perjantai 24. joulukuuta 2010

Ruffe ja aatto. Kirj. M.TarMaha.

Seuraavat tarinat saattavat sisältää voimakkaita kohtauksia, tai ainakin luettuanne saatatte saada voimakkaan kohtauksen, joten vanhempien läsnäolo näitä luettaessa olisi suotavaa. Otatte ensin niiltä pullon pois, ettei läiky näppikselle tai läppäriin glögit. Olen suureksi kauhuksenne laatinut muutamia opettavaisia tarinoita lap...äh, lapsenmielisille.

KAUPUNKI.

Kerran, kauan sitten oli havaittavissa jouluvalojen välkettä ja kiirettä ympäri suuren kaupungin. Kaupunki ei ollut suuren suuri, olipahan vain sellainen kaupunkipahanen jossakin hämärän rajamailla. Siis talvihämärän. Kaupunki yritti epätoivoisesti erottua edukseen, muttei onnistunut siinä. Se otti uuden ja mahtipontisen nimenkin. Ja alkoi haalia ympäriltään lisää kaupunkia, ollakseen suurin ja hienoin kaupunki koko talvisessa maassa. Se teetätti itselleen kasvojenkohotuksen, uusia suonia ja hienoja lasipalatseja. Mutta se oli aina vaan pieni, surkea kaupunki, kun sitä tarkasteli matkan päästä. Varsinkin kun lähellä oli suurempia kaupunkeja, jotka pilkkasivät vähäistä kyläpahaa päivät päästään. Kaupunki hyppäsi mereen ja polskutteli toiselle rannalle ja ryhtyi rehelliseksi hansakaupungiksi. Sen pituinen se.


PORO

Porolla on kovin kummallinen kaiku. Siis ei noin akustisesti vaan mielikuvallisesti. Jos poroa mielikuvitellaan. Toiset näkevät Petteri Punakuonon ja toiset P.Punaniskan. Toiset paistin, kuivalihan, vuodan ja paljon muuta hyödykästä. Poro ei vaan näe itseään eikä metsää puilta. Muuan kulkija kyllä näkee poron ja poronsarvet. Sarvet keikkuvat tiellä. Ja tämä kuljeksija päräyttää rekalla viattoman luontokappaleen yli. Luotokappaleesta tulee viallinen, kun se menettää henkensä. Hengettömästä ei ole iloa kuin tukkalaitteissa. Poro kuitenkin kohtaa uuden elämän. Se kokee ylösnousemuksen ihmeen erilaisissa kaavakkeissa ja raporteissa ja selostuksissa. Kirjoittaa osaava poliisi loihe lausumaan siitä näin: "Poro. Kuollut. Korvat otettu talteen. Jälkiä paikalla, suurempi lastivaunu, poistunut paikalta. Porosta lihat talteen." Ja näin pääsee poro lämpimään jouluksi.

OLIPA KERRAN.

Ja toisenkin. Vaan ei kovin montaa kertaa. Satakerta ja kertakäyttöastiat. Kertakaikkiaan oli. Jopa sanoisin, että kerrasta poikki ja siihen jenka. Jenkallahan sitä isoäitikin isoisän löysi. Otti tansseista vaarin. Usein joimmekin vaarin kaljan, joka ei varia ollut ollenkaan. Ei ollut oluttakaan. Eikä muuta kuin kieltosanoja, kaupoissa, kouluissa ja kaikkialla, kunne katseensa käänsi. Ei talvikunnossapitoa. Ei tupakointia. Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kielletty kielletty. Niinpä kovin optimistinen Hyvää Joulua herätti kansan syvissä riveissä sellaisen ryntäyksen, että alta pois risut ja männynkävyt. Romanialaisetkin päättivät paeta suinpäin maasta pienen avituksen saattelemina. Ja useamman muuttokuorman. Vaan Joulupukista tuli paluumuuttaja, joka otettin lahjattomien joukossa lahjakkaana vastaan. Se oli, sellainen, se.

AATON TAIKAA

Aatto oli ajatellut taikoa itselleen aivan uuden auton. Olikin päätynyt punaiseen, mukavannäköiseen Bemariin. Näin meidän kesken, se ei ollut mikään tykki, mutta olipahan keskinkertainen kanuuna kuitenkin. Ainakin naapurit tulisivat kateellsiksi. Siihen asti, kunnes auto seisoisi pihamaalla konepeitto kohden taivasta päiväkausia. Niin kuin linnunpoikanen. Kita auki. Sinne uppoaisi Aaton vähät hillomunkkirahat ja kaikki ylimääräinenkin, jos sitä jostain oli sattunut "löytymään". Tapasipa paikalle askeltaa suurimman epätoivon hetkellä pieni, parrakas ja kovasti punaposkinen miekkonen. Aatto julmistumaan tälle, että mikäli et suori nyt kiivaaseen tahtiin kohden auringonlaskua, niin ei hyvä heilu. Ei niin, tuumasi miekkonen. Mutta vika on kyllä puolan johdossa. Minä en Puolasta tiedä tuon taivaallista, mutta menetkös siitä viisastelemasta, suivaantui Aatto ja yritti huitaista ukkelia trasselilla. Mikä tonttu se sinäkin oikein olet! Tonttupa hyvinnii, tonttu, loihe lausumaa äijänkäppyrä. Ja vielä se meistä joulupukin apureista, joka pitää pyörät pyörimässä yötä päivää ja reet kunnossa, sekä helikopterit että muut kulkimetkin. Mitä hittoa sinä sitten täällä teet? utsi Aatto. Sitäpä, että remeltäessään ensimmäisenä vapaapäivänään ja vähän jo förskottiinkin, pukki otti ja joutui Ratakadun putkaan. Tosin siellä oli jo entuudestaan useita pukin apulaisia. Nyt olisivat jo siinä mallissa, että koko köörin voisi laskea sieltä mieron tielle. Vain oikeaa joulupukkia vastassa oli kuljetustonttu.
Aatto päätti lähteä katsastamaan, puhuiko vähänläntä käppänä tosia vai oliko syönyt vääriä sieniä. Niistä ulkolaisten poimimista sienistä kun ei aina tiedä. Sielläpä olikin jo hyvänkokoinen lauma punanuttuja hoippumassa kadulla ja porstuassa. Mieshenkilö lapsosineen oli joutunut siihen samaan sumaan. Poikanen katseli menoamista silmät ymmyriäisinä. Voiko joulupukit lisääntyä yhdessä yössä jaettuaan lahjat? Muudan näistä partaveijareista siinä hikeä pyyhiskeli punakalta naamaaltaan ja örvelsi, että nyt olisi kunnon krapularyyppy poikaa. Aatolle tuli lapsuus mieleen, etäinen kuva valaistui mieleen ja hän muisti, kuinka oli isän kanssa joulukirkkomatkallaa yhyttänyt moisen lauman, tämä oli siis semmoin tesavuu. Pikkujäbää Aaton kävi sääliksi. Raukka riensikin karkuun tuulen nopeudella. Ehkpä hänkin ostaisi isona kateuksissaan Bemarin, jota korjatessaan joutuisi hallusinaatioiden valtaan. Aatto päätti kävellä suoraan HUS:n psykiatriseen päivystykseen.

Kun nyt olen puhunut pötyä ja palturia, saattanut teidät joulumielestä joulumielettömään tilaan, kuilun partaalle, hulluuden tuolle puolen, somewhere over the rainbow -tuotteeseen, piristyneiksi, vavistuneiksi ja pois tolaltanne, tahdonkin näillä seuraavilla sanoilla toivottaa kaikille kahdelle lukijalleni: 
Oikein ratkeavan mahakasta ja äärimmäisen introverttiä ruffejoulua!
Menen laatimaan tästä itselleni kunnollisen lasin punaviintä. Korkki mettään punkkupullosta ja toisellekin jalalle! Kippis. Mitäs tässä sen ihmeempiä. Kinkku on tärkein, sitten tulee punkku ja sen jälkeen vasta. Saunavasta.
Lähetä kommentti