torstai 29. elokuuta 2013

Sano kyllä lääkekokeille!

Että mitä, että? mahtaa moni pohtia tuosta otsikon asettelusta, ettäkö lääkekokeita kannattamaan? Noh ei. Vaan lääkeksi kokkaavia kotikokkeja tarkoitan. Sillä ruokahan on lääke! Olet mitä syöt! Syöt mitä on! Ruokaa lääkkeeksi kaikkeen! Ja kansa lihoo, valittaa, saa masennusta, diabetestä, munuais-, maksa- ja sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimuksia tehdään ja teetetään. Kansa hurraa kuin Suomi-Venäjä -jääkiekkomaaottelun toisella puoliajalla, kun Venäjä tekee maalin. Ei ole punakone niinkuin ennen, Suomi johtaa yhdellä maalilla. Kaukalon reunatkin ovat kuin Tikkurilan värikartta.

Jaa, juu, mitäs minun pitikään. Niin sitä, että koska ruoan väitetään olevan lääke ja lääkkeet tuppaavat olemaan kalliihkoja, niin varmaan siksi kunnollinen ruokakin maksaa mansikoita ja hunajaa. Olisi kyllä korkea aika vapauttaa sapuskat kaikensaatanan veroista. Mitä lääkkeisiin tulee, niin makuhan niissä on aivan toinen. Ja harvemman olen kuullut grillaavan tulehduskipulääkkeitä ehtoopalaksensa..

Miettiessäni tuota juttua, että "olet mitä syöt" minulle selvisi ihmisten velttouden ja saamattomuuden koko kirjo ja kuvio. Miten sitä voi tormakka, terhakka ja tomera ollakaan, jos päivästä toiseen mättää mössöjä, makaroneja, spagettia ja muuta löysää velliruokaa? Ei pelkällä putrolla (huom. putro on murresana, joka tarkoittaa siis puuroa) pitkälle pötkitä. Ja eipäs viisastella siellä, että syöhän ny suomalainen pizzaa, kebabia ja hampurilaisannoksiakin! Joo-o. Ja nakkeja ja lenkkimakkaraa.

Olen tässä matkan varrella oppinut semmoisenkin jutun, että kasvikset eivät ole työläitä valmistaa. Ainoastaan salaatin pilkkomista minä inhoan, enkä kovasti pidäkään sen hailakanvihreästä väristä. Vaikka kukkakaali kyllä hankkii täydet pisteet värittömyydestä, niin se on silti parempaa kuin salaatti. Korvaankin moiset salaatit usein muilla aineilla. Kaalilla ja savoijinkaalilla ja joskus jopa yrteillä. Sekä jopa voikukalla ja muulla villivihanneksella. Minulla kasvaa myös tuossa pihalla saksankirveli ja lipstikka. Kummankin lehtiä on mukava laittaa salaatin sekaan. Ja se maku!

Joku vuosi sitten intouduin tutkailemaan villiyrttejä Toivo Rautavaaran johdolla, että Mihin kasvimme kelpaavat. Kirja törröttää kirjahyllyssä muun kasvikirjallisuuden seassa. (Jees, meillä on avuton "sinnepäin" -järjestelmä näiden kirjojemme hyllytyksessä) Siellä on muitakin yrttikirjoja, maustekirjoja ja ihan kasvioppaita. Retkeilykasviota myöten. Näistä olen ammentanut aika paljonkin uusia asioita. Olen alkanut myös kuivattaa talven varuiksi kasveja ja yrttejä. Sekä pidän lavakauluspuutarhaa että ruukkuja pitkin pihaa. Siitä jolloinkin tuossa toisessa höpötyksessäni.

En sitten tiedä, auvittavatko nämä yrtit ja kasvikset ja muut mihinkään, mutta koen itse olevani virkeämpi. Ehkä siksikin, että nyt zoomailen koko ajan, että mihin voisin tuota käyttää, voisikohan tuota laittaa mausteeksi jne. Aivot toimii pienillä kierroksilla koko ajan. Ja varmaan jokunen muistaa, että sienestys on ollut intohimo ihan koko ajan. Siinäkin pyrin aina vähän kehittymään. Yritän opetella uuden sienen taikka kaksi. Taisin tästä jo höpöttääkin..sori.

Jäi jotenkin tuo lääkeruoka käsittelemättä. Siis siksikin ruoka lääkitsee minua, että pyrin syömään aineita, jotka eivät rasita elimistöäni aivan riivatusti. Siitä kasvisvoittoisuus. En ole kasvissyöjä, en totisesti, mutta huomaan LIHAN, eritoten sen punaisen, määrän supistuneen vuosien mittaan kohtuulliseksi. Kypsennysmenetelmätkin yritän saattaa sellaisiksi, että ruoanlaitto olisi helpohkoa ja mukavaa. Eikä keittiöön tarvisisi muutta asumaan. Nyt tiirailuni kohteena on tuon vanhan lihasmyllyosaston tilalle sähkökäyttöinen lihamylly, jossa on myös kuutiointimasiina! (Käteni kiittelee jo valmiiksi, lompakko ei)

Ikisuosikkini näistä lääkeruoista on itseasiassa tee. Eli myös flunssatee, jota teen tämän tuosta, myös pelkästään sen raikkaan maun vuoksi. Kesällä lisään siihen limeä tai sitruunaa. Miksei talvellakin. Ohje on helppo muistaa:
Teräskattila tai emaloitu kattila, kannellinen
1 litra vettä, kiehuvaa
Peukalon mittainen pätkä tuoretta inkivääriä ohuina siivuina
Tuore chili, halkaistuna tai viipaloituna
1 - 12 kynttä valkosipulia veitsenlappeella murskattuna
25g tuoretta timjamia, puolesta puntista puolet tai puolesta ruukullisesta puolet
Mukaan sopivat myös salvia ja rosmariini, minttu ja kaikki puhdistavat ja desinfioivat yrtit, sekä koivunlehdet ja katajanmarjat murskattuna kevyesti. 
Chilin voi jättää poiskin, jos sitä kovasti peljästyy. Mutta se nostaa hikeä, kuten inkiväärikin ja saa aikaan elimistössä aineenvaihdunnan kiihtymistä.
Valkosipulia niin paljon, kuin sielu ja kituset sietävä. Naapureista ja työtovereista ei tarvitse välittää.
Tämähän on siis lääke, ja sillä voi puolustautua aina, jos pomo ja työtoverit huomauttelevat valkosipulinkärystä. Että vain lääkkeeksi. Ja kukaan ei estä lurauttamasta rommia sekaan, jos oiken pahaksi lentsu äityy. Ei se mitään auta, mutta onhan hauskempi sairastaa..!


Koska olen pyrkinyt myös ruokarepsettejä tänne änkkäämään, niin tässä olisi tämmöinen syyspuolen sapuska, jos sattuu jostain nauriita saamaan. Kun vetivät yhden erän pois torjunta-aine jäämien vuoksi...
Täytetyt nauriit
6 pientä naurista
(1dl korppujauhoja, jos et käytä manteleita)
1 muna
50g manteleita (jauhoja tai hienonnettua)
suolaa
valkopippuria
vettä
ja paistamiseen: 2rkl voita
Nauriit pestään ja keitetään vähäsuolaisessa vedessä pehmeiksi. Ne kuoritaan, niihin leikataan kansi ja siten syntyneestä aukosta koverretaan sisus pois. Tämä sisus survotaan perunanuijalla tasaiseksi soseeksi ja siihen sekoitetaan jäähtyneenä muna, kuoritut ja hienonnetun mantelit (korppujauhot) sekä mausteet. Seos vaivataan hyvin tasaiseksi ja se pannaa nauriiden aukkoihin, joiden päälle sen jälkeen asetetaan irtileikattu kansi. Voi ruskeutetaan rautapadassa ja nauriit pannaan sinne ruskettumaan joka puolelta. Pääruoat: liharuoat, kasvisruoat ym. Tähteet: Jäljelle jääneet nauriit käytetään hienonnettuina laatikoihin 
 pyöryköihin ym.
Näin siis neuvoo KEITTOTAITO (Koskimies-Somersalo) vuodelta 1950. Minä niin tykkään näistä vanhoista keittokirjoista, joissa on oikeaa ruokaa eikä mitään pipetillä aseteltuja tippoja ja porkkanasorvilla askarreltuja siipaleita. Reilua, ravitsevaa ja helposti muunneltavaa, kunnon ruokaa. Ei se ruoanlaitto niin helvetin kauaa vie, etteikö tohtisi yrittää.

Lähdenpä tästä sieneen. Ja hortoilemaan muuten vaan. Jos vaikka löytäisin lisää merkkejä karhusta tuosta "lähimetsästämme". Erauspentu on vaeltanut paikkaseudulle. Täällä oli reilu kymmenkunta vuotta sitten enemmältikin karhuhavaintoja. Sitten otsot häipyivät. Lieneekö tuo tulossa petovajetta täyttämään? Ilveksiä meillä on jo liiankin kanssa. No, se siitä metsäpoliittisesta lausunnosta tälläkertaa.

Olin aivan unohtaa: Varpu Tavilla on alennusmerkillinen kirjaviikko KATOPA TÄSTÄ mitä voisi hommautua hyllyysi. 

perjantai 23. elokuuta 2013

Tsäänssi: jokainen mahdollisuus on uhka!

Terveeks täältä tänään. Aurinko paistaa, linnut karjuvat ja mustarastashäirikköpesue pitää tiiviisti hereillä.

Ensimmäinen kylmähkö yökin oli yllättänyt. Myöhään yöllä tai oikeastaan aikaisin aamulla rymysin vessaan, koska syyskesäripaska päätti ryhtyä hankalaksi.Veskiin siis piti päästä. Rapuissa tajusin, että avoinaisesta akkunasta huokuu sisään muutakin kuin itikoita ja tiaisia (siis niitäkin on vieraillut siinä ikkunalaudalla kuijottamassa). Huokuminen oli todella viileää ilmaa. Hrrr. Ensiajatus, etteivät vaan kasvikset pihalla paleltuisi. Se uhka mahdollisesti olisi kyllä. Asteita kyökin mittarissa +5,5 Celsiuksen asteikolla.

Olen pyöritellyt silmiäni riviltä toiselle ja kysymyksestä toiseen keskustelu- ja jeesusteluryhmissä, -palstoilla ja sen sellaisissa paikoissa. Osa kysymyksistä tuntuu olevan viheliäisiä trolleja tyyliin: "Olen karpannut nyt kaksi päivää enkä laihdu yhtään! Teenksmä jotain väärin? Voittekste tietävämmät auttaa?" Joihinkin minäkin olen sitten, onnetonta sinänsä, osallistunut. Ärsyttää ja ihmetyttää se, että eivätkö ihmiset todellakaan enää ajattele omilla aivoillaan? Vai onko kyse viitsimisestä? Laiskuudesta? Oletuksesta, että tietty toimintamalli poistuu, kun korvaa sen toisella? Niin no, mikään elollinenhan ei valehtele enempää kuin ruokapäikyn pitäjä, vaikka oikein asiantuntijavoimin suositellaan ruokapäiväkirjan täyttämistä. Vetäkää jo vessasta semmoinen neuvo, että kirjaat viikon ylös kaiken, minkä syöt! Se ei onnistu ikinä. Ei.

Tullaan jossain vaiheessa noissa "keskusteluissa" tähän: "eikö saa syödä mitään herkkuja, niinkuin pullaa ja leipää, mäenvoielää ilman paahtista!" Jolloin haukkana rientävät paikalle sormi pystyssä "saarnaajat", kuinka hiilihydraatit vaarantavat terveyden perinpohjaisesti ja pilaavat ilman lisäksi myös vedet ja metsät. Vaarallisempia ovat kuin ydinsodan jälkeinen laskeuma. Tai Auringon paisuminen punaiseksi jättiläiseksi. Kuolet vain kahdesti niitä nauttiessasi, niitä hiilareita. Olen itsekin ollut mokoma matkasaarnaaja Lihavainen. Mutku... niin, mutku se on niin hieno fiilis, kun lähtee aineenvaihdunta käyntiin ja alkaa tiukassa istuneet ihrat kadota jonnekin. Lopputulemana energian häviämättömyyden lakia mukaillen, joku muu lihoo. Ja masentuu siitä, että minä laihdun, ihan kateuttaan.

Enkä minä vieläkään ole mikään neuvolassa punnittava. Enkä muistuta henkaria, matkaa ihannepainoon on kuitenkin vähemmän kuin se liki 70kg, joka tässä taannoi minulla oli kanniskeltavana. Seuraava etappi on ne seuraavat 22kg pois, pienissä erissä, aika epämääräinen: "kunhan joskus". Niin sillä pääsekin jo alle satasen painoluokkaan. Mikä ei ole hattumpi ajatus. Nimittäin ostin tässä pahimmoillani hyllyessäni muutamat housut. Lilluin silloin koko helmetin kaksi kesää ääririkkinäisissä shortseissa, jotka kuitenkin varmuudeksi hävitin kaapista. Oli pakko ostaa siis jotain uutta. Kokomerkinnän perusteella ostin, tietty. XXXXL tai jotain sellaista. Saattoivat olla vaan XXXL. Yhdet olivat liian suuret. Toiset kaksi olivat sitten liian pieniä. Yhdet sopivat, kumma kyllä. Olin kieriä rappuset onnesta alas, kun ne sopimattomat mahtuivatkin ylle ihan kivuttomasti. Nyt pidän huolen, että tulen mahtumaan näihin liian pieniin housuihini ja siitä, että näistä tulee liian isot.

Kävin äsken taas lukemassa näitä keskusteluja. Iso virhe! Suorastaan jättimäinen, sillä nyt vit..ottaa kalloon ihan kympillä. Mm. yksi monisairas siellä vinkuu, että kuinka on kauheeta, kun ei voi sitäsuntätä syödä, jos syö sitä tulee tätä tai jos syö tuota, alkaa tämä. Ja vetää herneen sitten nenään kun vähän viisastelee. Päätin siinä paikassa, että en taida enää viitsiä juurikaan näihin "mitä mä nyt teen?" -juttuihin juurikaan reagoida. Toinen vinkuu, että palaa ruotuun kesän jälkeen. Kolmas kyselee, että saako syödä sokeria?! Että menee taas hermot.
Jos tekee omaa hölmöyttään jotain täysin typerää, niin pitääkö sitä ryömiä jonnekin keskusteluun julkisesti märisemään ja tilittämään. Järjen köyhyyttä ei voi näämmäs poistaa millään konstilla, opilla tai tilkkeellä. Ei edes VHH -ravinto auta idiotismiin. En tietenkään väitä, etteikö fiksuja ja mukaviakin keskusteluja käytäisi, mutta kun ainakin näin kesän jälkeen tuntuvat menevän hommat ihan metsään, muttei sienimetsään. Syö särkeä, se kasvattaa järkeä...tai sitten ei kasvata.

Minun ongelmani lienee se tiedon määrä, jonka olen haalinut vuosien varrella ja jota olen ITSEENI oppinut soveltamaan. Siedän hiilareita (siis aivan muuta kuin sokeristuvia ja sokeria) tietyn määrän, joka vaihtelee päivittäin. 20-100g:n välillä. Nyt tapetilla olevaa pätkäpaastoa olen nähtävästi noudattanut "vanhingossa" jo aikapäiviä. Kun nimittäin söin joka päivä "säännöllisesti" niin tuppasin olemaan joko täynnä tai sitten muuten vaan vetämättömissä, jopa lihoin ajoittain vaikka kuinka korjailin sapuskointia. Ennen olen aina syönyt aamupalan. No, ettei menisi ihan mykhausenin jutuksi, niin olen minä ollut aampalattakin. Tuli erään FB-kamun kanssa juttua, että aika karpisti sitä on jo kakarana syönyt aamulla. Kanamunia. Keitettynä tai paistettuna tai kokkelinakin. En ole kovin tarkkaan jaksanut tutustua tähän pätkäpaastovillitykseen, koska voin hyvin tälläkin tavoin.

Paitövei, viimeaikoina sekä pronutritionist että Pöperöproffa ovat avanneet sanaisen arkkunsa mielenkiintoisista aiheista. Suosittelen lukukokemusta. On meinaan molempien herrojen blogeissa niin paljon asiaa, että juttu kerrallaan, juttu kerrallaan! Saa paljon enempi irti, kuin pikaisesti vilkaisemalla. Ja iänkaikkinen tietovuo: VHH-terveysravinnon Uutisvuoto lykkää tietoisuuteen viimeisimpiä kommervenkkejä terveydenhoidon saralla.

Tulipa tässä kirjoitellessa sitten mieliteko. Ihan kertakaikkinen tarve vääntää ruokaa! Joten ojennan ulottuvan käteni kirjahyllille, enkä tempaisekaan MATHAPA, Mosambikilainen keittokirja -merkkistä opusta syliini (Suuret kiitokset kirjasta PIRKKO L!! ) vaan tällä kertaa eilen löytämäni Joka kodin keittokirjan. Ihanan keltaisen opuksen vuodelta 1973. Avaan sen pariin otteeseen summissa:
Kääresyltty. Ei vissiin ihan kesäruoka, mutta tarkka ohje löytyy.
Lucifersilli. Äh, perunaa, joka saa minut pieremään kuin ruuna.
Katajakalja. Ehkä kuitenkin jotain ruokaa!
Mutta johan tärppäsi:
Silakat munahyytelössä!
Matala vuoka
750g tuoreita silakoita
1 pieni rasia ruodotonta anjovista
2 pientä sipulia tai ruohosipulia
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl voita
munamaito:
1 iso kkp maitoa tai kermaa
2 munaa
anjovisliemi

Kalat perataan ja huuhdotaan, päät ja selkäruoto ooistetaan, kuten silakkapihviä valmistettaessa. Selkäruodon paikalle mannaan anjovissuikale, kaloille ripotellaan maustevihanneksia ja ne käännetään tavalliseen muotoonsa kokonaisen näköiseksi. Vuoka voidellaan, kalat ladotaan vuokaan, loput maustevihanneksista sirotellaan päälle ja vuokaan kaadetaa anjovisliemellä maustettu munamaito. Paistos saa olla uunissa miedossa lämmössä, kunnes munamaito on hyytynyt. Ruoka voidaan tarjota lämpimänä vuoasta tai jäähtyneenä muultakin vadilta, esim. tomaateilla ja salaatilla koristettuna.

NAM! Näin hienoja ohjeta löytyy näistä retrokeittokirjoista, joist mie piän kyl nii mahottomast!