tiistai 28. kesäkuuta 2011

Yksikseni yskiskelen.

Aika on taas lentänyt kuin siivilä. Kaikensorttista pilettä ja juhlaa ja muuta huttua on tässä ollut pilvin pimein. Ruokapoliittinen vääntö on jäänyt sekä omaksi että muidenkin huoleksi. Ja sehän tässä huolestuttaakin. Onneksi on noita vihanneksia niin maan perusteellisesti. Sekä kesäuusintoja.

Turautin tässä muikean kesäkeiton. Sain nimittäin torimyynnistä todella karmaisevia herneitä, joita ei voinut syödä raakana. Olivat jo ns. liian vanhojakin. Sekä jotain rehulaatua. Enkä enää viitsinyt lähteä viemään takaisin Smarketin ovenpieleen. Kauheita olivat, joten silvin koko kasan ja äkkäsin samalla, että perskeles, sommarlitkuahan tässä on kroppa huutanut monta herran tovia. Ei kun hommiin. Alitajuisesti olin hommaillut uusia porkkanoita ja svedujen kasvattaman, hetinahistuvan kukkakaalin. Kukkakaalista käytin ainoastaan pienen osan. Mausteet pihamaalta: persiljaa, salviaa, rakuunaa, timjamia, mäkimeiramia ja lipstikkaa. Kiehuttelua maltillisesti ja voita väliin sekä reilu ruittaus kermaa, ainakin desilitra, ellei jopa kaksi. Iäntäkohen. Hyvää oli. Lopun kukkakaalin tungin lopun kerman, aurajuuston sekä mustapekkajuuston jämän saattelemana uuniin muhimaan käyttökelpoiseksi. Nam, tuli siitäkin.

Eilisellä kauppareissulla törmäsin vähähiilihydraattiseen leipään. Ensinnäkin sitä en osta, vaikka kirveksellä uhkailtaisiin. Oli aika höttöisen oloinen viritys... Ja jotenkin ei vaan natsaa ajatus leivästä kun leivättömän pöydän on ihte mennyt valitsemaan. En uskaltanut (lue: monitehot jäivät kotiin) alkaa tavaamaan tuoteselostetta, kun yleensä moinen hötöllisyys merkitsee hieman leivinjauhetta suurempaa pitoisuutta jauhonparanteissa. Vaikka osa onkin ns. luonnollisia, kuten askorbiinihappo. Askorbiinihappoahan nautitaa flunssankarkotusmielessä roimia yliannoksia. C-vitamiinia siis. Täytyypä seuraavan kerran kaupassa käydessä oikeasti tutkaista... Mutta sitä minä en vieläkään jaksa käsittää, että mihin tarkoitukseen tai tarpeeseen tämä tuote on luotu?! Siihen iankaikkiseen pupeltamisen tarpeeseen, joka meitä lihavia vaivaa? Siihenkö? Vai onko jo nyt tilanne niin kriitillinen leipomoalalla, että tuotekehityksen pitää pyöriä yötä päivää, että saataisiin jengipetturivhhpoppoo takaisin leiväpöpöttäjien laveaan maailmaan. Yöhgh.

Olen ollut tässä keväimellä kallella kypärin ja muutenkin huonossa hapessa, tai sanoisinko jo, että happamuudessa. Sattunut on kaikensorttista ns. skeidaa, ja tuntuu, että kulminaatiopiste on vasta hakusessa. Positiivisena seikkana mainittakoon, että sepelvaltimotautia minulla ei kuitenkaan ole todettu. Ähä! Statiinientuputtajat, perkele. Olen kaikissa mahdollisissa riskiryhmissä sydän- ja verisuonitautien kanssa. Eli minulle järkiään työnnetään statiineja joka jumalan kerta, kun lekuriin menen. Nyt onnistui tohtori höpisemään omiaan otilla ja kas, jätin pois sitten toisetkin sokeripillerit. Toinen oli jätetty pois jo aiemmin. Viime käynnillä ohjeistettiin jättämään se toinenkin ja tintattiin listalle lisää yksi uuden uutukainen. Ja aamusokurini kohosivat kohden pilviä kuni aurinko konsa. Onneksi rasituskokeen jälkeinen soittoaika korjasi tilanteen.

Ruokavalio on jäänyt nyt himpunverran lapsipuolen asemaan tässä muussa huminassa, joten täytynee syventyä erään uuden ihmiskokeen aloittamiseen tässä kohtapuoleen. Alkuperäinen suunnitelma oli jo näin varahin kesäkuun alusta, mutta siihen eivät ole voimat vielä riittäneet. Lääkkeiden, muidenkin kuin noiden sokuripillerien, kanssa pelleily alkaa mennä jo kohta yli ymmärrykseni. Tai siis tuppaa viemään ymmärrykseni mennessään. Kun sopiva lääke jostain syystä vaihdetaan samantyyppiset vaikutukset, mutta isommat sivuvaikutukset omaavaan toiseen, niin en kyllä tajua tätä ollenkaan. Hyvä, jos tajuan olevani olemassa! No, se siitä.

Taidan vielä päivittää tuon toisen plokini ja mennä kantamaan vettä tarvitsijoille. Nokkosvettä ja muuta herkkua. Itselle jääteetä ja -kahvia.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Yllättävää, tai sitten ei lainkaan.

Olen pitänyt pitkän vapaan tästä sähinästä. Jälleen. Osin siksi, ettei ole huvittanut ja osin siksi, että kaikki muu on huvittanut enemmän kuin bloggaaminen. Mm. tuon Hontelon Aurinkonkukan valtavan tarhauksen ihmetteleminen. Siitä enemmän toisaalla. Siitä auringonkukasta. Mutta yrttejä on kivasti! Niitä on kiva laittaa grillikastikkeeseen ja salaattiinkin! Käristetyt salvianlehdet ovat erityisesti herkkuani. Niitä on kiva ripsutella nokkossopan päälle ja nautiskella hyvällä omallatunnolla. Keskustelu on muutenkin jauhanut paikoillaan, ollen ajoittain jopa äärinaurettavan rajoissa olevaa eipäsjuupastelua, jolla ei pääse edes- eikä taapäin.

Koska maailma on nyt vääränään villivihanneksia ja sellaisia asioita, härnyyksi laitan tähän nokkossopan ohjeen. Eli sellaisen vanhemman:

Litra silputtuja, nuoria nokkosenlehtiä. (on kuulkaa aika pieni määrä! vain yksi litra)
Sipulisilppua, joko vihreitä varsia, tai sitten pieni sipuli hakattuna.
Riittävästi voita
Kermaa tai punaista maitoa, parasta, jos on kunnon "navettamaitoa".
2 kananmunan keltuaista. (valkuaiset voi vaikka paistaa tai hyydyttää parin kokonaisen munan kanssa)
Ripsaus suolaa ja musta- ja maustepippuria

Sipuli kuullotetaan kevyesti ja nokkoset ropsautetaan sekaan. Tämän voi tehdä kattilassakin. Annetaan henkäistä eli sekoitellaan niin, että nokkonen vähän veltostuu. Kaadetaan sekaan kermaa/maitoa, puolesta litrasta litraan, itsestä kiinni, kuinka "vahvaa" soppaa haluaa. Maustetaan, ja tarkistetaan maku. Saostetaan keltuaisilla, joita ensin kevyesti vatkataan vaikkapa kerma/maitotilkan kanssa. Nautitaan pois kuleksimasta. Ja laitetaan siihen päälle niitä mainittuja käristettyjä salvianlehtiä.

Siinä teille. Viimeaikoina on onneksi tämä jaarittelu, nillitys, vinkuminen ja syyttely ravitsemusrintamalla himpun verran laantunut. Uskaltaa taas lukea asian tiimoilta muutakin kuin otsikot. Yhdessä vaiheessa tuntui siltä, että maailma on notkollaan kaiken saatanan donquiotea, jotka sanchoineen ratsastelevat tuulimyllyjen kolhittavina, ja järjen ääntä ei meinannut löytää mistään. Kaikkein vähiten yliopistosta. Leivänsyönnin lopettamisesta syyllistettiin suomalaiset välittömästi kertomalla, kuinka nyt joutuvat pienipalkkaiset leipomotyöntekijät mieron tielle, kun ei suomalainen syö leipää! Perunanviljelijä joutuu sossun luukulle, kun suomalainen ei syö perunaa. Ja kaikenlisäksi se tärkkelystä syömätön suomalainen kuolee vaikeisiin suolistotauteihin, pöhöön, ödeemaan, infarktiin, anafylaktiseen shokkiin, pukamiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja pusikoihin. Ihan vaan siksi, että se syö sitä, mikä maistuu hyvälle, eikä sitä, mitä teollisuus valmistaa. Ruokakapinassa olen edelleen täpöllä mukana.

Nyt, grillikauden ollessa jo parhaassa paahdossaan, on ollut lähes mahdotonta löytää kaupasta kunnon grillilihaa. Saati tehokananpoikaa. Siis broileria. Liki kaikessa on jotain ällöä lälliä. Tosin ottamalla kauppiasta ensin korvasta ja jos ei tehoa se, niin puolinelsonilla kanveesiin kaupan takarappusilla, alkaa olla hyllyssä muutakin kuin oksennuksen hajuista "marinoitua". Kalaankin ovat alkaneet valella tätä inhaa kuorrutusta. Tosin paikalliskauppiaan kunniaksi, siis sen toisen, on sanottava, että grillikastikkeita, mausteseoksia ja muuta vastavaa on laiskapaskan avitukseksi laitettu framille aika perkeleellinen määrä. On vahvaa, tulista, helvetintulista ja kuolemanjälkeistä soosia! Mausteseokset, joita lihakseen hierotaan kuiviltaan on kotomarkillakin helppo tehtailla. Joskus olen miettinyt, että olisi varmaan hyvä tehdä varastoon paria erilaisin maustein maustettua seosta, ettei aina tarvitse sekoittaa siinä ja tässä niitä ikäänkuin uniikkeina. On yleensä kaatunut silkkaan laiskuuteen. Tai rahanpuutteeseen, mausteet ovat edelleen yllättävän hintaisia!

Näin ihanan viileänä aamutuimana on mukava vain olla, tuulettaa päätään ikkunasta tulvivalla sateen- ja pakokaasunraikkaalla ilmalla, hörppiä kardemummakahvia (itse jauhoin pavut ja kardemummat) ja ihmetellä maailman menoa. Kun ei tarvitse kompuroida tänään pitkin pihaa kastelukannuja raahaten. Eikä keittää avioliiton kautta saadulle lisäosalle puuroa tai tehdä muuta aamupalaa. Eli ollaan vaan ja hengaillaan. Taidankin mennä hapuilemaan kermapurkin, ja tehdä tuohon kaffeeseen kivan hatun. Lopun kerman voi käyttää sitten vaikka mainittuun nokkossoppaan. Ruohosipulinkukat ovat muuten nyt parhaimmillaan! Salaatissa oiva lisä, kun ne nyppii pienempiin osiin.