torstai 30. joulukuuta 2010

Torstai, toiseksi viimeinen päivä. Vuoden.

Tässä heitellessäni keräyspaperikassiin vanhoja lehtiä, löysin seasta jokusen melko käyttökelpoisenkin aviisin. Joitakin hyviä ohjeita oli mennä sivu suun, kun käsi kävi tiuhaan kohden täyttyvää kassia. Josko noista ohjeista nyt jotain hyötyä ja hupia olisi, se jäisi nähtäväksi. Otetaan talteen, toiseksikin viisivuotiskaudeksi.

Tilasin aikani kaikkia näitä kotiin ja puutarhaan liittyviä lehdyköitä. Aluksi ne olivat reilusti sellaisia vähän rahvaanomaisia ja niistä oli ihan hillittömästi hyötyä. Oli milloin minkäkinlaista ideaa ja ruokaohjetta, penninvenytystä, puutarhavinkkejä varmoista kukkijoista, neuvoja taimien valinnasta ja sitä rataa. Niitä aikoja haikailen edelleen.
Nyt en viitsi nähin lehtiin paljoakaan ryhtyä, kuin arvauskeskuksen odotushuoneessa, että olisin tarpeeksi kammottavan näköinen marssiessani shamaanin huoneeseen. Viikon sairasloma tulee siltä istumalta, enkä ehdi edes istumaan.
Pidän itseäni loistavana kotikokkina, mutten suostu suurin surminkaan tekemään mitään hemmetin piperryksiä, joista ei tule kuin vihaiseksi. Sekä kokki että syöjät. Anteeksi nyt hirveästi, kaikki toimittajatuttavani. Jotenkin tuntuu, että on kiivetty omenapuuhun ja jääty sinne jumiin. Mutta raatorehelliset jututkaan eivät taida myydä? Tyyliin "Annan ja Armaksen avioeroon johtanut talonhankinta". Tai "Ateria, joka muutti Hötkysen perheen eroperheeksi".

Ennen muuten puhuttiin kotikokista. Onko tuo kotikokki jotenkin halventava ilmaisu? Siinähän se on korkeimman luokan keittiömestari, joka ravitsee herkuillaan maan pystyssä pitävät ja tulevaisuuden toivot. Herkkujen määrästä tai laadusta voidaan ollakin sitten montaa mieltä. On tietysti asioita, joita haluaisi kokeilla kotikeittiössäkin, mutta epäonnistumisen pelossa ja raaka-aineiden kalleudesta johtuen ei ihan viitsi.

Tahdon tv -ohjelman, jossa on ihan tavallisia kotikokkeja tekemässä ruokaa, eikä mitään trendsetterikokkeja tolittamassa tyhjää pateista ja pannacottasta ja vol-au-vent'istä...Armoa! Eikä armoa tule, vaan tulee MasterChef Suomi. Kotikokit laitetaan tekemään jotain helketin trendipiperryksiä. Tikkua ristiin, ja soosia tipoittain sinne ja tänne. Paikalle marssii sitten ilkeilemään pari kolme happamannäköistä joko entistä tai tulevaa entistä alan ammattilaista. Nöyryyttämään "ruokaa" laittaneita inehmoja. Alan pian parkua ääneen pelkästä ajatuksesta.

”Kotilehdissä” ovat ruokaohjeet muuttuneet niin hemmetin hienosteleviksi piperryksiksi, että sylettää. Raaka-aineita menee hukkaan ja annoksista tulee nuppineulanpään kokoisia, tai ohje on niin hankala, että luovuttaa puolivälissä ja siirtyy tekemään rehellistä läskisoosia. Sama alkaa koskea keittokirjoja, joissa on mitä omituisempia ohjeita, raaka-aineita ja keittiökoneita. Hesarissa tässä taannoin olikin juttua asiasta. Eiköhän se poikinut arrogantin lausuman yleisönosastoon, että kun oli menty hienoja keittokirjoja mollaamaan! Noloa, sillä olen molempiin opuksiin tutustunut, ja tismalleen samaa mieltä toimittajien kanssa. En sano, että kerrankin, vaan että nyt peilin eteen keittiömestarit ja kustannustoimittajat.
Saattaahan moisille kirjallisuuden esiintymille ollakin yleisönsä, mutta ainakin itse toivoisin vähän toisenmallista otetta. Ehkä kuitenkin toivon liikaa, sillä mitään ei ole niin vaikeaa pistää paperille, kuin hyvin onnistunutta reseptiä! No, kai noita kirjoja voi sentään jossain Perhossa opetukseen käyttää?

Näin hinnannousun jyrkentyessä haluaisin, että maalaisjärki palaisi takaisin toimituksiin, kosmetiikka- ja fine dine -evästely unohdettaisiin ja siirryttäisiin takaisin ”luontoon”. Siis järkeviin ohjeisiin uusavuttomille, jotka eivät enää osaa avata edes säilyketölkkiä ilman help deskiä. Naistenlehdet ovatkin sitten luku sinällään. Ennen luen kolmekymmentä vuotta vanhaa tietosanakirjasarjaa kuin naistenlehtiä. Että lehtimyyjät huom. minulle on turha tyrkyttää!

Se on muuten kuin tauti, että lehtimyyjä tempaisee, kielloista huolimatta, framille pumaskan naistenlehtiä, kun puhelimen päässä on vähänkään naiseen viittaava eläjä. Kun kyselen lahjalehteä malliin Kopteri, Pienoismalli, Kamera, Moottori, Moto1, Erä, Kalastaja, Ridin' n' Driving, Metsästys ja Kalastus, Metsästäjä, Bomber Magazine, jne. niin puhelimesta yleesä kuuluu ähinää. Ja kun vielä päätteeksi ilmoitan, että ihan Tuulilasilla ja Tekniikan Maailmalla ei minua lahjota lukemaan näitä puutarhakotiruokaviinihirvityksiä, joutuu myyjäparka nieleskelemään useamman kerran. Ennen kuin lähes pillahtaa itkuun.

Minua pidetään jotenkin kummallisena, kun en tilaa Kauneutta ja Terveyttä, Gloriaa ja sen liitännäisiä, Me Naisia ja muita hömppälehtiä. Hankala se on viimeisen muodin mukaisista capripöksyistä puhua, kun ei niistä ole hölkäsenpöläyksen tietoa. Ei mitään havaintoa ryppyvoiteista, tukkaväreistä, kampaustyyleistä, silmälasikehyksistä ja siitä, millaiseen naamaan mikäkin kehys sopii, ei hajuakaan laihdutusohjeista, joilla rääkätä itsensä bikinikuntoon…ei myöskään kiinnostusta moiseen. Elämässä pitää olla myös elämää seassa.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Vaviskaa tai ainakin täriskää...tai tutiskaa.

Ajatus katkokävelee tässä joulunjälkeisessä sohjossa. Myönnän heti kättelyssä, näin julkisesti, että olen onnistunut joulun aikana sörsselöimään hiilareissa nilkkojani, ellei jopa nivusiani myöten. Ja sen huomaa!! 

Jukoliste. Tätä se haki koko syksyn, hiilarikuormituksen kippaamista yli äyräitten oikein huolella. Kaikki meni. Ihan kaikki. Ja kaivokin paloi. Ja koko jupakka alkoi tuoreesta ruisleivästä. Nimenomaan! Tuoreesta täysrukiisesta, raskiin leivotusta Leipomo Emil Halmeen erinomaisesta, ties kuinka kauan lämpimänä olleen uunin lämmössä paistetusta leivästä! Sain sellaisen hyppysiini aatonaattona.

Homma meni näin, kutakuinkin, ennen kuin järkeni himmeni:
Söin tuoreeltaan ko. leipää kaksi palaa. Kaikki hyvin. Nam. Voita päälle, namnam. Siinä kinkkua uuniin valmistellessa (lämpimän vesihanan alla sulatetaan sen verran, että saadaan muovit pois).
Illalla söin vielä toisen, kaksipuolisen pikkupalan. NAM. Tarkastin samalla kinkun lämpötilan. Marssin haeskelemaan myös olutta. Ja kappas, löytyi myös sitä ainoaa punkkua, josta en saa jysäriä: suklaa ja punaviini, mikä mainio yhdistelmä! Olisiko vielä homejuustoakin?

Aamulla, aattona, kun hilasin kinkun uunista: sivaltelin kinkunläskiä lämpimänä leivälle, iso nam. Toinen satsi HELVETINMOINEN NAM! Leipä loppui ennen yhtätoista, kaupalle hakemaan lisäää!!

Nautimme kanssakuljeksijani kanssa jouluaterian sis. mainitun kinkun kappaleita, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, kaloja, rosollia ja kermavaahtokastikkeita, sienisalaattia, maksapasteijaa ynnä muuta jouluun viittaavaa. Myös paria herkullista juustoa. 
Tarkoitukseni oli nauttia hillitysti kinkkua, sienisalattia, rosollia (Atrian isien tekemässä rosollissa ei ole perunaa!), kaloja ja kermajuttuja, sekä maksapasteijaa ja juustoja. Jälkkäriksi hra halusi riisputroa ja väskynäsoppaa. Sai.

Huomasin jossain vaiheessa lappavani iäntäkohen ihan kaikkea pöydässä olevaa, kyytipojaksi valkkaria/punkkua ja parit huurteiset kosanderit. Tästä ei hyvää seuraa, ei, käväisi ihan kevyesti mielessä.  Meni kuitenkin äkkiä pois. Aterian jälkitila vaati ensin ison vesilasin ja paljon olutta.

Joulupäivänä keittelin sitten sen kauankaivatun lippikalan ja valkosoosin, eli voikastikkeen eli bechamelsoosin. Upposi sekin, melkein kaikki lipeäkala. Lähes puoli kiloa ja soosit päälle. Onnistuin välttelemään nyt porkkalooraa(syötin tuotoksen koiraeläimillemme, koska en saanut siitä mieleistä) ja pottumuusilootan. Muuta meni lisukkeeksi kyllä, leipääkin.

Täyteläinen olotila vaati, totta kai, parit paukut. Röyh. Tilannetta ei yhtään helpottanut tieto, että maksapasteijaa oli vielä. Sitä iltaseksi, oluen kera, ja täyteläinen olotila vaati tietenkin pariin otteeseen päivän mittaan, paukun joko brandyä, jota ostin brändini kunniaksi, tai kosanderia, jota ei onneksi ollut paljon, olisi mennyt enemmänkin. Viiniä nautin hillitysti, vajaan toisen puolikkaan aattona avatusta putellista. Molemmista.

Tapaninpäivä menikin kivasti jämiä kollatessa ja pullonpohjia tyhjennellessä. Eilein oli ruma hiilarikankkunen, alkoholipohjaisesta puhumattakaan. Ei meinannut pysyä näppis sorkissa eikä kahvikuppi edes kainalossa. Kaupassakäynti oli melkoinen tuskien taival, kun lonkkani kertoivat omaa tarinaansa viikonlopun viettelyksistä. Vihloi joka lihasta ja niveltä. Olin kuin reumaatikkojen talvipäiviltä yllätetty lumiukko, yhtä ketterä.

Olen varmaan kuusi litraa lihavampi kuin ennen joulua, vaakaan en ole uskaltanut mennä. Posket näkyvät peilistä takatukkaa tarkastellessa kivasti, ja minulle on ilmestynyt kuusi leukaa, jotka armeliaasti peittävät sekä kaulan, että tissit. Jotka jäävät puristuksiin leukojen ja vatsan väliin. Sormet ovat edelleen kuin nippu nakkeja, aivan yhtä holttittomatkin. Silmien alla hyllyvät lasten uima-altaan kokoiset silmäpussit.

Että on kerran vuodessa hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä elämä olisi, jos takkuaisi hiilaritaivaassa, suositusten mukaan eläen. Kun tässä tarkastelin syöminkieni kuvaa, niin oli täyttynyt täysjyvätavoite ja kasvistavoite jäänyt vain vähän vajaaksi, valkuiaista oli tullut vähän turhan paljon. Alkoholia vain hiukan liikaa, vähän paljon.  
Ja olo on turkasen turvokkeinen!  Tuosta jos heti alussa olisi jättänyt leivän pois, olisi voinut mennä paremmin. Ainakin viinaksien kanssa lutraaminen olisi todellakin jäänyt vähemmälle. Ja hiilareitten... 

No, joku voi lukea tämän nyt jonkinlaiseksi vinksahtaneisuuden tilaksi. Lukekoon. Vaikka rivien välistä.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Ruffe ja aatto. Kirj. M.TarMaha.

Seuraavat tarinat saattavat sisältää voimakkaita kohtauksia, tai ainakin luettuanne saatatte saada voimakkaan kohtauksen, joten vanhempien läsnäolo näitä luettaessa olisi suotavaa. Otatte ensin niiltä pullon pois, ettei läiky näppikselle tai läppäriin glögit. Olen suureksi kauhuksenne laatinut muutamia opettavaisia tarinoita lap...äh, lapsenmielisille.

KAUPUNKI.

Kerran, kauan sitten oli havaittavissa jouluvalojen välkettä ja kiirettä ympäri suuren kaupungin. Kaupunki ei ollut suuren suuri, olipahan vain sellainen kaupunkipahanen jossakin hämärän rajamailla. Siis talvihämärän. Kaupunki yritti epätoivoisesti erottua edukseen, muttei onnistunut siinä. Se otti uuden ja mahtipontisen nimenkin. Ja alkoi haalia ympäriltään lisää kaupunkia, ollakseen suurin ja hienoin kaupunki koko talvisessa maassa. Se teetätti itselleen kasvojenkohotuksen, uusia suonia ja hienoja lasipalatseja. Mutta se oli aina vaan pieni, surkea kaupunki, kun sitä tarkasteli matkan päästä. Varsinkin kun lähellä oli suurempia kaupunkeja, jotka pilkkasivät vähäistä kyläpahaa päivät päästään. Kaupunki hyppäsi mereen ja polskutteli toiselle rannalle ja ryhtyi rehelliseksi hansakaupungiksi. Sen pituinen se.


PORO

Porolla on kovin kummallinen kaiku. Siis ei noin akustisesti vaan mielikuvallisesti. Jos poroa mielikuvitellaan. Toiset näkevät Petteri Punakuonon ja toiset P.Punaniskan. Toiset paistin, kuivalihan, vuodan ja paljon muuta hyödykästä. Poro ei vaan näe itseään eikä metsää puilta. Muuan kulkija kyllä näkee poron ja poronsarvet. Sarvet keikkuvat tiellä. Ja tämä kuljeksija päräyttää rekalla viattoman luontokappaleen yli. Luotokappaleesta tulee viallinen, kun se menettää henkensä. Hengettömästä ei ole iloa kuin tukkalaitteissa. Poro kuitenkin kohtaa uuden elämän. Se kokee ylösnousemuksen ihmeen erilaisissa kaavakkeissa ja raporteissa ja selostuksissa. Kirjoittaa osaava poliisi loihe lausumaan siitä näin: "Poro. Kuollut. Korvat otettu talteen. Jälkiä paikalla, suurempi lastivaunu, poistunut paikalta. Porosta lihat talteen." Ja näin pääsee poro lämpimään jouluksi.

OLIPA KERRAN.

Ja toisenkin. Vaan ei kovin montaa kertaa. Satakerta ja kertakäyttöastiat. Kertakaikkiaan oli. Jopa sanoisin, että kerrasta poikki ja siihen jenka. Jenkallahan sitä isoäitikin isoisän löysi. Otti tansseista vaarin. Usein joimmekin vaarin kaljan, joka ei varia ollut ollenkaan. Ei ollut oluttakaan. Eikä muuta kuin kieltosanoja, kaupoissa, kouluissa ja kaikkialla, kunne katseensa käänsi. Ei talvikunnossapitoa. Ei tupakointia. Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kielletty kielletty. Niinpä kovin optimistinen Hyvää Joulua herätti kansan syvissä riveissä sellaisen ryntäyksen, että alta pois risut ja männynkävyt. Romanialaisetkin päättivät paeta suinpäin maasta pienen avituksen saattelemina. Ja useamman muuttokuorman. Vaan Joulupukista tuli paluumuuttaja, joka otettin lahjattomien joukossa lahjakkaana vastaan. Se oli, sellainen, se.

AATON TAIKAA

Aatto oli ajatellut taikoa itselleen aivan uuden auton. Olikin päätynyt punaiseen, mukavannäköiseen Bemariin. Näin meidän kesken, se ei ollut mikään tykki, mutta olipahan keskinkertainen kanuuna kuitenkin. Ainakin naapurit tulisivat kateellsiksi. Siihen asti, kunnes auto seisoisi pihamaalla konepeitto kohden taivasta päiväkausia. Niin kuin linnunpoikanen. Kita auki. Sinne uppoaisi Aaton vähät hillomunkkirahat ja kaikki ylimääräinenkin, jos sitä jostain oli sattunut "löytymään". Tapasipa paikalle askeltaa suurimman epätoivon hetkellä pieni, parrakas ja kovasti punaposkinen miekkonen. Aatto julmistumaan tälle, että mikäli et suori nyt kiivaaseen tahtiin kohden auringonlaskua, niin ei hyvä heilu. Ei niin, tuumasi miekkonen. Mutta vika on kyllä puolan johdossa. Minä en Puolasta tiedä tuon taivaallista, mutta menetkös siitä viisastelemasta, suivaantui Aatto ja yritti huitaista ukkelia trasselilla. Mikä tonttu se sinäkin oikein olet! Tonttupa hyvinnii, tonttu, loihe lausumaa äijänkäppyrä. Ja vielä se meistä joulupukin apureista, joka pitää pyörät pyörimässä yötä päivää ja reet kunnossa, sekä helikopterit että muut kulkimetkin. Mitä hittoa sinä sitten täällä teet? utsi Aatto. Sitäpä, että remeltäessään ensimmäisenä vapaapäivänään ja vähän jo förskottiinkin, pukki otti ja joutui Ratakadun putkaan. Tosin siellä oli jo entuudestaan useita pukin apulaisia. Nyt olisivat jo siinä mallissa, että koko köörin voisi laskea sieltä mieron tielle. Vain oikeaa joulupukkia vastassa oli kuljetustonttu.
Aatto päätti lähteä katsastamaan, puhuiko vähänläntä käppänä tosia vai oliko syönyt vääriä sieniä. Niistä ulkolaisten poimimista sienistä kun ei aina tiedä. Sielläpä olikin jo hyvänkokoinen lauma punanuttuja hoippumassa kadulla ja porstuassa. Mieshenkilö lapsosineen oli joutunut siihen samaan sumaan. Poikanen katseli menoamista silmät ymmyriäisinä. Voiko joulupukit lisääntyä yhdessä yössä jaettuaan lahjat? Muudan näistä partaveijareista siinä hikeä pyyhiskeli punakalta naamaaltaan ja örvelsi, että nyt olisi kunnon krapularyyppy poikaa. Aatolle tuli lapsuus mieleen, etäinen kuva valaistui mieleen ja hän muisti, kuinka oli isän kanssa joulukirkkomatkallaa yhyttänyt moisen lauman, tämä oli siis semmoin tesavuu. Pikkujäbää Aaton kävi sääliksi. Raukka riensikin karkuun tuulen nopeudella. Ehkpä hänkin ostaisi isona kateuksissaan Bemarin, jota korjatessaan joutuisi hallusinaatioiden valtaan. Aatto päätti kävellä suoraan HUS:n psykiatriseen päivystykseen.

Kun nyt olen puhunut pötyä ja palturia, saattanut teidät joulumielestä joulumielettömään tilaan, kuilun partaalle, hulluuden tuolle puolen, somewhere over the rainbow -tuotteeseen, piristyneiksi, vavistuneiksi ja pois tolaltanne, tahdonkin näillä seuraavilla sanoilla toivottaa kaikille kahdelle lukijalleni: 
Oikein ratkeavan mahakasta ja äärimmäisen introverttiä ruffejoulua!
Menen laatimaan tästä itselleni kunnollisen lasin punaviintä. Korkki mettään punkkupullosta ja toisellekin jalalle! Kippis. Mitäs tässä sen ihmeempiä. Kinkku on tärkein, sitten tulee punkku ja sen jälkeen vasta. Saunavasta.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Palindromiluukun mätkettä!

21.12 sama toisinpäin.

Toivottiinpa tuolla Veispuukin kautta, etten kirjoittaisi lipeäkalasta, rosollista enkä Vihreistä Kuulista. En enää, kun olen jo niistä kirjoitellut. Jääkellarinlohi olisi pitänyt muistaa jo viime viikolla, enää ko. eläin ei ehdi joulupöytään ryömimään. Silakat kyllä, vaikka ovatkin pieniä joulukaloiksi. Silli myös. Ja näitä nimenomaisia ohjeita onkin sitten ilma sakeanaan.

Joten ajattelin tähän sulloa ensi kunnollisen kinkkusinapin, kuten jo lupasinkin. Ja pari hyytelöä, niitä on kiva vaikka aamulla tarjoilla kansalle, joka ähkyisenä vaeltaapi.

Sinappi
4 rkl sinappijauhoja
2 rkl sokeria
4 rkl kiehuvaa vettä
2 rkl etikkaa
½ tl suolaa


Sinappijauhot ja sokeri hierotaan huolella sekaisin. Kiehuva vesi lisätään vähitellen, koko ajan hämmentäen. Sen jälkeen sekoitetaan etikka ja suola sinappiin. Sinappi asetetaan lämpimään paikkaan vähäksi aikaa, kun se on tarpeeksi vahvaa.


Vihanneshyytelö
2 dl herneitä
2dl pikkuporkkanoita
1dl leikkopapuja
kirsikkatomaatteja
persiljaa
1½l vettä
50g liivatelehtiä
suolaa
Koristelu kovaksi keitetyllä munalla, punajuurilla, kurkkuviipaleilla tms.
(Selvikkeeksi 2 munanvalkuaista)
Vihannekset kiehautetaan (paitsi tomaatit!) vedessä kypsiksi. Otetaan vihannekset liemestä ja lisätään kasvisliemikuutio, jonka annetaan sulaa, liemi jäähtyy samalla vähän. Lisätään liotetut liivatteet ja munanvalkuaiset vatkataan sekaan. Vatkaamista jatketaan lieleddä, kunnes keitto alkaa juoksettua. Nostetaan liedeltä ja annetaan kirkastua lämpimässä. Liemi siivilöidään . Hyytelövuokaan kaadetaan vähän lientä pohjalle ja hyydytetään se. Ensiksi kerroksen päälle asetellaan koristeet, ja sitten kasvikset. kun liemi on vähän jäähtynyt kaadetaan kasvisten päälle. Kumotaan tarjolle ja tarjotaan esim. piparjuurella maustetun kerman ja sienisalaatin seurana.

Luumutytinä
4dl kermaa
purkki luumusosetta tai -marmeladia (jota tietenkin jäi luumutortuista yli!)
vettä
(sokeria tai vaniljasokeria)
4 liivatelehteä
Kerma vatkataan kovaksi vaahdoksi. Liivatteet liuotetaan neljännesdesiin kiehuvaa vettä. Luumu ja kermavaahto yhdistetään ja liotetut liivatteet lisätään himpun verran jäähtyneenä. Kaadetaan hyytelömaljaan, kakkuvuokaan tms. ja kumotaan tarjolle. Koristellaan esim. liotetuilla luumuilla ja kermavaahdolla. Saapi ripsautella nonparellejakin päälle, jos huvittaa. Voi hyytelöidä myös suoraan jälkkärimaljoihin tai vaikka kahvikuppiin. Ihammitenvaan.


Sienisalaatti
Metsäsienihakkelusta (rouskut ihan ehdottomia!), suolasienet on syytä liottaa...tai anoppi irvistelee.
Sipulipilkettä, pientä. Sipulia voi vähän huuhdella, jos on väkevän sorttista.
Kermaa mielen mukaan. Kuitenkin joku tolkku se olla pitää.

Ainekset sekoitetaan kermaan reippaalla kädellä, muttei kuitenkaan mitenkään vatkaten. Vedellään huuleen vaikka vihanneshyytelön kanssa.

Jaha, olen sen verran vaiheessa oman rojektini kanssa, että lienee syytä julkituoda tämä   resettipläjäys ja mennä hommilleen.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Luukut paukkuu, koirat haukkuu ja on lunta tulvillaan.

Rosollia voi sitten vedellä puoli kiloa niiden hirvittävien Vihreitten Kuulien, 3kpl, sijasta. Ja aionkin tehdä niin. Sillä rosolli hakkaa mennen tullen Vihreä Kuulat. Suuret inhokkini! Olen kakarasta asti inhonnut marmelaateja, koska niillä on taipumus tarttua kitalakeen, hampaisiin ja ties minne. Esanssinen maku viivyttelee makunystyröissä vuorokausia. Hyörkh!

Siksipä on aika helepottaa joulukaramellituskia ja ryhtyä pyörittelemään ihanaisia tali...eikun suklaapalloja. Ei niin kovin karppia, mutta joulunahan jokainen vähähiilihydraattinen hommaa hiilarikrapulan jokatapauksessa. Sen saamiseksi voi nähdä jopa vähän vaivaa!

Palleroiset
Purkki vispikermaa
kaakaojauhetta
tomusokeria
suklaalastuja
Kaadetaan kerma sopivaan astiaan, päälle karistellaan kolme ruokalusikallista sekä kaakaotajauhetta että tomusokeria ja kaksi ruokalusikallista suklaalastuja. Aletaan veivata kerman kanssa. Melkeinpä vatkaten. Lisätään ruokalusikallinen kerrallaan molempia kuivia aineita, kunnes seos on muovattavissa lusikoilla pallukoiksi. Pallurat käännellään kaakaojauheessa ja asetellaan karamellivuokiin. Tai käännetään alumiinifolioon. Annetaan levätä jääkaapissa. HUOM! nämä vaativat kylmäsäilytyksen, joten kahvipöytään ne kannattaa nostaa suoraan jääkaapista. Kylmäsäilytys siksi, että a) eivät ole siinä näkösällä b) sisältävät kermaa. Ja tätä voi veivata vaikka aattona, joulupäivänä tms. Loraus konjakkia tai rommia näiden keralla ei ole huono ajatus. Ellei ole paha alkoholiongelma. Ei ole kumpaakaan.

Etominen kohti joulua etenee kuin vessan juna. Tämäkään vuosi ei ole lainkaan yllätyksellinen. Ei ole joulufiilistä. Päinvastoin. Muttei se haittaa, koska lapsuuden jouluja on ajoittain kiva muistella. Minä olen pienen ikäni ollut ihan tolkuttoman kärsimätön: mitäs joulupukki nyt tuo!?  Nyt aikuisena ei oikein jaksa innostua. Mitä nyt perinneruokia vetelee huuleensa. Niitäkään ei tarvitse olla enää ylenmäärin. Paitsi kinkkua. Lipeäkalastakin voi tehdä erilaisia versioita, kuten livekalahyytelöä. Samoi rosollista tulee oivallinen rosollitytinä. Nam. Mistä tahansa joulun ruoasta voi tehdä hyytelön! Joskus vielä toteutan sen ajatuksen, että kaikki joulusapuskat on hyytelöity. Sitä tytinän määrää joulupöydässä! Hahaa!

Mutta nyt täytyy taas mennä perinneruokien äärelle. Kun lipeäkala on vielä ostamatta. Eli kauppapuotiin tönimään kärryllä kiireisiä. Tänään olisi ollut oivallinen tilaisuus ryysätä ostoshelvettiin. En mennyt. Siellä oli niin rutkasti muitakin. Hyhhyh.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Seitsemässätoista on luukku parhaimmillaan.

Tai ainakin melkein. Aatos jalo on rientänyt jo tovin jos toisenkin sinivuorten yöhön. Perkule, kun tätä yötä vaan riittää ja riittää. Päivälläkin on yö. Tai no, ei ihan näin etelässä kokopäiväyötä ole. Kokovartaloyö kyllä. Sitä jos aamusta joutuu lähtemään, niin tuntuu, että menee yökylään. Onneksi tuossa 22.12 on päivä kääntymispisteessä. Ja pesäpäivistä 22. -23.12 vanha kansa sanoo seuraavaa: Auringon sanottiin olevan kannoillaan eli pesässään. Mikäli aurinko ei pesäpäivinä paistanut, tulevasta kesästä tuli sateinen; mikäli aurinko pesäpäivinä paistoi, tuleva kesä oli kuiva ja poutainen. Että tuijotelkaa taivaalle myös. Älkää ajako tolppaan, jonkun muun kulkimen persieen tai kävelkö tolppaan/heikkoihin jäihin, kuitenkaan.

Tämän päivän jatseihin kuuluu maksa. Maksapiiras/-pasteija. Vanhat, suorastaan pyhät keitto-opukseni kertovat erinäisen määrän ohjeita ko. evään tekoon. Kaikissa on jujuna vasikanmaksa ja siivilän läpi pusertaminen. Laiska emäntä vetelee tietenkin mutkat suoriksi ja ostaa valmiiksijauhettua. Eikä puserra siivilän läpi. Ja saa klimppistä, ikävästi hampaissa muljuavaa maksatuotetta. Joten se siivilä vaan kauniiseen käteen ja kauhalla maksaa sen lävitse hieromaan!

Sen jälkeen nopein tie onneen on:
350g naudanmaksaa siivilän läpi puserrettuna
200g nahatonta siankylkeä silputtuna (yököttävät jänteet pois!)
1 hienonnettu sipuli
1 raaka kananmuna
3 anjovista
1 tl suolaa
1 maustemitta inkivääriä ja toinen timjamia
2,5 dl täysmaitoa
Koko komeus työnnetään  tehosekoittajaan ja huristellaan massaksi. Pitkulainen vuoka päällystetään ohuilla silavaviipaleilla ja massa kaadetaan siihen. Heikkohermoiset voidelkoot vuoan. Silavaviipaleita vielä päälle. Peitetään voi/leivinpaperilla ja pannaan vesihauteessa kahdeksi tunniksi kiehumaan. Annetaan jäähtyä siinä vesihauteessa. Toiset laittavat vesihaudutuksen jälkeen vuoan vielä uuniin. Ei kovin hyvä idis ole se.

Vanhoissa keittokirjoissa maksalaatikko on maksavuoka. Ja kotonatehty maksalaatikko olikin penskana ihan ehdoton herkku. Mummo teki sitä ns. isonkammarin pönttöuunin hiilloksella. Mutta nyt kun poistin ruokavaliostani riisin ja viljat sekä potut, niin en taida tuota laittaa tänä(kään) vuonna. Ei ole pönttöuunia. Eikä mummoa. Tuosta mummolasta puhumattakaan...

Mutta jos oikein haluaa säästeliäs olla, niin ensin tietenkin tarjoilee pesueelleen ensi viikolla keitettyä tai uunissa kokonaisena paistettua maksaa. Raastaa sen jälkeen jämät. Todennäköisesti saa raastaa koko maksan. Mutta otetaas taas:
Kylmä maksapiiras(-pasteija)
1dl hienonnettua maksapaistia
1 dl raastettua juustoa
100gr voita
½rkl konjakkia
Maksa, juusto, voi ja konjakki vaivataan notkeaksi seokseksi ja pannaan vähäksi aikaa kovettumaan. Siitä muodostetaan leivinpaperin avulla kääryle, joka leikataan ohkaisiksi viipaleiksi. Tarjotaan hiilihydraattisietoisille voileipien kera. HHT-läiset pistelevät viipaleet kasvislisukkeen kanssa iäntäkohen. Nautitaan loppu konjakki hyvillä mielin parempiin suihin.

Juontui taas mieleen, että r-terapeuttikin on edelleen näkemättä...tässä teille vähän jutustelua aiheesta.
Mutta mitäs näistä häistä! Pidetään huomenna uudet!

torstai 16. joulukuuta 2010

Päivä numero 16. Luukkua raottamassa. Roskiksessa.

Helsingin Sanomista tavasin eilen järkyttävän uutisen. Ruokaa heitetään roskikseen. Ajatus ruoan paiskomisesta roskiin saa hiukseni karkaamaan pystyyn, ettei peräti kohden kattoa. Pula-ajan kasvatuksen saaneena (vaikka olen todella paljon nuorempi kuin pula-aika), minua kerrassaan hirvittää moinen tuhlaus.

Siellä tutkimuksessa oli siis heitetty pois kotiruokaa ja muuta. Maitotuotteita eritoten oli paiskottu pois. Ja miksi. Varmaan siksi, että päiväys on tullut ns. vastaan. Viimeinen käyttöpäivä. Voi herranjestas!! Ja paljonko nyt ryykää roskikseen evästä, kun tämä yltäkylläisyyden aika päättyy? Siis jouluvitutuksen lähde? Älkää edes kuvitelko mitään. Vastaus saattaapi olla, että aivan helvetin paljon. Minulla on muutamia idiksiä jämien jalostamiseksi syötävään muotoon.

Doh, pakastin tietenkin on yksi ratkaisu ongelmaan.
Mutta myös ruoanlaitollisia tekniikoita voidaan käyttää eväsmäärän hävittämiseen. Koirattomassa huushollissa isäntäväen täytyy hoitaa hävittäminen itse.

Aloittaisin kaloista ja maitotuotteista, jotka ovat se ensimmäinen asia, joka saattaa omin voimin ryömiä pois kämpästä. Maidosta ei varmaan kovin moni keksi mitään "älyllistä". Juustonjuoksutinta saa useimmista kaupoista. Joten juustontekoon! Se valmistuu itsekseen. Joihinkin juustoihin ei juoksutinta edes tarvita. Piimäjuustoihin. Laitan tähän nyt maalaisjuuston ohjeen.Jossain aiemmassa postauksessani oli toisenlainen ohje kotijuustolle. Muna&piimäpohjainen, se on oivallinen uuniinlaitettavaksi, se juusto.

5l maitoa (tähän saa lisätä myös desin tai pari maitojauhetta, jos haluaa "tiukempaa" juustoa)
1½ tl juustonjuoksutinta
suolaa
Maito lämmitetään 37-asteiseksi, juoksutin hämmennetään joukkoon. Kattila saa seisoa n.½tuntia lämpimällä hellalla (vaikkapa haudutusritilän päällä), niin että maito juustoutuu. Pinnalle kohonnut juustomassa leikataan ristiin rastiin ja kattila saa taas seistä, kunnes juusto painuu pohjaan. Kootaan reikäkauhalla varovasti joko juustokehään siivilävaatteeseen, tai siivilään. Suolataan. Hera puristellaan pois. Annetaan valua painon alla tunnin verran tai enemmän, jos kärsivällisyyttä piisaa.  Juuston voi käyttää sinällään tai paistaa uunissa. Kymenlaaksossa juusto voideltiin kananmunalla ennen paistamista. Paistettu juusto on vielä kiinteämpää, kuin pelkästään valutettu. Saa maustaakin oman maun mukaan! Kuminaa, persiljaa, pippureita, valkosipulia...

Heraan voi lisätä marjasosetta ja juoda tuoremehun asemasta. Tai hiilihydraattisietoiset voivat leipaista heraan sämpylöitä.

Kauhistelu jatkuu kalojen osalta.

Graavilohesta(tai  muusta"pöytäkalasta") voi tehdä kalapaistoksen hyväksikäyttämällä sekä lanttulaatikkoa että muita juureksia:
Kalanjämiä eli tähteitä. Oli se sitten lohta, siikaa tai muuta savustettuna tai graavattuna.
Lanttulaatikon jäysteet.
Porkkanaraastetta
Pakastevihanneksia (mitä tahansa, mistä itse pidät!)

Voitele uunivuoka. Levitä pohjalle kerros pakastevihanneksia (tai tuoreita), vihannesten päälle kalantähteet. Useampilajinenkin tähdevuori uppoaa hyvin tähän ruokaan. Tämän päälle tillisilppua, mustapippuria ja hulaus kermaa, sitä on kuitenkin jääkaapissa. Loput vihannekset kalan ylle. Päälle kerros lanttulooraa ja parit voinokareet. Ja loppu kerma. Annetaan hautua miedossa uuninlämmössä, kunnes vihannekset ovat kypsiä.
Luontuu lipeäkalastakin ja lippikalan soosista. Lisää rapeaksi paistettua pekonia silloin kalan päälle. Suolaa laitetaan jos tarvis vaatii. Pöydässä.
Toinenkin vaihtoehto on.
KALAVUOKA
hienonnettua kalaa noin litra
3 munaa
2dl kermaa
suolaa
maustepippuria
Kala hienonnetaan ja pannaan voideltuun vuokaan. Keltuaiset vatkataan. Kerma vaahdotetaan. Mausteet ja kermavaahto ja kovaksi vatkatut valkuaiset sekoitetaan keltuaisiin varovasti käännellen. Seos kaadetaan vuokaan kalan päälle ja sekoitetaan. Paistetaan uunissa 175-asteessa vaaleanruskeaksi, niin, että koko vuoka on hyytynyt.

Mutta mitä tehdä sienisalaatille? Sille kermasipulisienimössölle? Se voidaan hätätilassa pakastaa. Mutta siitä voidaan tehdä myös kastike! Juuri niin! Lämmitetään kattilassa, lisätään kananmuna vimmatusti sekoittaen ja kiehautetaan. Tämä ei sovi, jos sienisalaatti on tehty majoneesiin(hyhhyh).

Rosollista voi tehdä rosollilootaa. Rohkeasti vaan sinne voideltuun uunivuokaan ja rosollikermaan pari kananmunaa sekaan. Jos ei rosollikermaa ole, niin sitten ihan munamaitoa vaan keksimään. Päälle vaikkapa sillinjämiä silputtuna. Jos on allerginen ajatukselle sillistä, niin sillin voi nauttia laatikon ohessa. Hauskan mausteen saa piparjuuresta tähänkin evääseen.

Kinkku? Sitä on jäljellä aimo kimpale, kun muutama sukuloinen pitää sikaa rasvaisena elukkana. Hätäkös tässä! Kinkusta siivuja rasiaan, että voipi sinapin kanssa ehtoopalaksi napostella. Lopusta rakentaakin jo vaikka juuresten kera kinkkulooraa. Pakastepussukoita käytän tähän härskisti. Eli pakasteesta uunijuureksia, ihan kaiken kaupanmerkkiset käyvät. Ja pari kolme sipuliakin viipaleiksi sinne sekaan. Wokvihanneksia ei kukaan kiellä käyttämästä, eikä sienisalaattia. Kinkusta tee suikaleita tahtosi mukaan ja taitosi. Ei se niin nökönukaata ole, millaisia. Sotke kaikki keskenään, lisää pirusti persiljaa silputtuna, musta- ja maustepippuria, jopa chilin laittaminen tähän evääseen on erittäinkin suotavaa! Joko pussista, purkista, tuoresilppuna tai kuivatut morttelin kautta sörssättynä. Uuniin, päälle tietenkin juustotarjottimelta jääneitä herkkujuustoja, kreiviä, emmentalia, sinihomeista...vaan ei itsekseen homeista.Tulee iso annos, joten tällä voi korvata vaikkapa loppiaisruoan, toki suosittelen sapuskan sullomista pakastimeen odottelemaan loppiaista. Uudenvuodenrokkahan on ihan must. Se keitetään tietenkin siitä, mitä jäljelle jäi ja kunnon annoksesta liotettuja herneitä. Myös sen jämät voi pakastaa.

Kuulkaa nyt, se, että maitopurkissa on eilinen päivä ja purkki on avaamaton. Se ei ole mikään syy heittää maitoa pois. Sen voi vielä käyttää! Samoin on jämien kanssa, kotona tehty ruoka hakkaa mennen tullen tämän teollisen moskan, joka säilyy  maailman tappiin. Kotisoppaa voi pari päivää lämmitää, sen jälkeen siihen voi lisätä jotain, ja syödä sen lopun pois. Mutta on olemassa ihmisryhmä, joka ei voi samaa ruokaa kuulemma syödä kuin yhtenä päivänä. Tollot.

Ja minä taidan mennä kyselemään, että onko pakastimessa joulunjälkeisiä varten pirusti tilaa...

tiistai 14. joulukuuta 2010

Piumpaum paukkaa, luukut ne metsässä laukkaa...

...laukkaa, kynsilaukkaa ja laukkaneilikkaa. Näppäimistö tekee kyllä tästä laukkaamisesta välillä hemmetin hankalaa. Se temppuilee, kuin kirppusirkus. Välillä ei tiedä, miten käy, saako esille ison kirjaimen vai ei mitään niistä toiminnoista, joita tuolla ylöspäin harottavalla nuolella hallinnoidaan.
Mitä laukkomiseen tulee, siitä ei tässä vaiennetussa jouluhulinterissa ole ollut kymysys, vaan ihan ajanpuutteesta. Olen tuhlannut aikaa. Kyllä, ihan olen tuhlannut aikaa kaikkeen olennaisesta poikkeavaan. Mitäpä sitä olennaiseen keskittymään näin keskitalven kynnyksellä. Keskittyisin mielummin energiansäästöön talviunien merkeissä. Kerran viikossa kääntäisin kylkeä ja alkaisin heräillä vasta sitten, kun maa alkaisi olla suhteellisen sula.

Joulu -merkkinen kiusankappale lähestyy maata arvaamattomalla nopeudella ja muodostaa sekä jonoja, rettelöitä, turhautumista että pahaa mieltä ja pettymyksiä. Mikään hallitus tai yhteiskunta ei ole antanut minkäänlaista varoitusta lähestyvästä kammotuksesta. Mikä nyt neuvoksi? Pyydetäänkö apuun Anja vai CIA. Siinä se on tietäminen  pienellä ihmisellä. Kaiken takana on nainen, väittää joku, mutta kyllä tämän kiusankappaleen takana vaaniin markkinavoimia käyttelevä markkinamies. Tai ehken henkilö, koska aivan täyttä varmuutta tiedon kumoamisesta ei ole tähän mennessä saatu, että siellä kouriaan yhteen hieroisi kiero markkinoitsija herrasmiehen vaatteissa. Saattaa siellä kauhaa heristellä jopa keittiönnurkkaan ahdistettu ämmä. Eikä puhe ole nyt kirjaimesta. Kirjaimellisesti.

Ateriointiani on melkoisesti häirinnyt myös uhkaavasti kiihtyvällä nopeudella lähestyvä ra-vit-se-mus-te-ra-peu-tin luona käynti. Minulla ei ole mitään suuria odotuksia tai tuskia ko. aidanseipään suhteen. Tämä anatomian luennolta karannut luustoesimerkki tulee kyllä kovasti pettymään siihen, ettei ratkaisukeskeinen terapia taida ottaa tuulta siipiensä alle enempää, kuin silitysrauta. Myönnetään, ensivaikutelma pilasi hyvän alun, voisin kinata kaloriteoriasta, rasvan koostumuksesta, kolesterolista ja niistä hemmetin kuiduista vaikka maailman tappiin. Villikko vastaan virallisterveellinen. Myönnän suosiolla, etten ole suunnattomia laihtumissuorituksia tässä viimeisen vuoden aikana tehnyt. Olen pakon edessä joutunut keskittymään sekä toipumiseen että uusien urien tutkimiseen. En tällä kertaa aukomiseen. Olen kyllä päätäni aukonut sitäkin useammin.

Tohtorilassa jälleen käydessäni oli juttua laboratoriokokeista. Olin sitä mieltä, otetaanpa oratorio ennen sitä laboa, että menen kun jaksan. Tätä on nyt jatkunut kohta vuoden. Menen, kun jaksan. Sillä aikaa täällä kaukana poissa reenaan lisäravinteiden lisäystä rukkaantuvaan ruokavalioon. Ei huono. Ruokavaliosta suurimmat mössömöröt poistettuani ja ossobuccoja hyvällä halulla pisteltyäni, en oikeastaan odota kymmenen päivän päästä pöytääni mätkähtävän kuin itse paistamani kinkun. Toki kinkku vaatii kyllä seuralaisekseen itsevärkättyä viskisinappiakin. Viskiä saa olla reilumman päälle siinä sinapissa. Muttei liikaa. Mikään teekkarien pikasima se ei ole. Sinapinsiemen ja pullo viskiä aiheuttaa melkoisia selkäpiinväristyksiä. Minulla on tuoreessa muistissa kymmenen vuoden takaa viskipullon nautitseminen ypösen yksin hyvässä seurassa. Siitä ei hyvää seurannut.

Valitsin tuolta käsikassarakeittokirjastolaivastoni uumenista oivan ohjeen. Näin sanoo Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten, vuodelta 1930, kahdestoista lisätty painos. Hiljentykäämme nyt sanan äärelle, tämä sana kertoo lihasta.
 Asiaan:
4-6 kg:n kinkku (l.liikkiö), Keittämiseen:
3 rkl. suolaa,                     vettä
2 rkl sokeria                     Paistamiseen:
1 rkl salpietaria                  vettä, ruisjauhoja.
Suolavesi:                       Voitelemiseen:
10 ltr. vettä,                      1 rkl sinappia,
1 ltr karkeita suoloja         3 rkl. survottuja korppuja,
                                        1 rkl sokeria

Kinkku huuhdotaan kylmässä vedessä ja kamara kaavitaan veitsellä puhtaaksi; suola, sokeri ja salpietari yhteen sekoitettuna hierotaan lihan pinnalle. Suolavesi keitetään, vaahto kuoritaan, ja liemi saa jäähtyä. Siihen pannaan kinkku noin kahdeksi viikoksi.
Kun kinkku on keitettävä, pannaan se kiehuvaan veteen., kamarapuoli ylöspäin, ja saa hiljaa kiehua pehmeäksi. Se nostetaan liemestä pois, kamara poistetaan ja kinkun pinta sivellään sinapilla. Survotut korput ja sokeri sirotellaan sitten pääle, ja kinkku pannaan uuniin ruskeutumaan.
Jos kinkku paistetaan keittämättä, peitetään päällimäinen pinta ensin voipaperilla ja sitten levitetään päälle vedestä ja ruisjauhoista tehty seos. Kinkku pannaan uunipannuun, vettä pannun pohjalle, ettei alapuoli kinkusta pääse palamaan ja sitten kuumaan uuniin paistumaan kypsäksi. Ruisjauhokuori ynnä paperi poistetaan. Senjälkeen kinkku ruskeutetaan uunissa samoin kuin keitetty kinkku. 

Ja esiäitimme tietenkin käyttivät tähän aikaa, vaivaa ja paljon luomupossua. Ruiskuoren kanssa vuosikaudet tapelleena vasta nyt selvisi näiden epelien konsti käyttää välissä leivinpaperia! Kukaan ei ole kertonut minulle!! Ei riistäydy kamara hirvittävän näköisenä suttuna irralleen läskikerroksesta. Ja voihan sitä tehdä vaikka lampaansatulaa, patapaistia tai hienostella joittenkin täytettyjen fileitten kanssa. Minä ajattelin täyttää ihan ilomielin omat fileeni.
Helkkari, nyt löysin kukkakaalivanukkaan ohjeen. Kai se on mentävä kauppaan häiriköimään kaupantätejä, että tuoretta kukkakaalia ... äh, tähänpä käy mainiosti pakastepussukka tuosta selkäni takana seisovasta kaapista. Joten aamueväänlaittoon. Ihan siksikin, että lukihärjöt alkavat lisiä: luin tuosta pyhästä kirjastani, että täytetty ruusukaali. Siinäpä olisikin todellista fingerfoodia. Superfingerfoodia.

torstai 9. joulukuuta 2010

Yhdeksän luukun majatalo

Olen koko aamun yrittänyt olla nokkelampi kuin olen. Mietiskelin, että mitähän laitan otsikoksi tämänpäiväiseen ruffekalenteriin, enkä keksinyt mitään järjetöntä enkä myöskään järkevää.

Seuraan aktiivisesti ruokakeskustelua, ravintokeskustelua ja varsinkin taistelua hyvät vastaan pahat. Siis hiilihydraatit. Hyvät ja pahat tappelussa on mielestäni kysymys enemmänkin teollinen vastaan luonnollinen. Yritän järjestään karsia ruoastani pois käsitellyt raaka-aineet. Se tarkoittaa sitä, että vähäiset tarvitsemani jauhot surautan jauhelmaksi kokonaisista jyvistä. Kahvimyllyllä. Erät ovat pieniä, mutta niin on tarpeenikin. Jauhopurkkiin on survottu nyt kolmen eri viljan jyviä pussukoissaan.

Nyt joku parkuu, että entäs vähähiilihydraattinen! Eihän siihen kuulu jauhot! Ei kuulu, ei. Mutta teepä ihan itse pikkupikku laskelma. Jos käytät kastikkeeseen hiilaripitoista jauhoa, jauhettuna kokojyvästä, kaksi ruokalusikallista ja kastiketta on litra. Kaatako se tosiaan sen vähähiilihydraattisen ruokavaliosi, vai saatko siitä vaan oivan tekosyyn heittää koko ruokajärjestyksen romukoppaan? Ei kai kukaan sitä kastiketta pillillä ime?

Seuraava mieliä järkyttävä asia tietenkin on ruisleipä. Totta kai. Ja perunamuusi. Pasta. Riisi. Ajoittain vain on niin, varsinkin, jos olet nainen, että kroppasi on sitä mieltä, että nyt saatana sitä hiilaria koneeseen. Tai ei hyvä heilu! PMS:n aikana olen nyt antanut jo periksi. Yhtenä päivänä sisäänajettu hiilariähky päänsärkyineen ja ällöoloineen tekee ihan kuutvarttia ruokavaliolle.
Ei muuten tee vähään aikaan mieli mitään pottumuusiin viittavaa, saati muihin näihin "tiiviisiin" hiilareihin. Mistähän tuo "tiivis hiilari" on hiipinyt ajatusmaailmaani? Minä pidän tiiviinä hiilarina justiin näitä ri-pa-pe-vil -osastoa. Ja normaalisti sitä osastoa tuleekin välteltyä. Kalenteria ei tarvitse tarkkailla, kuin nähdäkseen, että valehteleeko ruato. PMS:n oireet kun alkavat ruisleivän himoamisella! Siihen ei auta kuin raskiin tehty ruisleipä. Viipale aamulla, että ehtii palaa pois päivänmittaan.

Doh, tuo nyt naiseläjän ruumiinkuvasta ja -toiminnoista. Aamuksi voivat kaikki kokeilla vaikkapa hämäläisemännän piimäjuustoa. Litra maitoa, puoli litraa piimää, lasillinen rikkivatkattuja kananmunia ja suolaa. Maito ja piimä vatkataan sekaisin, sekaan vatkataan suola ja kananmunat. Lämmitetään kiehumispisteeseen ja nostetaan pois levyltä. Annetaan hyytyä. Leikataan massa ristiin ja nostellaan siivilävaatteeseen siivilään tai moisella vaatteella sisustettuun juustokehään (kenellä moinen ihme sattuu olemaan). Valutetaan ja kumotaan laakeaan uunivuokaan. Paistetaan kullanruskeaksi. Suolataan pinnasta vielä kerran, kun juustokimpale on lämmin. Veistellään jäähdyttyä siivuja kasvispaistoksen seuraksi tai syödään sinältään.

Olen jo melkein kaksi kertaa ollut lopettamassa koko hiton jouluhöpinöitäni, kun en mitenkään meinaa keksiä mitään kirjoitettavaa. Mutta aina tätä lätinää asialla ja ilman näyttää riittävän. Yrittäkää yhdeksästi kestää.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Kahdeksan syytä sinnitellä luukulla.

Ruffinoitu kalenteri on nyt saavuttanut jo kahdeksannen luukkunsa. Ja ajattelinkin vääntää uuteen uskoon Taloussanomien artikkelin työssä sinnittelemisestä.
Toisinsanottuna rienaan ja rääkkään artikkelin tunnistamattomaksi. Alkuperäinen on tuossa linkin takana.


Kyrsiikö luukulla? Et ole yksin. Vuonna 2009 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan alle puolet, 45 prosenttia, yhdysvaltalaisista työntekijöistä on tyytyväisiä luukulla oloonsa. Talouslehti Forbes on listannut kahdeksan syytä, joiden takia kannattaa sinnitellä luukulla.

Taloussanomat
6.8.2010 20:37

Forbesin mukaan etenkin koulutettu nuori työvoima on kärsimätöntä luukulla etenemisen suhteen. Nuorilla on kovat tavoitteet ja odotukset sekä luukunvallinnassa että etenemismahdollisuuksissa. Ennen kuin lähdet ovet paukkuen luukulta, pohdiskele ainakin seuraavia asioita, Forbes kehottaa:

1.    Raha
Raha on kaikista itsestään selvin syy pysyä luukulla, jonka muuten räimisit kiinni silmänräpäyksessä. Niin se vain on, että ellet elä metsän siimeksessä luonnon antimista, tulet tarvitsemaan rahaa. On toki turhauttavaa viettää kahdeksan tuntia päivästä luukulla, jossa ainoa hyvä puoli on raha, mutta se auttaa laskujen maksamisessa.
2.    Kokemus
Vaikka luukkusi ei olisi ihanteellinen, mahdollisesti opit silti jotain, joka voi olla tulevaisuudessa valttia. On etujesi mukaan oppia kaikki mahdollinen nykyisessä asemassasi, jotta nämä tiedot ja taidot auttavat sinua saamaan tyydyttävämmän luukun tulevaisuudessa.
3.    Eteneminen
Saatat olla tyytyväinen nykyiseen luukkuusi. Mutta ennen kuin päätät lyödä hanskat tiskiin, harkitse etenemismahdollisuuksiasi. Ajattele parhaan mahdollisen vaihtoehdon mukaan: missä olet parhaassa tapauksessa neljän tai viiden vuoden päästä, jos päätät pysyä nykyisellä luukullasi.  
4.    Odotukset
Realistiset odotukset ovat elintärkeitä luukulla pysymisen kannalta. Liian suuren luukun, vapauden ja rahan odottaminen johtaa pettymykseen. Ajattele realistisesti luukkua ja todetaksesi, mitkä ovat kohtuullisia odotuksia.
5.    Ruoho on aina vihreämpää
On helppo olettaa, että sitä olisi jollain muulla luukulla tyytyväisempi. Näin ei oikeasti aina ole. Jopa unelmaluukku aiheuttaa varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä. Analysoi puolueettomasti sitäkin luukkua, joka odottaa aidan vihreämmällä puolella.
6.    AsenneJos olet tyytymätön työssäsi, mieti asennettasi. Onko jotain, mitä voit muuttaa itsessäsi, mikä tekisi luukusta siedettävämpää. Jos huomaat olevasi kateellinen toisen luukusta, pohdi mitä voit tehdä päästäksesi itse parrasvaloihin seuraavalla kerralla. Jos keskityt siihen, kuinka voit parantaa suoritustasi, saattaa työstä tulla tylsän sijaan haastavaa.
7.    Luonteenlujuus
Yleinen syy luukkutyytymättömyyteen liittyy toiseen luukulla kävijään tai sietämättömään asiakaspalveluun. Kaikki toivoisivat tulevansa toimeen toisten kävijöiden kanssa, mutta yksi luukku voi pilata koko päivän. Yritä miettiä, voitko itse jotenkin käytöstäsi muuttamalla vaikuttaa luukulla käyntiisi. Muista myös, että hankala tyyppi saattaa aina vaihtaa osastoa tai luukkua.
8.    Ajoitus
Jos toteat, että nykyinen luukku ei kerta kaikkiaan sovi sinulle, voit aina etsiä uutta luukkua ollessasi yhä vanhalla luukulla. Luukulla vakituisesti käyvän palkitseminen on houkuttelevampaa kuin käymättömän. Unelmaluukun etsiminen on stressaavaa, jos lainanlyhennykset painavat päälle. Paniikissa saatat päätyä vain ojasta allikkoon, eli valita entistä huonomman luukun.
Suomessa viihtyvyydestä on usein oltu huolissaan luukulla käyntien pidentämistä koskevan keskustelun yhteydessä. Etenkin suomalaisille naisille luukulla viihtymisellä on suuri merkitys elinvoiman tunteelle.

Semmoinen tarina tällä kertaa. Kopioitu ja muunnettu tarinankertoimella uuteen uskoon. 
Mutta minä menen nyt avaamaan uuninluukun. Otan uunista uuniporsaasta ja uunijuureksista, eli niiden jämistä veivaamani uudenuutukaisen laatikon: Uuninluukkuvuoan. Ihan näin luukuttamisen kunniaksi.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Seitsemännen luukun takana

 Niin, seitsemännen luukun takana on? Mitä? Hittolainen, kun pää ei toimi eikä toimi kädetkään. Näin aamutuimaan. Käsien aikaansaannoksia saa korjailla tämän tuosta. Kun eivät kirjaimet suostu tälläytymään oikeaan järjestykseen, eivät sitten niin millään.

Brändityöryhmäni on tälle päivälle kehitellyt ajatusta joulukuusen kaadosta. Sillä kuusihan pitää kaataa yläkuussa. Mutta tuli toisiin ajatuksiin. Tässä huushollissa asuessamme ei kuusi ole kaunistanut minkään huoneen nurkkaa tai edes nurkkakuntaa. Edellisestä kämpästä tänne muuttaessamme löysimme kirjahyllyn alta varmaan kilon neulasia...ja päätimme, ettei enää koskaan neulasia. Neulaset asukoot puussa ja puu ulkotiloissa. Niinpä tuolla mehtässä onkin paljon kauniita kuusia. Näen niitä tästä työhuoneen ikkunastakin, niin, ettei metsää näy puilta.

Itsenäisyyspäivän jälkeiseen ähkyyn, info- ja muuhun ähkyyn, ei syömisvammoihin, olen nyt käyttänyt puoli Tali-Ihantalaa, broilerikalasta tehtyä suolakalaa, piimää ja ämpärillisen kahvia. Veistin kalasta henkäyksenohuita siivuja ja laitoin joka siivulle nokareen creme fraichea, tai siis ranskankermaa. Kun ei ollut smetanaa. Pyöräytin pippuria myllystä ja rullasin pikku rulliksi. Asensin tikulla kesäkurpitsan palaselle. Tein näitä koko lautasellisen. Napostelin teeveen ääressä. Tali-Ihantalassa paukkui ja tankit rymysivät viitakossa, niin että koivua kaatui! "Tepon tankki kärkeen". Juu. Hörpin isosta lasista vähän vedellä laimennettua piimää kyytipojaksi ja yritin päästä sota-ajan tunnelmiin. Niin paljon siitä ajasta on kuullut. "Itte tehtiin kaikki. Puute oli ihan kaikesta, muttei me välitetty. Koitettiin vaan korviketta keksiä ja näppärimmät emännät keksivätkin kaikenlaista. Kyllä oli voikukka arvossaan! Sikurikin hävisi olemattomiin. Vanhat muorit kertoivat kaikenlaista nälkävuosista kuultua. Silloin osattiin tehä vielä itte asioita. Ei meillä mitään hätää maalla ollut, mitä nyt Kansanhuollon ukot kiusasivat kaikenlaisillä määräyksillä. Naapurillakin oli sika lattian alla piilossa. Se oli koko suvun yhteinen ja jaettiin teurastuksen jälkeen tasan kaikille. Joku kateellinen yritti sitten käräyttää kansanhuololle sen teurastuksen, mutta ei ne mitään enää löytäneet."

Jospa menisin rakentelmaan nyt terveellisen ja herkullisen lounaan pakastevihanneksista. Auto on pajalla, vähän kuluvia osia vaihdellaan ja mihinkään ei ole kiire. Kauppaan pääsen aikanaan. Kun se auto tulee tohtorista. On tuossa sellainen diagnoositohtori, joka pitää huolen mobiilikulkuneuvosta. Ja vielä ennestään tuttu se tohtori. Nuoruusvuosilta. Hienoa, että sellaisiakin vielä on. Tuttuja.

Itsenäisyysluukku.

Hyvää itsenäisyyspäivää jäi varsinaisena itsenäisyyspäivänä toivottamatta. Joten hyvää alkavaa uutta itsenäisyysvuotta. Sotiemme veteraanien luku vähenee, viimeiseen iltahuutoon osallistutaan taajaan. Lottia ei kohta enää ole edes kahvia keittämään. Vielä, kun veteraaneja on hengissä, tehkäämme jokainen joku teko heidän hyväkseen. Monelta meni viisi vuotta nuoruudesta, monilta henki. Mutta tämänkin kirjoituksen voit lukea suomenkielellä, eikä jollain muulla. Suomen kieli saattaisi olla jopa kielletty. Toivotaan, että kaikki ymmärtävät tämän. Vaikka välillä hirvittääkin.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Viides vihtaluukku eipäs kuin vasta.

Eilen jorisin saunonnasta ja sen sietämättömästä keveydestä. Täytyy paljastaa teille, etten ole mikään saunahirmu, joka hikoaa lauteilla hullunkiilto silmissä ja kirmaa hankeen pyörimään tämän tuosta tai loikkaa järveen. Olen maltillinen saunaihminen, löylyä saunan noin 80 asteen lämmössä. Vähän pukkailee hikeä, huokaistaan hetki pukuhuoneessa ja sama pariin kertaan uudelleen tai ei kertaakaan, mielialasta riippuen. Tämä riittää minulle ja tuossa kuvatussa oli se pidempikin saunonnan oppimäärä.

Saunankiukaalla kypsennettävistä on tietenkin makkara ollut ykkönen. Mutta omistan sellaiset hauskuudet kuin grillikivet. Niiden sisälle pakkailen joskus vihanneksia ja sipuleita. Tungen ne syvälle kiuaskivien koloihin jo saunanlämmityksen alkuaikoina. Lisään tilkan olutta kaikkiin, kun sauna alkaa näyttää lämpöoireita. Antavat jännän tuoksun saunaan. Kuin uunissa istuisi. Voi hyvin kuvitella, miltä possusta tuntuu siinä vihannesten keskellä tiristessä.

Alunperin tein kyllä saunamakkarat ja muut keittiön hellassa. Mutta nyt, kun on tämä puulämmitteinen, niin tulee kiikutettua kiukaaseen, kypsyy jotekin aivan toisella tavalla. Jotenkin niinkuin pehmeämmäksi. Tiä sitten. Ehkä sitä vaan kuvittelee. Lasna ollessani mummo paistoi varovasti saunan kiuaskivillä pari nakkia. Niitä sitten kastettiin sinappiin ja mehua siihen palan painikkeeksi. Oikeaa höyrymehua. Limska oli kallis hyödyke, jota ei ihan joka lauantai osteskeltu. Pappa saunasta minua hakiessaan muka sitten moitiskeli, että onkos täällä nakkeja paisteltu, kun ihan tulee hyvät tuoksut nokkaan. Ja papallekin sitten piti pari nakkia olla valmiina. Se oli mummolani saunarituaaleja.

Että kyllä saunaankin saa muita ruokamuistoja mahtumaan, kuin palvikinkku tai maltaat. Harvempi enää mallasta mallastaakaan saunassa. Ja kaupunkiolosuhteissa ei tuo kinkunpalvauskaan tule kysymykseen. Ovella on joko veepeekoo, poliisi tai muut virkakoneisto. Saunaan unohtuneet pyykit sytyttävät kyllä saunoja enemmän kuin suomessa on savusaunoja tähteellä. 

Kylläpäs nyt on saunottu niin maan perusteellisesti, että on ihan hikikin. Kaappi on sekasin ja ameriikan herkkuva uunissa.

Uunijuureksia kun paistelen, heti aamusta. Jäi sen verran yli uunipossunpaistolientä, että lykkäsin siihen muhimaan palsteria, porkania, lanttuva, nakriita, punahuuria sekä mustajuurta. Pari lehtisellerin varretkin lykkäsin pannulle ja yksinäisen fenkolin nahistumasta. Maustoin reilulla kädellä: sipulia niin että hirvittää, valkosipulia, rosmariinia, timjamia, maustepippuria, pari laakerinlehteä ja kokonaisia, halkaistuja chilejäkin kuusi. Enkä millään malttaisi odottaa, että tulevat uunista! Saa mättää ihan jouluvitutukseen nuokin.

Kippis vaan.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Muistatko illan siellä, neljän luukun tiellä

Muistelin tässä heti aamutuimaan, että neljäs luukkuhan se pitää avauttaa. Oikein paukauttamalla. Tai muuten vaan paukuttella kaikenlaista. Kuten luukkua ja henkseleitäni. Henkselit ovat siis sama asia kuin olkaimet. Ja ennenvanhaan niitä sanottiin häveliäästi myös housunkannattimiksi. Henskelit, sanoivat monet pikkuipanat. Hyvät olemassa. Papparaiset käyttivät niitä taajaan. En muista lapsuudestani montaakaa vanhempaa herrasmiestä, jolla ei henkseleitä olisi ollut käytössä.

No, mitäs näistä henkseleistä. Henkselit varmaan on vedetty monenkin perinteisen asian ylle. Jos allekin. Allekirjoittanutkin on vedellyt paljonkin henkseleitä monenkin asian ylle ja monenkin kirjoittamansa asia ylle...eritoten edellisessä elämässään. Nykyisenä kehäraakkiuden kautena on ihan ässä olo, kun saa vetää henkselit jonkun menneessä elämässään päätetyn asian yli. Hyvä niin.

Mutta mitäs tässä pitikään. Niin! Näin lauantaina on yleisesti ollut saunapäivä. Lauantaisaunaa ei voita mikään, paitsi saunaolut. Sunnuntaina sitä onkin aivan eri mieltä, että paljonko saunaolutta piti nauttia. Kun on tullut nautituksi parin seuraavankin lauantain oluet.

Lääkkeenä moiseen on tietenkin pidättäytyminen saunaoluiden ostosta, mutta minkäs perinteille mahtaa! Lähdenkin tästä nyt saunaoluen ostiin. Kiuasmakkaraa ja tinapusseja unohtamatta. Ja saunaa vaan lämpiämään. Nyt on sen verran hässäkkää, ettei tässä ehdi tämän kummempia jutustelemaan.

Mutta resettin saatte, vaikkette haluaisikaan. Talvella tarvitaan vahvoja makuja, joten vuorossa on sellerikerma ja selleripiffi!

Keskikokoinen juuriselleri.
suolaa

muusinuija
Kovaa kermavaahtoa
pari kananmunaa

Kuori, kuutioi karkeasti ja keitä maun mukaan suolatussa vedessä selleri kypsäksi. Muussaa vihannes ja jäähdytä. Jaa muusi kahteen osaan.
Sellerikermaa varten vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita sellerin joukkoon, tarkista suola. Mausta kerma mustapippurilla tai maustepippurilla. Tarjoa vihannessosekeiton seuralaisena.Voit terästää makua myös persiljalla.
Selleripiffin valmistus sujuu näpsästi. Ensin sekoitetaan kanankevennykset sellerisoseeseen ja sen jälkeen paistetaan pieniä, ohuita pihvejä kyseisestä seoksesta. Nautitaan vaikkapa keitettyje vihannesten ja lihan, kalan, kanan tai muun proteiinipitoisen seurana. Kastikkeeksi piisaa ihan voisula.

Ensin käydään saunassa ja sitten syödään vasta. Helppo resepti vasta-alkajille.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kolmannen luukun matkustajavaunu

Hissukseen maahan putoilevaa lumisadetta tässä ihmetellessäni, eittämättä hiiviskelee mielipuoleeni, että kyllä talvi on ajoittain ihan mukavaa aikaa. Lumi peittää monta rumaa asiaa. Ja se pakana peittää myös paljon tarpeellistakin tavaraa. Minulta on nyt hukassa pino kukkaruukkuja, enkä vähäisesti varallistettuna joutaisi ostelemaan kyseisiä välineitä. Viime-, toissa-, sitä edellis- ja tämänvuotiset amaryllikseni kaipailisivat omaa ruukkua jo melko kipeästi. Kaivaukset jatkuvat. Onneksi minulla on aavistus, että minne ne siirsin tuosta kaivonkulmalta.

Brändäsin tänä aamuna ajatuksen. Ihan sellaisen tavallisen ajatuksen, kun niitä ilmeisesti ainakin, jos maabrändityöryhmään on luottaminen, pitää brändätä! Jummarsiko kukaan? Siis brändäsin aamukahvin. Siitä tuli heti The Aamukahvi. Kun suomenkielessä ei ole määreistä artikkelia the, se piti lainata engelskasta. Mutta mitäpä väliä, suomihan on kohta sama kuin englanti, noin kielenä. Tässä The Aamukahvin ääressä onkin ihan mukava ajatella pumpulinpehmeitä lumiajatuksia ja sinisiä Havukka-ahon ajatuksia, kun kaamos on jo Utsjoella ängennyt päälle ja alkaa vetää tavan maantien ajelijankin mieltä kohti vitelikkoa. Mikäli aamuruuhkan ulosajouutisia seurailee, se onkin melko tiuhaa.

Toinen asia jonka brändäsin oli jouluvitutus. The Jouluvitutus. Se siis koskee meitä, jotka emme ole enää, jo, vielä tai muuten vaan, niin kutsuttuja jouluihmisiä. Aikoinaan yritin ylisuoriutua siitä minäkin. Olen päässyt suoriutumisestani yli. Nykyään kyllä vietämme joulua, mutten enää höyryä Ukko-Pekan lailla ympäriinsä haalimassa joulutarviketta ja joulusitäsuntätä. Kinkku ja joitain perinteisiä, meidän molempien jouluperinteisiin kuuluvaa tehdään ja se sitten siitä. Eikä hötkyillä. Aattona onkin sitten mukava heittää hesarit pöydältä, pyyhkiä pölyt ja kattaa kahdelle hengelle sellaiset eväät, että alta pois nisut ja männynkävyt.

Kolmannen brändäyksen suoritin ruffesti. Brändäsin Hallitun Mielialan Mataluuden kaiken tämän kirkuvan amerikkalaistyyppisen ilopilleriyden keskellä. On hienoa, jos löytyy muitakin mieli matalalla profiililla kulkevia, kuin minä. Perustelin tämän sillälailla, että kun on kärsinyt huonosta johtamistavasta, huonosta ruoansulatuksesta, vääristä ruokatottumuksista, huolimattomista lääkäreistä sekä paljon muusta, niin eikö olekin jumalaista saada ihan luvan kanssa pitää mielen matalalla? Ainakin pätkittäin. HMM -lyhenne on niin mukava, se kuvaa paitsi hymistelyä, hyminää myös Hallittua Mielen Mataluutta.
Voi ällöpirteille ihmisille perustella sitten: "Kiitos kysymästä, ei minua erityisemmin mikään vaivaa, olen vain HMM -viikoilla." Pirskahteleva energiapommi tästä hämmästymään. Ei syytä huoleen, aina voi käyttää selityskortin: "HMM on laillinen brändi. Se tarkoittaa, että voit hallitusti pitää muutaman päivän vapaan tästä tekopirteästä ja noudattaa ikiaikaista, suomalaista mentaliteettiä."

Neljänneksi ränttään tähän vähävaraisille suolletun reseptin tai reseptejä. Varpulla oli herraskaisempi ja perkeleesti kalliimpi. Tulostimella voi nämä sitten räntätä paperille. Että ei tarvitse läppäriä tai näyttöä keittiössä etikkaan sotkea, tai kalanperkeisiin.
Silakat on pieniä joulukaloiksi, mutta niistä saa oivallista apetta joulupöytään ja muulloinkin! Perkeet voi syöttää kissalle tai hapattaa ne hainsyöteiksi. Ketä nyt sattuu meripetojen houkuttelu innostamaan.

Suolasilakat
Mahdollisimman tuoreita, ehjiä silakoita 1-5kg (ne punaposkiset velttohyppelijät kalatiskissä tai pakkauksessa eivät ole enää tuoreita!Vaan vakavasti vainajia)
Asetellaan huuhtomatta astiaan kerroksittain, suolaa käytetään n. 150g kilolle. Kevyt paino asetetaan päälle, annetaan suolaantua n. 1-2 vuorokautta. Otetaan pois astiasta, valutetaan. Tämän jälkeen ne ladotaan vatsapuoli ylöspäin tiiviisti varsinaiseen suolausastiaan, kerrokset ristikkäin. Kerrosten väliin laitetaan suolaa, nyt 200g kiloa kohden. Näin saadaan hyvin säilyvää suolasilakkaa.

Suutarinlohi
½kg silakkafileitä
1rkl sokeria (ei, tämä ei tuhoa hiilaritietoista diettiäsi!)
1rkl suolaa
2 sipulia
½l mietoa etikkaa (n.5-10%)
pippuria(maustepippuria)
Silakkafileet ladotaan lasipurkkiin selät ylöspäin. Kerrosten väliin ripotetaan suola, sokeria, pippuria ja sipuliviipaleita. Päälle kaadetaan etikkaa, että ne peittyvät. Parin päivän päästä voidaan laittaa tarjolle.

Silakkasardiinit
½kg silakkafileitä
1tl suolaa
2tl sokeria
2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
1 tl hienonnettua tilliä
Silakat ladotaan selkäpuoli ylöspäin kattilaan/kannelliseen uunivuokaan. Kerrosten väliin sirotellaan mausteita. Suljetaan tiiviisti (kernaasti saa tiivistää ruistaikinalla) kannella ja laitetaan uuniin noin 200 asteeseen, jossa saavat kypsyä n.½ tuntia. Tarjotaan kylminä. Tomaattiversion voi näistä tehdä, kun laitetaan kerrosten väliin myös tomaattipyrettä. 70g:n purkki riittää hyvin.

Tomaattisilakkahyytelö
1kg tuoretta silakkaa
½l vettä
suolaa
etikkaa
laakerinlehti
1 sipuli
tilliä
1dl tomaattisosetta
5 liivatelehteä
Perkaa silakat, suuremmat voi fileoida eli poistaa selkäruodon ja pään. Pienet silakat voi käyttää sellaisenaan. Kiehauta vesi ja mausteet. Laita silakat kattilaan, isommat kääryleiksi pyöräytettynä. Anna kypsyä kannen alla hiljaisella tulella. Nostele reikäkauhalla vuokaan. Siivilöi liemi ja sekoita siihen tomaattisose ja liivatteet, jotka sulatetaan hyvin sekoittaen. Kaada kalojen päälle ja anna hyytyä, kumoa vadille ja koristele mielesi mukaan, vaikkapa kananmunalla, sitruunalla ja tillillä.

Ja nyt vaan silakkatarjousten perässä juoksemaan! Halvemmaksi tulee kun itse tekee. Resepteistä tuon Suutarinlohen ja tomaattisilakkahyytelön voi toteuttaa liotetusta ja peratusta sillistä. Siitä kokonaisesta. Näitä voi hätäpäissään valmistaa vaikka kala-allergiselle suvulle joululahjaksi.

Mutta nyt jälleen päin uusia vastoinkäymisiä! Halibazaidaa!!

torstai 2. joulukuuta 2010

Luukku 2 natisee liitoksissaan.

Ja luku, lukulasit, luukkuhousut, lukimet ja pukimet.

Tässä kovassa maailmassa ei ole kovaa tänään edes jää, koska pakkanen kävi nollilla aamupuolella yötä. Nyt arvot alkavat jälleen koventua. Siis jääarvot. Melkein on pakkasen puolella tuo mittari. Vaihtelee sillälailla kepeästi 0,5 ja 2,5 asteen välillä. Jännä on mittari. Ja keli.

Olen siis niitä ihmisiä ja olentoja, jotka saavat karmivan jouluvitutuksen heti, kun ensimmäiset joulu -aiheiset mainokset ilmestyvät maailmalle. Krääsää, rihkamaa, tarpeetonta hyödykettä ja rättiä läjäpäin kirkuvanpunaisilla sivuilla. Teksteistä ei yleensä saa tolkkua, kun ovat joko valkoisella tai paperi on huonolaatuista ja kiiltäväpintaista tai molempia, jolloin teksti hukkuu jonnekin kiillon ja häikäisyn sekaan.

Kaupat ja kauppojen ääret ovat täynnään kuulutusta ja pimpelipompelia, joissa kehotetaan käymään sisälle, tekemään oivaa evästä tarjouslohe...eikun broilerikalasta, ostamaan ties mitä, keräämään jotain leimoja tai merkkejä satamäärin, että saa sitten kaksi euroa halvemmalla täystarpeettoman lakanasetin, pyyheliinan tai muun hirvekkeen. Pannuja ja kattiloita varten keräsin kyllä, ja unohdin koko härpäkkeen kotiin joka toinen kerta. Noh, himoamani pannu tuli tyrkytykseen keväimen korvalla, ja ostin sen merkkihintaa ja ooveehoota HUOMATTAVASTI halvemmalla halventelumyynnistä. Ähäskutti.

Seuraava mikä saa minut tekemään puolivoltin kerien, on tämä ruokahössötys. Joululaatikot tunkevat silmille einestiskien täydeltä. Yök. Jos niitä nyt haluaa syödä, niin esimerkiksi lanttulooran viäntö ei ole mystiikkaa, magiaa eikä salatiedettä. Jokainen osaa kuoria, keittää ja soseuttaa lantun. Mutta kun se vie kiireisen ihmisen aikaa. Miten niin? Mihin helmettiin sitä aikaa oikein säästetään? Aikaa ei saa tuonpuoleiseen mukaan, kyllä se on vaan täällä lusittava, se säästettykin aika. Minä kyllä mielummin tuhlaan sitä aikaa ruoanlaittoon, kuin syön valmista eineshuttua. Riisipuuroakin saa purkissa! Eehhehhee...tosin se ei kuulu ruokavalioon.

Valmista kinkkua en osta. Kinkun paisto on niitä helpoimpia askareita, jos joulunaikaa ajatellaan. Ei ajatella, alkaa keittämään. Siis henkisesti. Kinkku uuniin ja unohdetaan sinne. Varotaan, ettei jää sisältä vaaleanpunaisenraa'ahkoksi. Mikään maailmassa ei ole niin hirveää, kuin puoliraaka sianliha. Porsasta ei saa kuin tilauksesta. Ja tarvekin pitää tietää hyvissä ajoin etukottiin. Menepä marketin tiskistä kysymään, että onko juottopossua. Eipä ole, lihamies/-nainen/-henkilö ei sellaisesta hyödykkeestä ole kuullutkaan. Tarjoaa tilalle "possun sisäfilettä" kympin kilo. Ei kiitos. Ei ole sama asia.

Joulunajassa on hyväkin puoli. Kyllä! Koko jouluvitutuksen kruunaa ihanan hiljaiset joulunpyhät! Voi hyvällä syyllä kieltäytyä ihan kaikista asioista vedoten jouluperinteisiin, tapaninajeluun, ähkyyn, puhkuun, lahjattomuuteen ja kaikkiin joulu -alkuisiin asioihin maan päällä. Ei tarvitse kertakaikkiaan änkeä persettään autoon moneen päivään mennäkseen jonnekin huitintuuttiin patsastelemaan sohvannurkkaan. Tai läikyttämään kahveeta parhaalle paidalle. Ei tarvitse kertakaikkiaan tehdä muuta, kuin heitellä kinkunsiivuja iäntäkohen, ammentaa lanttulooraa, silliä ja rosollia lautaselle, kinkkukävellä kolme kertaa päivässä ja toljottaa nauhoitettuja ohjelmia töllöstä. Kun joulunaikaan ei kuitenkaan tule mitään järkevää. Ai, joo, ja tietenkin joulusaunoa.

Mutta nyt tämän toisen varsinaisen vitutuspäivän kunniaksi menen ja nautin rosollia. Ei sisällä perunaa. Ei.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ruffinoitu joulukalenteri alkaa tästä tänään.

Anja Kemikaalikimarassa heitti haasteen ryhtyä ruffeksi. Minähän olen ruffe. Vastasin Anjalle näin sanoen:

---lainaus alkaa---
Olen perin kyllästynyt ja kyllästetty, etten sanoisi ruffinoitu, sanaan BRÄNDI. Kaikki on niin brändättyä, niin brändättyä! Anopin tekohampaat varmasti putoavat pöydälle tätä sanaa karjalanmurteelle käännettäessä ja siitähän väkisin tulee "ränti".

Minä en haluaisi olla ränti. Tuskin nämä työryhmän vintiöt tajusivatkaan, että kansan syvissä riveissä syntyy vellontaa ja nauruntyrskeen lisäksi myös nyrkkiä puidaan taskussa. Jopa yleisönosastoihin räntätään arvostelevia kirjoituksia. Ränttääminenhän on siis painamista, painotuotteeseen.

Itse olen ruffi siinä suhteessa, että hanakasti vastarannankiiskeydyn, kun aletaan tarita yhtenä ja ainoana totuutena jonkun näkemystä. Oli se sitten Räsäsen Raamatulla näkemäelinten yläpuolelle tai kenen tahansa rasvapastorin tai kuitusaarnaajan Virsi oliviiöljylle ehken jopa Ylistys leivän iloille. Jo löytyy näppäimistöstä mieletön määrä niitä sanoja, joita en tiennyt sen uumenissa asuvankaan. Alan väännellä voiveistä haavassa.

En halua olla varsinaisesti ilkeä, halaan vain herätellä keskustelua, kaipaan kommentteja ja tuikkaan olkikupoja tuleen tuolloin tällöin. Ajoittain tyydyn horisemaan sinne päin. Mutta yritän olla unohtamatta sitä, että yksilönvapaus lienee meillä edelleen voimassa.

Yksilö on yksilö, yksi ihminen. Ihminen ajattelee, saa vaikutteita, kokeilee ja toimii, kuitenkin aina lähtökohta on, että toiminta koituu yksilön parhaaksi. Harvinaista mielestäni on, että yksilön näkövinkkelistä ensin tulee yhteisö ja sitten vasta yksilö itse. Toki sekin on mahdollista.

Mutta näin heti aamusta, tämä yksilö ruffinoi keittämänsä kahvin maukkauden ja kyseenalaistaa kahvinkeittimen puhtausasteen, kaivaa perkolaattorin kaapin uumenista, keittää sillä kupposen ja ihan omaksi ilokseen.

-Massu

ps. kopioin tämän vielä tuonne omaan pikku blogimaailmaanikin. Anjalle kiitos hienon ajatuksen jaosta! Ruffiruffi!
---lainaus päättyy---

Kyseenalaistan, siis olen. Jos en ole, en kyseenalaistakaan. Kippis. Kahveeta koneeseen, jotta herää. Kananmunasalaatti odottelee tuolla syöjäänsä.
Helppotekoinen kuin mikä: 1 rkl majoneesia, 2 kananmunaa silputtuna, pätkä kesäkurpitsaa kuutioina, porkkana kuutioina, mustapippuria myllystä, tuoretta tilliä, jos on, niin maun mukaan. Jälkkäriksi reipas marjakimara. Jo vain päivä lähtee käyntiin. Välillä jopa lapasesta.

Anille kiitos muistutuksesta, että kohta on joulu ja mitähän pukki tuo.