torstai 15. maaliskuuta 2012

Valmishyvinvointia

Nykyinehmo se on kumma paketti. Siis kertakaikkiaan omituinen, ja vielä höpöttäjäkin. Pisnistä pitää tehdä, ihan joka asiasta. Varmaan ...jaa-a onhan se paskankeruukin jo tuotteistettu ja liiketoiminnaksi väännetty. Kaikensorttista könzänkeruuautoa sukkuloi, pyörii ja rullailee ympäri ämpäri. Ei kuulkaa kukaan enää huku paskaan, ei. Vaikka yrittäisi. Viimelopuksi tehdään poliisitutkinta, että minnekäs ne ravintolan paistorasvat oikein kipattiinkaan. Eli pollariparat joutuvat aina tonkimaan paskaa, vaikka mitä muuta toivoisivatkin tekevänsä. No, se näistä paskapuheista.

Sen sijaan on alkanut viimeisen kymmenen vuoden sisällä vilahtelemaan lehdissä ja ties missä muualla "valmentajia". Ja "valmentaja" -termin eteen on liitetty kutakin alaa sivuava etuliite. Terveysvalmentaja, kuntovalmentaja, ravintovalmentaja, ravitsemusvalmentaja, alivalmentaja, elämäntaitovalmentaja, valmennusvalmentaja, varastovalmentaja, sijoitusvalmentaja, yövalmentaja, valmentajantaitovalmentajanvalmentaja, sosialidemokraattinenvalmentaja, politiikkavalmentaja, esiintymisvalmentaja, sijoitusvalmentaja ja herranjestassentään ties mikä muu etuliitteinen valmentaja! Alan jo kyllästyä näihin valmennuksiin. Kohta ei mennä ostoksillekaan ilman valmentajaa. Ajatelkaapa niitä valmentajien sankkoja joukkoja vaikkpa Itiksen ovien lähimaastoissa. Änkevät liiveihisi aivan väkisin valmentamaan sinua ostostapahtumaa varten! Jaksaa, jaksaa! Vielä kolme mekkoa sovitettavana, hyvä sinä! Jaksaa! kohkaa valmentaja korvaasi sylki roiskuen.

Tämä on alkanut kiusata minua kiusaantumiseen asti. Että eikö aikuinen ihminen enää osaa tehdä itsenäisiä ratkaisuja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen? Eikö nykyään kukaan enää päätä sellaisia asioita, että mitä söisin, mitä tekisin tai mihin minä rahani laittaisin. Eikö? Alammeko pehmetä päästämme tyyten? Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi sitäkin, että valmennus liiketoimintana on -noh- liiketoimintaa. Siis sillä tehdään rahaa, että sinä et osaa päättää! Tai teet vääriä valintoja. Tai et vaan viitsi, kun on helpompaa vierittää vastuu jollekin muulle. Siis: joku muu elää puolestasi! Tinalo! Eikö tullut selväksi? Siis tekee elämästäsi itsensä, siis valmentajan, näköisen. Näin minä asian näen.

Kun jokainen ihminen, oli valmentaja eli ei, elää ja neuvoo ja on sellainen, kuin itsensä kokee olevan. Toisen nahkoihin on helvetillisen vaikea asettua. Se kaikkein typerin kommentti valmentajalta on takuuvarmalla: "Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu". Kun et tiedä. Et vaan voi tietää, koska et ole minä. Ainoa, joka todella tietää, miltä minusta tuntuu, olen minä itse. Voi sanoa ainoastaan, että "Ei, en tiedä, miltä sinusta tuntuu, mutta minulla on vastaavanlainen kokemus, ja se tuntui .... " Vai olenko aivan hakoteillä? En ole mitenkään tienaamista vastaan, mutta tuntuu vaan niin höhlältä, että ihmisiltä alkaa kadota maalaisjärki ja sen mukana oma ajattelukyky. Olenko sitten vastarannankiiski pahinta laatua, sen päättää jokainen itse. Minä vain ajattelen itse, enkä voi sanoa, että tee niin tai tee näin, ennen kuin olen kokeillut itse.

Voisin minä kyllä neuvokkipalvelun perustaa, sillä olenhan minä lihavuuden ja laihduttamisen syvin asiantuntija. Siis oikean, järjettömänkokoisen lihavuuden, jossa BMI kiipeää reippaasti kohti neljääkymmentä. Eikä hiihtele missään normaalipainon ja lihavuuden rajamailla. Halveksimatta heitäkään mitenkään, minä loihe lausumaan seuraavaa: Terveydellisistä syistä laihduttaminen ja kosmeettisista syistä laihduttaminen ovat kaksi täysin toisistaan eroavaa asiaa. Vaikka molemmissa on kysymys laihduttamisesta ja molemmat tehdään itsekkäistä syistä, niin toinen vaihtoehdoista on kuitenkin turhamaisuuteen perustuva. Toki molemmat vaikuttavat persoonallisuuteen, mutta kosmeettinen laihduttaminen ja laihuuden ihannointi tekee elämästä raskaamman. Ai miten niin? Siten niin, ettet enää vastaa omia ihanteitasi, vaan jonkun muun.

Kapinani on painavaa. Siis toisaalta minä viihdyn tälläisenä. Oikeasti. Mutta se toinen puoli on terveys. Olen jo siinä vaiheessa diabetestä, että minulla pitäisi kaiken järjen mukaan olla munuaiset paskana, sydän rempallaan täysin (vajaatoimintaa on, ja hiippaläppävuoto), suonet tukkeessa, valkoinen keppi ja opaskoira, sekä katkokävelyä ja muitakin sivuseuraamuksia. Ei vaan ole. Munuaiset ovat jees. Maksa nyt on sellainen kuin on, kuten kaikilla lihavilla, rasvamaksa. Vajaatoiminen sydänkin taitaa kuulua enemmän perintökalleuksiin, kuin diabetekseen. Jalat ovat kondiksessa, varpaissakin on vielä tunto tallella. Eikä jalkojenhoitajan vastaanotolla löytynyt edes kovettumia, tyttönen oli ihmeissään. Pidänkin itseäni näitä fyysisiä rajoitteita, jotka tulivat kolarissa, lukuunottamatta suhteellisen terveenä diabeetikkona.

Lihavuus on toisaalta mukavaa, sillä olen ajatusmaailmaltani omituinen. Tulee päivittäin testattua kanssakulkijoiden suhtautuminen puheliaaseen, lihavaan, keski-ikäiseen naiseen. Alkukankeudesta päästyään monikin on ollut ihan jees. Siis niistä kanssaihmisistä. Sitten tietenkin on niitä, joiden mielestä lihvat ihmiset ovat uhka universumille tai niitä, joiden mielestä näkyvä läski tuhoaa aivot. Käytös on sen mukaista. Halveksivaa. Sama jengi leikkii suvaitsevaista ja löpisee pehmeitä maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta. Samaan aikaan inhotaan lihavia, naisia ja varsinkin lihavia naisia, ja vielä pahempaa, jos kyseessä on entisen etnisen vähemmistömme edustajatar. Tai muuten valtavirrasta poikkeavia. Että mitä suvaitsevaisuutta se semmoinen on? Näennäissuvaitsevaisuutta. He tarvitsisivat suvaitsevaisuusvalmentajaa kipeästi. Ja tätä sakkia on hämmästyttävän paljon! Minäkin tarvitsisin suvaitsevaisuusvalmentajaa, siksi, että minun on vaikeaa suhtautua vähä-älyisempiin kanssakulkijoihini neutraalisti, samoin kuin näihin suvaitsemattomiin. Perustan itselleni reservaatin.

Ja mikä hemmetti siinä on, että aina alkaa olla nälkä vieraanamme, kun näpsyttelen aatosta jaloa tähän bloggeriin? Olenko kuin Pavlovin koira, joka alkaa kuolata heti kellonsoiton kuullessaan? Ei hätää! Tähän nälkään sopii vallan mainiosti jokin makeahko pikkupalanen. Kuten marjarahkahyytelö. Kun noita sekamarjoja ja vähemmän seka, on tuolla pakkasen uumenissa, niin otin sulamaan.

Tässä se repsetti taas kerran:
½kg turkinäijän jogurttia (pieni purkki, ryssänjugurttikin käy, samoin kermarahka rainbow, hapukoori)
4dl paksuista paksuinta kermaa, eli vispikermaa 2 prk
½kg pakaste- tai tuoreita marjoja (musti-tai mansikoita, herukoita, puolukkaa, tyrniä, vattuja jne.)
6 liivatetta (varmuuden vuoksi, että varmaan tulee kova tytinä, hapan vähän syö liivakon tehoa)
steviaa tai makeutinta

Valuta KOTIMAISET pakastemarjat, ulkomaisista saattaa tulla ripaskavaivaa.Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa myös jogurtti/rahka notkeammaksi, ja sotke kova kermavaahto siihen, samoin valutetut marjat ja makeutin, tarkista maku. Sulata liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä tai marjoista valutettua mehua ja anna jäähtyä sellaiseksi, että voi työntää liivateveteen sormen polttamatta sitä (luontuu kylmävesihauteessa se jäähdytys, sekoittaen sitä liivakkovettä), lisää ohuena nauhana marjasörsseliin. Anna tekeytyä jääkaapissa tunti. Lusikoi joko suoraan astiasta tai laita tarjolle kivoihin pikku jälkiruokapurnukoihin, koristele sitruunamelissalla tai mintulla, tuoreella sellaisella. Viimeksi minulle kävi hassusti tämän kanssa. Jäi vähän sen ämpärin pohjalle, että avioliiton kautta saatu lisäosanikin sai maistiaisen...(selvennän sen verran, että sinä päivänä en aamusta alkaen muuta syönyt!)

Alankin tässä valmentaa itseäni kauppareissulle.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Överit ilman lisiä

Tässä taas on netintäydeltä ollut kommenttia, mielipidettä, mututuntumaa ja paljon muuta hupaisaa, ihan vaan kaikkinaisten lehtijuttujen tiimoilta. Joista nyt oli Hesarin rasvajuttu viimeisin simmuihini takertunut. Siinä oli ihan hyviäkin puolia, sillä ilman rasvaa eivät rasvaliukoiset vitamiinit imeydy kroppaan. Ja onhan sekin totta, että rasvainen ruoka on paremman makuista, paremmalla koostumuksella varustettua ja helpommin käsiteltävää, kuin rasvaton ja kuivankälppeä ruoake, johon on lisätty rasvan tilalle aivan jotain muuta. Että maku säilyisi mukamas samana kuin rasvalla tehtynä. Onko järkeä? Onko? Ei minun mielestäni. Sillä hissukseen minusta on tämän taipaleeni aikana kehkeytynyt kriittinen kuluttaja, joka haluaa suuhunsa pistää mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa. Tartarpihvit ovatkin herkullisia...

Mutta, se mikä minua on häirinnyt kaiken aikaa, on tämä överiksi meneminen. Överiksi pistetään niin lisäaineiden välttäminen, rasvankammoaminen, karppaaminen, bikinikuntoon pääseminen valaskoosta twiggyksi ja voisin väittää, että ihan kaikki muukin syömiseen, kehoon ja kehonhallintaan liittyvä. Oikeasti. Kun suomalainen päättää tehdä, niin suomalainenhan perkele tekee. Verenmaku suussa ja hikikarpalot välkehtien valaistuneella otsallansa. Marttyyrisankarimme elmoilee itsensä henkihieveriin, päätyy laihdutusleikkauksen kautta samoihin kiloihin kuin aloittaessaan ankaran taistelunsa ylipainon perkelettä vastaan. Sen jälkeen miehissä ihmetellään, että mikä meni pieleen, vaikka orjallisesti on tehty, niinkuin ohjeissa ja kirjoissa ja kansissa on kirjoitettu. Ja naapurin Maija ja Auliskin saivat painonsa alenemaan ihan samalla tavalla! Valmis, hieno malli, mikä ihme nyt on, kun ei tipu paino eikä nälkä häviä syödessä. Syömällähän laihtuu! Tonnin viikossa!

Palataanpa alkuun. Naapurin Maijalla oli kuusi kiloa laskennallista ylipainoa, josta hän kärsi, niin, ettei voinut peiliin katsoa. Sinulla on 26, 36 tai 46 kiloa sitä "pikkuisen ylimääräistä". Jos ei se muuten häiritse, niin viimeistään Kitumarketin vaateosaston alennusmyynnissä, kun ne kivat pöxyt kiristävät vyötäröstä niin, ettei henki kulje. Tai naapurin Auliksella ja sinulla on "se pieni ero". Aulis on mies, ja miesten aineenvaihdunta on tismalleen erilainen kuin naisten. Aulis nyt vaan laihtuu nopsemmin ja saa sen rippipukunsa mahtumaan päälle. Oma rippipukineesi on auttamattoman retroksi muuttuneena leikattu matonkuteiksi jo vuonna -79. Etkä olisi mahtunut siihen kuitenkaan, kun on tullut muutoksia kroppaan aika tavalla, kun kasvoi tissit ja peffaakin siunaantui.

Ja sitten menee koko dietti läskiksi, kun MUUT onnistuvat ja minä en. Minä olen maailman huonoin ihminen, joka ei kykene edes näin helpon asian totetuttamiseen, kuin laihduttaminen! KAIKKI muut onnistuvat, minä en. Voivotusvalitus. Itkeskelyä työpaikan vessassa ja salaa makuuhuoneessa. Lisäksi vielä julkisissa liikennevälineissä ja kauppojen kassajonoissa pyyhkiellyt kyyneleet. Itsesäälin kierre vaatii lohtua. Mikäpä sen mukavampaa, kuin pistellä poskeensa jotain maukasta ja herkullista. Siispä kauppaan. Siinä sitä sitten ollaan puhtaan kaulan kanssa. Kaupasta tarttui mukaan kaikenlaista sipsiä ja supsia, olutta, limpsaa, makkaroita, päälle voita, nakkeja, muusia, pakasteaterioita, herkkuhöttöleipää, irtokarkkeja ja tietenkin pähkinöitä, kun ne ovat terveellisiä. Sekä tottakai jokainen valveutunut kansalainen nauttii lasin punaviiniä sydänterveyden hyväksi. Siispä viinakaupan kautta kotiin. Laatikko kainalossa.

Toinen järkytys on ollut ilmenemismuodolle se, että edelleen tulee näitä hupaisia ohjeita, joita akkainaviisit suoltavat yhtenä köytenä jokaisen vuosineljänneksen alkuun ja loppuun. Ja vähän siinä välissäkin. Siitäpä innostuneena sitä ryntää kaalinostoon tai ryystää pussisoppaa. Aikansa. Tai se naapurin Maija on törmännyt johonkin uuteen ja upeaan. Kuten että voita saa syödä. Tyrkkää hyppyseesi nettiosoitteen, josta kaikki salat paljastuvat. No, siellä kerrotaan, että voita saa syödä. Siitähän se ilo nousee! Aletaan mättämään grillimakkaraa, voita, pekonia, voita, kermaa, voita ja tarkistetaan, että pullapussin kyljessä lukee: "Leivottu voilla" sillä leipähän on hylätty jo aikapäiviä sitten muiden viljatuotteiden ohella. Kun tässä ei syödä leipää, perunaa eikä muita semmoisia, tässä kuurissa. Maissintähkiin levitetään runsaasti voita. Ohjeita luetaan kyllä. Mutta niistä poimitaan ne parhaat. Semmoiset mistä itse tykätään. Voita onkin ollut ikävä... Sitä pistelläänkin sitten nuoruuden innolla. Parisen kiloa viikossa.

Jaha. Olisikohan aika oikeasti tarkistaa, mitä on onkaan sohlaamassa? Ennenkuin päätyy siihen epäonnistuneeseen laihdutusleikkaukseen? En minä sitä väitä, että laihdutusleikkauksia tehdään yhtenä köytenä päntiönään joka sairaalassa ja kaikille halullisille sieluluille. On toki varmasti niitäkin, jolla asiat alkava lutviutua. Sen leikkauksen jälkeen. Mutta se on VAIN YKSI RATKAISU, muiden ratkaisujen joukossa. Sehän se on mielestäni se kaikkein hankalin asia painonhallinnassa, että siinä TUNTEET ohittavat järjen vasemmalta ja oikealta. Järki hiljenee välittömästi, kun suuhun tungetaan jotain minkä olet mennyt itseltäsi kieltämään. Aaah! Jäätelöä! Tai palaat esikouluikään mennessäsi jääkaapille illan hämärissä. Jopa parhaat lapsuusmuistot liittyvät johonkin ruokaan. Tai ne pahimmat. Eikä puustaputoamiseen, rannalla leivottuun hiekkalinnaan tai Linnanmäelle pääsemiseen. Tai jos liittyvätkin niin vain ruoan välityksellä...Sitten aukeneekin sinulle taivas siellä jääkaapilla tai lautasen äärellä, mahdollisesti nakkikioskilla, jos jostain sellaisen vielä löydät. Tai helvetti. Surkuoloon on ihan kiva pistellä iso annos jotain herkullista, vaikkapa pastaa/kermakastiketta/suklaata. Tunget sitä lautaskaupalla suuhusi maiskutellen, ja rojahdat sohvalle. Onhan parempi, kun on fyysinen paha olo, kuin henkinen...!

Tässä tullaankin mukavasti kaikkien aasinsiltojen ja puheenaiheiden muuttelun jälkeen siihen, että syömishäiriöiden tunnustaminen ja tunnistaminen on vaikeampaa kuin vaikeaa. Ainakin normilääkärille tai muulle terveydenhuollolle. (Kiitän tässävälissä korkeampia voimia nykyisestä terapeutistani, en unohda sinua varmasti ikinä, vaikka olenkin nyt lintsannut istunnoistamme, anteeksi) Esimerkkinä toimin taas, kas kummaa, minä itse. Olen nimittäin pyrkinyt erinäisenkin kerran hoitoon siksi, että määrittelisivät ONKO oma fiilikseni syömishäiriöstä totta vai tarua. EN ole päässyt, mutta laihdutusleikkaukseen minut olisi kyllä työnnetty! Mitenhän se korreloi tämä laihdutusleikkaus sitten sen kanssa, että JOS iskeekin se karmea fiilis, että nyt on saatava Man vs. Food -annos ihan mitä tahansa. Se jättimegahuttupurilainen kolmeen kertaan, lihapiirakka lenkkimakkaralla kananmunalla ja kaikilla mausteilla sekä tuplamegaisot ranskalaiset euron lisähintaan, huuhdellaan alas teralitralla sokeroitua limsaa, tai eipä, vaan light-limu, kiitos, se ei lihota niin paljon...  Että olisi se fyysinen paha olo, kun se on hyväksyttävämpää kuin henkinen. Ai, miten niin hyväksyttävämpää? Paha olo on paha, oli se sitten fyysinen tai psyykkinen. Toiset painuvat lenkille ja tappavat tunteensa reenaamalla itsensä henkihieveriin. Se onkin hyväksyttävämpi syy kuin syöminen tunteiden tappajana ja itserangaistuksena. Toiset runkkaavat tai juoksevat maksullisissa, toiset dokaavat ällin mäelle. Ämpärillinen viinaakin tuntuu olevan parempi vaihtoehto, kuin syöminen. Sitten voikin rypeä suomalaiskansallisessa synnintunnossa ja liittyä vaikka paikalliseen tunnustukselliseen yhteisöön saadakseen syntinsä anteeksi. Mutta syöminen! Jestas!! Syömällähän tulee -hyi olkoon- lihavaksi! Lihavilla ihmisillä voi pelotella lapsia! "Katso nyt tuotakin tätiä, eikö olekin ruma, kun on noin lihava!?" ...eikun jääkaapille. Tuli nääs paha mieli.

Mutta olen asiasta satavarma, että tunnistatte jokainen itsenne ennemmin tai myöhemmin näistä tarinoistani, kuten olen jo huomannutkin... No, ensinnäkin, kukaan ei valehtele niin hyvin, kuin ihminen itselleen. Mikään ei ole niin helppoa kuin itsensä höplästä vetäminen. "Ei yhtään rasvaa! Otan toisen!" Tai päin vastoin, kun annetaan lupa syödä jotain, niin sitten sitä vedetään kaksin käsin. Kyllä voi on aina voita! Ja podetaan ankaria tuskia. Että tulikin syötyä. Ankaran näköinen professorisihminen saarnaa televisiossa otsa kurtussa siitä, miten elintapamme ajavat meidät ennenaikaiseen hautaan. Hautaan! Auts! Suonet tukkeessa, aivoinfarktin kourissa ja määrättömän lihavina, meidät saatetaan maan poveen tai krematorion uumeniin, joka ikinen. Elämän sivuoire kun tuppaa olemaan kuoleminen. Se jotenkin kuuluu vääjäämättä siihen, että elää. Ja syömättä ja juomatta ei kertakaikkiaan elä.

Ruoka on tappava myrkky. Pahaksi onneksi televisiossa näytetään myös keskusteluohjelma lisäaineista. Lisäaineet ovat ihan kauhia uhka terveydelle...Aijai, sinä onneton syntinen, kun E621 maistuu. Seuraavana aamuna sitä kolutaan laatikosta suurennuslasi, tai kipitetään semmoinen hankkimaan, jokainen pussukka, pakkaus ja laatikko tutkitaan. Onko laitettu lisäaineita!? Mitä! Onko?! Huomioimatta sitä, että vaikka niitä lisäaineta on monen sorttista, niin ääriharvoin niiden pitoisuudet ruoka-aineissa ylittävät sen rajan josta se myrkyty saadaan, syöpä puhkeaa tai suolisto suortuu. Silti kannatan itse mahdollisimman käsittelemättömän ja puhtaan ruoan syömistä. Sehän tarkoittaa siis sitä, että se sapuska tehdään itse, mahdollisimman pitkälti. En silti välttele hullunkiilto silmissä näitä "avustavia ruoka-aineita" kuten liemikuutioita, pakastejuttuja ja muita valmisjuttuja nimitän.

Hiilihydraattien vähentämseenkin liittyy näitä harhaluuloja, väärinkäsityksiä ja legendoja. Kuten se, että immeiset eivät enää muuta syökään kuin naudanpaistia. Niin, että rasva tiukkuu suupielistä ja haarukka kolkkaa aamusta asti lautasta vasten. Tai voinoppia huuhdellaan kermahuikilla kurkusta alas pekoniaamiasen jälkeen. Varmana tietona esitetty harhaluulo ammattilaisen suusta on vaarallinen juttu. Ja olisikin parempi, että ammattilaiset keskittyisivät tuottamaan aineistoa meille vähä-älyisinä pidetyille taviksille. Tarkoitan nyt sitä, että olisi parempi, että myös toimittajat viisaudessaan lopettaisivat kiistanalaisten asioiden hämmentämisen negaatioiden kautta. Eli tasapuolinen käsittely kaikille.

Tästä sormienheiluttelusta tuli sen verran tuossa äsken nälkä, että piti mennä salaattia väsäämään. Kun en muuta keksinyt niin otin säilyketölkillisen viheriäisiä papuja, lämmitin omassa liemessään,  hulauttelin päälle voisulaa, palastelin paprikaa oranssia ja punaista, viipaloin munabanjolla pari tiponkikkeliä ja lorotin ylle surutta kermalla notkistettua majoneesia, johon sekoittelin yrttimausteita mm. salviaa, maustepippuria, ripsauksen korianteria, rakuunaa ja paljon tuoretta persiljaa. Laitoin minä siihen vielä muutamia marinoituja oliivejakin. Omassa öljyssään. Kruunasin kaiken kuutioimalla kylmää, keitettyä naudan kieltä. Iäntäkohen. Nyt on se fyysine paha olo. Tiedän kuitenkin, että vähemmän aikaa tämä kestää, kuin jos olisin väsännyt pari kielivoileipää. Maha rutkuttaisi tyhjäkäyntiä vielä illallakin. Ja perä.

Sitä jäi vielä. Menen paikalle.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Auringossa hanget hohtaa. Tosielämän tantereilla.

Joo, niinhän se usein tähän vuodenaikaan on, että aurinko jos vallan sattuu paistamaan, niin takuulla helottaa silmiin. Siitähän ei pääse mihinkään. Ja kaltaiseni kehnoilla näkemäelimillä varustetut, usein joutuvat turvautumaan aurikolaseihin vahvuuksilla. Eli siis värjättyihin silmälaseihin. Olisin ottanut polarisoidut, jos olisivat olleet ihmismäisen hintaiset. Loistavaa. Ei kun hillitsevää.

Tässä lentsua parannellessa tulee mieleen kaikkinaisia kummallisuuksia. Mm. se, miten porukka mainostaa, ettei ole lentsun lentsua ollut sitten Suuren Pohjan sodan, kun alkoivat napostella tiettyjä pillereitä. On kaikensorttisia aakkosvitamiineja, lisäravinteita, mössöjä, ruokia ja mausteita. Mainoslause on usein, hölmistyttävän usein samanlainen: "Sen jälkeen kun aloitin mössö ARGH:N syönnin kokopäivälinjalla, ei minulla ole ollut yhtään flunssaa!". Ja koskahan mahtoi aloittaa? Toissapäivänä. Ja mitähän hän todellisuudessa syö? Selluloosaa. Ja miksihän tämä vatipää mahtaa tuota mainostaa, vaikkei saakaan rahaa mainoksesta? Kun naapurin Usko on samaa mieltä. Samoja juttuja tapahtuu täällä ravitsemugenren uumenissa. (Seuraava saattaa sisältää palkokasveja, jota pitää välttää vetämästä hengityselimistöön)

Meinaan olen huomannut tässä monen tovin (jo vuodesta 2003) seuraamisella ja seuraamuksilla, kaikenlaista kiehuntaa suuntaan jos toiseen ja kolmanteenkin. Pahin vaihe lienee jo ylitetyn, mutta kokoajan jossain päin ruutataan bensaa liekkeihin, että ei vaan pääse yhtään tasaantumaan tämä eipäsjuupastelu. Kieutaan korkealta sitä omaa ja parasta sanomaa. Toisilla on taito jopa pukea vanhat asiat uuteen kuosiin, että näyttää ihan siltä, kuin olisi tullut vallan uusi suuntaus tähän unohdettujen dieettien maailmanlaajuiseen kirjoon. Sanoma kyllä jää melko vähäiseksi ja on oikeastaan vain, että syö mitä lystäät. Vähän niinkuin runsaasti karrikoiden. Väitän, että minulla on hallussani avain aivan kaikkeen, mutta sen paljastamisessa on ihan pikkuinen mutta. Suurin osa lukijoista (se kolmas) tulee vänisemään naama norsunvitulla, että ei toi antanu mulle mitään ja sä et kerro mitään uutta! ENTÄS SITTEN?! Onko se nyt niin helvetin vaikeaa HYVÄKSYÄ ASIOITA?! On, on se.

Se nimittäin on taivahan tosi, että näillä ruokinta- ja rehuasioilla on tehty rahaa maailman sivu: ruoka, ruokinta, ruokavalio, laihdutus, lihominen, hedonistinen herkuttelu ja kaikki tähän kaikkein perustavimpaan tarpeeseemme, syömiseen liittyvät asiat. Syömättä emme ole elossa, ja toiset eivät ole elossa vaikka söisivätkin. Tai ainakin siltä vaikuttaa, että aivohalvaus on iskenyt ottakoteloon syömisestä huolimatta.

Joka jumalan bussissa, lentokoneessa, junassa ja taksissa keskustellaan laihtumisen sietämättömästä vaikeudesta, hyppysissä hyvässälykyssä akkainaviisi, jonka kannessa vinksottaa eksoottisesti joko tulitikuista kasatulta näyttävä missimalli tai elokuvatähde tai sitten "terveennäköinen" piikaihminen kohottelemassa a) kävelysauvoja b) kahvakuulaa c) palloa tai d) muuten vaan vääntelehtimässä kummallisesti. Ollen niinkuin voimallisesti voimistelemassa ja kuntoaa kohottamassa, kun normaali suomalainen naisimmeinen ruokakasseineen lysähtää bussinpenkkiin tuskanhikeä pukaten. Autohan on miehellä, joka menee poikien pokkailtaan, kokoukseen, asiakastilaisuuteen tai muihin tärkeisiin rientoihin. Naisparan ei tarvitse autoon koskea, sillä onhan bussit, junat ja muu julkinen liikenne kaupunkioloissa niiiiin kätevää psykolookisesti ekolookista! Kauppakassista pilkottaa milloin minkäkinsorttinen shitness...eiku fitnesslehti, akkainaviisi, terveysjulkaisu tai käsikirja ikuiseen onneen. Pure Hömppä!

Ole siinä sitten normaalilla kotimaisella persjalkaisella suoastujan vartalolla varustettu emäntä navetanpolulla, vuotavat kumisaappaat jalassa, risa essu surullisesti roikkuen,  navettatakki tuulessa hulmahdellen, huivipäisenä ja kädet sierettyneinä. Ei onnistu. Pitää olla Versaaken tai jonkun muun Luiki Anekdootin kassit, pussit ja huivit, jakkupuku kiristämässä mahan ja perseen kohdalta typerästi, älyttömännäköiset piikkikorkopornosaappaat, joilla ei edes osata kävellä ja auton sivulasin kokoiset aurinkolasit. Sekä tietysti rakennekynnet! Maantienharmaaseen ohueen suomalaishiukseen sopiva värjäys ja permanentti ilmanmuuta. Ilman niitähän ei tule toimeen edes sienimetsässä. Toisessa kädessä smoothiepurkki, jossa on joitan vavisuttavan väristä lientä. Push-upit yrittävät epätoivoisesti pitää paikoillaan joko liian pieniä tai liian suuria tissejä, eräillä jopa ekotissejä, niitä hajoavia silikoneja. Botuliinia ei kartella, paitsi säilykkeissä. Naama noljottaa kuin halvaantuneella, paitsi nyt sitten molemmilta puolilta. Huulipunaa laittaessa pitää ensin pyyhkiä kuolat suupielistä valumasta, kun ei kitunen pidä enää niitä suussa.

Tähän luulotautisten ja herkkäuskoisten maahan kun menee ja kylvää vielä sekavan määrän hienosti muotoiltua ravitsemustekstiä lähdeviitteineen (lähd. Kinnas, talvi 1998, lanka Rondo. s.22) niin saamme aikaan outologistisen kapinahengen. Tosin olen aina ollut sitä mieltä, että voi ei ole suurin kuolinsyymme. Vaan ihan muut aineet. Alkaa helvetillinen perunoitten heittely ja rasvan ruuttaus. Tästä oli merkkejä jo vuonna miekka ja kirves, kun ensimmäisiä kertoja törmäilin tähän Atkinsin induktioon josta aika monelle muodostui lähinnä Hotkinsin interventio. Eli läskiksi meni sekin laihdutuskuuri. Niinkuin lähes sataprosenttia meneekin, mikä on taivahan tosi. Ja se vetää puoleensa näitä markkinamikkoja, helppoheikkejä ja paasivaaroja auervaaroja, joilla on plakkarissansa, kirjassaan, työkalupakissaan, netissä tai kuntosaleillaan ratkaisun avaimet kaikkeen, vaikkeivät muista juuri nyt, mihin ne avaimet tulikaan piiloteltua. Mutta se ei pelaa, joka pelkää! Rahat ja henki!

Olen lakannut ressaamasta. Totaalisesti. Oikeasti. Minusta on aivan se ja sama, opinko minä puolessa vuodessa kirjanpidon salaisuudet vaiko enkö. Miksi minä nyt maahan kaadettua maitoa enää surisin? Tai sitä, että se maito saattaa hölvähtää ensi viikollakin sinne maahan. Etukäteen. Sehän nyt on aivan pöljää! Minä en voi varmasti tietää, miten käy oikeasti, kaikki perustuu olettamukseen ja kokemukseen.
Tehdäänpä siitä joltisenkinmoinen lause: "Kaadoin maidon maahan. Siis se voi kaatua maahan ja tulla käyttökelvottomaksi. Saattaa olla, että voi kaataa maidon maahan muulloinkin, kuin tänään. Olen ennenkin kaatanut maidon maahan. En ole tehnyt sitä tarkoituksella vaan vahingossa. Vahinkoja voi sattua vastakin. Voin siis ehkä kaataa maidon ensiviikollakin vahingossa maahan." 

Kun minulle taas joku tulee väittämään, että kyllä sinäkin pystyt laihtumaan tonnin viikossa, niin minä heitän sille tuon maitovertaukseni päin pläsiä ja sanon, että jos en ole ennenkään vanhoilla ohjeilla saanut mitään aikaan, niin miten sitten nyt? Tietenkin, kaikki sanomanihan perustuu olettamukseen ja kokemukseen. Kun en ole aiemmin, niin en vastakaan. Eikö? Onko hemmetin yksinkertaista?? On. Eikä ole. Tässä tullaankin nyt näihin ihmismielen solmuihin ja kiemuroihin. Oletamme ja heitämme samantien kirveen kaivoon. Pitäkää tunkkinne. Olen tehnyt tätä ennenkin. Joo, niin vissiin, mutta jos tekisit asian vähän toisin? Ihan vähän?? Besserwisserit muutavat saman tien kotipihjalan oksille konsertoimaan. Menet minne tahansa keskustelupalstalle kyselemään, niin neljällä palstalla viidestä saat sellaisen ryöpyn neuvoja, joita noudattamalla pääset lähinnä arvauskeskuksen noitatohtorin apulaisen riittivastaanotolle. Varsinkin, jos uskot ja luotat kaikkiin minä-olen-kokeillut-tätä -juttuihin. Joukossa on toki viisastakin puhetta.

Kuten jo noissa nettilaihdutuksen käsikirjoissa totesin, niin keskustelupalstoilla riekkuu näitä Oikeassa Olemisen Tohtoreita ja maistereita aivan riittävästi, ellei ennemmänkin. Jos vaan haluat neuvokkia, josta voi jopa olla apua, niin ota kirja, ja suodata niistäkin pahimmat iskut. Mitkä, se sinun täytyy omaa arviointikykyäsi hyväksikäyttäen, arvioida. Ja se se vasta vaikeaa onkin. Itselleni on ollut herätyksenä aikoinaan Suuronen-Geibin Kivikautta kiloille. Elin jonkinlaista välitilan välitilaa ja mietin, että miksei kukaan puhu siitä, mitä ihminen on ollut ja miten se onneton on elänyt täällä kurjassa Pohjolassamme.
Sittemmin on kontattu kyynärpäitä myöten paleoravinnossa, hiilihydraattitietoisuudessa, alakarppauksessa, vähillä tiesmillä, ja rikkana rokassa käyty terapiassa. Joista onkin täällä muutamia juttuja, lähinnä niistä epäonnistumisista. Harmi, kun vasta yksi onnistunut terapia ja erinomainen terapeutti on löytynyt. Tosin jouduin koulutukseen, joten terapia on nyt vähän hyyhmässä. Sori, terapistini! Mutta kyllä minä vielä tarvitsen sinua. Oikeasti. Sillä olet antanut minulle TOIVOA.

Sillä itseopiskellen en ole saanut tästä ehtoisasta emännästä yhtään pienempää painosta! Päästiin erinomaiseen alkuun, minulla on toivoa ja jopa uskoa siihen, että tulen onnistumaan. Aivan toisella tavoin, kuin noudattamalla noiden muiden kokemusten aikaansaannoksia, ripistelyjä ja hifistelyjä. Eli minä OLEN erilainen nuori. Eikä minun tarvitse suostua minkään skenen johdettavaksi. Muutos on alkanut, nyt aivan toisesta kohdasta ja toisella tavalla. Laihdutusympyröissä kiehunta tulee jatkumaan ilman minun suosiollista seuraanikin. Paitsi, että minustahan on järjettömän vaikea päästä eroon. Ravitsemusgenren Väyrynen.
Siellä tuskailevat kuuden ylikilon kanssa painivat ja kuudenkymmenen ylikilon yrittäjät sulassa sovussa, kilojaan kiroten. Ja toiseen korvaan jäkättää lääkäri ja toiseen toimittaja. Hömppälehtien itse valikoimassa uutisrintamassa otsikot kirkuvat ja asiantuntijat hikoilevat vastauksineen. Käydään televisiossa vastakkainasettumassa. Vaarallista on milloin mikäkin, lisäravinteet, suola, rasva, mausteet, liha, punainen liha (en ole harmaan lihan vaarallisuudesta vielä kuullut), ulkomaiset hedelmät, luodit, rintaimplantit ja ihan kaikki, mitä ihminen voi suuhunsa laittaa.Vähintään tulee tauti kurkkutorveen tai hammasmätä.

Tänään aiheutti kevyen itkuunpillahduksen niin lohdullinen ja aina niin kotiläheinen Ani. Lainaan tässä sen pätkän Anin Kokovartalofiiliksestä, joka sen aiheutti. Siinä on avainsana. Miettikää, valmiinhakijat ja helpollapääsijät, sitä, että mikä se sana on.
"Eilen palaute tuli itse haastattelutuokiosta, ja se tuntuu myös ihanalta. Jututin erästä viisasta ja lempeää 5-kymppistä naista, joka on tuttuni jo pitkältä matkaa. Hän on minusta aina ollut maailman itsevarmin sillä oikealla tavalla – säteillyt ympärilleen sellaista tasapainoa ja olemisen helpoutta. Palaute kertoi jostain muusta. Hän kirjoitti tarkistamansa jutun perään:
Olen Ani iloinen kun olen tutustunut sinuun, kanssasi on kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia.
Tunnen aina seurassasi olevani hyväksytty, jota harvoin ikäisteni seurassa tunnen.
Liikutuin. Minulle oli ihan täysi uutta, että tämä rautainen nainen koki seurassani tällaista. Tai ehkä pikemminkin, että hän ei muussa seurassa tunne samoin. Ettei tunne olevansa hyväksytty. Ja samalla tajusin taas, että niin se vain menee. Ei se aina lainkaan ulospäin näy, jos on haavoja ja epävarmuuksia. Ja miten perustavanlaatuisesta jutusta on kyse. Hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Miten tarpeen se on! "

MIKÄ MEITÄ AIKUISIA NAISIA OIKEIN VAIVAA?