaa ja omenaa vaiko eikö. Ei laiteta. Porkkanaa, punajuurta, sipulia ja suolakurkkua. Kastikkeeksi punajuurivärjättyä kermavaahtoa. Lipeäkala kuuluu kiinteästi minun jouluuni. Joskus lippikala on ollut vähemmän kiinteää, ja silloin pitää mennä katsomaan peiliin. Kalahöytyviä kattilasta kalastellessaan sitä tietää elävänsä. Maustepippuria, suolaa ja valkokastiketta. Siis sitä pesamelsoossia.

Piparkakkuja? Joo ja ei. Joulutorttuja? Voin tehdä, vaan en syö. Väskynäsoppaa? Ookoo, enimmäkseen kuitenkin kermavaahtoa! Muistakaa myös hyytelöt ja tytinät. Hyytelöimällä ns. normaalit joulueväät, ne pääsevät aivan uusiin sfääreihin. Olen minä joskus kokeillut lanttulaatikosta värkättyä tytinää...ei ollut ollenkaan hullumpi idis se.

Mutta sahtiin palatakseni. Sitä kun ei kotioloissa oikein saa keitettyä. Vaikka jotkut ovatkin mehumaijalla moista urotyötä yrittäneet...! Pitää hankkiutua padalliseen saunaan ja haalia jostain kuurinaksi sopiva värkki. Esim. saavi, johon reikä tai reikiä pohjalle. Mutta jos oikeasti innostuitte, niin Suomen Sahtiseurasta saa lisätietoa. Ja Pääkaupunkiseudun sahtiseura SahtipäiltäHuomatkaa, että pitkin Suomea on paikallisia sahtiseuroja! Alkoista ei vissiin enää sahtia saa, kun sen kuljettaminen on hankalahkoa. Tuoretuote, elävä juoma! Ei muuta kuin: SAHILLA SATAVUOTIAAKSI!

tiistai 4. joulukuuta 2012

MINULLA ON VOITA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ!

On lunta tulvillaan taas. Miksei olisi, kun jokavuotinen ilmastonmuutos on tuonut meille valkean talven. Taas. Sehän yllättää kerran vuodessa. Mutta se, mikä ei yllätä, on tämä iänkaikkinen jollotus sydän- ja verisuonitaudeista, rasvansyönnistä ja vaarallisesta elämästä, jonka voi parantaa vain yrttilääkityksellä, siis puskistumalla. Paitsi, että kohta ei lääkitä enää yrteilläkään. Kun menevät kuulemma, näin kertoo hevosmiesten tietotoimisto, apteekkitavaraksi. Kohta on myös voi reseptillä saatavaa tavaraa.

Ai, sanoinkos minä jo jollekin, että TÄMMÖINEN UUSIOFOORUMIKIN on availtu kaikessa hiljaisuudessa. Siellä sitä riittää tavattavaa tavattomasti. Ja lisää tulee koko ajan!

Viime päivinä olen huomannut, että kolesterolikeskusteluun tulee enemmän ja enemmän mukaan jännittäviä sanoja, kuten "huijaus", "harhaanjohtaminen", "peittely", "vääristely", "piilottelu" ja muita vastaavia. Seinille rientelevät niin professorit kuin valveutuneet kansalaiset. Ei ole aivan pötypuhetta se, että suomalainen voi paremmin. Voilla. Kyllä minä näkisin, että vähemmän vaaleaa leipää, leivonnaisia sekä muita huttuja imevä kansalainen voi paremmin. Kun nämä valkoiset jauhot ja sokurit on korvattu KASVIKSILLA, jos ei ihan karmivan tiukan ketoosiprosessin ystävä ole, niin myös maan alla kasvavat elämänmuodot kuuluvat joukkoon. Kaalien sukukunnassa on vallan monta herkullista vaihtoehtoa lautaselle. Ja taatusti terveellisempiä, kuin iankaikkisesta iankaikkiseen säilyvä suttuleipä.

Mikä ihme on meidät tähän tilanteeseen ajanut? Toiset brassailevat sillä, että elävät säntillisen terveellisesti luomua syöden ja juoden. On luomusuklaat, -punkut, -kahveet ja muut eväät. Ja koko elämä meneekin sitten hifistellessä niiden sörsseleidensä kanssa. Kun ei voi ostaa keräkaalia, kun se ei ole luomua. (kaali 0,59€/g luomukaali 1,67€/kg) Näitä omaan näppäryyteensä sotkeentuvia messiaita on tämän tuosta nähty, ja mikään ei ole muuttunut. Ei edes se, että kauppa nykii luomusta kolminkertaista hintaa "tehotuotettuun" nähden. Samoin tuottajatorit, joissa sentään suurin osa jää tuottajalle...vai olenko täysin väärässä. Tässä julistan taas sitä KOHTUUS KAIKESSA -periaatetta. Ja sitä, että ei ole mikään kieroonkatsomisen aihe se, että et ole luomusti ajatteleva ja sen vuoksi muita älykkäämpi ja kertakaikkisen Hyvä Ihminen! En voi käsittää moista en.

Sitäkään en ymmärrä, että tuijotetaan millimoolin kymmenesosiin, jonka perusteella jaotellaan jyvät akanoista. Eli määrätään kolesterolipillereitä. Sain hippiäiseltä viimeksi Ezetrolia reseptillisen. Ennen olisin ottanut vaikka ketunmyrkkyä. Minä en jaksa käsittää sitä, että jos on jo kertaalleen sydänverisuonet ultrattu, ja nähty, ettei siellä ole plakkeja ja olen mielestäni edelleen nainen, niin määrätään tuhottoman toimimaton lääkitys. Kun joku "tuhannes tutkimus" on senkin todennut, ettei vanhemmille naisille ole juurikaan hyötyä kolesterolilääkityksestä. Ja kokonaiskolesterolini on sentään ihan hyvä viisikymppiseksi diabeetikoksi.

Mutta nyt menen elämään vaarallisesti, syömään pari voissa paistettua kananmunaa! Heleijaa, jatkan aiheesta taas innostuttuani kuni sonni.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Mutavellin Macchiavelli.

Kyllä on sitten sopiva blogautussää. Pilven varjot vaeltavat ja kylvävät pari pisaraa vettä lisää rutik läpimärkään maastoon. Ihan kuin ei olisi kesällä sitä jo tullut. No, enivei ja heisulivei. Ei haittaa, kun istuu sisällä lämpimässä. Tosin pakko tuonnekin on mennä rytyämään, kun koirat velvoittavat. Mikäs sen mukavampaa...hrrr. Sopiva vaatetus ylle ja baanalle, eihän se sen kummempaa ole. Niinkuin syöminenkään. Sopivat eväät ja silleen. Laiskottelulle tuppaa aina löytymään hyviä selityksiä pilvin pimein, ihan kaikensorttiselle laiskottelulle. En voinut, kun... Olin muualla, kun... Olisi pitänyt... Voisin... Tälläviisiin alkavat useimmat lauseet, kun pidetään puolustuspuheita, että miksei. Iltaa kohden sää ei muuten edes ole parannut, päinvastoin. Ajelimme umpisynkällä ja myöskin tylsällä kakkostiellä jonkun ultravarovaisen vanhemmanmallisen, siis iäkkään farmariauton takana, jonka kuljettajaksi paljastui nuorehko nainen. Mieli teki pysäyttää, että "Hei, 40km/h on vähän liian hiljainen vauhti, kun autoja tulee vastaan...vai pyrkiikö sotaratsusi vastaantulevien kyytiin?"
Toivoakseni, kun aamulla herään jatkamaan tätä, olisi parempi sää eli keli.

Nyt on hankala sanoa, kun ei tuonne vielä näe, että mitä ilmaa se minulle huomenna taritsee. Toden totta, ihan sama. Olen piehtaroinut monta päivää suolakalanhimoisena. Toinen mille mieleni on laulellut oodeja on juusto. Ihana juusto! Harmi vaan, ettei niitä ihania juustoja kohta enää Suomessa ole. Minne on kadonnut juustosta maku ja luonne? Mihin ovat joutuneet aromit ja vivahteet? Itkeskelin vaimeasti lukiessani kirjaa "Iloinen Juusto", vuodelta 1962. Silloin jos olisi kirjailija tiennyt, mihin pisteeseen olemme ajautuneet viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän olisi itsemurhannut itsensä paperiveitsellä. Mutta siihen suolakalaan. Sitä siis piti saada. Koska olen mummo, WannabeChef ja agraarijuureni ovat vielä hyvinkin pinnassa, olen jo hyvissä ajoin hommannut muikkua ja silakkaa tarjousmyynneistä, mahdollisimman tuoretta. Siis sitä vähintään neljä päivää vanhaa, kun täältä ei tuoretta saa edes aseella uhaten. Onkohan kukaan yrittänyt? Juoksumarssia siis jääkaapin uumeniin ja kas, pääläri päätöntä muikkua haltuun. Vettä keittymään. Sen perästä totesin, että tönkkösuolattua muikkua ei voita mikään. Lanttuja kappaleina veteen ja melkein kypsäksi keitellen. Muikut siihen viimeiseksi päälle. Nautitaan jääkaappikylmän voin ja piimän kera. Vot, että oli hyvää. Joku vellihän se tuokin on, mutta perunoilla. Nauriista voi tehdäkin naurisvelliä, kermaa ja voita ja keitettyä nauriita. Survotaan ja kermaa ja voita peliin, se on siinä. Ehkä suola ja pippuri parantaa makua ja muutama yrttikin!

Eineestä tokeennuttuani totesin, että alan vuntsailla syntyjä syviä. Heräsin tuossa kolme varttia sitten. Enkä muista, mitä olen vuntsaillut. Kaikista maailman asioista selvisi minulle jo varmaan miljoonatta kertaa, että PITÄYDY YKSINKERTAISUUDESSA. Olenhan minä tehnyt monimutkaisiakin reseptejä ja ohjeita sekä vaikka minkäsorttisia voltteja tuossa hellan äärellä. Mutten ole omasta mielestäni onnistunut kovin hyvin, parahultaisesti vain. Mutta siinä vaiheessa, kun olen jättänyt turhat krumeluurit ja hilppeet vähemmälle huomiolle olen onnistumut suorastaan yllättävän hyvin, yllättämään jopa itseni! Kuten tuosta lanttu-muikku -hommelista huomasin. Sekä yllättäen muistamastani muhennetusta brysselinkaalista. Ruusukaali loppui kesken ja tälläsin sijalle tavallista. Pienen pieni kerä tavallista keräkaalia silpuksi ja voin kanssa pannuun, ruusukaalit neljään osaan ja samaan osoitteeseen. Vähän lisää voita, mausteet maun mukaan, maustepippuria, meiramia ja timjamia tuli lykättyä ja vähän lisää voita sekä kermanloppu. Kääntelin ja annoin muhia. Siinä sitä oli makkaran kyytipojaksi mukava ehtoopala. 

Ihan näitten päättömien tuumailujen ja turhan jorinan jatkeeksi onkin sitten hyvä laittaa pari mukavaa, vanhaa reseptiä, jos nyt vaikka Sota-ajan keittokirjasta, vuodela 1917.

SOTAVOI

2½ dl täysimaitoa
½ rkl. perunajauhoja (20gr)
250 gr voita
suolaa

Perunajauhota sekoitetaan tilkkaseeen maitoa; loput maidosta kiehautetaan ja perunajauhot sekoitetaan joukkoon ja saavat kiehahtaa. Seoksen annetaan jäähtyä noin 35 asteeseen, jolloin notkeaksi vatkattu voi pienissä erin pannaan sekaan. Seos vatkataan, kunnes se tulee aivan sileäksi, suolataan ja pannaan jähmettymään kylmään paikkaan. (Hyvin maukasta). ½ kg voita.

-tämä oli Valtion Kotitaloustoimikunnan tiedonanto sanottiin reseptin lopussa. Kirjassa on paljon muistakin rasvaresepteistä, mm. Rasvahöysteestä ja parista erilaisesta Paistinrasvasta. Osastolla "kaikenlaista". Sotavoistakin on toinen versio. Hauskoja nämä vanhat keittokirjat.

torstai 15. marraskuuta 2012

Hartaita säveleitä ja vapaasti varastosta.

Olen ollut viimeisen parin viikon aikana melkoisessa myllerryksessä. Myllerryksen nimi on ollut toissa viikon alkumetreillä migreeni. Sen kourissa valui suohon kolme päivää. Sunnuntaiehtoona alkoi. Rukoilin jo, että Kuoleman Enkeli saapuisi paikalle lopettamaan kärsimykset. Oli nimittäin niin kammottava. Tokenin vasta keskiviikkona tolpilleni. Tiistai menikin mukavasti yöpaidassa hilluen. Uskooko kukaan, että sisälläkin pitää silloin käyttää aurinkolaseja. Tosi on. Ja oksentamisesta en puhu mitään. Viime viikko meni sitten ankarissa ponnistuksissa. Oikeastaan koko marraskuu on ollut todella marto. Henkilökoiraiseen elämäänkin mahtui suuria suru-uutisia. Ja vähän pienempiä. Menivät samalla itkemisellä. Koira kun on perheenjäsen, siinä missä Sauna-Arskakin, joka on hämähäkki. Tai oikeastaan useampi hämmäheikki. En ole raskinut siivota niiden verkkojakaan pois, ennen kuin olen varma, ettei niissä ole asukkaita. Tämän tuosta näkyy lastenkamareitakin siellä täällä sekä liikuttavan pikkuruisia verkkoja kauniisti virkattuine luolineen. Hellanlettas.

Olen ollut huomaavinani jälleen, että härnäämisen ja höpöhöpötieteen raja on kuin vetoon piirretty viiva. Ei siitä ota selvää Hiltunenkaan. Ja hän on sentään melko lukenut henkilö. Toisaalla sotisopaa sovittelevat aggressiiviskollektiiviset niinku-"karppaajat" ja toisaalta huutelevat puskista kaikenmaailman tietäjät iänikuiset, koulutuksella ja ilman. Mutta siinä olen yhtä mieltä eräästä asiasta Savon Sanomien kanssa, että liian kauan on suomalainen peruspertti pistellyt lihankaltaisia tuotteita pikku suukkiinsa. Kanan nahka on aivan sairaan hyvää, mutta kunnolla paahdettuna. Eikä se kyllä lihaspullia pilaa, mutta toisille ihmisille on täysin käsittämätön asia, että elukan nahoista voi tehdä muutakin kuin nahkahousuja ja rukkasia. Ja paistettu, rapea possunnahka, voi jukra...kun saisi jostain semmoista niinkuin pikaruokana, niin olisin onneni kukkuloilla.

Mitä tähän mediasotaan tulee, niin lienen sitä ihmetellyt ennenkin, olen minäkin kirjoittanut kantaa ottavia kirjoituksia puolesta ja vastaan. Vastaan oli pirun hankala kirjoittaa, ja tussi jäi ihoon ikävästi kun sillä vastalla saunoi. Mutta todettava on, että useimmat kiistat tuntuvat majoittuvan tiettyyn "osoitteeseen", josta tunnutaan taustajoukkojen kanssa sörhivän tikulla silmään ties ketä ja ties miksi. Varmaan siksi, että julkisuus houkuttelee ja tuottaa ns. "nimeä" ja sitä kautta tuloja. Julistautui sitten apostoliksi, pastoriksi tai kenraaliksi saati jopa tähteiden sotaksi. Aivan sama, mutta minusta asenne on lähinnä naurettava. Alan perin kyllääntyä tähän jatkuvaan rääpimiseen "karppaus sitä", "karppaus tätä" ja "karppaus tappaa" sekä "rasvasota, kolesterolipommi, sydänkuolema". D-vitamiinisotkussa heiteltiin jo melkein pommeja, niin kohta joku keksii samalla periaattella heitellä rasvapommeja sinne tänne päättäjien mataliin majoihin. Jos ei muuten, niin kynällisesti. Eikö jo voitaisi sopia, että kaikenlaiset aseet, pommit ja sodanjulistukset, uskontunnustukset ja muut heivattaisiin ravitsemustieteen liepeiltä huitin tuuttiin? Aggressiiviinen lähestymistapa alkaa jo ällöttää.

Laatikaisen Reijo, kunnon mies, kuten Ukko Nooakin, on jälleen päästänyt näppäimistöstään erinomaisen kirjoituksen pohdintoineen kaikkineen. Siitä suuret kiitokset, ei  minkäänsortin kiihkoilun häivääkään. Ei repäisevää otsikointia eikä vinkumista siitä, tästä ja tuosta, oman itsensä korostamista, että kyllä minä tiedän, kun olen tehnyt sitä ja tätä ravitsemuksen alalla tai kirjoittanut kerran jopa lehteen, juu. Ja terveisiä myös Patrik Borgille, hänenkin Pöperöproffa -blogissaan on useimmiten järjen ääntä ruutu tulvillaan. Molemmat bloggaukset löytyvät tuosta oike vasemmalta sivupalkista. Jota en muuten ole siivonnut lupauksistani huolimatta. Tai ehkä juuri siksi!

Ja loppuun vielä wanha resepti Kokki-Kirjasta 1849.
KRAVUNLIHOJA ÖLJYSSÄ JA ETIKASSA
Kasta tehdään hyvästä ruoka-öljystä wiina.etikasta, kowiksi keitetyistä ja pienennetyistä munan-ruskuaisista, hiukasta sokerista ja karwaista pippuroista; tähän sekoitetaan hyvin sekaisin keitettyjä ja kuorittuja kravunlihoja. Kuin tämä sekoitus on saanut olla wähän aikaa alallansa, on se walmis pöytään tuotaa karotilla.

Ja koska ette pyytäneet, niin tässä vielä toinenkin!

TAWALLISTA GURKKU-SALLATTIA.
Wihriäisiä ja walkoisia gurkkuja leikataan ohkoisiksi lohkoiksi elikää wiilekkeiksi, ennen kuin siemenet heistä owat ehtineen täysiokaswoisiksi; Näihin sekoitetaan sitte pienennettyjä karwaita pippuroita, hiukan pienennettyjä suoloja ja etikka, ja tuodaan semmosina, pikkusella posliini-lautasella, syötää, pienennettyä persiljaa ympäristölle pantuna.

Siinäpä vuntsaamista, mikä on kasta, karotti ja karwas pippuro! Hahaa!!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Prässiklubi, höllehtiminen, sotaratsu ja keittokirja.

Viime kuukausina on ollut melkoinen suo rämmittävänä. Lienen sivunnut kyseistä lettoa bloggauksissanikin. En kyllä ihan heti ja tässä muista, mitä tuli sanottua. Lyhykäisesti, ensin lääkekorvaus hylätään, ja sitten väliaikaisesti hyväksytään, määräämättömäksi ajaksi, kun joku toheloi ko. korvauksen käsiteltäväksi ihan muualle. Noh, helpottihe kuitenkin runsaasti, kun sai edes
jonkin sortin päätöksen tälle väännölle vähäksi aikaa. Kaikin puolin. Tuppasi energia palamaan ihan vaan siihen, että kirjoitti sähköpostia, vastineita, oikaisupyyntöjä ja -vaatimuksia sinne, tänne ja tuonne. Tarkisteli lääkäreiltä, että muistavatko hoidon tavoitteet samoin kuin itse. Parempaan päin ollaan menossa, kuitenkin. Ensin kun saa purettua tuon inskan pois, niin sekin jo helpottaa suunnattomasti tilannetta. On helpottanutkin jo. Suunta on alaspäin. Painossa, verenpainelääkkeissä ja insuliinien määrässä. Huh, oli jo korkea aikakin. Tuntuu, kuin pää olisi tullut jostain pinnasta läpi. Ensimmäinen esimerkki pinnasta, joka tulee mieleen, on tiiliseinä.

Enivei, nythän sitä luulisi olevan aikaa ja energiaa tehdä vaikka mitä. No joo, kattia kanssa. En todellakaan pistä nyt tikkua ristiin, en edes syömätikkua, otan ilon irti ihan vaan lepäämisestä. Olen sen mielestäni ansainnut. Lepäily onkin yksi lempiharrastuksistani. Sitä kun suorittaa pari kertaa päivässä, niin johan tokenee koohotus. Ajatus pään nollaamisesta viinaksillakin on käynyt ajoittain mielessä. Mutta onneksi mennyt pois. Tässä ei nyt parane kovin lotrata. Olen minä silti olueni juonut hyvällä omallatunnolla. Ne kaikki kaksi saunan jälkeen, joka on minusta ihan sopiva määrä. Lärvien hommaamien perseen viereen olalle onkin sitten juttu erikseen. Joskus se vaan on otettava oikein mykkyräkänni. Ryypättävä tukka silmillä, kuin suomenhevosruunalla. Jokelleltava omituisuuksia ja sammuttava sohvan viereen, jos ei sohvalle asti jaksa. Siinä sitä piisaa sitten meditoitavaa pariksi viikoksi, eikä turhat murheet paina. Painaa ainoastaan se, että mitenkä se pannu jäikään pois levyn ja kananmunan välistä. Tahraan ei tehonnut kuin Liesimusta.

Perunalastuvirma on lanseerannut chillailun korvikkeeksi sanan hölläily. Sana-assosioiva mieleni vääntelee sitä päivittäin mitä omituisimpiin merkityksiin. Tuota hölläilyä siis. Kaivelin Suomen sanojen alkuperä kirjasarjan hyppysiini ja tiirailin siitä tätä karmeaa sanaa, höllätä. Alunperin höllä. Löyhä, löysä, väljä, esim. vaate, sanotaan sanassa. Lähimmäksi pääsee höllentää tuota hölläilyä, eli päästää löyhemmälle, antaa myöden. Niin sitten vissiin, juu. Höllään siis hetkeksi ja laitan päälle hölläröijyn ja höllehdin tässä höllänä höllötellen, toivottavasti vaan ei höllö iske. Höllö on vetelä vatsa. No, taas tämä eksyi paskajuttuhin, tämäkin.

Mitähän minä olinkaa...juu, sitä, että kyllä maailmassa on vielä hyviä ja ihaniakin ihmisiä, vaikka somesta katsellen voisi aivan muuta luulla. Muutama seuraamani bloggaaja julistelee sotaa ja vaivaa ja vastuksia, milloin millekin ja mistäkin sekä sortuu teinibloggaajien pusipusi-linjalle alta kolmen minuutin seuraavassa täysin turhanaikaisessa tolituksessaan. No, ei aina voi olla ankaraa asiakaan, kun ei joka päivä voi sodanjulistuksiakaan laskea maailmalle. Kärsivät pian inflaation. D-vitamiinipillereillä heittelevät nyt toisiaan. Voi hyvänen aika. Joku tutkija susirajan takaa tumpuloi omasta mielestään jännän tutkimuksen ja tekee hassuja huomioita. Ottiko huomioon lainkaan esim. pakkauksissa esiintyviä virheitä. No ei vissiin, sinne vaan mortteliin pilsut ja sillä selvä. Kolmen pillerin taktiikalla. Suoraan purkista. Onko se mikään ihme, että alkavat suivaantua moisesta lääke- ja ravintolisätehtailijat, kun kansa ei enää kuivaa pilleriä suuhunsa laita. Pitää olla öljyt ja kaikki. Kuoriloa vaan huuljpieleen. Nih.

Mitä tapaamiini ihaniin ihmisiin tulee, niin tulee keittokirjoja. Oikein oven täydeltä. Hurrasin tuolla Facebookissa jo taannoin, että on onni potkinut oikein piikkikengällä, kun sain kasan helvetin vanhoja opuksia. Vanhin on 1801 painettu Kok-Boken. Oikein Den Nya och Fullståndiga. Ja Anders J. Nordström on painanut sen På eget Förlag. Hekumoin näiden äärellä aina, kun vähänkin vaan joudan. Onneksi tuli kakarana opeteltua noita ''vanhanaikaisia'' kirjaimia, mitä fraktuuraa se nyt sitten oli...ootas, kun mietin...juu, fraktuuraa. Semmoisella on painettu Sisu-askin nimikin. Ja kirjastomme kierrätyslaatikko on ollut varsinainen aarreaitta. Sieltä löytyi mm. jouluruokien keittokirja, jossa on muutamankin joulumakkaran ohje. Oi ja ai, mitenkä sattuikaan. Muutama kirja tuli noiden vanhojen kirjojen kanssa myös viime vuosisadan alkukymmeniltä. 20 -luku taitaa olla nyt semmoinen, jolta minulla ei vielä ole yhtään keittokirjaa. En tosin ole varma siitäkään. Jahka katselen. Mutta olen varma, ettei. En voi kuin kiittää, syvään kumartaa ja olla ikuisessa kiitollisuudenvelassa kirjalahjoituksen tehneelle sielunsisarelleni. Pyyhin kirjalaatikon kotiin kannettuani sekä tuskanhikeä että onnen kyyneleitä. Tuskanhikeä siksi, että ruumiinvoimani ovat kitistyneet vaatimattomiksi. Ei enää saa maasta 40-kiloista lannoitesäkkiäkään. Tosin niitä taitaa olla enää vähemmässä määrin...

Mitä päivän ohjelmaan tulee, niin tänä marraskuisena perjantaina olen ajatellut ottaa to-del-la rennosti. Ainoastaan maata sohvalla koira kainalossa, tyrnimehulasi ulottuvilla ja salaattikuppi likimaastossa. Nautiskella nauhoittamistani Pink Panthereista ja Vaaleanpunaisen Pantterin seikkailuista, sekä tietenkin Tähtireki -sarjan Toisen sukupolven seikkailuista syvässä avaruudessa. Enkä suostu ottamaan stressiä mistään, siis en mistään. Luukut kiinni vaan maailmaan. Pyhäinpäivä tulee ja kuolleet sielut hiiviskelevät nurkissamme. Huhuu. En spöke igen. Vaan pitää käydä sitä ennen kauppapuodissa ostamassa suolaa, pemmikaania ja laardia talvenvaroiksi. Valjakko, hoi, joko kiidämme läpi erämaan maalikylään kauppa-asemalle, josko teelaiva olisi rantautunut ja tuonut muassaan Ceyloninteetä ja sokeria. Matkaan, Hopea.

torstai 11. lokakuuta 2012

Paheksunnan ja syyllistenetsinnän yhteiskunta.

Nautin tässä samalla, vaikka nyt joku alkaa kirkumaan, aamupalaani. Kourallinen pillereitä, lasi piimää 2,5 prossaa rasvaa, kun vahvempaa ei saa. Keitetty kananmuna, juustoa, tomaattiviipaleita, majoneesia, itsevärkättyä yrttisipulisuolaa ripsaus, siivu kesäkurpitsaa, salaatinlehtiä ja muutamia valittuja valkosipulimeetwurstin siivuja lisäksi, jälkkäriksi kahvia punaisella maidolla. Kyllä näillä nälkä lähtee joksikin toviksi. Eilisellä aamiaisella nälkä pysyi poissa vähän liiankin hyvin. Söin vasta illalla.

Tuttuni sähkötti minulle, että Prisma Studiossa olisi jälleen asianvierestä asiantyngän tallaamista. Todella. Pitkään on kiljuttu siellä ja täällä, että karppaus on uskonto, tai jos ei ihan uskonto, niin ainakin uskonlahko. Tuotiin oikein uskontotieteilijä rutuun posmottamaan, että rajoitukset ja määräykset ovat sen merkki, että uskontohan se. Pam. Asia loppuun käsitelty. Uskonto. Nyt sitten vaan hakemaan uskonlahkon statusta. Ihmettelen tässä ääneen, että mitenkäs sitten nämä onnettomat, joilla ei kestä kroppa enää lisäainekuormitusta ja näitä nykyisiä ruoka'suosituksia', keliaakikoita ja laktoosi-intolerantteja ja monia muita.

Entäs edesmenneet Painonvartijat. Sehän ei tietenkään voinut olla uskonto, eikä päässyt samalla tavalla edes otsikoihin, kuin tämä hiilihydraattien vähetäminen. Painonvartijat oli minun mielestäni aivan saatanasti lähempänä uskontoa, kuin VHH, karppaus tai miksi haluattekaan tätä kutsua. Siinähän kokoonnuttiin yhdessä tämän yhteisen asian ääreen, saatiin palkintoja ja tehtiin tunnustuksia, että on syntiä tehty, kun voita tuli laitettua leivälle. Ehei, koska Painonvartijoissa syötiin kevyttä ja rasvatonta, että ei se uskonto ole voinut olla. Ei tietenkään, pois se semmoisista suuntauksista, joissa ei rasvaan kosketa ja ruokavalio koostuu mahdollisimman teollisista ja käsitellyistä 'ruoka-aineista', hyi hitto. Taputapu, taputetaanpa nyt Massulle, Massu on laihtunut 150g viime viikosta ja on saavuttanut ensimmäisen kilogrammansa pudotuksen. Puolessa vuodessa. Perkele. Ja pari kultatähteä pikkupikku vihkoon, noin.

Karppaajat pilaavat nyt siis paitsi oman terveytensä, kun kolesteroli huljuu suonissa, niin ettei hemoglobiini sekaan sovi, niin myös Itämeren, sisäjärvet ja ovat pahempi uhka Suomen luonnolle, kuin kaivosteollisuus, tehtaat ja piittaamattomat kunnaninsinöörit konsa. Pyöriäiskanta lienee jo romahtanut, kun karppaajat ovat lihanhimossaan nekin salametsästäneet sukupuuton partaalle, samoin ne tahtovat nyt metsästää hylkeet pois kuleksimasta ja verkkotuhoja tekemästä, kun niille ei mikään riitä. Lehmälaitumet tuhoavat kaiken, lihaa vaan pitää lautasella olla kasoittain, niin että satoriäänitkin on puolikiloisia. Kokonaisia porsaita, 150kg, grillaavat epatot salamenoissaan ja karppaajan tunnistaakin alati rasvaa valuvista suupielistä ja siitä, ettei se syö kuin kermaa voilla välipalaksi ja ruoaksi helvetin isoja pihvejä.

Mistä jumalauta näin vääristyneitä kuvia on sattunutkin median pölkylle tulemaan. Onko todellakin niin, että jos voit hyvin, kerrot siitä maailmalle ja sanot, että minä tein näin, kokeile sinäkin, niin jos se tuntuu hyvältä, auttaa ja paino tai terveys kuntoutuu normaalitasolle, niin mikä helvetti siitä sitten uskonnon tai yleispahiksen tekee. Mikä ihme se seikka on. Kukaan, joka ei paino-ongelmaa ole nähnyt sadan kilon tältä, eli yli, puolen, ei voi edes kuvitella, mitä jännyyksiä silloin elämään mahtuu. No, minäpä valistan jo aiemmissa blokkauksissa kertomieni lisäksi, että kun et jaksa kävellä sataa metriä yhteen menoon, ei naurata. Kun et pysty solmimaan kengännauhoja, et saa sukkia jalkaan, housujenkin pukeminen on ajoittain haaste ja samoin liikkuminen noin ylipäätään. Syyllistämälläkö lihavat parannetaan, niinkö, onko se ainut tapa. Eikö ihminen saa myös nauttia elämästä, aina pitää kärvistellä ja kärsiä, että pääsee tuloksiin. Se ei meinaa mitään, että laboratoriokokeiden tulokset paranevat, paino putoaa ja elämä hymyilee, ruoka on maittavaa ja pitää nälkää. Se on SYNTIÄ. Katumusta harjoittamaan, ruisleipää puremaan, puuroa syömään ja näläntunnetta kärsimään. Kolesterolit tapissa sitten taas syyllistettäväksi, kun ei se paino vaan putoa ja suonetkin taitaa olla kohta tukkeessa. Hyihyi, vähärasvaisempi maito nyt pöytään ja rasvat pois margariineista, sillä se lähtee.

En painajaisissanikaan enää halua koskea mihinkään sellaiseen, jota on reippaasti prosessoitu korvaamaan joku luonnollinen tuote, kuten voi. Helppo esimerkki.
Oho, kello käy, kello käy, täytynee startata maailman turuille ja toreille. Painoni on viisikymmenvuotispäivieni jälkeen pudonnut reilusti yli kymmenen kiloa, en ole ihan varma, kuinka paljon. Vyötärön ympärys on mennyt kasaan 16cm. Liraglutdilla on osansa, insuliinin vähennyksellä on osansa mutta myös hiilihydraattien tarkkailulla. Olen niille pikku vekkuleille allerginen. Kohta pystyn kävelemään 200m lepäämättä välillä. Hauskaa päivää, älkää syyllistäkö itseänne. Osoitelkaa sormella näitä pahimpia syyllistäjiä. Terveysvalistuksen kanssa puuhailevia ja kritisoikaa. Ja olkaa kohtuullisia kaikessa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Tietokoneen käyttö vanhentaa.

Edellisessä jaarituksessani junnasin näiden syvien vesien äärellä. Vanhenevan  naisen kohtelusta terveyden'hoidon' villillä saralla. Mutta kuinkas se suu pannaan oikeasti. Messingillekö, kuin torvensoittajalla. Vai peräti ryttyyn. Olen tässä saanut viitteitä ja viittilöinyt itsekin kintaalla, siihen, että toisille ihmisille, myös miehille, on vanheneminen aivan karsea peikko. Niin hirveä ja karsea, että ollaan valmiita ihan mihin vaan ja kieltämään sitten ne valmiutensa. Esimerkiksi julkisuuden henkilöihin osoittelen osoittimellani. Ei minun mielestäni ole mitenkään hirveää, että joku tahtoo leikkautella itseään ja lihottaa kirurgin kukkaroa muutamalla almulla, jos suostuu asian myös suoraan sanomaan ja myöntämään. Tai syömään vain tiettyjä asioita, aineita ja tyylejä. Tai tekemään vain tiettyjä harjoituksia, tietyillä välineillä tai tietyissä paikoissa. Ja seuraavassa repliikissä pudotellaan, että 'en minä, mutta muut'.

Olen kummastellut mielessäni sitä, että vanhuus rumentaa. Kai se on joillekin ihan hirveetä, että vanhenee. Minusta tuntuu, ettei ole silloin palikat kohdallaan lainkaan. Se kertoo siitä, kuinka äääääärettömän ulkonäkökeskeisestä ja pienisieluisesta ihmisestä on kyse. Ja myös siitä, miten älyttömäksi mielikuvamme alkaa muotoutua näiden mukavien viestintävälineiden aikaansaamassa tulvassa. Pitäisi sen verran vielä olla omaakin järkeä tallella, että ihmiset vanhenevat aikanaan, kukin eri tahdissa, mutta vanhenevat joka tapauksessa. Ei se ryppy siellä silmäkulmassa ole sen merkki, että kirves kaivoon ja kuolemaa odottamaan. Ehei, mieli on ja pysyy ja pitää muunkin ihmisen nuorena, kun luottaa itseensä. Siksi minä niin ärsyynnyn siitä, että minut työnnetään johonkin muottiin. Senpä takia myös blogini on alkanut repeillä vähän sinne ja tänne. Laihdutan välillä mieltäni sillä, että pistän päästön jos toisenkin tulemaan kaikkien kahden lukijani silmäiltäväksi.

Olen myös ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut aikaa ja tilaisuus seurata vähän tällälailla takaviistosta pahimpia hourijota. Osa on niin omituisia juttuja, että pois alta risut ja männynkävyt. Olen yrittänyt ajatella, että toiset pelkäävät vanhenemista siksi, kun ovat ottaneet mallia esim. vanhemmistaan tai nähneet jotain sellaista, mitä ei kenenkään pitäisi nähdä. Kuten kohdeltavan vanhoja läheisiään kaltoin. Onko se sisäänrakennettu ominaisuus, että pelätään heikkoutta. Onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä, siitä pelkäämisestä. Alituisessa pelossa eläminen kun altistaa stressille. Ja siitähän on taas tuhansia tutkimuksia, että mitä jatkuva stressi tekee. Todisteitakin löytyy.

Mutta etten kauaa vanhenisi tässä jorisemassa ties mitä, niin täytyy vähän vetää yhteen tuntemuksiaan. Siis olen niin ääriäni myöten täynnä sitä, että joka tuutista paukutetaan ikuista nuoruutta ja ikuista hyvinvointia. Ikäänkuin ihminen ei saisi hyväksyä vanhenemista ja sen mukanaan tuomia kremppoja. Aikanaan tuo asenne kyllä kostautuu. Sama asia ikuisessa laihuudentavoittelussakin. Kun et itse hyväksy sitä, että on pari-kolme kiloa liikaa, niin kyllähän kostautuu. Sitä, onko kyse huonosta itsetunnosta, vaiko mistä, en tiedä, enkä antaa valmista ratkaisua tai vastausta. Mutta sen minä tiedän varmasti, että meitä tulee aina olemaan eri näköisiä, eri kokoisia, eri ikäisiä ja erilaisia. Diskriminointi on diktaattorien hommaa ja johtaa äkkiä holokaustiin. Oli se holokausti sitten millainen hyvänsä.

Saateri, että sormeni syhyävät aamupalan puoleen. Lääkkeet ja oma terveysjuomani painikkeeksi. Ja kupponen hyvää teetä, toinen kahveeta. Tänään aamupalaksi eilisiä jämiä. Kukkakaalimuusia pannulla lämmitettynä. Lisäsin siihen kananmunan ja juustoa, että riitti kahteen lättyseen. Rapea pinta, voissa paistettuna. Kumppaniksi sopii tietenkin, salaatinjäysteet. Sekä siivu possua. Nam.

Ja aiheesta kiitos muuannelle ystävälleni, jota kohtaan olen tuntenut sympatiaa pitkän aikaa. Viimeisin keskustelummekin sivusi aihetta, vanhenemista ja varsinkin vanhenemisen pelkoa ja sitä, miten se joissakin yhteisesti tuntemissamme jutuissa ja ihmisissä ilmenee. Hääv ö naisdei.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vade retro, läski, olet ulkonäkövammainen

Mikään ei ole niin ihanaa, kuin olla keski-ikäinen, sairaalloinen, lihava ja -mikä parasta- nainen. Millään muulla elämänmuodolla ei varmasti ole samanlaista statusta terveydenhuollon piirissä, kuin mainitulla lylleröllä. Sairaudet, tapaturmat ja krooniset vaivat pannaan tässä yhtälössä lihavuuden piikkiin ja lihavuushan, kuten kaikki tietävät varmuudella, on vain laiskuutta, nautiskelunhalua, saamattomuutta, hengen velttoutta sekä silkkaa tyhmyyttä, joka vaikuttaa suoraan aivotoimintaan ellei peräti lopeta sitä tyystin.
Jos mitä sairautta ei voida työntää lihavuuden, tyhmyyden tai muun syyn aiheuttamaksi, olkoon se sitten hormonaalista. Vaihdevuodet. NE kamalat, puistattavat ja hirveät VAIHDEVUODET, jolloin naiseus katoaa jonnekin hämärään ja tilalle astuu koukkunenäinen ja partaleukainen noita-akka. Ja jos vielä löytyy jokin sairaus, jota ei voi näillä määreillä kuitata, se onkin sitten ylenmääräisen alkoholinkäytön syytä, olet perijuoppo, turmiolan-tiina, kassi-alma ja yhteiskunnan, ainakin parempien ihmisten, vihollinen numero yksi. Lihavalta mummolta käsi poikki, noooooh, se on hormonaalista, kun kännissähän se takuulla kaatui.

Ja kun menet mihin tahansa terveydenhuoltoa sivuavaan vastaanottotilaan, aloitetaan silmäily päästä varpaisiin jo aulassa. Tämä on tullut koettua. Odottelin lääkärille pääsyä tässä taannoin ja assisteeraava hoituri käveli noin muina naisina ohitseni kaksi kertaa avoimesti inhoa ilmaiseva ilme naamallaan. Ei voinut olla perusilme se. Vasta sitten kysyi nimeäni ja kenen vastaanotolle olin mahdollisesti tulossa. Muija kohteli minua kuin likaista nenäliinaa. Tähän samankaltaiseen kohteluun olen törmännyt keveämmässäkin kondiksessa. ALLE satakiloisena. Ja tästä olen paasannut aikaisemminkin. Mutta törkeyden huippu on se, kun sairastut ja pääset jonkin sortin terapiaan, ja toteat, että ko. hoitaja, terapeutti tai mikähelvettilienee, puhuu kolme varttia SINUN PAINOSTASI JA ULKONÄÖSTÄSI. Ihan on mukavaa semmoinen ja auttaa varmaan toipumaan. NOT. Suonet vaan päässä ritisee, kun muistelen näitä 'hoitojani'. Onkin melkoinen homma saada kaikki paperille, että voi tuupata koko paketin potilasasiamiehen pikku kätöseen, että olisiko tässä jo hoitovirheen mahdollisuus.

Ja minä en ole yksin. Meitä lihavia, keski-ikäisiä naisia on kymmeniä tuhansia. Ja meitä syyllistetään lakkaamatta niin tiedotusvälineissä kuin terveydenhuollossa että myöskin työnhaku- ja muissa vastaavissa tilanteissa. Tullaankin tähän yhteiskunnalliseen kysymykseen, että onko järkeä pitää meitä työttöminä pilvin pimein. Osaamista vähän joka alalta löytyy varmasti ja ammattitaitoa, joka valuu hiekkaan, kun HR-osaston twiggyt ylenkatsovat IKÄÄ ja ULKONÄKÖÄ. Ei ole mielestäni ulkonäöllä mitään tekemistä ammattitaidon kanssa. Eikä iällä ole merkitystä oppimisen kannalta. Vai onko se sittenkin elämänkokemus ja se ammattitaito, joka niitä rekrytointiosaston pikkutyttöjä pelottaa. Taitaa olla.

 Me Akat -akkainaviisi, joita en kovasti arvosta, kuten muitakaan ämmäinlehtiä, kun en kuulu oikein kohderyhmään. Lehdykkä kun on juuri semmoinen, joka viljelee mielestäni omituisia mielikuvia. Ko. artikkeli, johon linkitin, todistaa yhden henkilön kohdalta sen, mitä olen pelännyt. Kun ei ole kertakaikkiaan varaa syödä ns. oikein, eli monipuolisesti, niin tottajumalauta sitä lihoo. Ja mihin päädyt. Ylenkatseltavaksi vastaanotoille. Se tekeekin oikein hyvää sekä terveydelle että mielialalle. Mieli on musta kuin karhun ahteri, mutta hoitoa et saa mihinkään vaivaan, kun olet itse lihavuudellasi aiheuttanut sairautesi. Vaikka olisi se käsi poikki...

Nyt vittu oikeesti. Erilaisuutta ei ole koskaan ollut tapana sietää ja se on täysin väärin. Mutta kyllä sen kanssa pitää pystyä elämään. Jengi fanittaa Pertti Kurikan Nimipäiviä. Burleskia. Homoutta. Mutta onko se pelkkää pintakiiltoa. ON SE. Jos ei pysty suhtautumaan ihmismäisesti lihavaan naiseen, niin on todellinen hippokraatti. Tekopyhä paskapää, joka ei kykene ajattelemaan itsenäisesti vaan hakee käytösmallinsa joko ääliömäisestä kaveripiiristään tai naistenlehdistä. Tai vaihtoehtoisesti miestenlehdistä. Mutta ei kyllä ole aivoilla pilattu. Kohta varmaan kouluissa perustetaan luokkia kellaritiloihin lihaville lapsille. Etteivät vaan normaalipainoiset piltit näkisi erilaisia lapsia. Niitä lihavia. Kun ne on laiskoja ja tartuttaa muihin lapsiin sitä lihavuutta. Aikuiset dissaavat toisia aikuisia sen kun ehtivät vain siksi, että ne toiset ovat erilaisia. LIHAVIA. Hirveetä, lihavan täytyy olla jotenkin aivotoiminnaltaan huonompi ja jotenkin kädetön, kun se ei varmaan ajattele muuta kuin syömistä.. Jooei, entäs sitten. Jokainen ihminen ajattelee syömistä. Kun on nälkä.

Toiset ovat lihavia eri syistä kuin toiset, mutta ei ulkonäkö saa vaikuttaa kohteluun erittäinkään terveydenhoitoalalla. Varsinkaan vastaanotolla. Ei lihavuus ole syy siihen, että on ripuli tai tikku sormessa. Eikä normaalipainoisiltakaan kysytä elintapoja ja elämänhallintaa joka jumalan kerta, kun semmoinen saapuu vastaanottohuoneeseen. Eikä niiltä taatusti kysellä myöskään juomatottumuksia. Voi jumalauta, että minä olen kyllästynyt tähän diskriminointiin. Kun jokaiseen B-todistukseenkin kirjoitetaan OBEESI. Lihava. Suunnilleen heti alussa, toisen lauseen lopussa. Että ulkonäkö määrittelee asemasi ja amen. Ainoa totuus on, että jolleivät asenteet muutu meitä keski-ikäisiä, lihavia, osaavia naisia kohtaan, niin yhteiskunta romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Koska miehet eivät tätä pysty yksin pyörittämään. Eivätkä elämää kokemattomat nuoret. Pohojalaanen sananlaskukin sanoo, että 'hulluus asuu nuoris miehis ja viisaus vanahoos akoos'. Ja pohojaalaset, nuo yrittämisen perikuvat, eivät voi olla täysin hakoteillä.

Erittäinkin ärsyttää se, että toiset ihmiset ottavat hyvin ylimielisen ja vähättelevän kannan meihin lihaviin. Me emme tiedä mitään, osaa mitään emmekä pysty mihinkään. Heitän tässä hatusta läskejä eli ylipainoisia julkkiksia. Loiri. Edelman. Ritva Valkama. Martti Ahtisaari. Heinäsirkka. Leif Segerstam. Ja monta muuta, joita en nyt aamutuimaan saa päähäni. Mutta hehän ovat julkkiksia, ja ihan eri juttu, kuin tavikset, huutaa joku. Eikä ole. Me olemme kaikki ihan samanlaisia paskahousuja. Myös nämä aivottomat idiootit, jotka nostavat itsensä muiden yläpuolelle, kehtaamalla arvostella ja arvottaa ihmisiä ULKONÄÖN perusteella. Olen kuullut perusteluksi sen, että laihat on siksi kauniimpia, kun niiden päällä vaatteet näyttää kauniimmilta. HOI, muotisuunnitteljiat, missä on meidän kauniiden naisten mallistot, missä on niitä esittelevät ISOT naiset ja miehet, enkä puhu nyt koosta 44-46 vaan vielä suuremmista. Kun kokoon 44-46 nykyään menee missimallin toinen reisi tai puseronkin saa hivutettua jopa kyynärpään yli. Tehkää jumalauta jotain. Kunnollista. Minä lupaan auttaa kyllä.

ARGH, tämmöinen yhteiskunnallinen kannanotto tekee nälkäiseksi. Taidanpa mennä makustelemaan kanakeiton makuvivahteita. Keittelin tuossa tarjousbroilerinkoivista tiuhan sopan. Pilkoin kattilaan porkkanan, erilaisia sipuleita, palsternakkaa ja naurista. Keittelin lihat irti luista. Poistin liemestä koivet ja siivosin irti lihat. Rustot ja nahkat sun muut taritsin koirapopulaatiolle. Laitoin liemen uudelleen kiehumaan, lisäsin pussin pakastejohanneksia ja toisen pussin pakastejohanneksia. Ja tuoreita kesäkurpitsakuutioita.  Älkää kysykö, mitä kaikkea, niissä pakastevihanneksissa oli. Lykästin sekaan myös alunperin keittämäni porkkanat, sipulit, palsterit ja nauriit. Maustoin tuoreella salvialla, saksankirvelillä, rakuunalla, persiljalla, lipstikalla ja salvialla. Salviaa on tuossa yrttiviljelyksessäni runsaasti. Pippuroin ja viipaloin myös parit kunnon chilit lämmittämään sisäisesti. Haudutin vielä lempeällä lämmöllä, ennen kuin sammutin levyn. Parasta ennen ja jälkeen. Pikku lautasellinen ripauksella jotain öljyä on oiva aamupala. Kuppi kahvia ja Hesari. Siitä se lähtee taas päivä lapasesta.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Terapeuttista terapiaa terapoitavalle

Vierailin vaihteeksi tervey..tervausasemalla eli arvauskeskuksessa. Olenhan minä pätkähoidettava. Kokonaisuuttani hoidetaan siis osissa ja tuijotetaan vaan yhteen osaan kerrallaan. Mitä hoitoa semmoinen on. Se on nykyhoitoa, jossa ei varmasti tule huomioiduksi kokonaistilanne. Ja sairauttani hoivaava henkilö, tällä kerralla diabetesta vahtaava, posmitti samat asiat, kuin jo viisi vuotta sitten. Itse asiassa samat asiat puidaan joka vuosi. Rasvan vähentäminen, annoskokojen pienentäminen ja liikunnan lisääminen. Kyllä. Jokainen, ja alleviivaan, JOKAINEN yli kolmetoistavuotias naisenpuolikas tietää varmaan kaiken laihduttamisesta.

Kerroin varovasti syömisestäni. Sanoin, että jees, käytän voita. Ja jees, olen lisännyt kasvisten käyttöä. Tunnen lautasmallin ja viimeiset suositukset. Ja sen jälkeen esitteitä, siis jälleen paperisaastetta virallisterveellisen puolesta, penkoessaan hoituri sanoi R-sanan. Kieltäydyin melko kohteliaasti. Niin kohteliaasti kuin paniikkioireiltani kykenin, toivottavasti en parkaissut. Kohdalleni kun on sattunut SE ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Sellainen älä-mulle-rupee -terapeutti. Joka argumentoi osaamistaan 20vee kokemuksella ja luuviulun kapealla olemuksella, ovensaranat eivät juuri rasitu. Koin todella vahvasti, etten todellakaan tule kuulluksi. Kun ensi kohtaamisella kiekaisi, että hän ei usko mihinkään uusiin tapoihin syömisessä, kuten vhh-metodiin. Että sokeritaudin hoidossako ei tee hyvää vähentää hiilihydraatteja, eikö. Kävin täällä kuovilla pari kertaa, ensin varaamassa aikaa ja sitten sen ensimmäisen ja viimeisen kerran. 'puistatuspuistatus'

Sekin minua ihmetyttää näissä hoitokuvioissa, että joku 'muu' jolla on tarpeeksi natsoja, kirjoittaa sinulle B-todistuksen papereiden perusteella, tapaamatta sinua henkilökohtaisesti kertaakaan. Siis ei se hoitava lääkäri, jonka kanssa se todistus pitäisi voida kirjoittaa, yhteistyössä, pot asiakast kuunnellen. Se on minusta perin väärin. Minulle on jo tehty arvio siitä, että toisen nilkan ja jalan tuntohäiriöt ovat diabeteksesta peräisin. Tänä vuonna tehty ENMG-tutkimus paljasti, että zot, diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt ovat niin vähäisiä, että siellä on muitakin hermovammoja kuin ne. Diabeettiset neuropatiat. Jalka on ollut kosketusarka ja puutuneen tuntuinen. Jepjep. Eiväthän hermot voi mitenkään kirurgisten toimenpiteiden aikana vahingoittua. Hmmm..

Olen aivan helvetin vihainen myös siitä nahkapäätösten tekemisestä, jota tietyt instanssit harrastavat. Näkemättä, kuulematta taaskaan itse potil asiakasta, vaan komeasti suoraan papereista. Yksi on Liikennevahinkolautakunta, toinen vakuutusyhtiö ja kolmas KELA. Kela alkaakin olla piakkoin minulle jo kirosana. Ihmettelen, kuinkahan moni jaksaa vuodesta toiseen kiukutella kasvottomalle hirviölle, joka epää tarpeellisetkin lääkkeet. Minäkin sain hylkäävän päätöksen liraglutidista, kun en sitä tarvitse. Ei nääs ollut tämä kirjaileva lääkäri, joka oli satuillut B-tokarini, kirjannut siihen riittävän tarkasti sitä pientä asiaa, joka minun pikku pääkkyyni jäi päällimmäiseksi, eli insuliinista eroon pääsemistä. Ja sillä perusteella sitten tuli hylsy. Mitäs minä semmoisella lääkkeellä teen, joka oleellisesti parantaa olotilaa, vähentää insuliinin käyttöä, kutistaa elopainoani ja pudottaa muidenkin lääkkeideni määrää. Viimeksi puolitettiin verenpainelääke.

Nyt jo olen lähes kokonaan päässyt eroon ateriainsuliinista tuon tarpeettoman lääkkeni avulla. Olen sitä pistänyt viimeksi, kun sotkin elimistöni karjalanpiirakoilla. Pakkorako. En olisi kyennyt rattiin siinä hiilarihumalassa. Kykenin kyllä vessaan monta päivää. Vauhdilla. Mutta kun minä syntinen haluan eroon myös pitkästä inskasta. Jonka tarve on sekin tällä tarpeettomalla tökötillä pienentynyt jo 100 yksikköä. Ja sairaalloisesta näläntunteesta, joka haittaa harrastuksia. Mitäpä ihmettä se nivelrikkoinen, pikkuvammainen LÄSKI sillä paranemisella tekisi. Hah, se on sen oma vika, kun on tommonen huono ihminen, joka vaan makaa sohvannurkassa ja syö, juo ja nautiskelee. Ihan on oma vika. SYYLLISTSYYLLIST, HERISTHERIST, nyt kyllä jätät sen turhapäiväisen syömisen pois tykkänään, kun olet itte aiheuttanut tommosen elintasotaudin, köyhä.
Miksei kukaan VOI myöntää, että liiallinen insuliinin määrä elimistössä pistää haluamaan lisää ruokaa, miksi ei kukaan voi MYÖNTÄÄ, että insuliini lihottaa sen kautta, että on jatkuva näläntunne, miksvarten kukaan ei kerro tätä vaikutusmekanismia potilaa asikkaalle. Minkä takia syömisestä syyllistetään, että SYÖT LIIKAA, vaikka insuliiniannokset ovat sairaalloisen hirveitä. Ja paino myös.

Jossain mättää. Ja aika tavalla. Näkeehän sen jo sokeakin kepillään, ettei diabeteksen hoito voi olla mallillaan. Vedotaan koko ajan 'virallisiin suosituksiin' ja posmitetaan kuin loitsua, että kyllä hoito-ohjeet ovat oikeita, SINÄ hoidat itseäsi väärin, etkä noudata ohjeita. Mitäpä, jos ohjeita noudattamalla on joutunut jo ojasta allikon kautta kymeen. Mitäpä, jollei 'virallinen' ruokarytmi ja -suositukset passaa vartalolle. Mitäpä jos kroppa suorastaan sekoaa viljavoittoisen sapuskoinnin jälkeen, aivot puuroutuvat, veressä ei ole kuin sokuria ruokailua seuraavan puolen tunnin ajan. Mitäpä, jos olo on vetämätön, huono ja ällöttävä niillä virallisilla ohjeilla. Mikseivät koko ravitsemuksesta vastaavat instanssit oikeasti voi tutkia ns. henkilökohtaisten, omien ruokailutapojen tukemisen tärkeyttä terveydenhoidossa. Miksi ensimmäinen ratkaisu ovat ENE-dieetit tai lihavuusleikkaus. Miksei tutkita insuliinitasoja, resistenssin astetta ja syömisen vaikutuksia niihin, että voitaisiin määritellä sellainen ateriakokonaisuus, joka ei enää enempää rasita sairastunutta elimistöä. Miksi ylipäätään päästetään ihmiset tilaan, jossa...äh, nyt alkaa taas päästä mopo lapasesta.

Terapioista puheen ollen, olen siinä onnellisessa asemassa, että viimein olen saanut, vuosi sitten itseasiassa, kunnollisen terapeutin, joka hoitaa kipeää päätäni. Siihen mennessä hoidossani oli tehty jo pari ratkaisevaa virhettä. Lääkärit vaihtuivat liki viikottain. Sairaanhoiturin tapasin vasta kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen. Sairaanhoitaja oli koko ajan kiireinen ja hosui ja vielä päällepäätteeksi vittui näsäviisasteli. Kun halusin yksilöterapiaa, niin minut laitetiin ryhmäterapiaan, jonne en missään nimessä olisi halunnut. Mutta kun kolme ihmistä samassa huoneessa hiillostaa väsynyttä, niin minkäs teet, huomaat olevasi väärässä paikassa väärään aikaa, väärällä batkanavalla. Valitusta tästä taitaa tulla. Potilasasiamiehelle, ylilääkärille ja vaikka kenelle, perkele. Vaikka henkinen tila ei ehkä vielä moista kestäisikään, mutta jumalauta, ihmisiä ei vaan kohdella näin, kuten minua on kohdeltu.

Toinen vallan loistotapaus on fysioterapeuttini, joka on ulkoinen liraglutidini. Ilman fysioterapiaa en varmaan tätäkään paljon kirjoittelisi. Enkä juurikaan kävelisi... Kolarin jälkeisessä hoidossanikin tehtiin moka, että kukaan ei kertonut, että minun pitää pyytää erikseen fyssarinlähete hoitavasta sairaalasta. Kun jäin siihen käsitykseen, että fysioterapia hoidettiin sairaalassa ja sairaalan kautta, parilla tapaamisella. Joissa vaan neuvottiin apuvälineiden, kuten pyörätuolin ja kainalo-kyynärsauvayhdistelmän käyttöä...siis käytännön asioita. No, reipasotteinen fyssarini on pistänyt meikäläisen kondikseen. Välillä sattuu ja välillä ei. Sen verran kauan kun on käynyt hänen hyppysissään, niin ollaan puitu maailman menoa kaikilta kanteilta. Ja naurettu. Välillä ei meinaa hoitopöydällä pysyä, kun hirnutaan enempi vähempi absurdeillekin asioille. Hyvä niin, hoidosta jää sekä hyvä mieli että muutamia kipeitä kohtia. 

Josta juontuikin mieleeni, että mustikat ja mustaherukat lienevät jo sen verran sulaneet, että taidan sotkea itselleni käsin ihan mukavan, makeuttamattoman aamupalan. Marjoja ja tällä kertaa kreikkalaista jogurttia, pienellä maustamattomalla ab-jogurttilisällä sekä toisella ämpärillisellä kahvia. Tämän jälkeen pienet unoset, max. 25min. Herättyä muutama sivu hyvää kirjallisuutta 1920-luvulta. Ja sen jälkeen virkeänän päivän toimiin. Valittamaan. Kyllä on mukava päivä taas tiedossa. Taidan illalla 'ajatella positiivisesti'.

PS. Olen naputtanut aiheesta aiemminkin.. http://mahatar.blogspot.fi/2011/10/pienina-palasina-hoidossa.html

torstai 27. syyskuuta 2012

Ravintoon lisää ravintolisää

Suuri idolini Pöpis bloggasi tässä joku tovi sitten laihtumislupausten arvaamattomasta maailmasta. Tyyliin, että kun jätät iltakaljasi juomatta, niin laihdut 10kg ja pääset taivaaseen ilman passia. Tämä herätti minussa sekä hilpeyttä, sääliä että mietteitä. Hilpeyttä siksi, että päivittäinen iltakaljani loistaa taas poissaolollaan kuin uusikuu. Tiedät, että se on siellä vaikkei sitä näy. Sääliä niitä kaikkia tuhansia markkinamiehiä, -naisia ja -osastoja kohtaan, jotka verta hikoillen tekevät töitä panimoteollisuuden, pien- ja mikropanimoitten ja sen sellaisten puolesta, että palkka juoksisi kuin vierre. Mietteitä taas se, että samalla tavoin, mutta himpun verran käänteisesti käännellään ravintolisiäkin framille, kuin maamies siementä peltoon. Ei, älkää kuvitelkokaan, että aion nyt heittää seinään ravintolisäni ja vitamiinipillerini. Kunhan pohdiskelen mielikuvamarkkinoinnin jänskiä, tsykolookisia tolkuttomuuksia.

Pöperöproffan blogautus kertoi poisjättämisen ihanasta autuudesta. Samalla metodilla voi laskea ihan minkä tahansa ruoka-aineen vaikutuksesta painoon. Ja kun on kertaalleen käynyt läpi kaiken syömänsä, niitä kalaöljykapseleita myöten, niin hups, on päätynyt lukemaan MIINUS jotakin kiloa. Siinä vaiheessa pitäisi jo idiootimmankin kalorinlaskijan herätä, että het-ko-nen, mites se kävi mustalais-Kallen hevolle, kun se oppi olemaan syömäti. Vastaus on urbaanilegenda, kuten kysymyskin.

Tietysti, markkinamiehet ja -naiset puurtavat näiden ravintolisienkin markkinoinnissa, yötä päivää, kuin mainitut entisen etnisen vähemmistön hevot. Suupielet vaahdossa ja suihkunraikkaina. Levittäen ympärilleen tietoa. Hienoa, stilisoitua, viilattua, asemoitua, seulottua, totuuspohjaista, muotoiltua, supistettua ja ah, niin ihanilla kuvillakin varustettua tietoa, jota lennätellään ja kylvetään sinne ja tänne. Painokoneet syytävät mietittyjä, eikä aina aivan loppuun asti, esitteitä. Lehdissä julkaistaan värikkäitä mainoksia artikkelien muodossa, kulmassa mikroskooppinen teksti 'ilmoitus'. Internetin ihmemaassa botit valkkaavat vain juuri sinun persoonallesi sopivimmat mainokset ja tiedonmurenat, ja ne värikkäät mainokset. Näin aika aikaa kutakin ja pässinpäätä leikattiin. Kansan karttuisa käsi käy kukkarollasi ja valikoima lisääntyy. Markkinoitsija lihoo ja piinkovat argumetit muuttuvat ajan myötä argumenteiksi, seuraavaksi ne sulavat jargoniksi ja loppujen lopuksi niistä tulee osa arkipäiväistä menoa, tapa.

Kukaan ei enää kyseenalaista C-vitamiinin vaikutuksia. Sensijaan uudemmista elämän lisäaineista väännetään räpylää tämän tuosta. Jokainen lisäaine pilkotaan ja löydetään vielä tehokkaampia lisäaineita, siis näitä ravintolisiä. Sanan 'ravintolisä' perusteella luulisi, että suolakin on ravintolisä tai E300, askorbiinihappo. Joka onkin hirveä E-koodillinen lisäaine. Tappaakohan se talossa ja puutarhassa, toimiiko punkinpuremiin vai lakaiseeko jalat alta viattomalta piltiltä. No, kaikki aineet, joita ruoka-aineita käsiteltäessä lisätään, ovat käsittääkseni lisäaineita, jos eivät siihen sapuskaan ennestään kuulu. Ravintolisä on varmaan sitten aine, jota lisätään ravinnonnautinnan aikana elimistöön, kun siinä ravinnossa ei enää omat aineet piisaa. On joko ravinneköyhää ravintoa tai sitten muuten vaan yksitotista, mielensäpahoittanutta ruskeakastiketta.

Tarvitaan nappi, kuorilo, pilleri, kapseli tahi muu sellainen, että rakennusaineet sujuvasti sujahtaisivat soluseinämiä vahvistamaan tai niistä läpi, takaisivat ikuisen nuoruuden, kivuttomuuden, kolesterolittomuuden tai vaikka iloisen mielen. Pahimmillaan purkkia, pussukkaa, nyssäkkää ja muuta on minunkin kaapeissani pyöriskellyt myriadeittain. Silti vaan diabetes ryöhähti. Tuli verenpainetta. Suolisto sekosi. Peräpukamat pullahtivat ja tinnus tööttää molemmissa korvissa kuin enkelten pasuunat Tuomiopäivän aattona. Ja tuli se vaihe, jolloin epäilee sekä itseään, peilikuvaansa, naapureita, vallankumousta, eduskuntaa, että taivas putoaa niskaan ja neuroottisesti yrittää plärätä tietoa kirjallisuudesta, netistä ja mielikuvituksesta, tehdä valistuneita arvauksia ja keksiä nerokkaita kysymyksiä. No, kysymyksiin harvoin saa muita kuin arrogantteja vastauksia. Ylimielisyys suorastaan hyökyy päin otsalumpiota. Eipä siinä mitään, tukin vanhentuneet pillerit loppusijoituspaikkaan ja pidin tuumaustauon.

Aloitin uudelleen vähän vähemmän kiihkolla. En ihan kaikkiin asioihin enää usko sokeasti, silmät kiinni, enkä meinaa välillä uskoa silmät aukikaan. Kokeilen. Jos tuntuu hyvältä, niin otan välipalaksi. Mutta pyrin kuitenkin vaikuttamaan elimistööni suun kautta. Eli sen, mitä nakkelen iäntäkohen. Alkamatta kuitenkaan luomuhihhuliksi, ekohipiksi tai muuksikaan sammalta housunperseessä kuleksivaksi maanikoksi, jonka todellisuuteen ei mahdu kuin vastustaminen, milloin minkäkin ympäristölle haitallisen. Enivei, saatan minä hätätilassa ryhtyä puuroonkin. Varsinkin jos tarjolla on hyvää, pitkäänhaudutettua uunipuuroa. Se on ihan vastustamatonta. Mutta kohtuullisesti. Vatsa valittaa pitkään saamaansa kohtelua puuro-orgioiden jälkeen. Kaikki alkaa pierettää. Ja se vaatiikin taas poistotoimenpiteitä. Poistetaan pariksi, kolmeksi päiväksi kaikki sokeroituvat hiilarit. Minä pääsen helpolla. Piereminen lakkaa ja Massu voi hyvin. Ja edellämainittujen lisäksi myös maitohappobakteerikauppiaat...

Jaha, se on säilöntäaika, syys. Siis se aika, kun marttakohtauksen saaneet perheenemännät juoksevat puolukkaämpärien perässä ympäri kauppakeskuksia ja kaatuilevat kannokossa sieniä haalien. Sen kunniaksi menen jääkaapille, tempaisen ruukullisen hapankaalia, majoneesia ja tomaatteja. Mitäpä sinä niistä laittaisit. Annan vinkin. Voita pannulle, vähän puristeltu hapankaali siihen tirajamaan. Tomaatit viipaleiksi, viipale tassille, päälle majoneesipilkku ja toinen tomaatinviipale päälle. Ehkä rippunen suolaa. Aamukahvia tai -teetä punaisella maidolla. Aamulla laitan teehenkin maitotilkan, en polta kitusiani. Ja nautin kahvin tai teen kanssa sekä viralliset lääkkeet että avustavat lääkeet, ravintolisät. Sekä lukaisen aamun lehden tai mahdollisesti jopa lehdet. Siitä se lähtee taas päivä käyntiin.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ruusukaalisia unelmia.

Nyt aika moni sanoo, että hyi saatana ja irvistelee. Aivan tasan ja satavarmasti. Ruusukaali on vahvamakuinen ja vaatelias vihannes. Mutta kun sen laitossa onnistuu, niin voi olla kaikki mahat täynnä alle aikayksikön.
Löysin paikallisesta SS-marketista pari nyssäkkää hyvännäköistä, pientä ruusukaalia. Ikävä kyllä, ei ollut kotimaista. Samalla mietin, että olisikohan kuitenkin kannattanut miettiä vielä kerran sitä S-Markettien logoa, siinä on selvästi kaksi s-kirjaita. Joten se on meillä täällä kotona joko smarket tai SS-market. Siellä Adolfkin kävisi.

Käsittelin pikkiriikkiset kaalit ensin leikkaamalla varovasti kannasta pikku palan, ja poistamalla sen mukana lähtevät päällilehdet. Keitin ne koirille koko satsin, siis ne perkuujämät. Leikkasin myös ruusukaalin pikkuisen kannan ristiin, avittaa kypsymisessä. Ja liotin vielä suolatussa vedessä, jossa oli 2rkl suolaa n. tunnin. Ehkä turhaan, mutta unohtuivat...vaihdoin veden.
Kiehautin koko paletin, reilun kilon kaikkiaan, vedessä, jossa oli 1rkl suolaa ja 1rkl valkoviinietikkaa. Kiehautus vei noin vartin. Näitä ei kannata keitellä turhanpäiten, etteivät veltostu, kun kypsytellään kuitenkin jatkojalostuksessa vielä lisää.

Sen jälkeen päästiin asiaan. Mietin pitkään, minkä kanssa sopisivat. Kun maku on varsin vaffa. Vähän sinappinen ja pistävä. Siinähän se tuli. Sinappinen. Sinappi saisi markkeerata yhtä ainesosaa. Pieni karvaus tarvitsee kyllä vähän makeutta tasapainottamaan, ehkä omenaa tai päärynää. Jep. Jatkoin prosessia. Lopputuloksena tuli pari oivallusta.

Ruusukaalia ja savusivua. 

n.200g esikäsiteltyjä ruusukaaleja
voita paistamiseen 1-2rkl
hiukan öljyä n.1rkl
n.100g possun savukylkeä
tuoretta salviaa
mustapippuria
sinappia n.1-2rkl
1 pehmeämaltoinen omena, tai 2rkl omenasosetta
Helvetin hyvä paistinpannu

Asemoi pannu hellalle ja rykäise sekaan voi, jonka anna vaahdota, siinä vaiheessa tirauta sekaan öljyä, pikku loraus piisaa. Kuutioi sika ja laita pannulle heti öljyn jälkeen. Anna tiristä ruskeahkoksi. Lisää ruusukaalit ja salvia, anna paistua hetkonen.Omenan voi kuutioida, senkin, tai sose mukaan pannuun. Anna hetkosen tekeytyä ennen kuin laitat tarjolle. Tarkista maku, lisää suolaa, jos haluat. Toimii. Jos jätät sian pois, niin voit tarjota vaikka uunilihan lisukkeena.

Tymäkkä täräys hellästi haudutettuna

n. 200g esikäsiteltyjä ruusukaaleja
tötsä kermaa
valkoviiniä 1dl, hyvä syy ostaa vinkkupullo.
suuria, mietoja chilejä, miel. erivärisiä
rosmariinia
rakuunaa
rippunen suolaa.
maustepippuria pihaus
maun mukaan sinappia 1tl-1rkl.
loppusilaukseksi gratinointi vaikka gryere- tai emmentalraasteella uunissa.

Lättää kaalit ja pilkotut chilit kuumaan kattilaan ja hämmennä niitä rivakasti. Kaalitkin voi puolittaa, jos ovat kookkaita. Tippa valkkaria, desihän on tippa, völjyyn ja sekoita edelleen vimmatusti, ettei mikään pala. Anna valkkarin haihtua pois poikkeen, ota se kattila helkuttiin levyltä. Lisää mukaan kerma ja rosmariini, salvia sekä suolaa. Nosta haudutusritilälle levyn päälle ja unhoda siihen, välillä vähän voit hämmennellä. Anna olla noin 40min. Tämän härpäkkeen voi tehdä ensimmäisenä, ja gratinoida viimeisenä ennen tarjoamista. Aluksi tuo kerma hirvitti, mutta ei se hattumpaa ollut...lykkäsin teelmän uunivuokaan ja juustoraasteet päälle. Tarjoilin -yllätys- uunipossun kera. Nautakin olisi maistunut, muttei sattunut olemaan.

Tuossa pari ensimmäistä kehitelmää. Ruusukaalia on vielä, joten kehittely jatkukoon. Ko. eväitä voi mielestäni tehdä muistakin Brassica -suvun elämänmuodoista, eli kaikista kaaliin viittaavasta, nauriista, lantusta ja vaikkapa villivihanneksista keväällä. Bon appetiittiä teillekin, RÖYH.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kirjoittamaton laki ja kirjoittamattomat teokset.

Jos kerran on olemassa kirjoittamattomia lakeja, niin minulla on kasapäin kirjoittamattomia kirjoja.Niitä on niin paljon, että voin tituleerata itseäni kirjailijahkoksi. Ei ihan kirjailija muttei paljon puutukaan. Kuin ne kirjat vaan. Ihan pikku puute, mutta mitäs tuosta, niinhän muutkin puolivillaiset tyypit itseään tituleeraavat ties miksikä kaikkien alojen asiantuntijoiksi. Vielä vähän päällekin. Somessa törmää useinkin vastaaviin. Kuka on kirjailija, kuka etuliitteellinen ja kuka ihan vaan pelkkä. Sama juttu asiantuntijoiden kanssa, joiden jalustoja sahataan husovaarnalla ihan tämän tuosta, kun ei ole alan koulutusta, kokemusta, antaa väärää tietoa itsestään tai jopa puhuu ihan selkeetä paskaa. Eikun siis kirjoittaa selkeetä paskaa itsestään ja valaa betonia siihen päälle, että olenpas, kylläpä olen, asiantuntija, ettästiät.
Asiaan. Siis ilmoitin, että minulla on kasa kirjoittamattomia kirjoja, juu, kyllä näin on ja paikkansa pitää ja selvä on kuin pläkki. Aloitetaan a-kirjaimella.

AVARUUS JA ELOPAINO.
Lyhyitä esseitä siitä, miten elopainoa säädellään sekä rakettitieteen että avaruusgeometrian keinoin, avustajina kirjassa kaikkien alojen asiantuntijoita sekä pari rakennusmiestä satunnaisotannalla Helsinki-Savonlinna -akselilta. Antaa ratkaisun mm. kuinka tehdään oikeaoppinen smoothie kätevästi betonimyllyllä, lapiolla ja pätkällä kaapelia.

SYÖ, SINUSSA SE NÄKYY.
Viimeinkin armelias kirja siitä, kuinka säilöä arjen maut lopulliseen muotoon vyötärölle, terveyden siitä kärsimättä. Laajennusehdotuksia kaikille heinäkepeille, arotuulen raiskaamille vinkuheinille ja saranapuolelta kulkeville aaveille. Ei heikkohermoisille eikä valittajille. Ruoka, mikä ihana tekosyy

SYÖ, SINUSSA SE EI MENE HUKKAAN.
Kuinka säilöntäoperaatiota jatketaan ja miten painonlisäys selitetään uteliaalle lääkärille. Onko elämää vielä sadan kilon tuolla puolen. Miten sovittaa itsensä charterlentokoneen istuimeen ja kyetä vielä syömään sekä omat, naapurin että lentokoneessa tarjottavat herkut. Ei alle 80kg keijukaisille.

TILA LOPPUU KUITENKIN.
Selitys-, tekosyy- ja väistelyopas sosiaalisiin tilanteisiin. Haluatko olla oman itsesi herra ja rouva, vailla väkinäisiä sosiaalisia suhteita. Oletko saanut tarpeeksesi jäykkäniskaisesta keskustelusta kaupan kassajonossa ja busseissa. Vältteletkö tarkoituksella vieraita ihmisiä. Tässä ainutlaatuinen tietopankki kuinka erakoitua sosiaalisesti.

ELOPAINO RATSASTAA JÄLLEEN. 
Kuinka haukkua kaikki metodit samaan hengenvetoon, kun painonpudotus ei onnistunutkaan niin, kuin kirjailija tahi ryhmänvetäjä sen lupasi. Mitä tehdä, kun metodinkehittäjä ampuukin kovilla vastaan, tarvitaanko haupitsi vai piiskatykki. Ostetaako vahvempaa, enemmän ja syvemmälle. Lue tämä teos, niin olet valmis.

EI HUOLTA HUOMISESTA.
Saamamiehen muistelmat. Kun ylipaino lähtee lapasesta, kaverit ei soittele eikä mistään tule korvauksia, bonuksia eikä tilauksia. Karmit kaulassa someen ryntäävä aikamiespoikatyttö liemessä tämän tuosta. Kuvaus siitä, kuinka ansaitaan rispektiä pelkkä näppäimistö apuna tekaistu CV netissä ja takataskussa ilmaisjakelulehtien mielipidepalstat ja keskustelusivut.

ASIANTUNTIJAJARGONIN KÄSIKIRJA LÄÄKÄRIRAJOITTEISILLE.
Kaikkien aikojen asiantuntijan muistelmat somen sokkeloissa. Pilailukaupan tiskin alle päätyvä tietoteos, joka ei keinoja kaihda eikä sanoja säästele. Kun kädet loppuvat otetaan aseeksi sanallinen kiusanteko ja väärien tietojen levittely kisakumppaneista. Epohormonin kanssa housut kintuissa on huono sanoa, että bussia tässä vaan odottelen. Missä aika loppuu, auttaa tämä teos pääsemään edes hajulle virallisen paskanjauhannan takana istuvasta isosta könzästä. Kaikkille asennevammaisille.

TAHDON ELÄMÄNI TAKAISIN. 
Sosiaalitanttojen, terapeuttien, lääkärikollegioiden ja muiden paremmintietäjien paremminvointivaltion syövereihin joutuneen yksilön pyristelyä pois yhteiskunnan turvaverkoista takaisin omaan, itselliseen elämään. Ei elämä ole sosiaalitanttoja vaan ihmistä varten. Lue synkkä yksinpuhelu ja sosiaalitantan sananhelinää tilanteessa, jossa moni päätyy narunjatkeeksi ilman rasvaa.

RASVATON ELÄMÄNI.
Nyt ei kannata käyttää voiteluaineita missään. Valion voistakin tehdään pian rasvaton versio, statiineilla höystettynä. MobiOil poistaa voiteluaineistaan kaiken rasvan. Kansakunnan terveyden omiin käsiinsä ottaneiden terveystietoisten humujen omakohtainen tilitys, kuinka saada rasvaton sydänkohtaus hiljaisen tulehduksen kera. Hys, nyt ei hiiskuta kenellekään, että terveys rakoilee ihanan rasvattomasti. Kaupantekijäisinä puoli kiloa rasvatonta rasvaa. Huom. ei paistamiseen.

KIRJANPOLTTAJAN SAVUTON PÄIVÄ. 
Kun kirjakriitikon päivä täyttyy ja koittaa uneton yö. Jännityskertomus valtalehden kirjakriitikon maksetuista artikkeleista ja hyvävelijaystävä -verkoston suosittelemista myötäsukaan arvostelluista kirjoista. Internetarvostelut on hienoa hoitaa tuttavien kesken, mitä mukavammin arvostelet tuttusi kirjan, niin saat pari vapaakappaletta keittiön keikkuvan pöydän tueksi. Kiitos kaunis ja sitten arvostelu voidaankin jo poistaa.

PILATESTA RUOKAPÖYTÄÄN. 
Kaikkihan tietävät, kuinka tärkeää on venyttely. Nyt venytellään terveydeksi myös ruokien koostumuksessa. E-koodien taivas ja lisäaineiden luvattu maa siintelee jokaisen venyttelijän mielessä mitä kirkkaimmin. Terveysruokaa, jolla saa kaikki vaivat kertaheitolla. Parannu nyt vaihtoehtoisella metodilla kaikista terveysvaivoistasi, syömisesi helpottuu, kun ei tarvitse enää tiirata tuoteselosteita. Kustantajana Suomen Krematorioiden liitto.

TERVEYTTÄ SIITÄ HUOLIMATTA.
Kaunosielun vaade yhteiskunta- ja markkinaohjatun kaupan tuotteistamien tekoelintarvikkeiden virtaa vastaan. Kuinka syödä monipuolisesti ja mielekkäästi ilman prosessoituja elintarvikkeita. Syökö markkinamies pöydästäsi terveelliset, omatekoiset ja käsittelemättömät ruoka-aineet. Mistä saisi multaporkkanoita ja oikeasti pesemättömiä perunoita. Yksiön nurkassa kyyhöttävän ekohipin aivopieru vailla verta ja karvoja, onko oikeasti mahdollista syödä oikein väärin ja oikein väärin. Yksi risti kaksi.

SUOMALAINEN TERVEYSLOTTO.
Lyhyet erikoiset ruokapöydässä. Onko ravintolisien nauttiminen kotoisin saatanasta vai purkista. Miten edistää terveyttään niin, ettei tarvitse lääkäriä ennen kuolemaa. Kuumetautien kotihoito ja pari vinkkiä yrteistä. Onko suomalaisissa todellakin miljoona diabeetikkoa, puolimiljoonaa infarktivaarassa ja loput toinen jalka haudassa ja toinen banaaninkuorella. Terveysliiottelun käsikirja kelakorvausliftareille ja sosiaaliturvaa käyttämättömille. Pidä itsesi terveenä, niin lääkärissä käynti ei sairastuta.

ILMAVAIVOJEN ITSEHOITO.
Piereskele diskreetisti. Muista huomioida kanssamatkustajat hisseissä ja julkisissa kulkuneuvoissa, kävele tai hommaa tekninen apuväline, auto tahi helikopteri. Ole kuin viereisessä kassajonossa seisova olisi päästänyt leijan ja tuijota. Muista, että et aiheuta kaasuhälytystä metrossa, sikäli mikäli sellaisen Suomesta löydät. Parhaimmin ilmavaivoja tuottavat ruoka-aineet ja niiden valmistus. Ole edelläkävijä, hanki tilaa persoonallesi, piereskelemällä ja vältä divertikuloosi.

Tässä siis vain osa kirjoittamattomista kirjoistani. Jätin häväistys-, paljastus- ja juoruilueepokset vielä litanian ulkopuolelle, sekä mahdottoman määrän keitto-, paisto-, jälkiruoka- ja ruoanvalmistuskirjojani. Mutta koska olen brändi, niin minulla on kaikki valtuudet toimia kaikkien asiantuntijoiden yliasiantuntijana ja jakaa plussia ja miinuksia, bonuksia ja sulkia hattuun oikealle ja vasemmalle.

 Tämäkin bloggaus on kirjoitettu ilman hiilihydraatteja, rasvoja, laboratoriokokeita, lääkkeitä, kahvia ja muita lisäaineita, ja sen kyllä huomaa. Hyvää päivänjatkoa, menen nauttimaan aamiaistassillisen pillereitä, ämpärin kahvia, sekä hyviä rasvoja että hiukan hiilihydraatteja. Mutta ei se minun aivotoimintaani yhtään selkeämmäksi tee. Päin vastoin.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Hillitöntä menoa, sentään yksi asiallinen järjen äänikin löytyy.


Niin paljon soopaa ja niin paljon puolesta ja vastaan. Kyllästyttää taas tämä rasvapalleroilla heittely, mutta onneksemme meillä on  Pronutritionist, jonka blogista löytyy vieno järjen ääni. Kehotan lukemaan.

Tämä tästä tänään, huomenna uudet kujeet.




lauantai 1. syyskuuta 2012

Ravitsemuskeskustelu syynä suomalaisten kolesteroliarvojen nousuun.

Blink. Blink. Blinkblink. Tuijottakaapa uudelleen tuota otsikkoa. Ja vielä kerran. Mikäs kuva tuli tuommoisesta. Juu. Niin minullekin. Ravitsemuskeskustelu on syypää siihen, että kolesterolit nousee ja ovatkin pompanneet ylöspäin. Entäs sitten. Otsikko on muuten sorvattu suoraan THL-merkkisen instanssin sivuilta, jossa kerrotaan FINRISKI-tutkimuksen tuloksista. Ihmettelen edelleen sitäkin, että tuossa Pohjanlahden toisella puolella ei ravitsemuskeskustelu ole ollut likikään niin vaaraksi kansanterveydelle kuin täällä meidän raukoilla rajoilla. Onko siellä sitten kansa valveutuneempaa, kuin tämä harjastukkainen tolvanajoukko, jota pitää oikein johtamalla johtaa ja ylhäältä käskeä.

Minulle uutisointi antoi sen kuvan, että ko. tutkimus on antanut väkeviä todistuksia ylipapeille, jotka ovat valmiit uhraamaan kolesterolin nousun vuoksi aivan kaiken muun. Kuten lisivät ylipainon, diabeteksen, liikkumisen vähenemisen, alkoholinkäytön messevän lisimisen ja sen sellaiset pikkujutut. Kukaan ei tuossa puhu ylipainosta. Eikä muuten alkoholin käytöstäkään. Saati kakkostyypin diabeetikkojen osuudesta otannassa. Tuijotetaan vaan siihen saatanan kolesteroliin. Kai sitä kohta saa synnytyslaitoksella kolesterolireseptin kouraan, ettei vaan nouse liian korkeaksi. Muuten saatkin sitten tuhota elimistösi kaikin tavoin, muttet luonnollista ja oikeaa rasvaa saa suuhusi laitta.

Omakohtaisesti voi sanoa noista kolesteroliarvoista sen, että mitä enemmän olen käyttänyt alkoholia, sen huolestuttavammat arvot olivat. Ja siihen määrättiin sitten statiineja. JEEEEE. Statiineilla päin viinapirua. Hyvä. Kun Kuningas Alkoholi poistui jokaviikonloppuisesta käytöstä ja isompina määrinä, niin kyllä rauhoittuivat kolesterolitkin. Kysyttiinkö tutkimuksessa sitten viinanjuonnista, sitä en tiedä. Mutta rasvanlaatu se onkin ihan syvältä perkeleestä ja suoraan sielunvihollisen pöydästä, se.
En voi ymmärtää. En. Enkä sitä voi tajuta, miksi pitää keinotekoisia rasvapaskoja syödä ja lisätä viljatuotteita. Kun kunnon kasa höyrytettyjä kasviksia voilla on paljon maukkaampaa, kuin nämä sahajauholeivät. Herrajjumala, jossei saa ruoastakaan kohta nauttia, niin mistä sitten. No, jäähän seksi sentään tähteelle. Varmaan sekin kohta kielletään kolesterolia nostavana toimintana.

Suomalainen mentaliteetti kun vaan sattuu olemaan semmoinen, että kun ylhäältä annetaan neuvo, niin sitä pilkuntarkasti sitten noudatetaan. Nyt karsitaan kohta taas kaikki rasva pois kenkälankistakin, becelfloora- ja muut akselirasvamainokset sykähtelevät verkkokalvoillemme teeveeseestä päivä toisensa perään. Ja yleisönosastot, keskustelupalstat ja face on täynnään peitsentaittoa puolesta ja vastaan. Aivan taatusti. Ja ylimpänä rasvapastorit, gurut, papit ja vanhat herrat lyövät toinen toistaan kuin vierasta sikaa eipäsjuupastelun jalossa taidossa. Whambang. Siellä sitten keskustelijat taas niska punaisena ja silmät tulta lyöden jossakin teeveeseen keskustelujohdatteluohjelmassa argumentoivat jänskästi asioita. Ja eipäsjuupastelevat ihan kaikesta asiaankuulumattomastakin. Aaii niin, asiantuntemuksella kuitenkin. Minähän olen vaan tämmöinen maallikko, jolla on vain 50 vuoden kokemus ihmisenä olemisesta tässä kehossa. Enhän minä mikään asiantuntija voi olla, kun minulla ei ole minkäänlaista titteliäkään.

Olen edelleenkin kohtuullisuuden vakaa kannattaja. Olen aikojen alussa syönyt itseni henkihieveriin, eli vähentänyt hiilarit niin pieneen määrään, että henki oli mennä. Olo oli sen mukainen ja hammasta purren selvisin jokapäiväisyyksistäni. Opetti sekin jotain. Kuuntelemaan omaa kehoaan. Se poiki sitten ilmiön, jota ei kukaan osaa selittää. En enää laihtunut. En, vaikka kokeilin kaikkia saamiani ohjeita. No, nyt tällä syömisellä ja lääkityksellä olen saanut painoni putoamaan. Mikä on tehnyt minut kovin iloiseksi. Mutta vieläkään en syö, kuten viralliset ohjeet 'määräävät', sillä minulla on siihen oikeus. Tai jos ihan tarkemmin ajattelen, näennäinen oikeus. Viranomaisilla kun tuntuu olevan oikeus päättää siitä, mikä on minulle parasta. Minähän en vielä osaa enkä pysty. Sen olen tullut kyllä huomaamaan. Samoin sen, että olen heidän parissaan tullut leimatuksi. Ja siitä minä aion kyllä pitää ääntä ja vimmaa.

Ihmettelen vieläkin sitä, että jonkun typerän kolesterolihitusen takia nostetaan tämmöinen mekkala. Kolesteroliarvoja on tarkistettu parin-kolmenkymmenen vuoden välen aina vain alaspäin ja varmaan niin tehdään nytkin. Kohta ei kolesteroleja saa suonissa syyhkitellä ollenkaan. Ja lääkärit syyllistävät ja kirjoittavat kolesterolilääkereseptejä tulostimet metrinverran pöydänpinnasta ilmassa. Jokaisen arvauskeskuksen kiminkiset jupajavat mantroja rasvan vaarallisuudesta. Minä puolestani olen sitä mieltä, että rasvaa tarvitaan, lakkaa autonkin kuleksiminen, jos ei rasvaa ja öljyä ole koneessa ja laakereissa. Mutta sehän on minun mielipiteeni, perkele. Mekkalointia ravitsemuskeskustelussa on kuitenkin odotettavissa kun eri puolet paheksuvat toisiaan julkisesti ja yksityisesti. Ja kaiken aikaa.

Nyt pari paistettua munaa ja baanalle. Reseptiä en tähän laita, sillä on se kumma, jos ei suomalainen osaa kananmunaa paistaa. Oli muuten teksti numero 280 tähän blogiin.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Syysviikkojen aloitus ja jämäruokajuhlat. Tuunaa itsellesi männäpäiväisistä tekeleistäsi maittava eines.

Nyt kun tämä tekstinsyöttö on taas kohdallaan, jotenkin pystyn kirjoittamaan särkylääkkeiden voimalla, niin pannaanpas tulemaan jo kolmas postaus ihan lyhykäisen ajan sisään. Tämä onkin hyvin, hyvin ruokapainotteinen. Etten sanoisi jopa reseptinen sössötys. Ja mitäpä muuta tästä voisikaan tulla kuin sössötystä, kun sörsseleistä aloin skrivaamaan. Muuten tuotanoin, ajoittain ärsyttää se, että bloggaajat kuvittelevat olevansa yksin universumissa ja imurin tavoin imevät henkimeensä sitten milloin mitäkin sattuu kissa sisälle tuomaan. Puolin ja toisin. Minua ei nyt oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa, mitä se kissa sitten loppujen lopuksi sisälle toi, koska yleensä ne pakkaavat olemaan puolikkaita hiiriä. No, tämä tästä kissakevennyksestä.

Ihmettelimme tuolla vaspuukin puolella muuannen mukavan tutun kanssa sitä, mikä vimmattu tekee ruoan hinnasta ihan poskettoman. Ja sitten kun se on halpaa, niin hamstrataan. No, sorrun hamstraukseen itsekin, varsinkin kahvijuomanporojen kanssa, niiden käyttämättömien. Mutta silti. Joka jumalan juhlapäivä tyyrätään täyttä kärryä kassalle ja vielä hyvässä lykyssä sitä raahattavaa koria toisessa kädessä. Parku tulee monesti siinä kassajonossa seisoessa, kun itsellä on puolityhjä vai pitäisikö sanoa puolitäysi, eikun vajaa kärryllinen tavaraa. Toiset ovat kuin avaruuslennolle valmistautumassa. Sama toistuu sitten välipäivinä...ja tavaraa lentää roskiin sitten pyhien jälkeen, kun ei joko osata, viitsitä tai haluta kierrättää enää niitä jämiä. Avuttomat tinalot, sanon ma. Perustan kohta jämäkokkipalvelun ja teen tähteille palveluksen. Minusta tulee varsinainan viiden tähteen kyökkimestaaja, hitsinpimpula vieköön. Palveluja voi tilata nyt jo sähköpostilla...

No, mennäänpä tässä erään ketjun euron viikkoihin. Tai päiviin. Siellä oli jos jonkinsortin hetelmää ja vihannesta euron kilo. Sorruin ulkomaalaisiin suippopaprikoihin, ei huono, mutta kuitenkin huono. Ihmettelin kuitenkin ääneen siinä, että mitenkä pavut tuodaan Keniasta tai Tansaniasta, eikö suomalainen viljelijä enää kasvata salkopapua kotimaan tarpeisiin. Ei vissiin. 500g eurolla...hoo, jos minä olen..nohnoh. Olin jo aiemmin päivällä rötväillyt jääkaapin sisuksissa ja todennut siellä asustavan törkeän määrän tähteellistä evästä. Edellisestä kastike- ja vihanneskasasta survaisin maukkaan piirakan juustohöystein ja paistoin uunissa. Avioliiton kautta saatu lisäosa piti siitä, tosin sanoi, että tuli melko tuhtia tavaraa. Kieltämättä. Piirakkaneljänneksellä äly mäelle tehokkaammin kuin keppanalla on melko hyvä suoritus keittiössä.

Nyt purjehtiessani tähteiden seassa löytyi pieni vasu paistettua jauhista sipulilla, oli tarkoitettu makaronilaatikkoon, paistettujen kanttarellien jämät ja mainittuja, kystiä vihanneksia. Niistä oli kätsää pikku lisukkeella, eli konttasin tuoreita yrttejä yrttimaastani, salviaa, rosmariinia ja timjamia silppuna, muserteleiksin valkosipulia, silppusin parit kukkakaalinvarret ja lisäsin vähän vielä jämäjuustua sekaan. Sotkin annoksen, miedolla lämmityksellä, että kykeni veivaamaan, tasaisehkoksi massaksi, tarkistin suolan ja lisäsin chilijauhetta, muskottia ja maustepippuria. Aloitin ankaran urakan paprkoiden kanssa. Avasin niitä yhden kerrallaan, 'suolistin' ja murjoin täyteen täytettä. Täytettäpä jäi pirnales kuleksimaan. Piti teurastaa vielä pari kesäkurpitsaa, klipklap, palasiksi ja lusikalla kovertelin niistä kupposia. Jäi tähteeksi sisusta. Ahneuksissani söin ne sisukset, vaikka ajattelin ensin 'keltaista keittoa' niistä laatia. Palataan siihen soppaan myöhemmin. Sain kaksi kesäkurpitsaa työnnettyä täyteen ja lopun ruokalusikallisen sulloin dejourande hund -merkkisen matalajalkaisen eläimen sisään. Tai annoin siis sen kipon vaan lattiatasolle. Puhdas ja kaappiin...

Kiertelin varmuuden vuoksi folioon ne paprikat, kun eivät seisseet pystyasennossa ja uuniin 150 astetta Celsiuksen asteikolla, reilut puoli tuntia. Tuli mannaa. Kesäkurmitsan sisuksista ajattelin ensin sukaista 'keltaista keittoa', joka tarkoittaa käytännössä sitä, että sisus 'kuullotetaan' voissa, eli vähän pahimpia nesteitä siitä haihdutetaan, mahdollisesti otetaan ihan vähän rusketustakin ja maustetaan sen jälkeen kurkumalla ja reilulla valkosipulilla. Suolataan kevyesti, olen käyttänyt mm. Herbamarea, kun siinä on muutakin kuin suoloja. Varovasti siis. Sekaan työnnetään yksi mustapekkajuusto ja purkki lisäaineetonta kermaa. Annetaan hautua. Ja hautua. Lisätään chilirenkaita tai riekaleita siihen sitten tarjoiluvaiheessa, myös kuivatut chilihiutaleet ajavat saman asian. Ehkä puoli limettiä per ruokailija, saa puristella vähän limetinmehjua siihen soppaan terävöitteeksi. Pieni happamuus pukee mukavasti tuota keittoa.Tuore persiljasilppu pukee oivallisesti myöskin soppaa. Ja mitä sakkeempi, sen makkeempi. Sitä voisi syödä vaikka kuinka. Siis paljon.

Tuhoamisvimmani kyti sen verran voimakkaana jo toissa viikonloppunakin, että tuunasin yhden dippikastikeen uuteen uskoon. Lätkäisin siihen ylijääneet guacamolet sekaan, silppusin vähän chiliä ja yrttejä myös, purnukan pohjat philadelphiajuustosta ja sain aikaan oivallisen levitteen, jota sudin sitten vähän kaikkien vihannesviipaleitten päälle viikon mittaan. Purin vain kerran kieleeni. Ja nyt on taas aika syventyä tuon pikkiriikkisen kesäkurpitsapenkin tuotokseen, siellä näyttäisi olevan kivankokoista keltaista kesäkurmitsaa, jospa tekisin sopan niistä. Mikä ettei. Mutta mitäs, jos sitä jää. No, perkeles, tuunataan sitä soppaa sen verran, että menee sitten vaikka kastikkeesta.

Haluaako joku selväjärkisen reseptin näistä tuunatuista sapuskoista, jos, niin ilmoittakoon välittömästi hetipaikalla ja nyt siitä kommentaariosastossa, niin växään semmoisenkin, tuoreessa muistissa onpi tuo koko sötkötys. Mutta nyt menen pistelemään poskeeni pari paprikaa ja kesäkurpitsakupposen. Namimaiskis.