keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Anthony Bourdain

Minulla on joku omituinen taipumus katsella kaikenmaailman ruokaohjelmia.

Olen reseptiaddikti ja wannabe -chef. Hellan ja nyrkin välissä luovuuteni saattaa nousta jopa savuna ilmaan. Koksia on joskus tullut väsättyä pellillinen jos toinenkin…*huoh*. Fanitan täysillä Anthony Bourdainia, kaikeista huolimatta. Samoin muitakin hassuja ruokia esitteleviä ohjelmia. Enkä nyt enää muista sen kaljun, lihavan mieskyökkimestarin outoja sapuskoita esittelevän ohjelman nimeä, saati miehen itsensä. Joskus sitä kaipaa Vanamoa ja Kolmosta, siitä nassikat tykkäsivät. Kuten minä. Tämä riivatun addiktio on tykkäänään heidän syytään.

Ennen bongasin telkkarista virikkeitä ruoanlaittoon. Nykyisinkin harrastan kyseistä toimintaa, mutta sillä erotuksella, että muuntelen niitä vähemmille hiilareille. Tulee mietittyä, että millähän tuonkin ainesosan korvaisi? Luovia ratkaisuja tulee tehtyä ja välillä kontattua oikein huolella, kun kyseinen aines ei sovikaan kyseiseen sapuskaan. Olen oppinut tekemään jo pienen koeannoksen.

Meinaan, kun jostain kumman syystä nämä meikäläisen ruokapisnikset ovat megalomaanista luokkaa. Yritän tehdä vähän kahdelle, niin teen koko komppanialle. Sanon sitä lettutaikinailmiöksi. Kun väänsin lettutaikinoita, niin ensin taikinasta tuli liian löysää, lisää jauhoja, liian paksua, lisää vissyä ja maitoa…ei hyydy, lisää munia…! Lopputuloksena paistellaan parituntia lettuja tai lykätään viimelopuksi pannari uuniin. Pitäsi varmaan olla 18 lasta tai ravintola.

Niin! Siitähän tässä pitikin kirjoittaa, että kun katselee tätä A.Bourdainin ohjelmaa, niin tulee ekana mieleen, että jäbä vaan vetää helvetillisiä määriä evästä huuleen, milloin missäkin ja minkäkinsorttisia herkkuja. Vaikka sitten puolikypsää sianpersereikää. Ja joka jaksossa sama toistuu. Kundi on laiha kuin rysäkeppi, ja syö, juo ja ”hungry for more”. Moinen ei elävässä elämässä onnistuisi edes Suursyömäriltä (Käytöskukkanen, juutuupittakaa)! Saati keneltäkään terveeltäkään henkilöltä. Meistä sokerivammaisista puhumattakaan.

Tästä sitä saa taas onneton syömishäiriöinen sellaisen kuvan, että tuulensuojaan voi lapioida mitä vaan ja kuinka paljon hyvänsä. Sillä toosaa tuijottaessaan, kukaan ei varmasti älyllään ajattele, että tuotakin jaksoa on väsätty viikko tai pari. Ruokailukohtauksia on kuvattu muutama tunti. Antti Purtaani ahtaa vaan jatkuvalla syötöllä mössöjä huuleen, puhuu paskaa ja intoilee milloin mistäkin rapakeitosta tai kinttukalopsista ettei ikikuunaan ole saanut parempaa tai herkumpaa. Ooh ja aah…! Kun ei näe totuutta. Sama ilmiö on havaittavissa työmaaruokaloissa. Laihat vetää muusia ja soosia ja vaikka mitä, ja lihavat kärvistelevät salaatilla ja ovat kateellisia. Masentuvat moisesta ja vetävät itsensä illalla koomaan...ruualla.

Onhan se tietysti kiva kevennys, kun joissain A.B -jaksoissa vedetään perseet olalle ja vähän sen taaksekin, liukastellaan märjässä viidakossa inniäisten syötävänä tai päristellään jollain konelaittella pitkin vilkasta kaupunkia, joo. Joskus vaan villisti pyörivä kamera ärsyttää. Mutta eihän ohjelma olekaan mikään eroosiota kuvaava luontodokumentti. Vaan ennemminkin dokun eroosiota kuvaava huumorisarja. Kundi vaan hekottelee, että taas nöyryytettiin oikein huolella.

Ajatus, perhana, pätkii...

Saamari, että aamusta tulikin tyrnä olo. Nukuin huonosti. Oli kuuma, koira tappelivat ja peitto siirtyi miehen hoteisiin jossain vaiheessa yötä. Näin myös pahoja unia.
Menin ja pistelin aamulla pannulle kaksi kananmunaa, kun en jaksanut perehtyä ravitsevamman aamupalan tekoon. Ja peittelin ne ruokalusikallisella raejuustoa.
Örh. Mutta eipä syytä huoleen, kun tässä saa taas päälärillisen kahvia sitä ehkä virkistyy.

Lähetä kommentti