keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Olipa kerran ja vielä toisenkin kerran.

Edellinen postaukseni ei käsitellyt oikein mitään. Tai sitäkään. Vähän diibadaabaa ja viilailua. Eikä mitään sen järjellisempää. Ei tule käsittelemään tämäkään. Ei siis niin kerrassaan mitään. Tai varmaan jotain. Satuilen omaksi huvikseni ja teidän harmiksenne tässä ihan mitä sattuu. Toisiin saattaa jopa sattuakin. Ainakin tapahtuu. Jossain jotain, ja uutisoidaan sitten raflaavasti että "Suomalaisille sattuu ja tapahtuu! Mitäs läksivät!". Noin. Tulihan sekin taas sanottua. Otsikoinnin sietämätön vetovoima. Vaikka juttu olisi kuolettavan tylsä, niin jos otsikko on kohillaan, niin pakkohan se on lukea. Tai ostaa lehti. Veispuukissa julistin, että lopetan vaalikeskustelun. Loppu! Noin. Mitä, eikö se sana kuulu sinne Hämeeseen?! Vaalit meni jo ja keskustelu loppui nyt. Piste.

Pääsiäinen tulee meidän kaikkien suureksi riemuksi tänä vuonna vähän myöhemmin. Ja talvi päätti viipyä tänä vuonna vähän myöhempään täällä meillä. Ettei vaan pääsiäisenä olisi narsissit omassa pihassa kukkineet eikä sinivuokot ilahduttaneet metsänlaidoissa. Sinivuokot ilahduttavat kyllä tienpenkoilla. Niillä on sellainen kiva hiustenkuivaimennäköinen vekotin. Minua se ilahduttaa suunnattomasti! Mikään ei ole kauniimpi näky, kuin hymylevä poliisi keväimessä ja auringonpaisteessa. Paitsi se vaarallisesti ohittanut, nyt myrtyneen näköinen kanssa-autoilija, joka sai ansaitun muistutuksen liikennesääntöjen olemassaolosta myös keväällä. Kesärenkaat lienevät keveämmät ajella... Äh, eihän minun tästä pitänyt meteliä pitää, vaan pääsiäisestä ja sen perinteistä! Hitto.

Lapsuudestani en juuri muita perinteitä muista, kuin mämmin, pashan, tukevamman liharuoan eli karjalan- tai palapaistin (lammasta syötiin todella harvoin), pääsiäimunat, höyhenin koristetut oksat ja rairuohon. Rairuoho saattoi joskus kuivahtaa pöydällä...Sekä sen, ettei pitkänä perjantaina saanut mennnä mihinkään. Ei ainakaan kylään. Pääsiäistipuja tehtiin piippurassista. Niitä sai tehtyä myös munakennoista ja omenalaatikoiden sinisistä kennoista. Silkkipaperia kului, samoin erikeeperiä, jota olikin kaikkialla, ovenkahvoista hiuksiin.

Suklaapupu tai suklaamuna "yllätyksineen" (useimmissa suklaamunissa oli pramea sormus, josta kivi irtosi viimeistään lauantaina) olivat juhlien juhlaa pikkuplikalle. Pääsiäismunia, niitä keitettyjä kananmunia, meillä väritettiin joko sipulinkuorilla, vesi- tai puuväreillä. Jossain vaiheessa pääsiäistä ne sitten annettiin mikä kenellekin ja syötiin. Joka aterialla oli jälkkäriksi mämmiä ja kermaa. Meillä oli myös tipunkeltaista pääsiäispullaa sekä rahkapiirakkaa, jos ei ollut pashaa. Nyttemmin on valjennut, että sehän oli kulitsaa, se pulla. Vaikka emme ortodokseja tietääkseni olekaan, niin karjalaisittain vähän kaikkea on tarttunut mukaan. Paitsi se hyvä senkki, joka piti sinne Karjalaan jättää.

Oma pääsiäinen on melkoinen sekametelisoppa. Ajoittain jaksaa tehdä rahkapiirakkaa, ajoittain pashaa, joskus kulitsaa ja jolloinkin ei viitsi tehdä lammasta tai liharuokaa, vaan syödään kalaa. Mämmi kuitenkin kuuluu pääsiäispöytään ja pääsiäismunat. Narsisseista puhumattakaan. Ostan vaikka yhden narskun pääsiäistä ilahduttamaan. Rairuohoa ei enää pojan tarha-aikojen jälkeen ole ollut. Sattuneesta syystä. Minä kun olen varsinainen virhepeukalo, niin kukkien kanssa on muutenkin tilanne, ettei mennyt kuin Strömsössä.

Tänä vuonnan minulla on kaikkea muuta lampaasta paitsi pää ja viulu. Ei siis tule lampaanaivoja, muttei tule viuluakaan. Tulee runsauden pula, että minkälaisen lammaspadan tai -ruoan laatisi! Mämmiä ajattelin kokeilla vähän toisella mallilla, mämmihyytelönä tai mämmimoussena. Ehkä peräti mämmijäätelökin tulisi kyseeseen. Kyllä se salmiakkijäätelön hakkaa joka tapauksessa!
Kahvia täytyy keittää nyt kyllä yli oman tarpeen, kun meinaan sen lampaankappaleen sulattaa kahvissa. Että ei tarvitsisi niin perata sitä rasvaa poispoikkeen. Mustaherukka-minttuhyytelöä on pakko tehdä. Se sopii lampaaseen kuin nenä päähän. Sulaneeseen lampaaseen sitten vain reikiä ja valkosipulia ja rosmariinia niihin reikiin. Reikiä ei tarkoita, että yrität reikillä hoitaa lampaan kypsäksi. 220 astetta ekat ½tuntia ja sitten 150 tai alle, kunnes hajoaa luun ympäriltä. Ylikypsäksi siis. Raaka karitsanpaisti on saatanasta.

Olen kokeillut joskus sitäkin, että teen tuoreesta rosmariinista ja voista kunnon maustevoita, jonka pakastan ja sörkin sitä voita sitten valkosipulin seuraksi. Nykyään hyödynnän rosmariinin varsia siihen. Jos ei ole tuoretta niin sitten kuivattua, valkosipulilla rosmariinin saa survottua syvemmälle lampolihaan. Broileriakin voi samallaviisiin sulattaa ja maustaa. Tulee siihenkin elollisenraatoon makua...broiskun nahan alle voi ujuttaa muitakin mausteita ja sulloa vatsan täyteen täytettä. Siihen kelpaa hyvin riisi, mantelirouhe, sitruunanmehu,

Mutta mitä sen lampaan keralla? Rakuunaporkkanat. Kyllä. Kerma- ja kahvikastike sienillä. Kyllä. Riisiä? Ehkä. Hasselbackan perunat. Maybe. Kurkkuminttusalaatti. Kovasti viheriä, jees. Sekä jälkkäriksi mämmiä.
Kahveen kanssa rahkapiirakkaa tai ehken peräti kulitsaa. Voi olla että aamulla tarjoilen parhaani mukaan pashaa, pashan kanssa ihanalta maistuvat lakat, pakastelakat. Jos löydän ternimaitoa, niin uunijuustoa. Voi sitä uunijuustoa loihtia myös maitojauheestakin. Munia meinasin värjätä. Perjantaina todennäköisesti vaatimattomammin, pienessä nälässä. Ja lauantaina sitten kolmonen silmään ja huttu huuleen! Oihkaisemaan sohvalle puoleksi tunniksi, ennen kuin hilaa perseensä ulkotiloihin.

Reseptiä kehiin, eikö totta?

Pääsiäiskaritsaa Massun tavalla.

Karitsaa. Kilo tai enemmän.
Kahvia, ainakin pannullinen ellei jopa enemmän.

Keitä ravakka ja tuhti kahvi, jossa lusikka seisoo. Laita jäinen päkäpään kappale uiskentelemaan. Anna elukan sulaa ja ota pois liemestä. Osan voi käyttää valeluliemenä. Jos lammas ei ole suolalla pilattu, niin suolaa se viimeistään pinnaltaan nyt. Annan valua hetken aikaa valmistellessasi muita lampaaseen tulevia juttuja.

Karkeaa suolaa
Rosmariinipuntti tai rosmariinia kuivattuna
valkosipulia niin paljon kuin sielu sietää.
(voita)

Kun lampaankappale on kuivahtanut, niin sorki veitsenkärjellä siihen reikiä, kuin puukkotappelussa. Murjo kuorittuja valkosipulinkynsiä reikiin, sekä rosmariinia. Oksanpätkä on helppo tunkea lampaanlihaan, aromia tulee koko matkalta. Hiero varmuudeksi vielä vähän voita pintaan, aurinkovoiteeksi. Työnnä uuniin 220 asteeseen ja pienennä lämpöä 20-30 minuutin päästä noin 150 asteeseen. Tai kun alkaa hirvittää, että kärtsää. Valele lammasta noin vartin välein kahviliemellä. Pannulle voit asentaa vielä voita, valkosipulia ja rosmariinia. Loppuvaiheessa voit valella sillä liemellä, jota on uunipannulla, lisäämättä enää liotuslientä. Uunipannun liemestä rakennat loppuviimmeeksi kastikkeen.

Kurkkuminttusalaatti

Kokonaisia kurkkuja ainakin kaksi
Puntti tuoretta minttua (kuivatusta tulee tunkkaisen makuinen)
Vihreää chiliä niin paljon kuin sielu sietää.

Raasta, kuutioi tai viipaloi kurkut mielestäsi sopiviksi. Silppua minttu ja chili. Sekoita koko komeus keskenään. Tarjolle voit laittaa salaatinkastikkeeksi majoneesia tai turkinjugua.

Mustaherukka-minttuhyytelö

2½ dl mustaherukoita
½ punttia minttua
(sokeria tai hunajaa n. 4rkl)
8 liivatetta (tämän pitää olla tiukkaa, kuin Korean raja)
Vettä n. puolisen litraa

Kiehauta kattilassa ½l vettä ja lisää jäiset mustaherukat. Kiehauta nekin. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Pilko minttu. Lisää mintut "soppaan". Ota sauvasekoitin ja surauta soseeksi. Jos näyttää mielestäsi liian lötköltä, lisää mustaherukoita vähäsen. Makeuta. Keitä vettä vaikka vedenkeittimessä ja sulata liivatteet kuumaan veteen. Sekoita norona keitoksen sekaan ja laita sopivaan astiaan kuumana, nosta hyytymään jääkaappiin. Tai jonnekin, kun se kuitenkaan jääkaappiin mahdu. Aseta tarjolle mintunlatvalla ja parilla mustaherukalla koristettuna. Maistuu leivänsyöjille myös paahtoleivällä.


Pitkäperjantain kevyempi vaihtoehto

Tytinöity kalamureke
Vaaleaa kalaa, mielellään kotimaista, mutta koska se on sairaan kallista kaupasta ostettuna, tyydytään seitiin tms. jota saa pakkaskaapista.

400g kalaa
pilkottu sipuli
tilliä
suolaa
2 raakaa kanamunaa
voita
(korppujauhoja 2rkl)
Aja kala läpi lihamyllystä tai jyrskytä sauvasekoittimella mössöksi. Sekoita sekaan pannussa kuullotettu (EI ruskistettu) sipuli. Suolaa ja tillitä. Eli laita sekaan 1rkl kuivattua tilliä tai tuoretta niin, että hyvältä tuntuu. Voita saa laittaa pari noppaa. Korppujauhojakin, jos ei luota kananmunan voimaan. Sekoitetaan tasaiseksi ja laitetaan pitkänomaiseen vuokaan. Vuoka toiseen vuokaan, vettä ulommaisen ja sisimmäisen vuoan väliin, hieman yli puolenvälin. Uuniin 200 astetta Celciusta. Annetaan kiinteytyä uunissa aivan rauhassa puoli torstaita. Lämpöä tarkkaillaan, saa pienentää.
Otetaan kalalientä noin puoli litraa, joko pullosta, kuutiosta tai itse keitettyä. Liivatteita neljä. Liivatteet likoon kylmään veteen, ja sekoitetaan kiehuvaan veteen, joka sekoitetaan kylmään kalaliemeen. Viipaloidaan jäähtynyt mureke. Liivatteella terästettyä, hyytymispisteessä olevaa kalalientä vaan laakean astian pohjalle ja murekeviipaletta päälle. Näiden päälle vielä lisää hyytyvää lientä. Tarjoillaan kylmänä. Tietenkin, ettei tytinä sula. Koristellaan vaikka -yllätys- kananmunaviipaleilla. Rohkeimmat koristelevat vaikka kirjolohen mädillä. Tilliä myös! Riisiä tai perunaa sietäville niitä ja muille vaikka keitettyjä kasviksia. Mielen mukaan.

Hjoo, eiköhän tätä tässä jo tullutkin. Mämmistä hölisen vielä ennen pääsiäistä vähän lisää.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

O tempura, O more for me!

Enpä olekaan pitkään aikaan kohdannut ruokarintamalla mitään säväyttävää. Enkä vieläkään. Kun kaupasta ei saa kateenkorvaa eikä suolia suoraan tiskistä, on turha odotellakaan mitään kotitekoisia innovaatioita ruokarintamalla. Jotkut muutkin ovat olleet kanssani kovin samanmielisiä. Vai mitä pidätte tästä(lainaan luvatta nyt saamaani sähköpostia): "Olen ihmetellyt .... missään ei Suomessa ole kunnollista lihakauppaa, josta saisi oikeasti itse valita lihat. Jossa myytäisiin Suomessa kasvaneiden eläinten lihoja. Kanoja ja kaikkia. Ei saa enää emobroilereita eikä patakanaa. Ei leikata enää kaupassa itse possua tai nautaa. Kokonaista ruhoa en ole enää nähnyt käsiteltävän missään..." Eli tasan samoilla jäljillä on joku muukin kuin minä.

Onneksi kotokylässä on sentään putiikki, josta saa etäisesti kaupassa käsitellyn oloista lihaa. Kanaan sekään ei taivu. Mikä on kyllä sääli! Mutta nyt piisasi tämä iankaikkinen renkkuuttaminen puutteista ja puutteiden puutteista. Ajattelin aloittaa aloittamisen omalta osaltani nyt. Siis aloitan nyt todellisen miettimisen, miten, koska ja kuinka saisin parannettua omalta kohdaltani vähillä pennosillani tätä maailmaa ystävällisemmäksi. Aloitan sähköpostin lähettämisellä paikallisille kauppureille. Heittelen toiveita. Ja uskon vahvasti, että kun riittävästi argumentoin, perustelen ja vaadin, niin eiköhän sitä JOTAIN saa, ainakin suunsoittajan maineen. Jos ei muuta.

...tästä tulee nyt harvinaisen lyhykäinen postilla, kun ulkona loimottaa aurinko, ryytipenkki on paljastunut lumen alta ja "puutarhassani" on rutkasti pikku puuhaa. Kuten esimerkiksi etsiä pari lavakaulusta, josta saa sitten lisäpenkkejä kasvavalle ryytimaalleni! Tulin ostaneeksi taas siemeniä, joita pitäisi kokeeksi haudata maan poveen. Basilika ja rosmariini eritoten olisivat houkuttelevia. Ai, hittolainen, pitääkin nostaa karitsankappale notkistumaan pääsiäsorgioita varten. Muutamana vuonna meillä on ollut kinkku. Jouluna, uunnavuonna, pääsiäisenä ja juhannuksena. Sikailua kerrakseen. Sekä kohta alkaa myös silmujen ja muun sälän keruu tuolta luonnosta. Saan taas troppia talven varalle.

Hei, mitä mää täällä vielä teen. Pian ulos, sillä tuoli kangistaa nopeasti!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ostetut olotilat.

Aika moni minuun yhteyttä ottanut, on valittanut olotilansa olevan huono ja pyytänyt neuvoja. Minähän se olenkin oikein varsinainen guru näissä ravitsemusasioissa, hjoo. Omaakaan oloa ei voi aina sanoa juhlallisen hienoksi, niin en lähde kovasti korjaamaan kenenkään muun olotilaa. Kroppa kun on yksilöllinen. Olo on ihan omanlaisensa itse kullakin toimijalla. Edellisessä lätinässäni höpisin pirstaloitumisesta. Kai se on tämäkin jonkinlainen osoitus pirstaloitumisesta ja pilkkoutumisesta ruokarintamalla, että kohta ei enää tiedä mitä saa ja mitä ei saa syödä, mikä lyhentää ikää, mikä pidentää ja mistä saat riittävästi olotilanrakennusaineita! Johan se nyt on perskeles!

Olen monesti tässä pälissyt ruoan aitoudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että olemme hukassa. Todellakin siis. Täydellisesti hakoteillä. Out. Emme enää syö ruokaa, joka on terveellistä ja maukasta, maukasta ja terveellistä. Syömme ravinteita, ravintoaineita, mikroravinteita, makroravinteita, kolesterolia, partikkeleita, hippusia, ituja, molekyylejä, atomeja ja paljon muuta roipetta ja sälää. Kuten jo edellä olevassa töräytyksessänikin totesin.  Saan pian jonkunlaisen hengenahdistuskohtauksen tästä saarnaamisesta. Tai ainakin alan huutaa ääneen. Vuoron perään muotiin tussahtaa joku tietty kasvis, sieni, lihas tahikka merenelävä tai niihin viittaava tuotos, jonka nimeen vannotaan joka niemenssä ja notkelmassa. Kun tätä nyt syöt, niin saat ensi tilassa itsestäsi erinomaisessa kondiksessa viilettävän trendsetterin, keksit pyörän uudelleen ja kaikki basiliskit pakenevat kropastasi vieden mennessään huonon onnen ja pahanhajuisen hengityksen.

Mitä peliä se tämmöinen on? Häh?! Sen verran voisi kyllä ottaa pakkia, että alettaisiin suosia pienempiä yksiköitä tuottamisessa, ei mitään molekyylijollotusta vaan ihan kotoisenkokoisia tiloja, joissa pystyisi mukavammin tehovalvomaan elukkain vointia. Viisikymmentä possua on helpommin valvottavissa kuin viisisataa. Sama pätee tietty lehmäin kanssa. Alkuperäisrotujen kanssa vehtaajia voisi palkita jo siitäkin syystä, että säilyttävät palasen suomalaisten emäntien historiaa. Sitäpaitsi kyytöllä on kaseiinipitoisempaa maitoa kuin monella "tuontilehmällä".  Laadusta saisi tietenkin palkkioita tilille, ettei pelimerkit lopu kesken. Perkele.

Ruokaperinne alkaa olla monellakin hakusessa, koska suomalaista kotiruokaa pidetään tylsänä ja värittömänä. Tietenkin, jos viereen tällätään thaisoppaa taikka peruspizza. Varmasti on värittömämpää. Suomessa ei ole ehtinyt edes syntymään uusien ruokatarpeiden ympärille kunnon kotimaista kulttuuria. Sitä, jota kotikeittiöissä syntyy. Kyllä ammattilaiset epätoivon vimmalla kehittelevät kaikensorttisia uudisruokia, mutta eivät ne oikein tunnu istuvan Pihtiputaan mummun kyökkiin. Siihen hellankulmalle. Minä olen sitä mieltä, että tämä seitsemänkymmenluvulla tapahtunut "kansainvälistyminen" ja sen jatkuminen edelleen, on hukannut suomalaisilta montakin sellaista asiaa, joita olisi ollut syytä säilyttää!

Hygienistit alkavat kiljua, kun varovastikin vihjaisen kotona valmistetusta viilistä tahi jogurtista. Juustoista puhumattakaan. Saati, jos vinkkaan kotiteurastuksesta. Kanojen tappamisesta omaan pataan. Ankkojen pitämistä munia, poikasia ja lihaa varten. Tai vaikkapa ihan kalkkunan tai viiriäisten ottamista siksi, että niistä voi tehdä evästä. Jospa ottaisin kaniineja, niistä saa oivallista pataa! Tulee elukkainsuojeleija, joka suuressa viisaudessaan sanoo, että ei eläintä kuulu syödä. Liha pitää ostaa kaupasta, jos lihaa syödä haluaa. Tuohan se vasta rääkkäystä on, jos itse kasvattaa eläimiä. Julmaa! HYI!! Hirviö ja teurastaja, sinä lahtarinperkele, joka hyväksikäytät heikompiasi ja tuhlaat luonnonvaroja, lehmät pesii ja ne ei navetassa voi pesiä! Pitää päästää kaikki ulos luontoon kirmailemaan villeinä ja vapaina, strutseja myöten! Hallelujaa ja otsonikerros pelastuu.

Kohta tästä päästyä on villinä kimpussa ituhippi, joka vastustaa vastustamisen vuoksi myös yliluonnollisia asioita, kuten sitä, että ruoka tulee tosiaankin landelta! Siellä on niitä traktorityyppejä, jotka pilaa pellot kyntämällä ja kylvämällä niille jotain ihme "viljaa". Sehän ei kuulu luontoon! Eikä varsinkaan mihkään peltoon!! Vehnäähän kasvatetaan ikkunalaudalla! Ituja voi syödä, kunhan ne on kasvatettu luontaiskaupasta ostetuista ituaihioista omassa tiskikaapissa. Maailma pelastuu ja pääsee Paratiisiin tällätavoin, kun kaikki toimii. Espanjan, Viron ja Viipurin kulkukoiratkin pitää voida rahdata meille voimaan hyvin. Viis niistä kaikista mukavista önniäisistä ja taudeista, jotka kaupanpäälle saadaan! Viis leptospiroosista ja myyräekinokokista saatika muista jännittävistä tulokkaista, sehän on vaan luonnon monimuotoisuutta.

Toisekseen, kun kärräilet kauppapuodissa ostoskärrejä pitkin poikin, niin niitä kyttäävät kymmenet silmäparit. Eniten vituttaa se, että isoimmat tuhisijat ja mulkoilijat tyrkkivät omissa kärryissään pääasiassa sellaisia tuotteita, joissa lukee "kevyt", "vitamiinirikas", "vitaminoitu", "terveysvaikutteinen" ja monta muuta haisevaa. Siinä vetää silmää kieroon, kun minä mätän voipakettia, kermapurkkia, siansivua ja paljon muuta ruoaksi kelpaavaa koppani pohjalle. Sanon vielä avioliiton kautta saadulle lisäosalleni, että on se hyvä, että voita ei kahdeksankymmentäluvulla kielletty terveydelle vaarallisena. Saa nyt herkutella senkin edestä, mistä jäi kevythuumassa paitsi. Paitsi diabeteksestä. Tosin minun daudini on tullut kyllä ihan epäsäännöllisyyksien kylkiäisenä, työn ja elämäntapojen. Elämäntavat kun rukkaantuivat epäsäännöllisiksi työn myötä. Kummallista minusta on se, etteivät nämä tuhahtelijat ja mulkoilijat ollenkaan tajua sitä vihannesten määrää, joka näiden -heidän mielestään- epäterveellisten aineitten kanssa siellä rillassa lepäilevät! On kesäkurpitsaa, kurkkua, tomaatteja, lanttua, sipulia ja paljon muuta ameriikan herkkuva. Ei, he tinttaavat silmänsä vain voipaketteihin ja punaseen maitoon! Idiootit.

Ei olotilaa voi ostaa. Sitä voi kyllä parantaa tekemällä elämässä valintoja. Esimerkiksi juuri ruoan suhteen. Mutta siinäkään ei saa mennä liian pitkälle, pitää säilyttää järkikulta. Eikä siinä ole mitään järkeä, että sitten syyllistetään itsensä ja läheiset ihmiset, jos ei mennytkään kuin Strömsössä tai elokuvissa. Jos vaikka ei tullutkaan kevyt olo vissyllä, eikä kolesterolit parantuneet akselirasvaa syömällä. Ei aina voi mennä kaikkeen mukaan. Perusravinnollakin voi aivan yhtä hyvin, kuin mainoshemmojen taikomilla herkkuhetkillä, joiden mukaan elät ikuisesti ja pelastat maapallon vaikka vastapäivään. Hyvä olo on sinussa itsessäsi, ja kukaan muu, kuin sinä itse et voi sitä löytää. Minun hyvä oloni on luonnossa ja herkullisten aterioiden suunnittelemisessa, pienissä nautinnoissa vaikka ihan sohvalla istumisessakin. Minun hyvä oloni on koiranpennuissa ja arjen pienissä asioissa, se on myös murhemielessä ja tässä blogissa. Hyvää oloa ei voi hakea kaupasta. Paitsi ehkä pari kertaa vuodessa...

Huhhuh. Tulipa saarna. Mutta näinhän tämä menee. Puut ovat metsä. Metsässä kasvaa puita. Ruoka on kasviksia, lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja viljoja. Niistä ruoka-AINEISTA rakennetaan syötävää, aterioita. Kokonaisuuksia, joita syödään. Ei siinä lautasella ole pelkästään pilkkeitä, siis niitä ihmeellisiä ja outoja makromikrosilppupilkeravinteita. Siinä on ihan käsinkosketeltavaa, suuhun syötävää ruokaa. Anna mun kaikki kestää. Olisiko aika alkaa viimein puhua kokonaisuuksista, eikä nyperrellä niiden pilkkujen kanssa. Molekyyleille kaikki kunnia osallistumisesta, mutta kyllä ruoan pitää olla ruoan näköistä. Menen pistelemään nyt poskeeni lopun kyytönmaitojogurtin, marjoilla ja porkkanaraasteella, sekä herkullista hapankaalia! Voisi tuon hapankaalin kuumentaakin ja laittaa voinopan siihen päälle...!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Onko teillä oikeasti ruokaa?

Pannaanpas vähän jalalabadilla koreasti ja sörhitään mehiläispesää ja muita hiilihydraattilähteitä. Viimeinen viikko on mennyt kohinassa ja tohinassa, ja minusta on tulossa vakituinen luomuverkkokaupan asiakas. Tämän viikon tilluu on vielä tekemäti. Kun en tiedä, mitä kivaa sieltä tilaisin! Nam. Olisi sen verran paljon tilattavaa, vaan ei kestä likviditeetti eli lompsa. Määrärahani on sen verran pikkiriikkinen, ettei sillä juhlita kuin Intiassa tai ehkä itäisessä naapurimaassa, jos sielläkään. Mutta jokin kumma on saanut minut tilaamaan nyt keväimellä kaksi kiloa luomusipuleita. Mihin ihveeseen niiden kanssa joutuu, kun sipulipurkissa on jo kaksi kiloa tekosipulia. Eikun siis tehosipulia. Tämä on välillä ihan hönttiä. Ehkä laadin kunnollisen sipulisopan. Se on maailman helpoin herkku.

Tässä eräänä päivänä, kesken päivän askareiden, tuppaantui mieleeni viimeaikaisten häröilyjen myötä, sellainen asia, että meidän ruokamaailmamme on pirstaloitumassa. Kyllä. On rasvajuttuja, jotka jakautuvat pienemmiksi rasvajutuiksi, jotka puolestaa pilkotaan vielä pienemmiksi rasvahommeleiksi. Samoin käy muidenkin ravintoaineiden ja ravinteiden, hiilihydraattien ja proteiinien ja ja ja ... Kohta syödään pipetillä ja mikronivaa'alla sopiva määrä kaikkia ravintojuttuja ja jää pois semmoinen turha ruoasta nautiskelu. Minä tahdon ruokaa, syömistä, syödä herkullisen makuista ruokaa! Enkä mitään pilkkeitä, kirjainyhdistelmiä, numeroita tai tiheyksiä. Helkkari!

Olen seuraillut tätä päminää ja pompottelua noiden syömisen tyylisuuntien ja terveys- ja ruokablogien ja tieteellisten julkaisujen avulla. Tulee jotenkin avuton olo, kun jokaisessa mediankappaleessa kinataan pilkun paikasta. Hevi tulee ja hevi tappaa, jos et syö puolta kiloa voita päivässä, tai vihanneksia, tai luita! Vitamiineja! Sanokaa minun sanoneen, että vitamiineja! Grilliöljyä! Eipäs kun krilliöljyä. Krillit on valaanruokaa ja nyt me inehmot vedellään niiltäkin sapuskat suusta. Kalanmaksoja öljyllä tai ilman. Selluloosaa sen olla pitää! Eipäs, kun kaseiinia. Maitoon ei saa laittaa kyitä, kyytön olla pitää. Sekoaahan tässä selväpäisempikin ihminen, saati keski-ikäinen sekopää.

Alan potea jo melkoista mediakrapulaa tässä vaiheessa vuotta. Eikä kesä ole edes tullut, saati ryytien keräämisaika. Keräilen aina näin keväimellä erilaisia villiyrttejä ja -vihanneksia, teen niistä keitteitä ja tinktuuraa talven varalle. Vahvistan myös yrteillä ja mausteilla sekä inkiväärillä näitä luonnon antimia. On sitten vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Tämänhetkine suosikkini on viinimarjanlehtitee. Kaivoin pakastimesta kalapukettia ja hyppysiini sattui viinimarjanlehtikäärö. Siitä hapuilin muutaman lehdykän ja tein teen. Hyvää on. Varsinkin jälkiruokana!

Mutta nyt menen nautiskelemaan aamupöperöni: jogurunttia ja marjoja, vähän karpalo-tyrnijauhetta mukaan. 

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Olovansa olevinaan, luuloo olovansa olevinaan.

Siinä teille pätkä Rehupiiklestä tuohon otsikkoon survottuna. Vähän huumoriakin olla pitää, koska omani on jo melko vähissä. Toisaalta siksi, että olen viime aikoina joutunut valvoskelemaan luvattoman paljon ja toisaalta, että olen alkanut ärsyyntyä enemmän kuin -noh- jonkin verran tästä ravitsemuskeskustelusta. Minulla on naamaa myöntää, että menen ajoittain metsään tuhatta ja sataa, mutta ne ovatkin minun, silkanpelkän maallikon näkemyksiä ja kokemuksia. En aio teille työntää nokan alle yhtään tutkimuksenpuolikasta, meta-analyysiä, joukko-oppia tai muutakaan suomenkielellä tai vielä vähemmän engelskalla höpistyä, silmäinne alle ja tukea väitettäni siihen tai tähän kohtaan rivillä viisi. En.

Väittely jatkuu vekkulisti milloin milläkin syvällä rintaäänellä varustettuna. Tästäkin blogista varmasti joku kampaa kymmenittäin ristiriitaisuuksia, kummallisuuksia ja omituisuuksia. "Se sanoin toukokuussa 2010 tolleen ja sitten marraskuussa ihan toista. Ja reseptikin oli päin helvettiä, kannastapas kiertämällä" "Eipäsjuupasvaarinhousut". Sillä linjalla menee ravitsemuskeskustelu asiantuntijoiden ja tavisten välillä. Minä olen tavis mitä suurimmassa määrin, olen kiinnostunut ravinnosta. En niinkään hifistelystä ravintoaineiden parissa.

Että saanko minä jokapäiväisestä salaatistani, kukkakaalistani tai kyytönmaitolasillisestani nyt juuri yksikölleen ne välttämättömät rasvahapot tai vitamiinit. Perkele, jos se on hyvää ja maistuu, niin iäntä kohen. Jääkaapinoveen kliistrattava ruokakolmio on hyvä avitus. Saattaa jokunen päivä mennäkin sen mukaan, oikein. Useimmat eivät. Ja jos itselleen oikein rankasti haluaa valehdella, niin aloittaa ruokapäikyn pitämisen. Todistettu on, että sieltä sitä vasta unohtaakin tavaraa! Jossain postauksessani oli oikein linkkikin etiäpäin. Ainakin kommenttiosastoon oli sellaisen tällännyt Anna-Liisa.

Toimittajia olen haka syyllistämään ja murjomaan sanallisesti. Kyllä vain. Medialukutaitoa on peräänkuulutettu siellä täällä. Minä perään kuulutan median lukutaitoa. Ja aikaa noille toimittajaparoille valmistella juttunsa huolella, varsinkin kun on kyse ihmisten terveydestä! Maailman turuilla, toreilla ja tutkimuslaitoksissa tehdään nykyään niin paljon tutkimuksia, että siinä eivät taatusti pysy riu'ulla edes asiantuntijat ja alaa opiskelleet. Vaikka perustiedot olisivatkin oo ja koo, niin voipi sitä takkia käännellessä kuumakin tulla. Syyllistyn usein rankkoihin yleistyksiin minäkin. Halki, poikki ja pinoon  -journalismin tekijänä olisin legenda. A.Heikkilä jäisi siinä toiseksi mennen tullen, kun hurumummo pistelisi suupielet vaahdossa järjestykseen sekä syömisen, juomisen että sirkushuvit.

...mitä syömäpuoleen tulee, olen todellakin nyt rakastunut aivan tykkänään. Jokunen viikko sitten putkahti tietoisuuteeni pikkiriikkinen nettikauppa, josta otin ja tilasin ihan kokeeksi, ihan pikkuisen. Riehaannuin nyt tilaamaan vähän enemmän. Kohta meillä ei vissiin osteta marketista kuin etelän hetelmät. Jos niitäkään. Tilasin kyytönmaitoa, josta juhlinkin edellisviikolla. Että siis on hyvää. Tein sokkotestinkin, punainen maito kontra kyytönmaito. Onhan se perjantaiehtoolla hieno harrastus, kun hörppii maitoa tuopillisen verran. Ikäänkuin viininmaistajat konsa höperehdin erilaisia luonnehdintoja tästä maitotilkkasesta. Hesarin Fingerporikin oli ehtinyt ajan hermolle: FINGER.  Tänään on vuorossa ohukaisia, lettuja, räiskäleitä ja kreppejä kyseisestä kyytönmaidosta, emmer-& spelttijauhoihin, ohralla vahvistettuna. Ja toki maalaismunat ovat myös suuressa osassa taikinaa. Hiilarisietoinen osapuoli sai leivän näistä muinaisviljoista leivottuna. Oli kuulemma ensin jännän makuinen mutta parani suupala suupalalta. Voin suositella muillekin eteläisen periferian asukeille juuri tätä kauppaa: makumaku Siellä sitä luomua on.. Ja kuukkeli kertoo kyllä, mistä muista verkkopuodeista saa tilattua herkut monelaiset.

Uskon vankasti siihen, että tässä pikku hiljaa alkaa laiva kääntyä. On varsin surullista, että tehoteurastukset pilaavat lihan. Jossain kohtaa muistiini karkasi hurja mielikuva erään eteläsuomalaisen pienen lihakaupan ikkunasta. Huom! Ikkunasta! Siellä pötkötti kyljellään porsaanpuolisko aurinkoa ottamassa. Sisällä haiskahti jännittävälle, kun mummon kanssa poikkesimme asioimaan. Jauheliha jauhettiin "valitusta palasta" ja kaupan takahuoneen lihapölkkykin pilkotti ovesta. Silloista minua paljon korkeampi, rautavanteinen puupötikkä, jonka päällä lepäsi kirves ja saha. Taustalla roikkui lihaa, tarkalleen en muista mitä, koska koko kaupan interiööri oli jotenkin upea. Möyheitä berliininmakkaroita, lauantaita ja meetwurstia kuin halkoja, luonnonsuoleen, tietty, tehtyinä ja nakkeja. Niitä paistettiin kiukaalla. Salaa. Lihamylly oli jännittävä vekotin, ylempään tötteröön kun laittoi lihakimpaleen, niin se tursusi ulos alemmasta tuutista kauppalopon pitelemään paperiin. Lasku tehtiin makulatuurinkulmaan. Maksettiin ihan rahalla, kassakonetta ei ollut, vaan rahat sijoitettiin lippaaseen. Ja jatkettiin seuraavaan kauppaan...

Nostalgia on kivaa, mutten minä tätä nykymenoa halua takaisin vuosikymmeniä sitten vallineeseen tilaan ajaa, peräänkuulutanpa vain sitä, että kyllä myös EU:ssa pitää sallia pienemmät tuotantoyksiköt ja pienemmät käsittelypaikat, kuten kotiteurastamot. Samoin tinkimaitoa pitää voida ostaa tilalta, jos siellä ollaan halullisia myymään. Turhan paskantärkeän byrokratian saisi vetää vessasta. Ja pilkunn**siminen ravintokeskustelussa päättyä tänään. Joku roti siinäkin pitää olla. Mutta leipään en koske, kuin ani harvoin, julistettiin se sitten maksullisilla ilmoituksilla terveelliseksi tai hengenvaaralliseksi. Perunaa voisin harkita, jos sen kanssa tulisin toimeen. Leipä tekee niin karmeat ilmavaivat, että alta pois, nostaa verensokerini toiseen atmosfääriin ja tekee minusta pallon. Perunalla on sama taipumus. Kaasukuoliohan siinä uhkaa, ilmasto lämpenee asteen joka päästöllä ja hajuhaitat kattavat koko eteläisen Suomenmaan. Leipäsota on varmaan seuraava sota, jota ravintorintamalla käydään. *huoh*

Ei mutta, nyt hellan ääreen! Ai niin, ja lisäsin tähän sellaisen ominaisuuden, että kännykälläkin on helpompi lujeskella hurjia väitteitäni.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Oivallinen määrä lisäaiheita. -aineista puhumattakaan.

Tuijotellessani tuonne metsänreunaan ja hieroskellessani vähä-älynystyröitäni sain päähän sekä kutkaa että ajatuksenpoikasen. Ajatuksenpoikanen kasvoikin varsin mukavasti, muttei käynyt pyydykseen, ei sitten niin millään. Eikä silläkään. Siinä aatoksessa oli selvästi teksti, että luomu. Luomu! Herttinen. Mutta miten ajatus voi olla luomua, jos se seilaa kaikkien nautittujen lisäaineiden keskellä, ja onko eettisesti oikein päästää se irralleen, se ajatus. Sisältääkö ajatus fenyylialaniinin lähteen tai omega-6 rasvahappoja? Onko yksikin aine liikaa vai vielä liian vähän? Mikä se sellainen aine on? Onko lisäaineilla mitään virkaa paitsi pärstässä? Saako botuliinia pistää nahkaan vain, jos nahka on mennyt pahasti haitarille? Suoristaako botuliini haitarijatsarin varretkin? Onko omegahapoilla vastakohtana alfahapot vai joitain ympäripyöreää? Entäpä alfaurokset? Onko niistä vastusta alfanaaraille? Entä beta ja gamma? Ypsilon? ...zzzhaaaah!

Toiset käyttävät nyt väkeviä ilmaisuja kuten "ruokasota", "rasvasota", mikä ei kyllä oikein ole oikein. Usein otsikko tuntuu briljeeraavan enemmän hurjilla mielikuvilla kuin mitä tekstistä saa pengottua. Syö Tiikerimuroja! Osta ugrilainen noitarumpu ja tee taikoja sekä pelasta maailma vastapäivään! Roska päivässä, kaksi parhaassa, ja saat Ämmässuon täyteen kymmenessä vuodessa, huomaamatta. Lankkupihvi ja ranskalaiset perunat ilman ranskalaisia perunoita sekä litran tuoppi piimää, oikeaa talouspiimää ja leipä ja voi ilman leipää.
Niinpä olen astunut samalle soiselle polulle omassakin pälinässäni. Ajatussaastettahan tämä suurimmaksi osaksi on. Se on teille lukijoille ihan oikein. Ja viimeaikoina ajatukseni ovat pyörineetkin kiitettävästi samoja uria, ihan kyllästymiseen asti. Ellei jopa ihan blogin alusta...!

En sano, että on jonkun syy tai seuraus se, että provosoidutaan hysteerisesti lisäaineiden olemassaolosta tai niiden olemattomuudesta. Kaksi tahoa jankkaa keskenään kuin muulit konsa, että niistä on haittaa tai jos ei niitä ole, niin siitä sitä vasta haittaa onkin! Ne ovat terveydelle hemmetin haitallisia ja edistävät terveyttäsi. Riski saada syöpääjuopaa ja aavesärkyjä lisääntyy nautittaessa lisäaineita, se on todettu rottakokeilla lisäaineita syöttämällä ruoan sijasta. Eipäs! Rottatouillessa esiintynyt rottakokki ei ollut saanut lisäaineistusta, vaan oli animoitu animaali. Lisäaineet estävät liikavarpaiden syntymistä ja saavat ihosi kukertamaan! Syö kappa omegamunia tunnissa ja hörppää päälle antabuksella makeutettua kevytjuomaa ja elämä kohisee. Kohisee ohi oikealta ja vasemmalta. Seuraavaksi kielletään sitten uuselintarvikkeina vaikkapa emmervehnä ja kaskinauris. Ihan varmuuden vuoksi, kun ei niiden vaikutuksista tiedetä. Eikä niitä ole syötykään juuri vuosituhansia kauemmin. Että silpii ajukopan juuresta tämä. Suorastaan alan kipunoida ilman tekokuituja ja pakkaspäivääkin. Kissat väistelevät minut todella kaukaa. Talossa ei ole yhtään näkösällä.

Mietin aamusella, että mitenhän sitä saisi vaivattomasti päivän käyntiin, siis virkkailtua aamupalan. Alan himpunverran kyllääntyä siihen yhteen ja samaan. Mielelläni jotain muuta nauttisin, kun munaa ja jogurttia lisukkeineen. Eipä siinä: muistin äkkiä sellaisen jännän seikan, että olen tuonne kaappien uumeniin väsännyt säilykkeitä! Sisso! Ei kun tonkimaan. Kahvi ensin tulille ja jääkaapinpalvontaan, siis tuoli tuohon viereen ja kampetta mättämään. Tulikin melkoinen siivoussessio. Uskomattomia ja uskottaviakin löytöjä löytyi. Tulihan kuurattua kämänen kaappikin. Nyt se on niin raikas, että ihan hirvittää.

Kaapista löysin perinteisiä vesipuolukoita, hyviä edelleen. Koeumpioitu särki oli jo melko haishkahtavaa, koska kunnon upmpiopurkkejahan minulla ei ollut. Ja tottakai, jos unohtaa katiska-ajalta pöntön kaapinperille, ei ole mikään ihme, että alkoi olla jotenkin odöörit kohillaan. Tyydyin sitten hapankaaliin pannulla haudutettuna ja puolukoitten kanssa nautittuna. Raikasta oli! Sofistikoituneet makukeräseni sanoivat kyllä, että on vähän turhan hapokasta...Mutta olen aiemminkin todennut tämän omituisen suuntauksen, joka on nyt vallalla. Makeus. Joskus aikanaan, naapurustossamme vieraili ruotsinsukulaisia. He toivat tuliaisina outoja hyödykkeitä. Kuten makeaa limppua. Oli se kummallisen makuista ja hajuista pikkuflikasta, kun sitä maistamaan pääsi. Kun tottunut oli hapanleipään, mielellään kotitekoiseen ja harvakseltaan kaupasta ostettuun vaaleampaan. Tosin kotiseudullani oli mahtavanhieno leipomo, lienee hengissä edelleen, joka väsäsi senpäiväiset ruisleivät, ettei paremmasta väliä. Paitsi siitä kotitekoisesta. Ajoittain makumuistot herättävät nostalgista kaihoa, mutta nykyään on äärivaikeaa edes löytää kelvokasta ruisleipää verensokrujani horjuttamaan.

Mitä kaaliin tulee, niin se on tänä talvena ollut harvinaisen tiiviskasvuista ja laadukasta. Kunnon kaali maistuu vähän makealle ja vähän kirpeälle. Ja tietenkin kaalille. Jopa muutama koiristani on havainnut kaalin virkistävän vaikutuksen. Pilko siinä sitten kaalia, kun hellyttävät ruskeat simmut tuijottavat alati tapahtumaan. Iloa siitä on kyllä, lattialle pudonneita ei tarvitse sureksia. Soppa on helpoin tapa käyttää kaalia. Lampolihaa tai muuta herkkua vaan ensin muhimaan useaksi tunniksi mausteiden kera ja kun lihakset erkanevat luuston otteesta, niin kaalipilke pannun kautta sekaan. Ja muut sekavihanneksethan olivat siellä jo kiehumassa. Kaalikääryleitä voi tehdä moneen lähtöön ja laittaa niiden sisälle kaikkea mahdollista sienistä sisäkumiin. Sisäkumilla tarkoitan nyt tätä tofua. Kun en vaan pääse sen makuun vaikka päälläni seisoisin. Halloveenijuuston kanssa on sama homma. Siis halloumin. Ei uppoa. Kun taas samaan tapaan natiseva leipäjuusto menee kuin väärä raha. Kahvissa ja kahvin pitää silloin ehdottomasti olla mustaa.

Ja nyt odottelen kyytönmaitoerääni kuin kuuta nousevaa. Joku nitisee siellä, ettei maito ole tarkoitettu juotavaksi, se kehittää limaa kurkkuun ja muualle. Entäs sitten? Minulla tilamaito kehittää lähinnä sylkeä. Ihan kuolaan, kun ajattelenkin niitä lapsuuden vuosia, joita vietin maalla. Siis loma-aikoja. Parasta koko ajassa oli maito. Olisin varmaan elänyt maidolla. Mummoni edesmennyt sisko opetti minut jopa lypsämään käsin. Että sillä sitä on kiva elvistellä, lypsytaidolla. Nykylehmän kanssa saattaa tulla kyllä senpäiväinen komuaminen, jos sitä yrittää käsiksi käydä utareeseen ja vetimeen. Putsatahan ne vetimet pitää, eli utareet pestä. Mutta kun lypsy hoituu huomattavasti näppeämmin koneella. Eritoten suuremmissa navetoissa. Enää ei varmaan olekaan alle kymmentä lehmää kenelläkään. Minulla olisi, jos olisi navetta. Ja joutokarja päälle. Siis sonnit ja sen semmoiset. Odottelemassa korkealaitaista tai tilateurastamoni teurastuspäivää.

Ajatus luiskahti siinä aamupalaa märehtiessä ihan omille teilleen. Mitä tekisi Massun Tila? Massun Tila (rek.tavaramerkki) olisi tietenkin kotieläinpainotteinen pientila pienteurastmoineen. Joku rotihan se on saatava näille turhavalvojillekin, eli kapinallinen MahaTar tappelisi itselleen tilateurastamon. Ja joka jummin kerta, kun jotakin elukoita teurastettaisi, niin pihapiirissä pidettäisi kunnon peijaiset. Olisi kaikenlaista teuraspäivään liittyvää soppaa ja muuta herkkua. Sahtiakin nautittaisiin, kun sahdinpanon jalo taito on minullekin siirtynyt. Luomuvihannesta soppaan pilkottaisiin ja verimakkaraa keitettäsiin. Ehken jopa verikeitto tulisi kysymykseen. Perinneruokien laajasta kirjosta saisi oivasti joka elikolle oman nimikkoruokalajin. Siipikarjaakin räpistelisi siellä turismuksen jaloissa. Ankkaa, hanheja ja kana Kot sukuineen. Sekä tietenkin herkkukania loikkimassa lähes suoraan pataan.

Jossain vaiheessa tuli hiki tätä kuvitelmaa kehitellessä. Aamuaikaisesta iltamyöhään joutuisi puhelimessa roikkumaan, kaavaketta täyttämään, tarkastajia kahvittamaan ja turistia kumartelmaan. Elikoille pitäisi olla superhienot olot ja vieraille tilat, velkaa ei saisi olla. Mutta sitähän siunaantuisi tietenkin yli äyräiden. Tukiaisia joutuisi ruinaamaan EU:lta ja kaikkia saatanan lappuja täyttelemään. Että pitäkää tunkkinne. Massun Tila(rek.tavaramerkki) meni konkurssiin just ennen kuin pääsi edes ajatuksen astetta pidemmälle.Surullinen tarina, jol ei oo vertoa. Missähän mahtavat olla rauhoittavat.

Mitä otsakkeessa mainittuun oivalliseen määrään lisäaineita tulee, niin niitä oli aamiaisessanikin oivallisesti. Natriumia ja muita herkkuja. Tsekatkaa vaikka, mitä kaali ja muut humut sisältävät. Niin ja tietenkin maitohappoa. Siitä se taas lähtee mopeedi lapasesta. Toisen kerran. Ja totta kai, pitää mennä rasvasotimaan ja ruokatappelemaan, ettei pääse lisäaiheet unohtumaan. Aprillipäivänjatkoa kaikille, menen nauttimaan omegakolmossilliä ja juon vaikka piimää päälle.