torstai 29. lokakuuta 2009

Hallitse, hallitse ja hallitse.

Mikähän erinommaanen ny on, kun tässä ärsyttää taas vähän kaikki. Aloin ärsyyntyä jo edellisestä postauksestani, kun nyt luettuna se tuntui osittain helvatillisen tekopyhältä jaarittelulta. Varpu oli kommentoinut sitä juuri sillä, että mikähän siinä on, ettemme osaa elää ja antaa toistenkin elää? Niin mikä?

Entisessä elämässäni koin juuri näitä juttuja, etten "saanut olla rauhassa", vaan minulle tuli sellainen olo, että minua kytättiin. Tunne kasvoi hallitsemattomaksi pelkäämiseksi, ettei suunnilleen verhoja uskaltanut avata! Saati että olisi kuunnellut radiota tai katsonut telkkaria, varsinkaan myöhään illalla. Jos valot unohtuivat päälle, niin jo joku kyseli alkoholinkäytöstä. Tai jos sait itsesi kinnattua keppien kanssa kaupalle, niin olit luopio, joka jättää "toverit" pulaan. Auts! Tunsin, etten enää hallitse itseäni! Vaan se on joku ulkopuolinen, joka kertoo, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kuulkaa, arvatkaa onko ollut pitkä tie pois tuosta "hallitsemisen" tunteesta?

Ja lehdet ovat taas väärällään näitä elämänhallintaohjeita. Joista suurin osa on silkkaa potaskaa. Hallitse sitä ja hallitse tätä! Heikkohermoiset eivät kohta hallitse enää suoltaan näiden hallintajuttujen sankassa viidakossa. Yhdessä julkaisussa kerrotaan, että sokeri on pahasta, ja toisessa heti perään, että arvovaltainen taho sanoo, ettei sokeri olekaan pahasta. Sokeritautisetkin saavat syödä sokeria! Voi jeesus. Olenko aivan hakoteillä, jos sanon, että on kummallista, jos minäkin saisin nyt vetää sokeria ja "nopeita hiilihydraatteja" mielin määrin, jos vaan lasken, paljonko niitä tulee vedettyä kuonoon ja sitten perään pikainskaa?? Ei voi se olla terveellistä eikä tervettä. Varsinkaan kun ei muuta  niin paljon inhoa, kuin pistämistä... Ja ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka lukiessaan juttua painonhallinnasta, ottavat niin itseensä, että masentuvat lopullisesti ja lakkaavat yrittämästä. Kun jutut ovat aika aivottomia. Kylvetään tuuleen kikkoja, joiden epäonnistumisprosentti lähentelee sataa. Elämän-, painon- ja monen muun HALLINTA kuulostaakin jo jotenkin raskaalta ja ylivoimaiselta. Fingerporille kiitos stripistä, jossa Batman löytää verenpainetta hallitsevan tuotteen ja viimeisessä ruudussa nostaa vihollisensa verenpaineen tuhanteen...

Että voi taas hampaat kirskua ihan tyhjästä.

No, hallinnoin itselleni mukavan lounaan:
Tehdään paprikatomaattisalaatti: kirsikkatomaatteja rasia, kaksi suippopaprikaa, kolme luumutomaattia, 10cm purjoa ja pikkuruinen tavallinen sipuli. Silputaan siivilään koko roska ja jätetään valumaan.

Punajuurilaatikon virkkasin seuraavanlaisesti:
Raasta 4 isoa keitettyä punajuurta karkeaksi raasteeksi.
pala aurajuustoa murennettuna
(juustoraastetta)
 2 kananmunaa
1dl kermaa ja 1dl vettä (tai 2dl täysmaitoa)
suolaa
ripaus: meiramia, rosmariinia, timjamia, suolaa

Sekoita punajuuriraasteeseen mausteet ja aurajuusto. Tee kermasta ja kananmunasta munamaito ja kaada päälle. Voit myös ripotella päälle juustoraastetta. Uuniin 175c kunnes munamaito on hyytynyt.

Pilko vielä reilusti amerikan- tai muuta salaattia kyytipojaksi salaatille ja punajuurelle. Kivaa vaihtelua ja näin syksyllä ovat juureksetkin kohtuuhintaisia.

Ai niin! Iltalukemiseksi suosittelen:
Tavia ja Salmenkaitaa tai pelkästään tai sekä että ja myöskin:
Linkki Bookyyn:
https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993321

https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993338
Bookplussassa:
http://www.bookplus.fi/kirjat/salmenkaita%2c_ilkka/laihdu_ilman_n%C3%A4lk%C3%A4%C3%A4-7049926

http://www.bookplus.fi/kirjat/tavi%2c_varpu/laihdu!-4344556

Do dii! Siitä se lähtee.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Mahasta ottaa...

Aamullinen säikähdys teki tepposet. En päässyt tänne näppylöimään yhtään mitään, virhekoodia vaan pukkasi. Niipä tyydyin polttelemaan tässä yöpaita päälläni, villasukat jalassa ja tukka sekaisin, vaikka mitä. Tupakit on kauempana, ja nyt ei ole tullut sitäkään lajia paljon harrastettua. Siis CD-levylle polttelin vanhan koneeni sisikuntaa.

Mutta. Eiliseen läskikapina -postaukseeni viittoillen, mennäänpä vähän tähän juttuun: suvaitsevaisuus.

Miten te käsitätte tämän käsitteen? Mitä suvaitsevaisuus oikeasti on teidän mielestänne? Onko suvaitsevaisuuden varjolla toisten ihmisten syyllistäminen teistä oikein? Entä painostaminen suvaitsevaisuudella? Oletko parempi ihminen, jos olet suvaitsevainen? Minkälaista on suvaitsevaisuutenne?
Käytättekö suvaitsevaisuutta suojautumiseen vai lyömäaseena?

Minä kun olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuuden varjolla tehdään politiikkaa siinä missä kodin, uskonnon ja isänmaankin. Eli sitä käytetään hyväksi kaikin tavoin ja suvaitsevaisuus -parka kärsii.

Se miksi haluan puhua suvaitsevaisuudesta on, että moni meistä väittää olevansa suvaitsevainen ja seuraavassa hetkessä osoittaa käyttäytymisellään että puhuu selvää paskaa. Ai, miten niin? Kun kanssasi keskusteleva henkilö toteuttaa käytännössä vitsin, että minä en ole mikään rasisti, mutta mitään en niin pal inhoa, kun mustalaisia. Niin siinä vaiheessa kannattaisi lähteä huomauttelun jalolle tielle. Jos tilanteessa ei ole viisaampaa hiljaa myönnellä ja peesailla.

Usein näillä kiloilla, joita tässä olen kanniskellut, on törmännyt tähän vekkuliin "suvaitsevaisuus" -teemaan. Ja varsinkin nyt, kun on kertonut, että noudattaa jotain muuta elämäntapaa, kun virallisterveellistä tai painonvartijoita....jännää. Toinen juttu onkin sitten se, että onko sitä suvaitsevainen itseään kohtaan? ...vai vähän liiankin?

Mutkia on siis vielä ihmispolon tiellä. Kun eilen juttelin tuosta feissarin ketjusta tuttavani kanssa, hän on ollut joskus niin laiha, että on sen takia joutunut ns. selittelemään ulkonäköään. Kai se on näissä äärilaidoissa, että molemmat saavat selvittää olemassaoloaan ympäristölleen, niin huikean lihavat kuin laihatkin. Ja ihmiset saavat omasta mielestään esittää molemmille tyypeille kysymyksiä ties mistä.
Mutta kiittää täytyy häntä, antoi minulle lohdullisen kommentin: "Olen pitänyt sinua aina kookkaana, en lihavana!" ja sanoa täytyy, että tuo ihminen ei sitten imartele ainakaant tahallaan. Sain taas uutta potkua tähän syömisen julmaan maailmaan. Toinen jalka kävi banaaninkuorella.

Että ei tämä elämäntapojenmuutos ihan ruusuilla tanssimista ole, se on ohdakekruununkin kanssa kulkemista ja varsinkin sisäistä havainnointia.

Mitä sisäiseen havainnointiin tulee, niin havaitsin tässä jälleen sen, että tiettyyn aikaan kuukaudesta tulee järjetön hiilarinhimo. Eikä mikään ihan pieni. Vaan siis järjetön. Ja jos siinä antaa pikkusormen hiilariperkeleelle, niin menee käsi selkäruotoa myöden. Tunnustan: söin eilen paistettuja perunoita ja päivällä kaksi "ruis"leipää. Aijai. Arvatkaa vaan, olenko nyt krapulassa? Kyllä, niin oudolta kuin se kuulostaakin, hiilihydraattikrapula ON olemassa, se ei ole pelkästään myytti.

Palataan aiheisiin.

torstai 22. lokakuuta 2009

Läskikapina

Perustan perkele Lihavien Ihmisten Ihmisoikeussäätiön.
Yksi syistä löytyy täältä: http://www.facebook.com/home.php?ref=home#/note.php?note_id=159718034659&ref=nf

Mur.

Ihmetyksenpoikasia ja -tyttösiä

Ihmettelin erinäisiäkin asioita tässä aamutuimaan, ja eksyin ruokasivuille, feissariin ja huomasin, että linkkilistastani puuttuu Raholan syötäviä sanoja.
Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas.

Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa.
Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä.

Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa.

Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todellakin mieleen enimmäkseen Raamatun pyhien viruminen ruoatta ja juomatta jossain "erämaassa"! Eihän laihdutus sitä ole!
Samoin tämä kilpailu itsensä voittamiseksi. Onko sinulla mahdollisesti kylkeenkasvanut kaksonen, vai onko mielesi niin pahasti jakautunut, että taistelet itsesi kanssa ja itseäsi vastaan? Hakeudu pian lääkäriin, että saadaan lääkitys tuolle mielialahäiriölle.
Otan orrelta sanan "kisaaminen". Miten kisaaminen laihdutukseen kuuluu? Mielestäni sekään ei kuulu tähän, koska kisat ovat leikkimielistä menoa, ja joskus laihistelu on totista totta...Tosin tätä kisa -sanaa viljellään myös urheilukilpailujen nimissä.
Ottelu? Mitä ihmettä? Ketä vastaan? Kun se on kamppailu jotain vastustajaa vastaan. No, onhan tuo ylipainokin melkoinen vastus, mutta se ei ole erillinen osa minua, vaan tukevasti kiinni vyötärössäni.

Justiin, hukkasin taas johtoajatukseni, kun öksyin näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ei se mitään, enpä minä koskaan ole kovin johdonmukainen ollut. Niin, minua siis suunnattomasti ärsyttää tämä kilpailuvietin manaaminen tässä laihtumisessa. Sitä on omissakin puheissaan vaikeaa välttää, koska kaikki ihmiselämässä näytetään niputetun jonkun kilpajutun taakse, alle tai sisälle. Olet epäonnistunut, jos et voita! Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset masentuvat ja ahdistuvat töissä. Onko ihme, onko?? Onko ihme, että sitten lohduttautuu syömällä tai juomalla tai sekä että? Yhteiskunnassa ei ole enää "armeiliasuutta" eikä erilaisuuden sietokykyä. -äää- voisin paasata tästä loputtomiin! Mutta nyt heitän kilpailun romukoppaan.

Ei kai pitäsi taas hullua yllyttää, mutta ei laihtuminen voi olla kovin mutkikas prosessi, kun sen omaan ajukoppaansa saa tolkutettua. Kaikki se, että miten, koska ja kuinka, mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle. Minä en kestä hiilihydraatteja, mutten kestä jumalattomasti niitä muitakaan aineita. Ja vauhti painonputoamiseen on vähän niinkuin sivuseikka, mutta jokin tavoite on oltava!

Kun minulla on ainakin kaavailtuna pienin askelin kuljettava polku, joka tuo minut takaisin siihen, missä olen aikoinaan jaksanut! Siis hyvänolonpainooni. Ja olen antanut siihen aikarajan. Tavoitteen viikoille ja kuukausille, sekä menen lempeästi, enkä tee äkkiliikkeitä. Tämä on pisimpiä henkilökohtaisia projektejani. Sekä mikä parasta! Voin käyttää omaa luovuuttani rakkaassa keittiössäni! Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Olenhan minä visuaalis-oraalinen olento, sekä rakastan tätä kieltä, siitä kiitos suomenopettajalleni. Tai siis hallinnoiva entiteettini on tätä kaikkea. :)

Vedän maton altani: Aloita aivoista! Laihtuminen on yhtälailla henkinen kuin fyysinenkin prosessi. Aseta se tavoite, "muutama kilo"on liian epämääräinen ja 55kg ihan liikaa tavoitteeksi. Olisiko 3kg tai 5kg? Jaa se viikoille. Etsi tapa laihtua, josta pidät. Tee tarvittavat muutokset. Hitaasti! Hitaasti, siksi, että uusien tapojen opetteleminen ei ole sitä, että nymmäävaanruppeen, heti. Olet kohta lähtökuopissa. Ja sama alusta.

Mutta hei! Ei minun pitänyt olla mikään saarnaaja eikä Job eikä varsinkaan Obi Wan Kenobi. Nyt tämä jorina saa riittää, surffaanpa netistä muutaman ruokaohjelman silmäniloksi.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Mieltä mieletöntä!

Kiitos otsikosta Petri & Petterson Brass. Biisihän oli Päätön Polle. Siinä laulettiin justiin, että "mieltä mieletöntä ollaan vaan ja matkaan polle, ohoi!" Suomalainen 70 -luvun iskelmämusiikki on sanoituksineen ja covereineen edelleen ehtymätön ilonlähteeni ja sutkausteni pankki. Kiitos teille sanoittajille, jotka silloin värkkäilitte mitä moninaisimpia ilmaisuja. Upeeta! Olisin aikanaan halunnut liittyä joukkoonne, mutta kun ei ikä riittänyt.

...jaa, mistäs ... niin! JUU! Muistankin. Sekosin tuossa introssani niin intensiivisesti musiikkiin, että varsinainen asia meinasi unohtua tykkänään. Ajattelin pamista taas ja jälleen tuosta mielen voimasta. Mikä se on? Miten se toimii? Millä tavalla sitä voi käyttää? Onko mitään mieltä olla mieltä? Mielikö ohjaa meitä arkisiin ratkaisuihin? Millä mielellä? Siinä liuta vastausta vailla olevia kysymyksiä!

Vastaan osaan itse, ja loppuja saattekin miettiä päissänne.

Minusta mielen voima on yllättävän vähän huomioitu elementti tässä laihtumis, painonpudotus ja painonhallinta jutustelussa. Olen törmännyt ruokavalioihin ja -valioitumiseen. Näin joskus aikoinaan unta näyttelystä, jossa kehässä kiersi laihoja ihmisiä, jotka palkittiin sertifikaatilla ja kun oli saanut vaadittavat kolme sertifikaattia kahdelta eri tuomarilta, valmistui Ruokailuvalioksi. Ihan kuten koiranäyttelyissäkin.
Samoin nämä puolustautumiset, että miksi olen lihava, samalla tavoin ne pönkittävät mieltä, että ok, saat olla lihava, jos niin haluat...vaikket haluaisikaan. Mutta kun!

Tarvittaisiinkin enemmän sellaisia laihduttamiseen motivoivia "terapeutteja" tai miksikä heitä nyt nimittäiskään, jotka osaisivat myös himpun verran suggeroida ja vahvistaa suggestioita sekä opettaa mielenhallintaa. Onhan se aika jännää, että puukkoa kyllä lihavalle tarjotaan ennemmin kuin terapiaa! Tai tarjotaan sitä terapiaakin, jos ruokaterapeutilla käyntiä siksi kutsutaan. Toisille vaan ei "auktoriteettien" kanssa vänkääminen sovi. Toiset taas noudattavat ohjeita, kuin uskonnollista oppia. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. Ja mitä tuohon puukkoon tulee, niin ei kiitos. Palanpahan iloisemmin läskeineni, jos nyt satun kesken matka kupsahtamaan.

Suggestioon tai kansanomaisemmin hypnoosiin suhtaudun paljon suvaitsevaisemmin, kuin kirurgisiin toimenpiteisiin. Ehkä siksi, että omasta mielestäni leikkauskiintiöni täyttyi vuonna 2005. Viiteentoista vuoteen kun tehtiin nukutusta vaativia operaatioita toistakymmentä, niin jossain se sietokyvyn raja menee! Ja nyt kun tuli tämä painorajakin taannoin vastaan, niin eiköhän pistetä myös aivosolut töihin, suun ja silmien lisäksi!

Minä olenkin sitä mieltä, että enemmän mieleen painottuvaa painonhallintaa tarvitaan, sillä kaikki eivät voi olla niin sairaita, että jokin aineenvaihduntasairaus riivaisi kroppaa.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Mukaelmia teemasta

Vaihteeksi värkkäilin itselleni maittavan sopan.
Viimeviikkoista soppaakin olisi vielä ollut. Mutta käytin sitä lisukkeena.

Siis:

Vettä kiehumaan.
Silputaan kiinanakaalia sopiva määrä
samoin purjoa
että myöskin kunnollinen chili

Tehdään vedestä liemi, esim. kuutiota apuna käyttäen. Maustetaan kalakastikkeella, sillä thai -versiolla nuoc mam lienee nimeltään. Ripsautetaan joukkoon hitunen limettiä.
"Vokataan" kaalisuikaleet, purjo ja chili. Sekoitetaan keskenään. Vedetään huuleen. Minä käytin lisukkeena vähän sitä edellistä keittoa. Siinä oli lihaa, ja se ei enää oikein ole keittoa...! Vaan pataa.
Siis sitä vähän lautasen pohjalle päälle ammensin tätä tuoreempaa versiota. Hyvvee olj.

Asiaa, Aasiaa, Aasi, asiapitoista minusta ei saa kirveelläkään.

Tässä lainaus tuolta jostain alkukesältä:
-lainaus itseltäni-
Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä.

"Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110kg:n alapuolelle. Tai sitten vaaka on juuttunut.
-lainaus loppuu, ihan itse-
 
Nyt olen tilanteessa: 112cm (joskin oli lauantaina taas 115cm) vyötäröllä, kroppani painaa 105 -107 kg! Vaikka vaakani onkin juutuksissa, niin olen silti varmahko, että näytti liki oikein. Lienee syytä ostaa uusi tuon koirankuseman vaakani tilalle.
 
Peuhaan par'aikaa keittokirjastossani ja yritän saada aikaan jotain herkkua. Ei ihan lenkkimakkara nyt iske, eikä munakas. Joku raikas pikku soppa (TAAS) olisi paikallaan. Jossain minulla oli parikin itämaista keitto-opasta. Menen tonkimaan!

torstai 15. lokakuuta 2009

Sanasta mummoa, Kiinasta kaalia!

Kaalikaheliuteni sai eilen uusia ulottuvuuksia, kun muistin suuren inhokkini kiinankaalin. Sepä onkin veikeä vihannes, se. Salaattia en tee siitä enää koskaan (don't say never), sillä meidät 60 -luvun lapset kyllästettiin ensiksi koulussa ja sen jälkeen ravintoloissa tällä sahajauhonmakuisella, mustapilkullisella "kasviksella". En myöskään suostu syömään sitä puolta kiloa päivässä! Paitsi, jos se valmistetaan hyvin. :)

Mistähän tuo ns. kiinankaali on kotoisin? No, pitihän se mennä kuukkeloimaan. (Kääntäisivät saamari jo Googlen suomeksi: Kuukkeli) ja sieltähän se löytyi: Brassica rapa subs. Pekinensis, eli pekinensis -ryhmä.
Ja ei ole kaali vaan nauris, josta syödään lehdet, samaa porukkaa (läheistä sukua: subs. Chinensis) on pinaattikaali, eli tämähäntä paksoi. Myös sinapit kuuluvat kaalien laajaan sukuun, kuin myös rapsi ja rypsi.
Ääh, lukekaa RAHOLAN syötäviä sanoja! Siellä ne on salat selvitetty.

Asiaan, minä siis soittelin eilen kaikkinaisia rokkenrollipiisejä, Rehupiiklestä, joka tuntui sopivan hommaan ja Hurriganesia, jota vanha nostalgikko kuuntelee aina, kun on tilaisuus vääntää nupit kaakkoon ihan keskenään, sekä vähän sitä sun tätä hevirintamalta, ei niin heviä ja enemmän heviä. :P Sainhan minä villejä ideoita vihanneksen suhteen.

Ensmäene:
Soppoo soittajalle:

2 - 4dl hyvää lihalientä (mielellään lisäaineetonta)
Chiliä pariakin eri väriä (reilusti, jos kita kestää!) VOI korvata paprikalla, jollei sielu siedä vahvaa maustetta.
Varsiselleriä henkäyksenohuina siivuina.
Possua, lammasta, hirvee, mitä nyt saattuu kaapissa lihapuolelta asumaan.
Suikaloitua kiinankaalia reilu kourallinen, huom. ohueksi suikaloitua!
Persiljaa ja kirveliä (tuoreena tai kuivattuna)
(Suolaa. (??))

Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää osa kuivatuista mausteista mukaan. Roppaa kiehuvaan liemeen chilit, joko kokonaisina tai viipaloituina ja ilman siemeniä sekä varsisellerin siivut. Kiehauta uudelleen. Lisää lihaa noin pari lusikallista. Anna kiehahtaa uudelleen. Tämän jälkeen lisää kiinankaali. Anna kiehahtaa uudelleen. Tarkista maku, lisää maustevihannekset. Siis persilja ja kirveli. Jos tarvis, lisää suolaa (ja lientä).
Lämmittävä soppa syystuulen vinkuessa nurkissa. Hullut lisäävät chilinsä karkeana pilkkeenä, siemenineen päivineen. Vähemmän kahelit kokonaisina, ja ottavat ne pois sopasta...keskinkertaiset yksilöt, kuten minä, viipaloivat chilit ilman siemeniään (noh, pakko sinne on pari unohtaa) soppaan.

Hupaisat kääryleet. Täytteestä riippuen, syödään kylmänä tai kuumana.

Pura kiinankaalista uloimmat lehdet (tämä edellyttää, että olet ostanut kokonaisen kiinankaalin, tai ison puolikkaan) ja jos on: lado ne höyrytysritilälle kattilaan. Tai jos omistat riisinkeittimen, sekin on avuksi!
Höyrytä minsa, alun toista. Kunnes kaali on "velttoa". Voit kyllä keittääkin kaalia isossa kattilassa, vähässä vedessä.

Laita jäähtymään vaikkapa keittiöpyyhkeelle, lautaselle, jätä höyrytysritilään ja jonnekin valumaan...Lautanen on näistä huonoin vaihtoehto, kaalin pitäisi jättää ylimääräiset nesteet "jonnekin".

Täyte, täytteempi, täyttein, näihin kiäryleisiin:

Nummero yksi, kylmä täyte:
1 rkl raejuustoa (kukkurainen)
1 rkl majoneesia
tonnikalaa pieni purkillinen (chilimaustettu on hauska!)
mustapippuria
kirsikkatomaatteja pikkulohkoina
porkkanaraastetta väriksi
Veivataan kasaan, tarkistetaan maku, ja jos tarvis, lisätään vähän majoneesia. Tehdään kääryleet, nautitaan pois kuleksimasta.

Nummero kaksi, lämmin täyte:
Jauhelihaa, mielellään eläimen/-ten, paistettuna (keitettykin käy...mutta kukapa sitä sikanautaa keittelee?)
kiinankaalisuikaleita wokattuna (täytetään se ilkiö omilla eväillään)
ohuita paprikasuikaleita, tosi ohuita, voi vielä pilkkoakin ne suikaleet (chilikaistat ja -hullut korvatkoon chilillä...molempiakin voi käyttää!)
(taas) karkeaa porkkanaraastetta vähän väriksi.
persiljaa ja muita herkkuja, joista pidät
mustapippuria
suolaa

Paista jauhis ja jos ei ole wokkipannua, rätkäise kiinankaalisuikaleet loppuvaiheessa sekaan...samoin paprika ja porkkana. Mausta. Tarkista maku, ja veivaa kiinankaalinlehtiin. Sipaise vähän voita kääröjen pintaan ja kuumenna uunissa, 200 astetta Celsiuksen asteikolla, kymmennisen minsaa, varo ettei pala! (tai jotain aikaa, kun en taaskaan muistanut vahtia kelloa!) Naati pois, vaikka voisulan tai oliiviöljysilmän kanssa.
Voit kuorruttaakin aikaansaannoksesi: Juustoraastetta ja siihen vähän kermaa, niin että aikaansaat tahnan. Tämä sitten kiäryleitten piälle ja uuniin mainittuun lämpöön.
Kasvissyöjät käyttäkööt soijarouhetta tai kikherneitä täytteessä, tai vaikka kuskus -murusia. Bulguria! Ohraa! ...siis niitä, joihin minä en juurikaan koske. Kalakaan ei ole hassumpi idis käyttää kääryleissä! Jotkut uunisein tähteet saa kummasti hukattua näihin kääryleisiin!
Täytteethän ovat heleppoja, niihin voi käyttää vaikka eilisen salaatin jämiä, uunilihan loput, juustojakin, kalaa, fisua, sinttejä ja paljon muuta! Mikään ei ole niin hauskaa, kuin ruoanlaitto, paitsi... hihihihi... Jos joku nyt kysyy, että miksen ole mennyt keittiöön töihin, niin vastaan: ruoanlaitto ei enää olisi näin hauskaa! Nyt voi keksiä pyörän uudelleen. Olen minä monta MUKA itse keksimääni juttua löytänyt jonkunmaalaisesta keittökirjasta, jos toisestakin. Eipä tuo tahtia haittaa.

Menen nyt heti aamusta kolistelemaan pannuja ja kattiloita. Aamupalaa nääs. Nyt muutakin kuin munakokkelia. YLLÄTYS! ...kiinankaalisoppoo.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Talvirenkaat silmien alla

Viimeöisen valvontasessioni aikana lueskelin pikapikaa erään julkkiskokin ja "avustajan" växäämän kirjan. Oli siinä reseptejäkin! Ihan sovellettavissa vielä matalahiilarisiksi versioiksi. Varsinkin parista kukkakaaliohjeesta tykkäsin vallan kovasti.

Mutta ikäväkseni taas ja jälleen huomasin, enkä epäröi tuoda kantaani julki: KUN AMMATTILAINEN TEKEE RESEPTIN, SE PITÄÄ KÄÄNTÄÄN KULUTTAJAN KIELELLE. Meinaan aivan luvattoman monissa "hienojen keittiömestarien" tekemissä keittokirjoissa, anteeksi, siis tietenkin oppaissa, kieli on kyökkislangia ja siellä vilkkuvat kaikki vierasperäiset ruoannimet lisukkeineen. Kuten tässäkin kirjassa "perunapyree". Meinasin pudota sängystä! Ei jumalauta, eikö enää muistu mieleen mummon&äidin perinteinen PERUNAMUUSI? Vai onko alentavaa ja rahvaanomaista sanoa muusi, kun voi käyttää hienostelevaa pyree -muotoa? Ei kun päätä seinään! Kuulkaa kustantajat, täällä teillä on sellainen tyyppi, joka voisi vähän vilkaista kirjoitusasua ja nimityksiä, ennen kuin päästätte näitä sammakoilla ja kiertoilmaisuilla täytettyjä tekeleitänne maailmalle.

Samoin toinen juttu, mikä saa minut hulluuden partaalle keittiökirjallisuudessa on se, että luvattoman usein siellä perkele käytetään ammattilaisen nimityksiä keittiökoneista. Ihan kiva, lukemassani kirjassa oli sentään käytetty sanaa "monitoimikone", kun muutamissa olen törmännyt muotoon kutteri. Kutterista tulee "normaali-ihmiselle" mieleen lähinnä höylä ja höyläämö, kutterinpuru, jota käytettiin eristeenä. Ei keittiö! Eikä ruoka, viimeiseksi ruoka!!!

Muitakin älyttömyyksiä harrastavat. Snobismia parhaasta päästä. Enkä nyt tarkoita sitä, että pelkästään tämä keittäjäporukka vaan heitä jalustoille väkisin hinaavat toimittajat saavat minut välillä nousemaan pari metriä sileää seinää yläviistoon, ilman suojaimia. Huuto on karmea. Jos jumminjammi valitetaan uusavuttomuudesta ja siitä, ettei kohta kukaan osaa laittaa ruokaa ilman koulutusta, niin kyllä kannattaisi vähän kahtella, mitä lehdykäisiin sullotaan. Hienonnimisiä, monimutkaisia tekeleitä, joiden onnistumisprosentti kotikeittiössä lähentelee nollaa, eli eivät onnistu juuri koskaan. Minä olen näitä ihmisiä, jotka kannattavat yksinkertaista. No, ainahan yksinkertaisellekin voi antaa ylevän nimen: Choucrute et saucisson! Hapankaalia ja makkaraa!

Alanpa tässä vääntää itselleni lounasta. Kokeilen kirjan kukkisresettejä, ja jos ovat hyviä, niin kokeilen vielä uudelleen. :) Että josko niistä saisi "omannäköisensä" versiot. Mutta sitä ennen nautin: Oeufs brouillès, Uova strapazzate, Ovos mexidos, Huevos revueltos, Rührei, munaroog, olu kultenis...
Ja siinä sai vanha kunnon munakokkeli uutta potkua! :)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Harmaan päivän huvituksia.

Mein kampf  viime viikolla sisälsi hapankaaliannoksen laittamista. Ja nostin kualin kystymään alakertaan. Vieno hapankaalinkärtsä leijailikin huusholletissamme vielä eilen.

Jääkaappiaskartelua harrastettuani huomasin, että hillojen määrä keskimääräisestä sisällöstä on pienentynyt. Ennenvanhaan tuolla asusti enemmän tai vähemmän täyteläisinä kaikensorttista hillomössöä. Nyt löytyi ainoastaan klassikot: vadelma, kirsikka ja viikuna sekä itsekeittämäni appelsiinimarmelaati. Ja niihin koskee ainoastaan avioliiton kautta saatu täydennysosani. Sillä onkin siihen varaa.

Muuta jännää, mitä löysin, oli -kas kummaa- pieni pino anjovista ja janssonfilettä. Niitä minulla on aina, jostain syystä, tuolla kylskaapissa. Päiväystäkin on vielä ties minne asti. Mutta hassuin löytö oli paketillinen meetwurstia, jossa päiväys oli viime vuodelle! Löytyi hillohyllystä, muutaman eri purnukan muodostaman muurin takaa. Lienee siis asunut siellä appelsiinimarmelaatien takana ainakin vuoden! Herrzygeli. Ilmankos minulla oli tunne, että joku tuijottaa jääkaapissa...! Ihmettelen vain sitä, että miten se on sinne jäänytkin. Tästä ei ole kauaakaan, kun edellisen kerran kollasin tuon kylmennysosaston sisukset.

Kekkasin kaapista myös aioilia, tomaatteja, kesäkurpitsaa ja amerikansalaattia, niistä saan maittavan lounaan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Linkkivinkki, vaihteeksi.

Jee, nyt hyvä kirja helposti:

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/10/mitka-aineet-huolestuttavat-sinua.html

Kemikaalikimarassa arvotaan hiilihydraattitietoinen kirja. :)

Hullun hommoo, mutta mikäs siinä!

*läjä erisorttisia kirosanoja*
Nukkumatin kanssa tulleen erimielisyyden vuoksi rönysin alakertaan lämpimän peiton alta. Vieläkin ottaa ohtalumpiosta. Eikö sitä ihminen jukoliste voi vaan lojua punkassa, kun sataa ja tuulee, ilma on sakeaanaan kaikenmaailman oksanpätkää ja kuolleita lehtiä? Miksei? Antakaa mun kaik kestää.

Se hyvä puoli tässä on, että energiaa kuluu tyhjänpäiväiseen kiukkuamiseen asian tiimoilta. Saatan jopa rymistellä tiskikoneen tyhjäksi, sikäli mikäli tältä tilitykseltäni joudan. Tänään kun pitää vielä mennä töihintöihin. Ralli se on mun rattoni ja tanssi paras työni, juu. Vaan kun välillä ei suju kuin tanssi. Räksytän paraikaa itselleni tietynsorttisista asioista, kuten hiilihydraattijalanjäljestä. Se näyttäisi olevan kasvamaan päin. Toisaalta, kuitenkin vedän vähemmän nopeasti imeytyviä hiilareita, kun moni keskiverto sukankuluttaja. Kyä jämpti o nii.

Silti määrä tuntuu minulle suurelta. Siis vyötärön kohdalta. Anteeksi kuinka, minkä vyötärön? kysyy joku kumminkin. Kun tuon kummun kohdalla ei ole mitään sellaista kohtaa, jota vyötäröksi voisi kutsua! Vieläkään... Toisaalta tavoite on vielä monen kuukauden ja vuoden päässä. Ja eihän tätä fläsääkään ole enää jäljellä kuin 36 kiloa. Tai jotain sinne päin. Kun tuo vaaka on jumissa. Oikeesti jumissa. Siihen on syynsä ja se syy on muuan kolmijalkainen rakko. Ja mittarimatonauha ei ole hievahtanutkaan viime viikosta. Tosin lohdullista on se, että kun kiskoin jalkaan vanhat housuni, niin ne eivät julmemmin kiristäneet. Ja se oli riemun paikka se. Ei niinkään se, että jouduin ompelemaan pöksyistä vetskarin pysyvästi kiinni. Vaan enempi sellainen huomio, että silti, vaikka vetokettinki on ommeltu umpeen, niin byysat menevät silti päälle kivuttomasti. Ei kiemurtelua, ei ähkimistä!

Luulen, että menen nyt ronkkimaan jääkaapistani jotain aamiaseksi. Hapankaalia? Valmiiksi paistettua jauhelihaa? Aiolia? Juustoa? -hmmm- Yli siitä, mistä aita on jo maassa: lievä munakokkeli.

Toisella koneellani auki ollut polttoprojekti kaatui juuri. Saatanan mikkisofta. >:E Nyt ei ole kivaa. 1800 kuvaa taivaan tuuliin. Tai no, onhan niistä alkuperäiset tossa koneella. Onneksi. :)

tiistai 6. lokakuuta 2009

Lisäaineet ON.

Menin lankaan totaalisesti viikonloppuna.



Keräsin mukaani lähikaupan hyllystä tuoresuolatun porsaan ulkofileköntin. Siitä sai kyllä mainiot possukääryleet sienisoosiin. Mutta kerpeles! Kun sattui silmään tuoteseloste. Siiisus!

Että voi hyvää päivää! Siinä oli stabilointiaineita paria sorttia ja E621 -mönjää!!!
Himpun verran hirvitti tehdä siitä niitä kääryleitä. Tein kuitenkin. Makua oli, juu. :P Ja olipa siis niin mureata, että oksat pois hammastikuista.

Mutta sen olen tässä huomannut, että hiilarijutskassa saattaa olla myös sudenkuoppia. En ole aivan tarkalleen tsekkaillut esim. Finelistä, mitä ja paljonko hiilaria pitää se ja tämä tuote sisällään. Ja nyt kun paino on tollottanut siinä samassa mielestäni vähän turhan pitkään, menin kauhistelemaan ko. paikkaan. Ja kirosin pitkään ja hartaasti. Täytynee kaivaa esiin hiilaritaulukko, laittaa se esille näkyvälle paikalle ja siis taas palata aivotyön pariin.

Mitäpä muuta tämä on kuin aivotyötä? Kun olet ollut lihava, tai kuten minä megalihava, niin ottaa oman aikansa, ennenkuin menee ns. jakeluun. Määrien kanssa olen tässä painiskellut kyllä. Ennenvanhaan sitä syönnin jälkeen tarvitsi, ainakin kerran kuukaudessa, vielä jälkiruokaa. Nyt riittää siivu herkullista juustoa.

Ei kun tulta päin!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kyssäkaali telamiinojen korvikkeeksi Suomen armeijalle.

Tai ehkei sittenkään. Mutta.

Ongelman nimi oli tämä: Eilen, myrskyisenä sunnuntaipäivänä, hauduttelin loppuun herkullisen padan ja laitoin uuniin myös mollukan kyssäkaalia. Otin padan pois, jätin kyssän ja pistin jatkojalostukseen ternimaitojuustoa. Muistin kaalirapin olomuodon viihtyvän edelleen uunissa, kun olin ollut töissä jo yli puolen päivän.

Ehtoolla, ennen kuin menin saunaan lojumaan, pistin kovahkolta tuntuneen kasviksen mikroon. Aikaa pirueteille 20 minsaa. Saunasta tultua, puu-ukko tuntui edelleen olevan. Ei kun uudelle kierrokselle.

Ajattelin sitten nauttia hempeänpehmeää kyssistä. Aaargh! Sitä voisi käyttää ihan mihin tahansa muuhun, muttei syömiseen. Ei ollut pehmeää, saati herkullista vaikka lisäsin voitakin...ja vähän suolaa. Ei, mikään ei auttanut.

Onko kenelläkään ideaa, mitä tuollaiselle vihanneksentolvanalle voisi tehdä? Tuppeensahata ja rakentaa kirjahyllyn? Kivittää naapuria? Kivetä piha? Mitä jukoliste! *raivoraivo*

Ostan seuraavaksi nauriita, jos niistä saisi herkullista uunijuuresta, noinniikuin ehtoopalaksi? Toivottavasti.

Niin, että jos joku nyt ihan kiusallaan kekkaa, että mitä tuosta epätoivon vihanneksesta voisi tehdä, kertokoon sen välittömästi!

Makuelämyksiä odotellessa.

Ai niin! Jos joku väittää, että hiilihydraattitietoiset eivät saa tarpeeksi kuituja, tulen henkilökohtaisesti syöttämään säikeisen kyssäkaalin sille pakanalle.

Ihmiskokeita

Ihmisten käyttö koeluontoisiin tutkimuksiin lienee kielletty. Minä teen kokeita itselläni, joten en paljon kielloista piittaa.

Menin siis eilen tekemään kokeen itselläni. Söin viiden sentin palan patonkia. Aamupäivällä. Sekä illalla kaksi PIENEN PIENTÄ perunaa. Sekä tietenkin sienisoosia, jossa ei ollut jauhoja. Keittelin sen ihan kermaan. Hyvää oli. En pistänyt inskaa.

Aamu olikin yllättävän karmea. Talvirenkaat silmien alla. Väsymys megatonnin luokkaa. Turvotusta. Aamusokurit 7,5. Perkele. Miten sitä pitääkin alkaa pelleilemään hiilihydraateilla! Miksen minä jo muka usko? Maha protestoi ihan kympillä. Olen kuin tynnyri. Kaljasaavinpeittoja vaan päälle.

Arvatkaa vaan, että onko duunissa ankeaa? Kyllä. Tervanjuontia. Tahmaa. Tökkii. Ei jaksa, väsyttää. Salaattia huuleen, enkä koske nopeisiin hiilareihin taas kuukausimääriin. Aikaisemmissa postauksissani tolitin näistä hampparihyökkäyksistäni Mäkkärin perinneruokalaan. Tilanne on nyt aivan sama. Parilla perunalla muihin atmosfääreihin. Tönkkösuolaus ilman suolaa! Plääh.

Tiedän, tiedän, en usko taas(kaan), mutta yritys on kova!

Taidan olla tällä hetkellä vaihteeksi siinä vaiheessa, että pitää kokeilla rajojaan. Ja ne näyttävät tulevan vastaan ihan heti. Varsinkin hiilareitten kanssa. Plääh.

Kuten huomaatte, olen tänään jotenkin pois tolaltani ja ei oikein kulje aatos jalo. Eikä jaloin. Saati kontaten. Ehkä huomenna olen jo oma "itseni". :)

perjantai 2. lokakuuta 2009

P*rn*a, silkkaa p*rn*a!

(jouduin muokkaamaan otsikkoa...keles. Kun hävisin hakusydeemeistä tuo p -sanan takia. Nihilismiä!)

Tässä heti aamutuimaan, kun kunnostin pöksyjäni, tuli mieleen kaikenlaista johdattelevaa. Pöksyjen kunnostus kun tarkoittaa sitä, että kaivoin kaapista vanhat housuni (eivät ole mahtuneen pönttöuunini ympärille kuin joskus 2004), joista on vetoketju hajonnut. Tukeva metallivetskari. Enkä ole juhlakalulla varustettu mieskään. Mystinen hajoaminen...! Niin, sitä ommellessani kiinni, pähkäilin televisio-ohjemien, siis ruokaohjelmien syvintä olemusta.
Ommellessani ajattelin myös, että farkkukankaan ompelemiseen käsin tarvittaisiin purjeneula. Perkele.

Niin, niistä teeveejutuista. Otetaanpa esim. tämä Nigella Lawson. Ohjelmahan on ihan porno. Oikeesti. Kuka menee keittiöön puuhaamaan sen näköisenä, että panettaa ihan vimmatusti? Kuka uskaltaa tunnustaa?! Ei kukaan elävä ihminen ole koko ajan Nigellan näköinen! Mimmi huokailee suklaakastikkeille ja timjaminoksille siihen malliin, että oksat pois tekokalusta. Ziizus, että välillä alkaa suorastaan naurattamaan! Entä nämä "loppukevennykset" kun ko. martta saapuu hyhmeässä hämärässä jääkaapilleen, pörheässä aamutakissa, nauttimaan jo aiemmin laittamaansa yöpalaa, kehräten kylskaapin oneassa valossa? Jaiks.

Onneksi en löytänyt pornoa mittaamattomia määriä virkeästä ja sirkeästä Strömsöstä. Niillä on enemmän pussel-pornoa. Siis kun mimmit kilvan askartelevat mitä omituisimpia hilavitkuttimia. Ei ohjelma huono ole! En väitä! Keittiössä saisi olla enempi kyllä säpinää. Matias yrittää pelata tietämätöntä junttia, vaikka näkeehän sen jo kotisohvalle, että pojke on vääntänyt keittiössä muutakin kuin kahvimyllyn kampea. Tosin seitkytäluvulla ei varmaan pal jauheskeltu papukahveeta...Tötterötukka Tukholmasta tekee laajoja kaaria ja puhuu stokiksemmurretta hauskasti sorahdellen. Husmanskostia tulee ovista ja ikkunoista, hommassa ei hienostella vaan siinä on tappamisen meininki.

Anthony Bourdain taas, tämä armas suosikkini ja syvä inhokkini, minulla on hyvin kaksijakoinen suhde tähän keittiömestaajaan. Siis tämä AB -mies notkuu kulmilla, milloin missäkin päin mualimoo, enempi vähempi nousu-/lasku-/ylä-/ala-/keskihumalassa, kankkusessa tai muissa noloissa tilanteissa. Varsinainen ruokaohjemien mr. Bean. Ruoat ja ne paikat, joissa tämä heppu keikkuu työkseen, ovat enempi vähempi eksoottisia. Ohjelmassa annetaan aika ajoin ymmärtää, että hehheh, on sitä porattu muutakin kuin omenoita. Väliin sipaistaan vähän paikallisia väkijuomia.

Koti-Suomessa ei ole ylletty näiden kolmen ohjelman tasolle missään vaiheessa. En voisi kuvitella Maulavirtaa hoippumassa fillari olalla minkään tunnetun kaupungin yössä tolittaen, että kylläpä maistui...! En Janne Pekkalaa, en J.Kolmosta enkä oikein muitakaan kokkismiehiä, naisista nyt puhumattakaan! Suomen Nigella Lawson, Sara La-jotain, pääsi ehken lähimmäksi, mutta hillitön tekopirteys sai minut vääntämään tellun välittömästi seuraavalle tai edelliselle kanaalille. Enkä oikein usko, että Mitä-Tänään-Syötäisiin -Välimäkikään tahtoisi mainostaa mitään putiikkiaan pornoravintolana!

Minun aamuni oli vähemmän pornoa. Heräsin kesken unieni, että sekin saattaa olla syynä näinkin levottomaan postaukseen, paikkasin pökäni ja sain sormet kipeiksi heti, nautin ämpärillisen maitokahveeta ja nyt menen perehtymään aamun lehtitarjontaan. Hapankaalin kera. Kun kuitenkin on uutisia kepun kommervenkeistä. Haloo! Taidan paistaa myös himpun verran pekonia. Tai varastan koirilta pari nakkia.

Kun ei osaa päättää niin ei.
...mis työ tarviitte oikei hyvvää riitikkoo ruoka-assiihi, nii täs teil ois sellai! Mie arvostele vaik Hesari ruoka&juomatorstai, jos tarvis vaatii!

Snobit pois astioilta. Tilalle oikeita immeisii.

(johan menee levottomaksi! odottaakaapa, saatan jolloinkin julkaista painotuotteen, joka on VIELÄ levottomampi. Resepteillä tai ilman! Varsinainen ... )

torstai 1. lokakuuta 2009

Hyllyvä selkäruoto

Voi kukkanen, tuossa kun käväisin toisessa päässä työpaikkaani, totesin rappuja kipaistessani, että selkäni hyllyy. Siis ihan totta! Ravasin raput vauhdilla alas ja totesin, että todellakin. Selkä on kuin aladobia. Siis ulkopuolelta.

Miettikääpä nyt omalle kohdallenne: selkänahka(-läski) elää omaa elämäänsä. Se tytäjää kävellessä vähän vähemmän huomattavasti, kovaa kävellessä (minä ei oikein pysty ravaamaan vaudilla tasamaalla) vähän enemmän ja rappuja alasmennessä lujaa, hytkyy ihan huolella. Yök.

Mahanahkassani on myös vähän samansorttista ilmiötä. Vyö on jo viimeisessä reiässä, siis siinä, jonka jouduin växäämään siihen vimosen tehdastekoisen reiän perään, mutta vyö EI kiristä. Vyön päälle nousee hassu uimarengas...

Arvatkaa, olenko siis hullussa vaiheessa. Nahka tulee perässä, kun minä kutistun sen sisällä. :P