perjantai 31. heinäkuuta 2009

Aarteita pihan perältä! Onnesta soikeana!

Resepti-intoiluni sai eilen jälleen vettä myllyyn. Herrani ja hidalgoni oli bongannut jostain ”ilmaisjakeluna” suuren suomalaisen keittiömestarin, nyt jo edesmenneen, Eero Mäkelän kirjan Suomalaisen keittiön aarteet. Otin sen suurella ilolla ja vavistuksella vastaan.

Ensi alkuun vain pyörittelin sitä keittiön pöydällä ja ihailin sen virheettömiä kansia. Ja hylättynä! Kuinka joku saattaa! Siis keittokirjan heittää pois. Joku kahdesta lukijastani kuitenkin jupisee, että mitä hemmettiä tekee vanhalla keittokirjalla, kun niitä kustantamoiden liukuhihnoilta suoltuu niin, ettei kirjakauppaan sovi eikä kirjahyllyyn mahdu. Mutta siinäpä se! Vanhassa vara parempi.

Jätin esipuheen lukematta, vilkaisin kuitenkin julkaisuvuoden 1991, suuren yhdeksänkymmentäluvun laman kynnyksellä. Kuvat olivat todella laadukkaita, esillepano herkullinen ja aineet suomalaisia. Mestarin käsialaa.

Aloitin kalaruokien selaamisen. Tai oikeammin järjestelmällisen läpikäynnin. Niissä oli yllättävän paljon sellaisia ruokia, joita ilolla poskeeni pistelisin. Silakkaa, ahventa, kuhaa ja muita herkkukaloja. Suomalaiset vaan ovat jotenkin silkkikurkkuisia, ja meiltä usein jää syömättä vähänkin ruotoisemmat kalat. Hauduttamalla pitkään niistäkin saa herkkuaherkkua. Kalaruokien kohdalla yllätti vain niin Suuri Nälkä, että oli aivan pakko tempaista pahimpaan nälätykseen purkillinen sardiineja oliiviölyssä ja sureksia, että tämäkin voisi olla kotimaista särkeä rypsiöljyssä.

Oi kalainjalostimet, kuulkaa vieno pyyntöni ja aloittakaa vimmattu kotimaisten kalojen jalostaminen! Henkilökohtaisesti olen niin kystä kyllin kassiloheen ja kasvatettuun ”bulkkikalaan”, että harvoin enää ostan edes jatkojalostettuja kasvatuksen tuotteita. Broileria, mitä broileria.

Kuten sanottu, tofulla ja broilerilla on joku kumma sukulaisuussuhde, kumpikaan ei maistu millekkään. Tähän kaartiin voisi liittää nämä kasvatetut broilerkalat. Niissä on vain aavistus kalantuoksua. Siis nimenomaan tuoksua! Lapsena, kun kävimme mummoni kanssa torilla, siellä oli paikallinen kalakauppias. Kala tuoksui minusta hyvälle. Ja tuoretta se oli kuin mikä! Monesti aamusella kalat olivat jäykkiä. Perattuja mutta kankeita. Mummo opetti minut tunnistamaan tuoreen kalan ja vielä valmistamaan sitä. Sitten tuli pakastesei…voi elämä. Siitä ei saanut hyvää kuin valelemalla runsaalla kermalla ja voilla, uunikalana. Mukaan sipulia ja persiljaa. Nimenomaan persiljaa, ei tilliä.

Hitto, taidan mennä virkkailemaan reseptejä. Se sujuu tässä oman toimen ohessa, kun ruoan kanssa puuhailen päivät pitkät. En kuitenkaan riehu keittiössä patojen ja pannujen, höyryuunien, pariloiden ja pakastinten seassa…

torstai 30. heinäkuuta 2009

Tottumus on toinen luonto!

Mietiskelin tässä työn tuoksinassa sitä, että miten ihminen tottuukin kaikenlaisiin asioihin!
Ja sitten kun niitä asioita muuttaa, niin se täytyy tehdä joko kertaryskeellä tai "aivoni ajattelevi" –systeemillä, eli tarvitaan paljon mietintää ja kysymyksiä.

Oma elinkaareni oli hyvää vauhtia jo hiipumassa loppua kohden, ja tunsin itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin vanhaksi ja väsyneeksi. Arki alkoi masentaa ja viikonloput menivät harmaassa massassa ohi kuin kaupparatsun Bemari. Pari vuotta tuntui puolikkaalta vuodelta.

Muistini heikkeni siihen malliin, ettei kohta tiennyt onko kevät vai synkeä syys. Ei ole todellista, joku väittää. Kyllä vain. Juutuin vain kuvioihini niin, että aviohenkilöitymäni alkoi epäillä jo, että on mennyt naimisiin haamun kanssa. Nukuin valtavasti. Kun vaan väsytti. Ja kun heräsi, oli nälkä. Syömään. Ja sen jälkeen ettonelle. Ja minulla on koiria, joiden ulkoiluttaminen jäi melkein yksinomaan miehelleni. Hemmetti, jos tämä olisi vielä jatkunut, olisin haudassa pikavauhtia.

Etulyöntiasemani on se, että nyt todistelen itselleni, että minulla ei ole oikeasti nälkä, kun verensokerimittari näyttää yli viiden ja puolen lukemia. Yritän pitää sokerin tasaisena. Ja olen huomannut, että suurin osa syömisestäni on ollut tapasyömistä! Söin siihen väliin väliin ”jotain”, tähän väliin ”jotain”. Ja asiaa ei auttanut, että voileivät alkoivat olla termospullon korkuisia. Kyytipojaksi jotain kaloritonta…sitten en liho, kun juon kaloritonta! Että voi mennä ihmisen päänuppi ihan kummaliseksi.

Arvatkaa vaan, olenko jonnii verran joutunut seisoskelemaan peilin edessä? Oikein! Kyllä!
Korjattuani suuntaa, on olo parantunut radikaalisti, helvetinmoinen turvotus tiessään ja ehtii mukaan jopa viikonloput. Siis että niistä jää joku mielikuva…eikä vaan nuku tai torku sohvalla.
Koirat ovat saaneet liikuntaa. Minä myös.

Juu, ja ainoa mihin ei totu, on jääpuikko perseessä. Se kun kuulemma sulaa, ennen kuin siihen tottuu!

Perrsreenari

Voe mahoton.

Tässä justiin keskustelin työystävän kanssa näistä katoavista kilogrammoista. Kun tykkään, että keski-ikäinen naisinehmo ei nyt niin helvatin äkkinäistä pudotusohjemaa tarvitse. Että kerkiäisi tuo nahka kitistymään samaan tahtiin. Lienee kyllä toiveajattelua. Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Niin, mistäs minun…juu, siitä, että työystävä oli sattunut katselemaan telkkarista jonkun painonpudotusohjeman, jossa oli säälimätön personaltrainer piiskannut nelikymppistä toimaria uuteen uskoon. Selitykset lihomiselle ja ”ruoan tarpeelle” muistuttivat omiani. Ko. reenari oli tintannut ohtaan tätä toimaria, että kuule, kun vedät hiilihydraatteja ne muuttuvat elimistössäsi sokerivelliksi. Marjoja jne? Taisi olla TV Viisi ja ohjelma oli ”Ylipainoinen”. Pitänee jolloinkin kahtella.

Kiva, kyllä sitä itsekin puolustautui kaikenlaisella selityksenpoikasella, että miksi on lihava.
Tässä teille parhaat palat:
- ei voi laihduttaa, kun on sokeritauti ja insuliini, ei ainakaan nopeasti.
- sokeritaudin takia pitää syödä vähän ja usein, menee siinä se laihdutus sitten sekaisin.
- ei pysty liikkumaan, ei ainakaan niin kuin ennen onnettomuutta.
- nilkka on kipeä eikä voi tehdä kunnon lenkkejä
- sattuu tuohon katkenneeseen käteen, ei voi mennä halonhakkuuseen
- ruisleipä pitää nälkää ja siinä on hyviä kuituja, vatsa toimii
- rasva ja kananmunat nostavat kolesterolin pilviin

Voi hyvää päivää!!!

Kumoan omia juttujani:
- Sokeritautisen, ainakin tyyppi kakkosen, nimenomaan pitää laihduttaa, ja vähän sassiin, jos meinaa tallata vielä elon tiellä.
- Sokeritauti, siis tyyppi kakkonen, ei tarvitse sitä, että pidetään verensokeri tasaisen korkeana...
- Minä en kovin hillittömästi liikkunut edes ennen onnettomuutta...eli paskapuhetta
- Nilkan kipuun riittää nykyää pelkkä käsikauppalääke.
- Eikä satu, kunhan ei vaan huvita. Laiskana on kivempi olla sohvanpohjalla.
- On ruisleipä hyvää, mutta ei sitä tarvitse koko helvetin leipää kerralla syödä.
- Jassoo, sitä uskottiin kaikenmaailman legendoja...!

Sitten minä puputin kaikkea mahdollista ns. herkullista hiilarimössöä, kunnes 2006 orastivat ensimmäiset hiilarikyllästysoireet. Kesti kolme vuotta tajuta, että miten tämä systeemi oikein toimii. Tähän mennessä olen kahlannut kirjallisuutta ja surffannut yökaudet netissä, että mikä tämä juttu tässä oikein on, miten tämä toimii ja miksi!

Nyt suoritan todella ihmiskokeita itselläni ja haen sitä omaa tyyliäni syödä, sillä kaikki ei sovi kaikille ja aineenvaihdunta on henkilökohtainen juttu. Toiset sietävät paremmin toisia ruoka-aineita kuin toiset. Meillä kotona asuu ääripäät siinä asiassa…! Mies voi vetää kaikenmaailman kaurahuttua ja ranskanleipää, hilloja ja kakkuja. Minä taas teen suunnilleen kuolemaa kyseisiä eväitä nauttiessani. Tuoremehulla pääsen sellaiseen atmosfääriin, ettei ole tosikaan! Säälittävää.

Joten tuoreet tai pakastetut marjat käyvät meikäläiselle tuoremehusta tai kohtuullisesti hedelmiä. Kasviksilla siis korvaan näitä mössöhiilareita. Verensokerin peijakas on pysynyt kummallisen tasaisena…ihmeellistä! Outoa! Kun muutamien älypäiden mielestä minun pitäisi olla suunnilleen kuollut, kun ei mikään toimi ilman hiilihydraatteja. Paskanlatvat…mitähän ne oikein kuvittelevat.

Painonlaskuni on taas nytkähtänyt alaviistoon. Tässä kun kuvittelin pystyväni kohtuulliseen leivän käyttöön. Pieleen meni. Ruisleivällä ja sokerisuolatulla sillillä hommasin itselleni kaksi kiloa lisää ja nekin varmaan olivat suureksi osaksi vettä! En siis ollut rasvalammikossa vaan vesilammikossa. Voisin sanoa olleeni kolme litraa liian lihava. Tai on tätä vielä raavittavana tätä läskiä tästä kropasta kierrätykseen: nelisenkymmentä kiloa…no, sitä oli 55 kiloa ennen tätä todellisuuteen heräämistä. Perkele.

Mutta nyt taas uudella innolla etiäpäin! Uusi päivä, uudet kujeet!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Cheesesus!

Voi äimä! Voi ihme ja voi voi! Aloitan tämän nyt voivottelemalla, sillä bongasin kauppapuodista punalappuisten seasta sinihomejuustolevitteen! Herramunjee, että oli herkkuaherkkua! Piti ihan ilonkyynel tirauttaa sen ruokalusikallisen kunniaksi, jonka siitä nautin, kuin muinoin tikkumellin.
Oli se vaan pirun hyvää. Ja alle narskuttelin vähän raejuustoa.

Minua on naurattanut tässä pitkin tätä vähähiilihydraattista matkaani se, että aina kun mainitsen paiskoneeni tunkiolle (Hyvä ämpäri! ..tunkiolle?) tietyt tuotteet ruokasysteemistäni, niin ensimmäisenä aletaan kammotella ja kauhistella, että voi kamala, en minä voisi elää ilman leipää ja perunaa! Nehän on ihan perusruokaa. Joo, minun mielestänikin ne ovat perusruokaa. Varsinkin, jos perunan kasvattaa itse ja ruisleivän tekee omista jauhoista (tai tilapuodin) raskiin. Teollisessa "ruisleivässä" kun harvemmissa enää on ruista kuin vähän väriksi. Se toimii kuin ilotulitusraketti yössä meikäläisen verensokurien suhteen.

Toinen kauhistelijatyyppi on sellainen, joka alkaa saarnata siitä, että aivot tarvitsevat hiilihydraatteja voidakseen hyvin! Siksi pitää käyttää sokeriakin. Minä vastustan sitä kommentilla, että minulla on sokeritauti, ja sitä ei sokerilla hoideta. Ja jaanaus jatkuu hamaan tappiin, että suolisto lakkaa toimimasta, kun se ei saa kuituja. Tapan sen samantien kommentoimalla, että ai, salaatissa sitä kuitua sitten ei ole lainkaan, eikä muissakaan raa'oissa kasviksissa? Niinkö?
Homma jatkuu niinmutkuttelulla, että sää syöt helvetin paljon rasvaa, suonet menee tukkoon sekunnissa! Just. Siihen sopii lausahdus, että kukaan lääkäri ei ole sanonut, että rouva hyvä kolesterolissanne on liian vähän verta.
Seuraavaksi vedätetään framille se, ettei vatsa enää toimi, eihän!(tämä yritetään keskustelun aikana todistella moneen kertaan, tämä suoliston kuolema) Johon pistän vastapallon, että perkules joo, ikinä ei ole maha toiminut näin hyvin. Kun sen ei tarvitse selvitä näistä ylimääräisistä hiilarinpaskoista, ei jatkuvia ilmavaivoja, ei satunnaisia ummetuskohtauksia (viikon kun olet paskomatta, niin vot! Että on hyvä olla.), eikä enää sitä tönkkösuolattua turvotusoloa mahottomine väsymyksineen ruokailun jälkeen.

Nyt pistelen sapuskat nassuun ja saatan kuulkaa jopa kirmata harrastamaan sitä onnetonta liikuntaa, johon vammautuneet raajani antavat myöten! Vaikkapa kävelylenkille metsään.

Ennen en olisi uskonut, että ihminen tulee todellakin toimeen vähän vähemmälläkin sokerilla, sokeri kun on kuulema luonnon omaa energiaa. Kuinka niin? Sehän on jalostettu, siitä on poistettu ravintoaineet (ne syötetään lehmille), kuidut ja muu tarpeellinen. Sama palvelus on suoritettu vehnälle, rukiille, kauralle ja riisille sekä monelle muulle viljalle. Ja vielä kaupan päälle myllytetty pölyksi, jota jauhoksi kutsutaan. Yäk. Ja sen jälkeen tähän pöllyyn sotketaan vielä säilöntäaineita, "jauhonparanteita" ja aletaan laatia taikinaa. Mitä siihen taikinaan sitten teollisuudessa mätkäistään? Prosessoitua, keinoaineistettua ja lisäainein kyllästettyä rasvaa ja "paranteita". Kyllä on maukasta! Ja isot leipomoketjut tappelevat verissä päin, kuka tekee halvimmalla sen jokapäiväisen leipämme, jota meidän pitäisi syömän. Niihin talkoisiin minä en aio enää osallistua. Soli vaan.

Tänään työpaikalla hämmästelin sitä, että kun ilmaiseksi saa, niin millainen ahneus iskeekään ihmispoloon. Ja koska kyseessä oli transrasvoitettu, hiilihydraattikyllästetty tuotos, niin pihistin siitä hiilihydraattisietoselle aviosuhteelleni yhden. Parhaat kuppasivat lootasta kaksin kappalein.

En tiedä, olen varmaan jossain hybriksessä, kun oloni on nyt erinomaisen hyvä ja iloinen, en ole töissäkään pultannut ällöimmälle ääliölle enkä menettänyt hermojani työni kohteen kanssa. Omituista.

Taidan mennä hakemaan vielä lisää mustikoita ja kanttarellejä metsän uumenista. Ja jospa vaikka nauttisin vielä hiukan juustoa.

Anthony Bourdain

Minulla on joku omituinen taipumus katsella kaikenmaailman ruokaohjelmia.

Olen reseptiaddikti ja wannabe -chef. Hellan ja nyrkin välissä luovuuteni saattaa nousta jopa savuna ilmaan. Koksia on joskus tullut väsättyä pellillinen jos toinenkin…*huoh*. Fanitan täysillä Anthony Bourdainia, kaikeista huolimatta. Samoin muitakin hassuja ruokia esitteleviä ohjelmia. Enkä nyt enää muista sen kaljun, lihavan mieskyökkimestarin outoja sapuskoita esittelevän ohjelman nimeä, saati miehen itsensä. Joskus sitä kaipaa Vanamoa ja Kolmosta, siitä nassikat tykkäsivät. Kuten minä. Tämä riivatun addiktio on tykkäänään heidän syytään.

Ennen bongasin telkkarista virikkeitä ruoanlaittoon. Nykyisinkin harrastan kyseistä toimintaa, mutta sillä erotuksella, että muuntelen niitä vähemmille hiilareille. Tulee mietittyä, että millähän tuonkin ainesosan korvaisi? Luovia ratkaisuja tulee tehtyä ja välillä kontattua oikein huolella, kun kyseinen aines ei sovikaan kyseiseen sapuskaan. Olen oppinut tekemään jo pienen koeannoksen.

Meinaan, kun jostain kumman syystä nämä meikäläisen ruokapisnikset ovat megalomaanista luokkaa. Yritän tehdä vähän kahdelle, niin teen koko komppanialle. Sanon sitä lettutaikinailmiöksi. Kun väänsin lettutaikinoita, niin ensin taikinasta tuli liian löysää, lisää jauhoja, liian paksua, lisää vissyä ja maitoa…ei hyydy, lisää munia…! Lopputuloksena paistellaan parituntia lettuja tai lykätään viimelopuksi pannari uuniin. Pitäsi varmaan olla 18 lasta tai ravintola.

Niin! Siitähän tässä pitikin kirjoittaa, että kun katselee tätä A.Bourdainin ohjelmaa, niin tulee ekana mieleen, että jäbä vaan vetää helvetillisiä määriä evästä huuleen, milloin missäkin ja minkäkinsorttisia herkkuja. Vaikka sitten puolikypsää sianpersereikää. Ja joka jaksossa sama toistuu. Kundi on laiha kuin rysäkeppi, ja syö, juo ja ”hungry for more”. Moinen ei elävässä elämässä onnistuisi edes Suursyömäriltä (Käytöskukkanen, juutuupittakaa)! Saati keneltäkään terveeltäkään henkilöltä. Meistä sokerivammaisista puhumattakaan.

Tästä sitä saa taas onneton syömishäiriöinen sellaisen kuvan, että tuulensuojaan voi lapioida mitä vaan ja kuinka paljon hyvänsä. Sillä toosaa tuijottaessaan, kukaan ei varmasti älyllään ajattele, että tuotakin jaksoa on väsätty viikko tai pari. Ruokailukohtauksia on kuvattu muutama tunti. Antti Purtaani ahtaa vaan jatkuvalla syötöllä mössöjä huuleen, puhuu paskaa ja intoilee milloin mistäkin rapakeitosta tai kinttukalopsista ettei ikikuunaan ole saanut parempaa tai herkumpaa. Ooh ja aah…! Kun ei näe totuutta. Sama ilmiö on havaittavissa työmaaruokaloissa. Laihat vetää muusia ja soosia ja vaikka mitä, ja lihavat kärvistelevät salaatilla ja ovat kateellisia. Masentuvat moisesta ja vetävät itsensä illalla koomaan...ruualla.

Onhan se tietysti kiva kevennys, kun joissain A.B -jaksoissa vedetään perseet olalle ja vähän sen taaksekin, liukastellaan märjässä viidakossa inniäisten syötävänä tai päristellään jollain konelaittella pitkin vilkasta kaupunkia, joo. Joskus vaan villisti pyörivä kamera ärsyttää. Mutta eihän ohjelma olekaan mikään eroosiota kuvaava luontodokumentti. Vaan ennemminkin dokun eroosiota kuvaava huumorisarja. Kundi vaan hekottelee, että taas nöyryytettiin oikein huolella.

Ajatus, perhana, pätkii...

Saamari, että aamusta tulikin tyrnä olo. Nukuin huonosti. Oli kuuma, koira tappelivat ja peitto siirtyi miehen hoteisiin jossain vaiheessa yötä. Näin myös pahoja unia.
Menin ja pistelin aamulla pannulle kaksi kananmunaa, kun en jaksanut perehtyä ravitsevamman aamupalan tekoon. Ja peittelin ne ruokalusikallisella raejuustoa.
Örh. Mutta eipä syytä huoleen, kun tässä saa taas päälärillisen kahvia sitä ehkä virkistyy.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

MÄTÄKUUN UUTISIA! Olkaa hyvä! hihihi...

Eräästä lehdykästä netin kautta bongattua. Kursivoinnit ja numerot suluissa ovat omiani:
”Kuolinsyyntutkimuksen mukaan nuori äiti eli soppa- ja vesidieetillä(1) ja näännytti itsensä hengiltä, kertoo Daily Mail verkkosivuillaan.
Brittiläinen 26-vuotias nainen löydettiin kuolleena sängystään. Nainen oli muutaman kuukauden ajan ollut dieetillä, jonka aikana hän söi vain keittoa ja joi vettä (2).
Naisen vanhempien mukaan hän laihtui lähes 40 kiloa (3) viimeisien kuukausien aikana. Naisella oli niin kova puute sokerista, että keho alkoi syödä hänen omia rasvavarastojaan (4). Normaalisti keho käyttää sokeria energiana, mutta jos ihminen ei ole syönyt tarpeeksi, keho alkaa käyttää sen omia rasvavarantoja energiana (5).
Tämä aiheutti aineenvaihduntareaktion, joka puolestaan aiheutti naisen kuoleman.
Kuolinsyyntutkijan mukaan kyse ei ollut tahallisesta kuolemasta.
- Surullinen totuus on, että myrkky, joka tappoi tämän nuoren naisen, on kehittynyt hänen omassa ruumiissaan (6), kertoo kuolinsyyntutkija. ”

Kyseessä on siis Iltalehti, tuo erinomaisen ja totuudenmukaisen uutisoinnin lähes ykkönen, 7 Päivää johtaa sitä kisaa...
Ja nyt joitakin kommetteja:
(1) Soppa – ja vesidieetti. Kuulostaa jumalattoman herkulliselta. Kukaan ei ole kertonut että mikä soppa ja paljonko vettä päivässä?
(2) Söi vain keittoa ja joi vettä. Jälleen se määrä! Ja mitä soppaa, kuinka paljon ja paljonko vettä, sillä pelkästään liialla nesteelläkin on haittavaikutuksensa ihmiskeholle. Ainakin suolatasapaino kärsii. Oliko latvaosasto nyt aivan kohdallaan?
(3) Kävi niin kuin mustalaisen hevoselle? Mutta mikä oli lähtöpaino? 155kg? 55kg? Eivätkö huolestuneet vanhemmat, tuttavat ja ystävät jo huomaa, että jotain on päässä heittänyt, kun neuroottisesti vedetään vain vettä ja jotain soppaa, ja aletaan kulkea saranapuolelta ulos?
(4) Mitähän se soppa sisälsi? Pelkkää selluloosaa, ilman sokeria? Ja eikö laihtumisen tarkoituksena ole, että KEHO SYÖ OMIA RASVAVARASTOJAAN??? Jumalauta! (lainaus Repomieheltä) Selittäkää nyt hyvät ihmiset, että miten tämä korreloi alituisen alipainoon pyrkimisen kanssa, siis laihdutuksen ”ihanteen mukaiseksi”. Ainakin, JOS naistenlehtien kuvia on uskominen, niin kaikenmaailman kuikat ne siellä keikistelevät. Ja ovat laihoja kuin henkarit. Ja jos laihdutetaan terveyden vuoksi, niin ei se laihdutus sieltä kehosta pelkkiä luita ja lihaksia syö.
(5) Just. Tietenkin. Ja jos rasvaa on riittävästi, niin elää ja pitkään! Varmasti tulee kuolo ja tuoni, jos ei pidä huolta siitä, että myös muita ravintoaineita saa oikeassa suhteessa. Ja miten niitä saa, jos ei muuta kuin vetää vodaa.
(6) Ruumis kehittää varmasti myrkkyjä. Entäpä elävä keho? Liiallinen sokerikin on myrkkyä, mikä tahansa liika on myrkkyä. Vaikkapa vatsahapot!

Normaalisti keho käyttää sokeria energiana. Jumalauta(Repomies) ja varmaan ei mitään muuta sen lisäksi. Nasta juttu.

Taas on oltu asialla vähän hätäsesti. Vähän niin kuin telkkarissa nykyisin tuhkatiheään esiintyvät käännösvirheet. Jotka nekin ajavat minut ajoittain hulluuden partaalle ja siitä yli.

Tämä on niin mätäkuuta, niin mätäkuuta. Mikä on jutun tarkoitus? En käsitä. En.

Metsään on tullut jo...sieniä ja marjoja!

Kun olen taas palannut keuhkoamisen tuolta puolen lähes normaaliin tilaani, niin ajattelin kertoa, että aamulla sokureita mittaillessani totesin, että kohillaan on. Ajattelin, että varmaan ovat koholla, kun niin ramasi.

Mutta eilinen ”metsässä” huhtominen teki tehtävänsä, vaikka pistelin illalla munakasta. Aika myöhään. Jos sattuu myöhään syömään, niin silloin saattavat aamusokurit vähän koikkelehtia. Lienee tietysti osuutta silläkin, mitä helttaansa heittelee.

Illalla raivasimme tontilta pikkupajua ja vähän isompaakin. Tiedossa on haketusta ja rankojen karsintaa. Pienellä puulla sitä äkkiä lämmäyttää yhden saunan kätevästi. Kiva, kun tuota saa myös omasta takaa. Puoli tonttia on vielä raivaamatta. Mm. isot pajut yläpihan rajalta täytyy siivota pienemmiksi, sillä säästetään taas lämmityksessä. Aurinko porottaa suoraan seinään.

Tuo tontilla riehuminen sienten metsästyksen lisänä on mitä mainiointa hyötyliikuntaa. Sieni- ja marjametsässä kun on tottunut kakarasta asti käymään. Olen ollut varmaan parivuotias, kun ensimmäisiä kertoja meikäläinen on raahattu ihmeelliseen metsään! Nykyaikana lapset täällä pääkaupunkiseudulla tuskin edes tietävät mikä ON metsä. Se ei todellakaan ole pari puuta törröttämässä nurmikolla. Vaan siellä on elämää! Säälittävää, jäävät paljosta paitsi.

Olen aikoinaan kuullut poikani tarhakaverin äidin kauhistelevan, että eihän metsään voi mennä, sinne eksyy ja siellä on kaikkia eläimiä. Voi tulla hirvi ja potkaista päähän. Tai susi syö! Karhujakin siellä kuljeksii, hirveätä. No, näillä lakeuksilla olen muutaman kerran törmännyt hirveeen, joka karkuutti munaravia välittömästi uumeniin, ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa. Peuroja siellä ramppaa kyllä, ja muuta pienelämää, lähinnä lintuja. Metsäkanalinnut saavat joskus lähes kusemaan pöksyihin, kun sellainen lähtee muutaman metrin päästä. Metsot ovat pahimpia säikyttelijöitä.

Tänään onnahtelen jälleen kollaamaan muutaman sienipaikan, josko vaikka saisin herkullisen "kastikkeen"(keitetään kermaa vaan kokoon ja suurustetaan munankeltuaisella). Kanttarellia nousee niin, ettei sekaan sovi. Myös orakkaat ovat saapuneet. Samoin tatteja tulee olemaan paljon. Nam! Niistä taas saa herkkua monenlaista. Parastahan ne ovat tuoreeltaan pannulle heitettynä, vähän sipulia, ripsaus rosmariinia (tai kuusen/katajanneulasia, heh) ja ehkä vähän ruskistettua jauhelihaa. Iäntä kohen. Ei siihen muuta tarvitakaan.

Mustikoidenkin kanssa on aivan helisemässä. Tosin kyllä niitä tulee syötyäkin sekä neuvottua naapuri paikalle keräämään, ja pari mökkinaapuriakin. Omaksi iloksi niitä on pakastimessa on kahdeksan litraa. Mikä säästö! Siitä kun pistelee rahkan sekaan, niin mikä on ollessa. Lakkoja löytyi myös paljon näin etelän olosuhteisiin. Puolukat tulollaan, samoin karpalot. Kun vähän viitsii, niin saa talven varalle kaikenlaisia herkkuja. Ja niistä voi vääntää myös joululahjoja! (mie puhun joulusta jo nyt… taisi mummous iskeä noin niin kuin kolmessa minuutissa!)

Jaha, lounastunti painaa päälle, tänään eväänä on kylmää lohirullaa ja salaattia. Lohirulla on tehty alennuslohesta (pikkupaketti) ja pienestä rasiallisesta tuorejuustoa lisättynä raejuustolla, seassa on yllättäen myös kanttarellia. Hyvvee.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Hämmästyttää kummastuttaa vähän suurempaakin kuljeskelijaa.

Myöhäisen saunomiseni jälkeen tein vielä itselleni herkullisen evään töihin. Olin unohtaa, että työmaaruokalamme on kiinni. Virkkasin herkullisen salaatin eväsboxiin. Sekaan vähän raejuustoa ja koemielessä vääntämääni kylmäsavulohirullaa. Ainakin näytti hyvältä!

Eilen paasasin tästä hyväuskoisuuden ja luulottelun pohjattomasta suosta. Se, minkä olen itse tässä vuosien varrella huomannut, että oikotietä onneen ei ole ja tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Mitäs tykkätte:
Ohhoh, kylläpä pökät kirraavat vyötäröstä, taidan laihistella pienen hetken. Jos siitä olisi apua. Tiukalle ruokavaliolle, ei mitään ylimääräistä ääntäkohen. Eikä mitään herkkuja. Eikä ainakaan mansikoita kermavaahdolla. Pahvilaatikoita ja selluloosaa. Leipää ja perunaa saa painareissa pistellä ihan, no, lähes joka nälkään.
Housut kirraavat edelleen kahden viikon kuurin jälkeen. Turvottaa. Menen ja ostan isommat…jotka kirraavat kohta nekin. Mikä menee pieleen! Minulla on koko ajan nälkä. Mikään ei tunnu riittävän. Salaatti alkaa maistua puulta, enkä laita mitään salaattiin viittaavaa suuhuni moneen kuukauteen. Kyllähän sitä nyt ”tavallisesti” syömällä, kohtuuella,kohtuuella, saa painonsa kuriin! Jos vähän vaikka liikuntaa lisäisin…turvottaa ja nälättää edelleen.
Tulee reissu housukauppaan jo toisen kerran pienen ajan sisällä. Vyötäröstä kiristävät, persuuksista roikkuvat. Aih, että käy kukkaron päälle tämä laihtuminen. Lopputuloksena on ensin pudonnut pari kiloa, sitten niitä on tullut kolme lisää. Eihän se haittaa, jos nyt yksi kilo tulee lisää…syön kuten ennenkin ja vähän vielä enemmänkin!
Seuraavaksi kokeilen näitä hirmuhyviä ja kehuttuja pillereitä. Nam…ja kas, mitään ei tapahdu, tai olen minä varmaan satagrammaa laihtunut. Kukkaron kohdalta. Pillerit seinään ja viikon mättökuuri. Kun ei mikään toimi. No, olenpa sitten lihava. Helmetti. (Kiroilin edellisessä postauksessani sen verran, että en nyt kehtaa…)

Tästä ajattelutavasta olen joutunut rimpuilemaan ihan tosissani irti, kun näyttää siltä, että minulle vaan ei yksinkertaisesti sovi se, että pistelen poskeeni hiilihydraatteja määrättömiä määriä. Tai edes määrällisiä määriä!

Lääke on ollut se, että pään sisälle vain tonkimaan. Sieltä se vika yleensä, ainakin minun tapauksessani on löytynyt. Kun toimin itse päin honkia, niin ei voi olettaakaan, että mitään tapahtuu. Tai siis tapahtuu, painoni nousee nousemistaan. Ja viime vuoden lopussa saavutin kulminaatiopisteen. Josta ei ole muuta tietä kuin alas. Eli painon on pudottava. Löysin uudelleen itselläni mainiosti toimineen systeemin ja kun olen sitä nyt noudattanut niin tulostakin tulee. Käväisin jo vuonna 2006 samoissa lukemissa kuin missä nyt könötän. Ja olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Tämä on elämäntapa. Ei ”kuuri”.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Ja ei laiskoja ruokita...

Valittujen Palojen lyhennelmä aiheesta: Ei jumala laiskoja ruoki.

Äsken paasaamaani lisään:
Siis aikoinaan, vaikka olisi ravintoasiat olleet miten hyvin hyvänsä, painuttiin kaupalle kävellen tai vähintään hewoisella. Nykyään, jonsei saa autoa vähitään marketin oven eteen, on asiat ihan viturallansa. Huono, paska ja vittumainen market. En käy enää.
Ennen jopa polkupyörä oli ylellisyyttä, sillä se nopeutti liikkumista, eikä hevoa tarvinnut valjastaa jne. (tiedän, minkä verran aikaa vie hevosen aisoihin virittäminen, saatana) Sillä pääsi kaupalle tms. kätevästi! Ja nopsaan.
Tuli mopedi. Tai ensin tuli moottoripyörä, jolla pääsi vielä kerkeämmin paikasta a) paikkaan b).

Ei, en väitä että ihmiskunnan rappio eteni moottorikäyttöisten ajoneuvojen myötä, rakastan moottoripyöriä, ajan sellaisella, vielä kun mahtuisin goretexeihini. Vaan ajan sitä takaa, että ihmiset uskovat edelleen kummiin ihmeisiin: painoa voi pudottaa ihmelääkkeillä, et liho, jos teet jotain taikasysteemejä..tai voit syödä mitä vaan, kun teet niinsunnäinsun, kuten guru zzzz sanoo.

Järjenkäyttö?

Ei hemmetti, menen saunomaan, että saan nuo halonhakkuusta tiukentuneet lihakset taas kondikseen.

Ja muuten SIENIÄ on vaikka millä mitalla, ja samoin mustikoita. :D

Oi, jos saisin jouten olla...!

Muuatta kuoroaikoinani hoilaamaani laulua lainaten.
Oli pakko palata takaisin tänne hölisemään, kun jäi tuossa edellisessä kälätyksessäni vähän niinkuin asia kesken.

Minkähän takia ihminen on rakennettu niin, että "asiantuntija"lausunnot ja "tutkimukset" menevät jakeluun kuin väärä raha? Kun olen melskannut kaikenmaailman tutkimushommeleissa ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, niin voin sanoa, että kovasti haisee sellainen tutkimus, jossa todistetaan joku aine tai sen osa vaaralliseksi sellaisen tahon voimin, joka saa rahoituksensa toisaalta. Ja vielä sellaiselta -hmm- sanoisinko taas, että taholta, joka itse tukee tai valmistaa jotakin ainetta tai tavaraa, jonka markkinoita on tarkoitus laajentaa. Että voi hyvää päivää! Kriittinen ihminen viimeistään siinä vaiheessa herää, kun todistellaan kaikennäköisten superhypermega ominaisuuksien olevan parhautta juuri meille.

Kun alamme kinata pikkuhiljaa siitä, mikä on ihmiselle sopivaa ja mikä ei, valotan tässä taudinkuvaa ja taustoja.
Kun immeiset viimeisen jääkauden jälkeen levisivät näille lakeuksille, ei varmasti ole ollut tietoa siitä, että elikonrasvat ovat "vaarallisia" ja kylmäpuristettu öljy lasten paras tavara. Silloin elon tien vaellus on ollut vähän toista luokkaa kuin nykyisen sohvaperunastomme. Sisäänrakennettuna noista ajoista varmaan jäi tämä joutenoloon pyrkiminen. Nykyihmiset pyrkivät siis saamaan vapaa-aikaa, että voisivat harrastaa liikkumista. Jumalauta, ennen tämä liikkuminen tuli luontaisetuna, nyt siitäkin pitää maksaa! Mikä kaikkein typerintä, hypätään autoon ja körötetään tunkkaiseen "fitness centeriin" liikkumaan...ei hemmetti.

Nyt kyllä alkoi ahistaa niin lujasti, että painun hakkaamaan halkoja, pyyhkäisen metsään keräämään mustikoita ja sieniä sekä taidan pestä vielä pari mattoa. Jatkan myöhemmin, jahka rauhoitun!

Nyt uusi ihmeitätekevä laihdutuspilleri! Vain meiltä!

Sanoisin, että jumalauta! Heti ostamaan...juu, varsinkin, kun mainoksessa on seuraavantyyppistä tekstiä:

(tämä on siis täysin kuvitteellinen, asiayhteydestä irroitettu teksti, jota ei ole julkaistu missään!)
Velourix Lespa -kasvista uutetut tehoaineet vaikuttavat vuorokauden ympäri elimistössäsi ja polttavat rasvaa. Sinun ei tarvitse tehdä mitään laihtuaksesi, otat puristeen kolme kertaa päivässä ja LAIHDUT! Tri Kankkenström Ruotsin Kaloriinisesta Instantuutista on tehnyt vertailevan tutkimuksen elävillä ihmisillä ja rotilla. Tutkimuksessa syötettiin lumelääkettä ja puristeitamme tarkoin valikoiduille ryhmille. Lumelääkettä saaneet ryhmät eivät laihtuneet ja taas puristeitamme nauttineet ryhmät laihtuivat useita kymmeniä kiloja viikossa! Tri Kankkenström tähdentää, että puristeiden nauttimisen täytyy olla säännöllistä tuottaakseen tulosta.

TILAA NYT TRI KANKKENSTRÖMIN KEHITTÄMÄT PURISTEET TARJOUSHINTAAN:
LÄHETYS SISÄLTÄÄ KOLME PURKKIA Vespa- PURISTEITA JA KÄTEVÄN TALOUSKINTAAN RUOANLAITTOON. MAKSAT VAIN 199e! KUN TILAAT KYMMENEN PÄIVÄN KULUESSA SAAT VIELÄ MITTANAUHAN JA KENGÄNPOHJALLISET!

Tyytyväiset käyttäjämme kertovat, että Vespa -puristeilla on ihmeellisen piristävä vaikutus aivan kaikkeen.
(---teksti päättyy tähän, koska en enää naurultani kyennyt kirjoittamaan---)


Ja tämmöiseen mömmöön me lankeamme! Eikö vain! Ihmeitä odotellessa pillerit ja pullerit syötetään sitten vaikka naapurin labradorinnoutajalle ja kirotaan alimpaan kattilaan se hörhö, joka noita "ihmeaineita" tilasi. Siinähän se tuijottaa peilistä!

Onko oma mieli niin umpihullu paikka, ettei sitä pääse pöyhimään ajoissa vaan pitää todeta uskovansa keijukaisiin, metsänpeikkoihin, viisaisiin insinööreihin ja joulupukkiin? Kun ostetaan ihmeitätekeviä aineita! Toki joissain pillereissä ja pullereissa on tehoaineita esim. nesteiden poistoon, mutta painonpudotuksen tarkoituksena lienee se, että kevenee oikeasti. No, tietenkin energiaahan siihen kusellajuoksemiseen menee siihenkin. Kaikki tietävät kyllä kuinka käy, kun neste poistetaan kropasta. Alkaa mummouden sijasta muumioksi. Mielummin olen mummo, kuin muumio.

Ja sen minä vaan haluan tietää, että miten ihmiskunta on selvinnyt hengissä ilman vaarallisia eläinrasvoja? "Kasvissyöjä"kaverini ei tunge helttaansa lainkaan lihaa, mutta maitoa ja voita kyllä. Viikossa menee 1½ pakettia oikeaa voita. Kalakin hänelle maistuu. Muttei liha, siis. Arvot on kondiksessa. Lääkärit ihmettelevät viisikymppisen mainioita veriarvoja. Ja putoavat tuolilta kun matami kertoo ruokavaliostaan! Mitä sanotte "aamupuurosta", jossa on voisilmä ja öljysilmä?

Nälkä iski, taidan mennä sipaisemaan huuleeni ylikypsää siankylkeä ja paistetun kananmunan, voissa paistetun...!

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kesäpäivä kangas alla.

Tsiisus, että on kuuma ja kaunis päivä. Minä tässä sulan läppärini ääressä, mutta mitäpä siitä. Kylmä kahvi auttaa moneen vaivaan. Nyt hulautin kippoon (puolenlitran tuppermuki) pari jääpalasta. Kello ei ole mitään, ja minulla on jo kuuma. Olen kyllä aina ollut huono palelemaan, mutta kuumassa kärsin. Ihan kuin istuisi hellanlevyllä.

Mutta asiaan. Jaa, että mihin asiaan? Vaikkapa siihen, että puntaroin itseni jälleen Kykloopin armollisella avustuksella. Painoni pysyy kiitettävästi samoissa lukemissa jo kolmatta päivää!

Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä.

"Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110kg:n alapuolelle. Tai sitten vaaka on juuttunut.

Liikunnan kanssa on lievähköä onkelmaa. Kun täytyisi löytää sellainen laji, jota pystyisi harrastamaan ihan tässä kotonurkilla eikä tarvitsisi lähteä johonkin "harrastamaan". Esimerkiksi aikoinaan sain ihan kystä kyllin kuntosaleista, siellä nelikymppiset pissikset ja samanikäiset teinipojat huhtovat kuin heinämiehet kilvan kaikelaisissa koneissa. Yleensä tein källejä pakarakoneessa. Jätin sinne omat painot, 60kg...siinä kun harvemmin sattui mitään. Tosin silloin "kevyet" painot minulla liikkuivat matalimmillaankin 15kg:n huitteilla. Ja toistoja tehtiin noinniinkuin 15-20 lihasryhmästä riippuen. Ja koko valssi ympäri neljään kertaan ennen saunomista. Kunnossa olin! Helvetin hyvässä, ja ei tarvinnut kitistä muuttokuormia kanniskelemaan oikein ketään ulkopuolisia. Broidit joskus isompia huonekaluja raijjaamaan.

Nyt taistelen taikinamaiseksi muuttuneen ihran kanssa. Ota kiinni mistä vaan ja käsi on täynnä fläsää. Ihan kuin hernepussia pitelisi. Kai te tiedätte sen sellaisen voimisteluvälineen, jota käytettiin tyttöjen jumpassa joskus seiskytäluvulla? Tuntuma on aivan sama. Löysää löllöä ihan joka puolella. Mitähän pirua sillekin tekisi!??

Ähh, menneet on menneitä, mutta pitäisi kahtella tuonne tulevaankin. Kun tälle projektille "Kutistus" on asetettu rajaksi 2012, jolloin minulla on merkillinen merkkipäivä! Sinä päivänä painan 70 kg, ellen ehdi kupsahtaa sitä ennen.

Nyt painelen tuonne ulkotiloihin nostamaan tietämme paikoilleen. Siitä on osa taas valunut eräälle vilkkaasti liikennöidylle valtatielle. Kuntoilusta sekin käy!

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Suolaa, suolaa! Leivoksia! Kaikkee!!!!

Hyvät hykkyrät, tuli tässä mieleeni mennyt juhannus. Siis tämä pidennetty viikonloppu ennen oikeaa juhannusta. Mikään ei ole niin kuin ennen. Kansanliike pystyyn: ”Juhannus takaisin omalle paikalleen”. Nih. Juhannusta tuli siis vietettyä.

Sitä sillin ja kinkun mähkimisen määrää ei voi sanoin kuvata!
Minä kun en syönyt uusia perunoita, niin pistelin pari purkkia parhaita selkäpaloja. Ja tietenkin, kuten juhannuksen perinteisiin kuuluu: kinkkua, pari snapsia ja hieman valkkaria ja olutta. Osan menyttä. Vähän lanttulooraa, mutta porkkanalaatikkoon en koskenut. Salaattiakin onnistuin syömään pienen ämpärillisen. Varsin karpahtavaa. Siis ainakin se kinkku. Ehkä muutaman (tähän se punasteleva hymiö) leivänkappaleenkin pisteli sillin kyytipojaksi. Ei hattumpaa. Liikaa kuitenkin hiilareita, sillä leipää en juurikaan ole syöpötellyt tammikuun jälkeen. Turbotukseni oli mahtava!

Juhannussunnuntaina olinkin kuin Lootin vaimo. Kädet eivät taipuneet, sormet olivat tönkkösuolatut ja maha mollotti kuin synnyttämistä harkitsevalla vaimoihmisellä. Lisäksi nestettä oli lasten uima-altaallisen verran. Arvaatte, että kusi lensi pari päivää! Kankkunen kyllä loisti poissaolollaan, siihen lienee vaikuttanut vaikuttava veden lippoamien kitapurjeen taakse. Porakaivo ei onneksi pienestä janontunteesta tyhjene. Vaikka kituset olivatkin rutikuivat kuin beduiinin sandaali…Töissä valuin tuolini reunojen yli pelkästä nestekuormituksesta ja otsani hiessä piti minun salaattini syömän. Vaikken pämpännyt kuin sieni, niin luovutin sillin ja kinkun suolaliemien varastoiman nesteen jokaisesta huokosestani ulkotiloihin. Harvemmin sitä toimistohommissa joutuu hikoilemaan sillä tavalla. Tutumpaa se oli entisessä elämässäni kun värkkäilin ruumiillista työtä henkeni pitimiksi.

Sellaisia huomioita olen naishenkilöitymänä tehnyt, että kyllä kuun vaiheet vaikuttavat siihen, millaista evästä sitä tahtoo suuhunsa työntää. Juhannuksen jälkeen keskiviikkona tuli karmaiseva mäkkiruokahimo. Hamburger sentään! Eikun perinneruokalaan ostamaan termospullon korkuinen ja kahvitassin kokoinen hampparimättö. Jouduin syömään siitä sämpyläksi kutsutusta vaahtokarkista melkein puolet, muuten olisivat salaatinhaivenet putoilleet majoneesikastikkemössön kanssa rintavarustukselle… Työnteosta ei meinannut ehtoopäivällä tulla mitään. Kaikki tökki. Ihan kaikki. En meinannut osata vastata puhelimeeni, kirjoitusvirheitä siunaantui tuhottomasti ja puhuinkin aivan sekavia. Sekavien puhuminen ei sinänsä ole mitään uutta. Reissun jälkeen vilkaisin kalenteriini vain todetakseni, että jassoo, sitä se olikin. Kierron tämän vaihe, jolloin söisin kaiken, minkä saan juoksemalla kiinni. Kilpikonnista kaurahuttuun.

Seuraava kompastuskiveni ovat herkulliset, direktiivien mukaiset leivokset. Eli grilli- ja muut makkarat, joiden lihapitoisuus vaihtelee 25-50 %:n välillä. Useimmissa ns. A-luokan makkaroissa tuppaa olemaan sidekudos- ja jännesattumia nykyään niin paljon, että ne saavat minut oksentamaan. Inhottava nuljahdus hampaitten välissä tekee todellakin välittömän yökkäysreaktion. Mutta siis nämä rasvatapit, joita makkaraksi toivorikkaasti kutsutaan, niiden kanssa on ajoittaisia ongelmia. Siksi ehkä, että niiden sisältämä suola houkuttelee syömään. Suola jos on tullut hikoiltua kropastaan ulos, alkaa poistua muitakin tärkeitä suolansukuisia. Kaliumia muiden ohessa. Ja oli on karmea… Grillaamme muutamia kertoja alkukesästä grillimakkaroita, sillä niitä on huoltoasemienkin kylmäkaapeissa. Siis helposti saatavaa evästä.

Usein kuitenkin pidän enemmän kanalinnuille etäisesti sukua olevasta broilerista grilliruokana. Se ei maistu millekään, ja haluankin ihan itse laittaa sille mauste- eli marinaditökötin. Toinen on possu eli sika. NAM! Mutta siasta on jalostettu se paras osa pois, siitäkin on tehty kuivankälppeä, rasvaton ja mauton. Varsinkin kotimainen porsas tuppaa olemaan sitkeä ja kusenhajuinen vaikka mitä tekisi. Riittävä määrä chiliä ja mausteita, niin siinä menee vaikka miehen työkenkien pohjalliset.
Broiler ja tofu ovat taatusti sukulaisia. Kumpikaan ei maistu millekään. Ja patakanaa ei saa enää mistään! Kunnollinen kanaviillokki on vain toiveunta. Samoin tiuha kanasoppa. Voin kohta lingota painekattilani paska-auton perään, kun kanaa ei ole, sitä tarvitaan todella harvakseltaan. Joskus possunpotkia ja -sorkkia pikaisesti esikypsentäessä, eli muutaman kerran vuodessa. Suomesta alkaa kohta kadota ruokaperinne, kun ei enää saa niitä tarpeita, joita esim. mummoni ruoanlaittoon käytti. Eikä voi muistella menneitäkään, kun makkarakupit 70-luvulta ovat nekin melko mahdottomia tehdä. Berliininmakkaraa ei vaan kerta kaikkiaan ole. Luonnonsuolessa. Tuskin kovin moni edes moista makkaranmollukkaa muistakaan.

Se mitä kaupassa käydessä inhoan kaikkein eniten, ovat nämä ällöttävän värisissä lälleissä möllöttävät eläimenkappaleet. Hyi helvetti. Etsin mielummin palvelutiskin, josta saa valita niitä elukankappaleita oman maun mukaan ja ilman sitä kaikenpilaavaa marinadia. Perkele. Ja se on sitten ihan sama, minkä eläimen jäännökset siellä vellissä vellovat. Sama on tökötti kaikille. Solidaarista! Mutta maku valmistaessa onkin sitten jotain ihan muuta. Näitä punalappuisia (siis päiväystuotteita) ostan kyllä, mutta yritän huuhdella mahdollisimman tarkoin sen halvatun mämmin pois haittaamasta. Vaikka maku onkin jo lähes pilalla! Lähetän tässä terveiset kaikille Suomenmaan tuottajatoreille ja vielä hengittäville tilateurastamoille: RAKASTAN TEITÄ YLI KAIKEN! Sieltä, siis näistä ”kotiteurastamoista” saa kunnollista tavaraa, jossa ei maistu kuljetusstressi eikä ”teurastamo”! Miksei meillä ole samanlaista systeemiä kuin Saksanmaalla. Siellä pikkukylissäkin on oma pikku teurastamo, leipomo ja paljon muuta. Yhyy.

Toissapäivänä päätin alkaa kirjailijaksi. Enää ei puutu kuin kustantaja…tai siis kustannustoimittaja, täältä pesee ja huuhtelee, sanoi pyykkäri. Tekstiä on jo jemiksessä ja lisää tulee. Vaikka työnteko välillä harrastuksia tuppaakin haittaamaan. Mutta ainakin tämä on vähähiilihydraattista! hih.Eipä tässä kai nyt tämän kummempaa. Taidan mennä vähähiilihydraattiselle välipalalle. Menthol Green

torstai 23. heinäkuuta 2009

Puu päissä, pää puissa, puupäisenä.

Olen nyt keskittynyt lähinnä rukkaamaan tämän blogini ulkonäköä, enkä juurikaan ole miettinyt, mitä seuraavaksi tolittaisin.

Olen ollut eilisestä asti aivan vetämättömissä, varmaan siitä syystä, että toissayö oli jostain syystä aika levoton, kun kotieläimistömme intaantui häiriköimään keskellä yötä ihan kympillä. Luulen, että joku oli jemmannut omia herkkujaan ja joku muu ne löysi.

Rassaan tuolta ajukopastani jotain framille, jahka herään jälleen uuteen aamuun...!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Seksiä! Komisario Palmu.

Sattui tässä silmään sellainenkin juttu suuresta meediasta, oikeiden zurnalistien tekemä, että lihavuus vaikuttaa seksielämän laatuun. Kai siitä joku oli oikein tutkimuksenkin tehnyt!
Heräsi heti kysymys, että jaa, miten se lihavuus vaikuttaa seksiin? Höh.

Puhun vain omasta puolestani, mutta minä en ole huomannut mitään eroa seksielämässä näin lihavina vuosinani. Sanotaan, että ”hoikkiin” vuosiin verrattuna ehkä vähän tasaantunut. Varmaan siksi, että vakaa, nautittava parisuhde on ollut vallalla jo pitkään. Ennen vakaata, nautittavaa parisuhdettani minulla tuota seikkailuhenkeä oli enemmän kuin kotitarpeiksi. Enkä silloinkaan ollut mikään langanlaiha. Sanotaan, ennemminkin rotevahko kuin hoikka. Eikä ollut puutetta kumppaneista, jos niikseen tuli. Moni kuivankälppeä missimalli jäi siinä lehdellä soittelemaan.

Veikkaan kyllä sitäkin, että itsetuntoni kanssa minulla ei ole ongelmia ollut. Oli ulkonäkö mitä tahansa. Siis itselläni. Heh. Muilla ongelmia on ollut enemmän. Olen kokenut pahansuopaa juoruilua ja kateutta, vain siksi, että olen uskaltanut. Vaikka naiset ei ”saa tehdä tollalailla”. Kuinka niin? Miksi miesten käytökselle sallitaan suurempia vapauksia kuin naisten? En vaan käsitä. Ja tässä ahdasmielisyydessä eturintamassa ovat, ikävä kyllä, naiset itse!

Minun mielestäni seksielämä on kiinni enemmän korvien- kuin jalkojenvälistä. Aivot ovat se suurin sukupuolielin. Jos itsetuntosi on vinossa lihavuuden takia, ei taatusti luista myöskään seksi. Siitä voin panna pääni pantiksi. Molemmat. Mutta en minä sitä mainostamaankaan lähde, että hei, sinä kukkahattutäti siinä vieruspenkillä, vaikka olenkin vaikeasti ylipainoinen eli lihava, niin seksielämäni on kunnossa! Mitäs siihen sanot! Takuulla tulisi käsilaukusta. Ja sitä suunpieksäntää tuon lausahduksen jälkeen ei kuuntelisi kukaan. Varmaan lentäisin ulos dösästä…!

Jännää tämä lihavuuden perusteella ihmisten määrittely. Luulisi nykymaailmassa, joka on täynnään koko ajan paisuvaa porukkaa, hyväksyttävän senkin, että lihava ihminen ei eroa mitenkään muista. Jotenkin tulee mieleen nämä ennenaikaiset kansanryhmän vainot. Varmaan joku jossain instanssissa suunnittelee meille läskeille omia laihistusleirejä, pakkotyöllä ja parakeilla. Ruokana olisi biojätteistä ja sianmuonasta keitettyä laihaa vellintapaista lientä. Sen jälkeen varmaan seksikin luistaa, kun ollaan niin twiggyä, niin twiggyä!! Mutta kun ei.

Lihavien diskriminointi laiskoina, ahneina, tyhminä ja ulkomuotovammaisina saa jatkua niin kauan, kunnes lihavat itse nousevat barrikadeille ja lakkaavat nielemästä kiltisti laihojen kanssaeläjiensä mielipiteitä. Ovat ne sitten terveyden varjolla perusteltuja tai muilla syillä lihaville syötettyjä.
Pari työpaikkaa on mennyt sivu suun, kun puhelinkeskustelussa ovat olleet sitä mieltä, että paikka kuuluu minulle. Paikalle saavuttuani onkin tilanne ollut toinen. Kun yllättäen olenkin ollut lihava! Muutenkin on arkielämässä ollut jännitävää seurailla ihmisten reaktioita lihavaan yksilöön. Kirjoitan kokemuksistani vielä kirjan. Hävetkää ruipelot rimppakintut! Sumomummot tulevat!

Tosin en koskaan ole käsittänyt muutenkaan ominaisuuksien vuoksi karsinointia. Joko sosiaalisten, psykologisten tai ulkonäöllisten. Taidan olla jotenkin outo. Ja olenkin. Jollen olisi tuhonnut terveyttäni jo monella muullakin tavalla, niin jättäytyisin lihavaksi ja pystyttäisin yhdistyksen Laihuuden Vastustajat ry. Perkele. Ja lihoisin vielä lisää, siihen tiedän kyllä systeemin: kaikkia mahdollisia teollisia ruoakkeita, paljon sokeria ja valkoisia jauhoja, rasvaaa lisäksi, annoskoot mahdollisimman suuriksi ja limppaa kyytipojaksi.

Nyt vaan tilanne on tämä, että olen pakotettu luopumaan näistä saavutetuista linjoista ja harrastamaan seksiä laihempana. Mutta sitä ennen…hihihi….!!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Virallinen tiedote Mahattarelle, matkalla jossain Hiilarimaassa.

Tuossa aiemmin kerroin tästä hiilareiden himosta, varmaan parissakin postauksessa.
Jääkaapin ovensaranat kuumenevat, ja leipälaatikon luukku käy kuin Höyry-Häyrisen suuvärkki. Pakastin sulaa alta kahden minuutin, sormet paleltuvat siellä herkkuja etsiskellessä.

On melko kummallista huomata, että mitä enemmän raksii hiilihydraatteja pois eväistään, niin sitä herkemmin SYÖTYÄÄN yhdenkin palan leipää tms. alkaa valtava hiilarihimotus. Se voittaa monet muut atavistiset vaistotkin. Ihan hirveätä.

Maalta tullessamme puhisin kiukusta, koska kroppani kertoi koko ajan, että "hei pahvi, sinulla on hurrrrja nälkä!". Olin syönyt kahveen kanssa iltapäivällä YHDEN karjalanpiirakan, tuoreen, herkullisen ja kotonatehdyn. Se aiheutti minulle niin raastavan nälän, että ei ole todellistakaan!
Tapoin näläntunteen pamauttamalla pannulle kananmunan. Ja join vettä todella paljon, sillä muutaman tunnin autosaunonta ei tee hyvää hipiälle. Istuimme siis viisi tuntia autossa, ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta koko 350km:n matkan. Helvetti irti. Vaikka imeskelin matkan aikana 1,5l:n vissypullollisen. Eli kuljettajan kulutus sadalle voidaan laskea siitä. Joka on tuiki liian vähän.

Sillin kanssa kompuroin tuossa alkukesästä. Kun en tajunnut sitä sokerin määrää, joka niihin eläimenosiin on piilotettu. Se on melko suuri...ja koska pidän sillistä, niin vedin aikaajoin sitä todellisen yliannoksen...! Ja ihmettelin sitä nälän määrää. Kun ei aiemmin ole tullut "nälkä".

Eli tulkitsen nyt paremmin näitä mahani lähettämiä viestejä sekä noudatan mummoni neuvokkia, ettei joka nälkään tarvitse syödä.

Lopputuloksena on, että vähän tarkistelen jälleen suuntia. Kyklooppi saa tänään kyytiä ja samoin mittanauha. Jos tuo pönttö tuossa vyötärön seutuvilla on riehaantunut, niin... tiedätte kyllä mitä teen. Heh, korjaan tottumuksiani. Näläntunne ei ole todellinen hiilareita syötäessä, sen huomaa nyt, kun on noudatellut tätä vähemmän hiilareita sisältävää syömäpolitiikkaa.

Jo valkenee kaukainen ranta ja paljon muuta.

Kun olen nyt vouhottanut hiilihydraateista, niin on aika valottaa, miksi. Odottakaapa kaivan fikkarin eli taskulampun. Tässä. Noooin. Valoa kansalle. Naps.

Oma kroppani toimii perin hassusti. En olisi itsestäni uskonut, että uusia puolia löytyy vielä tässä(kin) iässä! Kun noudatan vähemmän hiilihydraateilla höystettyä, kasvispainotteista ruokavaliota, ei ole nälkä.
Aamu alkaa munalla. Eli pikkuinen munakas tai keitetty muna sen kera kuppi kahveeta ja "mitä kaapista löytyy". Eilisen salaatin jämät ovat myös mukava lisä. Jos on sattunut jäämään.

Lounastauolla nautin työpaikkamme paikallisen gourmetravintolan antimista. Pääruokana jos sattuu olemaan kalaa, niin sitten sitä. Lisukkeeksi salaattipöydästä mitä sattuu olemaan, jos ei muuta, niin hehtolitra pilkottua amerikansalaattia. Ihmiset mulkoilevat kasaa, muttei haittaa. Loraus oliiviöljyä kyytipojaksi. Ei perunoita tms.

Iltapalan helpoin osuus on se, että nautin leikkelelautasen ja salaattia. Purkkitavarat ovat oiva apu, jos ei jaksa vääntää mitään kummempaa.

Vähän joka välissä juon kahvia, maidolla, punaisella maidolla.

Ruoanlaitossa en välttele rasvoja juurikaan, enemmän välttelen hiilihydraatteja. Kun minulla on se etu, että omistan verensokerimittarin, ja se kertoo kyllä, koska ollaan hakoteillä.

Täytyy lohduttaa teitä sillä, että minä en todellakaan ole minkään sortin pyhimys eikä painoni putoa huikeasti viikossa...ylipainoa on todellakin liki neljäkymmentä kiloa, ja se alkaa jo viidenkymmenen korvilla tuntumaan ikävältä. Varsinkin, kun on matkan varrella ilmestynyt kaikkinaisia liikuntarajoitteita. Eikä oikoteitä onneen ole. Kun liikunnan lisääminenkin on rajallista. Onneksi on noita ulkoilutettavia koiruuksia, että pääsee lenkkeilemään sen verran, minkä tuo kinttu kantaa. Jopa kuntopyörän hankintaa olen harkinnut.

Aluksi tämä menikin hjoo, jees. Mutta sitten tuli mutkia matkaan! Olin kyllä lukenut siitä, että himot hyrräävät hiilareitten suuntaan jossain vaiheessa. Suomalainen ei usko, ennen kuin näkee ja kokee!

Kaikki alkoi oikeastaan vappuaamiaisesta. Ja on nyt aaltoillut sitten puolentoista kuukauden ajan eestaas. Ja pikkuinen perkele sanoo, ettei tässä nyt niin paljon hiilareita ole, ettäkö sitä ei voisi pistellä tuulensuojaan, ihan vaan säälistä. Tätä kun alkaa sattumaan yhä useammin, niin alkavat pöksyt jälleen kiristää. Ja meikäläisen metabolinen oireyhtymä juhlii: vatsani kasvaa uskomattomiin mittoihin. Olen kuin olisin raskaana vaikka olen pelkästään painava! Grillimakkaroilla saapi myös melko mielenkiintoisia efektejä painokäyrään. Samoin olen alkanut tiirailla sillä silmällä kaikkia leikkeleitä. Lähestulkoon kaikkiin on ujutettu glukoosia, joka lisää leikkeleen painoa. Eli vähemmän kallista lihaa, enemmän vettä. Siksi onkin kova sana, että uhraan jonkun euron lihatiskin iloihin. Eli keittelen leikkeleeni itse. Tai paistan. Siitä ei isoa vaivaa ole. Esim. keitetty kieli on herkkua! Samoin keitetty naudan paisti. Halvemmatkin osat eläimistä ovat jees. Ja kylmä kala...jos sattuu jäämään aterialta. Salaatinosasina vallan herkkua.

Nyt on aika jälleen tehdä tarkistuksia ja otan käyttööni ruokapäiväkirjan. Siihen kun ruuvaa ylös mitä on huuleensa heitellyt, niin voipi olla, että nousevat vähät hiukseni kohden sinitaivoa. Sitten tarvitaan aivoa, että saadaan jälleen suunta sinne, minne pitääkin.

Vaakani olen nimittänyt Kykloopiksi. Se mulkoilee minua pahan suovasti vessannurkassa. Ja onneksi lukemat eivät ole nousseet aivan tuon taivaallisiksi, että voin sanoa voivani paremmin.

Sitten: jos sinulla (tai minulla) on taipumusta herkutella oluen, sahdin, siiderin tai muiden liuottimien kanssa, voin vakuuttaa, että kun on tyhjennetty riittävän monta ruukullista pois kuleksimasta, etteivät happane, niin hiilihydraatit ovatkin pelkästään vain ja ainoastaan hyväksi terveydelle, sekä tietenkin rasvat ja muut sörsselit. Hoiputaan keittiöön tai nakkarille ja otetaan oikein kaikilla herkuilla jokun mähmelö, jossa on voista alkaen ihan kaikkea. Ja majoneesia puoli tuubia. Ehkäpä jopa perhepizza lisätäytteillä ja triplajuustolla...ja kaikki menee. Namskis vaan, ja aamulla ihmettelee sitten, miten onkin niin helvetillinen jano ja krapulanrytke?!

Gaaah, alkoi yrjöttää.

Ooo! Rakas, rakas, rakas!!! Ihana!

Laihduttamiseen pätevät samat säännöt, kuin rakastumiseen tai uskoon tulemiseen. Kun on niin kyllästynyt ostamaan suurempaa ja suurempaa vaatetta, että visva korvista valuu, niin siinä vaiheessa tapahtuu jokin naksahdus. Varsinkin, jos alkaa himoita armeijan vanhoja laskuvarjoja kesämekoiksi, ihan noin käsittelemättä.

Ja miten homma kulkee:

1.Ääretön väsähdys omaan ulkomuotoon
Kun painoindeksi ylittää kengännumeron, vaatekaappi siirtyy varastoon, kaikki syksyllä hankitut vaatteet ovat pieniä jo ennen joulua. Koko kroppa ei näy yhdellä kertaa peilistä...

2.Tutkintavaihe, mikä minulle sopisi
Selataan kaikki naistenlehdet, surffataan netissä yökaudet, kysellään kavereilta, ostetaan erilaisia laihistuotteita kaapit täyteen, syödään viikko pelkkää amerikansalaattia, naristaan lääkäriltä laihdutuslääkkeitä...

3.Hurahtaminen metodiin
Löydetään joku systeemi, johon ei kyllästy kahdessa päivässä, joka ei aiheuta raivokohtauksia esim. lihatiskillä, jossa on omasta mielestä jotain järkeä.

4.Matkasaarnaaja
Kerrotaan kaikille tutuille ja tuntemattomille, kuinka loistava olo on, kun kropasta on häipynyt peräti kolmesataa grammaa! Sekä miten hyvä tämä Selluloosakorvike on! Tai vastaavasti IhmeÄimäPillerit, joiden kanssa ei tarvitse tehdä mitään muutoksia syömisiinsä! Mutta tämä Eskimodieetti on siis niiin ihana, sillä lähteen monta kymmentä kiloa ihan huomaamatta, eikä sydä muuta kuin kaikkea mikä on jäässä, mutta sulattamatta. Hammaslääkäri kyllä korjaa suuhun ilmestyvät routavauriot.

5. Kyllästyminen
Paskat, mitä minä hyvää ihmistä kiusaamaan! Pidän itsestäni tälläisenä vähän pyöreämpänä. Lääkärini ei kyllä pidä... Annas kenkälusikka, että mahdun tästä vessanovesta.

6.Uudelleen aloitus
Kai se on vaan aloitettava uudelleen, kun en mahtunut mihinkään vaatekappaleeseen kauppareissulla, ja sovituskopin verhokin jäi persvakoon siellä pyllistellessäni. Enkä huomannut, kuin vasta, kun se sovituskoppi kaatui...!

7.Jaakobinpainia vanhan kumppanin kanssa
Jos sittenkin palaisin Selluloosakorvikkeen/IhmeÄimäPillereiden/Eskimodieetin huomaan. Kun painonikin on lisinyt niin, että molemmat jalat tarvitsevat oman vaa'an.

8. Uuden kumppanin etsintä
Ei jukoliste, tämä saamarin dieetti ei minulla toimi. Pitää etiskellä uusi!

9.Uudelleen aloitus
No mutta! Nythän minä sen löysin, ihanan, helpon ja kevyen dietin! Tällä kyllä lähtee! Ooo, että rakastan näitä pelkkiä kasviksia, ei rasvoja eikä muutakaan herkkua...

10.Vanhassa vara parempi
Jos kumminkin vielä yrittäisin niiden IhmeÄimäPillereiden kanssa, kun en jaksa joka päivä syödä kasviksiakaan ja leivällekin olisi kiva laittaa voita.

11.Uuden ja vanhan yhdistäminen
Jos vaikka laihtuisin nopeammin niin, että yhdistelisin vanhoja juttuja tähän uuteen! Nyt lähtee!
Tällä kyllä häipyy kaikki ja vielä loputkin!

12.Väsähdys
Ei hemmetti. Ei tästä tule mitään, en ole saanut kuin viisi kiloa pois, ja pitäisi saada vielä kolmekymmentä viisi! Ei tule mitään...

13.Ryhtiliikkeen pystyttäminen
Pelko pois Rosmariin. Kyllä tästä nyt täytyy tulla loppu. Pullat ja karkit roskikseen, kaikki rasva ja muu samoin, nyt syödään niin kevyesti, että ei paremmasta väliä. Mitähän tuolla sanottiinkaan MeAkkojen Suuresssa Kevätlaihdutusnumerossa? Olikohan sen artikkelin nimi, että "Ehdit vielä kesäksi bikinikuntoon!" ?

14.Ryhtiliikkeen lässähtäminen
Ei tule mitään, laitan lehteen palautetta, että en tilaa enää paskalehteänne, kun sen ohjeetkaan eivät pidä kutiaan. Jumaliste, missä noita zurnalisteja oikein nykyään koulutetaan? Assallako?

15.Uudelleen aloitus
Myönnettävä se on, housut eivät enää mene kiinni, hame on naurettavan näköinen ja kengännauhoja ei ylety enää solmimaan ilman jänniä liikkeitä.

16.Älyn käytön alkaminen
...nyt tarvitaan mietintämyssyä. Mikä on kun paino sahaa edestakaisin, kuin vanha pärehöylä. Ei pysy, vaikka mitä tekisi. Päin vastoin, jokaisen ryhdistäytymisen jälkeen tulee jokaista kadotettua kiloa kohden kaksi lisää. Mikä nyt neuvoksi? Myssy syvälle päähän ja haalimaan kirjallisuutta, nettisurffailu alkaa uudelleen, kriittinen suhtautuminen nostaa päätään ja omien ulottuvuuksien uudenlainen tutkiminen alkaa tässä vaiheessa. Joutuu myöntämään, ettei kyse ole parista - kolmesta ylimääräisestä kilosta, vaan jumalattomasta määrästä läskiä, joka ei suinkaan ole jakautunut mitenkään tasaisesti.

17. Todellisia tuloksia
Kun on kahlannut läpi kirjastollisen erilaisia teoksia Oppimisen Taosta Mielenrauhaan ja Ravintoainetaulukkoon, alkaa valjeta, miten oma kroppa toimii. Kaikki ei olekaan niin oraalista, kuin olisi luullut. Siis se, mikä menee kitusista sisään, ei olekaan ratkaiseva tekijä vaan se tekijä onkin korvien välissä. Pienoinen painonpudotuskin nostaa päätään.

18.Hienoinen lässähtäminen
Tulee eteen infoähkyn aiheuttama lässähdys. Kun kaikkea tietoa ei pysty käsittelemään. Aivotyö jatkuu kuitenkin alitajunnassa vaikka suu söisi enemmän kuin kestäsivät hennot sääret.
Paluu terveyteen on kuitenkin kulman takana.

19.Tulokset pysyvät
Kun löytyy se tapa, joka sopii kropalle ja mielelle, alkaa itsetunnon vahvistuminen. Sen armollisella tuella jatketaan edelleen harrastuneisuutta ravintotieteen alalla. Ruokatottumukset muuttuvat, makuja ja uusia reseptejä alkaa löytymään kuin taikaiskusta. Paino hiipii alaviistoon enenevässä määrin. Ja pysyy poissa, hetkellisistä riehaantumisista huolimatta. Tiukkapipoisuus on tiessään.

20.Heureka! Tämä on elämäntapa!
Kuten kaikessa muussakin elämisessä, kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä. Se jääpuikko ehtii sulaa ennenkuin siihen tottuu. Mieli on alkanut pelittää, hurjat odotukset ihmeen tapahtumisesta on haudattu ja alkavat vaihtoviikot. Ruokavalion muutokset alkavat olla hanskassa.

Että kyllä se siitä.
Palaan vielä edelliseen postaukseeni myöhemmin. Tämä ylläoleva tolitus tuli vaan tässä ihan ykskaks mieleen.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Mullon aina nälkä ja koko ajan jano...!

Oletteko koskaan miettineet, miten nälkä riivaa ruotoanne?
Tunti ruokailusta ja kurniminen vatsassa alkaa käydä niin äänekkääksi, ettei kuule omaa pieruaan! Onneksi siinä on haju...

Pitäisi saada alvariinsa työntää tuulensuojaan "jotain". Pikkupulla (siinä on vähemmän kaloreita kuin viinerissä), voikkari (tietenkin kevytkevytlevitteellä ja rasvattomilla juusto/lihapäällysteillä), korvapuusti...karkkia ihan pikkuisen, vääähän sukulaatia, lakupötiköitä vaikka ihan pieniä, iiihanaa mustikkapiirakkaa, tai muita sen semmoisia. Juuri sen jälkeen, kun on nautittu kevyt lounas, perunamuusilla ja ruisleivällä, mutta kun on jo vähän nälkä.
Minähän syön niin kevyesti, että kaiken saa naulata pöytään! Ei voita, ei salaattiin kastiketta, ei majoneeseja, ei rasvaista lihaa, ei kastikkeita, ei sitä tai tätä, EI! Muttakunonkokoajannälkä...

Jos ihan vaan ottaisin tuosta pienen palan ruisleipää...ei kyllä siihen voisi laittaa vaikka vähän KevyMöhnöä päälle. Että saa vähän makua.

Veteen on varmaan laitettu jotain kemikaaleja (porakaivoveteen???), kun iho kuivuu ja kutisee. Ei taida tämä uusi Ruumisrasva CORPSE sopia hipiälle. Otetaan tästä hyllyltä vähän tymäkämpää myrkkyä. Vaatteet luistelevat yllä, vaikka kiristävätkin pirusti...Hiuksetkin ovat elottomat ja katkeilevat koko ajan. Tukka lähtee päästä tukkoina. Peruukki! Kampaajalle 250 egen hiusanalyysiin nyt heti! Missä vika! Lisää monivitamiineja, pillereitä, pullereita ja palleroita.
Mutta ei mitään öljyistä...huuhdellaan alas jollain rasvattomalla.

Saapuu ehtoo ja saapuu yön ensi sonetit: Jääkaapille ja kaikkea mahdollista lautaselle, mikron kautta huuleen, ei väliä, oli rasvaa eli ei, sillä enhän minä osta mitään rasvaa! Muutama pala kakkua kyytipojaksi ja huuhdellaan alas parilla lasillisella valkoviiniä, jos se vaikka lohduttaisi. Ja mainostauolta takaisin syönnin iloon. Seksikään ei kiinnosta, vaikka puoliskoa kiinnostaisi. Pitää saada syömistä! Ei jaksa lähteä edes iltakävelylle, kun on niin tyrnä olo, väsyttää ja vituttaa...

Aamusella, huonosti nukutun, levottoman yön jälkeen lautaasellinen hyvää ja ravitsevaa kaurapuuroa, rasvattomalla maidolla. Kuppi kahvia, voileipä kevytpäällisillä, eikä rasvaa.
Töihin päästyä riutuminen alkaa, NÄLKÄ. Onneksi on toimistopussukka, josta napostelemalla pari karamellia nälkä häipyy, pöydälle vielä omenoita ja muuta herkkua, varsinkin banskua. Jogurttia välipalaksi. Lounaalla perunaa, leipää, rasvatonta maitoa, toki. Ja välipalajugu meneekin sitten tunnin päästä parempiin suihin. Onneksi kahvihuoneessa on keksejä, haenpa niitä muutaman.

Illalla sama rumba jääkaapin oven kanssa.

Hyvä isä, miten tästä pääsee eroon???

Kerron myöhemmin. Malttakaa mielenne! :)

Joku Muu

Pääni sisällä asuu sitten Joku Muu.

Joku Muu tekee mokia, minähän niitä en tee. Kyseinen Muu on nyt keksinyt, että minä ja hän ovat riidoissa keskenään. Joku Muu noudattaa vanhaa kunnon virallisterveellistä ruokavaliota ja minä karppaan. Anteeksi, en karppaa vaan syön hyvähiilihydraattisesti.

Joku Muu vaatii hiilihydraattipitoista. Leipää ja sen sellaista. Erityisesti karjalanpiirakkaa. Niitähän Joku Muu söisi, minä taas en pistäisi kyseistä synnyinpaikankarttaa hymyileville huulilleni. Edes munavoilla, saati voilla. Niitä voisin syödä kyllä muuten. Joku Muu himoaa myös olutta, vähemmässä määrin viinejä tai keveämpiä siidereitä. Joku Muu myös tykkäisi silloin tällöin vetää persiet olalle ja sen varjolla täyttää Minun Vatsani, siis minun, hiilihydraateilla. Saamari.

Ruokavalion rukkaamisessa pitäisi ensin käydä ampumassa tuo Joku Muu. Ei muuta kuin aamun koitteessa teloitusryhmän eteen ja PUM! Noin, hengiltä vain. Mutta kun se ei ole aivan niin yksinkertaista.

Olen aina kadehtinut ihmisiä, joille ”kaikki on niiin helppoa, niiiiiin helppoa!” Ettei tarvitse kuin ajatella painonpudotusta, niin jo on kadonnut kymmeniä kiloja. Ihan suitsait sukkelaan. Ja sitten elvistellään kuusen alla, että ”voi, että kyllä oli hieno ja avartava kokemus tuo laihdutuskuuri, ihan vaan näkkäriä ja kivennäisvettä. Ameriikansalaattia keräkaupalla ja kasapäin! Eikä mennyt kuin viisi viikkoa näihin kahteenkymmeneen kiloon!” Tosin Itsevarma Minä siinä vaiheessa kuiskaa, että ”hähhäh, siinähän lähtivät kilot, mutta takaisinhan tulevat ja tuplana, kyllä minä tiedän.”

Ikävä kyllä, minä tiedän! Mitä suurempien kieltäytymysten kanssa joutuu tekemisiin ilman palkintoa, sen varmemmin sateenkaaren päässä odottaakin pahvilaatikollinen paskaa. Eikä sitä hienoa aarrearkkua täynnä kultaa ja jalokivennäisiä.

Siksi onkin ollut upeaa huomata, että aina, kun olen orjallisesti, enemmän tai vähemmän, noudattanut mieltymyksiäni, niin paino on laskenut. Kuinka kummassa? En tiedä, mutta peruna-pasta-riisi-nuudeli –pannassa on nyt ollut taikana seuraavat kommervenkit: perunapuolella en taistele kuin muusin, paistetettujen perunoiden ja ranskalaisten kanssa. En varsinaisesti pidä perunasta tai sen mausta.

Riisin kanssa on helpompaa. Samoin nuudeleiden. Nuudeleissa tulee myös tämä paistetut nuudelit juttu framille, mutta niitä nyt tulee eteen niin harvoin, että ei tarvitse niistä olla huolissaan. Pasta taas on kaikkine aldente –villityksineen niin mautonta tavaraa, että siihen ei tarvitse juuri paneutua, makaronilaatikko on ainoastaan se, mitä kaipaan. Mutta siihenkin kehittelen reseptiä, vähemmänhiilarisen version tiimoilta.

Kun olen kertonut tästä ruokavalion vaihdoksesta, ovat ihmiset jostain syystä nousseet metrin seinää ylös. Kovasti epäilevät, että hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliosta johtaa mässäilyyn rasvalla. Kohdallani voisin sanoa, että käytän voita ihan samalla tavoin kuin ennenkin. Kananmunien määrä on lisääntynyt vain vähän. Lihaa syön kuten ennenkin, samoin juustoja. Ainoastaan kasvikset ovat lisänneet osuuttaan lautasellani. Koska en syö siis yllämainittuja hiilaripommeja, niin pitää mättää kasvista tilalle. Raasteita, salaatinlehtiä ja vaikka mitä.

Kummallisin huomioni liittyy hiilaripitoisten juttujen syömiseen. Jos sokeriksi herkästi muuttuvaa tärkkelyspitoista evästä tulee vetäistyä huuleen vaikka vähänkin, on kohta nälkä, olo on tukkoinen, ajatus ei kulje ja verensokerimittarini näyttää ihan karmeita lukemia!

Mutta jaakobinpainini Jonkun Muun kanssa jatkuu. Ja aionkin nujertaa tyypin, jos en muuten, niin vaikenemalla sen kuoliaaksi. Enkä myöskään anna sille ruokaa. Jos vaikka kuolisi nälkään…!

Ai niin, kiukutellut nilkkani oli räsä. Eli siellä oli mennyt joku pikkunivel sijoiltaan ja palasi sitten takaisin tohtorin väännellessä jalkaa. Lastan kanssa könkkäsin viikon ja nyt "vain" idioottisiteen kanssa...

torstai 16. heinäkuuta 2009

Takaisin luontoon (ei heikkohermoisille)

Nyt kun olen kitissyt puolet kuukaudesta diabetesfiaskostani, niin ollee aika palata takaisin nykyhetkeen. Eli ns. maan pinnalle, tai ainakin lähelle sitä.

Kokatessani aamupalaa, päätin herkutella seuraavanlaisella virityksellä: Paistinpannu hellalle (alesta hommattu julkkiskokkipannu) ja nupit kaakkoon. Pannulle muutamia siivuja venäläistä meetwurstia (tarjouskamaa), kun rasva on sulanut viipaleet pois pannulta, palavat hämmästyttävän herkästi. Perään kaksi kananmunaa (en jaksanut munakasta vääntää) ja kun ne olivat vähän hyytyneet, niin isoja kermajuustoviipaleita päälle (eurotsopperin ulkomaalaisia). Annetaan olla miedolla lämmöllä niin, että juusto vähän sulahtaa. Meetwurstin viipaleet päälle, ja käännetään toinen puolikas toisen päälle, kuten munakkaassa. Tällä eväällä sitä sytkyttelee mukavasti iltapäiväsalaattiin asti.

Koska on kesä ja laiskottaa, en viitsi viihtyä keittiössä kuin aamusella. Kukkakaali perataan raakana kippoon kivoiksi kukinnoiksi, ehkä pari raastettua porkkanaa tai kokonaista kesäporkkanaa, ameriikan -tai jonkun muun maan salaattia, ja dipiksi turkkilaisesta ruokajugurtista väsättyä chilidippiä. Minä teen sen aina Blair'sin järisyttävän tuliseen chilikastikkeeseen. Merkkiä Ultra Death. Tai Sudden Death. Väriksi paprikapulveria. Häppähyötyprosentti on loistava, koska näitä kastikkeita ei tarvitse laittaa lusikkakaupalla, muutama tippa riittää. Tabasco on ihan paperia näiden rinnalla. Grillisoosikin saa aivan uutta potkua, tosin heikkohermoisimmat putoilevat tuoleilta, jos tulevat meille syömään.

Suuntaa on nyt korjattava, taas ja jälleen. Seikkailin Hiilarimaassa ja sen huomaa! Olostani tuli samanlainen, kuin puurosuuntauksen aikoihin. Kaikki tökki. Aivan kaikki. Kun äidyin laskeskelemaan hiilihydraattien määrää, en päässyt kovinkaan ylös korkeisiin lukemiin, mutta niissäkin oli minulle näämmäs puolet liikaa. Sadan kymmenen kilon täällä puolen kun on keikkunut jonkun tovin, niin mielellään halajaa sinne sadan alemmalle puolen.

Marjoja on nyt metsät pullollaan. Mustikat kypsyvät ja marjatilojen kyltit karjuvat kilometrien päähän että MANSIKKAA. Nyt olisi mainiota pistellä massuun niitäkin, ja eritoten pakastimeen! Talvenvaroiksi. Saisi taas kätevästi marjarahkaa! Liivatteen löytymisen jälkeen on tullut keksittyä sillekin uutta käyttöä. Vaikka ruoka-alan ammattilainen olenkin, niin sen kanssa en ole oikein ollut sinut. Mm. kakunpäällisiä en ole oikein ikinä osannut liivateavusteisesti tehdä. Mutta mitäs siitä?! Parempi myöhään kuin milloinkaan. Marjarahkastani tuli marjamousse! Se onkin lähes ainoa hyvä ohje, joita jäi hyppysiin Painonvartiointiseikkailuistani parinkymmenen vuoden ajalta.

Pohdiskelin mielessäni myös sitä, että miten saada järkevä tasapaino tähän ruokailuun, etten mene ns. överiksi. Minun kohdallani ei tunnu olevan oikein muuta, kuin ääretön määrä kokeiluja. Teen siis ihmiskokeita itselläni jatkossakin, ja niistä tulette varmasti, ainakin täältä, lueskelemaan!

Kun näyttää Buddhalta, niin todellakin vain näyttää. Se, että lihavat on lepposia, ei pidä kohdallani paikkaansa. Saatan olla melkoinen änkyrä, jos sille päälle satun.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Historian siipien lätinää

Todellakin. Lätinää ja pauketta.

Kun mainitsin, että diabetes oli todettu, viimein, vuonna 2000. Erinäisien kommervenkkien jälkeen. Niistä vähäisin ei todellakaan ollut se, että valitin ja valitin väsymystäni ja väsymistäni tuossa 1990 -luvun alkuvuosina. Sain silloin mielialalääkityksen, että napsahti. Jossain vaiheessa totesivat, että aamusokerit olivat EHKÄ vähän koholla, mutta sokerirasitusta ei sitten tehty.

Kun viimelopuksi pääsin diabeteshoitajalle, annettiin ohjeeksi vain verensokerimittaukset aamuin illoin ja that's it. Lääkkeillä mentiin. Amaryliä ja Oramettia. Annosta vaan nostettiin vähän väliä. Moittivia katseita siitä, että laihtumista ei ole tapahtunut, kuten olisi pitänyt...kuulemma. Ohjeistus oli joko vähäistä tai sitä ei ollut, en nyt enää muista. Kun muutenkin vihaan lääkärissäkäyntejä nykyään. 2002 sain niistä ja leikkauksista tarpeekseni.

Aloin tonkia vanhoja hoitomenetelmiä, kuinka ennenvanhaan hoidettiin "sokeritautia". Varsinkin vanhuusiän sokeritautia. Ja huomasin ohjeiden olevan TÄYSIN erilaiset kuin nykyään. Sanoisinko, että enemmän kalleellaan nykyiseen ruokavaliooni, vähä/hyvähiilihydraattiseen, kuin perunamuusi -valioon, eli "syöt vaan ihan normaalia ruokaa ja jätät rasvat pois". Kuten ohje kuului.

Ihmettelin, että miksi sokeritautisen pitää jättää rasvat pois, kun niissä ei ole sokeria?! Kun rasva on epäterveellistä, kuului terveydenhoitoalan ammattilaisen vastaus. Ookoo, onhan tästä aikaa, mutta se, että enemmän, syvemmälle ja vahvempaa, tuppaa olemaan liiankin monen terveyden kanssa tekemisissä olevan tunnuslauseena. Ilman että tehdään mitään kriittisiä tarkistuksia. Siis mihinkään. Diabetes on tauti, jossa sairastaja itse on avainasemassa taudin suhteen. Ja siinä ei enää ihmettely auta, miksi hoitotasapaino on ns. viturallaan, kun hoito-ohjeet ovat aivan perseestä. Hiilihydraatteja niille, joiden kroppa ei hiilihydraatteja siedä! Ei hemmetti!

Olen nyt palannut viikoksi tähän vanhaan, mutta vain osittain. Koekaniinina olen siis käyttänyt itseäni. Olen mm. nykäissyt turpaani kilon verran mustaamakkaraa ja hyvällä halulla. Eilen jopa karpalohillon kanssa. Nyt on olo kuin siirapissa menisi. Ei pääse ei sitten niin mihinkään. Odottelen, että lääkkeet vaikuttaisivat (unohdin ottaa ne heti aamulla) ja inskaa en pistä, ellei ole pakko. Saattaa olla, että pakko tulee eteen, koska en tuolta vimmatusti kipeytyneeltä nilkaltani pääse minnekään. Ainakaan päästämään noita ylimääräisiä sokereita liike-energiaksi. Mutta syömättömyydellä en rankaise itseäni. Moni ajattelee, että nyt kun syön tätä, niin sitten en syö huomenna mitään. Niin ei voi tehdä, en ainakaan minä! Ja diabeetikon muutenkin pitää olla tuon paastoamisen kanssa vähän tarkempi kuin "normaalikehollisen".

Aamusokerit olivat tällä vähäiselläkin hiilarilisällä: 6.8!!! Mikä on minulle aivan liikaa. Olen ottanut tavakseni työpaikalla mitata sokerit ennen ruokaa, ja sen jälkeen. Suuria heittoja ei uudistetun ruokailutapani myötä ole ollut. Kun ruoanjälkeiset sokeriarvot jäävät alle 10, olen tyytyväinen. Eivätkä nouse yli kahta yksikköä kerralla. Tai laske. Yhtään hypoglykemiaa ei ole ollut helmikuun jälkeen.

Mitä enemmän tutkailen ja ihmettelen, mittailen ja kartoitan, sitä vankemmaksi käy käsitykseni ja mielipiteeni siitä, että tasapaino löytyy tästä jälleen löydetystä ruokavaliosta ja elämäntavasta. Ei voi olla niin, että minä, joka olen suorastaan allerginen hiilihydraateille, voin syödä leipää, perunaa, pastaa ja riisiä, kaikkia saman päivän aikana! Hyvä, jos joskus ja jouluna! Nyt olen tyyten luopunut jo leivästäkin, eli ruoka koostuu kasviksista ja liha/kala/kananmuna -lisukkeesta. Kypsistä kasviksistakin saa yllättävän paljon hiilihydraatteja. Joten osa siitä joukkiosta uppoaa tuulensuojaan raakana. :)

Jonkinlaista matkasaarnaajan vikaakin olen huomannut itsessäni, yritän olla varovainen. Äidilleni olen toitottanut sitä, että EI leivälle ja perunoille, katse kasviksiin! Samoin lapseni perheelle...että syökää kalaöljyä! Muistakaa rasvahappotasapaino! Vaikka omakin ruokavalio on vasta kuoriutumassa munasta. Sanoisin.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Könkkämuorin kommelluksia.

Tässä sitä vietän herkullisen sateista päivää läppärini kanssa.

Viime viikolla kiukuttelun aloittanut nilkkani teki eilen lopullisen tenän! Keskiviikosta asti olen nilkuttanut ja koska oikean jalkani nilkka on jo soosina, niin toivoisin, että edes vasen pysyisi läjässä. No, vasenpa se hyvinnii teki tepposet. Jääköön selostamatta sen kummemmin, missä turma sattui, mutta ulkoillessa kuitenkin. Koirilla osuutta asiaan...

Tohtorityttönen väänteli ja käänteli tuota kinttua sinne ja tänne. Totesi, että turvotusta on juu. Ja minä totesin, ettei pelkästään turvotusta vaan myös pistävää ja polttavaa kipua, asteikolla mennään numerossa seitsemän. Huomaan kyllä, että ajamani kolarin jälkeen on kipukynnys noussut vekkulisti...jokohan sitä uskaltaisi hammastohtorille sanoa, että ei, ei tartte puuduttaa!
No huhhuh! Laitettiin siihen sitten yksissä tuumin LASTA, ja viikko vempulaa.

Mitä painorintamalle:
Helmikuussa tekemäni täyskäännöksen jälkeen, olen joutunut toteamaan, että elopainoni, joka keikkui parhaimmillaan todellakin vaa'an asteikon tuolla puolen, on vajunut lähes ihmismäisiin lukemiin. Viisitoista kilogrammaa pahimmasta vaiheesta on jäänyt jo matkalle ja siitä suurin osa tämän kevään aikana.

En todellakaan ole mikään turhan tarkka enkä kovasti vahdi ruokavaliotani muuten, kuin SOKERISTUVIEN hiilihydraattien osalta. Kaikki paljon tärkkelystä sisältävät aineet on nyt poistettu listalta. Lisätty sekaan runsaasti kasviksia. Väitän syöväni terveellisemmin, kuin aikoihin. Siis raakoja kasviksia, ei niinkään keitettyjä. Jollei kukkakaalimuusi -klassikkoa oteta lukuun!

Useimmiten ihmiset nousevat metrin suoraa seinää ylös, kun kerron, etten pistele leipää enkä perunaa. HE eivät VOISI olla ilman LEIPÄÄ! ...tai perunaa. Minä olen voinut. Eikä tee heikkoakaan. Duunissa kun ottaa salaattia riittävän ison annoksen tai pääruoan salaatilla, niin en istumatyöläisenä ole nälkää joutunut kärsimään. Kotona voipi pistellä sitten kananmunaa, kalaa ja muuta herkkua. Särvintä ilman leipää. Ja jälleen salaatilla. En ole mitenkään himouskovainen nytkään, vaan aika ajoin täytyy sallia itselleen "Mieletön Mättö". Ja kärsiä seuraukset: olo on kuin krapulassa, vatsaan koskee, on tukkoisuutta ja paljon muuta vaivaa ja vastusta. Normaaliolotilaan kun moinen ei kuulu. Töissäkin on jaksanut paremmin. Ja se on jo huomattu! Hyvä niin.

Hommasin jopa kesää varten vähähiilihydraattista jauhoa, että saan vohveleita ja tuoreita mansikoita kermavaahdolla. NAM!

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Ryminää ja ryskettä diettirintamalla.

Tämä voisi alkaa, että oli synkkä ja myrskyinen yö…mutta kun tämä alkaa, että maha on kuin linko, 800 kierrosta minuutissa.
Tässä matkan varrella, diabetes tyyppi kakkosen todennuttua vuonna 2000, olen joutunut moneen myllyyn. Mutkia on ollut enemmän kuin viime vuosisadan kylätiessä.

Doh, enivei. Muistellaanpa menneitä.
Olen takuulla tämän lyhykäisen elämäni aikana laihduttanut useita satoja kiloja. Varmasti.
Kun silloin aikojen alussa, vuonna miekka ja kirves, oli naisihanteena sairaalloisen laiha, suorastaan anorektinen Twiggy. Silloin sitä piti olla naishenkilön kuin tikku. Ja tällä ruumiinrakenteella ei ole koskaan onnistunut moinen. Kun on harteikas ja kropan malli on vähän kuin mieshenkilöillä noin yleensä. Housuostoksilla tulee käytyä miestenosastolla.
Tämä Twiggy –syndrooma kun riehui, niin kaikki halusivat olla samanlaisia. Sähkötolpan takaa ei olisi saanut näkyä kuin korvat. Rintavat tyttöset olivat myös vähän pississä…ihan vain sen vuoksi, että tissit olivat. Juu.
Ensimmäiset kokemukset laihduttamisesta noin vakavasti ovat noin viidentoista vuoden korvilla. Lentoemodieettiä. Sitä, missä kitattiin kahveeta ja syötiin kananmunia ja greippiä.
Söin parikymppisenä kaikenmaailman spiru-,spuru-,späry- ja muita liinoja, guaranaa ja muuta sen sellaista. Hemmetti.
Kokeilussa oli ennen kolmekymppispäiviä myös Painonvartijat. Kaikki punnittiin, varmaan sanoja myöten! Pikkuisella vaa’alla annosteltiin suuhunpantavaa.

Ja joka ainoan kerran jälkeen lihoin. Tuplaten.

Joskus ysärillä siis armaalla 1990 –luvulla ravasin kuin Charme Asserdal lekurissa valittamassa jatkuvaa väsymystä. Juu, minullahan oli selvästi lääkärien mielestä mielialahäiriö, johon sain milloin mitäkin mielialalääkettä. Olinhan yksinhuoltaja, juu nou, ja sehän on ankaraa ja kauheata se.
Popsin pillereitä, jotka eivät tuntuneet auttavan metrin vertaa. Maanantai oli edelleen maanantai, ja PMS –syndroomakin oirehti ihan vanhaan malliin. Perkele.

Vuonna 2000 viimein fiksu arvauskeskustohtori laski yhteen yksi plus sata. Aiemminkin olivat ottaneet pari puolihuolimatonta sokerikoetta, lähinnä paastosokerista. Raskaudenaikainen diabeteskin oli ollut. Nyt tehtiin sokerirasitus. Vuosien jälkeen. Edellinen sokerirasitus oli tehty vuonna 1986. *BANG* Diabetes, tyyppi kaksi, ja lääkitys aloitettiin heti. Diabeteshoitajankin kynsiin pääsin. Sain melko, huom. melko, hyvät ohjeet. Ja jotenkin taudin kuvaan silloin kuului, että diabeetikko lihoo. En vielä ollut insuliinilla. Vielä.

Popsin pillereitä, joiden piti olla ihmeitätekeviä, välttelin rasvaa kuin entistä poikaystävää. Kaikki tuotteet vaihdoin niin kevyiksi, että niitä naulailtiin pöytään ja köytettiin kiinni jääkaapin ritilöihin. Ainoat, jotka laihtuivat huushollissa, olivat aviomieheni ja poikani. Jotain oli menossa pieleen ja raskaasti. Vaikka olikin niin kevyttä, niin kevyttä.

Loppujen lopuksi heitin kevyttuotteilla kuikkaa ja aloin syödä normaalisti. Yritin kuitenkin välttää sitä, että vetäisin rekkamiehen annoksia. Kun hitto vie, aktiiviselle liikkujalle jäi aktiivajoista jäljelle vai ruokahalu.

Ja kuinkas sitten kävikään? Siitä myöhemmin.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kuinka heitin perunalla kuikkaa.

Aloitin syömiseni pähkäilyn siinä vaiheessa, siis vasta, kun en enää saanut kenkiä kunnolla jalkaan. Huomasin kyllä ostelleen töppösiä, joita ei tarvinnut solmia tms. Vaelluskenkien kanssa oli mielenkiintoisia tilanteita, kun niitä ähelsin sorkkiini. Puukengät, sandaalit yms. vastaavat olivat kova sana. Talvella tosin tuottivat hankaluuksia!



Vietin paljon aikaa pääni sisällä penkomassa täyteläistä ullakkoani. Olin mielestäni ainoastaan vähän ylipainoinen, jolle on kertynyt vatsaan "pikkuisen" ylimääräistä. En edes tajunnut kulkevani vatsa edellä paikasta toiseen. Autoillessa massunmollukka hinkkasi rattiin. Siitä oli kyllä hyötyäkin...Lukeminen puoli-istuvassa asennossa oli mukavaa, kun kirjan sai tuohon hyllylle!



Jossain mieleni sopukoissa totesin, että työkiireet alkoivat ylittää rentoutumisen. Olin töissä 24/7, mielessäni. Jouduin pähkäilemään kaikenlaisia ongelmanratkaisuja ihmeellisiin tilanteisiin ja pikku hiljaa työ alkoi määrätä elämistäni niin suurelta osin, että unohdin itseni. Ja varsinkin vanhuusiän diabeteksen hoidon.



Ryömin korvat luimussa viimein diabeteshoitajan kynsiin.
Siellä selkeni muutamia perusasioita, jotka olin unohtanut jo aikaa sitten. Perhana.
Ohjeeksi sain tarkkailla hiilihydraatteja. Ja pistää pikainskaa sen mukaan, paljonko niitä mäiskin huuleeni, hiilihydraatteja.

Ahaa! HIILIHYDRAATIT olivat avainsana. Törmäsin nettiin saman tien. Entisenä karppausharjoittelijana syöksyin tietenkin muuannelle tunnetulle foorumille. Ja huomasin sen paisuneen kuin pullataikina.
Tutkin myös muita harrastamiani uskontosuuntia, kuten painareita ja sen sellaisia, pussikuureja myöten. Totesin, että niissä on niin vietävän paljon hiilareita, etten koske.

Mätkähdin sitten pienemmälle foorumille, johon solahdinkin mukaan, sillä vertaistuki olisi paikallaan, sillä edellisistä kokeiluista oli vallan paljon aikaa.

Ensi metreillä jätin perunat lautaselta. Ja JIHAA! Ei huimaa verensokerin nousua toiseen atmosfääriin!!! Hurra! Tästä se lähtee.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Vaakani valittaa, asteikko ei enää piisaa.

Tämä tapahtui taannoin, kun kiipesin tovin jos toisenkin jälkeen vaakalle.
Olin käynyt lääkäritohtorissa ja siellä punnitus oli tuottanut karmaisevan tuloksen.
Painoa oli tullut intensiivisen insuliinien kanssa pulaamisen jälkeen pirusti lisää.
Tosin töissä kärsitty kiire ei auttanut tämän vanhuusiän diabetekseni hoidossa yhtään. Päin vastoin!

Helvetillinen säikähdys, kun vaa'an kykloopinsilmässä paistoi lukemana 5kg. Eli yli meni.

Tästä alkoi vaellus kohden terveempien elintapojen lähdettä. Mutkien kautta!

Tämä on nyt näinniinkuin alustuksena, mutta paasaan täällä aina joutessani lisää tästä oppimisen tiestä syömisen saralla. Avituksen kanssa.