maanantai 30. joulukuuta 2013

Lähti vähän lapasesta. Munattua munahuttua.

Tämä otsakkeen kommentti on hyvinkin kuultua kamaa esim. viikonlopun jälkeen. Toisilla lähtee lapasesta shoppailu, toisilla syöminen ja kolmansilla juominen. Kuten eilen valittelinkin. Sattuuhan sitä, että laps kirveen nielee. Tämänpäiväisessä dagenefterdagenefterissä olen antanut kertoa itselleni, että munakasrullan tekeminen virkistää kummasti! Perr...sekin sitten pääsi lapasesta.

Hommasin taannoin kananmunia ihan polkuhintaan. Olivathan ne ikävä kyllä häkkimunia, mutta nyt hinta ratkaisi. Sillä vähävaraisuuden tässä asteessa en oikein tahdo jaksaa ymmärtää luomumunien päälle, jotka maksavat 10-15 egeä kenno (30kpl). Ostin siis halppismunia. Vajaa 2€ kenno. Ja monta kennoa! Munia oli yli 100..eli 5 kennoa. Tarvitsin toki leipomuksiinkin, ja voiteluihin. Ja koirille. Ja itselle, keitettäväksi. Tai paistettavaksi. Ja munakkaaksi. Juu. Nyt sitten välähti tässä tovi sitten, etten ole tehnyt munakasrullaa aikoihin. Enkä varmaan tämän päivän jälkeen teekään. Kolmas rullaatipohja jo uunissa. Kaksi odotettelee täyttämistä. Sinne vaan vahvasti maustetut kinkut ja muut tuotteet sisikuntaan ja rullaatirullaati. Rullaatirullaati silleen, että saumakohta jää sitten pohjalle. Ja jäähän se, kun rullan kääntää sen päälle. Sutaisin tuohon ensimmäiseen rullaan jääkaapissa vaaninutta omenasosetta ja kermarahkaa. Vähän se tursuaa, mutta entäs sitten. Ei se minua haittaa. Toinen täyte on siis kinkkua, vokkivihanneksia ja chiliä sekä juustoa, Koskenlaskijaa. Kolmanteen tulee noi kalanjämät, mitä vielä on jäljellä "puillapassen" teosta.

Niin joo! Toi puillapasse onkin luku sinällään. Tein ensin ihan perusperuskalakeiton. Ja jotenkin sitä piti virittää. Niinpä tälläsin siihen muskottia, sahramia (väärennettyä, kun oikea on -hmm- aika kallista) ja sen jälkeen lähti taas lapasesta. Riisiä vähän. Vihanneksia lisää. Sipuleita, kun niitä tuli varattua. Chiliä. Ketjap Manista. Tabascosta loppu. Vähän lisää kalaa pakastimesta, josta löytyi myös katkarapupussin jäyste, sekin sekaan. Ymmärsin lopettaa siinä vaiheessa, kun alkoivat kattilan reunat tulla vastaan..! Mutta nokare voita meni vielä siinä vaiheessa mukaan. Kaaaauuniin keltainen soppahan siitä syntyi. Joten taidan joutua pakastamaan sitä ainakin litran-pari. Minussa kun tuntuu olevan tätä suurtalouskokin vikaa.

Mitä näihin munajuttuihin tulee, niin netti on väärällään rullaohjetta. Joten kerron lyhykäisesti, mitä itse siihen laitan: monta munaa ja vatkaan ne kyllä hyvin, en pelkästään riko rakennetta. Ruokalusikallinen kermaa per 2 munaa. Supsautus jauhoja, mitä nyt sattuu käsillä olemaan. Tattaria taisin viimeeksi laittaa, suolakin on hyvä lisä, maun mukaan. Ja voideltuun uunipannuun, siis siihen syvälaitaiseen peltiin. Tai sitten leivinpaperi siihen pellin ja rullataikinan väliin. Uuniin 200astettaC, noin 30min. (Taisi muuten olla Keliakialiiton sivuilla hyvä ohje, mutta laitan itse pal-jon vähemmän nestettä, niin säästyn noilta jauhomääriltä) Täyte siihen jäähtyneen rullan päälle tasaisena mattona ja rullataan kuin kääretorttu. Tuhtia on, tuhtia! Mutta tätä evästä voi pakastaa. Joku kyseli FB:ssä, että voiko munavoita pakastaa. Voi. Tietenkin voi.

Kohokkaan kanssa on tullut hurjasteltua myös. Siihenkin lisukkeeksi voi tyrkätä melkein mitä vaan. Joskus ammoisina aikoina vääntelin sinne pilkottuja lihalimppejä. Pihvien jämiä, eikä tullut hullumpi huttu siitäkään.

Tein myös punakaalisalaattia. Eikä ollenkaan hattumpaa. Lisäisin siinä kyllä vähän etikan osuutta, mutta muuten tuli erityisen herkullinen. Tietty, kun sen itse tekee! Tällä ohjeella veivailin LÄMMIN PUNAKAALISALAATTI mutta tuplasin määrät. Että vähän enemmän etikkaa... kylmänäkin oivallista!

Jees, täytynee mennä jälleen hellan ja nyrkin väliin. Taisin saada ajatuksen...!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Marhuuden turkkinoilla ja karvat pois kahvista.

Tämä on nyt vimmattua perkelettä, tämä kirjoittaminen. Kun on nihvistellyt hitaan nettiyhteyden, pyhän yhteisen reunakunnan ja sanan ymmärtämisen viidakoissa, niin kait sitä nyt hakkaa kaikenlaista sekä tänne että muuanne.
Otin nimittäin eilen ensimmäisen kunnon kännin pitkiin aikoihin. Sellaisen, että aamulla silmien avaaminen pelottaa. Seuraavaksi pelottaa avata puhelin ja varsinkin viestivalikko. Tämän jälkeen pelkojen kohteeksi tulevat vaatteet. Ovatko kuinka rapaiset. Sen perästä vavistuksella ja kauhulla avataan a) sähköposti b) naamakirja. Että kummanko kautta on viini tarinoinut. Aletaan huokailla helpotuksesta, jos missään ei näy jälkiä humalatilan syvyydestä. Ja loput kieltäydytään uskomasta. Tärinä alkaa jo lakata. Jostain iltapäivälehtien "terveysosioista" olin havaitsevinani artikkelin, että miksi krapulat pahenevat yli 40-vuotiailla. En lukenut, kun on käytännössä kokeillut tuonkin.

Aamukahvikaan ei oikein maistunut, oli karvasta. Karvas kalkki. Hyh, siinä oli myös koirankarva. Joka osoittautui lähemmässä tutkimuksessa omaksi hiuksekseni. 2x hyh. Heiluessani illalla kahvinkeittimen kimpussa, oli jotenkin pääkarvani joutunut kahvipannuun. Ja koska tiesin olevani aamulla kyvytön pannukahveiluun, latasin kruputespannun jo ehtoopäivän pimetessä yöksi. (Luojalle kiitos pohojalaasista ja savolaisista; sukulaiskansoja, mitä sanailuun tulee). Pakenin olohuoneeseen aamulla, sillä pannu piti minun mielestäni aivan karmeaa ääntä. Suorastaan korviin sattui ja päässä jyllitteli maanjärjestyksen poikanan, kolme Richterin asteikolla. Mutta mitä illan tapahtumiin tulee, minulla on kovin, kovin hämäriä kuvia kyseisestä, ehtoolla naputtelemaani tekstaria ja koirienruokintaa lukuun ottamatta. Olempa keittänyt menestyksellä onnistuneet kovaksikeitetyt kananmunat ja laatinut ämpärillisen piparjuuri-omena-punajuurisalaattia, majoneesiin. Majoneesia onneksi oli valmiina. Huhhuh.

Ruoanlaitto syvässä humalatilassa on ajoittain ollut jännittävää. Varsinkin aamulla. Tiedät laittaneesi ruokaa, innostuneena. Ja aamulla gourmetateriasi näyttää lähinnä kissanoksennukselta tai lehmänläjältä, tuoksu myös, riippuen siitä, mitä olet hölvännyt ehtoolliseesi. Aika monesti joutuu rääkkäämään koiria tuotteillaan. Iäisesti muistan sen matokompostilta näyttäneen paistinpannullisen. Tomaattikastiketta, rrrunsaasti soijakastiketta ja mustan spagetin loput. Sekä sipulia ja valkosipulia, pari timjaminoksaa kaikkineen päivineen ja rosmariinia samoin. Törröttivät siinä kuin rikkaheinät konsa. Oli kuulkaa naurussa pidättelemistä, kun totesi tuotteen ulkonäön! Siihen oli vielä karisteltu puoli pussillista murennettuja nuudeleita ja ties mitä muuta...hyhhyh, makukin oli melko suolainen. Jämäkokki oli iskenyt jälleen. Suolan määrästä johtuen  koiraparveni ei päässyt tästä etokkeesta nauttimaan.

Mitä tämänaamuiseen olotilaani tulee, se on hankittu ihan rehellisesti ryyppäämällä. Ja siis ryyppäämällä glöginloput (sehän ei siis säily mitenkään yli uuden vuoden), valkkarinloput (ks. edellinen selitys), yksi punkunjämä (kuin myös ensimmäinen "selitys"), kossuntapaista pikkuleka, rommia, joka oli tarkoitettu kakkuun ja tietty: kokeiluluontoinen sahti. Joka onnistui yli odotusten. Ja niin onnistui olotilakin. Siis tämän aamun. Odotin pikku kenosta, mutta sain megajättipotin. Mahtavaa. Eipä tuo tätä sunnuntaipäivää huononna, koska ilma on kuin morsian muutenkin. Synkkä, pimeä ja vettä vihmova. Että painun hyvillä mielin vissypullo kainalossa pötkölleni, otan hyvän kirjan, tod.näk. keittosellaisen ja vedän peiton korviin ja villasukat jalkaan. Tutajan siellä aika hyvän tovin. Sen perästä menen ulkotiloihin hommailemaan. Nyt on nimittäin melko hyvä aika vielä istuttaa jotain, kylvää siemeneitä ja murjoa muutama unohtunut kukkasipuli maihin.

Hyvää söndaagia vaan teillekin! Sitten eikun paikallisesta kippolasta pizzanhakuun. Perhepizza per lärvi. (Ja litra inskaa. Tekee taas niin hyvää verensokureille ja vatsalle. Kippeeksihän se maha tuli jo...)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Melkein pelkkiä jämäkokkausruokia.

Onko teillä koskaan ollut sellaista tunnetta, että tuttunne snobbailee? Varsinkin ruoalla. "Mä siis niin entykkää lipeekalasta!Hyi mitä kauheeta..!!" ja menee sitten jonnekin syömään bacalauta. Mä niin kärsin. Oli lipeäkala turskaa tai ei, niin periaate on sama. Kuivattua ja suolattua kalaa. Turskakalaa kuiten. Että mitä eroa näillä on? Ehkä valmistustapa. Tuota lipeäkalaakin kun voi tehdä monella eri tavalla. Kokeilkaa vaikka. Muhennosta, uunikalaa, gratiinia tai soppaa. Pitää vaan ihan vähän uskaltaa tehdä eri tavalla. Eräänä vuonna lipeäkalaa sai halvalla joulun jälkeen, jolloin tuli kehiteltyä näitä omalaatuisia kalaruokia, siihen asti kunnes kyllästyin totaalisesti, enkä syönyt sitä moneen vuoteen. Nyt buumi on taas valloillaan.

Parhaimpia ja värittömimpiä kekkauksia oli lipeäkalagratiini. Jäi meinaan lippikala syömätä ja perkasin siitä ruodot ja siivilöin turhat nesteet. Eikun uunivuokaan. VOIdeltuun. Voilla voideltuun. Bechamel- eli valkokastikkeeseen vatkasin sekaan useamman kananmunan. Lienee ollut jotakuinkin viisi-kuusi pientä kevennystä. Ja vatkasinkin sen sitten niin kuohkeaksi, kuin tuolla vanhalla Kenwoodin vatkaimella pystyi. Hulautin vuokaan kalan päälle. Mietoon uuninlämpöön, kutakuinkin tunniksi-puoleksitoista. Lopuksi nupit kaakkooon, että päällinen sai väriä. Tarjosin sen kukkakaalimuusin/keitinperunoiden, värikkään salaatin ja punkun kera. Teki kauppansa. Ja omastakin mielestäni siitä tuli hyvää!

Ja kun nyt kalastelemaan ruvettiin, niin toinen hassuista kekkauksista oli silli au papillotte. Silliä paperissa. Noita sillejä ja muita joulupöydän pikkukaloja kun pakkaa jäämään yli, varsinkin yli oman tarpeen, niin niistä rakentelin hassuja pikkupaketteja ehtoopalaksi. Varsinkin sitruunasillistä ja valkosipulisilakasta tuli oivallinen yhtälö. Sekaan purjoa ja persiljahakkelusta, pohjalle perunaviipale (kyllä näin joulun kunniaksi voi ilman pilata perunalla!) ja kalat päälle. Kääritään nätiksi paketiksi. Uuniin. Käräytetään. Siis vähän paperi saa rusehtua. Nautitaan pois. Tai jos sattuu olemaan graavikalaa, niin siihen päälle sienisalaattia ja pakettiin. Sama kohtelu uunissa.

Ja nämä joululootatkin voi uudistaa usealla eri tavalla. Lanttulootasta ajattelin koettaa tehdä sosekeittoa. Eli ihan vaan rutkasti vettä ja kermaa sinne joukkoon sekä yrttisilppua, salviaa ja piparjuurikerman jämätkin. Yhtenä vuonna tein siitä lanttulootasta lettuja. Paistoin ne (olivat melko tukevia) vohveliraudassa. Eli ihan muutama kananmuna ja vähäsen jauhoja, sienisalaatin loppukin lipsahti sekaan ja vatkaten taikinaksi. Ei ollut huono! Tarjoilin karpaloiden kanssa. Ei ollut huono sekään. Porkkanalaatikkoa ei ikinä jääkään...

Meillä kun ei sitä hirveään imellettyä pottulootaa syödä, koska minä en sitä syö, niin joskus tarvitsee keksiä käyttöä perusperunasoselootalle. Noh, yllättäen myös lettuja eli niihinkin voi sienisalaatin jämän laittaa tai minikukkosia. Minikukkosia varten pottusoselootasta tehdään jäykkääkin jäykempi taikina ruis/vehnäjauhojen kera. Leivotaan siitä laakea, ohut taikina. Eli kaulitaan jauhotetulla alustalla kunnolla. Toivotaan, että pysyy kasassa. Ja otetaan siitä lasilla pyöreitä lätysköitä. Lätyskän keskelle hakattua graavi/savukala/muukala/kinkkusilppua ja toinen lätyskä päälle. Vähän niinkuin ravioleja, muttei keitetä, vaan ohuet reunat "viikataan" alle ja asetellaan uunipellille. Kukkosten koosta riippuen, annetaaan olla uunissa (150-200C) vartista puoleen tuntiin, eli kunnes ovat kauniin värisiä.

Juustoja, jos sattuu ylijäämiä olemaan, voi käyttää erilaisissa kuorrutuksissa. Valkokastiketta taikinoissa tai kuorrutteissa. Kaloja silliä myöten kaikenlaisissa paistoksissa. Leivista voi tehdä lämppäreitä eli lämpimiä voileipiä. Krutonkeja. Pippereitä voi käyttää homejuustokakkuun. (Juustokakku, johon tulee myös homejuustoa). Rosollia pyttipannuun. Myös kaikkia jämiä voi hyytelöidä. Mätiä eritoten. Mädin meinaan unohtaa ihan sen vuoksi, ettei se kuulu meillä jouluun. Kinkun luun voi säästää laskiaisrokkaan. Käyttäkää herrantähden mielikuvitustanne! ÄLKÄÄKÄ HEITTÄKÖ RUOKAA ROSKIKSEEN!

Ai että mitä kinkusta? Mistä kinkusta? Se syödään kaikki ja mahdollisimman äkkiä paiston jälkeen. Näin siis meillä. Sen takia noita muita eväitä jääkin. Kun on sitten taiteillut vuodenvaihteen yli näillä eväillä, niin saapi ootella seuraavaa joulua ihan rauhassa. Parasta nykyään joulussa on syöminen. Sahdinnautiskelusta puhumattakaan!

torstai 26. joulukuuta 2013

Laatikointipäivän anti.

Kas kehveliä, kun aika lentää. Minä vaan en lentele juurikaan. En ole tässä viimeaikoina lentänyt edes nurin. Aatoskaan ei juuri ole lennellyt. Eikä kynä. Pari lautasta kyllä lenteli, kun ote kirposi vallan vahingossa. Onneksi olivat tyhjiä ne lautaset. Tiskarista kaappiin menossansa.

Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih.

Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskustelusta, sillä siinä näyttävät suuret tunteet olevan enempi järjen sijalla. Ja kaiken ratkaisee tietenkin luomu+"kuuntele kroppaasi". Jos ei tuo kropan kuuntelu luonnistu, eli ei ole mitään hajua mitä mahtaa kroppa tarkoittaa, kun on maha sekaisin tai nivelet paukkaa kipeälle, niin mitäs sitten? Nappia vaan huuleen, juu. Ja kun tämän syöluomuajakuuntelekroppaasi -jankutuksen kuulee noin seitsemännen miljoonannen kerran, niin hermohan siinä napsahtaa hetimiten. Minun kroppani tahtoo nyt kyllä kylmää kinkkua ja ison lasin sahtia. Kinkkuviipale saa olla semmoinen reilusti sormenvahvuinen. Ja kotisinapilla voideltuna. (3 rkl sinappijauhoa, 3rkl kiehuvaa vettä (+3rkl sokeria/hunajaa/jotain helvetin imeläkivee. Se on siinä!)

Tein urheilusuorituksen kinkkupäissäni. Kannoin yläkerran pakastimista kaikki, tai ainakin luulen niin, sienipussukat alakerran pakastimeen. Mahtuivat nippanappa. Että sieniä on joka lähtöön! Kinkunkin kaveriksi joskus olen laatinut sienikastikkeen paistinliemeen. Eräänä jouluna tyrkkäsin kyllä paistinliemeen myös omenasosetta. Tajuamatta ollenkaan, että soseessa oli inkivääriä ja kanelia...! Ei se huonontanut soossia ollenkaan. Mutten sen jälkeen ole onnistunut aikeissani tehdä samanlaista.

Tapaninpäivä on meidän suissamme vääntynyt laatikointipäiväksi, sillä tapanina yleensä meillä syödään viimeiset laatikot ja muut jämät. Kuten lipeäkala. Sen jälkeen voikin taas rauhassa pistellä normievästä. Kuten munakkaita ja muunnoksia munakasteemasta: munakasrullia. Olen taas tappanut aikaa keittokirjamaailmassa ja kehitellyt kaikkea omituista. Pari kauhean makuista esitystäkin tuli laadittua, joista siis note-to-self: ei sitruunaa mihinkään maitoa sisältävään. Tai jos, niin oikeassa järjestyksessä. Hapan tekee jänniä temppuja!

Jos ja kun sitä helvetin kinkkua jäi sinne jääkaapin uumenin ja rosollia myös (ilman silliä), niin eikun hommiin!
Rosollista hyytelöä. Ja kinkusta mausteinen munakasrulla. Eli ihan näillä mennään. Että mässäilen ihan hyvällä omallatunnolla graavikalat, sillit, silakat, kinkun, rosollit sun muut lipeäkalat valkokastikkeella. Pieraisen ja röyhtäisen ja aloitan taas uudelleen aamulla syömisen. Panostan nimenomaan ruokaan ja joulun jälkeen ruoanjämien hyödyntämiseen. Lipeäkalasta syntyy oivallinen soppa tai muhennos. Kinkunjämistä munakasrulla rivakalla chililisällä. Rosollista hyytelö. Sillistä voi tehdä vaikka silliä papillotte. Eli kääriä sillinkappaleita vaikka kypsän porkkanan ja kesäkurpitsan kanssa leivinpaperipaketteihin ja uuniin. Pippuria myös sinne.
Äireen kanssa meillä on välillä kisat, että kumpi keksii maittavamman ruokalajin jäysteistä. Eritoten lipeäkalan valkosoossi on erittäinkin hyvä hyödynnyskohde. Siitä saa vaikka mitä! Ja melkein kaikesta voi tehdä hyytelöä. Paitsi ehkä maksapasteijasta. Se loppuu aina aattona.

Että havuja perkele...sateenvarjo tanaan, otsalamppu päähän ja kinkunsulatuskävelylle. On tässä taannoin ollut sellainenkin joulu, että laihduin "monta kiloa", kun namistelin enimmäkseen kinkkua ja muuta eläintä. Enkä koskenut pottuihin ja pippereihin enkä torttuihin! Ja ne hakaristinmuotoiset tortut: onnistuu kyllä, olen nähnyt Vaspuukissa niistä ennen-jälkeen -kuvan.

Mutta nyt: eikun syömään.

(Munakasrullan perusohjeena meillä on 6kpl kananmunia vatkattuna+2-4rkl nestettä+ ripaus jauhoja; vispataan ihan perkeleesti ja laitetaan voidellulle pellille tasaiseksi kerrokseksi ja paistetaan 200 astetta Celsiusta noin vartti. Tai enempi)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Keskikokoinen laihdutuspaniikki ja Pohjoismainen ravitsemusdirektiivi.

Olen pysytellyt tiukasti poissa viimeaikaisista ravitsemus-, laihtumis- ja muista tunteita herättävistä, perimmäisiä kysymyksiä ja atavistisia vaistoja pöyhäyttävistä, asiosta. Kuten syömisestä. Syssyllä kun pudotetaan kesäkiloja, ennen joulua laihdutetaan pikkujoulukuntoon, joulun jälkeen pyristellään eroon joulukiloista, keväällä talvikiloista ja yritetään epätoivon vimmalla bikinikuntoon kesäksi. Sama karuselli alkaa alusta joka vuosi uudelleen.Uudelleen.
Saattaisinpa väittää, että laihdutuksella leipänsä (!!) tienaavat ovat keksineet ikiliikkujan ja iänkaikkisen raha-Sammon. Eikun DanskeBankin. Äh, siis tienaavat sumeilematta rahaa, mainetta ja kunniaa! Olen ihan jumalattoman kateellinen moisesta.
Joukkoon onneksi mahtuu aina muutama järjen äänikin, joilla on palava tarve tutkia myös sitä, mitä on näiden laihtumisväitteiden tuolla puolen. Aina tuolloin tällöin käydään sitten julkinen kädenvääntö ja sanansäiläily esimerkiksi teeveeseessä. Tai hitaammalla vaihteella lehdykäisten sivuilla. Somesta nyt puhumattakaan. Jossa paukkuu, havisee ja mäikää tämän tuosta. Sekä jurnutetaan hyvällä palkalla ruokasuosituksia uusiksi.

Somessa on myös kummallinen piirre, siellä aikuinenkin tulee lapseksi jälleen! Ja pätkii kanssakeskustelijaa muovilapiolla päähän. Et tuu mun hiekkikselle leikkimään. Etkä rupee oleen mun kanssa eri mieltä! Et ainakaan eri mieltä ruuasta! Etkä varsinkaan siitä, miten laihtuminen SUORITETAAN. Nimenomaan, kaikesta on tullut henkilökohtaiseen loukkaantumiseen oikeuttavaa toimintaa, varsinkin syömisestä, jota sitten parsitaan vaikkapa hyvällä aterialla. Mutta vain lääkkeeksi. Laastariksi henkisiin haavoihin. Ja mielellään helppoa, nopeaa ja herkullista. Noista kolmesta ei oikein ole kavereiksi. Ei. Tai se on makuasia, sanoi Musti, kun muniaan nuoli. Toiset vaan tykkäävät eineksistä, jotka pääosin maistuvat keinotekoiselle tai sitten jeeralle. Chilimaustetut maistuvat poikkeuksetta saippualle.

Epäilemättä koko kansa on ollut jossain elämänsä vaiheessa jonkin sortin dietillä eli ruokavaliolla. Pitää mahtua niihin viimevuotisiin farkkuihin. Ja se toinen, vähän pulskempi puoli on jokaisen uuden, laihistelua käsittelevän kahvipöytäkeskustelun aikana väittänyt ainakin kolme kertaa, ettei laihdu sitten niin millään tai että ei perusta moisista humputuksista, pullaa mutustellen. Ja potien julkean hirveän huonoa omaatuntoa siitä, ettei kykene suoriutumaan syömisestään. Suoriutumaan oikein, siis niin, että laihtuu. Ai stana. No, tempaistaanpa esiin ravitsemussuositukset ja niillä keskustelukumppania räikeästi turpaan. Pam ja läts, siitäs sait! Minä syön suositusten mukaista ruokaa, sinä tikku-ukko!! Lääläläläläääläälääläää!

Minä syön juuri niinkuin suositukset suosittelee ja direktiivit määrää! Prosentteja, jumalauta! Eikä mitään esimerkkejä ja mututuntumaa. Aivan niinkuin Pohjoismaiset ravitsemussuositukset määrää!Aivan mahottoman hienoa olisi näinniinkuin rautalangasta vääntää, että mikä helvetti on E%? Joku uusi ruoanmittausyksikkö vai europrosentti? Vai mikä helvata. En saanut oikein mitään irti koko ravitsemussuosituslöpinästä. Enkä A-streamin "keskustelusta". Puhuttiin nimittäin punaisesta lihasta ja lihajalosteista. Runsaasta lihan käytöstä. Sekä sen laadusta. Ja minä heittäisin tähän vielä niiden elukoitten ruokinnan laadun tähän jatkumoon. En pystynyt katsomaan ko. ohjelmaa edes loppuun. Tuskin pääsi alkamaankaan. Sen verran alkoi uhata hermokohtauksen saanti kesken kaiken. Ryhdyin tuumimaan asioita itse valmistamani mustaherukkaviinin kera. Lasillisen ajan jaksoin jauhaa ennenkuin ratkesin lähes ryyppäämään. Korkki kiinni hetimiten.

Pistin lasin pois heti asian todettuani ja pullon jääkaappiin. Promillet pyörivät silmissä ja siitähän oli oivallista karauttaa prosenttien ja saantisuositusten maailmaan! Paljonko tässä porkkanraasteessa on rosenttija, sano. Entäpäs mitähän rosenttija on meetvurstissa saati mikä on päivän saantisuositus silakoissa. Joita on muuten helvetin vaikea enää saada mistään! Pitänee lähteä kerjuulle jonnekin rantsuun, että an ny mul silakka, yks silakka. Millaiset prosentit tulevat maidosta, juustosta ja kirnuvoista. Entäpä kiljusta? Sahdista? Saatika siansivusta ja silavasta. Olisiko sonninkiveksiä tyrkyn niiten protsenttien kanssa. Saisko lammaslihaa prosenteilla, päivän saantisuosituksilla? Merileväarkkeja? Syömätikkuja? Paistettuja muikkuja, saako niistä nyt riittävästi niitä päivän saantisuositusprosentteja.

Puistatusten vallassa, jotka eivät johtuneet viileästä ilmasta tai ikävänmakuisesta viinistä (oli muuten järkyn hyvää se viini) hiitelin tähän konheen ääreen sulattelemaan tiedonjanoani. Suosituksissa ei ollut MITÄÄN esimerkkejä, mistä näitä Eprosentteja voisi napostella. Ei mitään järjellistä. Tokihan jokainen valveutunut yksilö tietää, että seleeniä saa jauhoista. Erityisesti täysjyväjauhoista. Leseistä. Kun vaan sitä seleeniä olisi siellä maaperässä. Ja lihasta, muttakun punainen liha on itsestään perkeleestä. Sitä ei voi syödä. Ei ainakaan lokakuussa. Kiitti Rantala. Teit juuri 2010-luvun pikkukakaroille oman Biafran. Mutta toisaalta, pääseväthän julkkikset sitten "haastamaan" itseään kyseisen tempauksen puitteissa.

Punainen lihahan aiheuttaa myös paksusuolensyöpää. Ai jaa?! Että alkoholi ei aiheuta. Eikä muut aineet. Eikä sukurasite, taipumus saada paksusuolensyöpä, joka on ihan todistettavissa. Mutta että vitamiinit. Että mistä niitä vitakutamiinejä nyt sitten saa muualta kuin purkista? Niin, ja saako jumalattoman myrkytystilan, jos syö yli päivän saantisuosituste? Kuoleeko Biafrassa taas sata lasta, kun jätin perunat ja riisit lautaselle? Eläisikö kehitysmaalapsi viikon sillä kahdella perunalla? Onko tässä keskustelussa enää minkäänlaista tolkkuakaan!? Kun tämä kirjoitukseni tästä kimpoaa bittiavaruuteen seilaamaan, olen varma, että jo kohta ollaan toista mieltä ja päinvastaista mielipuolta.

Saako mistään viljellystä saantisuosituksien mukaista evästä vai pitääkö alkaa metsästäjäkeräilijäksi ja muuttaa jonnekin hirvilavan alle synkmetsiin? Repiä ihokkaasa, ripotella tuhkaa päälleen ja heittäytyä selälleen Senaatintorille oihkaisemaan, että on tehnyt niiiin paljon ruokasyntiä! Kieritellä vielä sitten vaikkapa ravassa. Suomalaisesta ruokakeskustelusta puuttuu ymmärrys antaa tilaa kaikille mielipiteille. Sen on huomannut räikeästi mm. Vaspuukissa FB Kokit -ryhmässä. Olet heti myrkyttäjä, jos syöt viljaa ja leivot.(hähää, olen syyllistynyt tähän itsekin! On vaan ninpal paree ollakseni) Tai olet jumalauta natsi, jos noudatat VHH-ruokavaliota. Natsi! Se oli jopa minusta liian paksua.

Se on kuulkaa delikaatti asia tämä syöminen. Kait tässä mennään kohden kokonaisvaltaista sotatilaa ruokarintamalla, poteroita on kaiveltu monta vuotta. Sekokeskustelu on koskenut tänäkin päivänä mm. lihavalmisteiden tuotantomenetelmiä. Ne pomppaavat säännöllisesti kuin vieteriukko kansan syvien rivien tietoisuuteen. Jo 70-luvulla kohistiin makkarasta. Kun vikahan on siinä, miten ihmisten käsitys eläimistä on aikain saatossa kääntynyt hyötysuhteesta ystävyyssuhteeksi, Ennen eläimet hyödyttivät ihmistä jollain tavalla. Nythän maito siis tulee purkista ja lihat paketista valmiiksi pureksittuina, niin voidaan sitten mennä paijailemaan jotain semmosia etäisiä möhkäleitä kuin "lehmiä" tai kattella telsusta raveja. Niinpä niin, sanoi Kana Kot lastenkirjassa. Ja munat on kanan lapsia. Kornia. 

Kaikenkaikkiaan: nämä ovat SUOSITUKSIA eivät määräyksiä, jotka julkaistiin 3.10. Ja DIREKTIIVI on suositus siinä missä tavan suosituskin. Eikä LAKI. Jos minä voin huonosti syödessäni leipää, pastaa, perunaa, pullaa, riisiä, makaronia ja muita runsaasti sokeristuvaa hiilaria sisältävää ravintoa, niin en kai minä jumalauta ala näiden suositusten perusteella syömään ruisleipää joka aterialla? Tai laita voita leivälle? No, vähän helvetin hankalaa se onkin, kun ei syö sitä leipää...voi laitetaan kuumien kasvisten päälle. Enkä minä edes joka päivä syö lihaa, joten R.Rantalan, Animalian, vegaanien ja muiden itsesidosryhmien ei tarvitse olla huolissaan mässäilystäni. Ja kummastelen, että mistä semmoinen kuva on tullut, että VHH:ssa mässätään lihalla??? HÄH? Osaatteko kertoa!? Sitäpaitsi, työttömällä mummolla ei ole edes varaa syödä lihaa, ainakaan kokolihaa, kuin kerran, pari kuukaudessa! Jotta haloo vaan taas ideanikkareille. Että mitä ostaisit kun fyrkkaa on n. 50€ viikolle. Sisäfilettä?

Yksi suurimmista ongelmista asuu siinä, että nyt ei kinata pelkistä perusasioista vaan myöskin teollisuuden intresseistä. Liha-, lääke-, tuotantoeläin-, vienti-, tuonti- ja niihin sidoksissa olevien teollisuuden haarojen suuren mielenkiinnon kohteista. Ja se on isompi juttu, kuin ravitsemussuositukset tai lihaton lokakuu. Marraskuussa on hyvä rynnätä taas lihatiskelle, kun on ensin koko lokakuun popsinut näitä: Lihaton lokakuu. Mutta minäpä pirän ihan issekseni LOHETTOMAN LIKAKUUN. Paitti jos lohi käy pyydykseen.

Päivän ateriana on, jämistä rakennettu keitto, johon kuuluu mm. selleriä(selleripihvien jämät), naurista, lanttua, ruusukaalia (kertaalleen jo keitettypaistettu) sekä pakastimesta kiskottu haukifile. Purnukka kermaa. Eli pilkoin raa'at aineet, nauris&lanttu, kuutioiksi ja veteen kiehumaan. Samoin nuo valmiiksi kypsät, kun raakaosasto on melkein kypsää.. Sulatin hauen, kypsensin, nypin ruodot veks ja samallahan se pilkkoutui. Chiliä soppaan, tottakai! Älkääkä unohtako myöskään runsasta tilli- ja persiljakourallista. Ruohosipulikin on paikallaan. Kermat lurautetaan kattilaan, tarkistetaan maku, todetaan, että suola puuttuu. Lisätään. Nautitaan. Perhana, olisikohan pakkasessa vielä katkarapuja...

torstai 29. elokuuta 2013

Sano kyllä lääkekokeille!

Että mitä, että? mahtaa moni pohtia tuosta otsikon asettelusta, ettäkö lääkekokeita kannattamaan? Noh ei. Vaan lääkeksi kokkaavia kotikokkeja tarkoitan. Sillä ruokahan on lääke! Olet mitä syöt! Syöt mitä on! Ruokaa lääkkeeksi kaikkeen! Ja kansa lihoo, valittaa, saa masennusta, diabetestä, munuais-, maksa- ja sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimuksia tehdään ja teetetään. Kansa hurraa kuin Suomi-Venäjä -jääkiekkomaaottelun toisella puoliajalla, kun Venäjä tekee maalin. Ei ole punakone niinkuin ennen, Suomi johtaa yhdellä maalilla. Kaukalon reunatkin ovat kuin Tikkurilan värikartta.

Jaa, juu, mitäs minun pitikään. Niin sitä, että koska ruoan väitetään olevan lääke ja lääkkeet tuppaavat olemaan kalliihkoja, niin varmaan siksi kunnollinen ruokakin maksaa mansikoita ja hunajaa. Olisi kyllä korkea aika vapauttaa sapuskat kaikensaatanan veroista. Mitä lääkkeisiin tulee, niin makuhan niissä on aivan toinen. Ja harvemman olen kuullut grillaavan tulehduskipulääkkeitä ehtoopalaksensa..

Miettiessäni tuota juttua, että "olet mitä syöt" minulle selvisi ihmisten velttouden ja saamattomuuden koko kirjo ja kuvio. Miten sitä voi tormakka, terhakka ja tomera ollakaan, jos päivästä toiseen mättää mössöjä, makaroneja, spagettia ja muuta löysää velliruokaa? Ei pelkällä putrolla (huom. putro on murresana, joka tarkoittaa siis puuroa) pitkälle pötkitä. Ja eipäs viisastella siellä, että syöhän ny suomalainen pizzaa, kebabia ja hampurilaisannoksiakin! Joo-o. Ja nakkeja ja lenkkimakkaraa.

Olen tässä matkan varrella oppinut semmoisenkin jutun, että kasvikset eivät ole työläitä valmistaa. Ainoastaan salaatin pilkkomista minä inhoan, enkä kovasti pidäkään sen hailakanvihreästä väristä. Vaikka kukkakaali kyllä hankkii täydet pisteet värittömyydestä, niin se on silti parempaa kuin salaatti. Korvaankin moiset salaatit usein muilla aineilla. Kaalilla ja savoijinkaalilla ja joskus jopa yrteillä. Sekä jopa voikukalla ja muulla villivihanneksella. Minulla kasvaa myös tuossa pihalla saksankirveli ja lipstikka. Kummankin lehtiä on mukava laittaa salaatin sekaan. Ja se maku!

Joku vuosi sitten intouduin tutkailemaan villiyrttejä Toivo Rautavaaran johdolla, että Mihin kasvimme kelpaavat. Kirja törröttää kirjahyllyssä muun kasvikirjallisuuden seassa. (Jees, meillä on avuton "sinnepäin" -järjestelmä näiden kirjojemme hyllytyksessä) Siellä on muitakin yrttikirjoja, maustekirjoja ja ihan kasvioppaita. Retkeilykasviota myöten. Näistä olen ammentanut aika paljonkin uusia asioita. Olen alkanut myös kuivattaa talven varuiksi kasveja ja yrttejä. Sekä pidän lavakauluspuutarhaa että ruukkuja pitkin pihaa. Siitä jolloinkin tuossa toisessa höpötyksessäni.

En sitten tiedä, auvittavatko nämä yrtit ja kasvikset ja muut mihinkään, mutta koen itse olevani virkeämpi. Ehkä siksikin, että nyt zoomailen koko ajan, että mihin voisin tuota käyttää, voisikohan tuota laittaa mausteeksi jne. Aivot toimii pienillä kierroksilla koko ajan. Ja varmaan jokunen muistaa, että sienestys on ollut intohimo ihan koko ajan. Siinäkin pyrin aina vähän kehittymään. Yritän opetella uuden sienen taikka kaksi. Taisin tästä jo höpöttääkin..sori.

Jäi jotenkin tuo lääkeruoka käsittelemättä. Siis siksikin ruoka lääkitsee minua, että pyrin syömään aineita, jotka eivät rasita elimistöäni aivan riivatusti. Siitä kasvisvoittoisuus. En ole kasvissyöjä, en totisesti, mutta huomaan LIHAN, eritoten sen punaisen, määrän supistuneen vuosien mittaan kohtuulliseksi. Kypsennysmenetelmätkin yritän saattaa sellaisiksi, että ruoanlaitto olisi helpohkoa ja mukavaa. Eikä keittiöön tarvisisi muutta asumaan. Nyt tiirailuni kohteena on tuon vanhan lihasmyllyosaston tilalle sähkökäyttöinen lihamylly, jossa on myös kuutiointimasiina! (Käteni kiittelee jo valmiiksi, lompakko ei)

Ikisuosikkini näistä lääkeruoista on itseasiassa tee. Eli myös flunssatee, jota teen tämän tuosta, myös pelkästään sen raikkaan maun vuoksi. Kesällä lisään siihen limeä tai sitruunaa. Miksei talvellakin. Ohje on helppo muistaa:
Teräskattila tai emaloitu kattila, kannellinen
1 litra vettä, kiehuvaa
Peukalon mittainen pätkä tuoretta inkivääriä ohuina siivuina
Tuore chili, halkaistuna tai viipaloituna
1 - 12 kynttä valkosipulia veitsenlappeella murskattuna
25g tuoretta timjamia, puolesta puntista puolet tai puolesta ruukullisesta puolet
Mukaan sopivat myös salvia ja rosmariini, minttu ja kaikki puhdistavat ja desinfioivat yrtit, sekä koivunlehdet ja katajanmarjat murskattuna kevyesti. 
Chilin voi jättää poiskin, jos sitä kovasti peljästyy. Mutta se nostaa hikeä, kuten inkiväärikin ja saa aikaan elimistössä aineenvaihdunnan kiihtymistä.
Valkosipulia niin paljon, kuin sielu ja kituset sietävä. Naapureista ja työtovereista ei tarvitse välittää.
Tämähän on siis lääke, ja sillä voi puolustautua aina, jos pomo ja työtoverit huomauttelevat valkosipulinkärystä. Että vain lääkkeeksi. Ja kukaan ei estä lurauttamasta rommia sekaan, jos oiken pahaksi lentsu äityy. Ei se mitään auta, mutta onhan hauskempi sairastaa..!


Koska olen pyrkinyt myös ruokarepsettejä tänne änkkäämään, niin tässä olisi tämmöinen syyspuolen sapuska, jos sattuu jostain nauriita saamaan. Kun vetivät yhden erän pois torjunta-aine jäämien vuoksi...
Täytetyt nauriit
6 pientä naurista
(1dl korppujauhoja, jos et käytä manteleita)
1 muna
50g manteleita (jauhoja tai hienonnettua)
suolaa
valkopippuria
vettä
ja paistamiseen: 2rkl voita
Nauriit pestään ja keitetään vähäsuolaisessa vedessä pehmeiksi. Ne kuoritaan, niihin leikataan kansi ja siten syntyneestä aukosta koverretaan sisus pois. Tämä sisus survotaan perunanuijalla tasaiseksi soseeksi ja siihen sekoitetaan jäähtyneenä muna, kuoritut ja hienonnetun mantelit (korppujauhot) sekä mausteet. Seos vaivataan hyvin tasaiseksi ja se pannaa nauriiden aukkoihin, joiden päälle sen jälkeen asetetaan irtileikattu kansi. Voi ruskeutetaan rautapadassa ja nauriit pannaan sinne ruskettumaan joka puolelta. Pääruoat: liharuoat, kasvisruoat ym. Tähteet: Jäljelle jääneet nauriit käytetään hienonnettuina laatikoihin 
 pyöryköihin ym.
Näin siis neuvoo KEITTOTAITO (Koskimies-Somersalo) vuodelta 1950. Minä niin tykkään näistä vanhoista keittokirjoista, joissa on oikeaa ruokaa eikä mitään pipetillä aseteltuja tippoja ja porkkanasorvilla askarreltuja siipaleita. Reilua, ravitsevaa ja helposti muunneltavaa, kunnon ruokaa. Ei se ruoanlaitto niin helvetin kauaa vie, etteikö tohtisi yrittää.

Lähdenpä tästä sieneen. Ja hortoilemaan muuten vaan. Jos vaikka löytäisin lisää merkkejä karhusta tuosta "lähimetsästämme". Erauspentu on vaeltanut paikkaseudulle. Täällä oli reilu kymmenkunta vuotta sitten enemmältikin karhuhavaintoja. Sitten otsot häipyivät. Lieneekö tuo tulossa petovajetta täyttämään? Ilveksiä meillä on jo liiankin kanssa. No, se siitä metsäpoliittisesta lausunnosta tälläkertaa.

Olin aivan unohtaa: Varpu Tavilla on alennusmerkillinen kirjaviikko KATOPA TÄSTÄ mitä voisi hommautua hyllyysi. 

perjantai 23. elokuuta 2013

Tsäänssi: jokainen mahdollisuus on uhka!

Terveeks täältä tänään. Aurinko paistaa, linnut karjuvat ja mustarastashäirikköpesue pitää tiiviisti hereillä.

Ensimmäinen kylmähkö yökin oli yllättänyt. Myöhään yöllä tai oikeastaan aikaisin aamulla rymysin vessaan, koska syyskesäripaska päätti ryhtyä hankalaksi.Veskiin siis piti päästä. Rapuissa tajusin, että avoinaisesta akkunasta huokuu sisään muutakin kuin itikoita ja tiaisia (siis niitäkin on vieraillut siinä ikkunalaudalla kuijottamassa). Huokuminen oli todella viileää ilmaa. Hrrr. Ensiajatus, etteivät vaan kasvikset pihalla paleltuisi. Se uhka mahdollisesti olisi kyllä. Asteita kyökin mittarissa +5,5 Celsiuksen asteikolla.

Olen pyöritellyt silmiäni riviltä toiselle ja kysymyksestä toiseen keskustelu- ja jeesusteluryhmissä, -palstoilla ja sen sellaisissa paikoissa. Osa kysymyksistä tuntuu olevan viheliäisiä trolleja tyyliin: "Olen karpannut nyt kaksi päivää enkä laihdu yhtään! Teenksmä jotain väärin? Voittekste tietävämmät auttaa?" Joihinkin minäkin olen sitten, onnetonta sinänsä, osallistunut. Ärsyttää ja ihmetyttää se, että eivätkö ihmiset todellakaan enää ajattele omilla aivoillaan? Vai onko kyse viitsimisestä? Laiskuudesta? Oletuksesta, että tietty toimintamalli poistuu, kun korvaa sen toisella? Niin no, mikään elollinenhan ei valehtele enempää kuin ruokapäikyn pitäjä, vaikka oikein asiantuntijavoimin suositellaan ruokapäiväkirjan täyttämistä. Vetäkää jo vessasta semmoinen neuvo, että kirjaat viikon ylös kaiken, minkä syöt! Se ei onnistu ikinä. Ei.

Tullaan jossain vaiheessa noissa "keskusteluissa" tähän: "eikö saa syödä mitään herkkuja, niinkuin pullaa ja leipää, mäenvoielää ilman paahtista!" Jolloin haukkana rientävät paikalle sormi pystyssä "saarnaajat", kuinka hiilihydraatit vaarantavat terveyden perinpohjaisesti ja pilaavat ilman lisäksi myös vedet ja metsät. Vaarallisempia ovat kuin ydinsodan jälkeinen laskeuma. Tai Auringon paisuminen punaiseksi jättiläiseksi. Kuolet vain kahdesti niitä nauttiessasi, niitä hiilareita. Olen itsekin ollut mokoma matkasaarnaaja Lihavainen. Mutku... niin, mutku se on niin hieno fiilis, kun lähtee aineenvaihdunta käyntiin ja alkaa tiukassa istuneet ihrat kadota jonnekin. Lopputulemana energian häviämättömyyden lakia mukaillen, joku muu lihoo. Ja masentuu siitä, että minä laihdun, ihan kateuttaan.

Enkä minä vieläkään ole mikään neuvolassa punnittava. Enkä muistuta henkaria, matkaa ihannepainoon on kuitenkin vähemmän kuin se liki 70kg, joka tässä taannoi minulla oli kanniskeltavana. Seuraava etappi on ne seuraavat 22kg pois, pienissä erissä, aika epämääräinen: "kunhan joskus". Niin sillä pääsekin jo alle satasen painoluokkaan. Mikä ei ole hattumpi ajatus. Nimittäin ostin tässä pahimmoillani hyllyessäni muutamat housut. Lilluin silloin koko helmetin kaksi kesää ääririkkinäisissä shortseissa, jotka kuitenkin varmuudeksi hävitin kaapista. Oli pakko ostaa siis jotain uutta. Kokomerkinnän perusteella ostin, tietty. XXXXL tai jotain sellaista. Saattoivat olla vaan XXXL. Yhdet olivat liian suuret. Toiset kaksi olivat sitten liian pieniä. Yhdet sopivat, kumma kyllä. Olin kieriä rappuset onnesta alas, kun ne sopimattomat mahtuivatkin ylle ihan kivuttomasti. Nyt pidän huolen, että tulen mahtumaan näihin liian pieniin housuihini ja siitä, että näistä tulee liian isot.

Kävin äsken taas lukemassa näitä keskusteluja. Iso virhe! Suorastaan jättimäinen, sillä nyt vit..ottaa kalloon ihan kympillä. Mm. yksi monisairas siellä vinkuu, että kuinka on kauheeta, kun ei voi sitäsuntätä syödä, jos syö sitä tulee tätä tai jos syö tuota, alkaa tämä. Ja vetää herneen sitten nenään kun vähän viisastelee. Päätin siinä paikassa, että en taida enää viitsiä juurikaan näihin "mitä mä nyt teen?" -juttuihin juurikaan reagoida. Toinen vinkuu, että palaa ruotuun kesän jälkeen. Kolmas kyselee, että saako syödä sokeria?! Että menee taas hermot.
Jos tekee omaa hölmöyttään jotain täysin typerää, niin pitääkö sitä ryömiä jonnekin keskusteluun julkisesti märisemään ja tilittämään. Järjen köyhyyttä ei voi näämmäs poistaa millään konstilla, opilla tai tilkkeellä. Ei edes VHH -ravinto auta idiotismiin. En tietenkään väitä, etteikö fiksuja ja mukaviakin keskusteluja käytäisi, mutta kun ainakin näin kesän jälkeen tuntuvat menevän hommat ihan metsään, muttei sienimetsään. Syö särkeä, se kasvattaa järkeä...tai sitten ei kasvata.

Minun ongelmani lienee se tiedon määrä, jonka olen haalinut vuosien varrella ja jota olen ITSEENI oppinut soveltamaan. Siedän hiilareita (siis aivan muuta kuin sokeristuvia ja sokeria) tietyn määrän, joka vaihtelee päivittäin. 20-100g:n välillä. Nyt tapetilla olevaa pätkäpaastoa olen nähtävästi noudattanut "vanhingossa" jo aikapäiviä. Kun nimittäin söin joka päivä "säännöllisesti" niin tuppasin olemaan joko täynnä tai sitten muuten vaan vetämättömissä, jopa lihoin ajoittain vaikka kuinka korjailin sapuskointia. Ennen olen aina syönyt aamupalan. No, ettei menisi ihan mykhausenin jutuksi, niin olen minä ollut aampalattakin. Tuli erään FB-kamun kanssa juttua, että aika karpisti sitä on jo kakarana syönyt aamulla. Kanamunia. Keitettynä tai paistettuna tai kokkelinakin. En ole kovin tarkkaan jaksanut tutustua tähän pätkäpaastovillitykseen, koska voin hyvin tälläkin tavoin.

Paitövei, viimeaikoina sekä pronutritionist että Pöperöproffa ovat avanneet sanaisen arkkunsa mielenkiintoisista aiheista. Suosittelen lukukokemusta. On meinaan molempien herrojen blogeissa niin paljon asiaa, että juttu kerrallaan, juttu kerrallaan! Saa paljon enempi irti, kuin pikaisesti vilkaisemalla. Ja iänkaikkinen tietovuo: VHH-terveysravinnon Uutisvuoto lykkää tietoisuuteen viimeisimpiä kommervenkkejä terveydenhoidon saralla.

Tulipa tässä kirjoitellessa sitten mieliteko. Ihan kertakaikkinen tarve vääntää ruokaa! Joten ojennan ulottuvan käteni kirjahyllille, enkä tempaisekaan MATHAPA, Mosambikilainen keittokirja -merkkistä opusta syliini (Suuret kiitokset kirjasta PIRKKO L!! ) vaan tällä kertaa eilen löytämäni Joka kodin keittokirjan. Ihanan keltaisen opuksen vuodelta 1973. Avaan sen pariin otteeseen summissa:
Kääresyltty. Ei vissiin ihan kesäruoka, mutta tarkka ohje löytyy.
Lucifersilli. Äh, perunaa, joka saa minut pieremään kuin ruuna.
Katajakalja. Ehkä kuitenkin jotain ruokaa!
Mutta johan tärppäsi:
Silakat munahyytelössä!
Matala vuoka
750g tuoreita silakoita
1 pieni rasia ruodotonta anjovista
2 pientä sipulia tai ruohosipulia
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl voita
munamaito:
1 iso kkp maitoa tai kermaa
2 munaa
anjovisliemi

Kalat perataan ja huuhdotaan, päät ja selkäruoto ooistetaan, kuten silakkapihviä valmistettaessa. Selkäruodon paikalle mannaan anjovissuikale, kaloille ripotellaan maustevihanneksia ja ne käännetään tavalliseen muotoonsa kokonaisen näköiseksi. Vuoka voidellaan, kalat ladotaan vuokaan, loput maustevihanneksista sirotellaan päälle ja vuokaan kaadetaa anjovisliemellä maustettu munamaito. Paistos saa olla uunissa miedossa lämmössä, kunnes munamaito on hyytynyt. Ruoka voidaan tarjota lämpimänä vuoasta tai jäähtyneenä muultakin vadilta, esim. tomaateilla ja salaatilla koristettuna.

NAM! Näin hienoja ohjeta löytyy näistä retrokeittokirjoista, joist mie piän kyl nii mahottomast!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tahattoman tylsä ja väritön. Yäkyäpelin raapustuksia.

Vähänhän se on tämänkin postauksen kanssa, että se on väritön ja tylsä, kuin suomalainen muoti. Ja jos suomalaisesta muodista löytyy jotain muuta, kuin mustaa tahi valkoista, niin se löytynyt väri on harmaa. Aina tyylikäs. Ja sitähän voi kätevästi yhdistellä mustan ja valkoisen kanssa! Suomalainen ruokakin pakkaa olemaan vähän väritöntä ja tylsää, siksi keittiömestarit ja muut humut hiki päässä (joka tapauksessa) yrittävät kauhoa Suomea maailmankartalle. Epätoivon vimmalla. Ja sen perkele huomaa. Kun J.Kolmonen aikoinaan väsäsi kirjan toisen perään, niissä oli rehtiä suomalaista evästä joka lähtöön. Ja karjalanpaisti värikuvassa. Vaikka olisit kirkkoon lähtenyt, niin evästä siihenkin oli. Nyt meillä herrat ja frouvat/neitit pipertävät jännyyksiä näistä "puhtaista suomalaisista raaka-aineista". Kiva, kiva.
Tulos vaan tuppaa olemaan jotain naurettavan ja hölmön väliltä. Valtiovierailijoille tarjotaankin sitten näitä outouksia suomalaisena ruokana "with a twist". Joopa. Lapsuudessani twist oli se semmoinen hassu kuminauhanpomppimisleikki. Ja siinä tehtiin stipluja. Nyt niitä stipluja tehdään tämän tuosta, joko ilmaisjakelulehdissä, päivälehdissä tai sitten näissä kurmeeheleveteissä. Joiden ruoka-annos on joko tunnistamaton kasa jotakin jännittävän kuuloista tai sitten etova kasa jotain täysin tunnistamattomaksi naamioitua perinneherrrkkua, vaikka mämmiä sillikaviaarilla. Voisihan tuo olla hyvääkin...

Kurmeehelvettejä eli ravitsemusliikkeitä arvostelevat aivan jumalattoman asiantuntevat toimittajat. Jees.
Hyvää siinä on se, että toimittaja saa päivällisen valitsemassaan seurassa, "seuralaisen" kera. Ainahan niissä lehtijutuissa esiintyy nimeltämainitsematon "seuralainen". joka ottaa jonkun kuristetun ahvenen pyrstönpuolikkaan takaosasta haudutetun de vermée laksant sirkonfleksin with a twist a la ultima thule und aurora borealis. Ja ei löydä siitä joko suolaa, makua, ahventa tai mitään ruokaan viittaavaa. Vitsit, minä voisin mennä vaikka kirjoittamaan samankaltaisen jutun, mutta seuralaiseksi tulisi samaan pöytään istahtava raksamies tms. Kuorma-autonkuljettajakin käy. Paikkana olisi vaikka työmaaruokala, grilli (mistä hiiestä niitä enää löytää?!), kuppila, muttei missään nimessä ns. trendipaikka. Niihin en koske edes haarukalla. No, tuskin olisi varaakaan.
Niinpä arvosteleisin päivän annoksen, makkaraperunat kaikilla mausteilla ja puolikkaalla maidolla, juustosämpylällä, kolmella salaatinlehden palalla ja jälkkäriksi jogurtti, kahvi ja pulla, mahdollisimman hemakasti! Nautiskellen. Lääääh. Tekisin siitä oikein ruokapornoa, slurp!, ja kyselisin samalla vastapäätä murahtelevalta äijältä joutavia. "Eksä pelkää kolesterolia ja aivohalvausta?" "Käyksä usein täällä?" "Otakko sokuria kahvees?" "He, ottasiks ton sämpylänpuolikkaan, mä en jaksa!"

Tästä saapui etiskelemäti mieleen nykyteeveeseen sisikunta. Siis ne uusintaohjelmat. Feissarissa kiertää kaikenlaisia vekkuleita "TV-ohjelmia". Yksi kanava suoltaa häitä, laihdutusta, laihdutushäitä, remonttia, tähtiä remontilla ja ilman sekä illallisia. Ja loput kanavat työntävät uusintoina vanhoja ja vanhahkoja, vähintään kolmesti nähtyjä ruokaohjelmia. Olen kystä kyllin saanut!!
Voisivat näyttää myös vähän uudempia ruokaohjelmia. Etten sanoisi peräti, ennen näkemättömiä. Jollei kokki vähintään sössötä, niin sitten se vääntää joko mukastadia tai keravaa. Tietenkin omalla kielellään. Ja jos ohjelma on ulkomaankielinen (aivan sama, minkä ulkomaan) niin fiiliksen pilaa viimeistään vähä-älyinen kääntäjä, jolla ei ole a) ruokasanasto hallussa b) ei ikuna ole laittanut ruokaa c) on niin helvetin kiire jonnekin, ettei ehdi tarkistaa, onko ohjelma Kurjat kuppilat vaiko Menopelit kuntoon. Muutamia selkeitä kuukkelikäännöksiäkin olen bongannut. Ja menepä sitten laittamaan palautetta käännöstoimistolle. Alkavat vikistä, että millä millisekunnilla se sana siellä kävi tekstissä! *aivan sairaan ruma sana tähän perään*!!!

Nyt kun pääsin jurraamaan kaikenmaailman epäkohdista ja median kummallisuudesta, niin onkin hyvä nostaa ei kissaa, vaan ihan jotain muuta (completely diffrent). Nimittäin tämä verkko. Ei internet, eikä hämähäkin. Eikä kala. Vaan se verkostoituma, joka syntyy toimittajien välille. Jotka -yllättäen!- lainailevat toisiltaan välillä rankastikin. Näyttää vaivaavan kiireistä lehdistöä laajalti. Sillä seurauksella, että samat kupletinjuonet vaikuttavat useissä lehdykäisissä kansikuvaa myöten, samankaltaisilta. Siihen kun vielä tikataan päivälehtien, joita sanoma- ja iltapäivälehdiksikin nimitetään, erilaiset teemaosastot, nin VOT! Soppa on valmis. Joku herkempi sieltä vielä kaivaa, että osassa jutuista ei ole kadunhenkilöä nähtykään vaan on haastateltu a) naapuria b) työtoveria. Usein sen työtoveri ei ole Talonmies Pikkarainen vaan toinen toimittaja. Virheellisistä tiedoista puhumattakaan. Samat virheet korjataan useissa eri lehdissä, oikaisuja-osastossa. Onneksi ne sijaitsevat eri lehdissä edes eri sivuilla.

Sama linja jatkuu myös Blogistaniassa. Kalliinnäköinen, mahdollisimman räikeänvärinen (vähintään pinkkiä, vaaleansinistä ja lilaa), haihattelua ja keinotekoista iloa sekä huuhdahteluja ah! Ihana! Upea! sun muuta, sisältävä suosittu blogi paljastuu valitettavan usein tekstiammattilaisen sutaisemaksi. Toinen vaihtoehto on hillittyjä värejä, viivaa sinne tänne ja kuvia täyteen tungettu "ah ja voi, kuinka onkaan tämä elo keveää ja ihanata sekä tiedättekö, että löysin ihanan blogin/kirjan/jutun ja kuinka iloiseksi siitä tulinkaan". Ja mikäs muu siellä leijailee tekstiänsä kirjoittamassa, jalat tukevasti ilmassa, kuin tekstiammattilainen! Voirähmärrähmä. Samaa jaarittelua riittää sivukaupalla. Täydellistä.
Suosio näissä blogeissa ja muissa niihin verrattavissa, perustuu ihan muihin juttuhin, kuin tämän omani. Minulla taitaa olla kaksi lukijaa, kun näillä tekstityöläisillä teetetyillä superpusipusiekohäröviherkuherlässytysblogeilla lukijoita on satoja. Miten v*tussa?? Miten? No siten, että blogia ujutetaan sinne ja tänne, tietysti kaverien (tekstiammattilaisia) voimin, ja hypetetään, että nytpä löytyi ihana, puspus, mahtava, hattarainen blogi, joka on niin iiiiihana, että (nyt alkaa verensokerit kohota tappiin. Käypä hoito -tappo-ohjelman mukaan nautin siihen nyt sokeria) on lopetettava tämä lässytys.
Usein näillä hyypillä on blogilleen myös sponsori. Joka kylvää hyödykkeitä. Blogista saatetaan saada myös rahaa, ihan aikuisten oikeasti. Ja me pienet, tavalliset mummot, ollaan tietenkin aivan sairaassa määrin kateellisia näille toinen toistaan mainostaville hattarapäille, joiden arki on karannut kauas todellisuudesta. Niin, niitä lukijoita? Noh, tietysti vaatimattomasti muutama viisisataa päivässä... ja kassakone kilisee.

Mutta näinhän se on. Minun todellisuuteni on täysin erilainen kuin sinun. Vaikka olosuhteet ja tuloluokka olisikin sama. Minä en voi käsittää ihmisiä joille kaikki kuuluu "aivan sama" -kategoriaan. Enkä niitä, jotka tekevät siivouksen kerran vuodessa ja VIEVÄT ROSKIIN kaiken ylimääräisen. Enkä xxxxxxxxxx .... piiiiih.
Tästä tulisi loputon valituslista, jos jatkaisin. Mutten jatkakaan, ähä! Menen kaapin kautta nukkumaan. Mikään ei saata unitilaan nopeammin, kuin pikku pannusessa laadittu munakokkeli reippaalla chililisällä ja voissa paistettuna. Kylkeen lasi kylmääkin kylmempää, neliasteista porakaivovettä. With a twist!

Ei kun syömään!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Karppaus mainittu!

Takuuvarma konsti saada jutulle lukijoita ja innokkaita sellaisia, on tehdä juttu P.Mustajoesta, laihdutuksesta ja vertailla yksiköitä noin esimerksiksi kalori- ja kekopohjalta. Sekä mainita ainakin kerran tuiki väärässä kontekstissa karppaus. Siis niin väärässä, että vähänkään karppauksesta tietävältä menee aamukahvit kermalla väärään torveen. Kummallista, että karppaamisesta on tehty pahis, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ja siitä mainitsemaan tuodaan laihdutusguru mitä suurimmasta päästä! Professori ja tohtori. Ja vielä lihavuustutkija. Tämä juttu oli siis HS:n Kuukautisliitteessä numero 7. Sääliksi käy proffaa. Hyvä äijä, kaikesta huolimatta.

Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenainen/-ihminen. Mieskään ei enää saa olla vatsakkuuteen taipuvainen eikä varsinkaan hiukkasen ylipainoinen. Pitää olla kuin kuivan kesän orava tai schwarzenegger toiseen potenssiin. Ellei jopa kolmanteenkin. En näe mitään järkeä näissä laihdutusjutuissa ja -ohjeissa. En enää. Joskus ne olivatkin kovasti tärkeää kamaa. Silloin, kun vielä tuli kokeiltua poikkeuksetta joka toinen "bikinidietti". Ja pilattua aineenvaihdunta, muutama ihmissuhde ja tunnelma.

Lihavuustutkimus pitäisi siirtää kokonaan kolmannelle tasolle. Nythän lihavuutta on tutkittu ja tutkitaan fyysisellä tasolla. Tehdään moniaitakin melko mitäänsanomattomia ja tyhjiä diibadaabatutkimuksia. Kysellään, että mitäpä tuli syötyä. Tai sitten laitetaan pitämään ruokapäikkyä. Ja molemmissa tapauksissa kohde valehtelee silmät, suut päästään. Kyllä niihin lihavuuden syihin pitää sekä kohde- että tutkimustasolla pystyä suhtautumaaan tuomitsematta ja osoittelematta. Onhan tunntettua, että fyysinen ähky ja oihkaus se on hyväksytympää kuin se, että myönnetään olevansa mentaalisesti heikoilla. On helpompaa olla lihava kuin masentunut. Lihavat harvemmin joutuvat sellaiseen oman minuuden riistävään prosessiin, kuin masentuneet konsa.

Ja tunnettuahan on, että lihavuus aiheuttaa masennusta, semminkin, kun ihmisihanne on aivan jotain järkyttävän outoa. Suoraan friikkisirkuksesta, suorastaan. Sopusuhtaiset, vain minimaalista ylipainoa kanniskelevat ihmiset hosuvat työpaikoilla ja busseissa, että kuinka läskit haittaavat elämistä ja nyt ne läskit lähtee! Ja lähdetysohjeita onkin sitten melkoinen määrä kummallisista outojen kautta älyttömyyksiin. Jopa ihan lääkäritasolla annetaan muikeita ohjeita, joita ei uskoisi opintoja vuosikaupalla ihmisen terveydestä suorittaneelta saavansakaan! Jessusmaaria sitä "ohjeiden" kirjoa. Sylettää välillä ihan satasella. Laihduttamiseen pitäisi kuulua myös psykologista ohjausta, varsinkin, jos syyt ovat syvemmällä eli tiedostamattomissa. Silloin, kun niissä ruokapäikyissä puhutaan potaskaa ja vastaillaan kysymyksiin, ettei syö juuri mitään, jos sitäkään. Ja se ohjaus pitää tehdä asiakkaan ehdoilla ja asiakkaan tarpeista. Ei ole kovin lohdullista, että juurikin ravitsemusterapeutit saavat ryöpyn niskaansa tämän tuosta. Tosin hän, jonka kanssa olin tekemisissä joskus aikain alussa, olikin varsin omituinen tapaus.

Mitä karppaamiseen tulee, ainakin omaani. Totesin jo joskus alkuvuosina, ettei aivan tiukinta mallia oleva 20g hiilihydraatteja päivässä sisältänyt melskaaminen sopinut lääkitykselleni. Melkoisia vääntöjä sain aikaan. Sekä ruoka- että muissa pöydissä. Minusta tuli myös hyvin ahdasmielinen. Kertakaikkinen hiilarifasisti, joka ei voinut olla samassa huoneessakaan pullalautasen kanssa saamatta arroganssin voitelemaa kohtausta "tekuolettekaikki" -teemalla. Sen huomasin kyllä, että perunan, pastan ja muidenkin viljatuotteiden, että ylenpalttisen runsashiilaristen kasvisten välttely sai minut voimaan paremmin kuin aikoihin. Senkin huomasin, että ainoastaan kananmunien osuus ruokavaliossani nousi. Kala, liha ja leikkeleet jatkoivat samalla linjalla, kuin aiemminkin. Niinno, kasviksia mätän edelleen lautaselle sen kummemmin laskeskelematta. Ainoastaan margariini ja siihen verrattavat tuotteet ovat täydelleen pannassa. Ihan sen hirvittävän maun vuoksi, jota en ole koskaan voinut sietää.

Minä en pysty myöskään käsittämään, että mitä hirvittävää on KOHTUUDELLA käytetyissä eläinrasvoissa tai alkoholissa? Maksahan tuntuu pysähtyvän dokatessa ja pistää silloin sapuskoidut ruoat jemmaan, rasvakudokseen. On sen verran duunia viinan kanssa läträtessä. En pysty myöskään ymmärtämään näitä sormi pystyssä vouhottavia "terapeutteja", joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan kaiken poistaminen normaalista elämästä (mitä se normaali  nyt itse kullekin merkitsee). Ei voi olla hyväksi kenellekkään, että päivät pääksytysten miettii, että tulikohan nyt gramman miljoonasosa liikaa viinaa tai rasvoja? Päähän siinä räjähtää.

Mitäpä, jos sovittaisiin niin, että "normaali" vaatekoko on nykyään 40-44 naisilla. Ettei kaikkien tarvitse ahtaa raatoaan johonkin kikkanaan 38 kokoon. Samoin nämä "teepaita"-koot olisivat M-L eikä S-M. Se on nimittäin ihan hirveetä, kun nykynuorinainen ahtaa rehevän perseensä housukokoon 38. Välissä killuu hirveä rasvamakkara ja t-paita, luonnollisesti koko S, peittää yläkropan mitenkuten. Tissiliivitkin tuppaavat olemaan mallinukelle laaditut, eivätkä isorintaiselle nykytyttärelle. Tietyin seurauksin. Selkätissit ja olkainuurteet, etutissit mouhottavat kuppien yli ja ympäri, kuin Boteron parhaissa maalauksissa. Katsokaa, pliis, edes peiliin siellä sovituskopissa. Tai mielummin: käykää siellä sovituskopissa. Oikeesti!
Ja muodinkukkaset, te, jotka kuvaatte ja ripustatte niiden henkarinlaihojen tyttöparkojen päälle niitä omituisia tekeleitänne: tulkaa vihdoin arkimuodin pariin. Glamour on viihteelle ja juhlatilaisuuksiin. Eikä normijakkujen ja -pukujen toimistoihin. Tehkää sitä muotia meille tasapaksuille, vyötäröttömille ja puolipyöreille. Eikä heinäseipäille. Ei kai minun tarvitse kulkea rumissa navettatakeissa vain siksi, että olen paksu vääristä kohdista? Eihän?

Mutta nyt jääteen maailmaan: ulko- ja sisäilmojen lämpötilat ovat taas sitä luokkaa, ettei meikäläisen eskimokeho meinaa kestää kumpaakaan. Onneksi löysin taasen jääteen. Keitin eilen vahvaa, mustaa teetä noin ämpärillisen. Saan siitä tynnyrillisen, kun silppuan sekaan reilusti minttua, sen tein jo eilen, kun tee oli kuumaa, minttu tuoksui ihanasti. Sitä kasvaakin omassa pihassa, reilusti. Helvetin rikkaruoho. Sekä puristan puolen sitruunan mehun. Viipaloin toisen puolen. Luttaan vettä puolet siihen keitokseen lisää. Jääkaappiin. Ja sieltä sitten kohtuuttoman isoon tuoppiin. Jos haluaa seurustelujuoman, niin tällää veden sijasta jotain mitäänsanomatonta halppisviiniä sekaan. Tai vaikka ihan perinteistä koshua. Kossu kolahtaa aina.

Menen äimistelemään, jos vaikka olisi salaatti jo marinoitunut: tomaattia, sipulia, chiliä ja paprikaa. Tilkkanen öljyä, merisuolaa ja mustapippuria, raikas hellepäivän ihanuus!

TÄNÄÄN OLEN TOLKUTTANUT TASAN NELJÄ VUOTTA TÄTÄ YHTÄ JA SAMAA! HYVÄ MINÄ! KIITOS KYYDISSÄ JAKSANEILLE! MORJESTA VAAN UUDET IHMETTELIJÄT!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kaikki käy, missä on hiivaa ja sokeria.

Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu.

Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. Varsinkin tässä koohotuksessa, kuinka ties miten syömällä/juomalla/valikoimalla parhaat lisäaineet tai muuten vaan ryhtymällä palopuheita pitämään karppauksen tai muuten kaikensorttisen ruokavaliohöösellyksen puolesta, mailma pelastuu!

Toki, myöntää täytyy, että kun olen palannut "vanhaan sokeritautipotilaan" ruokavalioon tietyin pienehköin muutoksin, olen voinut tähän mennessä parhaiten. Alakarppaaminen, siis hiilihydraattien pudottaminen alle 100g:n päivässä sai minut(kin) voimaan huonosti ja vieläkin huonommin. Eikä siihen auttanut edes se, että arrogantisti kommentoitiin, että teet sitten jotain väärin! No teinhän minä, alakarppasin. Muuten hiilihydraattien välttely on ollut ihan kivaa puuhaa. Tämän tuosta voin poiketa periaatteistani ja mussuttaa jopa palasen pullaa. Tai lapsenlapsen synttärikakkua. Eikä se minua ole tappanut.

Huomaan ruokavalioni petraantuneen aika tavalla. Lihan ja kalan osuus ateriasta on noin kolmannes. Kolmannes on rasvoja. Loppu kasviksia. Ruokailukerrat ovat pudonneet kahteen. Aamupalalla, jossa on maitotuotteita ja kananmunia sekä joko lihaa tai kalaa ja salaattia, pärjään kummasti iltapäivään. Jolloin kupponen tai viisikin teetä, ja tietenkin sympatiaa, pitää ladulla iltaseen saakka. Joka jää aika keveäksi. Eilistä uunimakkarasessiota lukuunottamatta. Oli vaan ihan pakko säikäyttää kroppa moisella kamaluudella. Mutta hyvää se silti oli! Pääsääntöisesti mikään ei ole kiellettyä, toiset jutut vaan ovat enemmän "mun juttuja" kuin toiset. Kuten nyt kesällä ovat olleet mansikat ja aprikoosit.

Ei minun tarkoitukseni ole tässä riekkua MeNaisten haastateltaville, että mitäs minä sanoin! Kun olen sanonut paljonkin asian tiimoilta. Parin sivun verran: Avataan tästä. Jatkan vain kummastelua siitä, että miten järjellä varustettu naisihminen on niin tunteilla vietävä kuitenkin, että eksyy superfoodin hassunkuriseen maailmaan. Alankin markkinoimaan pahvilaatikkodiettiä. Se se vasta superfoodia on, ja kierrätystä! Syödään kaikensorttiset pahvirasiat pois kuleksimasta, ettei tule päästöjä ja turhia kilogrammoja roppaan.

Koittakaa nyt, hyvät kanssasisaret, viimein hyväksyä itsenne sellaisina kuin olette. Antakaa toimittajien ihannoida ihan minkälaista kuikkakoposta vaan, muttei niistä kuitenkaan ole haastajaksi normaalille, suomalaiselle naiselle. Joka on kaunis kuin pilvinen aitanpolulla asteleva kumisaapasjalkainen emäntä. Kippis sille!

perjantai 31. toukokuuta 2013

Rillit kuumana!

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoolilla ei osu unenpöpperössä ja ilman näköelimistön vahvistimia.

Toinen itkun aihe ovat nämä kesävaatteeni. Ovat usein aika jänskättäviä. Pitkiä housuja en riuhdo jalkaan kesällä kuin pakon edessä, mutten käytä kyllä hameitakaan. Ei, en kuljeksi alusvaatteisillani. Shortsit tai jotain sinne päin ovat lemppariasusteeni. Julistin viime kesänä suruajan, kun rakkaat Mersushortsit rispaantuivat siihen muotoon, että niitä ei enää voinut asentaa päälleen. Outoa niissä oli se, että risaisuus oli etu- eikä takapuolella. Takaliston paikka oli niin hiutumaton, kun olla voi. Mutta lahkeiden etumus. Voi helevettiläenen.
Nyt kyllä venyn tässä ihan yöppärissä, kun hyttyslaivueet ajoivat minut vahtaamaan lämpömittaria, kahvepannua ja teenkeitintä, eikun toisinpäin. Kahvimittaria, lämpökeitintä ja teepannua. Eiku. teemittaria, kahveenkeitintä ja lämpöpannua. No olkoon. Kuitennii sain aikaiseksi aikaisin kahvia, aamu ei ole mitään ilman kahvia, teetä ja lämpö ulkona on noussut kymmenen astetta! Ristus notta...Taas ei tiedä, millaisissa vermeissä tästä päivästä selviää. Tai sitten en selviä. On kuukausittaisen perjantapullon aika. On kuulema vaarallista pistellä alkoholipitoisia aineita janoonsa. Joo, niin on. Tulee helvetinmoiseen tuulimyllyhumalaan. Töspeli vaan persieen ja energiat talteen. Kyllä sen seuraavana aamuna tietää, että oliko hyvä känni vai paha känni. Jos on paha elämä aamulla, niin oli se paha känni. Tule, tule hyvä känni!

Kuapunnissa asustelijat asustelevat itseään miten sattuu. Kesälook on sattua joko kohilleen tai sitten ei. Ja sitten sattuu. Ainakin polveen, jos mukkaa rotvallinreunaan, nääs. Tampesterissa semmoinen uhka on.
Tsupukka postasi tässä viime viikolla kesäihmisistä. Kuvitti juttunsa aika puistattavilla kuvilla. Ehken ihan niin alas sentään vajoa, vaikka pari vuotta kuljin niissä risoissa shortseissa. Siis pukeutumisessa. Tänne minä en tunnu saavan kuvia kuin joskus. Myöntää kyllä tämän kesäpukeutumisen tiimoilta täytyy, että kun kukaan ei vaivaudu tekemään meille läskeille minkään valtakunnan hyvinistuvia vaatteita, niin tuotahan se sitten on. Ja tietenkin joku pälli meni ja kopsasi koko bloggauksen nahkoineen, karvoineen! Paljonkohan meikäläisen juttuja on kopsailtu? Ainakin tutunomaisia sananhelinöitä on levinnyt myös oikeiden mediaa vääntävien teksteihin. En kyllä kunniaa ota kokonaan itselleni. Vaikka mieli tekisi, koska ihminen on ahne. Ahneus näkyy monella tavalla.

Tosin Tsupukan blogautuksen alkuperäsivusto oli tämä: People of Wallmart, jossa on järkyttävän roiseja pukeutumistyylejä ja muuta, mistä Tsupu ne kuvat raksi. Minä sorrun usein vitsipaitoihin, joka on synti ja kauhistus, ja Tsupukka vetelisi minua taatusti käsväskyllä pitkin korvia. Kuten Pahiksen "Mora, kun kädet ei riitä ja sanat ei auta". Tai muihin vastaaviin typeryyksiin pukeutuneena, hiihtelen kyllä kylää ympäriinsä. Vyölaukkuun en ryhdy. Kahdestakin syystä. Ensikseen se on hirvittävän näköinen vehje ja toisekseen, en ole löytänyt yrittämälläkään semmoista, jonka hihna ylettyy "vyötärön" ympäri. Luojan kiitos.
Jostain omituisesta syystä muutamana viime vuotena olen alkanut suosia hihattomia yläosia kesäisin, joskus talvellakin. Kaikesta huolimatta. Se on semmoista siedätyshoitoa. Minulle ja muille. Lapset joskus tuijottavat pitkään, mutta en minä sitäkään huomaa kuin vahingossa. Kun kädessä on rujo arpi tuolla allipuolella.  Jotenkin vaan tuli mieleen, että asenne erilaisia tapauksia kohtaan asuu todella syvällä suomalaisessa mielenmaisemassa. Tätähän minä pohdin aiemminkin. Että vaikka kuinka pelaisi suvaitsevaista ja avarakatseista, pääsee primitiivireaktio yllättämään toverin ihan simona. Ja aivan puun takaa.

Kun nyt rilleistä tuli puhe tuolla otsikossa, niin olen hukuttanut jonnekin, tuskin tuohon paikalliseen jorpakkoon kuitenkaan, kaksitehoklasini. Ei vaan tuppaa löytymään niin mistään. Sen sijaan olen löytänyt kahdet ruskeasankaiset, yhdet "pitsisankaiset", yhdet mustasankaiset ja yhdet aurinkolasit. Voimakkuuksilla. Voimalasit? Voi että. Rillien kanssa on elo muutenkin helepompaa, kun näkee, mihin menee. Vaikka sanotaan, että millään muulla ei näe niin hyvin kuin silmällä. Protest! Minä en näe, ilman rillejä. En näkisi tuota sapuskaakaan. Että viipaloinko mahdollisesti kesäkurpitsaa vai kurkkua. Tulisi meinaan aika vetinen "lasagne" jos vääntäisin sitä kurkusta..Jaa-a, mitenkähän lasagnea väännetään kurkusta? Kaksin käsin? Kuristusotetta vaan tiukemmalle? Äh, siis vihanneksesta, nimeltä kurkku. Tarkalleen ottaen, onko kurkku hedelmä, vihannes vai marja? Mansikkahan ei ole marja vaan turvonnut kukkapohjus. Että meni taas ruokahalut.

Mutta väkisin tulee myös tuosta otsikonretaleesta mieleen tämä suomalaiskansallinen vierasperäisten sanojen ääntäminen. Olympiaa suomalainen ei koskaan saa sanotuksi oikein. Paitsi H.Kahila ja Arvi Lind. Grilli on myös melko korkealla vaikeusasteikolla. Rillihän siitä tulee. Ja kaikki sanat, joissa on B, D ja F. Pohojalaaset ei saa tuota D-kirjainta sanotuksi millään. Se onkin varmaan niitten aapisiikin painettu kohdalle ÄR; REE. Aa, Pee, See, Ree, Eee, Ähvä(lausutaan V). Siellähän on näitä V:llä alkavia traktoreitakin luvuittain! Voortti, Viiatti, Verkussoni ja Valmetti, unohtuiko joku? Voortsonni? Ventti? Muttei tästä tämän enempiä.

Mieleen juolahtihe tässä AAMUGRILLAUS. Ulkona on sovelias lämpö, kaasugrilli vaatii vähemmän ponnistuksia, hifistelyä ja odottelua kuin tuo hiiliversio. Eli kaasutan aamupalani. Taidan tehdä parit munakoisonyytit. Kun tuo koisokasvin tuotos killuu niin kivasti ensimmäisenä vihanneslaatikossa. Viipaleiksi vaan vinottain(itse asiasta luultuna: viipaloin ja suolasin se jo!), suolataan ja odotellan, kun kasvi itseksensä itkeskelee. Taputellaan ajoittain talouspaperiin ne krokot eikun munakoisonkyyneleet. Eilen ostamastani siskonmakkarapaketista napsautan saksilla kaksi pötkälettä. Turistan ne kulhoon, jossa on jo tuorejuustoa, valitsin siihen chilimaustetun tuorejuustonlopun. Sotketaan lusikalla. Maustan vielä vähän, pippuri on oivallista mihin tahansa. Käytänkin piruuttani maustepippuria. Sudin vähän oliiviöljyä molemmin puolin viipaleeseen, tinttaan noin vajaan ruokalusikallisen makkaramössöä toiseen päähän ja rullaatirullaati. Tikulla kiinni ja se on siinä.

Siskonmakkarasta saa kaikensorttisia täytteitä näihin muuten tylsiin juttuihin. Niinkuin herkkusieniin. Muuten eivät maistu miltään. Paitsi palaneilta herkkusieniltä. Taidankin sotkea muitakin täytteitä tuosta siskonkorvista. Mainittuihin herkkiksiin, kaalinlehdille(eräänlainen kaalikääryle syntyy tästä) ja sen, mitä jää sotken keskenään, leipaisen pihveiksi kuumalle pannulle ja otan hiiligrillin makua niinhin illemmalla. Kaikkea tuntuu voivan grillata. Noh, ehkei kaurahiutaleita ja suklaata sentään, mutta vihannesosastolla on grillaajan taivas. Olen minä grillannut hedelmiäkin. Omenoita, banaaneja, ananasta, päärynää noin joitain mainitakseni. Banskun voi nakata grilliin kuorineen. Muuta viipaleina. Ananas kuorittuna.

Ai pakana, saatiin eilen haukia tuosta lammikosta. En jaksanut niiden kanssa enää pelata ehtoolla. Joten suolistin ne ja tungin täyteen nokkosia ja oheen ripsauksen suolaakin laitoin. Riivin vielä nokkosia laatikon pohjalle pediksi. Tyrkkäsin kalat siihen maate, täysine nokkosvatsoineen ja peittelin tiiviisti nokkospeitolla. Säilyvät ilman jääkaappia iltaan. Ovat kyllä kellarissa viileässä, muttei siellä nyt kuivatuksen aikaan mitään kovin kylmää ole. Tiedän, että kun otan vedenelävät sieltä nokkosten lomasta, niin ovat melkein yhtä tuoretta tavaraa, kuin lutakosta nostettaessa. Suolettomia poikia! Sitten eikun rilloomaan. Ei niitä suomustaa kannata. Öljytään vaan ritilä ja kuivaksi pyyhitty kalannahka ja pannaan hitaastikytevään grilliin. Tehdään joku herkullinen majoneesisalaatti kalan kaveriksi. Hauki kun tuppaa sisältämään myös ruotoja, niin palasia voi nakella sinne salaatin viereen. Nautitaan hyvän oluen kera. Keravan kuraa ei lasketa olueksi. Enkä nyt ala mainostamaan alkoholipitoisia juomia. Sahti on ruoka.

Mainoslauseiden hyöky on välillä ihan käsittämätöntä potaskaa. "Grillauskausi kuumimmillaan"(no vittu varmasti, eihän ne makkarat kylmässä grillissä paistu); "Kesän kuumimmat bikinit"(siis rannalle reporankana ja hiki valuu solkenaan, kun bikinit kuumottaa);"Kesän kuumimmat autokaupat!"(NOT. Minä en kuumaan ilmanalaan sovi, enkä siis mene autokauppaan hikeä vuodattamaan); "Kuumimmat sijoitusvinkit"(Että hiilihankoa tanaan vaan ja osakekaupoille); "Kuumat kesätytöt sivulla 25"(Heti kotiin! Kuumeisena ei saa hillua vähissä vaatteissa pitkin kyliä!); "Kesän kuumimmat grillausohjeet!"(eihän niitä voi syödä, jos ne on niin jumalattoman hottisia, sormet ja kituset pallaa!!) *huoh* Minusta olisi tullut oivallinen sloganien vääntäjä. Mainostoimistot, ohoi!

Käsi on edelleen toistoiminen. Särky on taas mittaamaton. Peukalo. Peukalo on riehaantunut särjeskelemään. Enkä oikein saa mitään aikaiseksi. Nuo munakoisoviipaleet ovat vähän hoippuvia, kun nirhasin niitä vasurilla. Mutta eiköhän tämä tästä. Enkä usko, että tähän amputaatiokaan auttaa. Käsi lähtee. Särky jää.

Mutta yrittäkäähän selvitä viikonlopusta. Sommoro.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tee tee!

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitten itsekseni oodeja alkavalle suvelle. Saispa nähdä kerran tässä elämssä miten korrektisti suomalainen poliisi poistaa omituisen mummelin lapsia pelottelemasta. Eikä pelkästään lapsia, vaan erittäinkin aikuisina itseään pitäviä. Suomeen ei mahdu minkäänlaista erilaisuutta.

Erilaisuudesta puheenollen, olen ollut kyllä koko ikäni jotenkin omituinen ja outo. Lapsena minulla oli jopa oma pieni mielikuvitusmaailmani, johon menin leikkimään, kun piti ottaa päikkärit. Se puoli vuotta, jonka tarhannatsitädit kestivät meikäläistä, päivällä nukkumaanmeno oli melkoinen sessio. Osa populasta meni ihan kiltisti koisimaan, mutten minä. Usein "JA NYT PÄÄ TYYNYYN JA SUU KIINNI!!TÄÄLLÄ EI LAULETA, KUN MUUT NUKKUU!!!" -kersanttiärjyntä herätti koko muun sakin. Sen jälkeen nukahdin minä, pahoilla mielin ja kallella kypärin. Minähän vaan lauloin tuutulauluja muille, niinkuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi. Tai sitten minut retuutettiin käsipuolesta sänkyyn, kun olisin mielummin leikkinyt niillä leluilla, joihin en ollut jostain syystä päässyt käsiksi.
Näihin muistoihin liittyy vahvasti myös tee. Ensimmäiset muistikuvat on juuri tältä herkältä 3-4v ikäkaudelta, että tee on jotenkin hassun makuista. Ei ihan kahvia, muttei mitään muutakaan. Sain yleensä teeheni jättilusikallisen sokeria ja ison lorauksen kunnollista kulutusmaitoa, jota ei enää saa. Siinä oli 4,5% rasvaa, jos oikein muistan.

Tee tuo mieleen myös muita hauskuuksia. Ratsastusleirin, rippikoulun, nuorten illat riparin jälkeen Soukan kappelilla, rahojen totaalisen loppumisen (ei ollut varaa kahviin)  ja paljon muuta. Nyt sitten löysin vihdoin viimein teen, joka ei herätä sym-, em- eikä muitakaan patioita. Liptonin keltalippuiseen pussukkaräkään en koske kuin pitkällä tikulla, jolla nostan sen kompostiin. Sama muille mustaa teetä sisältäville pussukaisille. Pthyi! Olen nimittäin keittänyt järkyttävät määrät vihreää teetä eri variaatioina. Nyt on tapetilla (myös kirjaimellisesti, kuppi läikkyi) minttutee. Tuossa omituisessa "puutarhassani" on selvinnyt nimittäin talven yli piparminttu, timjami, saksankirveli ja lipstikka. Ja minttu tietenkin elinvoimaisimpana. Olen heitellyt sitä pitki mäkeä, joten se tulee olemaan riesa täällä vielä sukupolvien päästä. Ellei sitä ennen moottoritie jyrää meittiä. Enivei. Sain aamupäivällä aikaan niinkin paljon, että keitin siis pannullisen Japan Senchaa, lisäsin suoraan pannuun teenlehtien kanssa kourallisen minttua, haudutin 4min., kaadoin sen järkyttävään tupperkannuun, lisäsin raikasta porakaivovettä, peitin ja jätin jäähtymään. Maistoin, lisäsin kylmää porakaivovettä ja keitin toisen pannullisen samaa kamaa. Kaadon, sanoisivat teehifistelijät. Se on nyt jäähtymässä. Pitää vaan muistaa, ettei ime tuota enää kuuden jälkeen. Tai menee valvoskeluksi.

Tietenkin. Hyppynen on taas siinä mallissa, että perkele. Haava alkoi jonkin verran vihoitella. Menin ja poistatin tikit ja eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Mutta tätä neulanterävää kipua minä ihmettelen! Kun olen perkele joutunut ostamaan valmiiksiviipaloitua kamaa avioliiton kautta saadulle lisäosalle. Eli juustot ja leivät. En ole kärränyyt kottikärryjä, enkä ole myöskään kanniskellut kauppakassia tai kaljakoria, lihalaatikkoa, perunasäkkiä enkä tehnyt edes autoremonttia tai vaihtanut renkaita. Enkä varsinkaan ajellut rätkällä. Ja aina vaan pistää. Onkohan kirurgi unohtanut haavaan tärkeitä tavaroita? Toivottavasti luottokorttinsa ja paljon rahaa. Sippinä ei ole siisti olla. Siksi olisinkin kovin kiinnostunut syssymmällä taas työnrytkeestä.

Mutta nyt toverit, ulkotiloihin! Evääksi Hesari, se teekannu ja aurinkolasit sekä kotsa ottalle. Tuo Fjälräven -lippis päässä ei kyllä uskalla liikkua missään ihmisten ilmoilla, otan sen pois päästä, jos menen näköyhteyden päähän mahdollisista inehmoista. Sommoro taas tältä haavaa. (perkele, kuinka nerokas kielikuva!) Ja TSUPUKKA  kiitos palkkipaikasta blogissasi. Saat minultakin sijoituskodin tuolta vasemman käden puolelta. Elä ja jää henkiin! Siis tota niinku, että ottia tuota.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Skandaaleja, kohuja ja häiriöitä

Pitikö sattuakin silmääni jonkin sortin lihamyllyn lopputuote. Siis laatikollinen koneellisesti erotettua lihaa. Siinä oli siis kaikki. Jänteistä ja rustoista alkaen. Nahasta en tiedä. Suomessa kauhistellaan kamaraa, kun jossain päin maailmaa siitä tehdään possusipsejä. Haluan niitä tännekin. Pitänee perustaa marginaalinen ruokakauppa.

Semminkin hevonlihasta pidettiin älämölö, että kauuuuuheeeta, kun on kaakkia ja kamaraa samassa sapuskassa. Sattana. Oli ihan kauhiaa, niinkuin olisi terveydelle vaarallista syödä kopukkaa. Ei TOD. Hevoisenpaistia ja vasikkaa on aivan yhtä vaikeaa saada, kuin kamelia neulansilmän läpi. Sano. Perkeleellinen kohu siitäkin tuli.
Seuraavaksi lehdet ja muu meeeedia luetuttivat kansalaisilla, että halal -lihassa olikin possua. Karmeus oikeauskoiselle se. Ja taas oli asialla kasvoton, hajuton ja mauton lihanvälitysliike jossain Alankomaiden alamaailmassa.

Ihan vähän kääntää meikäläistä taas siihen malliin, että tilateurastamoille toimilupia ihan yhtenä köytenä! Nyt. Heti! Valvira ohoi!! Minua edelleen sapettaa tämä erikoisliikkeiden ja sen semmoisten vähyys. Kyllä niitä jostain Stadista löytyy, mutta että tässä lähempänä...nou vei. Toisaalta sen virkaa toimittaa mm. MakuMaku josta saa eväät kotiovelle. Ja muutama muu. Tahtoisin silti mennä fyysiseenkin kauppaan, valitsemaan itse lihat ja vihannekset. Kalaa tulee tuosta lähilammesta. Parhaimmillaan viiden minuutin sisällä vedestä pöytään. Sen verran menee, kun kala on nostettu, verestetty, kannettu kotipihalle ja suolistettu sekä laitettu grilliin. On muuten ihan erinomainen maku! En grillatessä yleensä suomusta kalaa, ettei se kuiva. Varsinkin hauki on eto kuivamaan kypsennyksen aikana. Sille tehdäänkin reipas kastike, jota laitetaan lautaselle kyytpoijjaaksi.

Häiriintyi jälleen mediamaailma ja me sen myötä, kun taivaalta alkoi tippua kuin mannaa erilaisia ruokapaljastuksia. Miten geenimanipuloitu eväs onkin vaarallista terveydelle, melkein yhtä hirveää, kuin Rainbow -pannukasvikset. Niissä kun piileskeli vanhaa kunnon belladonnaa...hulluruohoa. Kukaan ei vaan sanonut, että hulluruoho on vanha lääkekasvi. Sillä on taipumusta putkahdella vuosikymmenienkin jälkeen pelloille ja navetoiden taakse tai mihin sitä on sattunut ropsahtelemaankin. Kuvauksesta päätellen kyseessä oli okahulluruoho. Sitten on vielä hullukaalikin. Sekin on vanha lääkekasvi.

Tuli tuosta kalasta ihan tolkuton mielihalu silliin ja varhaispottuihin. Ensimmäiset suomalaiset uudet potut bongasin ihan tällä viikolla. Kalliita olivat, juuttaat. Joten joko vanhaa pottua tai espanjanperunaa. Mutta silliä! Ostin näitä fileitä, joista itse teen sitten sopivaa. Mm. kaalinlehtihaudutettu silli on erittäinkin hyvää! Ei tarvita kuin varhaiskaalin isoja päällyslehtiä, niihin kääritään puhdistettu ja ehkäpä liotettukin  sillifile, vähän mausteita ja uuniin foliossa. Tai grilliin. Sinne voi niitä pottujakin laittaa. Kastikkeeksi ranskankermaan sotkettuja vihreitä yrttejä: tilliä, persiljaa, rakuunaa ja ihammitävaan käteen sattuu. Kirveli on yllättävänkin hyvä! Ja iäntäkohen. Kaalinlehdetkin voi syödä, jos sielu sietää. Jos sielu ei siedä kaalia, niin leivinpaperia enste ja sen perästä sanomalehteä, tiivis paketti -> folioon sekä sama menettely. Ai juu: Uuni 225 astetta Celsiusta annetaan olla fishujen siellä 10-15 min. Pikkupaketti kypsyy tuotapikaa. Ja jos jälkilämpöä haluaa hyödyntää, niin voi tehdä marjapohjaisen marengin: marjat vuokaan ja päälle lapioidaan rutkasti valkuiaisvaahtoa. Uuniin. Otetaan pois, ennen kuin palaa.

Semmosta. On näämmäs näistä etukottiin sorhituista kirjoituksen tapaisista iloa tässä käsipuolen elämässä.  Wiikendiä vaan kaikille tervekätisille! Ja eritoten vähävammaisille kohtalotovereille.

torstai 23. toukokuuta 2013

Neljän tähteen illallinen

Minä suuressa persoonassani en kuulu silmäätekevien kansalaisten alati rikastuvaan joukkoon. En. Olenpahan kiukkuinen mummu peruspäivärahalla ja lisukkeilla. Siksi välillä ihan jumalattomasti sylettää reseptien yletön hifistely milloin minkäkin sortin äyriäisillä ja maamyyrillä. Viinisuositukset siihen kylkeen ja ehkä kerran olen törmännyt niissä alle kympin pulloon. Jaa, että mistä tämmöinen kiusalline purkaus? No lempiläpyskä Hesarista tietty. Ennen siinä oli siedettäviä reseptejä NORMAALILLE ihmiskunnalle. Nykyään reseptistä kuin reseptistä on vaikeaa löytää helppoa, nopeaa ja edullista. Phah! Päin vastoin. Minulta palaa joka kerran käpy, kun yritän muutella resettiä edes jotenkin siihen suuntaan, että saan siitä halvemman version. Köyhät kyykkyyn! Hep!

En ollenkaan ihmettele tätä nykypäiväistä hoitosuositusta, sehän on täynnä edullisia ratkaisuja, paitsi yhteiskunnalle. Vilja on halpaa, peruna on halpaa ja vesi on liki ilmaista. Sokeritautinen voi syödä sokeria. Sokeritautinen voi syödä helvetisti sokeria päivässä, kunhan muistaa oikean lääkityksen. Diabeteshoitajani sanoin: "Insuliinilla ei ole sivuvaikutuksia!". Samainen naarasihminen ei ihmetellyt yhtään hiuksianostattavaa insuliinikuormaani, joka silloin ylsi yli 250 yksikön. Lihomisesta kyllä jaksoi säksättää, kuin vihainen orava. Parin vuoden takaisella sairaalareisulla lääkäri oli lentää selälleen, kun kuuli inskamääristäni. Tilanne on nyt viimevuodesta helpottanut yli 120 yksikköä.

Edelleen pitää rämpättää alaviistoon noita määriä. Sekä elopaino- että inskamäärää. Mutta 22kg näyttää olevan pysyvästi poissa. Nyt on tietysti aika seuraavaan askeleeseen. Seuraava kilogramma. En aio pitää mitään kiirettä siksikään, että en kärsi läskeistäni, lääkärit ja hoiturit kärsivät näistä paljon enemmän kuin minä. Onneksi se hemmetin pilliheinä, joka itseään nimitti lääkäriksi, ei ole omalääkärini enää. Aionkin laittaa eteenpäin "nöyrän pyynnön" ettei minun enää tarvitsisi vaihtaa lääkäriä. Eikä varsinkaan käydä tämän edellisen tohtorin vastaanotolla. Minulla kun on vähän hampaankolossa. Voi tulla itketettyä tyttöraukkaa.

Mistäs minun pitikään... niin joo, tästä Hesarin reseptiikasta. Kyllä hyvin ymmärrän tätä työn, levon ja sairauden vaivaamaan kansakuntaa, jolla ei pysy takki juoponnapissakaan, jos itsetunto on koko ajan alamaissa, konsultit kertovat mitä nyt pitää tehdä ja erilaiset hyvinvointipalvelut ja -valmentajat käärivät tuohta kuin kalamies siimaa. Siinä on naurussa kuulkaa pidätteleminen, kun astrologiaa ja kansanparannustiedettä apunaan käyttävä ravintovalmennusohjaajakäyttöteknikko loihe lausumaan: "Sinun täytyy aloittaa elämänmuutos, minulla onkin tässä jo valmiina sinua varten ohjelma á 220€ per sivu, tuhatsivuinen katalooki sun elämästä tän käynnin jälkeen, Mars on nyt hyvissä asemissa Kuun takana ja Venus näyttää olevan ulkohuoneessa." Siinä vaiheessa tulee kysyttyä vienosti, että mitäs tää peruskäynti kustansikaan, voisin maksaa pois ja lähteä kotiin. Phuuuh.

Ja taas eksyin aiheesta. Hyvä niin. Sillä muuan herkku on, josta en oikein raaskisi luopuakaan. Silliperunat. Siis ihan keitettyä perunaa ja silliä, jos silliä ei enää purkissa ole, niin käytetään sitten sillin lientä. Ja voita. Ehdottomasti voita, eikä mitään akselirasvaa. Taannoisessa (viimeviikkoisessa) käsioperatsiuunissa ollessani, tuli keskusteltua hoiturin kanssa, joka suosittel Beceliä (vade retro, satana!) kolesteroliongelmiin. Vinguin vastaan, että jos mun kolesterolit on nyt vähän yli 5 mmol, niin mihin helvettiin minä sitä Becelinpaskaa käytän? Päivän pilaamiseenko? Sillä se ei pääse lähellekkään ruokapöytääni.

Mutta mitä tämän päivän eväisiin tulee, niin nyt on kaali taas kova sana. Uutta unkarilaista on jo hyllyissä. Tein itselleni iloksi maitokaalia. Nam. Voita kanssa. Heleppo resetti kuin mikä! Silppua varhaisempi kaalinkerä soveliaiksi palasiksi, laita kattilaan köntti voita ja kaalit, levy täysille. Sekoittele kaalia ja voita keskenään jonniin aikaa, äläkä päästä palamaan. Kun kaali on velttoa ohuimmista osin, hulauttele sopivasti maitoa mukaan, mutta niin, ettei kaali peity. Ripsauta sekaan suolaa ja voita, tarkista maku. Annan hautua hiljaisella tulella niin kauan, että paksuimmatkin lehtiruodot ovat pehmenneet. Hurjimmat syövät tätä rrruisleivän kanssa. Minulle riitää ihan sinällään. Tai ehkäpä kylmän sikavainaan uunissaahaudutetun lihan keralla. Tai vaikka keitetyllä kanankevennyksellä.

...kädestä sen verran, että tikit kiristää ja kämmenpohjaa särkee. Käsipuoli edelleen. Splaah, kirjoittaminen kestää. Minä koitan kestää.

torstai 16. toukokuuta 2013

Yksikätinen rosvotar

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Minulla on kasvanut lähinnä kipu ja kipukynnys. Käteni on ottanu taas kierroksia ihan kaikesta siinä määrin, etten enää viime viikon loppupäivinä nukkunut kuin särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien voimalla. Nappia vaan huuleen. Siltikin heräilin kesken unien ja sehän teki hevelettoksen hyvää työkunnolle. Pox. Silmät roikkuivat puolitangossa körötellessäni kotoa kohden asemapaikkaa. Enkä herännyt edes mustalla kahveella. Jotenkin haahuilin taas kotoon. Ja kiroilin tätä dominoivaa kipua.

Ja sitten paukahti eteen leikkaus, jota olin odottanut jo talvemmalla. Ettei menisi tämä puutarhurointiaika ihan pieleen. No, menihän se pieleen ja poskelleen. Sain tiistaina kuulla, että torstaina leikellään hyppystä, sitä oikeaa, jälleen! Välissä olisi käytävä tarjoamassa kättä tippaiitan tykönä. Sekä filmattava syän. Verenimijä olikin oikein ekspertti, tälläkertaa suoni löytyi heti ekalla, eikä kyynärtaipeessa ole helvetinmoista sinelmää muistuttamassa labrareisusta.

Kirjoitin jo tiistaina pohjat tälle postaukselle, mutta poistin ne, koska homma ei näyttänytkään ihan niin huvittavalta, kuin luulin. Mutta tiedoksi vaan kaikille, että haalin tässä keittokirjaa toisen perään...TAAS. Nyt Kolmosta ja muuta perinneherkkukirjaa. Ihan kuin ei omat aivot enää riittäisi luomaan sapuskoita, vaan tarvitaan oikein resettiopus siihen. Toisaalta, keittokirjat ovat mahottoman virikkeellisiä. Sieltä voi löytää vaikka mitä kivaa!
Kuten rössypottuja, taltrikkikurkkuja, rönttösiä ja tietenkin pottipaistia. Ei huono!

Synkistelen nyt aamuyöstä tässä koneella, kun avioliiton kautta saatu lisäosa heräsi jo ammoin ja rönysi töihin. Lievästi kauhuisena ja ilman ruokaa joudun päivystämään tässä puoli kahdeksaan asti, kun naapurin setä on luvannut tyyrätä minut lasarettiin. Siellä pitää olla ilmoittautumassa klo 8.00. Miksi hitossa justiin kello kahdeksan? Ei kello kolme eikä kello yksitoista. Vaan saatana kahdeksalta.

Ai niin, ihmettelin tässä jo ammoin, että mikä hitto on iskenyt housunvyötäröön. Kun ei kiristä, eikä purista vaikka kursin jo sisäänkinpäin sivusaumoista. Olen hukannut jonnekin 22kg elopainostani ja 12cm vyötärönymmyriäisyydestä, tekemättä asian hyväksi juuri mitään! Tai oikeammin en ole ollut millään laihiksella enkä edes kovin nuukasti noudattanut mitään hiilarirajoituksia. Päin vastoin. Olen reuhannut välillä jopa jäätelörasiassa, mättänyt parit voikkarit huuleen ja muutenkin elänyt kuin elopellossa. Tosin sokerimittari kaverinani.  Ettei aivan mene hurlumhei koko verensokuritasot. Eikä menneet. Kummallista sinänsä. Samalla tavoin olen maannut sohvalla kuin ennenkin, nyt tosin työpäivän päätteeksi.

Päivän reseptinä toimii tänään lasillinen vettä ennen kello 6.00. Sen jälkeen ei saa enää litkiä mitään, eikä varsinkaan maitoa. Mitähän jos imaisisin puolilitraa piimää? Ihan vaan sen vuoksi, että sitä on kivempi oksentaa kuin maitoa. Maidosta tulee pahaa, mutta piimä maistuu vielä takaisin tullessaankin piimälle. Enkä saa muuten ottaa aamulääkkeitäkään. PErkEle. Jos ihan muutama yksikkö inskaa? Että oikein huojuisivat verensokurit sitten siinä pöydällä maatessa. Voisi oihkaista ja höykyttää hoitureita...äh, taidan tyytyä olemaan tälläkertaa kiltti ja noudattaa ohjeita. Joten lähdenpä tästä ruuttaan ja sen jälkeen sitten tuonne lasareti uumeniin.

Kohta olenkin sitten yksikätinen. Mutta rosvoa minusta ei saa itkemälläkään. Niitä huitoo täälläkin ihan haitoiksi asti. Mutta sommoro ny!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mitä, joko on kevät?! Joko maaliskuu loppui?

Tähän alkuun pitää sanoa, että oho. Niinkuin lapsuuden ajan Eemeli. Tyyppi kävi pitkin Suomea työväentaloilla ja tanssilavoilla jorisemassa joutavia ja ehkä vähän laulaa luikauttamassakin. Hyvässä lihassa oli setämies, juu. Vähän niinkuin muutkin kansanhjuumorin viljelijät. Jaakko Teppo jysähtää ensimmäisenä mieleni verkkokalvoille. Mutta eihän minun tästä...höh.

Aika on todellakin mennyt kuin siivilä. Kuin filminauha. Tai minkä tahansa vikkelä otus. Vastahan se oli helmikuu. Ja maaliskuusta ajattelin, että bloggaan teidän kaikkien muutaman lukijan harmiksi ahkerammin. Paskat. En onnistunut toteuttamaan ajatusta edes uhkauksen tasolla. Sen sijaan olen yrittänyt olla sotkematta muiden tekemisiä. Olen epäonnistunut siinäkin surkeasti. Hävitin mm. tärkeitä tiedostoja ja silviisii. Taidettiin tykätä siitä vedosta ihan vietävästi. Voi olla, ettei jatkoa seuraa. Tai sitten seuraa. Se jää nähtäväksi, mitä seuraa. Ja kuka. Erityisesti.

Vilkas mielikuvitukseni on loihtinut harmikseni kaikenlaista tekemistä jopa niinä päivinä, kun olen ajatellut aamupäivän maata sohvalla syleksimässä kattoon ja iltapäivän maata samalla sohvalla väistelemässä putoavia...Olen löytänyt itseni vaeltamassa muiden zombien keralla kohden auringonnousua. Vaikka idästä harvoin mitään hyvää on tullut. Niin aina vaan tuon Onnahtelevan Olkan tie vie kohden itää. Ajatus on alkanut itää, että miksei länteen? Kaipa sitä pitää joskus länteenkin. Tosin länteen vaeltavia autonostureita ei ole vielä näkynyt, joten ehkä ei kannata, sillä kevät viipyy, kun niitä ei näy. Autonosturit ovat yhtä vakaa kevään ennusmerkki kuin muuttolinnut.

Puljaan nykyisin jälleen ruokatarvikkeiden kanssa työkseni. Kyllä sekin työstä käy. Tuppaa käymään ylikin. Ylityöksi. Toisinaan jopa ylivoimaiseksi. Kun luonnonvoimat ovat vastapäivään. Ja vastaan. Vihtaan ei sentään. Luonnonvoimista tuli mieleen luomu. Sekä se, että luomuvihannekset ja -juurekset lopahtelevat tässä keväimellä. Tai sitten niiden löytämine on pirun hankalaa! Josko vaikka ne piiloutuvat himoitsijoiltansa jonnekin koloihin ja luolastoihin, ettei vaan joudu pilkotuksi pataan. Ja se hankaloittaa monen innokkaan luomuilijan evään hankintaa. Nyt olisin kiinankaalia vajaa!

Siitäpä pukkasi pieneen mieleeni, että koska osa porukasta ei voi kestää ajatusta, että tekisi makkaraa itse, niin mikä estää tekemästä kääryleitä? Kiinankaalista saimme kystä kyllin me, jotka olemme käyneet koulumme ja aloitelleet työpaikkaeinesruokailumme 1970-1980 -luvuilla. Kiinankaali oli se salaattiaines, joka pilasi monen tyypin salaatinsyönnin heti tiskin alkumetreillä. Sitä ei sitten kotiin ostettu vaikka aseella olisi kauppias uhannut. Ja usein se pakkasi olemaan epämääräisen mustapilkkuistakin. Olen tässä aikain saatossa keksinyt halvalle ja mauttomalle kaalintapaiselle monen monituista käyttöä. Salaattiin en sitä suostu suikaloimaan, pilkkomaan enkä silppuamaan. On se sen verran kamalaa. Mutta lämpimään evääseen se uppoaa kuin vanh veitsi voihin!

Niinpä:
Teepä tälviisii!

Kokonainen kiinankaali

Voita paistamiseen

700g sikanautaa (siitä yli, mistä aita on jo maassa), luomua toki mielellään!
300g silavaa hiton pieninä kuutioina.
½ tl (vajaa) maustepippuria, inkivääriä ja pomeranssia kutakin
2 tl suolaa
½ tl (vajaa) korianteria, persiljaa ja timjamia kutakin.

Vaivataan nuo ainekset erittäin hyvin esim. muusinuijalla (nyt vanhemmat armeijankäyneet henkilöt hörähtelevät) ja paistetaan pieni koe-erä pannulla. Käsiäkin saa vaivaamiseen käyttää. Ota sormukset pois, että ei tarvitse timangeja etsiä taikinasta. Jos koe-erä maistuu hyvälle, ei tehdä korjauksia makuun lisämausteilla. Jos ei, lisätään sitä, mitä luullaan puuttuvan. Yleensä suolaa. Toki omanmaun mukaisia mausteitakin saa käyttää!

Riivitään kiinanakaalista isot päällilehdet ehjinä irti. Pienilehtisempi ydin säästetään muihin toimiin. Esim. sopanjatkeeksi. Otetaan niitä isompia lehtiä, höyrytetään kantapuolelta (pistä vaan pystyyn höyrytyskattilan ritilälle) pari-kolme minuuttia, että pehmenevät sopivasti, eivätkä löllöönny.  Tyvi painellaan vähän litteäksi, kun ovat jäähtyneet ne lehdykät. Päälle laitetaan pari lusikallista täytettä, siis sopivasti, ja aletaan rullata kuin kaalikäärylettä ikään. Nämä eivät aina suostu pysymään rullalla vaan niitä on vähän autettava hammastikulla. Olen joskus hammastikkujen puutteessa työntänyt niitä grillitikkuun useampia. Ota pannulla näihin kääryleisiin rusketusta voissa paistamalla ja laittele nätisti uunipannulle mieleiseesi muodostelmaan. Tilkka pannunhuuhteluvettä pohjalle ja uuniin. Eikä tarvitse sitten täysille sitä uunia laittaa, ihan +200 Celsiuksen asteikolla piisaa kivasti. Paistoliemestä, jota sinne uunipannulle kertyy, voi loihtia kastikkeen, suurusta vaan peliin eli ruskeakastikkeen tekoon vaan. Tarjolle joko kesäkurpitsaspagettia, kukkakaalimuusia tai sitten ihan perinneherkku pottumuusia.
Paprika-tomaattisalaatti virkistää kivasti muuten vähän hailakkaa ateriaa:
Silppua tomaattia, paprikaa(mikää muu, paitsi kilohinta ja kukkaro, ei estä käyttämästä erivärisiä paprikoita!) ja jonkunsorttisia, tai vaikka joka sorttia, sipuleita sekä noin puolikas kurkku siivilään, rippaise suolaa niskaan ja valuta tovi, esim. tuon muun aterian teon ajan. Sekoita tasaiseksi tarjoilukulhossa, lisää persiljaa plus mustapippuria ja laita tarjolle oliiviöljyä myös.
Iäntäkohen.

En muuten olisi ikimaailmassa arvannut, että maaliskuun kuihtumissaldoksi tuli NELJÄ kiloa, joka on ihan liikaa. Kilo viikossa. Miten mun kolesterolien ja verenpaineen nyt käy?! Eiiiii!!! Nehän saattavat vaikka vahingossa parantua! Enkä pysty kinaamaan enää lääkärien kanssa. Ai joo, minulla on menossa tämän vuoden kolmas "omalääkäri". Perkele. Taitaa olla varmaan jotakuinkin 15 lekuria tavattu sen saata..siis sikaflunssan jälkeen. Upeaa, kotikuntani, upeaa! Että retuperällä on hoito. Juu.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kas, kas, kohokas, oho!

Tulin haastetuksi Karppisiskojen munakisoihin. Kieku-munia minulla ei ollut, eikä pesämunakaan kuin nimeksi, mutta kehittelin pienessä mielessäni tämmöisen hauskan, nopean ja laiskallekin sopivan sekametelikohokkaan. Tulee koko eväs kerralla.

Otetaan muffinssipannu ja voidellaan se todella hyvin. Tai pieniä annosvuokia. Monta.
Tehdään kohokasta varten perus"taikina", tai niinkuin nuo kokit mielellään sanovat: massa.
Katsoa voi netistäkin ohjetta. Toisaalta, siellä on suklaakohokkaan ohjettä päntiönään...

Eli Massun kohokaskupit (My soufflè cupcakes)
Tehdään "kastike", niinkuin valkokastike ylipäätään tehdään. Olen käyttänyt tattarijauhoja, ja onnistuu oivallisesti niilläkin. Perussoossi.

  • 2 rkl voita
  • 1 rkl karkeita vehnäjauhoja tai noita tattarijauhoja, laitan yleensä vähän kukkuraisen lusikallisen.
  • ½ l kiehuvaa maitoa (menee se kerma tai kylmäkin maito...)
  • ½ tl merisuolaa
  • Määrät voi tuplata tai triplata tarpeen mukaan. (suosittelen tätä resettiä varten tuplaamaan)
  •  8 kananmunaa (loput 15 munan askista olet tietysti käyttänyt ruoaksi muuten)

  •  
    1. Sulata voi kattilassa ja vatkaa joukkoon jauhot. Keitä jauhoja voissa hetki, ennen kuin lisäät nesteen. Ropistele suola joukkoon. ÄLÄ mausta tätä kastiketta vielä tässä vaiheessa.
    2. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset kastikkeeseen. Jaa kastike kahtia. Vatkaa valkuaiset todella jämäkäksi vaahdoksi. Vaahdon pitää pysyä kupissa vaikka kupin kääntäisi nurin. Kuppi nurin. Laita jääkaappiin siksi ajaksi, kun teet kastikkeet valmiiksi.
    3. Ensimmäisen kastikkeen joukoon voit silputa vaikka savuporoa, kylmäsavuhevosta tai muuta savulihaa hienoksi hienonnettuna, mukaan timjamia ja rosmariinia ripsaus sekä mustapippuria, suolaa ei tarvinne lisätä...Ehkä vähän juustoa raasteena. Aurajuustokin voisi olla loistava vaihtoehto. Sekä sipulit, ainakin ruohosipulia voisi tuohon laittaa. Vääntele viimelopuksi joukkoon valkuaisvaahdosta puolet. Varovasti!
    4. Toiseen kastikkeeseen veivaa joukkoon 1 rkl tyrnijauhetta ja 3 rkl karpaloita, pari teelusikallista hunajaa (vinkki: lämmitä hunajaa hetkinen tai korvaa vaahterasiirapilla), ripaus vaniljaa (uutteena tai sokerina) tekee terää. Ja vääntelehdi se vaahdotettu valkuainen joukkoon siihenkin kastikkeeseen.
    5. Jaa kastikkeet kipposiin tai muffinssipellille, niin että niitä tulee yhtä monta kutakin. Työnnä uuniin, joka on 175 asteiseksi lämmitetty. Paista niin, että nousevat kunnolla. Ei ihan tarvitse uunin kattoon ottaa kiinni. Noin 25 minsaa täytyy jännittää. Makeammat kohokkaat muuttuvat vähän tummemmiksi kuin suolaiset.
     
    Tarjoa raikkaan salaatin seurana nuo suolaiset hiukopalat. Ja makeiden kanssa vaikka vähän syntistä jäätelöä. Itsetehty jäde on herkkuva.
     
    Tuommoisella nokkiin muita kilvankokkaajia.

    (OLI MUUTEN LÖPINÄ NUMERO 300...! HITON HYVÄ MINÄ!)