maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kuivankälppeä jämädietti.

Kas, olemmekin jo Yrjön päivässä. Ottoviikko päättyy tänään. Ottoviikkohan alkaa Oton päivänä ja päättyy Yrjön päivään. Kirjaimellisesti. Ottoviikolla minulla olikin ooikein muheva vatsataudinryökäles riivaamassa raihnaista raatoani. En tuntenut itseäni mitenkään yleishyödyllisesti korkealentoiseksi oihkaistessani sohvan uumenissa oksennusämpärin kanssa. Sohvalta oli nopeampi kinkata vessanpytylle. Ennakoin nimittäin ruutan iskuja. Perän pärinällä show alkoikin. Olin tiistai iltana kuin ilmapallo. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Kovasti hajuhaittaa kotiin. Olisi jo siinä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että tästä ei hyvä heilu. Keskiviikko olikin sitten jo sitä itteensä. Aivan paska päivä. Edes ihmelääkkeet, jotka lupaavat lopettaa vatsan ylikierrokset eivät auttaneet. Paska juttu.

Nyt kun olemme setvineen suolistoni vilkkaan toiminnan, joka teitä kiinnostaa ihan satasella, voimmekin siirtyä hämmästelemään keväimen ilmiöitä. Hirvittelin akkainlehtien nettisivujen kahlaamista ja into lopahtikin jo kolmannen lehden kohdalla, kun törmäsin Sara La Fontainiin ja superfoodeihin. Ei hyvä. Ainakaan minun hermorakenteeni kannalta. Nupissa sihahteli siinä vaiheessa jo siihen malliin, että päätin lopettaa surffailun. Sitten päähäni hulahti idea, kun lehteilin tuota suurta sanomalehtijulkaisua, joka joka aamu mätkähtää postiloodamme pohjamutiin. Ja sadepäivän ratoksi, kun ei ollut muutakaan tekemistä siivosin myös jääkaapin.

Perjantain 20.4. 12 lehdessä hämmästeli toimittaja sitä, kuinka paljon mm. lapsiperheissä lennätetään ruokaa roskikseen. Ja framilla olikin suuri kuva biojätepussukan sisällöstä. Kiittelin taas viisasta päätöstäni pitää talossa useampaa koiraeläintä. Osa jätteestä olisi toki maalla asuessa mennyt kanoille tai lampaille tai muulle eläimistölle, meillä kaikki jämät, jotka eivät ole mätänemistilassa, homeessa tai haise pahalle, menevät koirien kuppeihin. Jääkaapista löytyikin rutkasti taas koiranruokaa. Eräs kaalipata, jota en enää tohtinut viikonloppuna laittaa pöytään, ylipäiväistä jogurttia, vanha maito, juustonjämiä, nahistuneita pottuja, muutama härski sillipurkki(sisällä pelkkää lientä) ja epämääräisiä purnukoita, joissa oli jotain säilöntäkokeiluja. Purnukat menivät ns. tyhjennysosastolle. Eli niiden sisältö varistellaan kompostiin ja purkit jätetään vesisaaviin puhdistumaan. Aikanaan päälliset palautellaan klasinkeräykseen. Muusta jogurtti, kaalipata ja juusto menivät koiranruoaksi, maidon kaadoin vessaan ja johannekset menevät kompostiin. Jätemylly lavuaarissa olisi oivallinen keksintö...

Toisaalta vinosti hymyillen keksin taatusti tehokkaan ja tulosta tuottavan dieetin. Syöt vain jämiä! Ei mitään uutta tai tänään hankittua. Ainoastaan tähteitä, jämiä ja ylimääräisiä. Voin taata että ruokahalu joko menee, nälkä kasvaa syödessä tai ainakin opit, että mitä kannattaa hamstrata ja mitä ei. Siinä, kun lippoat pikkulusikalla toissaviikolla vanhaksi mennyttä jogurttia huuleesi, varmasti tulee eittämättä mieleen, että biafralaisilla ei ole edes tätä. Opettajan jyrisevällä äänellä, kun kansankynttilä tunkee kalanmaksaöljylusikallista suuhusi nenästä kiinni pitäen. Oksennat kesäkeiton lautasellesi kalanmaksaöljyhöysteellä ja vaihtoehdot ovat, että joko syöt lautasen tyhjäksi tai itket ja syöt. Tämä oli kuulkaa ihan yleista 60-luvulla. Vielä 70-luvun alullakin. Ja lastentarhamuistoja en edes suostu kertomaan. Sen verran kasvatusmetodit ovat muuttuneet, että tarhantädit saisivat nykymittapuulla syyteryöpyn niskaansa.

Että siitä vaan tekemään tutkimusretkiä jääkaappiin... Viimeistelen tämän jämistä vääntämäni padan. Kauppareissu tuli halvaksi, kun ei tarvittu kuin paketti jauhelihaa ja maito. Loput löytyivät jääkaapista.

(eikä ilmestynyt ajoituksesta huolimatta tämä ajallaan! tana!)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Rakas ruokapäiväkirja (kolme sydäntä perään)

Auttakaa. Ruokapäiväkirjat kaatuvat päälle tsunamin lailla.
Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi.

Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnista, minäkin tutkimatta. Taannoin taisin tehdä tästä postauksenkin tänne. Muistelin siinä typykkää, joka napsahti kiinni syömisistään, vaikka oli merkannut päikkyynsä ihan muuta. Pulliksen blogissa kerrottiin ruokien kuvaamisesta siihen päikkyyn ja kait täällä netissä joku sellainen palvelukin jo on. No, älähä, sanoisi pappa, näyttää siltä, että koko joukko muitakin blogittajia ja kansaa on intaantunut hässäköimään ruokansa kuvantamisen kanssa. Eikä tarvinnut kovasti edes kuukkeloida, KVG, kun ruudulta syliin putoaa jo kaiken sorttista atriaa. Osasta ei tule edes nälkä. Ehkä onneksi.

Tässä kun toista päivää kiertää mahassa, ei mieliala saati mieli suostu edes kuvittelemaan, että mitä söisi. Eilinen meni jänskästi lihaliemen ja kasvisliemen lumoissa. Siitä sitä vasta vetävän ateriakuvan olisikin saanut. Ei se kipua helpottanut saati muutakaan, mutta pysynpähän vähän enemmän tolkuissani, kuin limppari-banaani  -yhdistelmällä. Ja sitä on helppo oksentaa. Vatsani kyllä huutaa nyt kaikkea hiilihydraattipitoista. Mutta tiedän kokemuksesta, että sitä jos mahalleni taritsen, niin ei hyvä heilu. Maha on kohta kuin linko, 800 kierrosta minuutissa. Eikä riitä. Pitänee siis pysyttäytyä erittäin vähähiilihydraattisessa kauhuravinnossa. Kun valoravinnolla en oikein tule toimeen. Eikä ihan pelkällä teellä ja liemilläkään. Tee on ollut mahdollisimman laadukasta. Kaveri toi jostain Nepalin takaa aivan mahtaavaa teetä, jota en koskaan normaalisti muista keitellä. Nyt hauduttelin sitä valtavan kannullisen. Yritin jopa toimia taiteen sääntöjen mukaan. Hyvää se oli, vaikka itse keitin.

Nuoruuteni hulluina vuosina paastosin näin keväisin. Vot. Oli kevyt olo. Vaan menepä tämän lääkeainekuorman kanssa paastolle! Siinä voi käydä tosi kehnosti. En uskalla yrittääkään. Joku tietty tässä välissä kehottaa "kevytpaastolle" tai detoxkuurille. Eijei..ei ihan mun juttuja enää. Tosin sairaalareissulla on joutunut olemaan syömättä parikin päivää, leikkausta odotellessa. Silloin se menikin ookoo, kun oli valvova silmä siinä kaiken aikaa. En minä sitä sano, että paasto ei ole hyväksi, terveelle kropalle se varmasti onkin hyvä juttu. Ja keväimen korvallahan se muinoinen suomalainenkin paastosi. Tosin pakosta, kun talvenvaraksi varattu eväs alkoi huveta joko syönnin tai pilaantumisen kautta. Silloin vatsa vasta kovilla olikin! Porukkaa kuoli suolistovaivoihin ja kevätripuliin. Siis oikeastaan varmaan sekä väärän ravinnon että huonosta tai pilaantuneesta ruoasta aiheutuneeseen ripuliin.

Pahaenteisin ääni tälle aamulle oli vatsani reipas luritus: möyrröyrpulipulipuli. Tuon viimeisen "puli"-äänen kohdalla tulikin väkevä halu rynnistää vessaan, niin ettei jalka maata tapaa. Säästyin sentään oksentamiselta. Tapauksessani lienee kyseessä mitä ilmeisimmin kotikonnuillani riehuva vatsatauti, jonka tietty, voi saada kun meneen esim. sukuloisimaan tuohon toispuol kylää. Kakrut tuovat tuomisina koululaitoksistaan kaikkea tämmöistä jännää. En muista aikaa, kun omatekemä lapseni oli koululaitoksen uhrina keräilemässä tauteja kotiin.
Nyt kuuntelen linnunlauluja ja autonpauhua. Niitä molempia on tässä lähelläni yllinkyllin. Sekä odotan iltaa ja avioliitonkautta saatua lisäosaa.

Äkkäsin tuolta pakastimen syövereistä pari erilaista lientä:
Lihaliemen, johon sotkin:
Paahdettuja ja rikottuja, jäähtyneitä luita. Kirveenhamaralla isoimmat rikoin suojalasit päässä hakkuupölkyllä, jonka suojasin keittiöliinalla ja paksulla kerroksella kelmua.
Sipuleita, kaikkia laatuja voi käyttää.
muutama porkkana
mausteeksi suolaa, persiljaa, maustepippuria, sellerinvarsia, chilipalko, rosmariinia ja timjamia sekä laakerinlehtiä maun mukaan, laitoin satsiin kolme.
Laita ainekset kiehuvaan, veteen ja kuori vaahto pois, viimeisenä laita mausteet, kun kaikki vaahto on kadonnut. Suolan voi laittaa ekana. Keitellään hellankulmalla KAUAN.
Meillä muhi seuraavaan päivään kymmenen litran kattilassa kansi päällä. Siivilöi sattumat pois liemestä. Jos luissa oli lihaa niin syö pois kuleksimasta. En anna luita koirille, koska ne ovat kypsiä. Menevät tyylikkäästi jäteastiaan. Kompostiin en niitä laita, etteivät houkuttele lähimetsän supeja ja kettuja kiertelmään pihamaalle.

Kirkas kalaliemi:
Vaaleiden kalojen ruotoja iso kasa (minulla oli siikaa, kuhaa, haukea, madetta, ahventa ja muita)
kokonaisia perattuja särkiä kymmenkunta.
2 sipulia,  pätkä purjoa jos on, lisäksi. Saa olla mielellään se viheriäinen osa.
maustepippuria 10-15
mustapippuria 10-15
tillinippu
½pll valkoviiniä, sillä kokki on hörppinyt sen toisen puolen. Tai jos ei ole, niin ½sitruunan mehu.
suolaa, jota taatusti menee aina liian vähän, joten muista maistaa.
Kippaa sulat ruodot (omani ovat pakastettuna odottamassa) kiehuvaan veteen ja kuori päältä vaahto pois. Sujauta perään särjet. Kuori vaahto taas pois. Ja kun vaahtoaminen on lakannut, lisää mausteet.
Anna kiehua tunti pari miedolla lämmöllä, mutta poreillen. Siivilöi ruodot, särjet ja muu sälä pois. Käytä kalakeiton pohjana. Tai hörpi kuumana, tuoreella tillillä höystettynä. Kermaa ja tomaattisosetta eli -pyrettä lisäämällä saat oivallisen sakean pohjan vaikka katkarapukeitolle. Nam.

ETTÄ: HEMMETIN RUOKAPÄIKKY! SAISINKO VIIMEIN JOTAIN KIINTEÄÄ RAVINTOA ILMAN JÄLKISEURAAMUKSIA. YÖK.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Suoltaja, suolta ja suolta.

Tuossa otsikossa on kolme asiaa. Tai paikka, henkilö ja ruhonosa. Juusii? Tykkään tästä kotomaamme äidinkielestä niin hirvittävästi, että runnon sitä joka kerran kirjoittaessani. Tai ainakin hyvin usein!

Tässä kotona kökkiessäni, olen vahvasti, tai yhä vahvemmin ollut aistivinani eräänlaisen käänteen ravitsemuskeskustelussa. Mitä edellinenkin postaukseni käsitteli. Ei siis ollenkaan hassumpi asia. Hiilihydraattikeskustelu on hiihtonsa hiihdellyt, edelleen on jotain pientä ilmassa, mutta ei niin älyttömiä älyttömyyksiä kuin vielä vuosi sitten. Silloin keuhkosivat "valtakunnan vaikuttajat" ja me matoset vuorotahtia. Välillä hiilihydraattien vähentäminen oli itsestään saatanasta ja välillä se hyväksyttiin ihan melkein mukisematta. Oma kultaisen keskikalja...keskitien etsiskelyni jatkuu edelleen.

Kieltäydyttyäni laihdutusleikkauksesta ilmeni, että ystävälleni oli sellainen tehty. Itselläni on niin hirvittävä fobia leikkauksia kohtaan, että päätin ryhtyä vastustamaan aikeita. Ehkä siinä olisi saanut tuloksia nopeammin, kuin pään sisikunnan kanssa painimisella, mutta haluaisin herätäkin nukutuksesta ilman lievää väkivaltaa. Nimimerkki oli posket punaisena pari päivää viimeisen isomman leikkuun jäljiltä. Toisekseen en käsitä, miten minä sen prosessin enää hallitsisin? Että alkaisin rysäkepiksi tai siis laihaksi ihmiseksi. Kun en koskaan ole laiha ollut, ei minulla ole minkäänlaisia mielikuvia, miten olisin laiha. Tai edes hoikka. Olen ollut lähes koko aikuisikäni lihava. No, milloin enemmän milloin vähemmän. Itse olen kyllä hyväksynyt lihavuuteni, mutta ympäristö on pitänyt sitä haittana. Onkohan se sitten ympäristöhaitta?

Tänään, kevään ensimmäisen KUNNOLLISEN kevätpäivän kunniaksi grillaan. En vielä ole päättänyt, että grillaanko pihalla vai sisällä. Kaasugrillimme olisi ainoa mahdollinen grillausväline, libressemallinen pikkugrilli, jolla saa kyllä hauskasti poltettua kaiken, jos niikseen tulee. Oikea hiiligrilli on vielä sen verran hankalasti hangen keskellä, etten sinne mene mutaan litsimään. Hento jääkuori muuttuu nopsasti mutalätäköksi jos kokoiseni norsunpoikanen menee sinne tallomaan. Heitä kolikolla, että Lucifer vai AEG, jonne nuo porsaankappaleet lykkään. On muuten ihan naurettava keksintö: pihvifilee. Siihen ei tarvita kuin vähän mielikuvitusta, että osaa itsekin halkaista ulkofileen kahtia. Ostin, kun oli halvennuksessa... Mulle ainakin uunijohanneksia ja hiilarisietoiselle avioliiton kautta saadulle lisäosalle pottuja. Eli katon, mihin mikäkin mahtuu!

 Ja Pöperöproffalle onnittelut ekasta vuodesta!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Sopan ja kauhan laineet

Kas, onpas aikaa vierinyt kivien myötä, ikäänkuin vähän äkkiä.
Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin.

Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta.

Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta sikaa. Ja se on eläinrääkkäystä, sianpotkiminen. Siitä voi saada tuntuvat rapsut. Ravitsemuskeskustelu alkoi todella luistaa uriltaan aivan mahdottomiin ulottuvuuksiin, ei puuttunut enää kuin Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja muut humut. Johan televisiossa nähtiinkin vekkuli vedätyskeskustelu toimittajain piiskaamana. Ehkä se oli viimeinen niitti siihen sinkkiarkkuun, jossa koko keskustelu tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Kukahan mahtaa tällä kerralla olla se prinssi, joka nuolaisee prinsessaa ennenkuin tipahtaa?

Olen alkanut soveltaa oppimaani. Ai joo, oppimisesta puheenollen, tekee ihan hyvää opiskella tässä uutta, ihan vanhan kertaukseksi. Sillä lailla saa taas uusia ulottuvuuksia omaan elämöintiinsä. Tekisi hyvää kaikille urahihnaansa huudattaville. Siis kuvioihinsa juuttuneille. Vähän tulokulmaa ja menokulmaa ja muutamia muitakin kulmia avartamalla saattaa saadakin aivan uudenveroisia juttuja irti tästäkin maallisesta vaelluksesta. Kuten sen, että voi heittää tolkuttoman hifistelyn helvetin kuusen oksalle ja alkaa käyttää maalaistolkkuansa. Syömisessä, nimenomaan.

Tänään, kun pääsiäinen on jälleen ohi ja Hristos Voskrese, pashat, mämmit ja lammaspaistit nautittu, munat värjätty, rikottu ja syöty, tehty pari kiekkaa Kyöpelinvuorella ja maattu sohvalla niin täytenä, ettei edes närästä, niin juuripa sen kunniaksi leivoin iloksenne hauskan jälkimakurepsettin:

Pääsiäisestä jälkeenjäänyttä lammasta, sen verran kuin on plus ruskistettua jauhelihaa, jos ei lampo riitä mielestäsi.
Kastikkeen jäysteet ja kermaa.
minttuhyytelölle en keksinyt mitään järkevää käyttöä, joten sitä voi syödä jätskin kanssa
Loput keitetyt kananmunat silppuna, siihen yrttejä sekaan sekä raejuustoa kostukkeeksi.
Kalanjämiä, jos sattui jäämään. 

Silppua jälkeenjäänyt lammas pikkusilpuksi ja sekoita jauhelihaan, sotke mukaan kastike ja kerma. Se saa hautuujuutua hellallallallaa, suolan kun tarkistat ja pippuroinnin sekä mieleisesi mausteet niin oolrait.
Sillä aikaa jatka hakkuutöitä kananmunien kanssa, sekaan mainittu raejuusto/kerma. Saapi olla tiuhaa, ei löysää. Siihen voi tuikata vähän majoneesiakin siteeksi.
Tuikkaa uuniin juureksia, ihan laidasta laitaan, siis koko pannullinen! Kaalit sopivat oivasti mukaan, peitä koko komeus foliolla ja anna hautua kypsäksi. Itse laitoin palsternakkaa, selleriä, pornakkaa, kukka- ja parsakaalia, rysselinkaalia (ruusukaalinakin tunnettu epeli), puna- ja valkokaalia, sipuleita (valko, kelta, puna), sekä valelin voisulalla, ropsaisin suolaa ylle. Näitä sitten naatitaan kastikkeen kera.

Salaattina menee viher-tai mikä vaan lehtisalaatti, jossa on kirpakoita makuja, kuten kaalia, inhoamaani rucolaa, tai muita semmoisia, sekä tietty ameriiiiikansallaattia. Väriksi käy paprika ja muut vastaavat, kesäkurpitsaa vähän suutuntuman vuoksi. Siihen lätkitään lautasella sitten munakastiketta, niin vot. Samaiseen salaattiin saa rätkäistä myös ruoditun kalan jämäpolitiikan.

Tässä kaikki täältä tänään.