keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Mieltä mieletöntä!

Kiitos otsikosta Petri & Petterson Brass. Biisihän oli Päätön Polle. Siinä laulettiin justiin, että "mieltä mieletöntä ollaan vaan ja matkaan polle, ohoi!" Suomalainen 70 -luvun iskelmämusiikki on sanoituksineen ja covereineen edelleen ehtymätön ilonlähteeni ja sutkausteni pankki. Kiitos teille sanoittajille, jotka silloin värkkäilitte mitä moninaisimpia ilmaisuja. Upeeta! Olisin aikanaan halunnut liittyä joukkoonne, mutta kun ei ikä riittänyt.

...jaa, mistäs ... niin! JUU! Muistankin. Sekosin tuossa introssani niin intensiivisesti musiikkiin, että varsinainen asia meinasi unohtua tykkänään. Ajattelin pamista taas ja jälleen tuosta mielen voimasta. Mikä se on? Miten se toimii? Millä tavalla sitä voi käyttää? Onko mitään mieltä olla mieltä? Mielikö ohjaa meitä arkisiin ratkaisuihin? Millä mielellä? Siinä liuta vastausta vailla olevia kysymyksiä!

Vastaan osaan itse, ja loppuja saattekin miettiä päissänne.

Minusta mielen voima on yllättävän vähän huomioitu elementti tässä laihtumis, painonpudotus ja painonhallinta jutustelussa. Olen törmännyt ruokavalioihin ja -valioitumiseen. Näin joskus aikoinaan unta näyttelystä, jossa kehässä kiersi laihoja ihmisiä, jotka palkittiin sertifikaatilla ja kun oli saanut vaadittavat kolme sertifikaattia kahdelta eri tuomarilta, valmistui Ruokailuvalioksi. Ihan kuten koiranäyttelyissäkin.
Samoin nämä puolustautumiset, että miksi olen lihava, samalla tavoin ne pönkittävät mieltä, että ok, saat olla lihava, jos niin haluat...vaikket haluaisikaan. Mutta kun!

Tarvittaisiinkin enemmän sellaisia laihduttamiseen motivoivia "terapeutteja" tai miksikä heitä nyt nimittäiskään, jotka osaisivat myös himpun verran suggeroida ja vahvistaa suggestioita sekä opettaa mielenhallintaa. Onhan se aika jännää, että puukkoa kyllä lihavalle tarjotaan ennemmin kuin terapiaa! Tai tarjotaan sitä terapiaakin, jos ruokaterapeutilla käyntiä siksi kutsutaan. Toisille vaan ei "auktoriteettien" kanssa vänkääminen sovi. Toiset taas noudattavat ohjeita, kuin uskonnollista oppia. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. Ja mitä tuohon puukkoon tulee, niin ei kiitos. Palanpahan iloisemmin läskeineni, jos nyt satun kesken matka kupsahtamaan.

Suggestioon tai kansanomaisemmin hypnoosiin suhtaudun paljon suvaitsevaisemmin, kuin kirurgisiin toimenpiteisiin. Ehkä siksi, että omasta mielestäni leikkauskiintiöni täyttyi vuonna 2005. Viiteentoista vuoteen kun tehtiin nukutusta vaativia operaatioita toistakymmentä, niin jossain se sietokyvyn raja menee! Ja nyt kun tuli tämä painorajakin taannoin vastaan, niin eiköhän pistetä myös aivosolut töihin, suun ja silmien lisäksi!

Minä olenkin sitä mieltä, että enemmän mieleen painottuvaa painonhallintaa tarvitaan, sillä kaikki eivät voi olla niin sairaita, että jokin aineenvaihduntasairaus riivaisi kroppaa.
Lähetä kommentti