lauantai 30. heinäkuuta 2011

Äkkiä ja lyhyesti.

Olen kivimorttelin onnellinen omistaja. Suorastaan kirkuvan onnellinen!! Eilen onnistuin puhumaan haltuuni mallikappaleen erään putiikin hylliltä. Pesu ja silitys, vehjes on kuin uusi. Nyt voi sutkuttaa kuin Jamie Olivier kaikenlaisia pestokastikesörsselimössötyksiä. Kikotin on nimittäin kyseisen poikasen mukaan nimitelty, liekö kokinkutale ollut luomassa kyseistä härveliä itse, vai onko vaan sanonut, että jeesjees hyvä se on.

Menen tuijottelemaan astiaa haltioituneesti.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Ähinää ja puhinaa, eräänlainen sairaskertomus.

Tässä edellisen postaukseni taustaa. Ja paljon muuta! Kivoja juttuja lekureista ja hoitohenkilökunnasta, joita tulen kertomaan taatusti pikku hiljaa lisää. Ihmisiähän hekin ovat, mutta vastuussa paljosta ja väärä vallankäyttö tuhoaa monta elämää totaalisesti tai sitten ei. Mutta tappelukseen joudut ihan väkisin, jos pidät kiinni oikeuksistasi tai vaadit tarkempia tutkimuksia. Ethän SINÄ voi tietää miten kehosi käyttäytyy! Varsinkaan, jos olet lihava ja vaihdevuosia odotteleva saati vielä sukupuolivammainen, nainen. Kitisevä menopaussipakkaus. Ei niitä kannata vakavasti ottaa. Luulotautia!

Siis viime aikoina askeleni on hidastunut huolestuttavan paljon, ihan tässä viimeisen vuoden aikana. Kinoksissa nojailin lapioon pihisten kuin höyryveturi. Postiretkellä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemaa, vaikka vettä tuli kuin saavista kaataen. Kun jalka ei kantanut tai pikemminkin, ei jaksanut liikahtaa samaan malliin kuin ennen. Ennen mitä? No, vaikka kaksi vuotta sitten! Tai viisi! Enivei, monta ajast'aikaa ihmettelin, kun vauhti hiljenee ja melkein pysähtyy...missä lienee pysähdyksen syy? Hutkailu aloitettiin jo tuossa kevväämmällä. Ja paino sanalla hutkailu. Käypä hoito tuntui olevan melkein kaikkien minua hoitaneiden lääkäreiden mielestä aivan jotain muuta. Diffrently complete, completely different.

Nitisin tohtori olkipillille, joka on teini-iän nippanappa selvittänyt tyttö, että kun ei jaksa mitään, ahistaa, yöt yskittää ja silleen. On nii hikiki ja kaappiki on sekasin. Tuulenn***sima vinkuheinä reippaana tytsynä tinttasi minut labrakokeisiin, rasitus-EKG:hen ja siinä se sitten olikin, se. Labrat olivat niin normaalit kuin diabeetikolla olla voi. Vuoden -87 rasvojen raja-arvot jopa alittuivat, nykyiset ylittyivät. Saatana. Se meni siis tappelukseksi koko homma, statiineilla uhattiin ja laihdutusleikkauksella! Niistä olenkin nitissyt jo aiemmin liitoksissani.
Mielialapilsuja kokeiltiin hoidoksi jo aikaisemmassa vaiheessa. Tosin masennuksen sairastaminen Suomenmaassa on sama, kuin hommaisit kaukomailta giardian ja siihen saisit pelkkää asperiinia. Ainoa tapa sairastaa Suomessa, on rikkoa itsensä fyysisesti ja mennä sitten irtokappaleet kainalossa päivystykseen ja sanoa, notta kinttu irtos, perkele!  Rasitus-EKG ei mitään erinommaasta näyttänyt, mutta ainakin, ettei sepelvaltimotautia ole. Kunnes heinäkuun alkupuolella aloin saada saatanallisperkeleellisiä hengityksenahistumiskohtauksia. Tai, kun tarkemmin ajukoppaani vaivasin, olenhan minä niitä ennenkin saanut...

Sairaalan arki ei ole yhdeksään vuoteen muuttunut miksikään. Potilaat revitään sängystä aamuaikaisin, pahimmassa tapauksessa neulaa suoneen, ennen kuin saa edes silmät auki. Aamupalaa, jonka yhteydessä kuuluu ihmetellä, että miten kahvista voi saada niin juomakelvotonta. Aamupala on suureksi osaksi pelkkää hiilihydraattia. Lääkärin/-en kierto, mukana roikkuu joku hoitsu, tutkimuksia, hiilarisapuska, tutkimuksia, mahdollisesti lääkärin tapaaminen, kanttiinikärry, oleilua, hiilariruoka, oleilua, iltahiilarit, yhdeksältä aletaan toivotella hyvää yötä. Ja vähän joka välissä lääkkeitä; lääkelistani oli kirjattu ihan päin persettä jo päivystykseen tullessa, että onneksi tuli kyseltyä vähän, että mikäs perkele se tämä pilleri on! Eee-eei, ei minulle ikupäivänä ole määrätty tälläistä lääkettä, ja mihinhän vaivaan näitä yleesäkin syödään? Jaa, että skitsofreniaan, juu, kyllä minä hullu olen, mutten päästäni vialla! Viekääpä hoitaja terveiset sinne päivystykseen, että minulla on muisti kunnossa, olen täysivaltainen Suomen kansalainen, pärjään yksin kotona ja ulkomailla, enkä ole ajatellut syödä yhtään ylimääräistä lääkettä vaikka määrättäisiin. Ellei elintoimintoni ole vaarantuneet ilman niitä määrättyjä. Kiitos.

Huomaan monta kertaa päivässä, ettei kunto ole hyvä, tai edes kohtalainen. Pääni on virkeä, muttei kroppa. Vähäinenkin liikkuminen vie voimat, varsinkin tässä helteessä. Toivon hartaasti tuollaista 20-22 astetta päivällä, leyhähtelevän tuulen saattelemana. Rappuset pääsen jo lepäämättä ylös, noin 12 kpl sisällä ja ulkona. Taivun enemmän keskeltä. Nilkat löytyivät. Samoin sormet. Sairaalaan jäi nestettä ämpärillinen. Koko paletti on saapunut pikku hiljaa sulostuttamaan elämääni. Ei pelkästään lääkärikuntaa voi syyttää, pitäisihän lähimmäisten ja itsenikin huomata muutokset! Vaan kun ei. Olen ollut kova liikkumaan eritoten metsissä ja suonrantteilla, joissa on parhaat marja- ja sienipaikat. Nyt parin viime vuoden ajan niille on pitänyt päästä melkein autolla...senkin olisi pitänyt jo hälyyttää. Ettei ole valmis ämpäri/kori kourassa talsimaan kilsoittain hirvenpolkuja. Että joka toisen kerran tulee valitettua, että ahistaa, ei saa henkeä. Mutkun ei.

Mutta mitä ruoaksi. Kyselemättä minulta mitään, huom!! KUKAAN ei kysynyt, juonko maitoa, syönkö lihaa/kalaa/kasviksia, saisiko olla puoliannos ja siihen lisäksi salaattiannos? Onko minulla jokin intoleranssi, keliakia tai auto. Ruoka mätkäistiin kyselemättä pöytään. Ja tässä pari esimerkkiä, siis varsinaisesta sapuskasta:
Tässä on maito. Jätski. Akselirasvanappi. Punajuuriviipaleet, extraetikkaiset. Sekä koiranoksennus, tai viikonloppuna pizzerian kulmilta havainnoitu ykä, joka on saanut uuden elämän, maku hirveä, limainen, puolipohjallinen, venyvä ja tarttuva, mukana runsaasti saippuaa ja vessanpönttöä, juustossa takkuisuutta ja tahmaa, kuin olisi syönyt jo kerran hyödynnettyä evästä. Pisteet annokselle, jaa-a, mitähän tähän laittaisi. Kaksi pökälettä. Nyt joku kukkahattu alkaa vinkumaan, että ruoasta ei saa purnata, kun biafralaiset, mogadishulaiset, ugandalaiset ja maailman lapset näkevät nälkää. Ha! Niin näin minäkin. KURNIVAA NÄLKÄÄ. Annoksesta söin juuston (lienee, ehkä ollut juustokasviskiusaus), punajuuret ja leivän ilman akselirasvaa sekä nielin yskien lämpimän maidon, huoneenlämpöinen maito on pahinta mitä tiedän. Vajaan aterian jälkeinen sokeriarvo (1h jälkeen) oli silti 12,8mmol/l!!! Inskaa, inskaa!


Tässä olikin helppo ruoka. Kanakeitto. Olisi vielä se kana! Broilermykyjä uiskenteli perunankappaleiden seassa, värinä oli myös porkkanaa, perunat sihvilöin pois suosiolla ennen suuhunlappamista. Toivomani piimä istuu lasissa, kylmänä ja ravistettuna. Akselirasvaakin oli. Leipäpaljous jäi syömättä. Kurkkuraaste meni ensimmäisenä! Siinä on nestettä enemmä kuin kevytmaidossa, ja minulla oli jano lähteesi vettä. Tuo, tuo tuollainen ruutuhöttö, jonka päälle oli lätkäisty sekamarjahilloa aimo annos, oli mielenkiintoinen tuttavuus. Vohveliksi sitä varmaan pitäisi nimittää. Mutta rakenne oli kuin saunasienessä, yhtä helposti syötävissäkin, joten tyydyin maistamaan, ettei sugarbabylove kierrä suonissani veren sijaan...

Pääsen viimein asiaan, johon edellisessä postauksessani viittilöin. Siihen, että miten kohdellaan reilusti ylipainoista, vaihdevuosi-ikäistä naista! Tässä on nyt, tässä yhtälössä, useampi asia, joka tekee homman hankalaksi muille, eli terveydenhoitohenkilökunnalle (voi viiksi, mikä sanahirviö!):
Nainen -> nainen, yleensäkin vähälahjainen, luulosairas ja johdateltavissa oleva elämänmuoto, jonka selviytyminen on infrastruktuuri huomioon ottaen veitsen terällä, eli hiinä ja hiinä.
Lihavuus -> lihava ihminen on vastuuton mättäjä, joka ei pysty hallitsemaan omaa elämäänsä lainkaan. Poukkoilee sinne tänne mielihalujensa vallassa ja syö nautinnokseen! Nauttii jostain tässä luterilaisessa maailmassa! Eikä harrasta askeettista itsekidutusliikuntaa, kolmiloikkaa, maantiepyöräilyä tai muita verenmaku suussa harjoitettavia jumppalajeja.
Masennus -> täysin kykenemätön mihinkään älylliseen kommunikointiin, joten asiat pitää toimittaa huutamalla, viittilöimällä ja ankarasti ilmehtien. Että plösö tajuaa. Papereissasi voi olla merkintä kysymysmerkillä jonkun lekurin mietteiden päätteksi heittämänä, tai peräti suorastaan vuosikymmeniä sitten sairastettu masennus, joka alkoi, kun poikaystävä jätti jo kolmannen kerran toisen naisen takia, tai ihammitävaan.
Diabetes mellitus tyyppi 2 -> selkeästi syöppöjen tauti, on tullut mätettyä tyhmästi yli oman tarpeen, eikä ole tyydytty pelkkiin leseisiin ja luonnonjogurttiin. Vaikuttaa aivotoimintaan, hermostoon, munuaisiin, sepelvaltimoihin, persoonaan, sepelkyyhkyihin, älykkyysosamäärään ja maapalloon latistavasti.
Korkeahko kolesteroli -> tekee suoniin tukkeita, johtuu pelkästään tyhmyyden aiheuttamasta lihavuudesta, ei voi periytyä, kun eihän kuolleitten verta siirretä eläville, tekee elämänhallinnasta epävakaata ja em. ominaisuuksilla varustetut voitaisiin toimittaa johonkin leiriin pois silmistä! Kielletään vielä päätteeksi kaikki ja vielä loputkin sekä syyllistetään kuoliaaksi argumentoimalla lääkärijargonia. Älkää kertoko niille, että puhun kohtuusujuvaa lääkärijargonia minäkin. Kun on tätä ikääkin kertynyt!

Ai, miksi? Siksi, kun vanhat naiset (vanhuus alkaa kuulemma jo tuossa +35 iässä) ovat vastenmielisen viisaita ja ulkonäkö alkaa pyrkiä kohden kypsyyttä. Vanhuuden kynnyksellä, kolmekymppisenä, alkaa valjeta osalle naissukukuntaa se, että kuinka turhaa on tuijottaa pelkästään peiliin. Ja peiliintuijottajat jatkavat sitkaasti aivojenkäyttäjien mollaamista.
Kuinka siinä käy: Jos ei olla liian lihavia, ollaan liian epämuodikkaita, ei noudateta yhteisesti Pariisissa sovittuja trendejä! Lihava ja omia aivojaan käyttävä nainen onkin sitten maailmanpalon aiheuttaja numero yksi. Eihän sellaisesta kukaan tykkää, Gyystaav on sanonut, että semmoinen lihava on vastenmielinen, ja seksihalut menee! LIHAVA. Sellainen, että saa jakkupuvun helmat läpättämään meikkipeikkojen säärten ympärillä. Kun Se Syö Mitä Haluaa. Eikä noudata lentoemäntädiettiä, kaalisoppakuuria, pussimuusioppia tai kuuntele pää kallellaan Suurten Gurujen elämäntapaviisasteluja netissä, teeveeseessä ja raadionaalloilla! Sitä pitää varoa! Se vie pullatkin pöydästä, kun Se EI laihduta koko ajan ja vaan lihoo. Eikä arvosta Akkainlehtiliiton standardeja Tulla Hyväksi Ihmiseksi. Lue viimeisimmät trendit Ämmäinaviisista tai Pannasta, Kylkiluu julistaa kevätdieettikauden avatuksi jo elokuun kynnyksellä! Osta parhaat neuvot nyt Pilliheinän mukana, tepsii vaikket avaisi koko julkaisua! Tee-Se-Ite -dietti, parhaat palat pahimmista rääkkäyskuureista nyt yksissä kansissa! julistaa maan langanlaihoille tyttärille suunnattu Karmeus ja Tervaus. KönzäPLUS tarjoilee myös uudenuutukaiset jänteekatkomisjumpat ja nyrjähdysvideot opiksi ja oijennukseksi, ettei laiskana pidä rellottaman sohvanmutkassa vaan heilua kuin hullun *piip* mielipuolen *piip* kaiken luppoajan ja niidenkin välisen ajan! Syödään päälle pahvilaatikoita ja pakastekalaa salaatinlehtipedillä. Siinä mukasvasti kuntopyörän päällä istuen.

Minusta välillä tuntuu, että minussa kaikki uhka tiivistyy tähän reiluun sataan kiloon Naista. Olen vielä pisteliään sarkastinen, rempseä, ajoittain kyyninen, väännän huumoriksi vakavankin asian ja eritoten: kyseenalaistan koululääkärien tieteellisyhteiskunnaliset lausumat alle kolmen minuutin kysymällä yksinkertaisesti MIKSI. Aina vaan ei tietenkään jaksa tai joskus jopa muisti pätkii sen verran, että ei halua lähteä kinaamaan KYLLÄ-MINÄ-TIEDÄN -tyypin kanssa. Nyt asian tekee hankalaksi sekin, että nämä tyypit ovat pahimmassa jälkimurrosiässä. Eli tuossa 25-35 välillä. Vähän siinä niinkuin "älävittu tuu mulle sanoon, lehmä!" -iässä. Äitis oli. Otetaan nyvvaikka se ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti.(Vaikka se taisi ollakin vanhempi, mutta henkinen ikä lienee ollut tuossa haarukassa). Se, jolla oli niin suuri palo parantaa meikäläinen tästä karmeasta taudista, jota lihavuudeksi kutsutaan, repi melkein meikäläisenkin pelihousut. Nyt samaan kastiin on ilmaantunut suuri joukko lääkäreitä, hoitureita ja sekä muutama muu terveydenhuollon ammattilainen. Varsinainen pelastusarmeija. Pikkurumpu soi. KUUNNELKAA JUMALAUTA, MITÄ SILLÄ SAIRAALLA ON SANOTTAVAA! Vaikkei se aina korreloisikaan koululääketieteen opetusten kanssa, voi joissakin asioissa ollakin vinha perä. Kuten yks kaks onkin huomattu, että rasva ei tartu suonen seinämiin. Tutkimustulokset kun pakkaavat olemaan näämmäs vähän kallellaan aina maksajaan päin. Samalla tavalla kuin gallupit eivät kerro koko totuutta ja tilasto on pelkkä harhaajohtotyökalu.

Ulkona on kommee ukonkeli, menen ui..ihailemaan! Ja lakkaan hetkeksi valittamasta. Elämä on kuitenkin kokonaisuutena jännittävä tapahtuma syntymän ja kuoleman välillä, joten sitä ei pidä pilaaman muiden mielipiteiden pilkuntarkalla noudattamisella, aivot on ajattelua varten.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Änkytän ja läkähdyn.

Juu, kuten vaspuukkiystikset tietävätkin, niin helle tipautti minut tuolista tässä viime tai ehkä jo toissa viikolla. Jouduin käymäseltään muuanteen sairaalaan, jossa helle helli sydänosastoa ihan kiitettävästi! Alle 25 asteen huonelämpö ei pudonnut edes yöllä. Jätin sille reissulle reippaat 8kg. Ihan vaan kusemalla. Enkä syönyt mitään vähähiilihydraattiseen viittaavaakaan, jossei lasketa varmaan erehdyksessä tarjottua kinkkumakkarasiivua. Paras tulos oli puoli kiloa päivässä. Painosta pois. Tahti onneksi hidastui hieman näin kotiuduttuani. Antibioottia tuli toiseen vaivaan ja sen kanssa pitää nauttia runsaasti nestettä. Eli vähän hassu yhdistelmä, nesteenpoistolääkkeet ja runsas nesteen nauttiminen. Syykin selkeni: sydämen vajaatoimintaa toimittaa sydän. Sen seurauksena neste kertyy kinttuihin ja sormiin ja ja ja ja vähän sinne sun tänne. Sydänlääkityksenkin sain. Ja statiiniresettin. Arvakkaapa, kumpi tuli lunastettua apoteekista? Uudenuutukainen syömmenkorjausliäkepä tietennii! Tohtoripoikanen, joka minut kotiin laittoi, oli sitä tyyppiä, ettei hyväksynyt vastaväitteitä, joten taidanpa laulattaa sähköpostia...ihan vaan kysyäkseni, onko järkee vai ei. Kashotaan, vastaako tuo vaiko eikö.

Kummasti sitä huomaa vasta näillä lasarettireissuilla, että ikä lisii. Ennen kaikki lääkärit olivat vanhoja akkoja ja ukkoja. Tai ainakin ikäisiäni. Perkele, nyt rouvitellaan ja teititellään! Herranjestas! Ja lääkärikunta on siloposkisia poikasia ja kirkasotsaisia tyttösiä! Päätä vaan seinään, tuntuvat melko monet olevan siinä iässä heistä, että kaikki maailman tieto asuu juuri hänen päässään. Poti..asiakkaan kuulemisen kanssa on vähän niinsun näinsun ja mitä enemmän on rasvaa ympärillä, sitä vekkulimmin puhellaan. Että varmasti ymmärtää, aivankuin olisi aivoton mössökasa eikä ajatteleva ja älykäs ihminen. Ja naapurisängyssä makaava hernekepinvahvuinen osteoporoosin ja dementian vaivaama täti on puhetavasta päätellen paljon enemmän älyissään kuin lihava ihminen! Hei halooo, mitenkäs ne teidän omat aivot jaksaa? Kyllä saisi hoituri ja lääkäri mennä peilin eteen hokemaan sata kertaa, että "LIHAVAT EIVÄT OLE VÄHÄ-ÄLYISIÄ JA HEIKKOLAHJAISIA" Että minua perkele siis ryssii tämä ulkonäöllinen jaottelu.

Tässä pitänee ryhtyä sotimaan oikein tosissaan, onneksi saa itse valita aseet. Nyt kun oireisto on tiedossa, nesteenpoistolääkitys kunnossa ja minulla on pitkästä aikaa nilkat, niin on satavarmalla helpompi vahdata painoansa erisortimenttisissä puntareissa. Hontelossa totesin, että pikkuhommat ovat nyt aika kinkkisiä, kuten vedenkanto. Siitähän minä sen äkkäsinkin, että jotain on vialla, kun piti levätä rappusissa, vettä kantaessa ja vaikka missä. Marjamettäänkään ei ole asiaa, elleivät marjat pompi hinkkiin itsekseen. Mutta sanon taas ja jälleen, että perkele, mikäs pahan tappaisi. Ellei paha itse.

Mutta: lämpötila huitoo taas tuolla viehkeässä 25 asteessa Celsiuksen asteikolla, taidan vetää nihkeän paidan päältäni, kastella sen, mennä ulkotiloihin ja yritän olla hiton virkeä, sekä kantaa tota hemmetin vettä!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Äkkiä voita jostain!

Aivoni aikovat normaalitilaan. Kiehuminen lakkasi noin kolmetoista minuuttia sitten. Yöllä tuli vettä kuin koskesta, joten tänään säästynen vedenkantokisoilta. Kunnon kannalta se on ollut hyväksi. Mutta kaksi kertaa päivässä kurpitsoille ja portinpielikukille ei ole ollut kivaa. Enemmän jolloinkin tuolla toisessa viritelmässäni. Hontelossa.

Vastaikään äkkäämämme apuväline mustikointiin on osoittautunut melko jännittäväksi metsänpohjan keräilijäiksi. Eilen koeajoimme vekottimen ja totesimme, että teeaineet saa näppeästi siinä ohessa, kun raapii vaan menemään. Tosin pienemmät marjat se perhana kuitenkin hukkaa tuonne. Mustikkahan on superfoodia mennen tullen. Nyt olen pääosin pakastanut nyssäköissä herran tarpeita varten, muutaman piirakka-annospussin (pähkinäjauhepohjaan kun tekee, niin ei edes tule kovasti hiihiilareita, hiiohoi) ja syötyäkin niitä on tullut tuoreeltaan. Apuvälineeseen päädyttiin, kun totesimme yksissä tuumin, ettei kumpikaan meistä taivu enää tietyistä kohdin. Minä en ainakaanpolvista enkä keskeltä. Mustikoita on saatava. Kuitenkin.

On se jännää, miten leipomoteollisuus jaksaa jatkaa tuolla syyllistämisen ja mankumisen linjalla. Se on aivan tyypillinen suomalainen tapa. Porukka tuotannosta kilometritehtaalle ja pomot hypelöimään kravattejaan turhanpäiväisiin kriisipalavereihin. Tekisivät jotain. Silpuksi vaan koko iso koneisto ja pientä ja pienempää tilalle. Joku markkinajohtajaksi itseään nimittävä voisi tehdä tutkimusta siitä, millaista leipää tai sen tapaista tuotetta halutaan. Tiukimmat karppaajat tietenkin pois lukien, kun ne syö vaan voita lusikalla, kuten kansa luulee. Eipä luulisi olevan vaikeaa nykytekniikoin selvittää sitä, millainen leivänkorvike käy karppaajalle tai muutenkin ihmiselimistölle. Ei luulisi. Mutta näin vain on, koska vielä ei ole selvitetty edes sitä, sopiiko ihmiselle ylipäätään minkäänsorttinen syöminen! Samainen markkinajohtaja voisi purkaa isot tehtaansa ja perustaa pikkuleipomoita. Oikeita mikroleipomoita kauppoihin eikä mitään perkuleen paistopisteitä, joista saa mukaleipää tuoreena. Saisi oikeaa leipää tuoreena.

Helsinkin Aviisi, HS, otti ja uutisoi lihan teollisesta keinokasvatuksesta. Siihen täytyy sanoa, että hohhoijaa. Jos luonnonsuojelussa mennään herkästi tantereelle, jossa ollaan jo arveluttavuuksien kynnyksellä, niin ruoantuotannossa näytetään menevän siinäkin vähintään maatakiertävälle. Tosin kyllä kudosnäytteestä viljelty liha, päin vastoin kuin verkkouutinen väitti, tarvitsee sen elukan. Tyhjästä on paha nyhjästä, mutta makua ei vielä ole saatu kohilleen. Tässä Hesarin verkkouutinen. Ajatuksena tuo lihantuotantotapa on hiukkasen etova. Jos prosessi menee pieleen, niin mitä siitä sitten tulee? Sammioittain haisevaa limaa? Kun vannoutuneena lihansyöjänä unelmoin mehevästä pihvistä ja tirskuvista lihasnesteistä grillauksen jälkeen levänneen lihan leikkuuvaiheessa, niin on aika hankala kuvitella itseään keinolihan kuluttajaksi.

Sama läpykkäinen uutiseerasi henkilöstöravintoloista ja ruokailijoiden siirtymisestä karppaamaan. Äimistyneenä sitäkin lueskelin. Kun jotenkin tuntui, että henkilöstöravintoloiden hankintapuoli ei usko silmiään perunan, pastan ja muun runsashiilarisen mätön kulutuksen vähentymisen vuoksi. Siihen vedettiin sitten jo hiilijalanjälkikin mukaan, että suomalaisella perunalla on pienin hiilijalanjälki. Justjoo, hiilijalanjäljen kuvan annan persieen. Ilmastonmuutos, ilmastonmuutos, siitä keuhkotaan huulet torvella ja kaula punaisena samalla kun toisessa kädessä on puukko ja toisessa puntari, että olisi oikein vakuuttavanuhkaava. Taivas putoaa niskaan, jos syö ruoka-ainetta X, kun siinä on niin iso hiilijalanjälki. Haistakaa kuulkaa kukkanen, tai keittiön kaatoallas. Kuka takaa, etteikö tämäkin keinoliha aiheuta päästöjä? Ja jos vaikka päästöt ovatkin vaarallisempia kuin kukaan osaa kuvitellakaan? Muunnettuja geenejä tai jotain vielä omituisempaa. Sen jälkeen pilvenpiirtäjätkin kasvavat kieroon.

Hemmetti, tässähän tulee väkisin ihan nälkä. Jos ei muuten, niin ajatuksesta, että tuossa on tirisevä piffi, tai mikä vielä herkullisempaa, munakoisokääryle. Ei, kyllä minä valitsen piffin. Taidankin näin sadepäivän iloksi laittaa uunin lämpiämään ja teen oikein viimeisen päälle haudutuksella viimeistellyn stroganoffin. Tosin sisäfilettä ei ole, enkä ulkofilettä lähde noutamaan, joten tyydyn sisäpaistiin. Viime vuosisadan ohjeen mukaan.
Ohje on Kotiruoka -kirjasta vuodelta 1930 (12 painos) ja kuudelle hengelle.

1kg selkälihaa tai luutonta reittä (eli filettä tai paistia)
5 rkl voita
suolaa, hienonnettua valkopippuria
½ sipulia
2rkl vehnäjauhoja
vettä tahi lihalientä
2dl kermaa
2 rkl tomaattisosetta (pyrettä! Ei ketsuppia)
1 rkl sinappia
1-2 etikkakurkkua

Liha pestään kuumaan veteen kastetulla pyyhkeellä ja leikataan viipaleiksi. Ne pehmitetään lihanuijalla ja leikataan kuutioiksi, jotka ruskistetaan äkkiä voissa pannussa. Suolaa, valkopippuria, hienonnettua sipulia ja vehnäjauhoja sirotellaan päälle, ja kaiken annetaan vielä hetken aikaa ruskeutua. Vähän vettä tahi lihalientä ja kermaa lisätään pannuun, kiehautetaan ja seos kaadetaan sen jälkeen kasariin. Pannu on vielä huuhdottava vedellä tahi lihaliemellä ja liemi kaadettava lihapalojen päälle kasariin. Kun kaikki lihakuutiot tällä tavoin ovat paistetut, saavat ne hiljalleen kiehua kasarissa, kunnes ovat mureita. Ennen kuin pihvit tarjotaan, maustetaan ne vielä tomaatilla, sinapilla ja kuorituilla, kuutioiksi leikatuilla kurkuilla.
Tuon kasarissa kiehutuskohdan oikaisen niin, että valurautapataan kansi päälle ja uuniin muhimaan. Jos ei ole valurautapataa, niin keraaminen käy, tai sitten ihan teräskattila, jossa ei ole mitään kuttaperkkakahvoja missään. 

NAM.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ääriliikeiden liikehdintää.

Tässä on yritetty virittäytyä ihmiskokeeseen, jota en ole saanut aloitettua yleisöstä huolimatta. Materiaalia on lujastikin, mutta käpristelen edelleen siihen syventymisen kanssa, käytännön syistä. Hölökohtaiset syyt saavat taas minut vähän niinkuin hidastamaan tätä puolta. Ymmärryksen taso kyllä on tallella, muttei yrityshalua juuri nyt. Sensijaan olen voittanut ensimmäisen matsin tohtorinnan kanssa. Ans ku mää kerron. 

Se on sillätavalla, että kun meikäläisen kokoinen naisimmeinen natajuttaa tohtorin vastaanottohuoneen heiveröistä rautalankajalkatuolia, niin ensimmäisenä, sen kummemmin kyselemättä, aljetaan plarata labratuloksia. Ja kohkaamaan kolesterolista ja -arvoista. Tämä viimeinen tikkujalka (järjestysluvultaan seitsemän vuoden 2008 jälkeen), paasasi kymmenen minuuttia lääkityksen tarpeesta. Joka kerran, kun vastaanotolle kämmin. Samoin rasvojen vähentämisestä. Kysyin sitten kerran hieman hermostuneena, että kun rasva ei nosta verensokeria ja proteiini pitää nälän poissa vähän pidempään, mutta hiilihydraatit nostavat sokurit tappiin, nukuttavat ja joudun pistämään, niin kumpi on mielestäsi parempi? Se, että olen virkeä ja toimintakykyinen vai uninen ja aikaansaamaton. En saanut vastausta. 
Seuraavalla vastaanotolla puhuttiinkin sitten ENE-dietistä, laihdutusleikkauksesta ja ylipäätään painon kanssa touhuamisesta. Tosin minulle on kälkätetty mailman sivu painosta. Vaikken ole ollut edes minkään indeksin mukaan ylipainoinen. Kun tämä painoasia on vaihdellut vuosikymmenten saatossa ihan riittämiin. Kuitenkin sain uitettua hippiäisen repertuaariin sydänrasituskokeen, siis sen piuhoissa kuntopyöräilemään -hommelin. Poljin rapakunnostani huolimatta täyden ajan, sain kivat sykkeet vaikka leposyke olikin korkea, ja verenpaineetkaan eivät lennättäneet tärykalvoja seinille. Vaikka nekin aika yläkanttiin kiipesivät siinä hoitsun perässä juostessa...kun meinasin myöhästyä koko sessiosta. Eräs mummeli pikkunissanillaan oli päättänyt ajaa 30-40km/h koko matkan terveyskeskuksen pihalle. *piip* Tulokset julistettiin ihan siinä kiskoessani paitaa takaisin päälle. Että hyvältähän tämä näyttää. 
Seuraavalla viikolla tipu soittikin tuloksista, jotka oli tutkittu suurennuslasin kanssa, kun lääkelistassa ei ollut statiineja. Kuulin äänestä, että nyt ollaan jotenkin hämmentyneitä. Kunnes twiggy sai puserrettua tulokset framille, että sepelvaltimotautia ei ole havaittavissa rasituskokeen tuloksista. Heleijaa! sanoin ma. Ja loihe lausumaan siitä paikasta tälle mimmille, että en sitten statiineja tarvitse vieläkään. Tuli taas kinaa siitä ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Annoin parit vinkit pimulle, mistä kannattaisi vähän tonkaista pohjamutia, muta painuu kyllä takaisin. En tiedä, kirjoittiko ylös, mutta kiitteli kuitenkin.

JOTEN: jatkan valitsemallani tiellä. Nyt on vuorossa brunssi, tai noh, aamupala. Ajattelin munakokkeloida ja kiehauttaa kaveriksi pakkasparsakaalia. 

Tähän sopii myös päivän Hesarista Viivi ja Wagner (linkki: 6.7.2011):

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Älyttömän vaarallista!

Kesä on kuumimmillaan ja mansikat kypsyvät niin että pauke kuuluu. Taitaakin olla ukkonen. No enivei, siis syksy tulloo. Auringon UV-säteily on vaarallista julistavat tahot tahoillaan. Niinpä sitä näkee lapsia pitkähihaisissa ja -lahkeisissa kiukuttelemassa hiessä kylpien milloin missäkin. Ainakin jonoissa. Kaupoissa on onneksi viileää, ihan siitäkin riemusta voi mennä tekemään heräteostoja hyllystöihin. Ajattelin kyllä mennä tekemään heräteostoja maatiloille, mutten oikein tiedä, minne autoni kokan suuntisin. Onks tietoo?

Mutta tunnetusti mikäänhän ei ole niin vaarallista kuin ruoka. Siihen voi tukehtua. Se voi tappaa salakavalasti ja sillä voi tervehtyä. Tervehtyminen tosin näyttää tapahtuvan niin, että syö niinkutsutun virallisterveellisen suuntauksen mukaan väärin. Tästä olen napissut aika monta kertaa ja aika monta vuotta. Jos ei tunne itseään terveeksi jollain tietyllä ruokavaliolla, pannaan ruoka vaihtoon. Se ei kuitenkaan omasta mielestäni tarkoita sitä, että koko hoito turautetaan kerralla uusiksi. Joskus aikoinaan aloitin sillä, että aloin vaihtamaan eri ruoka-aineita toisiin. Nyt minulla on menossa seesteinen tasannevaihe, ja en aio vaihtaa enää mitään mihinkään, vähään aikaan. Tai voisin minä kroonisen rahapulan vaihtaa...

Mitä syömiseen tulee, niin kesähän on VHH:n parasta aikaa! Kunnon grillausta ei voita mikään, paitsi grillaus. Keittelin tässä viikonlopun jämistä juuri herkullisen sopan. Aamusta laitoin tulille grilliluut ja ylijääneet naudankappaleet. Nypittyäni pois luut, kumosin liemeen vihanneksia järkyttävän määrän. Tuli selleriä, sipulia, porkkanoita, kesäkurpitsankappaleita, pieniä herneen ja pavun liskoja, varhaiskaalia ja ylimääräiset uudet perunat halkaistuina. Sekä penkistä kävin ronkkimassa salviaa, ruohosipulia, timjamia ja oreganoa, kaapista tempaisin chilin ja tomaattia. Tomaatin kalttasin eli kuorin, dippasin sen ensin kiehuvaan liemeen ja kuorin nahan pois, palasiksi ja soppaan. Lihan lisänä käytin perinteistä paistettua jauhista, kun en jaksanut ylämaan sonnia pakkasesta sulattaa. Tuossa muhii, persiljat vielä odottelevat. Pippuriakin ropautin sinne jo alkumetreillä. Maku on muikea. Tuota kun nyt heittelehtii huuleen, niin ei paremmasta väliä. NAM. Kesälihakeitto vai grillilihakeitto, sama se, kunhan on maukasta.

Hetkinen, mutta siinähän voi olla vaikka jotain vaarallista! Suola on vaarallista, sokeri on vaarallista, E621 on vaarallista, liha on vaarallista, kasvikset ovat vaarallisia, sienet on vaarallisia, vaaralliset on vaarallisia...! Pah, oikein annosteltuna varfariini on terveellistä. Joten jatkan sillä periaatteella, että jos vanhuksille syötetään rotanmyrkkyä, muttei kunnon ruokaa, niin jatkan valitsemallani ruokavaliolla. Sepelvaltimotautiakaan kun se kukkakeppi ei minuun saanut istutettua, perkele. Ennakoi kivasti rasituskokeen, että sinullahan tietenkin on sepelvaltimotauti kun et suostu statiineja syömään. Eipäs ole! Ähä!! Tyyli oli siellä vastaanotolla kyllä sellainen, että oikein naatiskelin siitä nikottelusta, että kun hän nyt sitten joutuikin myöntämään, että minä olen perkele vain rapakunnossa enkä sydäntautinen. Varmaan epäilee aivoverenkiertohäiriötä, kun niin sitkaasti laitan hanttiin. Tuostapa tuli mieleen, että täytynee vaihdattaa lääkkeet...eräät toiset lääkkeet. Jaksan tästä hihitellä varmaan syksyyn asti.

Mutta nyt, sopan jälkeen voikin ripistellä valmiiksi rapsakan salaatin omasta "penkistä" ja hakea unohtuneen korianterin soppaan.