tiistai 3. marraskuuta 2009

Ilmaiseksi! Ei tarvitse tehdä mitään!

Tässä olen naureskellut sitä, että ihmiset kuvittelevat, että muiden elämä on helmetin helppoa ja mukavaa, rikasta ja vaivatonta. Eikä tarvitse tehdä mitään. Ai, miten tämä hiilihydraattitietoisuuteen liittyy? No, siten, että jotta. Antakaas kun selitän.

Sain tässä viime yönä rankkaakin paremman idean. Ja se ei ollut, että vien peiton sängyn toisenlaidan nukkujalta.  Vaikka huusholliamme lämmitetäänkin vain yhdellä takalla ja kiukaalla. Noh, siis, sen piti olla piisohvkeikkiä, muttei ihan niin. Samoin tämä laihtuminen, se ei ole ihan niin helppoa ja hupaisaa, kuin mitä ulkopuoliset kuvittelevat! Se on enimmäkseen aivotyötä. Ja monihan väittää, että lihava on laiska ja tyhmä. Voi olla että joku onkin, mutta väitän, että valtaosa on kuitenkin järjellä varustettuja ja varmasti aikaansaapia inehmoja.

Nyt tämän viimeisimmän takapakkini aikaan, olen varmaan kiikkunut jossain pilvilinnoissa, kun tällä tavalla ei vaan tapahdu mitään. Siis suunnanmuutos ja korjaus käsikirjoitukseen. Eikä se(kään) ole helppo nakki. Näyttää siltä, että parhaisiin tuloksiin pääsee, kun ensin konttailee kaikki karikot läpi ja sen jälkeen alkaa oikeasti tekemään töitä PÄÄLLÄÄN. Ja tämä tarkoittaa sitä, että heittää helppouden helmettiin ja tekee asiat niin, kuin on parhaaksi havainnut. Eli kohdallani se tarkoittaa sitä, että herättelen taas ja jälleen henkiin pääni sisäiset voimavarat. Kun nälkä on poissa pysyvät leivänmurusetkin pöydällä.

Mitä henkiseen puoleen tässä hommassa tulee, niin sehän se onkin jutun juoni! Kun hemmettisoikoon sitä kuvittelee, että on kaikkien alojen asiantuntija ja kun kerran toikin, niin kyl määkin. Ja mätkis, naamalleen suohon. Kun ei ole sitä yhtä ja helppoa tietä, vaan tietenkin: helpoimmalla pääsee silloin, kuin on joku toimintamalli, jota soveltaa. Jos se ei sovi, niin otetaan seuraava, ja kokeillaan. Kunnes tullaan siihen, että kaikki on kokeiltu ja jäljellä on muutama, joista saattaa lanttaamalla tulla hyvä. Omalla kohdallani tämä prosessi on vuosien mittainen ja vyötäröni on sitä mukaa kasvanut metrin tuolle puolen! Eikä kyse ole siitä klassisesta syystä, että lapsia tulisi kohtapuoleen. Siinä tapauksessa olen ollut raskaana kakskytä viis vuotta...!

Nyt viimeisen kompurointini kanssa huomattua:
- Pidän kasviksista, kypsänä ja raakana, purkissa tai pakkasessa, mutta rajansa kaikella.
- Pidän myös tästä Atkinstyyppisestä syömisestä. Mutta sen kanssa voi pelmuta aikansa, ei näämmäs lopun ikää.
- Pidän perunamuusista. Sitä voi syödä, mutta kerran kuukaudessa, ihan kuin kuukautiset...! Perunamuusiset...hehehe.
- Pidän liikunnasta, mutta kun sen kanssa on rajansa, eli vammat eivät ihan kaikkeen anna mahdollisuutta osallistua. Mm. pitkänmatkanjuoksu, pesäpallo, osittain siis suunnistuskin (juosten), koripallo ja sen sellaiset ovat tuota Eldankajärven jäätä. Vai oliko se Pulmankijärvi? Uimaan en mene. En sen jälkeen uimahalliin päin ole katsonutkaan, kun sain reippaan märkäruven uintisessioni jälkeen. Hoidettiin monta kuukautta.
- Pidän luovista ratkaisuista. Kehittelen itselleni nyt intervallisysteemiä. :)
- Olen hemmetin huono pitämään kirjaa, tai tekemään tilastoja omista syömisistäni/juomisistani tms.
- Yli siitä, missä aita on jo maassa? Niinkö?

Kun yhdistelin näitä juttuja keskenään, olen saanut aikaan sen, että kun aloin verrata omaa syömistäni mm. Tavi/Salmenkaitaa tai pelkkä Tavi  LAIHDU! -kirjoissa oleviin ohjeisiin tai Heikkilään sekä Atkinsiin, olen
"siltä väliltä" -syöjä. Välillä aamupala kuittaantuu kahvilla, välillä tulee nautittua lämmin "aamusörsseli" eli jotain purkista. Kohdallani kyllä sokerimittari kertoo, jos tulee vääriä eväitä heiteltyä huuleen. Pyrkimys on kuitennii siihen, että sokeritasot eivät heittele.

Konttaamiseni teki kyllä sen, että vatsa roikkuu, ja painoa tuli, onneksi vain, vaivaiset kuusi kiloa kolmessa viikossa lisää. Ehkäpä syynä oli myös päivärytmini muutos, kun nyt on oman itsensä herra ja "saa olla niinkuin haluaa", muiden suureksi kateudeksi. Tosin se poiki myös sen, että sokerimittarini on kertonut välillä aivan karseita lukemia. Joita olen nähnyt ehkä joskus viime talvena.

Siitä piti vielä tolittamani, että ihmisellä on sisäänrakennettuna ominaisuutena seuraavaa:
Selittelytaipumus: "...eee, juu, hii, hoo, niinkun kyl mää olen sitä kokeillut, mutteisesovi, kun siinä ei saa tehdä sitä tätä tai tuota...!" "Kyl sitä muuten, mutta kun on muuta menoa." "Niin, kun tässä tilanteessa...blabla"
Kiertelyn jalo taito: "Joo mä olen nyt ollut kolme viikkoa melkein ilman viinaa." "Eikun tässä on nyt sellainen..." "Otin minä vähäsen sitä, mutten paljon"

Kaiken pitää olla nopeaa ja helppoa, eikä missään tarvitse käyttää omia aivojaan, eikä mihinkään tarvitse kasvaa, minkäänlaista vastuuta ei tarvitse ottaa, ei ainakaan itsestään. Kuvitellaan, että kun luetaan akkainlehdistä näitä "ohjeita" ja noudatetaan niitä orjallisesti, niin kaikki muuttuu elämässä hyväksi ja hienoksi, saa rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. On onnellinen, ei vanhene eikä köyhdy. Ja joku muu tekee kaikki ne hankalat asiat. Se kuuluisa Joku Muu.

Ai saatana, mopo rupeaa taas lipeämään käsistä.
Lähetä kommentti