Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Lähti vähän lapasesta. Munattua munahuttua.

Tämä otsakkeen kommentti on hyvinkin kuultua kamaa esim. viikonlopun jälkeen. Toisilla lähtee lapasesta shoppailu, toisilla syöminen ja kolmansilla juominen. Kuten eilen valittelinkin. Sattuuhan sitä, että laps kirveen nielee. Tämänpäiväisessä dagenefterdagenefterissä olen antanut kertoa itselleni, että munakasrullan tekeminen virkistää kummasti! Perr...sekin sitten pääsi lapasesta. Hommasin taannoin kananmunia ihan polkuhintaan. Olivathan ne ikävä kyllä häkkimunia, mutta nyt hinta ratkaisi. Sillä vähävaraisuuden tässä asteessa en oikein tahdo jaksaa ymmärtää luomumunien päälle, jotka maksavat 10-15 egeä kenno (30kpl). Ostin siis halppismunia. Vajaa 2€ kenno. Ja monta kennoa! Munia oli yli 100..eli 5 kennoa. Tarvitsin toki leipomuksiinkin, ja voiteluihin. Ja koirille. Ja itselle, keitettäväksi. Tai paistettavaksi. Ja munakkaaksi. Juu. Nyt sitten välähti tässä tovi sitten, etten ole tehnyt munakasrullaa aikoihin. Enkä varmaan tämän päivän jälkeen teekään. Kolmas rullaatipohja jo uunis

Marhuuden turkkinoilla ja karvat pois kahvista.

Tämä on nyt vimmattua perkelettä, tämä kirjoittaminen. Kun on nihvistellyt hitaan nettiyhteyden, pyhän yhteisen reunakunnan ja sanan ymmärtämisen viidakoissa, niin kait sitä nyt hakkaa kaikenlaista sekä tänne että muuanne. Otin nimittäin eilen ensimmäisen kunnon kännin pitkiin aikoihin. Sellaisen, että aamulla silmien avaaminen pelottaa. Seuraavaksi pelottaa avata puhelin ja varsinkin viestivalikko. Tämän jälkeen pelkojen kohteeksi tulevat vaatteet. Ovatko kuinka rapaiset. Sen perästä vavistuksella ja kauhulla avataan a) sähköposti b) naamakirja. Että kummanko kautta on viini tarinoinut. Aletaan huokailla helpotuksesta, jos missään ei näy jälkiä humalatilan syvyydestä. Ja loput kieltäydytään uskomasta. Tärinä alkaa jo lakata. Jostain iltapäivälehtien "terveysosioista" olin havaitsevinani artikkelin, että miksi krapulat pahenevat yli 40-vuotiailla. En lukenut, kun on käytännössä kokeillut tuonkin. Aamukahvikaan ei oikein maistunut, oli karvasta. Karvas kalkki. Hyh, siinä o

Melkein pelkkiä jämäkokkausruokia.

Onko teillä koskaan ollut sellaista tunnetta, että tuttunne snobbailee? Varsinkin ruoalla. "Mä siis niin entykkää lipeekalasta!Hyi mitä kauheeta..!!" ja menee sitten jonnekin syömään bacalauta. Mä niin kärsin. Oli lipeäkala turskaa tai ei, niin periaate on sama. Kuivattua ja suolattua kalaa. Turskakalaa kuiten. Että mitä eroa näillä on? Ehkä valmistustapa. Tuota lipeäkalaakin kun voi tehdä monella eri tavalla. Kokeilkaa vaikka. Muhennosta, uunikalaa, gratiinia tai soppaa. Pitää vaan ihan vähän uskaltaa tehdä eri tavalla. Eräänä vuonna lipeäkalaa sai halvalla joulun jälkeen, jolloin tuli kehiteltyä näitä omalaatuisia kalaruokia, siihen asti kunnes kyllästyin totaalisesti, enkä syönyt sitä moneen vuoteen. Nyt buumi on taas valloillaan. Parhaimpia ja värittömimpiä kekkauksia oli lipeäkalagratiini. Jäi meinaan lippikala syömätä ja perkasin siitä ruodot ja siivilöin turhat nesteet. Eikun uunivuokaan. VOIdeltuun. Voilla voideltuun. Bechamel- eli valkokastikkeeseen vatkasin sekaan

Laatikointipäivän anti.

Kas kehveliä, kun aika lentää. Minä vaan en lentele juurikaan. En ole tässä viimeaikoina lentänyt edes nurin. Aatoskaan ei juuri ole lennellyt. Eikä kynä. Pari lautasta kyllä lenteli, kun ote kirposi vallan vahingossa. Onneksi olivat tyhjiä ne lautaset. Tiskarista kaappiin menossansa. Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih. Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskus

Keskikokoinen laihdutuspaniikki ja Pohjoismainen ravitsemusdirektiivi.

Olen pysytellyt tiukasti poissa viimeaikaisista ravitsemus-, laihtumis- ja muista tunteita herättävistä, perimmäisiä kysymyksiä ja atavistisia vaistoja pöyhäyttävistä, asiosta. Kuten syömisestä. Syssyllä kun pudotetaan kesäkiloja, ennen joulua laihdutetaan pikkujoulukuntoon, joulun jälkeen pyristellään eroon joulukiloista, keväällä talvikiloista ja yritetään epätoivon vimmalla bikinikuntoon kesäksi. Sama karuselli alkaa alusta joka vuosi uudelleen.Uudelleen. Saattaisinpa väittää, että laihdutuksella leipänsä (!!) tienaavat ovat keksineet ikiliikkujan ja iänkaikkisen raha-Sammon. Eikun DanskeBankin. Äh, siis tienaavat sumeilematta rahaa, mainetta ja kunniaa! Olen ihan jumalattoman kateellinen moisesta. Joukkoon onneksi mahtuu aina muutama järjen äänikin, joilla on palava tarve tutkia myös sitä, mitä on näiden laihtumisväitteiden tuolla puolen. Aina tuolloin tällöin käydään sitten julkinen kädenvääntö ja sanansäiläily esimerkiksi teeveeseessä. Tai hitaammalla vaihteella lehdykäisten si

Sano kyllä lääkekokeille!

Että mitä, että? mahtaa moni pohtia tuosta otsikon asettelusta, ettäkö lääkekokeita kannattamaan? Noh ei. Vaan lääkeksi kokkaavia kotikokkeja tarkoitan. Sillä ruokahan on lääke! Olet mitä syöt! Syöt mitä on! Ruokaa lääkkeeksi kaikkeen! Ja kansa lihoo, valittaa, saa masennusta, diabetestä, munuais-, maksa- ja sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimuksia tehdään ja teetetään. Kansa hurraa kuin Suomi-Venäjä -jääkiekkomaaottelun toisella puoliajalla, kun Venäjä tekee maalin. Ei ole punakone niinkuin ennen, Suomi johtaa yhdellä maalilla. Kaukalon reunatkin ovat kuin Tikkurilan värikartta. Jaa, juu, mitäs minun pitikään. Niin sitä, että koska ruoan väitetään olevan lääke ja lääkkeet tuppaavat olemaan kalliihkoja, niin varmaan siksi kunnollinen ruokakin maksaa mansikoita ja hunajaa. Olisi kyllä korkea aika vapauttaa sapuskat kaikensaatanan veroista. Mitä lääkkeisiin tulee, niin makuhan niissä on aivan toinen. Ja harvemman olen kuullut grillaavan tulehduskipulääkkeitä ehtoopalaksensa.. Mietties

Tsäänssi: jokainen mahdollisuus on uhka!

Terveeks täältä tänään. Aurinko paistaa, linnut karjuvat ja mustarastashäirikköpesue pitää tiiviisti hereillä. Ensimmäinen kylmähkö yökin oli yllättänyt. Myöhään yöllä tai oikeastaan aikaisin aamulla rymysin vessaan, koska syyskesäripaska päätti ryhtyä hankalaksi.Veskiin siis piti päästä. Rapuissa tajusin, että avoinaisesta akkunasta huokuu sisään muutakin kuin itikoita ja tiaisia (siis niitäkin on vieraillut siinä ikkunalaudalla kuijottamassa). Huokuminen oli todella viileää ilmaa. Hrrr. Ensiajatus, etteivät vaan kasvikset pihalla paleltuisi. Se uhka mahdollisesti olisi kyllä. Asteita kyökin mittarissa +5,5 Celsiuksen asteikolla. Olen pyöritellyt silmiäni riviltä toiselle ja kysymyksestä toiseen keskustelu- ja jeesusteluryhmissä, -palstoilla ja sen sellaisissa paikoissa. Osa kysymyksistä tuntuu olevan viheliäisiä trolleja tyyliin: "Olen karpannut nyt kaksi päivää enkä laihdu yhtään! Teenksmä jotain väärin? Voittekste tietävämmät auttaa?" Joihinkin minäkin olen sitten, on

Tahattoman tylsä ja väritön. Yäkyäpelin raapustuksia.

Vähänhän se on tämänkin postauksen kanssa, että se on väritön ja tylsä, kuin suomalainen muoti. Ja jos suomalaisesta muodista löytyy jotain muuta, kuin mustaa tahi valkoista, niin se löytynyt väri on harmaa. Aina tyylikäs. Ja sitähän voi kätevästi yhdistellä mustan ja valkoisen kanssa! Suomalainen ruokakin pakkaa olemaan vähän väritöntä ja tylsää, siksi keittiömestarit ja muut humut hiki päässä (joka tapauksessa) yrittävät kauhoa Suomea maailmankartalle. Epätoivon vimmalla. Ja sen perkele huomaa. Kun J.Kolmonen aikoinaan väsäsi kirjan toisen perään, niissä oli rehtiä suomalaista evästä joka lähtöön. Ja karjalanpaisti värikuvassa. Vaikka olisit kirkkoon lähtenyt, niin evästä siihenkin oli. Nyt meillä herrat ja frouvat/neitit pipertävät jännyyksiä näistä "puhtaista suomalaisista raaka-aineista". Kiva, kiva. Tulos vaan tuppaa olemaan jotain naurettavan ja hölmön väliltä. Valtiovierailijoille tarjotaankin sitten näitä outouksia suomalaisena ruokana "with a twist". Joop

Karppaus mainittu!

Takuuvarma konsti saada jutulle lukijoita ja innokkaita sellaisia, on tehdä juttu P.Mustajoesta, laihdutuksesta ja vertailla yksiköitä noin esimerksiksi kalori- ja kekopohjalta. Sekä mainita ainakin kerran tuiki väärässä kontekstissa karppaus. Siis niin väärässä, että vähänkään karppauksesta tietävältä menee aamukahvit kermalla väärään torveen. Kummallista, että karppaamisesta on tehty pahis, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ja siitä mainitsemaan tuodaan laihdutusguru mitä suurimmasta päästä! Professori ja tohtori. Ja vielä lihavuustutkija. Tämä juttu oli siis HS:n Kuukautisliitteessä numero 7. Sääliksi käy proffaa. Hyvä äijä, kaikesta huolimatta. Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenai

Kaikki käy, missä on hiivaa ja sokeria.

Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu. Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. Varsinkin tässä

Rillit kuumana!

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoo

Tee tee!

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitte

Skandaaleja, kohuja ja häiriöitä

Pitikö sattuakin silmääni jonkin sortin lihamyllyn lopputuote. Siis laatikollinen koneellisesti erotettua lihaa. Siinä oli siis kaikki. Jänteistä ja rustoista alkaen. Nahasta en tiedä. Suomessa kauhistellaan kamaraa, kun jossain päin maailmaa siitä tehdään possusipsejä. Haluan niitä tännekin. Pitänee perustaa marginaalinen ruokakauppa. Semminkin hevonlihasta pidettiin älämölö, että kauuuuuheeeta, kun on kaakkia ja kamaraa samassa sapuskassa. Sattana. Oli ihan kauhiaa, niinkuin olisi terveydelle vaarallista syödä kopukkaa. Ei TOD. Hevoisenpaistia ja vasikkaa on aivan yhtä vaikeaa saada, kuin kamelia neulansilmän läpi. Sano. Perkeleellinen kohu siitäkin tuli. Seuraavaksi lehdet ja muu meeeedia luetuttivat kansalaisilla, että halal -lihassa olikin possua. Karmeus oikeauskoiselle se. Ja taas oli asialla kasvoton, hajuton ja mauton lihanvälitysliike jossain Alankomaiden alamaailmassa. Ihan vähän kääntää meikäläistä taas siihen malliin, että tilateurastamoille toimilupia ihan yhtenä köy

Neljän tähteen illallinen

Minä suuressa persoonassani en kuulu silmäätekevien kansalaisten alati rikastuvaan joukkoon. En. Olenpahan kiukkuinen mummu peruspäivärahalla ja lisukkeilla. Siksi välillä ihan jumalattomasti sylettää reseptien yletön hifistely milloin minkäkin sortin äyriäisillä ja maamyyrillä. Viinisuositukset siihen kylkeen ja ehkä kerran olen törmännyt niissä alle kympin pulloon. Jaa, että mistä tämmöinen kiusalline purkaus? No lempiläpyskä Hesarista tietty. Ennen siinä oli siedettäviä reseptejä NORMAALILLE ihmiskunnalle. Nykyään reseptistä kuin reseptistä on vaikeaa löytää helppoa, nopeaa ja edullista. Phah! Päin vastoin. Minulta palaa joka kerran käpy, kun yritän muutella resettiä edes jotenkin siihen suuntaan, että saan siitä halvemman version. Köyhät kyykkyyn! Hep! En ollenkaan ihmettele tätä nykypäiväistä hoitosuositusta, sehän on täynnä edullisia ratkaisuja, paitsi yhteiskunnalle. Vilja on halpaa, peruna on halpaa ja vesi on liki ilmaista. Sokeritautinen voi syödä sokeria. Sokeritautinen vo

Yksikätinen rosvotar

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Minulla on kasvanut lähinnä kipu ja kipukynnys. Käteni on ottanu taas kierroksia ihan kaikesta siinä määrin, etten enää viime viikon loppupäivinä nukkunut kuin särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien voimalla. Nappia vaan huuleen. Siltikin heräilin kesken unien ja sehän teki hevelettoksen hyvää työkunnolle. Pox. Silmät roikkuivat puolitangossa körötellessäni kotoa kohden asemapaikkaa. Enkä herännyt edes mustalla kahveella. Jotenkin haahuilin taas kotoon. Ja kiroilin tätä dominoivaa kipua. Ja sitten paukahti eteen leikkaus, jota olin odottanut jo talvemmalla. Ettei menisi tämä puutarhurointiaika ihan pieleen. No, menihän se pieleen ja poskelleen. Sain tiistaina kuulla, että torstaina leikellään hyppystä, sitä oikeaa, jälleen! Välissä olisi käytävä tarjoamassa kättä tippaiitan tykönä. Sekä filmattava syän. Verenimijä olikin oikein ekspertti, tälläkertaa suoni löytyi heti ekalla, eikä kyynärtaipeessa ole helvetinmoista sinelmää muistuttamassa labrar

Mitä, joko on kevät?! Joko maaliskuu loppui?

Tähän alkuun pitää sanoa, että oho. Niinkuin lapsuuden ajan Eemeli. Tyyppi kävi pitkin Suomea työväentaloilla ja tanssilavoilla jorisemassa joutavia ja ehkä vähän laulaa luikauttamassakin. Hyvässä lihassa oli setämies, juu. Vähän niinkuin muutkin kansanhjuumorin viljelijät. Jaakko Teppo jysähtää ensimmäisenä mieleni verkkokalvoille. Mutta eihän minun tästä...höh. Aika on todellakin mennyt kuin siivilä. Kuin filminauha. Tai minkä tahansa vikkelä otus. Vastahan se oli helmikuu. Ja maaliskuusta ajattelin, että bloggaan teidän kaikkien muutaman lukijan harmiksi ahkerammin. Paskat. En onnistunut toteuttamaan ajatusta edes uhkauksen tasolla. Sen sijaan olen yrittänyt olla sotkematta muiden tekemisiä. Olen epäonnistunut siinäkin surkeasti. Hävitin mm. tärkeitä tiedostoja ja silviisii. Taidettiin tykätä siitä vedosta ihan vietävästi. Voi olla, ettei jatkoa seuraa. Tai sitten seuraa. Se jää nähtäväksi, mitä seuraa. Ja kuka. Erityisesti. Vilkas mielikuvitukseni on loihtinut harmikseni kaiken

Kas, kas, kohokas, oho!

Tulin haastetuksi Karppisiskojen munakisoihin. Kieku-munia minulla ei ollut, eikä pesämunakaan kuin nimeksi, mutta kehittelin pienessä mielessäni tämmöisen hauskan, nopean ja laiskallekin sopivan sekametelikohokkaan. Tulee koko eväs kerralla. Otetaan muffinssipannu ja voidellaan se todella hyvin. Tai pieniä annosvuokia. Monta. Tehdään kohokasta varten perus"taikina", tai niinkuin nuo kokit mielellään sanovat: massa. Katsoa voi netistäkin ohjetta. Toisaalta, siellä on suklaakohokkaan ohjettä päntiönään... Eli Massun kohokaskupit (My soufflè cupcakes) Tehdään "kastike", niinkuin valkokastike ylipäätään tehdään. Olen käyttänyt tattarijauhoja, ja onnistuu oivallisesti niilläkin. Perussoossi. 2 rkl voita 1 rkl karkeita vehnäjauhoja tai noita tattarijauhoja, laitan yleensä vähän kukkuraisen lusikallisen. ½ l kiehuvaa maitoa (menee se kerma tai kylmäkin maito...) ½ tl merisuolaa Määrät voi tuplata tai triplata tarpeen mukaan. (suosittelen tätä resettiä varten