maanantai 20. heinäkuuta 2009

Joku Muu

Pääni sisällä asuu sitten Joku Muu.

Joku Muu tekee mokia, minähän niitä en tee. Kyseinen Muu on nyt keksinyt, että minä ja hän ovat riidoissa keskenään. Joku Muu noudattaa vanhaa kunnon virallisterveellistä ruokavaliota ja minä karppaan. Anteeksi, en karppaa vaan syön hyvähiilihydraattisesti.

Joku Muu vaatii hiilihydraattipitoista. Leipää ja sen sellaista. Erityisesti karjalanpiirakkaa. Niitähän Joku Muu söisi, minä taas en pistäisi kyseistä synnyinpaikankarttaa hymyileville huulilleni. Edes munavoilla, saati voilla. Niitä voisin syödä kyllä muuten. Joku Muu himoaa myös olutta, vähemmässä määrin viinejä tai keveämpiä siidereitä. Joku Muu myös tykkäisi silloin tällöin vetää persiet olalle ja sen varjolla täyttää Minun Vatsani, siis minun, hiilihydraateilla. Saamari.

Ruokavalion rukkaamisessa pitäisi ensin käydä ampumassa tuo Joku Muu. Ei muuta kuin aamun koitteessa teloitusryhmän eteen ja PUM! Noin, hengiltä vain. Mutta kun se ei ole aivan niin yksinkertaista.

Olen aina kadehtinut ihmisiä, joille ”kaikki on niiin helppoa, niiiiiin helppoa!” Ettei tarvitse kuin ajatella painonpudotusta, niin jo on kadonnut kymmeniä kiloja. Ihan suitsait sukkelaan. Ja sitten elvistellään kuusen alla, että ”voi, että kyllä oli hieno ja avartava kokemus tuo laihdutuskuuri, ihan vaan näkkäriä ja kivennäisvettä. Ameriikansalaattia keräkaupalla ja kasapäin! Eikä mennyt kuin viisi viikkoa näihin kahteenkymmeneen kiloon!” Tosin Itsevarma Minä siinä vaiheessa kuiskaa, että ”hähhäh, siinähän lähtivät kilot, mutta takaisinhan tulevat ja tuplana, kyllä minä tiedän.”

Ikävä kyllä, minä tiedän! Mitä suurempien kieltäytymysten kanssa joutuu tekemisiin ilman palkintoa, sen varmemmin sateenkaaren päässä odottaakin pahvilaatikollinen paskaa. Eikä sitä hienoa aarrearkkua täynnä kultaa ja jalokivennäisiä.

Siksi onkin ollut upeaa huomata, että aina, kun olen orjallisesti, enemmän tai vähemmän, noudattanut mieltymyksiäni, niin paino on laskenut. Kuinka kummassa? En tiedä, mutta peruna-pasta-riisi-nuudeli –pannassa on nyt ollut taikana seuraavat kommervenkit: perunapuolella en taistele kuin muusin, paistetettujen perunoiden ja ranskalaisten kanssa. En varsinaisesti pidä perunasta tai sen mausta.

Riisin kanssa on helpompaa. Samoin nuudeleiden. Nuudeleissa tulee myös tämä paistetut nuudelit juttu framille, mutta niitä nyt tulee eteen niin harvoin, että ei tarvitse niistä olla huolissaan. Pasta taas on kaikkine aldente –villityksineen niin mautonta tavaraa, että siihen ei tarvitse juuri paneutua, makaronilaatikko on ainoastaan se, mitä kaipaan. Mutta siihenkin kehittelen reseptiä, vähemmänhiilarisen version tiimoilta.

Kun olen kertonut tästä ruokavalion vaihdoksesta, ovat ihmiset jostain syystä nousseet metrin seinää ylös. Kovasti epäilevät, että hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliosta johtaa mässäilyyn rasvalla. Kohdallani voisin sanoa, että käytän voita ihan samalla tavoin kuin ennenkin. Kananmunien määrä on lisääntynyt vain vähän. Lihaa syön kuten ennenkin, samoin juustoja. Ainoastaan kasvikset ovat lisänneet osuuttaan lautasellani. Koska en syö siis yllämainittuja hiilaripommeja, niin pitää mättää kasvista tilalle. Raasteita, salaatinlehtiä ja vaikka mitä.

Kummallisin huomioni liittyy hiilaripitoisten juttujen syömiseen. Jos sokeriksi herkästi muuttuvaa tärkkelyspitoista evästä tulee vetäistyä huuleen vaikka vähänkin, on kohta nälkä, olo on tukkoinen, ajatus ei kulje ja verensokerimittarini näyttää ihan karmeita lukemia!

Mutta jaakobinpainini Jonkun Muun kanssa jatkuu. Ja aionkin nujertaa tyypin, jos en muuten, niin vaikenemalla sen kuoliaaksi. Enkä myöskään anna sille ruokaa. Jos vaikka kuolisi nälkään…!

Ai niin, kiukutellut nilkkani oli räsä. Eli siellä oli mennyt joku pikkunivel sijoiltaan ja palasi sitten takaisin tohtorin väännellessä jalkaa. Lastan kanssa könkkäsin viikon ja nyt "vain" idioottisiteen kanssa...
Lähetä kommentti