perjantai 27. marraskuuta 2009

Laula, mehulinko, laula!

Sain tässä jonniinmoisen herätyksen päivänä muutamana tutkaillessani kyökkini uumenia. Suomeksi sanottuna, katsastin pari loodaa, josko niiden järjestämisellä saisi lisää säilytystilaa. Hiki tuli, mutta mehulinkokin löytyi. Edellinen käyttökerta taisi olla joskus viime vuoden kevättalven puolella. Pesin härvärkin ja aloin suunnitella herkullisia tuoresmehjuja. Kas, respektistä voi nyt unohtaa klassiset omenat, päärynät, appelsiinit ja muut etelänhetelmät. Raapiessani siinä ohtaani, ajattelin pistää hiukopalaksi annoksen hapankaalia.

Unohduin kaalinhakureissulla jääkaappiin.

Tein sen uumenista löytöjä. Pala lanttua,varsisellerin jämä, juurisellerin kappale, muutama pieni nauris, suolakurkkuja (OIKEITA), kaalia, porkkanoita, punakaalia, paprikaa, tomaattia, chiliä...ja niin edelleen! Purin ne kaikki leikkuulaudan välittömään läheisyyteen. Vielä sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kaveriksi, niin eiköhän siitä jotain tule!
Eli mehulinkoni kitaan joutui lantunpalanen, parit sellerin varret, sellerinpala, kaksi pientä naurista(söin sen kolmannen), hapankaalia, suolakurkku, yksi porkkana, kolme pienehköä luumutomaattia, chilipalko, pieni sipuli monta valkosipulinkynttä(varmaan seitsemän, tai jotain, jotka olivat vajaassa jäljellä), pala inkivääriä, ropsaus tuoretta timjamia(se, mikä oli vielä käyttökelpoista). Kun mehu näytti jotenkin valjulta ulvotin punakaalia ja paprikankappaleita vielä kaveriksi.

Sekoituksen jälkeen totesin, että muuten hyvää, mutta chili tuppautuu nenään. Joten murjoin koneeseen vielä vähän tomaattia, porkkanaa ja keräkaalia. Sekä pari suolakurkkua. Johan tuli syötävän hyvää!.
Sen verran tein pieniä "järkkäilyjä", että mylläsin nuo johannekset sellaisessa järjestyksessä, että ne olivat vielä loppukäyttöön kelpaavia. Niinpä olenkin tässä mättänyt erilaisia juuresmuuseja jo parisen päivää. Ja jos joku tulee väittämään, ettei niissä ole kuituja, niin perkele. Sellerinvarresta kun irtoaa niitä kivoja "juttuja" jotka jäävät hammasväleihin, niin niitä kaivellessa tulee etsimättä mieleen, että saataman valepukit.

Tomaattipaprika-sipulisoppa oli erityisen hyvää ja lämmittävää! Pienellä inkiväärilisällä, toki.

Tässä muuan etäinen tuttuni räjähtelee tämän vastaikään tänne periferiaankin lanseeratun ruokajutun tiimoilta, ja ei mikään ihme. Ruoka on jokapäiväinen leipämme, ja jos siitä aletaan sorvata hypeä, niin voi v**tu sentään, sanon ma. Kun minun mielestäni termejä muuttamalla ei sitä ruokaa saa muutettua miksikään. Se on ruokaa, ja sillä sipuli. Eikä ole mitään järkeä roudata eväitä jostain Aramean takametsistä tai Humalajan rinteiden tuolta puolen, Pargentiinasta tai Akanadasta tai Taka-Mongoosiasta, jos samalla ravintoarvolla olevia sapuskoita on ihan käden ulottuvilla! Millainenhan hiilijalanjälki niistä sitten tulee? Jos joku sellaista haluaa miettimään ryhtyä...sekä kenen suusta ne ovat pois. Kun jotenkin tuo "reilu kauppa" ja puhdas, kotimainen tuotanto, pikkuliikkeet ja sen sellainen on alkanut kiinnostaa. Ihan totta.

Minä vanhana teknokraattina olen saanut jonkin sortin herätyksen. Kuuskytäluvun lapsena muistan, kuinka paljon oli kauppoja ties missä perävekkulassa. Ja minkä kokoisia! Justiin mahtui naapurin emäntä ja pari muuta kauppiaan lisäksi kauppaan...

Mummon kanssa usein käytiin paikallisessa Osuuskaupassa, jossa oli kaikille tavaroille omat osastot. Oli liha- ja maito, vihannekset, säilykkeet, "lyhyttavara" ja kaikki kauniisti järjesteltynä. Sain pennin nallekarkkeja, en tosin joka kerta. Harvoin ja harkitusti. Erityisesti jäi mieleen ikkunassa eräänä talvena hymyillyt savustettu sian pää. Minusta se näytti kovasti iloiselta possulta. Joskus mummo sai ostettua sieltä "vain vähän vanhettunutta" lihaa, joka pestiin etikassa ja sen jälkeen mummo leikkasi sen palasen kahtia, tarkistaakseen, paljonko pinnassa oli harmaata. Se leikattiin tarkoin pois, mutta sisikunta käytettiin, kastikkeeseen tai muuten. Teki mummo suolalihaakin ja voita itse, voita happamasta kermasta. Nykykermasta ei voita saa vatkattua itkemälläkään. Olen kokeillut. :(  Ah, ja voi niitä aikoja. Jatkan kiljumistani pikkukauppojen puolesta...

...semmosta tälläkertaa...

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Uusi, uljas minä ja muutkin!

Ihminen ei sitten perusluonnoltaan muutu. Keskiajalla ja sitä ennen näyttää olleen aivan kuten nykyäänkin. On joukko individualisteja ja joukko perässähiihtäjiä. Perässähiihtäjät tarvitsevat itselleen auktoriteetin, jonka neuvot ovatkin sitten viimeisen päälle "jumalansanaa". Individualistit ovat se porukka, jotka kyseenalaistavat ja miettivät uusia "jumalansanoja" näille perässähiihtäjille.

Nyt väkeviä julistuksia tulee näiden ihmelääkitysten ja -laastareiden, pirtelöiden, ateriankorvikkeiden, mutustelupatukoiden, diettiuskonsuuntien ja muiden ruokaanliittyvien menojen suunnilta. Keskimäärin yksi tai kaksi päivässä. Minuakin on jo lähestytty mitä ihmeellisimpien viritysten kokelun kera. Meidän isi on vahvempi, kuin teidän isi -metodi tulee ihan hakematta mieleen.

Oukei, mäikkäsin eilisessä sopotuksessani tästä superruoasta. Mikä helevieterin superfood? En edelleenkään tajua, mistä tässä hönzötyksessä on kymysys. Kun terve ihminen on terve ihminen, jonka elimistö on uskomattoman kestävä ja joustava. Sitten on me sairaat. Joiden elimistö ei jostain syystä toimi, kuten terveen. Minulla ongelmana on verensokeri. Siis tämä rakas d2 ja muuta pikku vaivaa. Ihmiskokein olen itselleni todistanut monen monituisen ruoka-aineen sopimattomuuden. Kyllä. Siihen tarvittiin muutama "kuolemanraja" kokemus ja pari likipititilannetta, ennenkuin meni ns. jakeluun. Eikä siinä vielä kaikki. Nyt edelleen, aina vaan ja jatkuvasti selostan skitsolle mielelleni tätä jokapäiväistä leipää. Että sitä ei syödä. Siirrytään suvereenisti muihin eväisiin. Esim. hapankaaliin. Joskus tämä uskomattomuus ottaa ihanasti kaaliin. Omaan.

Mitä superruokaan tulee, niin eikös jo Super Hessu syönyt superpähkinöitä? Ja kysymys kuuluikin eilen Varpun vaspuukissa, että saakos superruoalla myös supermiehiä? Minulle riittää ihan tavallinenkin mies. :D
Mutta se, mitä Varpu tarkoitti supermiehellä, jäi hämäräksi, kun supermies on satuolento. Ja luen superruoankin näiden satujen sekaan. Supersatusedät/-tädit kyllä lynkkaavat minut aamun koitteessa, muttei se haittaa, eipähän tarvitse sitten miettiä, mitä kiruksiinsa pistää...

Siinäkään mielessä nykyaikainen ihminen ei eroa muinaisesta inehmosta, että aina ollaan valmiita lynkkaamaan toisen koulukunnan edustajat tai sellaiset yksilöt, jotka uskaltavat kyseenalaistaa toisen "säännöt ja totuudet". Missään yhteenotoissa tai sodissa ei ole ikinä niin paljon tullut ruumiita kuin uskonsodissa ja ristiretkillä! Nykyajan uskonsodat ovat mm. näitä ravitsemustieteellisiä asioita. Ja näiden ravintojuttujen takia vasta ruumiita tuleekin! Ihmiset syövät itsensä kipeiksi, kun alkavat noudattaa jonkun muun sanelemaa ja tekemää kaavaa, eivätkä enää osaa kuunnella omaa kroppaansa, joka kyllä kertoo,  mikä on hyväksi ja mikä ei ole. Kun vaan syventyy sen viesteihin ja oppii, ettei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan niitä on monta.

Olenkohan taas paasannut riittävästi tälle rupeamalle, perse puutuu ja kahviakin tekee mieli, kun avioliiton kautta saatu lisäosani ei muistanut minulle sumpreeroa hurauttaa. Tana. En sitten keitä sille teetä. :P

tiistai 24. marraskuuta 2009

souljunksupersearawbizarreslowmonkeyfinnishorganicmexicanFOOD

Eli siis just ruokaa. Ruokaa. Siis sitä, mitä me inehmot tuppaamme turpavärkkiimme päivittäin, monta kertaa päivässä. Nyt ruokanörtit ajavat kuin käärmettä pyssyyn tätä superfoodia. Ja komeesti rahankiilto molemmissa silmissä. Se on taas yksi ruokajumaluusoppineiden tapa kerätä kansalta aneet kirstuun ja voida itse hyvin, kansasta viis. Uusi, uljas uskonto on syntynyt! Halleluja, ota vuoteesi ja käy!Pöytään!

On perustettu erinäisiä kauppoja ja nettikauppoja, luennoitsijat julistavat supervuudin sanaa ruoan temppeleissä, kuin lähetyssaarnaajat konsa. Blogit ovat pinkeinään tätä tilitystä, kuinka ruoan parantava voima on nostanut Lasaruksenkin kuolleista! Halleluja! Ja elimie...eikun elämänhallinnssa auttaa tietenki kurssi, kun ihmisellä ei tietenkään ole aivoja, jolle pääsee arvioittamaan ties mitä, eikä paljon maksa. Mitä nyt työttömän melkein kuukauden tilipussillisen. Jolla jo tuota kotimaista hyperruokaa söisikin aimo kassillisen.

Ei, en minä ole mitenkään ruokavastainen, päin vastoin! Olen vaan sitä vastaan, että kun syömisestä tulee ällömakeaa liiketoimintaa, jossa kehotetaan pistelemään törkykallista tuontitavaraa terveellisyyden nimessä, niin sillon käryää käämi. Ja herkästi. Nyt on jo tupakoinnin uudelleen aloittaminen lähellä.
Ja se tapa, miten tämä nyt sitten tehdään, ärsyttää lähes hulluuden partaalle ja siitä yli. Nauti nyt tätä ja sitä ja vielä tuotakin ultrahyvää ruoka-ainetta, niin maailma pelastuu ja saat kaupanpäälle mainetta ja kunniaa ja lahjakortin. Eikä maksa paljon! Omaisuutesi, orjatyövoiman selkänahan, kehitysmaiden lapset kuolevat nälkään, kun vetelet niiden sapuskat hyvinvoivana huuleesi. Kysyn vaan, onko tässä mitään järkeä?!!

Olen paskamainen, sarkastinen ja kärttyinen vanha akka, joka ei epäile sanoa, että ei ole mitään tolkkua moisessa. Kun vähin erin Suomen oma ruokatuotanto ulkoistetaan Kiinaan, muusta tuotannosta puhumattakaan, niin kohta meillä on todellakin maailman kallein eväs, kun kaikki roudataan rajojen ulkopuolelta tänne. Kukaan ei kohta osaa viljellä edes tomaatteja parvekkeella. Kaiken huippu oli tässä syksymmällä, kun olin tuolla keskellä ei mitään sienestämässä. Kaksi naisihmistä taapertaa keskellä metsätietä, jolla on ajettu traktorilla vuonna -97 viimetteeksi, ja ääneen puhuvat, ettei tästä voi näitä voitatteja kerätä, kun ne kasvaa tässä tiellä! HALOO! Meinasin pudota kalliolta. No, minä keräsin ne tatit.

Minua ärsyttää tämä kaiken kaupallistuminen, siis se, että jokaisesta suupalastakin tehdään nykyään markkinointisuunnitelma, koemarkkinointi ja sen jälkeen se vielä viedään muotoilijalle, joka tekee siitä haluttavan, testiryhmä testaa ja sen jälkeen suupalasi kärrätään erinäisten polveilujen kautta kauppaan, josta ostat sen roimaan ylihintaan. Hyvä esimerkki ovat naposteluporkkanat. Ihmisilläkö ei pysy veitsi sen vertaa hyppysessä, että saisivat vähänkään kookkaamman porkkanan pikkupalasiksi?

Sitäkin olen ihmetellyt, mikä tekee jostain pahanmakuisesta gojimarjasta paremman kuin hyvänmakuisesta, puhtaasta mustikasta? Sitäpaisti sitä saa ilmatteeksi ihan kävelymatkojen päästä...ainakin tuohon lähimetsään jäi meidän poppoon, mökkiläisten ja naapurien jäljiltä tolkuttomasti mustikkaa, puolukkaa ja sieniä. Sitäkin olen ihmetellyt, miksi terveellistä ruokaa tuodaan tänne? Miksi ei käytetä kotimaista?? Lähiruokaa, luomutuotantoa, naapurin pellon tuotteita? Miksi pitää ruokaa nimittää typerästi Superfoodiksi? Junkfood on fiksusti jo käännetty roskaruoaksi...juu, eikä siinä juuri mitään ravintoarvollisesti olekaan. Ravintoarvonlisäruokaa? Olisiko superfood sitten sitä?

Eniten minä ihmettelen sitä, että vaikka vuosikaudet on kärsitty vilua ja nälkää, niin ei herätä vieläkään siihen, että ruoan ravinteiden tasapainottaminen on ihan persiellään. Kun aivan normaalilla ravinnolla, mielellään tietenkin puhtaalla, päästään samaan, mihin kalliilla tuontieväällä. Kun riittävän moni alkaa kysellä luonnollisen, luonnonmukaisen ja puhtaan ravinnon perään, on tuottajankin tultava vastaan. Lähiruoka on lähellä sydäntäni. Maulavirran opeilla mennään. Ja eniten inhoan margariineja. Kun meillä on hyvää voita ja rypsiöljyä, niin miksi helvetissä pitää vääntää vielä keinotekoisesti tätä paskaa, (anteeksi) johon joudutaan vitamiinit ja muu ajamaan kemiallisesti sisään? Ja kehdataan väittää terveelliseksi. Kun mikään keinotekoinen ruoka ei voi olla terveellistä.

Halkean...! Nyt täytyy mennä pois hetkeksi ja jatkaa keuhkoamista hyvän ruoan puolesta tuokion päästä. Nimenomaan HYVÄN ruoan puolesta. ....LÄÄKKEET!!!!!!

Aaaameeen.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Ruatoni on jälleen likimain ehyt, terve ja omassa elementissään.

Kyllä. Se taisi olla sitten SIKAlunssa ihan tosissaan. Tässä on viimeisen viikon räkinyt vaan keuhkojaan tantereelle, kun karmea pesäpallomailayskä muuttui lohkeavaksi röhäksi. Keskiviikkona kuuntelutin keuhkot, eikä hälyttävää ollut havaittavissa. Menen vielä tänään. Ja imen tuota helmetin yskäntroppia vielä pari päivää. Kun kahta viikkoa kauempaa ei sitä tohdi kurnautella iäntäkohen. Nyt olen ottanutkin sitä ainoastaan yötä vasten, että saan nukutuksi edes tovin. Positiivista sinällään, nukuin koko viime yön! Ainakin melkein.

Inkivääriteeni alkaa jo hippasen kylläännyttää. Pari litraa päivässä kun nieleskelee, niin johan se valuu korvasta laattialle...hyvä troppi kuitenkin. Pistän tähän vielä resettin vastaisen varalle:
INKIVÄÄRITEE
- peukalon mittainen pätkä inkivääriä ohuina viipaleina (ei tarvitse kuoria)
- 10 -> tai enemmän veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä (siis maun ja sietokyvyn mukaan)
- tuoretta chiliä (sietokyvyn mukaan, yllättäen)
- timjamia joko tuoreena (½nippua) tai 1-2 tl kuivattuna

Keitä vesi. Lisää aineet kiehuvaan veteen ja kansi päälle. Sammuta levy. Anna hautua n.10min. ja nauti mahdollisimman kuumana hunajan kera.
Alkuperäistä reseptiä tässä on inkivääri, valkosipuli ja hunaja... :P

Facebookissa oli mahottoman hyvä ketju laihduttamisen tabuaiheista. Kiitos siitä, Varpu. Oli vielä tänäänkin kommentoitava sinne. Kun se vaan on niin, että laihtumisella ja seksillä on vissi yhteys: aivot. Seksiäkään ei tee mieli, jos on masentunut. Masentunut syö. Taas kun on iloinen, virkeä ja avoin mieli, niin seksikin sujuu. Ja joskus, kun ei ole muutakaan tekemistä, sitten on, mistä valita! :) ...ja kummankohan sitä sitten valitsee, on ihan nupista kiinni.

Mitä tulee tuohon pullottavaan massuuni, niin se on ollut aina melko -ööö- pyöreä. Johtuen ehkä enemmän siitä nuorempana, että harrastin vakavahenkisesti kuorolauleskelua. Melko "ammattimaisella" tasolla vieläpä. Treenejä oli komeat kolme viikkoon. Ja mitä se tekee vatsalihaksille, eritoten pallealle? Vahvistaapi tietysti, pallealihakseni olikin varsin vahva. Vaikka olenkin ollut melko laiska harrastamaan liikuntaa, niin niinhin aikoihin vanhemmat eivät kyöränneet autolla jälkeläisiään minnekään. Mentiin kävellen, fillarilla tai bussilla. Tai jonkun kaverin kyydissä. Jos oli sen ikäisiä kavereita, että oli vekotin, jonka kyytiin pääsi. Tai kavereilla isompia sisaruksia. Kunto kasvoi ja pysyis kuin itsestään hyvänä. Nyt mennään vasiten reenaamaan. Kakarat ja varsinkin niiden kunto, pilataan kiikuttamalla ne "liikuntaharrastuksiin" autolla. Ja lopun aikaa mukulat pelaa netissä tai pelikonsolilla.

Äh, minusta alkaa tulla äkeä vanha harppu, mutta oikeasti surettaa se, että nyky-yhteiskunnassa kärsii yhteisöllisyys, kun kaikki muuttuu "yksilölliseksi". Ja kaiken pitää olla instantihmeellistä. Kokemuksia pitäisi tulla äärilaidasta toiseen, heti ja äkkiä. Mutta vain MINULLE. Ennen leikittiin kakruina pihalla, kaikkien vanhemmat vahtivat kaikkia kakaroita, eikä ollut harvinaista, että jonkun mukulan isä tai äiti puuttui asioiden kulkuun ihan kuin olisi ollut oma vanhempi.

Ja miten tämä kaikki liittyy laihtumiseen? Siten, että nykyään kaikki pitää olla instant ja heti. "Laihdu kilo viikossa" "Laihdu bikinikuntoon kesäksi" "Näin julkkikset laihduttavat, lue pikaohjeet sivulta 5" ja paljon muuta. Jos olet tukevasti ylipainoinen, eli reilut sata kiloa, kuten minä. Ei se ylipaino sylkäisemällä lähde, kun se ei ole tunnissa tullutkaan. Eikä sitä saa pois millään ihmekonsteilla, pillereillä ja pirtelöillä. Ylipaino lähtee ainoastaan elämänmuutoksella. Elintapojen muutoksella, korjaan. Ja ne omat jutut täytyy hakea, toiset selviävät siitä etsikkoajasta nopeammin, toiset hitaammin, kuten minä. Mutta aikaa on vielä reilut pari vuotta. Sen jälkeen en ikinä saavu tänne puolelle sadan kilon.

Mutta nyt metsästämään. Sieniä. :) Toinen kuppi kahvia on juotu.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Ryömintävaihteella on hyvä edetä.

Onneksi myös näitä ajatuksensirpaleita on tullut koottua sinne ja tänne.

Tässä taannoin ajattelin, että mitäpä sitä sen kummemmin kenellekään mainostamaan tätä ruokavaliota. Olisi pitänyt päänsä silloin pitää. Nimittäin nyt joudun tappelemaan siitä, että minä EN noudata mitään ATKINS -valiota. Enkä todellakaan raakkaa kaikkia hiilareita ruokavaliostani pois. Mikä helvetti siinä on, että jos vähennät hiilihydraatteja ja korvaat niitä paremmin sietämilläsi, niin olet Atkinsilla. Eihän tämä näin mene! En todellakaan noudata tri Atkinsin neuvoja. Kehittelen omaa tyyliäni. Joka ei sotke sokereita ei muutenkaan aineellistumistani. Siis aineenvaihduntaani.

Katselin tässä myös, että mitä en ole syönyt vähiin aikoihin. Peruna, pasta ja riisi. Niiden kanssa en tule toimeen, samoin ns. suora sokeri. Eli kaikki ne asiat, jotka sokeroivat minut sisältäpäin. Jos syön ruisleipää, niin se pitää verensokerin kyllä tasaisena. Tasaisen korkeana ja kauan. Ei sovi ruokavalioon. Kasvikset sekä raakana että kypsennettyinä ovat todella hyviä, samoin marjat. Mutta hedelmillä saankin sitten tolkuttomia lukemia mittariin. Ja komean käymistilan vatsaani. Siis näillä kaikilla sokeristuvilla tulee vatsaan turvotusta, ja paljon muuta jännää vaivaa. Jos siihen sokerimössöjogurttiin olisi luottamista, niin sittenhän sitä söisi, muttei pysty. Ei, kun se nostaa sokurit tappiin heti, kun lusikka uppoaa huulten sisäpuolelle.

Eilisellä lääkärikäynnillä sanoi tohtori, että olen laihtunut. Voipi olla, itse on vaikea tunnistaa laihtumistaan muusta kuin vaatteista. Ja koska vaaka reistaa, pitänee hommata uusi. En luota tuon masiinan lukemiin enää yhtään.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Olo kuin ... *sensuroitu*

Kröööh, juu ajatus ei kulje, ei. Se ryömii. Rustaan kuitenkin harmiksenne jotain pientä tämän jomotuksen keskellä. Minä olenkin nyt varsinainen Jomo ja vielä Keniatta. Ei ole Keniaa minulla, ei.
Olen siis saanut peljätyn lentsun, tai sitten vaan ihan tavallisen röhän. Kun eivät arvauskeskuksessa varmistaneet, mikä tämä tauti on omaa sukua.
Laulelen silti, että "Ooo, Tami, oo-tami-tami-flu, oo-tami-flu..." Kirkan äänellä. Oma on hukassa. Ihan tässä yskänkohtausten välissä. Tulehduskipulääkkeitä nappaillen ja yskänlääkettä pillillä imeskellen. Niillähän sitä elää isompikin ihminen, juu.

Kivat tytinät teki kuitenkin tuohon verensokuriini, yöllä yskiessäni mittaroin pari päivää sitten "yösokurin", oli toisellakymmenellä. Piikki mahanahkaan. Viime yön saldo olikin jo 17! aaarrrgggHH!! Sassiin pikainskaa, ja hyvä ettei suoneen. En tiedä, onko sitten teenjuonnilla (EN laita kupilliseen kiloa hunajaa) tms. vaikutusta, mutta eilen ehtoolla tuli kyllä imeskeltyä sekä kurkkupastillereita, että ämpäreittäin teetä, teelusikallinen hinajaa peri ½ l:n mukki. Muttei muuten olisi pystynyt edes istuumaan säällisesti. Oli pakko laittaa lämmityskin päälle taloon. Tai minä olisin paleltunut jeenast.

Mutten nytkään jaksa vavista tässä läppärini ääressä juuri pidempään. Yritän saada syödyksi jotain "oikeaa" ruokaa. Jos satun sitä jostain löytämään. Ja jos avioliiton kautta saatu lisäosani jaksaa mennä puotiin, niin sieltä ainakin jotain jää hyppyseen. Ensin vaan pitää laatia lista. Köh, meinaan, ko. hölö on myöskin samassa saamarin tauvissa...mutta sen hinkuna on vasta alkumetreillä. Minä puolestani korisen kuin kruputeskeitin! Eli kahviautomaatti, eli kahvinkeitin.. Sisäänhengitys: krololorolo...uloshengitys: natiklorololköhköhköh...mittarin saa laittaa molempiin kainaloihin ja ynnätä ja jakaa kahdella, että saa edes kehonlämpönsä sinne päin.

Kohta pitää varmaan pönkätä pää pystyasentoon, kun se ei muuten pysy, ja muutenkin köllöttää jossain sellaisessa asennossa, josta on helppo vaikkapa kierähtään jaloilleen, ja toivoa, että ne pitävät....

Että käypäisiä, helppoja ruokaohjeita vaan miettimään, että mitähän sitä söisi, kun ei jaksa syödä, mutta pitäisi ja ei jaksa itse tehdä vaikka olisi hyvä.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Rakkaus on sammunut, ja nyt alkaa ankara duuni.

Tuo tarkoittaa, tuo otsikko sitä, että nyt on käyty euforinen vaihe läpi ja on aika tarkistaa, että mitä että!
Tuliko tehtyä oikein, väärin vai oikein väärin, kropan mielestä. Vaakani, jonka vanha herrakoira kusi jumiin, on saatu jälleen elävien kirjoihin, mutta kauanko toiminee, sitä ei tiedä edes Aino Kassinen. No, Ainolla on multaa nokan päällä jo jonkin verran, että voihan vastausta joutua odottelemaan...

Niin! Rämäytin siis kroppaani painonlisää erinäisiä kilogrammoja. Koko paska alkoi edellisestä hormonihyrskeestä ja siitä, että enimmäkseen istun tässä koneella naputtamassa vimmaisesti, ties mitä. Eikä sitä tiedä edes tämä naputtaja itse. Nyt pitäisi tehdä pari selvitystä sinne ja tänne sekä raapata CV:tä uuteen uskoon ja toivoon, mutta näyttää siltä, että a) vanhat naiset eivät saa duunia b) kuulostan puhelimessa mainiolta, mutta ulkonäkö ei passaa vartalolle... Eipä silti, että vaipuisin mihinkään toivottomuuden tilaan, täytyy järkkäillä tässä vähän. :)

Vaipumisesta toivottomuuden tilaan, tuli mieleen, että kävimme ostoshelvetissä nimeltä Ikea lauantaina vähän puolen päivän jälkeen. Pulju oli täynnä katatonisessa tilassa hortoilevia ihmisiä, jotka hypistelivät hyllyjäkin hullunkiilto silmissä, kakarat karjuivat naama kretuliininpunaisena ja äiti vaan tolittaa, että joo, kulta, joo, mennään kohta, ole nyt, kulta, älä itke...ja tuijottaa keittiökalusteita kuin lehmä uutta porttia. Ja kakara vaan karjuu, kuin oopperan kummitus. Olisi ottanut edes sen kiljukaulan syliin!!! Jumalauta! (jaha, lääkkeet!)

Niin, mistäs minun pitikään, niin juu. Tästä pomppoilustani sinne tänne ja takaisin. Olen huomannut ihan omakohtaisesti sen, että pimenevä vuodenaika saa hypistelemään leipäkyrsää kauppapuodissa, ja sortumaan vielä sen ostamiseenkin. Tosin jos ostan, ostan aina hiivatonta, raskiin tehtyä leipää. Ja annoskoot tuppaavat kolmikertaistumaan, siihen nähden mitä oikeasti tarvitsisi, niin tulee vedettyä itsensä nirvanaan. Sekin, miten ja kuinka eväänsä syö vaikuttaa. Olen huommannut senkin, että jos syöt jotain samalla kun surffailet netissä tai luet jotain pravdaa, niin et huomaa syöneesikään. Siihen pitää keskittyä! Ja ällistyttävää, mutta kyllä, on se, että kuinka äkkiä salaatti vaihtuu juustosiivuihin tai meetwurstiin... Nopsasti tosta vaan otan vähäsen. V**tu! Ei näin! Eihän sen näin pitänyt mennä, hiilihydraattien vähentäminenhän vähentää syömisen tarvetta! Haloo!!!
Ja kohta ollaan tilanteessa, että mitäs tässä, paskaako sitä laihduttamaan/elämäntapojaan muuttamaan, kun pieleen jytää.

Olen siis viettänyt tovin jos toisenkin jälleen räknäillen sitä, että kannattaako jättää sormet oven väliin, vaiko eikö, ja tullut tulokseen, että saamani kaiken inhvormaatijon perusteella, jatkan suuntaan: alas. Ei siis, että alas, vaan paino alas. Sokeriarvot alas, verenpaine -noh- jos ei nyt kovin alas, mutta lääkkettömäksi. Ja kuka tämän kaiken tekee? Sinä? Joku Muu? Naapurin täti? Ehkä lääkäri määrää pilsuja? No EI! Kyllä se on ihan itse pienessä mielessään taas laitettava asiat jonkun sortin järkkään.

Menenkin tästä järkkäilemään komeroita, se on oivaa terapiaa ja ainakin näkee, että mitä sitä on tullut varastoitua tuonne perille. Nyt on siis kyse fyysisistä komeroista, ei näistä mielen sokkeloista. Ja onhan tässä kaikkea muutakin pientä, kahvinjuonnin ohella.

torstai 5. marraskuuta 2009

Rasvattomuus on livennyt jo käsistä

Ihan käsittämätöntä! Kerrassaan outoa ja omituista. Verrattoman huvittavaa, erinomaisen naurettavaa.
Osallistuin tässä kyselytutkimukseen eli galluppiin. Kotimaisittain kalluppiin. Siinä kyseltiin rasvankäytöstä jne. Ja kysymykset olivat ihan jänskiä. "Saiko tämä xxx ajattelemaan kolesterolia...blabla" NO EI!
Ensin pitää lääkärikunnan päästä sovintoon siitä, mikä on ensinnäkin normaali kolesteroli ja paljonko on yksilöllinen vaihtelu viitearvoon ja vielä sekin, että miten se kolesteroli jakautuu. Ei voida tuijottaa vain kokonaiskolesterolia ja tukea pas...eikun margariiniteollisuutta. Voi vehnä, että kiukuttaa.

Kun mielestäni määrä ratkaisee, oli kyse sitten siitä, millaista rasvaa käytät, tai siitä, millaisia hiilihydraatteja syöt. Jos ravinto koostuu enimmäkseen hiilihydraateista, niin voihan perse. Ainakaan olo ei parane, saati kolesteroliarvot, kun siitä on minunkin tuttavapiirissäni esimerkkejä vähän liiankin kanssa. Mm. eroppi (entinen avoppi) sai määräyksen syödä kevyttuotteita ja kas, kolesteroliarvot nousivat! Kevyttuotteilla! Jee!

Samoin nämä nykyiset, kotimaiset ja ulkomaisetkin ravintosuositukset. Ihan perseestä. Olen suorastaan vihainen, sillä esimerkiksi pienituloisten on helkkarin vaikeata noudattaa näitä rikkaittein tekemiä ravintosuosituksia. Kasvisten hinnat kipuavat taasen kohta pilviin, ja kylmäkellarit kerrostaloista on muutettu lämpimiksi tiloiksi... ei saa lanttupussia kellariin. Eli makaronivellillä mennään. Vi***. Lähituontanto kunniaan ja pienet kaupat herätetään henkiin! Siinä lääke a) työllisyyteen b) hyvinvointiin c) tulojen jakautumiseen tasaisesti.

Ärhentelen täällä itsekseni ja juoksen vessassa. Kiitos kuuluu eräälle tutulle, joka eilen kertoi olleensa paskomataudissa. Sehän välittömästi tarttui digitaalisesti puhelimen välityksellä. No, itse asiassa, veljenpojalla on ollut vatsatautia, joten eilinen talvirenkaanvaihtosessio ei ehkä edistänyt aihetta. Kun minä painuin sisälle kiusaamaan lapsia. Äijät vaihtoivat renkaat ja joivat kaljaa. Tietenkin, asennusjuomaa olla pitää.

Mutta viime yön ja tämän aamua olen rampannut vessassa kuin Charme Asserdal. Tätäkin olen kirjoittanut jo kymmenen minuuttia. Kiihtyvällä nopeudella. Tultiin tuossa eilisessä puhelinkeskustelussa siihen tulokseen, että perspuoleen pitäisi asentaa persereikä teflonista. Säästyisi paperikustannuksia, eikä tarvitsisi vessapaperiakaan tuoda ulkomailta, kun eihän kohta Suomessa ole paperitehtaita! Eikä tulisi sitten chilinsyönnikään jälkivaikutuksia...

Hurra, pitänee ruveta taas ryhtymään.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ilmaiseksi! Ei tarvitse tehdä mitään!

Tässä olen naureskellut sitä, että ihmiset kuvittelevat, että muiden elämä on helmetin helppoa ja mukavaa, rikasta ja vaivatonta. Eikä tarvitse tehdä mitään. Ai, miten tämä hiilihydraattitietoisuuteen liittyy? No, siten, että jotta. Antakaas kun selitän.

Sain tässä viime yönä rankkaakin paremman idean. Ja se ei ollut, että vien peiton sängyn toisenlaidan nukkujalta.  Vaikka huusholliamme lämmitetäänkin vain yhdellä takalla ja kiukaalla. Noh, siis, sen piti olla piisohvkeikkiä, muttei ihan niin. Samoin tämä laihtuminen, se ei ole ihan niin helppoa ja hupaisaa, kuin mitä ulkopuoliset kuvittelevat! Se on enimmäkseen aivotyötä. Ja monihan väittää, että lihava on laiska ja tyhmä. Voi olla että joku onkin, mutta väitän, että valtaosa on kuitenkin järjellä varustettuja ja varmasti aikaansaapia inehmoja.

Nyt tämän viimeisimmän takapakkini aikaan, olen varmaan kiikkunut jossain pilvilinnoissa, kun tällä tavalla ei vaan tapahdu mitään. Siis suunnanmuutos ja korjaus käsikirjoitukseen. Eikä se(kään) ole helppo nakki. Näyttää siltä, että parhaisiin tuloksiin pääsee, kun ensin konttailee kaikki karikot läpi ja sen jälkeen alkaa oikeasti tekemään töitä PÄÄLLÄÄN. Ja tämä tarkoittaa sitä, että heittää helppouden helmettiin ja tekee asiat niin, kuin on parhaaksi havainnut. Eli kohdallani se tarkoittaa sitä, että herättelen taas ja jälleen henkiin pääni sisäiset voimavarat. Kun nälkä on poissa pysyvät leivänmurusetkin pöydällä.

Mitä henkiseen puoleen tässä hommassa tulee, niin sehän se onkin jutun juoni! Kun hemmettisoikoon sitä kuvittelee, että on kaikkien alojen asiantuntija ja kun kerran toikin, niin kyl määkin. Ja mätkis, naamalleen suohon. Kun ei ole sitä yhtä ja helppoa tietä, vaan tietenkin: helpoimmalla pääsee silloin, kuin on joku toimintamalli, jota soveltaa. Jos se ei sovi, niin otetaan seuraava, ja kokeillaan. Kunnes tullaan siihen, että kaikki on kokeiltu ja jäljellä on muutama, joista saattaa lanttaamalla tulla hyvä. Omalla kohdallani tämä prosessi on vuosien mittainen ja vyötäröni on sitä mukaa kasvanut metrin tuolle puolen! Eikä kyse ole siitä klassisesta syystä, että lapsia tulisi kohtapuoleen. Siinä tapauksessa olen ollut raskaana kakskytä viis vuotta...!

Nyt viimeisen kompurointini kanssa huomattua:
- Pidän kasviksista, kypsänä ja raakana, purkissa tai pakkasessa, mutta rajansa kaikella.
- Pidän myös tästä Atkinstyyppisestä syömisestä. Mutta sen kanssa voi pelmuta aikansa, ei näämmäs lopun ikää.
- Pidän perunamuusista. Sitä voi syödä, mutta kerran kuukaudessa, ihan kuin kuukautiset...! Perunamuusiset...hehehe.
- Pidän liikunnasta, mutta kun sen kanssa on rajansa, eli vammat eivät ihan kaikkeen anna mahdollisuutta osallistua. Mm. pitkänmatkanjuoksu, pesäpallo, osittain siis suunnistuskin (juosten), koripallo ja sen sellaiset ovat tuota Eldankajärven jäätä. Vai oliko se Pulmankijärvi? Uimaan en mene. En sen jälkeen uimahalliin päin ole katsonutkaan, kun sain reippaan märkäruven uintisessioni jälkeen. Hoidettiin monta kuukautta.
- Pidän luovista ratkaisuista. Kehittelen itselleni nyt intervallisysteemiä. :)
- Olen hemmetin huono pitämään kirjaa, tai tekemään tilastoja omista syömisistäni/juomisistani tms.
- Yli siitä, missä aita on jo maassa? Niinkö?

Kun yhdistelin näitä juttuja keskenään, olen saanut aikaan sen, että kun aloin verrata omaa syömistäni mm. Tavi/Salmenkaitaa tai pelkkä Tavi  LAIHDU! -kirjoissa oleviin ohjeisiin tai Heikkilään sekä Atkinsiin, olen
"siltä väliltä" -syöjä. Välillä aamupala kuittaantuu kahvilla, välillä tulee nautittua lämmin "aamusörsseli" eli jotain purkista. Kohdallani kyllä sokerimittari kertoo, jos tulee vääriä eväitä heiteltyä huuleen. Pyrkimys on kuitennii siihen, että sokeritasot eivät heittele.

Konttaamiseni teki kyllä sen, että vatsa roikkuu, ja painoa tuli, onneksi vain, vaivaiset kuusi kiloa kolmessa viikossa lisää. Ehkäpä syynä oli myös päivärytmini muutos, kun nyt on oman itsensä herra ja "saa olla niinkuin haluaa", muiden suureksi kateudeksi. Tosin se poiki myös sen, että sokerimittarini on kertonut välillä aivan karseita lukemia. Joita olen nähnyt ehkä joskus viime talvena.

Siitä piti vielä tolittamani, että ihmisellä on sisäänrakennettuna ominaisuutena seuraavaa:
Selittelytaipumus: "...eee, juu, hii, hoo, niinkun kyl mää olen sitä kokeillut, mutteisesovi, kun siinä ei saa tehdä sitä tätä tai tuota...!" "Kyl sitä muuten, mutta kun on muuta menoa." "Niin, kun tässä tilanteessa...blabla"
Kiertelyn jalo taito: "Joo mä olen nyt ollut kolme viikkoa melkein ilman viinaa." "Eikun tässä on nyt sellainen..." "Otin minä vähäsen sitä, mutten paljon"

Kaiken pitää olla nopeaa ja helppoa, eikä missään tarvitse käyttää omia aivojaan, eikä mihinkään tarvitse kasvaa, minkäänlaista vastuuta ei tarvitse ottaa, ei ainakaan itsestään. Kuvitellaan, että kun luetaan akkainlehdistä näitä "ohjeita" ja noudatetaan niitä orjallisesti, niin kaikki muuttuu elämässä hyväksi ja hienoksi, saa rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. On onnellinen, ei vanhene eikä köyhdy. Ja joku muu tekee kaikki ne hankalat asiat. Se kuuluisa Joku Muu.

Ai saatana, mopo rupeaa taas lipeämään käsistä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kokin punttiin ja pukin konttiin.

Tässä patsastellessani tuli mieleen, että eihän tässä ole kuin yksi huiskaus, ja on monien palvoma rahan ja syöminkien juhla, joulu. Että joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten. Kuten vanhankansan viisaus sanoo.
Aloin tässä vaivaamaan aivojani, että mitähän sitä pitäsi silloin harrastaa. Syömistä tietenkin ja millaista, niin tulee hetimiten mieleen, että skarppia tietenkin. Kompuroin kuitenkin syöminkien ohella juominkeihin...kun lapsia ei tässä jaloissa pyöri ja pörrää, niin mikä ettei sitä vähän alkoholilla marinoisi jo syötyä evästään. Evästään kala tunnetaan.

Tässä viikon mittaan olen taas ja jälleen tehnyt kaikkinaisia viilauksia. Viilasin mm. vähän eräästä hampaastani, joka oli kehittänyt saatanan terävän reunan tuonne kielen puolelle. Hammaslääkäri on varmaan riemuissaan...ihan tuollaisella hienolla metalliviilalla vetäisin sen sileäksi. Meinaan sitä kun kolme kertaa samalla viikolla herää siihen, että veri tirskuu suussa ja sattuu aivan helvetisti, niin jotainhan siinä pitää tekemän.  Viilasin taas ja jälleen myös eväspolitiikkaani. Huomasin jälleen sen, että ei niinkään laatu vaan määrä. Määrä, määrä ja määrä. Vähän tämän erään ministerin lausahduksen malliin.

Määrät nimittäin näyttävät näin pimenevien iltojen ja muun aikana suurenevan. Vähän onkin jo keskikokoinen ja keskikokoisesta sukeutuu äkkiä paljon ja paljosta tulee jo aivan hitonmoinen laaki. Ja vainaahan siitä laakista sitten seuraa. Jollei onnistu pitämään varaansa. Vanhassa vara parempi, mutta sepä ei koskekaan syötyä ruokaa. Tai riippuu aivan ruoasta. Suomessa kun myydään esim. lähes kaikki herkulliset valko- ja sinihomejuustot liian tuoreina. Niitä joutuu kypsyttelemään tovin jos toisenkin jääkaapin perukoilla. Mutta liika on aina liikaa siinäkin. Heitin perjantaina pois "herkullisen" valkohomejuuston, joka oli neljä kuukautta sitten ohittanut parhaan vaiheensa sekä muuttunut ruskohomevelliksi. Ihmettelin näes, ettei kaali voi haista jääkaapissa...

Mutta eipä tässä sen kummituksellisempaa. Pyhäinmiestenpäiväkin se meni, minä muistutin kummitusta ja avioliiton kautta saatu täydennysosani haahuili perjantaiehtoona, joten keskimääräisesti kaikki hyvin. Pitänee lähteä nauttimaan sunnuntain juhlistavasta kauppareissusta, käväistä faijaa morjenstamassa lasaretissa ja tehdä jokin lisuke pataruoalleni. Jos vaikka kesäkurpitsa-kiinankaali jne ja kunnon tomaattisalaatti kaikilla höysteillä (= valkosipuli, purjo ja tavallinen sipuli) ja amöriikan salladia kylkeen. Mutta kumpaan kylkeen?

Huuu!