keskiviikko 31. elokuuta 2011

Öljymäenlaskun kymmenen kärjessä

Niinhän se pomppi Nykäs-Mattikin aikoinaan Jyväskylän suurmäestä mahtiloikkia mäenlaskun, eikun mäkihypyn kultavuosina. Nyt meillä ei montaa varteenotettavaa mäkisuksijaa ole. Mutta se pahasta aasinsilloittumasta. Siitä onkin hyvä jatkaa virallisen terveyssuosituksen alati jatkuvaan alamäkeen. Joka tuntuu etenevän vauhdilla. Perustettiin uusi diabetesyhdistyskin, nettisivut on vasta tekeillä, joten en sinne osaa tässä ohjata, feispuukissa on kyllä sivu nimellä Suomen Uusi Diabetesyhdistys, sieltä saa feispuukkaajat kyllä lisätietoa. Jouti jo tullakin vähän vastapalloon pullamössöyhdistykselle. Olin aikain alussa jonkin hetken Diabetesliiton jäsen, mutta totesin, ettei sillä ole minulle oikeastaan mitään sen ihmeempää annettavaa. Introvertti kun olen, niin en edes mitään kesäpäiviä tai kerhoiltoja ole kaivannut.

Nyt hiilihydraattiteollisuus etsii suurennuslasin kanssa syitä ja seuraamuksia, että karppauksen suosion nousu johtuu lihateollisuuden lobbaamisesta. Hah! Hah ja hahhahhah. Syökööt päänsä, saisivat kerrankin rasvaa ja proteiineja, että toimisi edes jokin. Itse tekevät samaa, eli lobbaavat milloin mitäkin tuotettansa, että tämäkin on niin saatananpeetanan terveellinen mömmeli tämä pullasuttukuppi! Miksei kukaan ole älynnyt laittaa purkkiin penkkivelliä ja pullasuttua, ei tarvitsisi kakaroiden enää niitäkään itse sotkea, voisivat olla ihan oikeasti uusuusavuttomia! Että mistä maito tulee, niin, se tulee purkista. Tai mistä liha tulee? Lihaa, hyi, eihän sitä voi syödä! Porkkanoita pitää pureskella, niitäkään ei voi syödä. Nouseva nenämahaletkuruokintateollisuus on onnesta soikeana, kun kohta joka jamppa kulkee ruokalitkupussi perstaskussa ja letkunpätkä räkälimpin sijasta nenässä roikkuen. Siinä se on kätsä nauttia päivän atriansa skeittirampin reunalla takakenossa nököttäen. Eikä äitien tarvitse vaivautua! Ajatelkaa, äitien tekemää ruokaa purematta niellen! Idea on vapaasti käytettävissä. (Varpu Tavi on aina tuolloin tällöin muistuttanut puolueettoman viestinnän olemattomuudesta, se on vähän niikuin U.F.O, jotkut väittävät nähneensä oikeasti, vaikkei mitään todisteita ole varsinaisesti olemassa)

Tästä tutkimusten ja uutisointien viidakosta tulee vääjäämättä mieleen uutispätkät joita teeveeseessä näytelmöidään ilta toisensa perään. Totinen kirjeenvaihtaja pönöttää rauniokasan vaiheilla mikrofoni naurettavasti kourassa ja spanielin ilme naamaallaan tuottaa sisältöä kuvan ulkopuolelta. Sama juttu, leipäteollisuus palkkaa varmaan kohta karjalaisen itkijänaisen raportoimaan huonoista vuosista, aamiaismurot eivät mene kaupaksi ja siitä raportoi joku bassetinnäköinen hemmo, kuinka tuhansi lomautetaan. Puhumattakaan siitä, että viljaa käytetään kohta lämmitykseen enemmän kuin ruokaan. Vilja kun kuulemma on ihmisen pääasiallinen ravinnonlähde. Tosin kukaan ei kerro, että maailmassa on muitakin viljoiksi laskettavia, kuin ruis ja muut kotimaiset, eikä kukaan mainitse sitä, että monesti kolmas maailma on pakotettu elämään erinäisistä, sattuneista syistä viljoilla ja niiden oheistuotteilla. Proteiini ja rasva ovat kirjaimellisesti kiven alla. Hyönteisiä ja jyrsijöitä. Juu. Että suukku soukemmalle.

Tämä minua on kautta aikain sylettänyt ohi kupinkin, että tarkoitushakuisesti vedetään pöytään ensin pakan kaikki ässät ja sen jälkeen vielä hihasta ainakin seitsemän. Mutta se on kyllä toiselta kantilta hyvin ymmärrettävää, kun jokainen pelaa omaan pussiinsa. Mutta on naurettavaa perustella vaikkapa perunan syöntiä C-vitamiinipitoisuudella. Kaalistakin saa enemmän samaa ainetta, askorbiinihappoa, kuin potuista. Ja kaali maistuu paremmalle, myös raakana. Pottu, vuoden C-vitamiinpommi! ...voi elämän kevät! No, jätetäänpä tämä naukuminen.

Öljyistä kiistellään ja edelleen puhutaan pehmeistä ja kovista rasvoista. Mikä olisi paras siihen tai tähän. Eihän kukaan öljyä pullosta juo? Eihän? Eikä syö voita paketista lusikalla? Vai onko silloin jokin vika ja puute, kun pistelee sitä voita lusikalla ja imee pillillä öljyä päälle? Ja jokainen tuottaja ja teollisuuden edustaja väittää, että kuinka parasta ja hyvintä ja hyvinkin parasta on tämä meidän yz-öljy, kun siinä on rasvahappoja ja kaikkia linoleumeja vinot pinot! Etiketti ei piisaa kaikkien hyvien aineiden kertomiseen, pitää pulloa suurentaa! Ehei, kaikille ei välttämättä ole öljy hyväksi ja toisille ei ole hyväksi voi. Totesin tässä kevään kestäneen ihmiskokeeni aikana seuraavaa: kolesteroliin minulla vaikuttaa eniten syötyjen hiilihydraattien määrä. Ei ollut itselleni yllätys. Piti kokeilla. Lisäravittuna kolesteroli oli mainio, eikä tarvinnut vahdata kovin paljon hiilareita. Hiilareita vahdatessa, kolesteroli laski! Tulos ei ole luotettava, sillä en muistanut merkitä ylös lääkitystä mainittuina ajankohtina. Huomasin yhden lääkkeistäni nostavan kolesteroliarvoja. Ja sillä perusteella minulle jälleen tyrkytettiin statiineja. En halua horiskoksi, katkokävelemään, nappailemaan lääkkeitä lihaskipuihin ja olen varma, että minulla ei ole neuropatiaa jaloissa ihan siksi, että en ole suostunyt käyttämään turhia pillereitä. Kuten statiineja. Tästä ei pidä nyt huutaa että eleijjaa!! ja heittää statiinipurnukkaa kuikalle. En neuvo ketään olemaan yhtä rämäpäinen. Harkitkaa ensin. 

Ajattelin kohtapuoleen nostaa mahaani kannattelevan perseeni tästä jakkaralta yläviistoon ja oikaista raatoni. Marssin sen jälkeen keittiöön, koverran kaalista kannan ja alan kuoria siitä lehtiä yksi kerrallaan. Koska kyseessä on kesäkaali, en sitä lykkää keittymään muitta mutkitta, vaan höyräytän lehdet. Sen jälkeen sekoitan keskenään sipulihaketta, maustepippuria, kermaa, sienisilppua, rosmariinia&salviaa, ehkäpä lipstikkaa ja kesäkurpitsaa pieninä kuutioina vähäsen sekä sopivasti suolaa. Kiertelen kaalinlehtiin ja ripsutan vähän juoksevaa hunajaa päälle. Uuniin mietoon lämpöön, noin 150 astetta. Kunnes tuoksu kertoo, että valamista!
Sieniaikana kannattaa herkutella sienillä, jos maha kestää.

torstai 25. elokuuta 2011

Öylättidieetin plussat ja miinukset.

Pitkin viikkoa on tupsahdellut silmille kaikenlaista nanoon viittaavaa. Ravintoaineista ja niiden pilkkomisesta ja paljon muista minimalistisen pienestä. Samoin enenevässä määrin aletaan taas rakentaa listoja eniten lihottavasta, eniten laihduttavasta, eniten terveellisestä ja eniten pahasta ruoasta ja liikunnasta. Oikein henkeä nostatetaan loitsuin ja rummunlyönnein. Näin se on nähtävä. Varsinkin kun on kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy hengissä pysymiseen ja eloonjäämiseen. Syömisestä, ruoansaannista, ravinnosta. Niistähän sitä eletään eikä pelkästään pyhästähengestä. Tosin olen tavannut heitäkin, jotka ovat yrittäneet. Huonolla menestyksellä.

Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa sille käyttövoiman, jostain naistenlehden sivuilta tai iltapäivälehden raflaavasta artikkelista. Ei käy. Käytännössä ei toteudu, kuin hetken. Saattaahan sitä saada itsekidutuksella, askeesilla ja sulkeutumalla erakkomajaan poistumaan joitakin kilogrammoja, mutta niiden pitäisi pysytellä poissa myös siinä oikeassa maailmassa. Siinä, jossa sitä elämää eletään. Saman voi tehdä tietenkin pussikuurilla valvotusti, lääkkeillä tai kirurgialla. Tulen suureen MUTTA -alkuiseen: Mutta eihän näillä eväillä hoideta syytä vaan seurausta ja oiretta! Lihomiseen on aina joku syy. Syy pitää löytää ja tarkistella sitä oikein suurennuslasilla.

Jos saat tunnustettua, että syy on liikunnan puute, niin hyvä ihminen! Liiku, jos voit. Meitä entisiä liikkujia, joilla on liikkumattomuuteen fyysinen syy, on ihan riittävästi. Ja kansantauteja suomalaisilla on Euroopan muille kansoille jakaa. Syy voi olla päässäkin. Useimmiten onkin. Liiankin usein. Nyt saan tietysti kimppuuni suuren joukon taivaallista sotaväkeä, joka kassaroin, miekoin, harpuin, huiluin, kantelein käy kimppuuni kiivaillen, että ei pivä paikkaansa. Lihavat on epämiellyttäviä ja laiskoja, joiden elämässä ei ole mitään rotia, eikä järjestystä. Eikö tämä epäilys osoita mitä suurimmassa määrin kohden otsalumpiota?

 Ottaa päähän se sellainen "tässä on ratkaisu kaikkeen" -uutisointi, varsinkin laihdutusrintamalla. Kun syöt niinsunnäisun, niin uuma hoikkenee ja huuma oikkenee, elämä lähtee uusille urille ja pidot paranee. Ei helvetissä. Ei ole viisastenkiveä, ei ihmeratkaisuja eikä myöskään oikotietä onneen, laihtuminen ei ole yksinkertaista lainkaan. Siihen tarvitaan hyvää onneakin rutkasti. Sekä tietenkin paljon ymmärrystä. Jos nyt esimerkiksi minä väitän, että paino putoaa kattoon syljeskellen, kun syöt pahvilaatikoita ja sahajauhoa, niin varmaan se paino jollakulla putoaakin. Samaa väittävät ihan kaikki kuurienkeksijät, laihdutusintoilijat ja painontiiraajat. Kyllä, paino putoaa vaikka parvekkeelta, jos niikseen tulee. Tiputukseen vaan, kolmannesta kerroksesta. Ihan leikkiä laskematta, pienilläkin korjausliikkeillä saattaa saada tuloksia. Niitä täytyy vaan jaksaa kokeilla ja keskittyä tekemäänsä.

Uskomattomimmat tulokseni olen saanut aikaan, oikeasti, todellakin vähentämällä hiilihydraattien määrää ja lisäämällä kasvisten määrää lautasellani. Ja tämä ei ole mikään lööppiteksti, tämä. Vaikka Leipätiedotus, ravintoasiantuntijat ja kaikenhemmetin käypähoitolaiset muuta väittäisivät, niin minulle henkilökohtaisesti sopii erinomaisesti se, etten pupella mitään viljoja enkä pottuja. Enkä varsinkaan sokeria. Sitä valkoista kidemallia. Hormoonit joskus väittävät minun tarvitsevan ties mitä, mutta niiden kuonon saa tukittua kivasti hunajalla maitorahkassa tai muutamalla palasella tummaa, tummaakin tummempaa sukulaatia, ehkä joskus jopa marjoilla. Marjarahka on suuri rakkauteni. Aivan hemmetin suuri! Taidankin väsätä sitä ihan kohta valtaisan kupillisen. Kuten joskus lienen maininnut, siitä sain Painonvartija-aikoinani parhaat kiksit. Kun sitä sai syödä ensinnäkin hirmu määrän ja se perhana piti nälkää...maitorahkan proteiinien ansiosta. Laitan siihen tolkuttomasti marjoja, kaikensorttisia, ja maitorahkaa, kermaviiliä, purkin molempia, sekä kovaksi vaahdoksi vatkatun kermapurkillisen, neljä veteen liuotettua liivatetta ja se hyytyy ihanaksi, lusikoitavaksi herkuksi. Ei siihen mitään makeutteita tarvita, noh, ehkä vaniljauutetta, siinä kaikki. Nam.

Olen tässä viimeisen kahden vuoden aikana joutunut läpikäymään melkoisia myllytyksiä, myllerryksiä ja muita järistyksiä, onneksi sentään asuinpaikka ja avioliiton kautta saatu lisäosa ovat pysyneet samoina. Nämä pikku äksönit ovat hölön hölökohtaisessa elämässä tehneet rumaa jälkeä, jota on joutunut pöyhimään oikein paskatalikolla. Mutta näinhän se elämässä on, kaikella on aikansa. Ja sen minkä olen todennut monesti, syömisellä on syvät juuret. Ja myllerrysten aikana olen herkästi hakeutunut lapsuuteni lohturuokien ja herkkujen pariin. Sillä seurauksella, että satasen paremmalla puolen vaappuva painoni on myös pysynyt siellä. Ees taas tiellä taistojen, kuten laulaarallattelen toisinaan.

Kyllä sillä henkisellä puolella on erittäinkin suuri merkitys niin laihduttamisessa että painon pitämisessä tiukassa otteessasi. Ja ajoittain sallittujen herkutteluhetkien muuttumisessa jokapäiväisiksi märehtimis- ja mässäystuokioiksi. Yhtämittaiseksi naposteluksi! Totiseksi ahminnaksi. Tottajumalauta se on niin, että hiilihydraatti on mitä suurimmassa määrin lohturuokaa, siis se, mitä lapioidaan pikaruokaloissa huuleen kiihtyvällä tahdilla. Perunamuusi voisilmällä on lohturuokaa, ruisleipä hampaanmitalla voita on lohturuokaa. Ämpärillinen jäätelöä lohduttaa toisia. Jaffapullo hoitaa sitten krapulaa. Älkääkä unohtako rotupuhtaita tuplajuustokuorrutteisia pizzoja tirsuavine rasvanoroineen. Omista lohturuoistani paras on kyllä ylikypsennetty, rasvaatirisevä sianliha. Siihen en tarvita mitään muuta kuin suolaa ripsaus, kun sitä imeskelee iäntäkohen. Paitsi jouluna tarvitaan ruisleipää, raskiin leivottua, oikeaa ruisleipää, eikä huonoja kopioita. Se on kuin joulu joulussa, kun saa veistää kuumaa itraa kamaran alapinnasta siihen leivälle! Mutta sitä harrastetaan hartaudella kerran vuodessa.

Mitä mainittuun öylättidieettiin tulee, niin aloitetaan plussista:
1. varma laihtuminen
2. takuuvarma, kiljuva nälkä
3. uskonnollinen vaihtoehto, muiden lisäksi
4. ketoosi taattu
5. yksinkertainen ja helppo: sunnuntaisin ehtoolliselle, jos kuulut kirkkoon.
Ja muutama miinus:
1. "Mustalaisen hevosen kohtalo" -ilmiö aika varma
2. Ehtoollisjumalanpalvelusten metsästäminen
3. yksi öylätti per naama
4. ruokaa ja juomaa vain kerran viikossa, sunnuntaisin
5. äärimmäisen helppo livetä dietistä, varsinkin, jos et kuulu kirkkoon.

Sen pituinen se, lähden mittaamaan kurpitsaa ja katsastamaan kukkaset. Säilöin juuri kesäkurpitsaa viipaleina talven varalle. Pakastimeen. Marjarahkakin ehtii valmistua sillä aikaa mukavasti kun hortoilen pihalla.

maanantai 22. elokuuta 2011

Överiksi menee.

Facebookissa hihittelinkin jo leipäkonsulentin kirpakoita kommentteja. En kyllä tajua. Noh, ei kuulu kyllä toimenkuvaankaan.

Oli nimittäin silviisii, että tormasin paikalle, kun tämä liepuskaihme edusti paikallisliikkeessä leipämerkillisyyksiä. Ja siitä se sitten alkoi. Ihmettelin siinä aikani vähähiilihydraattisen leivän sisuksia, että mitä siihen oli keksitty työntää. Ei hattumpaa sisikuntaa. Entuudestaan tiesin, että miltä kyseinen pahvin ja pesusienen risteytys maistuu. Ei ole meikäläisen suun mukaista. Ja limpuntyrkyttäjä vienosti siinä kujerteli, että siinä on nyt leipä, joka sopii vähähiilihydraattisille. Minä täräytin oitis vyön alle, että mihin se VHH-syöjä leipää tarvitsee? Oitis veti vastapalloon näkkärinero, että moni on sanonut, että kun on kolme viikkoa syönyt munakasta aamupalaksi, niin alkaa kyllästyttää. Minä epäilin, että kait sitä muitakin aamupalavaihtoehtoja on kuin munakas! Tästä tämä leipäorja riemastui, ja sanoi, että monelle korkeista verensokereista kärsivillekin tämä on hyvä vaihtoehto. Tässä vaiheessa läksin pois kuleksimaan, kun tiesin, että kohta valahtaa korvasta laattialle, ja koko myymälä saa annoksen VHH-tietoa pähkinänkuoressa. Olin haljeta, oikeasti.

Kyseinen keskustelu vahvisti luuloni tiedoksi siitä, että käsite vähähiilihydraattinen ruokavalio on käsitetty aivan päin helevettiä. Kuka hullu oikeasti syö viikkokaupalla munakasta aamupalaksi? Käsi ylös! Aamupalaksi kun voi syödä ihammitävaan. Ja jotenkin jäin käsitykseen ranskisrailin tolituksesta, että kasviksien kanssa ei juurikaan pelailla... Tänään söin aamupalaksi lämmitettyä (hellalla) juustoista kukkakaalisoppaa. Ajattelin lisätä siihen kananmunan, mutta muistui tämä keskustelu mieleen, enkä lisännyt. Jos vaikka sattuisin kyllästymään kananmunaan. Jösses. Ja hyvin usein pistelen maustamatonta jogurttia marjoilla. Nyt tuhoan viimevuotisia pakastepuolukoitani, että saan uutta tilalle. Enkä lisää sokeria, olen varma, että kaikki käy missä on hiivaa ja sokeria...suolistoon kun semmoinen täräys menee, niin jopas pierettää.

Kukkissoppakin on mailman helepoin soppa, ei siihen tarvita kuin kukkakaali ja vettä noin alkuun. Soseutetaan se kukkakaali sauvavatkaimella vähässä keitinvedessä. Lisätään köntti juustoa raastettuna, vahvat juustot ovat jees. Soseutetaan lisää. Maustetaan maustepippurilla ja muskottipähkinällä, tarkistetaan suola ja lisätään, jos tarvitsee, lisätään myös sopivasti joko voita tai oliiviöljyä, kumpi sattuu sinä päivänä paremmalta suussa maistumaan. Se on siinä. Voi nauttia sohvanmutkassa isosta kupista. Lounaaksi, jos laittaa salaatin kanssa iäntä kohen, niin kyllä pitää nälkääkin. Ihan koska vaan. Chiliä kun vielä vähän roiskauttaa ja vuolee muutaman tuoreen kevätsipulinpätkän, rapsauttaa sitruunamelissaa mukaan ja vähän mantelirouhetta, niin vot, sekin käy. Että vieläkö tekee mieli munakasta? MISSÄ ON LEIPÄ?! Hah, mihinkäs sitä tarvitaan?

Sitäkään minä en käsitä, että kasvisten syönti muka tyrehtyy, kun siirtyy vähähiilihydraattiselle. Skarpatessani huomasin seuraavaa: Alkuun tuli harrastettua hysteeristä mallia. EI kaikille hiilareille! Fineli kuumana selasin ruoka-aineita, että ei voi syödä, kun tässä on hiilareita. Seuraus oli karmea päänkivistys, massukipu ja yökötys. Eli luistelin mehtään, että kolisi. Silloin söin voita kermakastikkeessa. Se ei sopinut minulle, että vedän hiilarit likille nolliin, ja voin huonosti. Mutta, kun hiilarikammoisuuteni hellitti, niin löysin vähän rennomman tavan pitää sokuriarvojani kurissa. Kasvikset. Kasviksia, raasteina, pilkkeinä, soseina (pl. porkkanasosekeitto, tai muut porkkanaa sisältävät sosesopat), soppina ja muina mielikuvituksellisina asioina tavoittivat tajuntani vähin erin. Lihaa, kalaa, sieniä, munia, maitotuotteita, erityisesti juustoja, papuja ja muuta siihen kylkeen. Huomasinkin, että kasvispohjaistahan tämä onkin enemmän kuin tarpeeksi. En varmaan elämässäni ole ennen syönyt näin julmetusti kasviksia! Siis ihan lehtivihanneksia, kaaleja, kurpitsoita, juureksia ja marjoja, kuin nykyään. Ja se ei minusta ole huono asia. Kuituja tulee kuin turkin hihasta.

Se mikä uutisoinnissa on ilskottanut pitkin tätä kivistä vhh-kauttani, on tämä väärinuutisointi. En tiedä, tehdäänkö sitä tahallaan vai tarkoituksellisesti. Tässä kun on vähän kahenlaista ilimoo. Tiukka VHH ei sovi jokaiselle, ei minullekaan. Ja olen itsekin tulkinnut väärin koko vähähiilarisen. Hiilaritietoinen on minusta hemmetin hyvä ilmaisu. Ja rentokarppi. Karppaus -käsite se vasta tulkintoja sisältääkin! Herranjestas, että mää olen kuulkaa saanut monet makeat naurut tämän termin kanssa. Karppaustakin on montaa mallia, tätänykyä. Aikojen alussa karppausfoorumille jumittuneena siellä muistaakseni puhuttiin alakarppaamisesta. Eli lähinnä Atkinsin induktion (jos joku ei tiedä, niin se on se vaihe, jossa pyritään ketoosiin) tyyppisestä. Ja semmoistahan ei ainakaan meikäläisen keho kestä pitkiä aikoja. Kuten silloin luulin.

Olen kontannut näitä karppityylejä eestaas tiellä taistojen ja enempi vähempi surkealla menestyksellä, myönnän. Mutta se, mikä hyöty tästä on ollut, niin se, että olen kohta todellakin lukenut kaiken suomeksi ilmestyneen kirjallisuuden tältä tyylisuunnalta, saanut kasapäin uusia kaverisuhteita, osa on muuttunut lihaksikin, hommannut itseni bloginpitäjäksi. Kukahan se hullua yllytti? Ja nyt on enemmän tietoa kuin taitoa. Eikä se minua haittaa. Lopettelen tässä yhtä ihmiskoetta, ja palannen turvalliseen rentokarppauksen hiilaritietoiseen syliin. Mutta mitä lounaaksi? No voissa paistettua haukifilettä "omasta" lammesta, jes, kesäkurpitsaspagettia ja juomaksi raikasta piimää. Jälkkäriksi ajattelin pistellä pähkinöitä, tuoreita mustikoita, (eilen kerättyjä, vähän jo mauttomia) tuoreita vattuja ja maustamatonta jogurttia. Ei huono, mun mielestä.

perjantai 19. elokuuta 2011

Öljyä laineille, osa 2

Tämä otsikoinnin sietämätön keveys on niin perin hauska asia, että hurahuhhahhei! Kuten olette joutuneet huomaamaan, kiusaan teitä milloin milläkin otsikoinnilla, vaikka asia olisi silkkoa sisältä. Niinkuin yleensä onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Tässä aamuhuuruissani lueskelin päivälehteämme, jota myös Hesariksi haukutaan. Sen turhassa viikkoliitteessä, siis minun näkövinkkelistäni turhasta, kerrottiin vaihteeksi Ravintolapäivästä. Oiva keksintö. Siinä saa pistää ravintolan pystyyn vaikka Espan nurtsille, kiskan taakse. Tai ratikkaan. Jopa Eviran ylipapitar hyväksyy idiksen, vaikka ajattelin, että sieltä vähintään torpataan koko juttu huutamalla tarttuvia tauteja, myrkytyksiä ja muita hengenvaarallisia asioita. Olemme mielestäni nykyään niin bakteerittomia, että emme kestäisi hapantumisen mukanaan tuomia mikrobeja saamatta ripliä ja ripaskaa. Luulen, että turistiripulit ottavat kierroksia vallan juuri näistä "vähän kärsineistä" elintarvikkeista. Anoppi loihe lausumaan, että varsinkin sota-aikana syötiin vähän hapantunutta. Ilmakos nämä yli seitenkymppiset elää ja porskuttaa aina vaan. Suolistofloora lienee kyllä tapettu sen jälkeen eräälläkin antibioottikuurilla, mutta silti.

Paskatauti ei ole iloinen asia, mutta yleensä lievä ruokamyrkytys menee ohi päivässä. Selkeästi pilallisen annoksen maistaa kyllä: se ensinnäkin haisee oksennukselle ja maistuu paskalle. Nimimerkki sai aikoinaan työmaaruokalasta koko muun porukan kera kepeän veeseejatsi viikonlopun syötyään perjantaileikkeen. Joka maistui juuri ylläkuvatulle. Olen väkevästi sitä mieltä, että suolisto on se asia, joka huonosti voidessaan sairastuttaa muunkin kropan. Tietäähän sen jokainen ummetuksesta kärsinyt, että mahankivistys on kauhistuttava, ja vessareissut muuttuvat painajaisiksi. Yleiseen vessaan ei kehtaa mennä, jos kakka päättääkin ilmestyä pyttyyn juuri siellä, se kun vaatii silloin ähinää ja tikistystä. Kanssakuseskelijat soittavat poliisin tai palokunnan paikalle. Veikkolan Nesteellä paikallinen veepeekoo ryntäisi varmaan koko miesvahvuudella sinne ihmettelemään...!

Se siitä paskomisesta. Siirrymme tästä järkälemäistä aasinsiltaa käyttäen suoraan sisäelinten herkulliseen maailmaan. Se, mikä minua on tässä ruokakulttuurissa sylettänyt pitkin matkaa, on, että nykykansalaiset eivät älyä vaatia halvempia ruhonosia myös kauppoihin. Kyllä kelpaa halpa jauheliha, paistit ja fileet, possusta kelpaa kumma kyllä kylkikin. Mutta auta armias, jos pitäisi tehdä "jotain ihan muuta"! Lautaselle jäävät taatusti niin possun sorkat kuin muutkin outoudet. Olen tässä viimepäivinä haaveillut rullasyltystä. Ihan perin yksinkertaisesta rullasyltystä. Se on possun kuvetta, joka maustetaan ja kääritään rullalle, sidotaan ja kypsennetään keittämällä. Yksinkertaista ja hyvää leivän päällä. Sekä oikeasta piknikpaistista. Seitsemänkymmenluvulla eläneet muistavat sen paistoverkkoon sullotun amerikkalaisen jalkapallon muotoisen lihaklöntin, joka kypsennettiin uunissa hittaasti. Poistettiin verkko ja leikeltiin viipaleiksi, syötiin potun ja kastikkeen kanssa. Nykyään sitä ei tunnu saavan mistään. Nykyversiot myös luovuttavat pellille litran nestettä ja purettaessa hajoavat atomeiksi, mitä on turha kuvitella leikkaavansa. Lisänä niissä on älytön määrä jänteitä tai rustonpaloja. YÖK.

Helsingissä kuulemma vaikuttaa vai lieneekö popup -mesta, ravintola jonka nimi on Sydän&Veri. Sisäelinruokia. Olen rakastunut juuri tuollaiseen ajatukseen! Sisäelimiä kun on kaikensorttisia. Suolista saa kivasti makkarankuoria, ja noissa bizarrefoodeissa ja anthonybourdaineissa niitä grillaillaan ja makustellaan. Koskaan ei kuitenkaan näytetä kuvissa, että miten juontaja oksentaa...jos olette koskaan olleet paikalla teurastettaessa, niin se vatsaontelosta hönkivä haju ei ole niitä ruusuisimpia tuoksuja tälläpuolen Viipurin. Herkuttelen niillä vähillä tiskistä kaivettavilla sisikunnan tuotteilla, joihin kielikin lasketaan melko taajaan. Kieli on pehmeää ja helposti syötävää, täyttä lihaa. Samoin sydän. Maksa ja munuaiset ovat oma taiteenlajinsa nekin. Maksasta saa helposti ällöttävää, jos sitä kypsentää liian kanssa. Samoin munuaisista. Olenkin munuaisia liottanut ensin puoli tuntia oluessa ja toisen puoli tuntia maidossa. Keittänyt sen jälkeen. Maksaa voi valmistaa vaikka kokonaisena. Mutta suomalaisen lempimaksaruoka taitaa olla luokaton tarjousmaksalaatikko. Rusinoilla tai ilman. Maksapasteijaakin on helppo laittaa kotioloissa. Aijai. Voisin haaveilla tässä vaikka minkälaisista eväksistä, mutta raihnainen puutarhani kutsuu. Siis tuo ulkonaoleva, raaskuinen ja villi, jossa on kaikenlaiset astiat laitettu hommiin kasvattamaan puutarhaherkkuja joka lähtöön. Osa kasviksista onkin jo lähtenyt ns. suureen arkistoon. Mutta mitäpäs tässä tämän enempää. Taisi poikia kauppareissun. Jos jostain onnistuisi ampumaan naudankielen, niin saisi kaalikääryleisiin herkullisen täytteen.


Parhaan syvänresettini laitan teille tässä framille:
Keitä naudansydän/sydämiä maustetussa vedessä (maustepippureita, sipulia, valkosipulia, laakerinlehti, suolaa) niin, että ne ovat pehmeitä. Perkaa vähän jäähtyneistä (että pystyt käsittelemään niitä) sydämistä pois suonenjämät ja pintakalvot, rasvan saa jättää. Viipaloi paksuhkoiksi viipaleiksi.
Vatkaa haarukalla kananmuna, kasta viipaleet siihen ja kierittele mantelijauhoissa.
Paista joko voissa pannulla tai uppokeitä hyvässä öljyssä. Tarjoile salaattipedillä. Onpi muuten erinommaasen hyvvee. Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Sano.

Mistähän saisi keuhkoja...! Pitäisi testata keuhkomuhennos. Tai utareita? Eikö lihatiskillä myydä utaretta??

torstai 18. elokuuta 2011

Öljyä laineille.

Ravitsemuskeskustelussa on riehunut taas sellainen eipäsjuupastelun valkotornado, että oksat pois mummun puujallaasta. En oikein edes tiedä mistä tuo huuto alkoi. Muistelisin, että edellisessä postauksessani mainitsemastani radio-ohjelmasta. Eräällä foorumilla jo kiljuttiin kaula punaisena, että keskustelijat eivät tiedä mitään ja vallankin vääristä asioista keskustelevat sekä tuputtavat joka paikkaan hiilihydraattisietoista virallisterveellistä. Eivät olleet taatusti kuunnelleet koko radiorealityä. Tai, kuten minä, lopettaneet siihen savolaismalliseen soittajasetään, joka olisi vetänyt varmaan salkoonkin ruisleivän liputuspäivinä. Kun niin kutkutti joka paikasta, sain reilusti myötähäpeää, näppylöitä sekä riivaavan kutkan aivopuoliskojeni väliin. Naurattikin ajoittain. Se yllytti minut kierroksille, jossa vedetään hatusta tosielämän sankareita.

Nyt tilanne on ihmeen sees. Liekö Raision rypsiöljytankkeri kaatunut velloviin vesiin ja riita on poikki ja voita väliin? Ei suihinkaan. Pohjamudissa asustaa taatusti vuoroaan varttuva hybridi, joka vain odottelee, että saisi pään pinnalle ja suun auki! Ja vain haukatakseen parhaat palat koko ravitsemuksesta. Mitkä, se jää nähtäväksi. Hilpeyttä on herättänyt erityisesti tämä vastakkainasettelu ja tietojen tietoinen vääristely ja nutunkääntö, joilla ei kyllä isommalti kohdallani ole vaikutusta. En ole ajatellut liittyä lahkoihin ja tahkota sotakirveenterää sen enemmälti, kuin mitä itsepuolustukseen tarvitaan.

Pöydälläni on nytkin kaksoistornillinen ravitsemuskirjallisuutta, laidasta laitaan. On näitä kokonaisvaltaisen syömisen kannatuskirjoja, rennon syömisen opuksia ja sitten ihan abc-kirioja, jotka neuvovat kädestä pitäen oicealle polulle rawinnon saralla. Insuliini- ja kaloriteoriakirjoja en ole löytänyt. No, onhan noita, jotka vannovat, että insuliini lihottaa. Varmasti jonkin verran, eikös se ole joku vimmatun varastohormoni, joka säilöö ylenpalttista energiaa jonnekin?
Ja mitä kaloriteoriaan tulee, niin eikös kalori ole lämpöyksikkö? Olen pienen ikäni ihmetellyt, mitä se ruoan energiamäärän mittaamisessa tekee? Eikös siihen pitäisi olla ennemminkin omansa, vaikka joku täysin uusi. Ravinto, hmmm, ruoka, mmm, aine, juu, mutta mikä lapselle nimeksi?! Syömäksi? Vaikkapa niin, että yksi syömäksi olisi sama kuin entinen kilokalori. Ihminen tarvitsisi käyttöösä päivässä ainakin 2000-3000 syömäksiä. Syömäksi voisi jakautua useampiin yksiköihin, kuten turhiksi(useat hiilihydraatit), tarpeiksi ja itroiksi. Tarpeiksit olisivat kasvikset, liha ja muut humut. Itroiksissa ovat nämä rasvat, joita tarvitaan. Nämä kyseiset yksiköt olisivat pelkkiä LUONNOLLISIA tuotteita, eikä mitään teollista, käsiteltyä eikä muutakaan ruoankorviketta. Mikäs minuun nyt meni? Huhhuh.

Näin syssyä kohden kulkiessamme alkavat myös toimittajat ja kauppiaat heräillä. Toimittajat naputtavat ahkerasti kaikensorttista juttua. Jotkut naputtavat tosin aivan täyttä puppua, josta näkee, että ei olla oikein harrastusta ollut tutkivaan journalismiin saati mihinkään muuhunkaan. Teeveetä on tuijottettu ja juorulehtiä luettu, mutta järjen hiventäkään ei mahdu koko artikkeliin, kuin sen verran, että se on sentään kirjoitettu suomen kielellä. Eikä montaakaan vierasperäistä sanaa ole jäänyt tekstiin kummittelemaan.
Kuten viimeaikainen karppausuutisointi on ainakin minulle osoittanut. Ja se, mitä kuulen/luen ravitsemusalan ammattilaisilta, vahvistaa vain omaa päätöstäni pysyä oman tieni kulkijana tässäkin asiassa. Kun ei loppujen lopuksi kysymys ole mistään muusta, kuin siitä, miten itse olet ajatellut iäisyytesi viettää. Siis, että mitä meinaat suuhusi jatkossa laittaa. Yhä useammat sinne laittavat kuitenkin kasviksia, eläinkunnan tuotteita ja -rasvoja, hyvänlaatuisia öljyjä sekä pähkinöitä, unohtamatta tietenkään muutamaa tippaa alkoholia. Mutta kohtuus kaikessa, myös syömisessä.

Taidankin tässä joutessani selailla kotiinkuljettavien kauppojen sivuja, kun ei yhtään huvita nyt mikään muukaan. On jotekin sellainen olo, ettei välittäisi oikein mennä päikkäreille, mutta jotain olisi touhuttava. Surffausta, astianpesukoneen tyhjennystä ja jos vaikka kastelisi vielä kukat, eiköhän sillä lähde nälkä tulemaan.  No, se siitä. Tänään on sienipäivä, munakasrulla sienitäytteellä, päällä kermajuustua, sisällä sienimuhennosta ja vihreitä papuja, mausteena lipstikkaa, timjamia ja hiukan suolaa sekä pippuria. Syödään hyvällä halulla.
Ohjeena seuraava: tee munkas"taikina", mutta älä laita siihen mitään muuta kuin munia, vatkaa munat julmasti vatkaimella todella sekaisin. Voitele VOILLA leivipaperi tai -pelti, hulauta taikina siihen ja paista uunissa 200astetta, kunnes koko laaki on kiinteä kakku. Jäähdytä ja kumoa leivinpaperille(jos käytit peltiä) tai varmistu, että hässäkkä on irti paperista ja laita sen toiselle reunalle paksulti täytettä, rullaa! Laita liitoskohta alapuolelle ja paina vähän litteäksi. Täytteenä voi olla mitä vaan "muhennosta", minulla tälläkertaa sienimuhennos(silputtuja metsäsieniä, mielellään syötäviä, keitetään kermassa niin kauan, että soosi on "jäykkä". Mausta mieleisilläsi mausteilla. Lisäsin ohuita papuja. Päälle voit ripsautella juustoa, mitä vaan herkkua, ja laita uuniin miedolle lämmölle lämpiämään ennen nauttimista parempiin suihin. Tosin meikäläisellä menee kylmänäkin.

perjantai 12. elokuuta 2011

Öisin ihmiset syövät vähemmän.

Taas on kuohuissa vatkautunut tämä kauhistuttava ja maailmoja tuhoava ihmiskunnan vihollinen numero yksi, karppaus. Siitä tuli oikein keskuksteluohjelma raariosta. Nappaa tähän ja kuulet ääniä! Oma kärsivällisyyteni katosi ääreen aivan ensimmäisen soittajan myötä, joka "karppasi". No, kerrankos sitä sattuu, että laps kirveen nieli ja lisää pyytää. Karppaus näyttää avautuvan ihmisille aivan eri tavoin, joten päädyin tekemään villejä tyyppejä ihan omasta päästäni, ilman toisen ihmisen avitusta, eli siis lähes silmikoimalla. Kuten jotkut alkueläimet. Ameebat. Tosin aivotoimintani on ollut monta päivää ameeban tasolla, eli ei kovin kummoinen ja koskee juurikin enimmäkseen lisääntymistä. Heh. Ottakaa sitten nokkiinne itseänne eniten muistuttavasta hyypiöstä, eikä muista. Ja muistakaa, että netissä anonymiteetit saa riehua ilman vastuunhäivääkään, joten mahdolliset rikosilmoitukset Supolle tai Strömsöhön tai vaikka Maxi-Marketin kassalle numero 18, emmietiiä. Näitä hahmoja olen kehitellyt ennenkin. Ihan omaksi riemukseni. Ja muiden harmiksi.

TOIMISTOKARPPAAJA.
Kaikille tuttu sermissäroikkuja, jolla päämääränä on lähinnä kasvonilmeiden kehittäminen, kaksoisleuan piilottelu, shoppaus yhä suurenevia kokoja myyvissä liikkeissä, myös elintarvikeliikkeissä sekä työympäristön melusaastehaitoista huolehtiminen. On aloittanut "karppauksen": aamupuuroaan ei jätä, kuulemma, ruisleipää pitää syödä ettei suolet tukkea, mutta sentti voita väliin ja sen päälle toinen kinkkua! Salaattia lounaaksi, mutta täysjyväsämpylä voilla, parikin, kun muuten suolet tukkeaa. Kahvin kanssa puolikas kanelikierre, kun siitä saa puhdasta energiaa iltapäiväksi, sokeri on luonnon omaa energiaa, juu. Tämän tyypin illallisesta ei tiedä kukaan mitään, mutta todennäköisyys leipävoittoiseen mättöön on mitä suurin. Ihmettelee, että paino nousee. Ja tyrmää koko karppauksen. Jaksaa kyllä väitellä asiasta siihen asti, että pomo käy komentamassa töiden pariin.

AJATTELIJA
Minä tässä ajattelin ruveta karppaamaan, kun on tuota painoa lisinyt tässä kesän mittaan ja työvaatteet kirraa. Ajattelin, että se tekisi hyvää. Ajatella, että ravinto on noinkin tärkeä osa syömistä. Tässä vasta eilen ajattelin, että uudet perunat ne vasta hyviä ovat kylminä ruisleivän päällä, siihen ajattelin vielä laittaa silliä ja voita. Ajattelin, että ainakin makaroooonin ja riissin jätän pois, kun en niistä muuten välitä. Minä ajattelin tulla toimeen ilman noita ylimääräisiä hiilihydraatteja, niinkuin tuota makaroooonia ja riisiä. Ajattelin kyllä syödä leipää. Siinä ajattelin, ettei ole niitä ylimääräisiä hiilihydraatteja. Ajattelin, että ateriasta semmoinen leipä käy tämmöiselle ihmiselle. Ajattelin aloittaa ensi kuussa, tai ainakin kohta, kun loma loppuu. Ajatella, että sillälaillakin paino putoaa, että saa syödä hyvänmakuisia ruokia.

EPÄVARMA
En minä nyt ihan varma ole, mutta jostain minä luin, että karppaaminen on hirmu vaarallista. Olisiko ollut joku Iltalehti tai -sanomat? En minä muista. Mutta sitten sanoi tuttu, että on ollut jo kauan semmoisella karppidietillä. Syököhän se pelkästään kalaa vai mitä se syö? Mitenhän semmoista uskaltaisi kokeilla? Onkohan se karppaaminen kuinka vaarallista oikeasti? Mihinkähän minä voisin siitä soittaa, onkohan niillä joku asiakaspalvelunumero vaikka? Tuttu sanoi, ettei sitten saa syödä sokeria eikä karamelleja, ei leipiä eikä pullaa saatika keksejä, valkoiset vehnäjauhot pitää heittää roskiin ja muutkin jauhot, eikä viljaa pidä pistellä poskeensa. Onkos makaroni viljaa? Riisiäkään ei syödä, mitenkäs sitä karjalanpiirakan syönnille sitten ... Eikä varmaan saa sokerisuolattuun silliinkään koskea, kun on sitä sokeria..voivoi, mitäs minä sitten oikein syön?!


LUULOTTELIJA
Luulen, että tää mun nykydietti on tosilähellä karppaamista. Kaikkihan nykyään karppaa! Ihan helppo juttu. Luulen, että kaikki alkaa karpata kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Minä luulen, että mun tää olo johtuu ihan tosta karppaamisesta. Kun aloin vähän kattoa, mitä se karppaaminen on, niin vaihdoin noita ruokia samanlaisiksi kuin karppaajatkin. Voita mä olen käyttänyt aika paljon. Yksikin ilta kaivoin pakkasesta mun vierasvaroja, noita korvapuusteja, laitoin niitä uuniin ja nokareen voita jokaisen päälle, kun ne oli leivottu margiksella. Otin kupin teetä ja hesarin ja yhen muun lehen, kaikki korvarit tuli syötyy, ihan vahingossa. Mut eihän yks kerta mitään. Sitä edellisenä iltana ei ollu kuin teetä. Mut alkuviikosta tuli kyllä se reikäleipä naposteltua, silleen telkkaria katsoessa. Luulen, et tää pysyy kyl tasapainossa, kun päivät ahkerana silleen karppaan. 

KAIKKITIETÄVÄ
Älä tuu sanomaan, että mä syön jotenkin väärin! Hei katto vähän omaa napaas. Mä tiedän, mitä pitää syödä, kun karppaa. Saatana. Ja mä syön just niin. Ja kerro ykskin syy, ettei saa muka mäkistä hakee vähän välipalaa? Jos sää vetäsit lounaaks pelkkää saldee, aamupalaks kupin kahvia ja kananmunan, niin tottajumalauta jo iltapäivällä pitää saada pari hampparia ettei sumene täysin! Eikä se pari sämpylää mihinkään tätä karppaamista heilauta! Eikä mikään! Nyt saa syödä voita kermakastikkeessa eikä tartte kaloreita laskeskella, saa syödä yölläkin, ja aina sillon kun on nälkä! Karppaus on semmonen tyyli, että siinä saa aina syödä ku on nälkä! Mut yhessä jutussa ne karppaajat valehtelee, että muka paino putois, ei jumalauta putoo yhtään, mulla paino on vaan noussu. Mut ruoka on hyvää!


Joo, olisihan näitä. Vaikka kuinka, vastaan kävelee varmasti joka päivä (meinaan jos kadulla päivät kävelisi) hirvittävä määrä ihmisiä, jotka karppaavat jollakin tavalla. Minä sanon omaa tyyliäni skarppaamiseksi...mutta minusta aika hyvä sana on tosiaan hiilihydraattitietoisuus, pitkähkö tosin. Hiilaritietoisuudeksikin se on lyhennelty. Valitut Palatkin lyhentelevät, suorastaan oikovat mutkia. Huomasin sairaalareissullani, että vetelin melko paksun lyhennelmäopuksen tiistaiaamusta keskiviikkoiltapäivään kannesta kanteen. Doh, olen kyllä nopea lukija, mutta Väyrysen veroinen en ole. Ukkohan ahmi Tolstoin koko tuotannon viikonlopussa!

Kaunokirjallisuuteni on asettunut kauniisti sitä varten petsattuun vanhaan hyllyhirvitykseen. Ostettiin Ikeasta joskus Ikean Suomeen rantautumisen alkumetreillä. Hyvin on kellarissa palvellut yhdeksän vuotta, pääsi viimein takaisin seinälle. Oli keittiön seinässä joskus edellisessä kämpässämme. Siellä napottavat sulassa sovussa muun keittokirjallisuuden kanssa myös Painonvartijoista aikoinaan hankitut kevyet opukset. Aika ohkaista on anti nykyvinkkelistä kahteltuna. Mutta jos resetteistä poistaa riisit, potut ja makaryynin, muista runsaista hiilareista puhumattakaan, laittelee kermaa ja räämiä, voita ja läskiä sijallen, niin eiköhän sieltäkin ihan kelpo evään tee. Toivottavasti.

Aijuu, olettekos huomanneet, että tuossa tekstin lopussa on semmoisia pieniä laatikoita, joihin saa laitettua pika-arvostelun? Ruksikaa siihen oma mielipiteenne, niitä on sen verran kiva seurata, että en ihan turhanpäiten täällä paukuta naamaani.

tiistai 2. elokuuta 2011

Önnejä ja huonosti nukuttu yö. Sisältää harvinaisen paljon linkkejä.

Suomalaisessa ravintomaisemassa on tätä suuntausten yhteentörmäilyä siellä täällä. Lehdet julistelevat kaikenlaisia kilokampanjoita ja piinaavat ihmismieliä erisorttisilla ravintoaiheilla tämän tuosta. Rantakuntoon pitää päästä vaikka sydäntalvella, jos näitä pillipiipareita on uskominen. Nyt on Suomen kansan virallinen lommoposkipoika, jo kypsään ikään ehtineenä, julistanut karppauksen ruoalla pelleilyksi. Huimaa! Eikö Mattiesko tiedä, että karppaus on pyhä ja yhtäläinen oikeus, kuten mikä tahansa muu uskon...eikun siis tarkoitan muu syömätyylikin. Tästä voi seurata nyt Hytösen sedälle huutia. Tulee ilkeää sähköpostia ja ilkuntaa, paha ihminen menee moittimaan maailman parasta us..syömätyyliä pelleilyksi! Voi, voi. Varpu rähähti jo, tätä kirjoittaessani, asiasta. Tosin Varpu ei ihan hihhuli olekaan. Luulisin! En ainakaan sieluni silmin näe häntä palvomassa siankylkeä tai keittelemässä salaperäisiä keitoksia. Korostanee enemmän Hiilihydraattitietoisuutta. Siis maalaisjärkeen viittaavaa.
Tässä teille kuva siitä, mitä karppauksesta tietämättömät luulevat karppauksen olevan, että ahmitaan voita paketista, ja maustetaan se öljyllä, hörpätään päälle 38% kermaa, jälkkäriksi kermaviiliä, ja sori, kuvasta puuttuvat sekä sikspäkki kananmunia että paketillinen pekonia, koska olin ehtinyt syödä kaikki ne (munat ja pekonin) viikon mittaan aamupalani kanssa. Tämä siis ei ole meikäläisen aamupala, eikä lounas...eikä.



Olen miettinyt tätä ravitsemusgenreä lihavan ihmisen kantilta moneen otteeseen. Terveyden vuoksi laihduttavana (ikuisesti, hamaan maailman tappiin, jos tämä tahti jatkuu), olen todennut laihduttamisen perkeeleelliseksi projektiksi. Se on itsestään saatanasta peräisin. Kun useimmat ravintosuositukset on laadittu terveille, normaalipainoisille ihmisille, niin siinä jää vähän ylipainoiset, sairaat ihmisetkin sitten laiturille vilkuttamaan.

Ja tasapäistäminen ennen kaikkea tekee pahaa. Viimekädessä nekin vähät ja häilyvät painonpudotusohjeet, joita meille fyysisesti sairaille ja raskaasti ylipainoisille on, on tehty terveille raskassarjalaisille. Ei ole olemassa sovelluksia tunnesyöpöille tonnikeijuille, ei diabeetikoille, ei oikein kenelekkään, jolla on jokin sairaus, keuhkoahtaumasta peräpukamiin. Kun olen varma, että sellaisia vähän erikoistuneempia ohjeita tarvitaan! Minä olen kokeillut tähän mennessä lähes kaikkea. Ikävä kyllä, hiilihydraattien vähentäminen ja suuri kasvisten lisääminen siihen määrään lihaa, voita ja kermaa, jota käytän, on ollut ainoa laji, jossa olen tuntenut oloni hyväksi ja jopa paino on pudonnut!

Hyvä esimerkki ruoasta ja ruokasuosituksista tuli eteen sairaalassa. Kun koko väestölle väsätään viljapohjainen, hiilihydraattiperustainen ja valju suositus, niin sitähän sitten noudatetaan pilkuntarkasti ja halvimman mukaan sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Kasa sokerin pilvien ylle nostavaa evästä ei paljon houkuttele, varsinkin, kun sairaalassa maatessa kulutus koostui lähes kokonaan perusaineenvaihdunnasta. Joka satakiloisella on aivan eri luokkaa kuin hintelällä 50-kiloisella. Tasapäistäminen minua vituttaa yleensäkin joka asiassa. Tyyliin, että ei meiltä saa puolia kuppeja, kun ei koko kupillista jaksa. Ja se minua ryssii erityisesti ja edelleen, että lihavaa pidetään jotenkin aivovammaisena, erityisesti meitä ikääntyviä naisihmisiä. Sairaalahuoneessa kanssani oli erittäin älykkäitä ja hienoja kahdeksankymppisiä ladyja. Olin heidän kokemustensa ja upeutensa rinnalla aivan vastaantulija. Ja muutamat kolmekymppiset nirppanokat kohtelivat meistä useimpia kuin viemäristä nostettuja. Se syletti.

Takaisin ravintoon. Toivoisin nyt jossain syvällä ravitsemustieteellisissä labyrinteissä selviteltävän esim. kakkostyypin diabeteksen (joka on läjä erilaisia oireyhtymiä) syntyjä syviä ja sen perusteella rustattaisiin ruokavalio, joka tasapainottaisi verensokeria ja ehkäisisi lisävaivojen syntyä, sekä tietenkin: auttaisi pudottamaan painon lukemaan, jossa tilanne olisi hallinnassa. Ilman lääkkeitä ja insuliineja. Hurja on haaveeni, koska omassa jaakobinpainissanikaan en ole onnistunut vielä löytämään sellaista kultaista keskitietä, jossa olisin onnistunut kaikin puolin. Yksi syy on liikunnan puute. Ja liikunnan korvaaminen viiniputelilla silloin tällöin ei ole hyväksi, kenellekään. Liikuntani jää vähäiseksi ihan sen vuoksi, että ei vaan pysty. Ruumiini on sieltä täältä kintsahtanut pois lustuiltaan, eli juoksemisen tms. höntsähtelyn maantienlaidoissa estää romuttunut nilkka artrooseineen, samassa jalassa oleva rämä polvikin haittaa tahtia. Oikea käteni joko äityy särkemään sydäntä särkevästi uimasession jälkeen tai sitten naksahtaa päässä. Eikä minua saa uimahalliin lillumaan siinä bakteerivellissä, ei edes ovelle. Yäk.

Ja vilkaisu Vaspuukkiin paljasti, että Pöperöproffan blogastus kirvoitti Laatikaisen eli Pronutritionistin kynästä pohdintoja! Syömihäiriöistä ja häiriöistä syömisessä. Koko elämäntapaintiaanin elämää ei voi perustella sairauksilla, sairastavuudella eikä syömisellä. Kyllä siellä jyllittää myös tunteet ja tuoksut. Markkinointi kautta maailman tietää, että tuoreen leivän/pullan/tai muun ruoan tuoksulla on helppo myydä vaikka traktroreita. Kun ihminen on kokonaisuus. Kun alkaa sairastaa kehoa, mieltä tai kaikkia näitä yhdessä, niin en voi välttyä ajatukselta, etteikö jokin asia laukaisisi toisen ja vielä kolmannenkin. Kun ihminen on kokonaisuus. Oma vähän karvas kokemukseni on, että nyt on tavallaan helpompi heittäytyä marttyyriksi, kun ON JO kasa sellaisia vikoja ja asiota, joilla voi perustella lihavuuttaan, kysymykseen MIKSI. Itse esitän hanakasti kysymyksen MIKSI. Sen esittämällä olen säästynyt moneltakin huolimattomuusvirheeltä omassa hoidossani. Jos olen kysymyksen kyennyt esittämään. On minua onnistuttu hoitamaan päin helvettiäkin, enkä ole siitä huolimatta kuollut. Potilas elää, hoidosta huolimatta.

Kyllä. Immeisiä pitäisi nykyisen osahoidon ja erikoistumisen rinnalla hoitaa myös kokonaisuutena. Pitäisi olla vaihtoehtoinen hoitomuoto, eli kokonaisvaltainen hoitaminen. Siinä sekä sielu että ruumis lepäisivät yhdessä, eivätkä, kuten nykyisin, rinnakkain. Kokonaisuushan se ratkaisee rakentamisessakin, samoin työelämässä, että luonnossa. Ihminen on mielestäni hoitokokonaisuus, ei kasa erilaisia osasia. Osaan minäkin sanoa, ovatko Jawan ketjut kuluneet. Ei siihen tarvita ketjuihin erikoistunutta asentajaa. Tai onko olohuoneesta lamppu palanut. Eikä paikalle kutsuta olohuoneen lamppuihin erikoistunutta sähkölamppuasentajaa, joka ymmärtää pelkästään halogeenilamppujen päälle. Ja näillä erikoistuneilla hyyppäsillä on tietenkin eri taksa!

Tilanne on ihan sama ihmisissä: Yksi lääkäri hoitaa sydäntäni, toinen päätäni, kolmas luitani ja niveliäni, neljäs keuhkoja, viides ravitsemustani, kuudes keskittyy suolistoon, maksaa tiirailee seitsemäs ja kahdeksas vahtaa imusolmukkeita. Lisänä soppaan tulevat myös omia ohjeitaan taritsevat erikoissairaanhoitajat, joista osa onkin melko erikoisesti sairaita, kun tietävät paremmin kuin minä, miltä minusta tuntuu. Sekä muu hoitohenkilöstö, joista osa päättää, olenko arvollinen pääsemään tapamaan hänen korkeuttaan tervauskeskusnoitaa alle kolmessa viikossa. No, eipä tässä ole hätiä mitiä, eihän minulla mitään sen kummempaa, kuin vähän olisin kysellyt miksi rinnassa muljahtelee, sydän on kiitolaukalla, pukamat ovat vuotaneet jo edellisestä tiedustelusta ja nyt näyttää pimenevän jo silmissä. Siinä vaiheessa todetaan puhelimen toisessa päässä, että ette kuulu meidän hoitoomme, soittakaa ambulanssi. Hätänumero toteaa, että numero on ruuhkautunut. Köh, mitäpäs tässä. Ei tässä olisi hoitoa tarvittukaan. Mikäs se oli Monosen hautaustoimiston numero, tehdään samalla testamentti, kun hakevat raadon pois. Näissä mietteissä sitä onkin heleppua mennä kylskaappilleen ja veistellä sieltä läskinkappaleita ruisleivälle (sitähän on pakko kuulemma syödä tai kuolee heti!), tunkea ne helttaansa ja viimeistellä eväs hörpyllä öljyä!
Huhhuh, tulihan tätä tässä, taidan mennä pihalle ihastelemaan kasvannaisia, mutta siitä luette tuolta toisesta onnettomasta rävellyksestäni. Sommoro.



Olen saanut Tunnustuksen tai mikäsenyoli. Semmoisen, jota bloggaajat jakelevat toisilleen tämän tuosta. Ihan lämmitti kuuman päivä keskellä. Kopsasin periaatteen antajalta tähän: "Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa  lempi  1) väri  2) ruoka  3) paikka jossa haluaisi käydä"
Lempiväri. Antakaas kun mietin. Sehän vaihtelee päivittäin, mutta jos oikein pitää ajukoppaa vaivata, niin tällä(kin) hetkellä taitaa olla sininen kaikissa sävyissään. 
Lempiruoka. Tämä on järjettömän hankala. Kerrassaan kinkkinen. Pistänpä tähän kuitenkin ihan ajattelematta, että äyriäiset ja muut veden kasvattamat. Siinä onkin perin paljon valinnanvaraa!
Paikka, jossa haluaisi käydä. Yhä uudelleen Lontooseen. Tai Islantiin. Jos kaukomatkoja ajatellaan, muuten kotimaassa matkaillen. Suomi on täynnä käymättömiä paikkoja. Mutta on paikkoja, joihin ei edes halua mennä. Kuten vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.
Siinä se. Kiitos Neiti Tekosyy. Tämä pitäisi lähettää 15 bloggaajalle, enkä millään keksi, että kenelle kaikille! Eh, tota, minulla ei edes ole noin montaa bloggaavaa kaveria. Tämä osio siis yliviivataan...!