Kokin punttiin ja pukin konttiin.
Tässä patsastellessani tuli mieleen, että eihän tässä ole kuin yksi huiskaus, ja on monien palvoma rahan ja syöminkien juhla, joulu. Että joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten. Kuten vanhankansan viisaus sanoo.
Aloin tässä vaivaamaan aivojani, että mitähän sitä pitäsi silloin harrastaa. Syömistä tietenkin ja millaista, niin tulee hetimiten mieleen, että skarppia tietenkin. Kompuroin kuitenkin syöminkien ohella juominkeihin...kun lapsia ei tässä jaloissa pyöri ja pörrää, niin mikä ettei sitä vähän alkoholilla marinoisi jo syötyä evästään. Evästään kala tunnetaan.
Tässä viikon mittaan olen taas ja jälleen tehnyt kaikkinaisia viilauksia. Viilasin mm. vähän eräästä hampaastani, joka oli kehittänyt saatanan terävän reunan tuonne kielen puolelle. Hammaslääkäri on varmaan riemuissaan...ihan tuollaisella hienolla metalliviilalla vetäisin sen sileäksi. Meinaan sitä kun kolme kertaa samalla viikolla herää siihen, että veri tirskuu suussa ja sattuu aivan helvetisti, niin jotainhan siinä pitää tekemän. Viilasin taas ja jälleen myös eväspolitiikkaani. Huomasin jälleen sen, että ei niinkään laatu vaan määrä. Määrä, määrä ja määrä. Vähän tämän erään ministerin lausahduksen malliin.
Määrät nimittäin näyttävät näin pimenevien iltojen ja muun aikana suurenevan. Vähän onkin jo keskikokoinen ja keskikokoisesta sukeutuu äkkiä paljon ja paljosta tulee jo aivan hitonmoinen laaki. Ja vainaahan siitä laakista sitten seuraa. Jollei onnistu pitämään varaansa. Vanhassa vara parempi, mutta sepä ei koskekaan syötyä ruokaa. Tai riippuu aivan ruoasta. Suomessa kun myydään esim. lähes kaikki herkulliset valko- ja sinihomejuustot liian tuoreina. Niitä joutuu kypsyttelemään tovin jos toisenkin jääkaapin perukoilla. Mutta liika on aina liikaa siinäkin. Heitin perjantaina pois "herkullisen" valkohomejuuston, joka oli neljä kuukautta sitten ohittanut parhaan vaiheensa sekä muuttunut ruskohomevelliksi. Ihmettelin näes, ettei kaali voi haista jääkaapissa...
Mutta eipä tässä sen kummituksellisempaa. Pyhäinmiestenpäiväkin se meni, minä muistutin kummitusta ja avioliiton kautta saatu täydennysosani haahuili perjantaiehtoona, joten keskimääräisesti kaikki hyvin. Pitänee lähteä nauttimaan sunnuntain juhlistavasta kauppareissusta, käväistä faijaa morjenstamassa lasaretissa ja tehdä jokin lisuke pataruoalleni. Jos vaikka kesäkurpitsa-kiinankaali jne ja kunnon tomaattisalaatti kaikilla höysteillä (= valkosipuli, purjo ja tavallinen sipuli) ja amöriikan salladia kylkeen. Mutta kumpaan kylkeen?
Huuu!
Aloin tässä vaivaamaan aivojani, että mitähän sitä pitäsi silloin harrastaa. Syömistä tietenkin ja millaista, niin tulee hetimiten mieleen, että skarppia tietenkin. Kompuroin kuitenkin syöminkien ohella juominkeihin...kun lapsia ei tässä jaloissa pyöri ja pörrää, niin mikä ettei sitä vähän alkoholilla marinoisi jo syötyä evästään. Evästään kala tunnetaan.
Tässä viikon mittaan olen taas ja jälleen tehnyt kaikkinaisia viilauksia. Viilasin mm. vähän eräästä hampaastani, joka oli kehittänyt saatanan terävän reunan tuonne kielen puolelle. Hammaslääkäri on varmaan riemuissaan...ihan tuollaisella hienolla metalliviilalla vetäisin sen sileäksi. Meinaan sitä kun kolme kertaa samalla viikolla herää siihen, että veri tirskuu suussa ja sattuu aivan helvetisti, niin jotainhan siinä pitää tekemän. Viilasin taas ja jälleen myös eväspolitiikkaani. Huomasin jälleen sen, että ei niinkään laatu vaan määrä. Määrä, määrä ja määrä. Vähän tämän erään ministerin lausahduksen malliin.
Määrät nimittäin näyttävät näin pimenevien iltojen ja muun aikana suurenevan. Vähän onkin jo keskikokoinen ja keskikokoisesta sukeutuu äkkiä paljon ja paljosta tulee jo aivan hitonmoinen laaki. Ja vainaahan siitä laakista sitten seuraa. Jollei onnistu pitämään varaansa. Vanhassa vara parempi, mutta sepä ei koskekaan syötyä ruokaa. Tai riippuu aivan ruoasta. Suomessa kun myydään esim. lähes kaikki herkulliset valko- ja sinihomejuustot liian tuoreina. Niitä joutuu kypsyttelemään tovin jos toisenkin jääkaapin perukoilla. Mutta liika on aina liikaa siinäkin. Heitin perjantaina pois "herkullisen" valkohomejuuston, joka oli neljä kuukautta sitten ohittanut parhaan vaiheensa sekä muuttunut ruskohomevelliksi. Ihmettelin näes, ettei kaali voi haista jääkaapissa...
Mutta eipä tässä sen kummituksellisempaa. Pyhäinmiestenpäiväkin se meni, minä muistutin kummitusta ja avioliiton kautta saatu täydennysosani haahuili perjantaiehtoona, joten keskimääräisesti kaikki hyvin. Pitänee lähteä nauttimaan sunnuntain juhlistavasta kauppareissusta, käväistä faijaa morjenstamassa lasaretissa ja tehdä jokin lisuke pataruoalleni. Jos vaikka kesäkurpitsa-kiinankaali jne ja kunnon tomaattisalaatti kaikilla höysteillä (= valkosipuli, purjo ja tavallinen sipuli) ja amöriikan salladia kylkeen. Mutta kumpaan kylkeen?
Huuu!
Kommentit