torstai 31. maaliskuuta 2011

Illaksi kotiin

Syömisen järkyttävä keveys teki minulle tepposet taannoin äitilässä ollessani. Pistelin hyvällä halulla iäntäkohen parit herkut ja kaffen kanssa. Totta kai. Kahviaddikti suomalainen vetelee kyllä mitä vaan rautanauloista koivuntuoheen, kunhan on kahvia. Nyt oli pari kalapitoista hiukopalaa taltrikilla. Sekä tutun tättäräisen vääntämää jännittävänoloista ns. makeaa. Aika vekkuli paistos, en ole varma tahdonko reseptiä kysellä. Enkä ole varma, oliko kyseessä edes paistos vai muuten vaan pieleen mennyt leipomotuote. Ei se pahaa ollut, mutten tosiaankaan tiedä, miten sitä nimittäisin!

Olemme molemmat, äitini ja minä, lähestulkoon ammattilaihduttajia, jotka seuraavat diettirintaman viimeisiä huutoja. Huhuu. Mikään inhimilliseen viittaava ei ole vierasta ja molemmat olemme reilusti ylipainoisia, ja meillä on siihen miljoonia syitä. Parempia ja peräti vielä huonompia. Emme ajoittain usko niihin itsekään. Emme usko edes noudattamiimme ruokavaliohin. Siksipä satunnaisgeneroimme hyviä ja vielä huonompia syitä, kuin lottokone. On lottovoitto saada hyvää ruokaa Suomessa. Jollei itse tee. Ja sekään ei ole mikään tae, että saisi.

Keskustelimme keveästi kupposen ääressä nyt vellovasta rasvalisäaineruokakeskustelusta, jonka tuloksellisuus on vähän hakusessa. Myös median toivotimme  lukutaitokurssille. Ja vannoimme edes yrittävämme viritellä medialukutaitoamme astetta parempaan vinkkeliin. Siitä saattaisi olla hyötyäkin meidän kriitillisille mielillemme. Ihan kaikkeen ei kummankaan meistä usko taivu. Siitä olimme vankasti yhtä mieltä, että laihtua tarttis ja mielellään vähän sassiin. Vaikka silleen rantakuntoon ylihuomiseksi, jolloin voit olla jo lomalla. Aivot ainakin olisivat lomalla, jos moiseen kumpikaan meistä ryhtyisi. Laihdutus, painonpudotus, painonhallinta tai miksi sitä kukakin haluaa nimittää, on nimittäin melko tarkkaan samankaltainen juttu kuin alkoholismista paraneminen. Ei onnistu, ellet tee itse päätöstä. Ja molemmilla taitaa olla samankaltainen ennuste, joko tai sitten et. 

Hämmästyttävää tässä laihisteluasiassa on ihmisten ainainen hyvä usko ja toivo. Muutama vetävä kuva ja hehkutusta kuinka kaikki on toisin ja parannut, kun vetelin naamariini veden kanssa tai ilman tuotetta QGB, jolla oli mielettömän järjetön vaikutus aivan kaikkeen elämänlaadusta köntsän väriin. Suhteet paranivat ja tulivat sekä menivät. Elämästä tuli kaikki, lottovoitto ja keittiön kaatoallas. Hurra! Osta nyt ja saat ensimmäisen kuukauden annokset ilmaiseksi. Maksat vain postikulungit, puolitoistamiljoonaa. Kehon laajentumispyrkimys vissiin sitten loppuu? Ainakin viimeistään silloin, kun on todettu maksavaurio. Päätimme pysyttäytyä helpommissa ruokavalioissa. Kehittelimme kyllä hyönteisdiettiä. Että saisi syödä vain niitä tuotteita, joissa on matoja tai matoja ja muita hyönteisiä. Siinä vaiheessa, kun mainittiin metsälude, niin luovuimme senkin dietin kehittelemisestä.

Kierrätysdietti on tähän mennessä ollut parhaita mielessäni kehittelemiäni diettejä. Et saa syödä siinä kuin kierrätysmateriaaleista tehtyä evästä. Eli näkkärin voi korvata aaltopahvin kappaleilla, kipsilevystä saa kätevästi veden kanssa salaatinkastikkeen, salaatiksi kelpaavat värikkäät tapetinriekaleet ja käytetyiltä kertakäyttöastioilta kun ruokailee, niin jopa maku muistuttaa kevyesti sitä tuttua ennen noudatettua ruokavaliota! Ja pelastat maailman hukkumasta paskaan. Extremelajin tästä saa, kun ryhtyy harjoittamaan koprofagiaa. Gorillatkin tekevät niin. Ainakin eläintarhoissa. Sensijaan kannibalismia en kannata.

Eskimodietissä et sitten nauti kuin jääkuutioita ja pakastekalaa, jota ei saa sulattaa. Energia hukkaantuu kehon lämmittämiseen ja diettituotteiden pureskeluun. Sekä varsinkin kala-allergikoilla korvaavien tuotteiden etsiskelyyn. Tämä dietti ei ole erityisen ekologinen, ellei sitten muuta inuiittien keskuuteen projektin vaatimaksi ajaksi. Kyllä varmasti hoikkuisi, jos aamuin illoin joutuisi änkeytymään ahtaasta iglun ovesta sisätiloihin. Saati että saisiko itse kengät jalkaan, vai mitä ihmesaappaita ne eskimot nyt käyttävätkään. Voipihan siinä jokunen rasvamakkara vyötäröstä pudota. Hjoo.

Olisihan noita.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ikiroutaa ja idiomeja.

Eilen sohvanpohjalla maatessani katselin toisella silmälasin puolikkaalla teeveeseetä ja toisella puolikkaalla pälyilin kasaa keitto- ja muita kirjoja. Pitäsi käväistä kirjastossa jälleen ja taas. Se oli noin päällimmäisenä mielessä. Teeveesee suolsi joitain vähä-älyisiä mainospätkiä ja nehän ovat minulle suorastaan taivaanmannaa ulukomuankielisten ruokaohjelmien ohella. Kyllä, kyttää mainosten sanomaa, rakennetta ja kontekstia, jossa tuote tai mielellään mielikuva tuotteen käyttäjästä esitetään. Samoin salavihaisesti tiiraan näitä ruokaohjelmien käännöksiä, kuten toinen lukijoistani ehkä muistaa. Molemmissa on hassuuksia ihan ääneennauramista varten.

Yön yli nukuskeltuani, nimenomaan, näin aamukahvin korvalla jyrähti käsinkosketeltavasti mieleen, että ravitsemusgenressä voisi ollakin ihan aiheita mainosnikkarille a-kirjaimesta tajun tuolle puolen. Mikä ettei! Näin jo itseni palaverissa tyhjän pöydän, fläppitaulun, videotykin ja uneliaan, mutta vaivaisesti innokkaan porukan kera. Kahveeta tarjoillaan ja oheistuotteita myös. Porukka on kuin maansa myynyt ja rahansa juonut. No, mielikuvitteluni katkesi komeasti siihen, että keittokirjallisuuspino sortui naamalle. Olin kuvitelmassani päässyt jo melko hienosti pitkälle, eli saanut aikaan jonkinsortin kuhinaa eväspolitiikan parissa. Ja suutakin kuivasi, ryhdyin sohvapöydällä nököttävään kylmään kahviin. Siitä aatos jaloin konttasi etiäpäin ja muistin äkisti, että esimerkiksi minun puutteellisessa lapsuudessani ei myyty kylmää kahvia pullossa, riisipuuroa valmisastiassa eikä edes jääteetä tetrassa. Ensimmäiset mehutetratkin olivat ihmettelyn kohteena, ne kolmikulmaiset.

Tämän oivalluksen jälkeen tulin jälleen kiihtyvällä vauhdilla maanpinnan läpi ja totesin, että meille myydään enemmän mielikuvia, kuin todellista tietoa. Todellisen tiedon kanssa on kyllä vähän niinsun näinsun. Se tuppaa olemaan pölisevän kuivaa, ratisevan ja natisevan asiallista eikä se sisällä huumoria missään muodossa. Siltä menisi uskottavuus, jos huumorin kaapua soviteltaisi asiapitoisen aineksen niskaan. Kuten oletten huomanneet, eihän minuakaan kukaan usko, jos sanon, että kaalissa on enemmän askorbiinihappoa kuin appelsiinissa, ja siksi kaali on kateudesta vihreänä tuota etelän aurinkoista hetelmää kohtaan, kun appelsiini on ulukomualainen. Kohta on joku väittämässä vastaan, että eipäs, appelsiinissa on c-vitamiinia eikä askorbiinihappoa, kaalissasi viiraa.

Mitä mielikuvamarkkinoihin tulee, niihin liittyy "hyvännäköisiä" kuvia tai timmissä kondiksessa olevia inehmoja enemmän kuin olympialaisen kisailun loppuhuipennuksessa. Että kun teet niinsun näinsun niin pelastat nahkasi ja maailman. Veivaat vaan apinaharjoituksia ja petyt joka kerta, kun joko näet tuotoksesi tai katsot peiliin. Toki kaikella kunnioituksella markkinointi-immeisten sankkaa joukkoa kohtaan, mutta ajoittain ilmankossuapännii. Tämän voisi mielestäni kyllä siirtää ravintopuolellekin. Ammattikuvaajaa vaan kehiin ja kuvankäsittelijää eritoten! Enkä nyt tarkoita, että kymppikuvan hypistely albuminlehdellä tekee kuvankäsittelyn huippunimen tavallisesta perheen pienimmästä. Peräänkuulutan taas sitä maalaisjärjenhäivää, joka tuntuu ainakin virallisen totuuden vaalijoilta ja virkamieskunnan parhaimmistolta unohtuneen tyyten.

Tässäpä olikin oivallinen aasinsilta. Millähän vimmatun opilla sitä saisi virkamieskunnan tajuamaan, että uhkakuvien maalailun sijasta voisivat tulla lähemmäs meitä tavallisia ihmisiä. Eikä peljätellä maidon bakteereista. Muistelisin, että joskus aikoinaan, kun yksittäislitroihin pakattua maitoa suunniteltiin myyntiin, niin irtomaidosta oikeasti saattoi saada koleran tai muun "hauskan" taudin. Siinä ei riemulla ollut rajaa, kun oltiin vielä potta- ja ulkohuussikulttuurivaltaisessa Suomessa. Laskiämpäriä raahasivat lapsetkin ja roiskaisivat tunkiolle niin, että -noh- roiskui. Kyllähän siinä leviämistä tapahtui. Juu.

Viemäreistä osa virtaili kivasti ojissa. Lapsuudenmaisemaanikin kuului Paskaoja, jolla oli kyllä virallinenkin nimi, muttei sitä kukaan käyttänyt. Se tuoksahteli kauniina kesäpäivänä jännittävälle, sinne ei pitänyt lapsi-ihmisen mennä putoamaan eikä sieltä voinut ottaa kuin hätätilassa kasteluvettä. Kevätaikaan leijaili herkkä lokakaivon lemu sen vaiheilla. Nyt viemärit on jemmattu pois näkösältä, luonnollisista tarpeista ei kukaan puhu ääneen eikä naisillakaan ole kuukautisvuotoa oikean värisenä. Mikäli markkinointia on uskominen. Että kyllä hygieniassa on tultu parempaan päin, jopa maatiloilla. Ennen navettaan sai kuka hyvänsä lompsia missä tahansa vetimissä. Nyt tulee toppi heti rappusilla. Pitää desinfioitua ja vaihtaa vaatteet tai ainakin pukea ylle kertishaalari. Eikä äpyleihin mennä tutustumaan kovastiläheltä. Kuningatarmaisesti vaan viittilöidään, että heippa vaan, Mansikki. Raakamaitoa pitäisi minun(kin) mielestäni maanilveiljän voida myydä suoraan halullisille sieluille. Näytelistat vaan niitillä vaneriin, että kas, puhasta olj viimekin erässä maeto. Meijeristi on sen tuollaviisin mittaroinut.

Sama koskee tätä tilateurastusta. Itken verta joka kerran, kun uutinen kertoo, että eivaansaa myydä sitä herrrrrkkulammasta tai kotipotsia eikä juottovasikkaa suoraan tilan omasta aitasta. Tai tuskin enää kenelläkäään on aitassa lihatiinuja, joissa on kannen päällä emännännostettava kivi ja sisällä lihat rutkasti suolattuna ja salpietaroituina. Vaan eiköhän nykypäivänä ole jo kylmiöt. Ja sinä ääliö, joka väität, että tilateurastaminen on silkkaa eläinrääkkäystä, minä näytän esimerkin. Kattele vaikka Tanskalaista Maanjussia, siinä taannoin näytettiin, kuinka läksi vuohelta henki ja elämä. Tosin veri meni hukkaan, siitä olisi jussi jonkin pölsen kyllä valmistanut. Olisi minullakin ollut hyvä resetti. Niin nopeasti kävi: naulapyssyllä ottaan ja sen jälkeen kurkku auki. So? Kuoli nopeasti ja mistään mitään tietämättä. Ei rääkkäystä. Lihan maku taatusti toinen, kuin tehoteurastetussa. Kun mielestäni se teurastaminen vaikuttaa lihan makuun ehken jopa enemmän, kuin kasvatusmetodit.

ÄÄhhh. Taas minä päädyin paasaamaan ihan muusta, mutta siihenhän sitä oletten jo tottuneet. Eli miksei ravitsemusasioihin vedetä vähän brassaavampaa näkövinkkeliä ja aleta myymään sitä mainonnan keinoin? Sivutuotteena voisi saada vaikka terveemmin elävän kansan, kuin mitä määräys-, sääntely- ja lakipolitikoinnilla voitaisiin ehkä saada. Mainostoimistot joutuisivat kyllä tarkistamaan väitteensä moneen kertaan, ennen kuin voisi julistaa lyhtypylväissä, että tilateurastamot saavat myydä, pikkukanalat munittaa, kaikki muut myydä vihanneksiaan ja marjojaan että maitotilat kaupata sekä viljatiloilta voisi hankkia muita lisäaineita, ilman, että kuolee nurkalle. Väitteen kun pitäisi olla viranomaisen hyväksymä...aha, joo, palataan siis takaisin alkupisteeseen. Taidan mennä juomaan kupillisen kuumaa, kun ajatus pyörii vaan samaa holtitonta rataansa.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Ilmojen halki sekopää entää.

Tööttäsin ottani vaspuukissa suoraan pronutritionistin linkkaamaan uudisointiin. En puhu nyt siitä, että pronutritionist tai uutinen ontuu. Oli vaan sellainen uutinen, joista olen vouhkannut tässä epäjärjestykseisessä ja omituisesti polveilevassa bloggausmaailmassani. Koski nimittäin "lääkkeenomaisia laihdutustuotteita", juuri niitä ihmeitä ja kummia lupaavia pillereitä ja pullereita, joita syömällä saat upean vartalon, laihdut vaivattomasti mitään asialle tekemättä, syöt vain niitä hemmetin pillereitä. Ja samalla pelastuu mailma ja kaikki. Niilin tulvat palaavat, Kaksoisvirtain maasta nousee uusi kuningas, löydetään muutama uusi manner ja meritie Intiaan lyhenee tuhansia merimaileja. Juurikin näin. Lupaukset, joita näiden tököttien mainokset suoltavat simmujemme nähtäville, ovat tuota luokkaa. Ota vuoteesi ja käy!

Oletteko panneet merkille, että kaikki nämä ihmepillerit ovat suunnilleen saman näköisiä, kokoisia ja makuisia, juuttuvat kurkkuun samalla tavoin ja saavat kakomaan. Maksavat suunnilleen yhtä paljon ja markkinoinnin hoitaa sama yhtiö? Ettekö? No, miksi sitten ostatte niitä? Johonkinhan se huomio pitää kiinnittää, jos ei muuta niin näihin edellämainittuihin. Minä? Jaa, mää vai? Eeeheeii...en-hän minä nyt niitä ostele. Hah! Mistäs moinen luulo?! Kyllä, minä olen patalaiska, erilaisilla addiktioilla varustettu ja hölmökin vielä, olen ostanut näitä ihmepillereitä. Huonolla menestyksellä. Parhaiten olen saanut tulosta vyötärönseudulla aikaan, kun kärvistelin paastolla. Ajastaika sitten tuli muotiin "paastopaketti" ja niitähän kanniskelivat kaikki itseäänkunnioittavat bikinikuntoonpyrkijät. Joita keräiltiin virkoamaan tavaratalojen naistenvaateosastojen lattioilta tämän tuosta. Vyötärö melkein näyttäytyi, mutta paikkaseutu palasi ennalleen aika pian. Nyt raihnainen raatoni ei enää sallisi moista rääkkyytä.

Kihisin tässä pari päivää ankarassa kanttusessa. Addiktioni numero viisi, siis alkoholismi, sai yliotteen lauantaina. (Huomatkaa, alkoholin kanssa läträäminen tulee vasta sijalla viisi) Kuten edellisessä potsissa kerroinkin. Eilen join vielä kolme viimeistä tölkillistä kepardia saunan päälle. Kun niin kuuluu tehdä. Juoda saunakaljat. Höh, miten niin kuuluu? Jos suomalaiskansallinen perinne vaatisi saunan päälle nykäistäväksi lauantaiehtoona tahi muuna saunontapäivänä vaikkapa korttelin viinaa, kilon suolasilakoita ja kapan naurishaudikkaita, niin varmaankin niin toimittaisi jokapahisessa suomalaiskansallista perintöä kunnioittavassa kodossa. Kuten nyt tämä saunakaljaperinne osoittaa.

Joku kaahotti, taisi olla peri-inhokkini Kiminkinen, että viina tappaa kohta enemmän työikäisiä suomalaisia, kuin mikään muu tauti yhteensä. Lienee paikkansapitävä tieto. Samoissa urissa meni myös jompikumpi iltapäivälehdykäinenkin, että suurin syy lihomiseen on viinanhuuruiset ainekset. Jepjep. Suomessahan nauretaan kännihuumorille. Se on jotenkin hyväksyttävämpää, kuin jonkun muun sortin huumori. Känniääliö saa urveltaa ihan mitä tahansa persvako paistaen ja maha rellottaen, mutta teepä sama selvistepäin! Puhelias suomalainen on melkoisella varmuudella kännissä tai vähintään ainakin kankkusessa.

Sellainenkin uutinen vaeltelee, että suomalaiset ovat pohjois-Euroopan lihavin kansa. Mistähän SE johtuu? Ei kaikkea viinan kirojen syyksikään voi laittaa, eikä rasvaisen ruokavalion. Kun (jos) menet jonnekin ns. ulos syömään, niin maku puuttuu sapuskasta, siitä varsinaisesta että kastikkeesta. Eipä ole voita, ei kermaa. Jälkkärijuustotkin ovat kevytjuustoja, jotka narajavat ällöttävästi hampaiden välissä. Eivätkä maistu kuin pakkausmateriaalilleen. Nälkäkin tuppaa jäämään kalliin evään jälkeen.

Minä en yhtään ihmettele, että kansakunta käy reippaana rekkain alle, kun mikään ei maistu ihanalle. Siinä leivänmurut suupielestä pöllyten sitä sitten ihmettelee, että ihokin se kuivuu omituiseksi korpuksi vaikka kuinka tahkoaa oliiviöljypohjaisia voiteita ja linimenttejä nahkaansa. Pölykeuhkon ja allergianhan siitä saa. Varovainen tietty olla pitää. Eikä siirtyä rasvattomasta maidosta kahvikerman kittaajaksi. Suomessa kyllä juodaan maitoa ruoan kanssa, mutta onko se välttämätöntä? Tilasin tässä eilennä raakamaitoa, ja suunnittelin käyttäväni sen "viisaasti". Teen osasta koe-erän kotijogurttia ja osan nautin aamupalalla "aamudrinkkinä", mitään siihen lisäämättä, paitsi ehkä vähän kahveeta.

Vähän näyttää siltä, että mikä tahansa on sekä terveellistä että laihduttaa vaivatta, kunhan se oikein markkinoidaan. Johan se sepänemäntäkin tiesi, että kun leipaisee limppuun kiven, niin paino lisii ja muoto pysyy, muttei se silti syötäväksi kelpaa. Puukko pirstoutuu ja kiukku kasvaa. Vähän samansorttinen tilanne on näiden pilleripurnukoiden kanssa. Täyteaineita enimmäkseen. Ja eee-koodeja. Mikään ei varsinaisesti ole vaarallista. Eihän kivikään ole vaarallinen, se vaan ei kuulu ihmisravintoon. Varislinnut ja muut siivekkäät kyllä tarvitsevat kupuunsa jauhinkiviä. Meillä on hampaat. Jos ei ole, niin vähintään raastinrauta löytyy. Voisihan sitä keräillä hiekoitussepelikasasta somimmat sepelinkappaleet, päällystää sokerilla ja purkittaa. Eiköhän niilläkin joku laihtuisi. Tai ainakin sen jonkun ostajan kukkaro. Kova hinta vaan purnukalle ja kunnon markkinointi, niin eiköhän hetimiten uskonsoturit lauko paikalle tuotetta kehumaan.


Mutta, jospa sitä menisi ja sekoittaisi itselleen tässä odotellessa a) salaatin b) jogurttia tai c) sopan. Jokaiseen on aineksina samat asiat! Heh.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ilkeästi rempallaan.

Tässä kun on pari viikkoa nähnyt sekalaisia ja -via painajaisia ra-vit-se-mus-te-ra-peu-tis-ta, niin tulin ajatelleeksi, että mikä se on sellainen asia, joka minussa herättää uinuvan perkeleen. Siis sekä minussa että vastapelurissa. Olen huomannut, että ammatti-ihmisissä on eroja. Toiset onnistuvat ja toiset eivät onnistu. Pari tyyppiä selkeästi on kokenut minut jonkinsortin "Marshmallow Man" -tyyppiseksi kummajaiseksi. Marshmallow Man vaappui leffassa Ghostbusters. Kyseisen leffan voisin vilmatiseerata uudelleen, minä vastaan muut. Mutta joku pikku asia käytöksessäni tai tavassani ilmaista itseäni saa toisen osapuolen hyökkyylinjalle.

Sitäkin minä olen pohdiskellut, että minkä vimmatun takia nyt soditaan ruokasotia? Mikä tekee niin herkäksi sen, että ruoka on tavalla tai toisella osallisena uutisointia vähän joka rintamalla. Siinä se tuli taas, rintamalla, selvää sotasanastoa. Minua viisaammat ihmiset bloggailevat sinne ja tänne, kommentoivat ja patoavat kuohuntaa. Minä puolestani nypin niitä paikkoja padosta...ajoittain ahkerammin. En oikein jaksaisi jauhaa lisäaineista ja oikeista aineista puolen puupennin vertaa, mutta kiva noita kirjoituksia on lukea. Ja katsella Ahopellon ruokajuttuja. Teeveeseestä.

Minä tyydyn tässä nyt kuohumaan ja kitisemään syömisen sietämättömyydestä. Sekä syömään. Niin vimmatusti. Ihmisessä on jokin sisäänrakennettu juttu, joku kääntöovisysteemi, että ovi ei aukeakaan normaalisti. Ovi saattaakin aueta molemmista laidoista, alhaalta ylöspäin tai muuten vaan oudosti. Pyöröoven tapaan avautuva ovi mahdollistaa pakomatkan välittömästi. Parin muun avautumismallin kanssa joutuu mietiskelemään hieman enemmän.
Tällä meinaan sitä, että aina eivät kaavan muotoon puristetut asiat ole sille vähemmän kaavamaiselle asialle parhaat. Puhun siis kehosta. Siitä, joka pitää aivot elossa. Lienee niin, että koska ruoka on niin eloojäämiselle oleellinen, että sen kanssa tulee enemmän primitiivireaktioita, kuin minkään muun asian. Rahastakaan ei tapella samaan malliin kuin ruoasta. Ruokaa hallitseva hallitsee muita. Kaupanteko varmasti on alunpitäen alkanut ruoan vaihtamisesta kaverin kanssa. Olen siitä aivan varma!

Sekavien aatosteni keskellä aina silloin tällöin puhkeaa kukkaan erilaisia nuppuja, joista saattaa jopa olla iloakin. Ainakin minulle. Se, mikä on viime kuukausina valjennut, teki minulle erittäin hyvää. Ja se ei ole kaukainen ranta, se. Olen jupissut itsekseni kohtuullisuudesta ja kohtuullistamisesta. Ja nyt on hyvää aikaa ihmetellä sellaista asiaa kuin myrkkyjen poisto kehosta. Jotkut semmoistakin harrastavat, hjoo. Samalla hengittävät pakokaasuista paksua ilmaa ja tunkkaisten kuntosalien erisorttisilla kemikaaleilla vahvistettua ilmaa. Levittelevät kehoonsa kuitenkin rasvaa pintapuolelle, meikit naamaan tahi partavedet sun päiväiset. Työntävät suuhunsa muutakin kuin detoksaamiseen kehiteltyä luumumehua. Voisihan sitä välttää myös näitä pintapuolelta tulevia myrkyllisiä aineita.

Siis mietin myös tätä luontaista ahneuttamme. Ahnehtiminen on minusta niin perustavanlaatuinen ominaisuus, että se ilmenee hienosti muun muassa seisovassa pöydässä ja varsinkin risteilylaivoilla. Siellä hoipertelevat mummot, vaarit ja lapsenlapset täysien lautasten kanssa. Ainoastaan lapset pitävät syömisensä suunnilleen rajoissa. Aikuiset ahtavat maaruunsa kaikkea niin, että siinä jää Adam Richman toiseksi, että heilahtaa. Sillä ruokamäärällä olisi neljäkymmentäluvun lopulla elänyt pari viikkoa! Ja tätä ilmiötä on myös työmaaruokaloissamme. Kun nyt sanon työmaaruokala, niin monelle tulee mieleen raksan raavaa miehet pottumuuseineen ja lenkkimakkaroineen. Ehei, kyseessä ovat nämä kaikensortin sodeksoamikat, jotka vääntävät tuhansien äitien ruoat. Hyvällä voitolla ja halavalla. 


Kyynisyyteni terveystuotteisiin suhtautumisessa on saavuttamassa lakipisteensä. Parin viime vuoden aikana nk. terveysvaikutteisiin ja terveyttä edistäviin tuotteisiin törsäämiseni on alkanut hiipua. Samoin usko. Alkaa usko horjua myös näiden ravinneasioidenkin kanssa. Maailma pelastuu ja kroppa kohenee, pierut pahenee ja saat kolme lottopottia perätysten, kun sotket lautasellesi ja lasiisi juuri näitä rekisteröityjä tuotemerkkejä. Rakkaus on ohi, kuten huomaatte. En enää jaksa häkeltyä maailman parhaiden ja puhtaimpien tuotteiden hurmasta. Päin vastoin: miksi ihmeessä pitää laittaa suuhunsa jotakin, joka ei vain kertakaikkiaan maistu? Tietenkin hypen alussa ja hurmoksen ollessa syvimmillään, sitä pomppaa metrin ilmaan ja huutaa iskulauseita kaikkiin ilmansuuntiin. Mutta sen, mikä nousee ylös, on myös palattava alas. Niin tässäkin käy. Ruokavalion muuttaminen on pitkä ja hankala prosessi, joka toisilta sujuu näppärästi ja toisilta sitten kitsaammin. Kuten minulta.


Olen huomannut tässä itseäni rehellisesti tarkastellessani asioita, jotka tekevät elämästä hirmu jännittävää. Ensinnäkin, inhoan auktoriteettejä ja hallintaa. Ulkopuolelta tulevaa kokemusta, siis sitä, että joku tulee ja kertoo, että kun teet niin näin ja vielä noin, niin kas vain! valaistut ja tulet jumalaksi, jota opetuslapset seuraavat maailman ääriin. Se ei anna oivalluksen ja onnistumisen hyrskäyksiä. Minulle sopii mukavammin se, että on mistä ottaa. Eli ruokavalioiden seisova pöytä. Jos nyt ajattelen itseäni vaikkapa rav...noh, terapeuttina, niin tarjoilisin minulle vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Olen ikäväkseni huomannut, että minulle ei oikein sovi tämä Atkinsmalli. Joudun soveltamaan melkoisesti. En myöskään pysty napostelemaan leipää ja sirkushuveja määrättömiä määriä. Eli ruokapöydässä pitää olla makua, muttei makua. Apuva, siis mitä!? Että joudun keräämään ateriani kasvisten ja vähärasvaisen proteiinin ympärille, vältellen siis sekä rasvaa että hiilihydraatteja. Ei onnistu. Ei, kun onnistuu. Alankin taas näin keväimen korvalla tehdä ihmiskokeita itselläni.

Jostain luin pätkän karppaamisesta ruisleipä toisessa kädessä. Oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että hiilihydraattien vähentäminen ei ole karppaamista vaan sille olisi pian keksittävä samanlainen yleistävä nimitys. VHH on hyvä, mutta pelkkä kirjainyhdistelmä ei mielestäni kuvaa tyylisuuntaa. Ja kaikki muut tuntuvat ihan liian pitkiltä. Tietenkin on mitä mainioin asia, jos aletaan välttää valkoisia juttuja ruoassa ja sen takia joko sanon, että olen allerginen tai välttelen valkoisia. Usein sanon vain vältteleväni valkoisia. Sekä sokeria että jauhoja että ryynejä ja muita ruoka-aineita. Katsokaapa jolloinkin, mikä kaikki on valkoista. Siihen kuuluu myös maito ja piimä...

Lomakin pukkasi tähän väliin. Teki hyvää. Tosin minulla on nyt itseaiheutettu väsymystila. Totaalinen sellainen. Hallinnoivan entiteetin elämässä tapahtui paljonkin surullisvoittoisia asioita jokin tovi sitten ja sen jälkeen vielä kyttyröi päälle loma, joka meni tehokkaasti avioliiton kautta saadun lisäosan kanssa lähimatkaillessa. Mm. autokorjaamolle ja takaisin. Itärajanpintaakin nuolaistiin, kevyesti. Autolla. Likimmillään rajaa oltiin Miettilässä. Kilauta linkkiä. Törsäsimme siellä oikein huolella ja nyt on mistä sipaista. Vähän tuli ns. puun takaa tämän tilamyymälän olemassaolo. Kiitos tutuille siitä! Nyt on luonnollisesti kasvanutta lihaa, jossa on raviteet kohdallaan. Tilasin netistä myös kassillisen muuta luomua. Toki kotiin kuljetettuna. Eritoten odottelen raakamaitoa. Mutta pelkästään tällähän sitä ei raihnainen raatoni pelastu, että siirtyy mässäilemään luomulla. Testailenpahan vain, että huomaavatko sofistikoituneet makukeräseni eroa luomun ja "tavallisen" välillä.


Ai niin, löysin perjantaina baarikaapista konjakkia, punaviiniä, valkkaria ja puolikkaan votkan. Eiliseen aamuun mennessä olin vedellyt koko kompanian iäntäkohen, syönyt äärimmäisen omituisesti ja saanut sivuvaikutuksena kammottavan krapulan. Krapulapäissäni tilasin pizzaa. Olen helvetillisen väsymyksen kourissa, koska rääkkäsin itseäni tekemällä kaiken väärin yli 48 tunnin ajan, mutta toisaalta sain myös tintattua pari-kolme asiaa nolla-asentoon. Turvotuksesta kun vielä pääseen eroon, niin olen todella onnesta soikeana. 

Ja kaikille ra-vit-se-mus-te-ra-peu-teil-le tiedoksi, tarkistakaa myös asiakkaanne lääkitys. Saattaa kuulkaa olla, että siellä piileskelee kolesterolia nostavia lääkkeitä. Ja Massun vankka mielipide on, ettei ole mitään järkeä siinä, että lääkkeiden nostamaan kolesteroliin määrätään kolesterolilääkettä. Vaahtosi Kiminkinen mitä tahansa. Sekä mietiskelkää myös sitä, että kun monen ihmisen johtoajatuksena on päästä helpolla, niin miten saisitte väännettyä ne hirmuhienot ajatuksenne helposti tajuttavaan muotoon. Orto-, ano- tai muuhun reksiaan taipuvaiset noudattavat ohjeita orjallisesti ja sitten on pieni joukko kaltaisiani ikikapinallisia, jotka tekevät asiat juuri päin vastoin kuin sanotaan. Eivätkä kuuntele. Siinä haastetta kerrakseen.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Injektioliesi ja muuta avaruusromua.

Ostitko Luomua? Eikö maistu? Mitä? Eikö olekaan Luomu, kuten äitien tekemää? Eikö maistu välipalalle, mitä söit, kun äiti ja iskä oli duunissa? Eikö se Luomu olekaan sellaista, miten sitä on mainostettu! Herranjestas! Joku nyt heti tilille tästä huijauksesta! Mautonta köntsää myydään Luomuna! Eihän tätä syö naapurin laporatorionnoutajakaan vinkumatta! Tehkää jotain!

Ei hätää, ainahan voit ostaa pussillisen lisäaineita! Kaupan hyllillä asuu kaikensorttista pussukkaa, jossa piilevät kaikki mahdolliset arominvahventeet ja lisäaineet, joilla saat teollisen maun kotona tehtyihin ruokiisi. Ja aivan ilman arroganttia katsantoa! Ei tarvitse käydä yhdessäkään blogissa lukemassa, kuinka on kamalaa, kun lisätään lisäaineita ihmisravintoon ja saadaan se maistumaan ties miltä. Eikä tarvitse mennä iltapäivä- ja terveyslehtien uutisointeihin, että lisäaineet on karmeita ja tappavat talossa ja puutarhassa. Ei tarvitse kuunnella ensimmäistäkään telsaohjelmaa(eihän niitä kukaan katso, kun telkka on vaan auki), että mikä se nyt on vaarallista, hirveää ja vastustamisen arvoista. Vähän niinkuin ydinpommit ja ydinvoimalat täällä maanjäristysten keskellä Suomessa.

Hetkinen, nautin katastrofeilta suojelevan joditablettini. Hei, siinä ei ole yhtään rasvaa! Otan toisen! Eikä lisättyä sokeria! Otan vielä kerran kiellon päälle! Kyllä nyt pysyy pystyssä kinttu ja talo, eikä tule maanjärjestys Suomen lähellekään. Sitä magnitudilla ottaan, joka vahakabinettia muistaa.

Enivei, siis Luomu (rekisteröity tavaramerkki) saattaa todellakin maistua omituiselta. Varsinkin, jos olet einesevästä pistellyt koko pienen ikäsi. Lisäaineistus ei kaikilta osin todennäköisesti ole pahasta, mutta varoa sitä kannattaa. Ainakin hemmetinmoinen suolaaminen todennäköisesti pistää janottamaan saatanan tavalla. Noudata siis ohjeita, ettet suolaa itseäsi turvoksiin. Tai jostain syystä pelkistetty lihan, kalan tai vihannesten maku tuottaa outoja viboja. Kyseessä on vain siis maku, joka on siinä lopputuotteessa, mikä loppukäyttäjän haarukkaan pistäytyy. Uudenlainen elämys kaikin puolin! Jotain, mikä on juuri sitä, millaiseksi se on tarkoitettu. Kummallista! Ei lisättyä mitään! Revi siitä!

Alan olla lopen kyllästynyt näihin postauksiin, että inhoan lisäaineita ja olen raakaruoan kannalla, en halua syödä kuin sitä tai tätä ruokaa, en osta mitään, enkä syö, enkä tee. Enkä varsinkaan vaivaudu ajattelemaan itse, vaan teen niinkuin muutkin ja varsinkin silloin, jos joku muu osoittaa kaikkein helpoimman tien. Mitä, että haluat luomueineksiä, kun ne on niin nopeita ja helppoja? Ja luonnollisilla lisäaineilla? Niillä, joita ei merkitä E-koodeilla? Siis nyt alkaa kuule pinna kärventyä.

Miksi kaiken pitää olla nopeaa ja helppoa? Eikö enää voi ajatella, että voisi tehdä jotain alusta pitäen, itse? Tästä olen keuhkonnut pitkin matkaa, ja totean taas jälleen olleeni ihan perkeleesti aikaani edellä. Nyt alkaa blogistan täyttyä saman suuntaisista ja samanlaisista bloggauksista, joita olen tämän höttöpäisen törinäni tällännyt täyteen. Eee....! Pitäisikö sittenkin kaivautua jonnekin poteroon ja olla hiljaa, ja antaa muiden viisaampien ja jo gloriaa hommanneitten blogata näistä ikuisuuskysymyksistä vastakin? En tiedä, mutta sen tiedän, että keskustelu lisäaineista alkaa saavuttaa lakipisteensä ja katkeaa omaan mahdottomuuteensa pikapuoliin.

Keskustelu tulee kyllä jatkumaan, mutta se jatkuu niin, että nyt aletaankin pilkkomaan ruokaa ravintotekijöihin, ja kinaamaan siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Mikä on parempaa ja mikä vielä parempaa! Siinä kuulkaa sapelit kalisevat ja hinnat nousevat. Ruoasta tulee vielä elitismin mittari. Tavalliset ihmiset, joiden kuukausituloraja menee tuossa 1500 eurossa, mättää edelleen eineksiä ja puuroja. Kun ei ole varaa ravinteikkaaseen ruokaan, joka on riistaa ja luomua. Maitoakin ostetaan kohta pimeästi, kun ei enää tiloilta saa ostaa. Eikä ruoka ole enää ruokaa vaan ravintotekijöitä, joita sitten hifistellään pinseteillä ja kirjevaa'alla, että saadaan muka kaikki hyvät aineet kehoa kurmoottamaan! Supraruokaa! Oooo!! Ja maailma pelastuu! ...ja minä, eritoten ja kauppias! Ja saattaahan se kehitysmaankin tyyppi saada parit roposet enemmän hyppyseen, että voipi meille tarita näitä ihanuuksia, sieltä toiselta puolen maailman ääriä. Levottomaksi menee ja näyttää mopokin taas karkailevan motarille. Taidan tarkistaa noitaliemeni ja painua pehkuihin.

JÄRKI KÄTEEN JA PÄÄHÄN. PERKELE. Ette varmaan äkänneet, että minua on alkanut vähäsen ärsyttää? Pinna vaan paloi pikkuisen.

Innostunut sonni, välispiikki keskiviikolle.

Sisältää mainoksia, kehumista, kiehumista, pakasteita ja muuta sälää.

Tässä seikkaillessani vaspuukin ihmeellisessä maailmassa oli toveri Ani växännyt herkullisen kuuloisen härjänhäntäsopan. Mikä ettei! Häränhäntiä on syötetty nykymaailmassa pääasiassa koirille. Mutta ne saavat herkutella siis niin hyvällä eväällä, että ei paremmasta väliä! Vesi tulee kielelle, kun ajattelinkin soppaa. Varmaan pitää karauttaa kaupalle vaatimaan härjänhäntiä! Tuossa kaveriltani kuulin jokin aika sitten, että Kirkkonummen pohjoisen osan eläjillä on erinomainen luomuun panostava kauppapuoti. Mainostetaanpa tässä sen verran, että Jonttessa kannattaa vierailla, jos Lapinkylään sattuu matka käymään. Mainosten mukaan löytyy luomupossua ja -nautaa, porobokseja on saatavilla. Lähituottajien tuotteitakin löytyy! Mikäs sen hienompaa. Toivoa sopii, että jatkaa samaan malliin.

Innostuin niin kovasti tästä ajatuksesta tehdä soppaa, että kaivoin äsken, kesken kirjoittamisen, pakkasestani kasan säästelemiäni luita. Kyllä, ostan ajoittain luullista lihaa, josta perkaan luita pois. Pakastan luut ja aikanaan keittelen niistä soppaa tai lientä. Nyt ajattelin tehdä herkullisen kolmen luun keiton. Ja mitähän siihen tulee? Ans kun mä mietin!
Näillä näkymin tulee lampaan rintapala luineen, porsaanluita ja naudanluita, joista ensin menevät kiehumaan pelkät luut, uunin kautta. Lampaan lihat perkaan pois ja keitän nekin, kunhan liemi on muhinut riittävän kauan. Sekaan muhimaan erilaisia sipuleita, porkkanoita ja mausteeksi maustepippuria, laakerinlehtiä, meiramia ja rosmariinia. Ehkäpä chiliäkin! Kaalia toki myös pitää laittaa, kun on lammastakin. Mutta myöhemmin.
Eli luut irti ja paahtumaan uuniin, niin, että ovat kivan ruskeita. Sen jälkeen vettä isoon kattilaan, johon luut pannaan kiehumaan. Itse käytin kymmenen litran kattilaa, koska luita oli aika paljon, enkä viitsinyt niitä juurikaan pilkkoa. Keitetään kauan. Eli vasta iltamyöhällä pääsisin itse asiaan, mutta taidan vaan antaa muhia aamuun ja sitten tehdä sopan loppuun! Pitkän kaavan kautta. Huomiselle on siis heti aamusta puuhaa. Gulassintyyppiseltä alkaa vähän vaikuttaa mielikuvituksessani.

Vähän pitää muistaa mainostaakin, kuten yllä olevasta huomasittekin varmaan jo. Mikä ettei. Onhan se niin, että saattaapi olla avitustakin lukijahenkilölle pikkiriikkisistä mainospläjäyksistä! 
Varpun ja Kukka Laakson Maanantaisoturit on ilmestynyt. Siinä teille aloittamisen lykkäämisestä ja treeniohjetta kahvakuulailuun. Tietenkään en ole lukenut, kun ei vielä ole hyllyssä tämä opus. Vielä.
Oman Alennusviikkoseikkailuni vaiheita voitte seurata Hiilaritietoisista. Melkoista menoa on tällä vuoristoradalla. Heh.

Törmäsin Vaspuukissa myös elämänohjeisiin, josta kiitos Veteraaniurheilijalle. Siinä linkki blogiin, ohjeet ovat sieltäkin luettavissa. Mutta kopaisin ne tähänkin täytteeksi, on sen verran kiirus keittiöön ja ulkoilemaan tuonne kauniiseen keliin! Silvupleetä vaan, ottakaapa vaikka ja tulostakaa johonkin framille.
Veteraaniurheilijan elämänohjeet, herran voi tilata keikalle vaikka firman virkistyspäivään:

  • Käytä älliä (täytä jääkaappi luonnollisella ja laadukkaalla lähiruoalla)
  • Jos ei voita, niin häviää (voi antaa ruoalle makua, voit syödä kohtuullisesti voita, älä luota aidon voin korvikkeisiin kuten esim margariiniin ja kevytlevitteisiin, terveysviranomaisillamme on ollut jo pitkään pallo hukassa ravintorasvojen suhteen)
  • Juu juustoille (älä ihmeessä pilaa makunautintoasi kevytjuustoilla, juustoissa pitää olla rasvaa!)
  • Vältä hiilihydraatteja (leipä, makaroni ja muu hiilihydraattipitoinen ruoka lihottaa salakavalasti, koko tämä hiilihydraattisirkus on sekoittanut monen ihmisen nälänhallinnan)
  • Munalla pärjää (ota tavaksi nauttia kananmunia, luonnon omaa nerokkaasti pakattua ruokaa)
  • Riipaise riistaa (aina kun on mahdollista, syö riistalihaa)
  • Kahmi luonnon kalaa (syö järvi- ja merikalaa vuorotellen, välillä pieniä sinttejä, välillä enemmän senttejä kehiin, mutta muista arvokkain kala ui vapaasti luonnossa)
  • Oivallista oliiviöljyä (Välimeren ruokavalio on terveellinen, joka osittain johtuu siitä, että käytetään runsaasti hyvälaatuista oliiviöljyä)
  • Sano juu juureksille, ei eineksille (vihannekset, juurekset ja tuoreet hedelmät ovat terveytesi perusta, eniten terveyttäsi saattaa nakertaa vaivattomasti valmistuva einesruoka)
  • Metsämarjoista terveyttä (ota kourallinen mustikkaa, toinen kourallinen puolukkaa, kaada vesilasiin, sekoita sauvasekoittimella, lisää vähän vettä, mutta ei yhtään Koskenkorvaa, juo aamuin illoin - terveydeksi!)
  • Juo riittävästi vettä (on etuoikeus asua maassa jossa vesihanasta tulee ökyrikkaalle öljysheikillekin kelvollista juomaa, aloita ruokahetkesi juomalla lasillinen raikasta vettä)
  • Liiku henkesi edestä (ulos luontoon, käytä olohuonetta kuntosalina ja harrasta usein aivojumppaa)
  • Laihduta jos olet ylipainoinen (ylipaino on terveysriski, kohennat elämänlaatuasi ja pysyt terveempänä normaalipainoisena)
  • Nuku riittävästi (väsymys vie ilon elämästä, rauhallisen yöunen ja tarvittaessa iltapäivänokoset valitsee jokainen terveystietoinen ihminen)
  • Nauti ystävien seurasta ja rakasta myös itseäsi (et pärjää elämässä yksin, hoida ystävyyssuhteitasi, itsetuntoasi nostakoon havaintosi ainutlaatuisuudestasi, maailmassa ei ole toista samanlaista kuin sinä, anna tilaa kaikille ainutlaatuisille)
  • Ole ystävällinen (käytä hunajaisia sanoja, sillä milloinkaan et tiedä milloin joudut syömään sanasi, makeita sanoja on mukavampi syödä kuin katkeria tavuja väkisin niellä)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Imakkeesta toiseen käy orpohenkilön tie.

Että jotta, tässä kun olen länkyttänyt ravitsemushitlerini käytöshäiriöistä, taidanpa pohtia asianlaitaa vähän toiseltakin laidalta. Tai ehkäpä vaikka muutamaltakin kanttikiveltä. Kyllähän se totta on, että jokainen henkilö tai etäisesti sitä muistuttava peilaa maailmaa omien kokemustensa ja kokemattomuuksiensa kautta. Minä tietenkin oman lihavan itseni kautta. En mahdu enää kuin peilikaapiston peileistä kokonaisuutena näkymään, vessan peilistäkin saa ensin katsastaa naaman toisen ja sitten vasta toisen puolen. Onko tuo mikään ihme, että terapistilla alkaa sormet syyhytä ruokavaliooni puuttuakseen. Ja minä olen sentään laihtunut monta kiloa. Monta kertaa. Useamman kymmenen kiloa, jos tarkkoja ollaan. Ainakin sata. Hankaluudet alkoivat jotakuinkin kymmenen vuotta sitten. Ehken jopa jo aiemmin.

Se, mitä on sanottava terveydenhoitohenkilöstön puolustukseksi, on se, että ilmeisesti jossain on iso aukko. Toiset sanovat sitä ja toiset tätä. Yksi lääkäreistäni oli sitä mieltä, että hiilihydraatit alas (tästä on n. 6 vee) ja heti perään vaihtunut toinen tohtorinna oli sitä mieltä, että eeeheeeiii! Sitä saa syödä ihan kaikkea, sokeritautinenkin, nykyruokavalio on sellainen. Sekaisinhan siinä menee kuin seinäkello. Sitä on kokoajan varttia vaille. Asiasta on pitkin matkaa tehnyt hankalan se, että ajoittain ei tiedä mitä uskoa. Tässä olisi oiva tilaisuus syyttää mediaa. Etelän mediaa. Mutten nyt käy sille mutaiselle ja pettävälle polulle. Uutisia kun terveys- ja ravintorintamilta tulee tämän tuosta ja entistä sekavampana vyyhtenä. Haarukoi siitä sitten se totuudellisin ja paras. Kun itsekään et oikein tiedä, miten se kroppa toimii. Mutta kokemus karttuu ja itsehän sitä on omien toimintojensa paras asiantuntija.

Aamuisin on välillä todella vaikea saada alas mitään älyllistä ihmisravinnoksi kelpaavaa. Jostain kumman syystä, vaikka illalla laitan valmiiksi kasan evästä, ettei tarvitse näin aamutuimaan mietiskellä, että mitäpäs tänään pistelisin. Aina ei onnistu. Venytän aamupalaa brunssin puolelle. Ei vaan maistu. Toisinaan sitten maistuu senkin edestä! Vaikka kuinka yrittää pitää ruokarytmiään tasaisena. Ja tilanteessa ei auta, että saan kimppuuni vouhottajan, joka paasaa kolmen aterian ja kahden välipalan puolesta. Kun ei uppoa. Liikunnan lisääminen on aika kivuliasta. Nyt olen siinä tilanteessa, että jos vielä hieman hillun tuolla alatipehmenevässä lumimassassa, niin tarvitsen pian pekkaniskan hakemaan minut pois. Ei ole yksinkertaista tämä, ei. Ja älkää jukoliste ehdottako uimahallia. Niihin virtsaliemiin ei minua saa edes kännissä lillumaan. Olen tässä miettinyt, että mitä voisin itse tehdä sille, etten siedä tätä ravitsemushitleriä samalla tontillakaan. Varmaan pitänee hakea rauhoittavia seuraavaa reissua varten. JOS sinne luuni rahtaan.

Olen mietiskellyt ahkerasti sitäkin, että mikä siinä ravitsemusterapistissa minua oikein vihloo. Ehkä se innokkuus ihmeiden tekoon. Viimeksi tuli päälle kuin juna ja oli ihan kaikesta eri mieltä. Jos olisin saanut suunvuoron vähän taajempaan tai henkilön edes kuuntelemaan, mitä minulla olisi sanottavaa, niin ehkä käynti olisi mennyt vähän paremmin. Nyt ollaan tekemässä "parannusta" mikä kuulostaa kivasti keskitysleirimeiningiltä.  Tai hihhuliherätykseltä. Minussa kun on niin paljon korjattavaa, että ruoasta pitää poistaa ruoka ja maku. Ratkaisukeskeisyys näyttää olevan vain hänen ratkaisujensa varassa. Eikä minun oivallusteni. Tosin hankaluuksiin törmätään siinä, että pystyn argumentoimaan vastaan, koska likimain kaikista laihdutusmetodeista on kokemusta. Sekös se ammattilaista sitten ärsyttämään?! Mikä ettei. En koe käyntejä mitenkään rakentaviksi, sillä jos aletaan jyräämään sanomisteni yli jatkuvasti, niin siinä unohtuu se asiakkaan asema. En suosittele tätä metodia kenellekkään tätä lukevalle ammattilaiselle. Vaikka asiakas olisi kuinka ärsyttävä. Kuten minä tunnun hänen mielestään olevan!

Edellä kuvailluissa asioissa on minulle myrkyllistä se, että alan laittaa hanttiin, en enää jaksa kuunnella enkä halua kuunnella, koska rakentava keskustelu puuttuu. Alan höpistä omituisia ja heittäydyn vekkulisti todella tyhmäksi ja älyttömäksi. Ainoastaan se on totta ja oikein, mitä kirjoituspöydän takaa sanotaan, hallelujaa, hän ruokkii minut viidellä aterialla ja leivällä. Tiedän tasan varmasti sen, että olen tunnesyöppö ja välillä pahassa hiilarikoukussa, ajoittain jopa siemailen alkoholijuomia tasan liikaa. Tiedän myös sen, että jos minulle aletaan latelemaan käskyjä perustelematta asiaa käskytyksen takana, tulee täydellinen stoppi. Itsepäinen kakara sisälläni heittäyttyy kaupan lattialle ja alkaa karjua karamelleja ja isompia ruoka-annoksia. Vastustuskynnys kasvaa ja myötäleeseen ei meinaa millään päästä. Olen vedellyt jo mutkat suoriksi sen verran usein, että taidan surffailla lisää käsikirjastossani ja netissä. Sekä käytän kynää. Muistiinpanojen tekoon.

Toinen mikä tapaamisen aikana ärsytti suunnattomasti, että ravitsemusterapeutti alkoi hoitaa psykologin tehtäviä ja heitteli diagnoosia ties vaikka jos minkä sorttista. Ehdotin itsetuhoista syömistä syyksi lihavuudelleni... No, enivei. Kemiat jos eivät toimi, kuten eivät toimi, niin on aika mahdoton tehtävä asennoitua käyntiin neutraalisti. Siis niin, että terapisti on duunissa ja tekee asioita, kuten on sponsorit opettaneet ja minä voin käydä kuuntelemassa epistolan kerran kuussa. En voi. En. Sattuu jo pelkkä ajatus. Pää hajoaa. Kun en kohta mene takuuseen, kääntyykö käytökseni atavististen vaistojen ajamana kauas inhimillisyyden tuolle puolen. Esiäitiemme asteelle, jotka söivät toisiaan. Karmiva ajatus. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet. Ikuisen maantain tilalle voisi vaihtaa vaikka tiistain tai torstain.

Perhana, syömisestäpä juontui mieleeni, että vaikka pajatin tuossa alkusenttimetreillä, että ajoittain ei aamulla ruoka maistu, niin nyt tuntuisi olevan tukevan aamupalan aika. Ja ajattelinkin tehdä pikaisesti lämpimiä kesäkurpitsaleipiä. Kesäkurpitsaviipaleiden päälle juustoraastetta. Ja uuniiin. Päälle vähän paprikajauhetta ja ripsaus muskottia. Jos siitä ei tule kylläiseksi, aina voi pastaa munan voissa. Sekä tietenkin peruskahvi ja päivälehti. Ettei tarvitse täällä netissä koko päivää roikkua!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ilveilyä silkkaa, mutta ei lisäaineita eikä lisättyä sokeria.

Ihan luomua vaan! Ja oikein hyvää luomua teillekin tähän keinotekoiseen maailmaan. Tänään on perjantai, maaliskuun yhdentekevä päivä. Kaikki valmistautuvat viikonlopun viettoon, paitsi he, jotka valmistautuvat maailmanlopun viettoon tai ehkä jopa maailman pelastamiseen. Toiset valmistautuvat ottamaan Karjalan takaisin pullo kerrallaan. Minä taas valmistaudun tekemään itselleni pikkiriikkisen salaatin.

Näin keveästi hukattuani heti alkuun johtoajatuksen, niin aloitanpa ihmettelyn tästä lisäaineiden tursuamisesta ihan joka mediasta. Menit sitten veikka vessaan, niin sinnekin joku on raapustanut, että ei E-koodeille. Arvaahan sen, miten siinä käy. Huonosti. Kansa nukkuu huonosti ja syö huonosti. Jos tässä vaikka on "niitä". Lisäaineista aletaan puhua kuiskaten. Einesteollisuus kiemurtelee kuin mato koukussa. Immeiset parkuvat kurkku suorana, ettei lisäaineta mihinkään sapuskoihin. Suurennuslasi hyppysessä painetaan hyllyltä toiselle kuin aropiru. Itkua veivaten kassalle, että taas oli pakko ostaa tätäkin lisäaineviritelmää. Onko kukaan ajatellut, että lehtien painomustekin voi imeytyä sormenpäiden kautta elimistöön ja saattaa alulle outoja kemiallisia prosesseja? Tietokonenäyttö alkaa väristä X-filesrytmissä saattaen aivoihin uuden alfa-aalto sykkeen ja muutut zombieksi, joka kuolaa näppikselle hiukset rasvoittuneina? Entäs teeveesee? Siellähän voi olla ohjelmien sekaan piilotettuna piiloviestejä, jotka pakottavat hiilarimättöön!

Samaan aikaan toisaalla samat henkilöt käyttävät tunnin kilpavarusteluun, että kehtaavat ovesta ulos. Kosteusvoide, meikinalusvoide, meikkivoide, huulipuna, geeli, hiuslakka ja paljon muuta hauskaa tällätään ylle. Rasvataan kehokin vielä moniaisia hippusia sisältävällä ihmeellisellä voiteella, joka poistaa selluliitin ja -loosan, katkoo karvat ja tekee ihosta niin pehmyttä, että kuoriutuu kivasti pois sukkahousuja riisuessa. Sama hyyppä sitten menee itkemään lisäaineista. Minusta asetelma on jotekin korni. Kosmetiikka sisältää aineita, joiden nimeä ei kukaan normaalilla turpavärkillä varustettu ihminen osaa sanoa. Eikä mitään järjellistä havaintoa, mitä ne imeytyessään tekevät iholle ja elimistölle. Ja sitten vingutaan askorbiinihaposta. Että voi kamalaa, kun tässäkin on sitä lisäainetta. Tämä kuulkaa koskee nykyään jo mieshenkilöitäkin. Partavesiä ja kasvovoiteita ja hiustenhoitotuotteita alkaa olla vähän joka jannulla. Siinä sitten kilvan vaimon kanssa tälläydytään ostoshelvettimatkalle itkemään lisäaineista eineshyllyn eteen.

Suhteellisuudentaju alkaa varmaan kadota. Media syytää mitä villimpiä väitteitä tuuteistaan. Nyt parutaan lisäaineista. Aikaisemmin on kiljuttu sekä tehotuotannosta, rasvan laadusta, kolesterolista tai sen haitoista, lihavuudesta, laihuudesta, liikunnasta, liikkumattomuudesta, sokerista, suolasta ja helvetin monesta muusta asiasta. Kokonaisuus jää jalkoihin niin, että kolisee. Tämän olen huomannut, kun omaratkaisukeskeinen ja  intopäinen ra-vit-se-mus-hit-ler yrittää parantaa laboratorioarvojani. Sitä yhtä. Kolesterolia. Kuulun sukuun, jolla on luonnostaan korkea kolesteroli, niin onko tutkittu, että me sitten potkaisemme tyhjää aikaisemmin kuin muut? Framille vaan! En jaksa tonkia sitä jostain Kuukkelin uumenista. Mummo korkeine kolesteroleineen eli liki satavuotiaaksi. Ei sylkenyt lasiin, oli keskivartalolihavuuttakin havaittavissa ja niin poispäin. Eli olen erittäinkin skeptinen tämän yhden arvon kanssa. Kysynpä heti perään, että miksi ennen puhuttiin verisuonten kalkkeutumisesta?? Onko se jotenkin muuttunut pehmeiden rasvojen myötä rasvoittumiseksi? (Minkä vimmatun kovien ja pehmeiden rasvojen??)

Mutta kohta tässä vasta hukkuteille joudutaan. Ihmiset ovat kuin seipään nielleet, kun eivät uskalla syödä voita eivätkä margariinia. Eivät lihaa eivätkä kalaa. Eivät osta eineksiä eivätkä jauhoja. Eivät leivonnaisia eivätkä näkkileipää. Eivätkä mitään niiden välitilojakaan. Kun kaikista on Joku sanonut, yleensä yksi tuttavan kumminkaiman eno, että joko ilmasto lämpiää saunalukemiin, merenpinta nousee niin, että suomalaiset ahtautuvat tuntureille, lisäaineet polttavat suoliston karrelle ja syöpä syö sisikunnan, kalanviljely tuhoaa meret ja järvet, pakkaukset täyttävät kaatopaikat, pakkausten kierrättäminen tuhoaa ilmaston ja tehomaanviljely kasvattaa Itämeren umpeen. Sitten vaan viljelemään siihen umpeenkasvaneeseen Itämereen vaikka riisiä. Kun ilmastokin on jo valmiiksi lämmin ja osaajiahan meilläkin asustelee täällä omasta takaa. Edes kotimaisia kasviksia ei uskalleta laittaa lautaselle, kun niissä voi olla "jotain", mitä ilkeä maanilveilijä sinne on salaa yön pimeydessä kylvänyt kaupunkilaisten päänmenoksi.

Uutisointi on järkiään aika hapokasta ja villiä. Toki myöntää täytyy, että ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija toimittajaparkakaan. Vähähiilihydraattinen on siitä oivallinen esimerkki. Kaikki hiilihydraatit uutisoidessa vaan samaan nippuun, niinkuin tässä diabetesruokavaliossakin on menetelty. Että diabeetikko voi syödä "normaalia suomalaista ruokaa" ja leipää ja muuta, lääkitään sitten sen ruoan sivuvaikutukset kuriin ja järjestykseen. Eli pudotellaan verensokuritasot normaaleiksi väkisin ja väsyttämällä. Lääkityksellä. Samoin siis pinotaan kaikki hiilihydraatit samaan pinkkaan. Ennen, joskus 1980 -luvulla vielä, oli nopeita ja hitaita hiilihydraatteja, joista on jälleen alettu puhumaan. On hyviä ja huonoja hiilihydraatteja. Tässä alkaa kohta olla aika tuskallista tasapainoilla uutisoinnin melskeessä sen kanssa, mikä on hyvää eli huonoa. Samoin uutisoidaan hiilihydraattien rajoittamisesta D2- riskiryhmien ja sairastuneitten ruokavaliossa. Joka toinen uutinen jurputtaa, että lääkkeitä ja joka toinen, että ruokavaliota ja kolmas, että ihan vaan tavallista ruokaa. Ei mitään rajoituksia sokeritautisille, ei. Ei muutosta! Mutta nyt alkaa näyttää siltä, että muutos on ihan oven takana, ja pönkkä notkuu jo. Sitä en tiedä, ollaanko jo myöhässä.

Enivei, ruokavaliojutuista tuli jälleen mieleen se, että näitä ruokapäiväkirjoja kun laaditaan. Varsinkin ravitsemushitlerini innokkaasti kärkkyy muutamaa viikon päikkyä. Jos sinne menen, niin varauksella moiset vien. Kun Anna-Liisa kommentoi postaustani ruokapäikyistä ja niiden paikkansapitävyydestä, niin sain useammankin ahaa -elämyksen melkein perätysten. Rasitti ajukoppaani runsaasti, aih. Mutta tässä Anna-Liisan kommentista lainaus ja kiitos kommentoinnista:
-riksisraksis-
http://www.plus-size-tall.com/debbie-chazen-can%E2%80%99t-lose-weight-because-of-low-metabolism-11026

Siinä sanotaan: "For the first couple of days she also kept a video diary of what she had eaten that day followed by a written diary that she had to keep by recording what she had eaten at the end of each meal.

The findings were very interesting. The video diary recorded that Debbie had consumed 1500 calories where in fact she had consumed 3000 calories, an under reporting of 60%; and the written diary showed an under reporting of 43%."

Tv-dokkari juutuubissa kohdassa 1:50:
http://www.youtube.com/watch?v=1Kq3aheebGY
-raksisriksis-

Elikkäs tämä Debbie oli kirjaillut kauniisti päikkyynsä puolet tai alle syömistään kaloreista!
Että vikinä seis, ettette laihdu vaikka pidätte ruokapäikkyä ja noudatatte tunnontarkasti jotain elämäntapamuutosta. Järki käteen. Kyllä se peili on kova jätkä. Sille et kehtaa valehdella ainakaan kovasti. Tai ehkä vähän, voi olla että valehtelet enemmänkin, mutta se näkyy sitten tuloksissa. Ei tipu eikä putoa paino. Ja hyvä syy lämätä hanskat tiskiin ja jatkaa entiseen malliin! En laihdu, hip hurraa! Rax, Mäkkäri ja muut nakkikopit, here I come! Entistä ehompana! Onko pyörätuoleja vielä eteistiloissa? Saako täällä nauraa, vai onko tämä hieno ravintola? Samanlaiset! Ja loput koirapussiin, sekä kaupan kautta kotiin...Aaaah!    Häppee.


Jäniskevennyksenä ajattelin tässä toivottaa kaikille herkullista viikonloppua. Ajattelin mennä törsimään vähäiset roposeni paikallisliikkeessä myytävään luomupossuun, jos sitä on vielä jäljellä. Eikun syömään. Aion laitta possuun lisäaineita ihan itse. Toivottavasti on myös KAMARAA!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Individualistin ininää

Kuten oletten huomanneet. Jostain kummallisesta syystä. Myönnän auliisti, olen individualisti henkeen ja verinäytteeseen. Sosiaalinen erakko. En tarvitse ympärilleni elävässä elämässä hovia hymistelemään. Kunhan tassuttelen villasukat jalassa ja aamutakki päällä puolille päivin, kirjoitan aamuisin ja otan päikkärit. Sekä pohdiskelen tätä painonpudotuksen sietämätöntä keveyttä laidasta laitaan, olen tyytyväinen. Teen siinä ohessa ihmiskokeita itselläni ja monta mielenkiintoista seikkaa onkin pompannut lootasta kuin vieteriukko. Tutkija-ainestahan minussa on rutkasti, jos aihe ja materiaali ovat oikeita. Ja materiaaliahan on maailma vääränään, kirjoja, netti ja paljon muuta.

Tässä matoisessa maailmassa on niin paljon kaikenlaista tietoa ja tiedonkuljettajaa, että ennen putoaa metso puusta kypsänä lautaselle, kuin saa sisäistettyä koko valikoiman. Olen pienen ikäni ollut tekemisissä enempi vähempi ruoan kanssa. Koko vyyhti alkoi mummolani keittiöstä. Alakouluikäisenä paistelin lettuja voissa. RRrrunsaassa voissa! Taikinankin pykäsin itse. Eikä kovin moni lettu edes palanut. Isä onneksi oli lähistöllä töissä ja kävi katsomassa, etten polta koko kämppää. En polttanut, selvisin hienosti urakastani. Vanhempani jopa söivät niitä lettuja. No, se lapsuustraumoista.

Koska nykypäivänä syömisestä on tullut kovin haasteellista, sekä itselleni että muullekin porukalle, jotka täällä pallolla tallaavat, niin pähkinpä sitäkin joltain kantilta. Tai jotain sinne päin. Rasvahysterian luistellessa kohden uusia ulottuvuuksia, on rinnalle kivasti nostettu lisäaineet ja muut itiöt. Lisäainekammon kanssa kauppapuodissa heiluva ostoshenkilö tiiraa suurennuslasi toisessa käpälässä ja paketti toisessa, että sisältääkö tämä nimenomainen ravintokappale niitä belsepuupin lähettämiä lisäaineita. Voipaketissa olisi kyllä hyvä lukea, ettei sisällä lisättyä rasvaa ja sokeria, eikä keinotekoisia rasva-aineita.
Halleluja! Guru-ukkoa putkahtelee pakettien ja pussien takaa, juomakoreista puhumattakaan, yksi toisensa perään ja kaikki saarnaavat pelastusta ja ikuista elämää. Kaikki vaivat ja vastukset paranevat ja auto käy paremmin. Ikuinen onni odottaa paikallisella kioskilla ja maailman lapset laulavat kuorossa, että "muurs griissor äär vii allihuuppa, allihuuppa".
Ja tämä kaikki on ulottuvillasi, kun ostat suolaa, sappihapon keruulaitteen, hatun, omenan, tomuhuiskan, vesilasillisen hyvää ja ravitsevaa ilmaa, noudatat ultra-askeesia heti aamusta tunnin ohjeen mukaan (35e+postikulut), teet kolme venytystä ja yhden puhalluksen, levität sanaa ja voita, uppoat hurmokseen viidesti päivässä ja hankit kotiisi automaattisen siivousautomaatin. Maailma pelastuu! ...ja gurun taloudellinen tilanne siinä sivussa. Alankin suunnitella sappihapon keruulaitetta! Hinta vain 99! plus toimitus- ja toimistokulut sekä ALV 300%, josta valtiolle 23%. Tuotto käytetään hyväksi.

Tästä gurustumisesta kirjoitteleiksi jo Mediuutisten kolumnaattorikin. Hyvä juttu. Ja tästä lienen jauhanut minäkin jotain jo aiemmin, kun vaan jaksaisi muistaa. Palataanpa kaupalle. Jos appelsiinien hintalapussa lukisi, että sisältää E300:a runsaasti. Niin hyllyyn jäisivät mätänemään. Hysteerikko ei koskisi pitkällä tikullakaan, kun siinä on lisäaineita. Minä koskisin, ikävä kyllä. Luomuaplarien hinta vaan on sekin hilattu luomu-etuliitteen vuoksi taivaisiin. Joten ihan tavallisen etelänhetelmätiskin appelsiineja töytäilen muovipussiin. Ilmastohan siinä lämpenee hetimiten kuudella asteella, kun yksi mummo valitsee väärin, väärin tuotettuja ja vielä -kauhistuksen kanahäkki!- tuontihedelmiä! Heti ostamaan tyrniä ja kaalia, niissä on moninkertaisesti E300:aa, paljonhirveän enemmän kuin mauttomassa appelsiinissa.

Uutisointi alkaa mennä kyllä ihan tolkuttomaksi. Pitäisi pistää vähän öljyä jo laineille ja käsitellä järjen ääntä kuunnellen koko tätä ravitsemus- ja ravitsemispakettia. Kirjoituspöydän takana on niin jukelin helppoa tehdä valintoja. Kuten, että mitä pienet koululaisemme syövät. Tai paljoko saa vanhuksen ateria maksaa per päivä. Siinä onkin toteuttajaporukalla kummastuksen sormi hämmästyksen suussa, kun vääntää ruokalistaa toisella kädellä ja seuraa toisella silmällä hintoja, puhuu puhelimessa ja pitelee sillä toisella kädellään hatustaan kiinni. Kyyti on kovaa ja kylmää. Ja vielä kun päälle änkeää huono satovuosi, niin ulkomaan turvenuijien tuottamaan sapuskaanhan silloin on turvattava. Mistäs sitä porkkanaa muualta silloin saisi, kuin rajojen tuolta puolen. En nyt tarkoita mitään astraaliporkkanaa. Mutta kai tämä on siihen menossa, että piltit istuvat tyhjän lautasen äärellä ja opettaja kertoo, että mitä tänään syötäisiin, jos olisi ruokaa! Itkuhan siinä pääsee karskimmaltakin armeijan käyneeltä neiti-ihmiseltä, kertoessa.

Ja samaan näppiksen paukkeeseen tilitän aatoksiani myös tästä ravitsemusneuvonnasta (taas). Onko teidän mielestänne ratkaisukeskeistä terapiaa sellainen, missä ratkaisu etsitään pelkästään vastapuolen pakista? Onko asiakaslähtöinen käsittelytapa sellainen, että asiakkaalle työnnetään valmiiksi pureksittua lööperiä silmät, korvat täyteen? Ratkaisu on sen toisen ammentama ratkaisu, eikä vastapuolella ole löytämisen iloa, että kas! tässähän se meni pieleen tai tässähän olen toiminut oiken. Jospa joskus pääsisi oikeasti käymään oikeaa ratkaisukeskeistä debattia jonkun älyllä varustetun ihmisen kanssa näistä lukuisista ongelmista, jotka nyt ratkaistaan tämän minulle tarjotun mallin mukaan viljalla, vähemmällä rasvalla, kevyttuotteilla ja syömällä vähän ja vähän useammin kaikkea myslistä broileriin (toki nahka riisutaan pois, ettei tule rasvaa), niin olisin äärettömän onnellinen. Suorastaan onnesta mutkalla.

Normaalioloissa olen raatorehellinen ja pelotan ihmisiä jo ulkomuodollani. Lapset alkavat itkeä, jos puhuttelen heitä vaikka vihannestiskin vaa'an tykönä. Ympärilleni tulee tilaa, sillä egoni ja aurani vaativat tilaa. Synkkä tuijotukseni saa paatuneimmankin konnan pakenemaan vapautta takaisin vankilaan, mielellään vielä Niuvanniemeen. Ja mielisairaanhoitajat pyrkivät hoitoon käyntini jälkeen, jos sattuu meikäläistä vähäsen ahistamaan. Tohtoritkin vaihtuvat kuin siimaa. Että hätäkös tässä! Joukossa täytyy olla aina yksi individualisti. Tarkkailkaapa lehmikarjoja kesäiseen aikaan Suomen luonnon liepeillä liikkuessanne. Tietysti autolla. Niityllä märehtii aina yksi märehtijä muista erillään. Se individualisti. Siellä se ajatteleen sinisiä ajatuksia, lisää maidontuotantoaan syömällä ravitsevaa ruohoa. Ellei ole painanut aidasta läpi naapurin kaurahalmeeseen saamaan ratkiriemukkaita vatsavaivoja joka mahaan. Siistiä. Nautakarjoissakin on individualistisia yksilöitä.

Että jos näetten paikallislehdessänne ilmoituksen, että "haetaan älykästä, keskustelutaitoista ja ratkaisukeskeistä ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti-a yst. yhteydenotot kuvan kera sähköpostilla mahatar@gmail.com", niin ette arvaa, kenestä on kyse. Minusta ja maksusitoumuksesta.Vastata saa omalla riskillä, minä olen varoittanut.

Mitähän sitä sitten söisi...Hmm, eilen väkisinvääntämääni salaatinaihiota olisi pakko vajuttaa, muuten ei mahdu salaatinlehdykät kippoon. Omakeräämät marjat alkavat olla kortilla. Ja ehkäpä voisin harkita vaikka muutaman meetvurstinviipaleen pilkkomista ja lisäämistä yhden munan munakkaaseen. Voissa paistettuna. Eilen ehtoopuolella oli melkoisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta niistä on selvitty. On ihan voittajaolo. Tänään sitten hitaita liikkeitä, eikä mitään yltiöpäisyyksiä. Vituskin on herjennyt hieman, muttei hellittänyt aivan kokonaan. Eli minun pikku maailmassani kaikki lähestulkoon kohillaan. Hellaa vaan tulille, juuh.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Irritaatio kasvaa ja käy pyydykseen kuin metrin hauki.

Niin, kävin jälleen jokakeväisessä tohtoripalaverissa. Tämä on jo seitsemäs lääkäri sitten talven 2010. Jep. Olen joutunut ramppaamaan aivan muista syistä, kuin d-kontrollissa tämän tuosta otilla.
Tiesin kyllä, että veriarvot eivät nyt ole aivan priimat. Joten suhtauduin jo ovella varauksella melkein kaikkeen. Tosin kävi niinkin, että osa veriarvoista pääsi  yllättämään takavasemmalta! Olivat melko karmaisevat, mutta se vahvisti omaa käsitystäni elimistöni toiminnasta. Joka ei ole enää sellainen, kuin terveellä ihmisellä. Ihmiskokeeni siltä osin oli "onnistunut". Ja nyt on jälleen helpompi suhtautua kroppani tekemisiin ja tekemättä jättämisiin vähän joka kantilta. Kun nyt minulla on tuloksia kahdelta vuodelta. Lähes täysin toisistaan eriäviä!

Mutta kaikki eivät näytä ymmärtävän sitä, että totta mooses sairaan ihmisen maksa toimii eri tavalla kuin terveen! Seuraa varoitus, jos olet ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti, älä lue pidemmälle. Mene vaikka riemurasian villiin maailmaan lueskelemaan mukavia.

Minulle on vissiin sattunut juuri se terapisti, jonka kanssa kemiani ei toimi, suoni halkeaa päästä, kun astun ovesta sisään. Juuri hän ei pysty suhtautumaan ammatillisella viileydellä minuun. Vaan lähtee haastamaan ja pakottamaan. Ei hyvä. Kohta lähtee. Ja huolella. Voitte ammattilaiset sitten miettiä omaa suhtautumistanne "asiakkaisiin". Vaikka kuinka vaikeisiin. Oikeasti. Tuommoinen vikisijä vie yöunet ja saattaa alkuun syömishäiriön kaikilla herkuilla. Alkoholissa marinoituna. Jouduin jopa purkamaan sukan, jota olen kutonut. Tuli sen verran tiukkaa neulosta ehtoolla, että hiekalla täytettynä sitä olisi voinut käyttää häräntappoaseena. Nyt tietenkin on vielä hienoinen krapulanpoikanen, hiilihydraateilla ja ilman. Olen sekä tunnesyöppö että tunnejuoppo.

Tohtorikäynnissä ei ollut mitään sen kummallisempaa tai ihmeellistä, tietenkin tyttönen tyrkytti statiineja, kun arvot olivat hiukan kohonneet viimekäynnistä. Kieltäydyin jyrkästi, koska statiineista saamani vibat olivat aika pahat. Ja niitä on todellakin kokeiltu useita eri merkkejä. Alkuun en edes tajunnut, että oireeni suurelta osin johtuivat statiinien syömisestä ja ehkäpä jopa yhteisvaikutuksesta toisen lääkkeen kanssa, mutta siitä en ole satarotsenttisen varma. Perustelin tohtoriksille asian huolellisesti artikuloiden. Eikä hän saarnaa pitänyt tai luvannut kaikkea hyvää ja kaunista, messiaan toista tulemista tai muutakaan, jos söisin statiineja. Painonpudotuksesta keskustelin jälleen hänenkin kanssaan maltillisesti, ja sovimme vähän kontrollintynkää ensikuulle. Mitäs sitä turhista kinaamaan.

Tästä koholla olevasta kolesterolistani kiihtyi myös tämä hemmetin älyn jättiläinen ja ravitsemusammattilainen. Statiineja nyt noutamaan! Heti! Asiasta tuli lähes tappelu. Hän ei kuunnellut, mitä minulla oli sanottavaa ja minua ei enää huvittanut pätkääkään, että kertasanominen ei riitä. Tulee päälle kuin asteroidi. En pidä siitä, että joku luulee tietävänsä paremmin, miten minun kehoni toimii. Edes ammatti-ihminen. Vaikka nenän alla olisi millaiset potil asiakastiedot. Ei se meikäläisen kallisarvoinen kokonaisuus sieltä selviä. Se selviää haastattelemalla ja kuuntelemalla. Ei minun mielestäni statiinien syöminen ole ratkaisu, jos se hänen mielestään on, niin sitä ei tarvitse tulla tyrkyttämään. Itsekin hän jossain välissä totesi, että kolesteroliarvoja määräävät myös geenit. Kuulun sukuun, jossa arvot ovat korkeat. Ja nekään eivät ole olleet järjettömän korkeat ennen vuotta 1989, kun raja-arvoja pudotettiin.

Tosin oli käynnistä jonkin verran iloakin. Sain vahvistuksen siitä, etten ainakaan tämän vinkuheinän hyppysiin enää mene. Ikinä. Tuli sen verran hassuja väittämiä. Asiantuntijat kumotkoon joukolla, jos minä olen aivan hakoteillä. Kas nääs, kun tilanne on se, että -otan esimerkin- aamun paastosokeri saattaa olla kivasti alle kuuden. Sanotaanpa vaikka 5,5. Syön itselleni epänormaalin aamupalan. Lautasellisen hyvää ja ravitsevaa ruispuuroa. Ilman voi-ja pirtusilmää, ilman lisättyä sokeria, eikä maitoa. Tunnin arvo onkin jo 10,4, puolentoista 12,8. JOS en pistä insuliinia. Pikainska rauhoittaa kummasti, mutta siinä on vaan sellainen kummallisuus, että pitäisi pystyä arvioimaan syödyn hiilarin määrä. Ja mitä opastukseen arvauskeskuksen noitatohtorin assistentilla tulee, niin voin käytännössä sanoa, että aika ylimalkaista onpi. Itse siitäkin piti ottaa selvää.

Tämä kukkakeppi siis väitti minulle, että verensokerini oli laskenut liian alas yön aikana, ja nyt on maksa alkanut itse korjata sokeritasoa. Diabeetikolla asia ei hyvinkään todennäköisesti ole juuri näin! Miksiköhän meidän pitää napata sokuripitoista, jos tulee hypo? Mutta ei, tämä luupiikki väittää vaan vastaan, että niin se maksa kuule vaan toimii, sinun verensokerisi ovat käyneet alhaalla ja maksa nyt niitä korjaa. En jaksanut enää väittää vastaan. Joko minulla on outo maksa, tai sitten tämän ammattilaisen tiedot ovat täysin hakoteillä, maksani nimittäin toimii koko ajan samalla tavoin. Oli sitten kyse päiväateriasta tai illasta! Minun mielestäni pilliheinän käsitykset olivat täysin vinossa. Kropaltaan terve syömishäiriöinen on varmaan helpompi tapaus, kuin meikäläinen, joka pitää näämmäs käännyttää uuteen viljauskoon. Maailma pelastuu, kun minut olisi aivopesty.

Eipäsjuupastelun merkeissä mentiin, minä puhuin aivan puutaheinää ja hän tolitti kuin helluntalaissaarnaaja. Vitutti niin, että peräpukamani olivat pulpahtaa housunkauluksesta syliin. Ihan vaan pidätellystä raivosta. Kun ei kuuntele, anna suun vuoroa, paahrattaa vaan omaa uskoaan niin, että helvettikin muuttuu leppeän lämpimäksi leivinuuniksi. Joku toinen olisi saattanut kyllä leipoa tättäräisestä limpun ja kivittää sillä ohikuljeksivia autoja. Sain hillittyä. Keskustelu jatkui, vaikka tämä yhteiskunnan tukipylväs oli hauska kuin hammassärky.

En ymmärrä häntä siinäkään mielessä, että jos en pidä joidenkin ruoka-aineiden makumaailmasta, niin en syö. Vaikka melko kaikkiruokainen olenkin. Emme päässeet vielä vaiheeseen margariinit. Käytän voita ja oliiviöljyä, harvoin tätä ylistettyä rypsiöljyä, ainoastaan silloin, kun paistan jotain. Rypsiöljy ei anna paistaessa kuitenkaan ihan niin voimakasta makua, kuin oliiviöljy, kun sitä voin kanssa sekottelee. Salaatinkastikkeeseen en laita, takkaan kyllä, ja grillinsytytykseen. Minä kun en yksinkertaisesti tykkää rypsiöljyn mausta. Auringonkukkaöljy on neutraalimpaa. Erikoisöljyt ovat kalliita, mutta niitä on hyvä olla, jos haluaa salattiin tms. vähän erilaista makua.

Kuitupolitiikkaa viljan käytön lisäämisen kautta ymmärrän vielä vähemmän. Josko lisään "kuidunsaantini" 6-8 leipäpalaan päivässä, pitää ravata apteekista hakemassa pikainsuliinia sitten enemmän. Eihän tässä ole mitään järkeä! Varsinkin, kun minulle tulee huono olo viljatuotteista. En kykene niitä käyttämään virallisterveellistä määrää. En vain pysty. Keliakiakoe on ottamatta. Tokko otetaankaan. Ja tämä riemumaisteri, kun keliakiasta mainitsin, alkoi välittömästi paasata keliakiaviljoista, että viljat vain vaihdetaan toisiin! Ja olin juuri päässyt sanomasta, että ihan sama, mikä sokeristuva hiilari on kyseessä, vointi huononee niiden käytön jälkeen. Tulee järjettömiä vatsavaivoja, verensokerit alkavat heitellä ja olosta tulee todella tukkoinen. Taidan tässäkin asiassa noudattaa oman raihnaisen raatoni toiveita. Ei sokeristuvia hiilihydraatteja. Täti tykkää, että vain viljoissa on kuitua. Kasviksissa ja juureksissa ei ole. Se on näämmäs hänen vakaa kantansa.

Mikä minun mielestäni oli pielessä? Tietenkin se, että hyökkäävä tyrkyttäminen ei tuo toivottua tulosta missään määrin. Järkevää keskustelua tämän ituhipin kanssa ei saanut kirveelläkään aikaan. Tosin JOS menen, niin täytynee ottaa sekin mukaan. Ja aloin välittömästi kertomaan diibadaabaa ja silkkaa potaskaa. Tietenkin, kun totesin mielessäni, että viljalaarissa mennään ja akselirasvaa väliin, statiineja perään ja homma hoituu sillä. Varsinkin kun painonpudottaminen on Niin Helppoa! Minulle painonpudottaminen on erittäin haasteellista, ei siinä riitä se, että "lisää liikuntaa". Eikä se, että rasvat pois. Eikä se, että lisää kasviksia. Eikä moni muukaan asia. Tässä kun haluan miettiä asioita todella tarkasti alusta alkaen, ja koska tiedän tarvitsevani siihen debattitoverin, ajattelin ammattilaisesta sellaisen löytäväni. Kohdallani kun kyseessä ei ole mikään kuuri vaan lähestulkoon täydellinen elämänmuutos kaikkineen päivineen. Mutkun ei, hyvää debattitoveria etiskellessäni törmään tähän 1800-luvun kansakoulunopettajaan karttakeppi kädessä. "aaaa, sano aaaa, pee, sano pee". Ratkaisukeskeistä tämä ei todellakaan ollut. Korjaan, oli. Tein oman ratkaisuni, tätä hyyppää en enää tule tapaamaan.

Kokonaisuuden täytyy tukea myös omia käsityksiäni ja pyrkimyksiäni. Nyt käynnistä jäi todella paha maku. Jos joku ammattilainen on halukas kinamaan kanssani, niin silvuplee vaan. Kyllä tämä kyseinen ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti pilasi minun silmissäni koko porukan maineen enempi vähempi. Enkä tässä viitsi edes kaikkea kertoa! En voi kuin ihmetellä. Olen tästä syvästi pahoillani, todella kallella kypärin varsinkin sen mukavan terapistin vuoksi, jota minulla ei ollut ilo tavata. Kyseisellä terapiikillä on kuulemma kahdenkymmenen vuoden kokemus, ja omaakin kokemusta, ja hoitanut syömishäiriöisiä ja ja. Minua ei kiinnosta hänen kokemuksensa pätkääkään! Minuahan tässä pitäisi hoitaa ja neuvoa. Jos erehdyn sinne vielä toisen kerran, niin siitä se vasta rasvasota syttyykin.

Toki vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin, ärsyynnyn herkästi ja alan kyseenalaistaa jopa ihan päivänselvyyksiä ja perusasioita. Joskus vain ärryn sen verran, että teen omat johtopäätökseni ja alan syöttää pajunköyttä vain siksi, että pääsisin tilanteesta eroon. Mutta, että miksi juuri minulle sattuu se matkasaarnaaja, joka on päättänyt syöttää ihmisille koko maailman viljasadon? Varsinkin kun selvästi itseään ilmaisee...! Menen nyt paistamaan munia, pekonia ja virkkaan reippaan jogujuoman, raastan vähän kesäkurpitsaa, viipaloin tomaatin ja sekoittelen itselleni latten. Lohduttaa onneksi se, että illalla tapaan pari mukavaa ihmistä, joiden kanssa juttu luistaa. Taidan saada hyvät naurut vielä tästäkin!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Irrelevanttia irritaatiota

Televisio oksensi viime viikon lopulla päälleni hirvittävän määrän sekalaista ja koottua tietoa, knowhowta ja muuta jännää. Puhuivat siellä viisaita oikein joukolla. Lisäaineet ovat olleet kaikkien huulilla jo pidempään ja osa kansasta vannookin luomun nimeen. Ja samalla aloittavat ylivertaisuuselämän. Tokihan nyt luomua syövä ihminen on aina metrin verran parempi, kuin kaupan tehotuotantoporkkanoita pelmuuttaava perheenäiti, jolla ei ole aikaa metsästää marketista luomutuotteita. Siitä kopasta, jossa on pari rasiallista muoviin (!!) pakattuja omenoita ja pussi pinaattia. Nelinkertaiseen hintaan.

Katselin osan näistä ohjelmista vasta myöhemmin. Ihan vain todetakseni, että voi herranpieksut ja rouvan nappikengät. Minkähän kaltaisen kahvipöytäkeskustelun tämä parivaljakko saakaan aikaiseksi! Ihan veti kuulkaa suuta messingille. Pressiklubissa harrastettiin pessimismiä ja oltiin skeptisiä. Elämäntapajournalismi sai oikein reilulla kädellä ympäri korvien. Stillerin narinaa on ihan hauska kuunnella ja muutkin keskustelijat olivat tilanteen tasalla mitä suurimmassa määrin. Ihmeranneke sai ensimmäisenä tuta, mitä moisesta ajatellaan. Olen kyllä monestakin asiasta sitä mieltä, ettei ihan aina tarvita nollasummatutkimuksia ja tikulla paskan kaivelua, vaan jos joku asia on vuosisatojen saatossa osoittautunut toimivaksi, niin miksei sitä sitten käytetä? Kuppaus toimikoot tässä hyvänä esimerkkinä samoin pakurikääpä, jonka myynti on kiellettyä elintarvikkeena. Hah! Ja kuinkahan monta tuhatta vuotta sitä on kansa kupistansa kumoillut parempiin suihin! Nyt joku elämästä vieraantunut viranomaistaho pisti senkin kiellettyjen listalle. Sallikaa mun nauraa.

Voimalassa keskusteltiin oikein miehissä superfoodeista. Hyi helkkari, että saan tuosta sanasta kylmiä väreitä ja pahoinvointia. Kuulin minä mainittavan siellä termin foodismikin. Foodismi? Mitä hemmettiä se on?? Ismi kuin ismi, mutta miksei ala löytymään suomenkielistä vastinetta tuollekin! Nutritionismistakin maininta ui korvaani. Uusin trendi taitaa olla lähdevesi. Pakurikääpäkin esiteltiin. Samoin joukko ihmisiä, jotka ovat oman alansa saarnamiehiä. Joka lähtöön näyttäisi löytyvän. Erityisesti olisin toivonut kuulevani enemmän sanailua ravitsemusterapeutin suupielien välistä, mutkun ei. Miesuoro pitikin omaa päminäänsä asioiden tiimoilta. Enempi vähempi. Tosin, jos arvostelukyky pettää vähänkin reunasta, niin varmasti olisin kiiruhtanut heti aamutuimaan roikuskelemaan jonkun veikeän luontaisluomutuotekaupan ovenripaan. Niitä superfoodeja ostamaan. Imeskelen tässä omin pikku kätösin keräämistäni mustikoista tehtyä jogurttisotkua. Tänä(kin) aamuna laiskotti ihan vietävästi, kun en oikein ole vielä edes herännyt. Joten lusikoin turkinjuggeen mustikkaa, sulatin muutaman mansikan mikrossa kuumaksi, sotkin kaiken keskenään. Muttei tuo vielä ole minua herättänyt. Kahvia pitänee keitellä.

Kuljeskelin koko viikonlopun pää vinossa mietiskelmässä noita teeveeseessä voimallisesti julistettuja "totuuksia". Kai ruoastakin tulee yhä enemmän uskon asia. Sekä suurten intohimojen kohde. Ostoskärryni sisältö herättää joskus huomiota. Antaa vaan herättää. Sääliviä katseita olen saanut yllinkyllin. Entäs sitten? Se on minun kärryni ja sen sisällöstä tulee herkullista ruokaa. Eikä mitään mautonta lisäainemönjää.
Yritin laskea paljonko vettä mahtuun putkistoomme matkalla kaivosta 120 metrin syvyydestä keittiön hanaan. Onko sillä jotain eroa lähdeveden kanssa. Pitääkö maadoittaa? Tai sekoittaa siihenkin jotain uutta ja outoa ihmemarjajauhetta? Voisiko siihen sekoittaa vaikka hapankaalimehua? Tai jos vaikka joisi sitä ihan sinältään, kun pitäisi juodakin nestettä parisen litraa päivässä tai jotain. Vetääkö naapurin isäntä turpaan, jos kuljeksin kirves repussa herran mailla? Kolkkaamassa ihmeitätekeviä aineksia aamuteehen. Vai saako isäntämies huutonaurukohtauksen ja kuolee sydäntapahtumaan samoille jalansijoilleen? Kun on antanut minulle luvan keräillä "huomaamattomasti" erilaisia luonnonaineita mehtästänsä. Että minä riehun pitkin kontuja ihan luvan kanssa riipimässä mm. hiirenkorvia.

Näin jo painajaisiakin. Siinä superfoodit käyttäytyvät omituisesti ja macajauhe muuttuu pippuriksi, gojimarjoista kasvaa auringonkukkia ja tupakka haisee yllättäen kukkasilta. Sekavaa, hyvin sekavaa. Havahtuessani keskellä yötä, muistin, että jossakin tuolla pihallamme hankien keskellä nököttää ruukku, john olen tunkenut kolme gojipensaan tainta. Kuinkahan niiden on käynyt!? Todennäköisesti ihan hyvin, sillä lumi on oivallinen eriste.
Aamuni pelasti, kumma kyllä, teeveeseen ohjelmatieto, että mälsä, tylsä, trendikanava Liv alkaa näyttää Heikki Ahopellon ruokasarjaa. Jos kerrankin sieltäkin hattarakanavalta tulisi jotain järjellistä. Eikä mitään sisisustus- ja lifestyleohjelmia.(<- suomea kiitos! Lifestyle ei sitä ole!!) Tiedon mukaan uusi sarja ei ole mikään roiskintaohjelma. Vaan ihan jotain muuta. Ahopelto tuossa loihe lausumaan, että ruoan pientuotannon suurin este ovat viranomaiset. Hyvin kiteytetty. Tai mitäs kiteyttämistä siinä on? Kaikkihan sen tietää, että suomalainen laatuliha ei todellakaan tule suuryksiköistä. Ja tilateurastamoja ei kohta ole, eikä muitakaan. Jotain hemmetin jauhoja ja rupisia perunoita saat kyllä myydä kahdenkymmenen kahdeksan lupapaperin täyttämisen jälkeen, mutta ei lihaa! Vaikka olisit opinkäynyt teurastaja ja teurastaisit sen elikon perinteitä ja eläintä kunnioittaen. Niin ei. Miten se on suomalainen säilynyt hengissä ilman jääkaappeja ja terveysviranomaisia. Ihan helvetin hyvin. Ehkä jopa paremmin. Antakaa meille meidän jokapäiväinen superfoodimme.

Minua ärsyttää se, että ruoasta tehdään uskonto. Ruoalla hallitaan. Ruokaa käytetään pelivälineenä viranomaisten pykäläviidakoissa. Ruoasta ei kohta enää voi nauttia, koska sitä ei ole hyväksytty jossain instanssissa, sitä ei ole testattu, se ei ole jonkun tietyn mallista tai siinä on tutkimattomia ainesosia. Miksi ruoka ei vaan voi maistua hyvälle ja olla ravitsevaa? Miksi se pitää ensin käsitellä mauttomaksi ja sen jälkeen lisätä siihen poistetut aineet?! Minkä vuoksi ruoka on vallan väline, jonka nauttimisesta kohta suurin osa länsimaista yhteiskuntaa tuntee syyllisyyttä!? Kun ei ole varaa luomuun, luomua ei ole, kaikki lisäaineet ovat itsestään perkeleestä, peelsepuupi vie, jos syöt puuroa, joudut Gehennaan, jos et syö puuroa, suolet tukkeutuvat, jos jätät viljat pois ruokavaliosta, ihminen kuolee kolmessa minuutissa ilman kuituja, liha on paha asia, lihaa tehotuotetaan liikaa, lihaa ei tuoteta tarpeeksi, ihminen ei tarvitse lihaa, ja liuta muita ihmeellisiä väittämiä vielä potti nokkiin. Ai niin ja joo, jos et syö superfoodia, tulee paha nutritionistisetä ja pakottaa sinut tekemään siveyslupauksen. Ettet enää ikinä syö mitään suurtehotuotettua, maailmankin pelastat siinä samalla, kun rahtikoneet ja laivat syytävät kaapit täyteen superfoodia, kun sitä ylivertaista ruokaa ei näytä olevan täällä Pohjolan perillä. Siinähän sitten nökötät vesipulloinesi ja ihanteinesi. Menee vatsa sekaisin jo pelkästä ajatuksesta. Superfood, joo, ylivertainen ruoka. Ja nutritionismiko on sitten ravitsemususko? Entäpä foodismi? Josko vaikka murkinismina sitä alettaisiin kampanjoimaan, hjoo. Voi hitsinpitsi.

Perjantaina koin ihmeellisiä hetkiä mittanauhani parissa. Olin luvannut, että en mene vaakaan, ennen kuin viisi senttiä on hävinnyt. Se oli hävinnyt. Jouduin vaakaan. Piti käydä kahteen kertaan. Olin hukannut kilon. Herranjee!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Idy Mass Bondex

Nyt on taottava, kun rauta on kuumaa. Rauta nousee ja rasva palaa! Hiiiop! Hiki tulee.

Keittiössä olikin melkoinen savu eilen päivällä, kun poltin kaikki vanhat valurautapannut iskuun. Hella kovilla ja kovin kuumana. Sianläskiä tuli tiristeltyä pariin lettupannuun, parilapannuun ja hauskaan neliskanttiseen pannuntekeleeseen. Ajattelin ottaa käyttöön, kun nuo tavalliset pinnoitetut pannunperkeleet eivät tässä meikäläisen kestotestissä oikein menesty. Täytynee seurata, että onko pinnoite tarkoitettu kaasu- ja induktioliesille. Luulisi silloin kestävän tuossa sähköliedelläkin. Valurautaan voi kuitenkin aina luottaa. Vaikka aseena.

Asennevammaisena mummuna olen taas käynyt paheksumassa melko rutkasti tiskien tarjontaa. Koira ei pääse karvoistaan. Olen entisessä elämässäni palvellut verottajaa kaupantädinkin ominaisuudessa. Kaikkeen sitä onkin kerinnyt! Sieltä on juuttunut tapa tiirata päiväyksiä. Viimeinen myyntipäivä, pakkauspäivä, viimeinen käyttöpäivä ja monta muuta koodia. Joissakin tavaroissa on tämä viimeinen myyntipäivä, muttei se sitä tarkoita, että se olisi viimeinen käyttöpäivä. Juustot kuuluvat siihen luokkaan, siis useimmat. Riisun nämä herkut hanakasti pois siitä helvetillisestä muovikääreestä ja laitan ne mieluusti rasiaan, jossa on vähän enemmän ilmaa hengittää. Pohjalle talouspaprua tai leivinpaprua. Koskee siis näitä kovia juustoja, ei sulate- eikä niitä hirveitä pontsuureja ja vastaavia "tuorejuustoja". Lukekaa tuoteselosteesta, miksi. Aika usein viisveisaan mikrobiologisesta laadusta, enkä ole vieläkään kuollut. Säilykkeitä vähän arvuuttelen, koska siellä saattaa kyllä vaaniva botuliinimyrkkyä, mutta jos sitä muodostuu, niin sitä on "tuoreemmissakin" säilykkeissä. Hittolainen.

Toinen jota ostotapahtumassa aina kummastelen, on nämä muoviin pakatut vihannekset ja juurekset. Sipulia saa sentään verkkopussissa. Olen minä verkkopussipaprikaa, -omenaa ja muuta etelänhetelmää nähnyt. Miksei pornakkaa ja pottua voi myydä vastaavassa pussukassa? Miksi, oi miksi! sen pussin pitää olla muovia. Muovipussi on muovipussi vaikka reikäinenkin! Perunapussin sietäisi olla paperia, ei näy läpi, eikä tule vihreitä plänttejä pottuihin. Paprupussi voisi olla vielä sellainen, että siihen pääsisi kurkkaamaan sisälle, että ei ostaa sik..pottua säkissä. Vaikka harvoin tulee ostettua, oma kroppa ei siedä enkä kovin usein tee edes avioliiton kautta saadulle lisäosalle perunapohjaisia sapuskoja.

Silmiini on useastakin lähteestä pulpahtanut uutinen, että  painoindeksin voi unohtaa. Koska se ei vastaa todellisuutta siinä mielessä, että jokainen on ruumiinrakenteeltaan erilainen. Sehän on tiedetty mailman sivu! Huonona esimerkkinä käytän itseäni. Painoni ollessa "vain" kymmenen kiloa liikapainon puolella, painoindeksin mukaan, EN näyttänyt lihavalta. Ja nykyäänkään kukaan ei usko, kun täräytän lukemat framille. "Ei hemmetti, et sää voi kertakaikkiaan painaa noin paljon". Ei minulla mitään painavia luita ole. Ei. Olen kroppani puolesta rotevahko. Aktiivisina aikoina tuli liikuttua mm. fillarilla ja jalan paljonkin. Samoin muuta lievää urheiluharrastusta on ollut havaittavissa. Ruumista rassaavassa työssäkin on tullut oltua, ihan kiitettävästi. Niinä aikoina olin kyllä leipoa lättyyn pariakin terveydenhoitajaa, jotka terveystarkastuksessa vielä kehottivat liikkumaan! Olin työpäivästäni vähintää kuusi tuntia riehunut työkalut kourassa pitkin pihoja, nämä nipottajat kehottavat vielä liikkumaan. Ei jumalauta.

Olenkin alkanut seurailla mittanauhaa enemmän, kuin puntaria. Tosin vain vyötäröni toiseksi leveimmän kohtani kohdalta. Sen, missä sijaitsee noin yleisesti ihmisellä vyötärö.

OHHOH. Onpa kello kiiruhtanut. Koneen ääressä sorhatessa ei aina huomaa, kuinka kauan on tullut istuttua. Menen harrastamaan pakkoliikkeitä ja pilkintää. Jos tarvittavat kalut löytyvät. Saisi edes patakukkokalat. Jos ei, niin täytynee ottaa käyttöön linssit. Optiset on käytössä koko ajan. Ja kamera mukaan tuonne raahautumislenkille. Uudesta Mustasta sain jumalattoman ahaa-elämyksen, että linssisoppaa ei olekaan syöty aikoihin. Hautuujuutumaan sekin, varmuuden välttämiseksi. Ettei tarvitse mennä kalatiskille.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Isotooppikeittiö

Koska olette joutuneet lukemaan näitä kieroonkasvaneita höpinöitäni, niin pistetäänpä tämäkin aamu tulille tekemällä aamupalasta ivamukaelma. Ja paljon muusta kyökkitoiminnasta. Ja ruokasnobismista, jota kammoan kuin valkokastiketta muinoin. Sekä jakelen tässä itselleni muutamia Miihkali-tähtiä runsaasti. Menen tietenkin yli aina siitä, missä aita on jo maassa. Miksen menisi, siitä ne meni naapurin satapäinen sonnikarjakin. Tuli meinaan taas selattua Kitumarketin lehtihyllyssä kiiltopaperille painettuja, huttu-unelmia ja höttömössöreseptejä suoltavia trendilehtiä. Vai miten niitä nimittelisi? Olin aivan hurmoksessa ja ostinkin yhden, aikanaan tilasinkin moista läpyskää. En tilaa enää, kun meni maku resepteistä. Jotenkin olivat sen verran korkealentoisia, ettei mummu saanut johtoajatuksesta kiinnni pätkääkään. Onhan tuo tuolla keittiön pöydällä ihan kiva, käyttökelpoisia reseptejä saa, kun vähän muuntelee maun mukaisiksi.

Eilen ehtoolla katselin pikakelauksella Top ja Master Chefit, ja aina kun H.Välimäen naama ilmestyi siinä toisessa ohjelmassa ruutuun, välähti mielessä molekyylikeittiö. Miehellä kun on Chéz -alkuinen ravintola, hänelläkin. Se vissiin sotki Välimäen molekyyleihin. Vaikkei äijällä ole mitään tekemistä sen hömpötyksen kanssa. Meillä on samoja mielipiteitäkin ruoasta Välimäen kanssa. Ketjuravintolat ovat ikäviä laitoksia. Laitoksia. Tasalaatuista, mautonta, laktoositonta, suolatonta, gluteiinitonta, rasvatonta ja halpaa sörsseliä aina ja joka paikassa samalla nimelläkin. Että jos haluaa välttyä makuelämyksiltä, niin kettinkiravintolaan vaan "syömään". Ei, en ole käynyt herran ravintelissa eineellä, enkä varmaan aivan heti mene, tämän taloudellisen kapeikkoni vuoksi. Ellei joku tarjoa! Voisin sitten kehuaretostella silläkin kokemuksella.

Kun näyttää olevan niin kovin muodikast trendikästä olla ruokakriitikko. Mutta miksi? Mikä on kriitikon tehtävä? Jos ruoka ei maistu, se ei maistu. Jos se puolestaan on maukasta ja hyvin tehtyä, niin on. Höh. Kyllä, WannabeChef haluaisi olla chef, mutta ei hermo kestä, ja siksi olisikin viisainta pitää mölyt mahassaan. Muttei mahdu. Pakko on päästellä julki kaikennäköistä, kuten nyt tämän helkkarin hifistely molekyylien kanssa! Tippa sitä, toinen tätä, savua ja pommeja? Tarkkuusvaakoja ja millilitramittoja! Ei kuulkaa pojat, kemiantunnilla sitä olisi leikkiä pitänyt. Eikä äiti antanut sotkea keittiössä, joten piti sitten ihan vasiten alkaa tehdä omituisia tytinöitä ikiomassa keittiössä. Ja siirtää tökötit sitten ravintolan puolelle. Ruokasnobit olivat tietenkin hurmoksessa, jotain uutta ja ihanaa ja maksaa ihan kamalasti! Hah.

Ottakaas taas mukava asento, muttei liian mukava, ettei pomo tms. huomaa, ettette työskentele ahkerasti. Kukapa ei töissä blogeja lueskelisi excelinväännön lomassa. Jos mahdollista löysätkää vaatetustanne, tai riisukaa se kokonaan. Muttei töissä. Voi tulla sanomista. Ja pyöreä taksi. Avatkaa sielunne silmät ja kuvitelkaa itsenne kärpäseksi "hienon ravintolan" kattoon. Hienon ravintolan tunnistaa siitä, ettei siellä saa nauraa. Korkeintaan tirskahdella. Ettei muzak ja aterimien vieno kilinä peity. Tunnelma on kuin öisessä kirjastossa. Roikutte nyt siinä vaan ja pälyilette verkkosilmillänne ympäriinsä:

*vienoa astioiden kilinää, muzakia, edeskäypä ohjailee asiakkaita pöytiin, tarjoilijat sukkuloivat salissa tarjottimineen kasvoillaan ammatin tuoma egyptiläisen muumion hymy, tilauksia jätetään ja viinisuosituksia kysellään*
- Tarjoilija, ottaisin Oeufs de Mouche, Virgyle de Pois, Herculepoirot kertaa kaksi ja Saintexypery de Velli. Jälkiruoaksi L'accent Circumflex ja Uno dos Tres. Kiitos. Viinilistalta tuo viimeinen sekä jälkiruoan kanssa shampanjaa. Näkyy olevankin vain yksi kelvollinen merkki.
- Kiitos tilauksestanne, talo tarjoaa teille pikku aperitiivin, hetkinen vain.
*Tarjoilija poistuu ilmeenkään värähtämättä, hän onnistuu jopa puhumaan vääntelemättä naamaansa. Hetkosen kuluttua pöytään ilmestyy lasin pohjalla jotakin ja vanupuikko. Muzakia ja vaimeaa kilinää.*
-Tarjoilija, anteeksi, mutta missä se aperitiivi viipyy?
-Siinähän se on edessänne. Nautitaan työntämällä vanupuikko lasiin, pyöräytetään ja työnnetään puikko kitalaen takaosan keskikohtaan. Varotaan oksennusrefleksiä ja nielaistaan. Maut hyväilevät suutanne ja siirtyvät viihdyttämään ruokatorveanne varsinaista ateriaa odotellessa.
- Jaa, vai niin. Saako täällä tupakoida?
-Ei saa. Menette tuohon pihamaalle. Varokaa siellä kuitenkin kolmannen kerroksen Pirkkoa, voi heittää pelakuulla, jos meneen savua sisätiloihin. Onko viini kelvollista? *sohii korkilla asiakkan haistimia. Muzak soi vienosti taustalla aterimien kilinän säestämänä.*
- Kiitos, vaikuttaa hyvältä vuosikerralta. Kaatakaa, olkaa hyvä.
*Tarjoilija poistuu, asiakas poistuu savuille. Asiakasta alkaa väkevästi epäilyttää, että tarjoilijalla on naamari. Juuttunut vapusta 1942. Molemmat palaavat eri aikoina saman pöydän ääreen. Muzakia ja vaimeaa sorinaa*
- Olkaa hyvä, Oeufs de Mouche, lautaselle on koottu kaksi vaihtelevaa salaattia, salaatinkastike, ja munat on uppokeitetty.
- Mutta lautanenhan on tyhjä!
- Eeei ole, katsokaapa tarkemmin, siinä veitsen vieressä on suurennuslasi.
- Kas, eipä olekaan. Minä luulin, että tuossa lautasella on kärpäsen paskoja.
- Ei, vaan munia.
- Lautasella.
- Kyllä, kärpäsen uppokeitettyjä munia.
- Ette ole tosissanne!
- Kyllä, lautasellenne on koottu isotoopeista atomitason gourmetateria ja te kehtaatte aliarvioida keittiömme koko elämäntyön! Oh! Olen onneton!
- Älkääs nyt, aikuinen mies! Kyllä tämä tästä, ottakaapa siitä lautasliina ja siistikää itsenne.
*Tarjoilija poistuu niiskuttaen lautasliinaan. Asiakas käy lautasen kimppuun. Sohii sitä haarukalla aikansa, vilkaisee ympärilleen ja pyyhkäisee oletetun aterian parempiin suihin oikean käden etusormella. Tarjoilija saapuu. Muzakia ja sorinaa ja kilinää.*
- Väliruokanne Virgyle de Pois. Kaadanko lisää viiniä?
- Kiiii...toss.
*Asiakasraukka tiirailee eteenkannettua kippostaan arvioivasti, ottaa suurennuslasin ja vilkaisee tarjoilijaa kysyvästi. Muzakia ja jostain pöytäkunnasta tirskahtelua.*
- Ruoka on rakennettu neljästä pilkusta, jotka unohtuivat tänne eräältä maankuululta kirjailjalta. Höysteenä on myös räjähtävänmakuinen chili-imitaatio, jonka on tarkoitus valmistaa vatsalaukkunne varsinaista pääruokaa varten.
-Aha.
*Mikään ei tässä vaiheessa enää yllätä aterijoitsijaa. Edes se, että tarjoilijakin tuntuu jotenkin osista kootulta. Kolistelee aikansa kipposta ja sipaisee kupposen tyhjäksi samaisella sormellaan. Muuttu vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi. Kuin liikennevalot. Pitelee vatsaansa, josta kuulu vaimea jymähdys. Saapuu paikalle myös tarjoilija uusine eväineen. Muzakia kyllästymiseen asti sekä vaimeaa sorinaa.*
- Kaksi kertaa Herculepoirot, Saintexypery de Velli ja salaatti.
- Tarjoilija, en näe mitään. Oikeasti. Aikuisten oikeasti.
- Ottakaapa se suurennuslasi.
- Ei, kun silmäni eivät näe edes teitä!
- Ahaaa! Tuo kuuluu väliruokanne välittömiin vaikutuksiin, mutta menee pian ohitse. Ottakaapa tästä lasinne ja siemailkaa viiniä siihen asti, että näkönne palaa.
- Kii...tttooss.
*Haparoiva ruokailija imeskelee lasin hitaasti tyhjäksi. Toteaa näkönsä palaavan ja käy annoksen kimppuun, ensin suurennuslasilla ja sen perästä sumeilematta sormin. Maiskutteleekin mietteliään näköisenä, jopa. Kaataa viiniä lisää itse. Hörppää kuuluvasti sen suuhunsa, purskuttelee ja nielaisee. Pyörittelee lasia valoa vasten ja kohottaa ensi toista ja sitten toista kulmakarvaansa ja lopulta molemmat kulmakarvat kohoavat kohti hiusrajaa. Muzakia edelleen, hermot kiristyvät ja vaimeaa kilinää.*
- Tarjoilija!
- Niin?
- Tämähän on vettä eikä viiniä!
- Niin, tuota, nähkääs, kun kävi sellainen vahinko, että meillä kävi täällä kolmetoistahenkinen seurue viime viikolla aterioimassa ja eräs heistä kehui voivansa muuttaa veden viiniksi koska tahansa. Näin ei ikävä kyllä tapahtunut. Asia huomattiin vasta, kun seurue oli poistunut syötyään ensin koko ruokalistan kannesta kanteen. Siis tarkoitan, syöneet listassa mainitut ruoat ja ateriakokonaisuudet. Meillä on nyt viinikellarissa vettä. Ja Te saitte nyt vesipullon. Olen pahoillani. Seurue maksoi viinillä ateriointinsa. Huono oli kauppa.
- Ääääh, tuokaa se jälkiruoka ja tilaamani shampanja.
- Pelkään pahoin, että shampanja on samaa luokkaa viinin kanssa. Minulla on tässä toisessa lapaluussani mustelma edellisen asiakkaan jäljiltä, heitti minua shampanjapullolla. Haluatteko nähdä?
- En, mutta tuokaa nyt se jälkiruoka ennen kuin tulistun!
*Tarjoilija kipittää keittiöön. Palaa sieltä kantaen lautasta ja kupposta. Kompastuu matonreunaan, mutta pelastaa kantamuksensa oivallisella, flamecotyylisellä jalkatyöllä. Olè! Muzakia ja vieno hiljasuus, joku taputtaa vaimeasti.*
- Jälkiruokanne olkaa niin ystävällinen! Lautasella on L'accent Circumflex ja kupissa Uno dos Tres. Lautasella on myös karamellitahnaa ja sokerihuurrettua vetyä. Kupissa on pohjimmaisena jodin isotooppeja, keskimmäisessä kerroksessa leijaile typen parhaat osat ja päällä on majavanhaustaa höystettynä hippusella Mauvaise Odour de la Mouffette. Kaadanko shampanjaa?
- Kiitos, ette kaada, mikäli siinäkin on vettä.
- Ei, tässä on kivennäisvettä, runsashiilihappoista. Jokin sentään muuttui seurueen jäljiltä.
- No, kaatakaa.
*Tarjoilija kaataa ja poistuu. Asiakas sipaisee jälleen sormellaan eväät huuleensa. Vääntelee naamaansa, yökkii ja kulauttaa suoraan pullosta kivennäisveden suihinsa. Muzak alkaa käydä hermoille, samoin kilinä, vaimeus ja sorina.*
-TARJOILIJA JA HOVIMESTARI! ikrööhhöhnhöööaöhööööyyygggrrrrhh!
*Molemmat saapuvat juoksujalkaa. Muzak alkaa totisesti jo ärsyttää.*
- Hyvät herrat, MITÄ te oikein syötätte täällä asiakkaille?!
-Niin, katsokaas, meillä on täällä aivan uusi konsepti nimeltä isotooppikeittiö. Se on ruokatrendien kuumin uutuus.
- Ei siinä kyllä sormiaan polttanut.
- Koko jutun juoni on siinä, että isotoopeilla herätellään makukerästen makumuistot ja saadaan asiakkaalle turvallinen kokemus suuremmastakin ateriasta. Laskunne, olkaa hyvä.
- Ju-ma-lau-ta, Repomiehen sanoin! 185 euroa ja 66 senttiä päälle! Tehän olette rosvoja!
- Anteeksi nyt, mutta kyllä käsityöstä pitää maksaa. Täytyyhän tuo keittiön virkaa toimittava elektronimikroskooppi saada maksettua pois! Jollain tässä on meidänkin elettävä! Laskujeni mukaan tuon vehkeen maksuun menee 1558 vuotta, kolme kuukautta ja parisen päivää päällekin vielä.
- Nyt riittää tämä pelleily! Hyvästi!!
*Asiakas riuhtaisee ruokaliinan sylistään, paiskaa sen vapisevan tarjoilijan naamariin, tönäisee hovimestarin tieltään ja poistuu ovet paukkuen ilman päällysvaatteitaan ja sateenvarjoa. Ravintolasalissa vallitsee hiljaisuus, paitsi sitä hemmetin muzakia, joka pimputtaa samaa kappaletta jo kuudetta kertaa illan aikana. Katseet ovat kääntyneet henkilökuntaan. Aterimet laskeutuvat. Syöjät vilkuilevat toisiaan, lautasia, kattoa ja kengänkärkiään. Henkilökunta poistuu vähin äänin. Ilta hämärtää, taksin katolla vilkkuu, samoin vilkkuu poliisiauton katolla. Poliisiautossa vilkkuu tutunoloinen naama. Ravintola sulkee ovensa. Seuraavana päivänä kukaan ei enää puhu mitään koko isotooppikeittiöstä, elektronimikroskooppi myydään Otaniemeen varaosiksi ja maassa rauha, ruokakriitikoilla hyvä tahto. Jahka se yksi pääsee putkasta, niin nähdään, mihin se riittää. Hyvä tahto*

Sen pituinen se. Käsi puutuu. Nenästä tulee verta. Olisihan tuota vielä suoltanut. Suolta? Jaa, siitäpä tulikin mieleen, että makkaraahan tässä piti kehittelemäni. Tuoremakkaraa, tuoretuote. Menen paikalle.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Iiik!! Keitossani on kärpänen!

Viime aikoina on koohotettu taas kaikkien arvojen, lisäaineiden ja vaihtoehtoisten ruokien sekä kaiken muun mahdollisen tiimoilta suureen ääneen kaikenlaista. Teeveeseen tarjonta alkaa olla jo suorastaan närkästyttävän hauskaa. Kanavilta valuu lattialle mitä ihmeellisimpiä ohjelmistoja. On kokkauskisaa ja kotikokkia, löytyy ruokalöytöretkeilijää, ahmattia ja mitä kummallisimpiin eväisiin sekoavaa hyyppää. Kaljulla ja ilman.

Vastapainona joutuu tuskailemaan painonpudottajien rääkkäämisen kanssa. Porukka viedään korkeanpaikan leirille jonnekin erämaihin ja laitetaan räähkimään ja hikoamaan kaikin tavoin. Pakolla. Osallistuminen vapaaehtoista. Ihan syömmestä ottaapi! Tahi matkaan tuppaa henkilökohtainen valmentaja, joka kieltää kaiken kivan, hauskan ja herkullisen. Liika on liikaa. Kroppa vaan shokkihoitoon! Ensin poistetaan syömisestä ruoka ja sen jälkeen pitää vielä huhkia kuin heinämies keskiajan inkvisitiokammiota muistuttavassa luolassa, jossa on peilejäkin sinne ja tänne. Ei puutu kuin peukaloruuvi ja synkeäilmeiset kuulustelijat. Siellä vaikeroidaan tunteroinen ja toinenkin. Seuraavana päivänä soitetaan Pekkaniskalle, että olisiko nosturia laittaa tulemaan, että pääsee sängystä ylös. Ja asiantuntija purjehtii jälleen paikalle tyhjentämään jääkaappia. Energiataso laskee niin alas, ettei kissaa kykene sanomaan. Eikä hämähäkkiä, joka pidempi sana, joka istuu piiskurin olkapäällä. On aika iso ja karvainen otus se. Hämähäkki.

Ohjelmien jälkeen lehdet, yleisönosastot ja internet on täynnään väittelyä ja todistelua puolesta ja vastaan. Jokaisesta tulee äkisti asiantuntija. Maalaislääkäristäkin. Vaikka on lääkäri. Kolme kymmenestä ei pysty harrastamaan liikuntaa missään muodossa. Omien sanojensa mukaan. Eipä niin ei. Kaksi työskentelee kuitenkin ruumillisessa työssä ja yksi istuu pyörätuolissa. Neljä vetoaa YK:n ihmisoikeussopimukseen ja haluaa tehdä kuten itse haluaa. Ja viimeiset kolme harrastavatkin liikuntaa kaikkien muiden puolesta. Kalenteri on aikataulutettu minuutilleen heräämisestä nukkumaanmenoon asti. Maanantaisin ennen töihin menoa varhaiszumbaa, kahvitauolla keppijumppaa (muista ostaa Karille uusi kahvikuppi!), ruokatunnilla kolme salaatinlehteen kierrettuä mozzarellanpalaa(aurinkokuivatut tomaatit heitetään pois, kun ovat -hyi- rasvaisia) ja pikalenkki, iltapäiväkahvilla pikanokoset, töistä uimahalliin ja kotiin lämmittämään eineksiä ja syömään valmissalaatti ja kipinkapin kuntosalille ja vielä lopuksi aikuisbalettitunnille. Unen on tultava tasan klo 22.35, viimeistään, jos meinaa ehtiä aamu-uinnille ennen töihin menoa, aamukahvia klo 4.15. Ihmekös jos töissä tulee vähän huteja silloin tällöin. Mutta ei haittaa, kyseessähän on liikuntaa harrastava ahertaja. Joka nukahtelee papereiden päälle.

Huhhuh, tuli hiki ja tenniskyynärpää pelkästä kuvittelemisesta. Sekä hirveitä hallusinaatioita siitä, että orjapiiskuri on ilmestynty kollaamaan jääkaappiani. Ähä! Meilläpä on melko hyvin asiat jääkaapissa. Neljä astetta lämmintä ja ei turhan täynnään. Löytyy juureksia, vihanneksia ja säilykkeitä, hapankaalia ja kurkkuja, sekä klimppi vinhasti hupenevaa ilmakuivattua kinkkua. Juustoa, voita, punaista maitoa, vispikermaa, raejuustoa sekä turkinjugua. Plus avioliiton kautta saadun lisäosani hillot. On siellä kasa maustekastikkeitakin ja avattu etikkapullo. Oliiviöljypääläri, josta otan vähän kerrallaan käyttöön. Edellisessä tarkistuksessa löysin avatun sillipurkin...yök! Lisäainekuutioitakin on varalle. Jos ei työn (??), levon tai muun sairauden takia jaksa keitellä mitään liemiä itse. Liemessähän sitä on aina. Pakkasessa kyllä vaanii eläinten luita ja kalanperkeitä. Että sormet irti jääkaapistani. Juustoihin et ainakaan koske, etkä punaiseen maitoon! Voipaketista puhumattakaan. Hillot voit kyllä viedä. Ainakin tuon viime vuonna vanhaksi menneen aplarimarmelaatin. Joten voit poistua. Kiitos.

Mielikuvituksellani on välillä tapana tehdä tepposia. Kuten äsken, kun tuijotin silmiäni lepuuttaakseni, vastapäistä metsää. Tuossa risteilee kyllä melkoinen määrä sähköpiuhaa ja muuta hauskaa. Toivoisinkin niiden äkkiä joutuvan maanalle. Sähköpiuhojen. Ohi ajavan puolikkaan(rekka-auto, hurhur) uumenista pöllähti jokin valkoinen ja lepatteleva. Ensimmäinen ajatus oli, että kas, kaaliperhonen! Ja hetkeä myöhemmin kalautti todellisuus suoraan palleaan, että halooo!! siellä on vielä toista metriä lunta! Mielikuvitukseni vie kyllä absurdeihinkin päätelmiin elävästä elämästä. Varsinkin sisäisestä elämästä. Useimmiten julkaisukelvottomiin päätelmiin. Olen sorvaillut ideaa, jossa joukkio ihmisiä houkutellaan tekemään uudenlaista luonto-ohjelmaa. Ja perun ajatuksen heti, kun ensimmäinen tekokynsi katkesi. Mielikuvitelmani onkin vähän kieroutunut, koska siinä rääkätään sekä niitä yhden asian ihmisiä, joiden tietotaito on varsin rajoittunutta muodin ja ulkonäön saralle ja niitä, jotka ovat etääntyneet kauas luonnosta ja alkaneet pelastamaan tuotantoeläimiä. En sano, etteikö pelastamista eläimissä piisaisi. Meiltä ihmisiltä pelastamisessa. Useinmiten. Pien- ja kotiteurastamot kunniaan. Perkules.

Ja Iltalehden elinen Varpu sorhaisi komeasti lisäainevelliin oman lusikkansa. Sanoisinko, että ihan aiheesta. Vaikka pyhät lehmät ovat -nooh- pyhiä lehmiä, niin on aika ajoin hyvä muistuttaa että kyllähän se kukkokin munii. Pääsiäiskukko. E-koodiavaimella kun vähän raottaa Pandoran lipasta, niin sitä ei tiedä, mitä sieltä pelmahtaa. Asbestia vaiko natriumkloridia. Pyhä yhdentekevyys onkin sitten juttu sinällään. Kyllähän moni synapsejaan mielellään snapseilla rassaa, muttei ole kuitenkaan ihan saletti, että kannattaako E300:n syöminen raakana. Kun se on E-koodillinen lisäaine. Mitä sitä poraamaan, että lisäaineita lisäaineita, jos ei ole varma mikä on luonnollinen ja mikä luonnoton. Jos ei ole varma, niin olen tolkuttanut, että tee itse. Kokonaan ei noita voi välttääkään, mutta kuormitusta vähentää kyllä.

Tuleivaisuus tulee, oletko valmis?

Kuulen jo kansanjoukkojen saappaiden jyrinää ja iskulauseiden kumua jostain kaukaisuudesta. Einestehtaiden portteja vartioi armeija ja lihatuontanto on mennyt maan alle. Suomeen on perustettu lierofarmeja. Leipäkoneita lojuu hylättyinä kadunkulmissa ja seinänvierillä. Citykaneja ei enää ole, koska kaikki on syöty parempiin suihin. Neljä kaneihin erikoistunutta ravintolaa on sulkenut ovensa. Porsaanliha on väkevästi luomua, villisikaa ja villintynyttä sikaa. Nautaa ei saa, on vain raavasta, vasikkaa, härkää ja lehmää. Nekin jahtiseurueet lahtaavat pelloille ja metsiin. Hirvikanta hupenee olemattomiin ja Ylämaan karja on korvannut porotokat tuntureilla jo ajastaikaa sitten. Euroopan Unioni on hajonnut, tasapaino on palannut sillä kaikki ovat yhtä huonossa jamassa. Nälkää ei nähdä, mutta eipä ole liikojakaan tyrkyllä. Autoja ei ole montaakaan, koska niitä ei kannata valmistaa, kun uusi E10 -bensa on hajottanut useimmat moottorit. Näppärimmät kasailevat uusia moottoreita, mutta bensaa ei meinaa saada mistään. Dieselkäyttöiset kulkevat vihdoinkin oikealla aineella, rypsiöljyllä, joka on todettu kelvottomaksi kaikelle elolliselle ruokitatarkoituksessa.

Metsissä asuu kerjäilijöitä. Kyllä, vaihtokaupalla luonnontuotteita kaupittelevia ihmisiä, joiden pyrkimys takaisin luontoon meni jossakin kohdassa pieleen. Keräilijöistä tulikin kerjäilijöitä. Tapion tanteret eivät tarinneetkaan metsän viljaa yllin kyllin, sauna paloi ja tölliin muuttivat torakat, täit, luteet ja muu pieneliöstö riemusta kiljuen. Isäntäväkikin kiljui. Puusto on kokonaisvaltaista, siis puuta. Puupelloiksi kaupunkilaisten mieltämät metsät ovatkin biotooppeja. On niissä jonkin verran vielä isotooppejakin, kun Sosnovy Bor jyrähti taivaalle inhimillisen erehdyksen vuoksi. Vahtimies väänsi nappulaa, luullessaan vääntävänsa votkapullon korkkia kiinni. Kaupungeissa on ylen rauhallista. Sähköä saadaan rajallisesti ja pimeän sähkön myyntiä on vaikeaa valvoa. Raitiovaunut, junat ja sähköautot seisovat mikä missäkin, ajolangat roikkuva kiskoilla. Tuuli humisee julmasti roskia pyöritellen pitkin katukuiluja. Jossain paukahtaa ovi.

Sen sijaan maaseutu kukoistaa. Hevosten määrä on lisääntynyt viime vuosisadan parhaiden vuosien tasolle ja siitä ohi. Pelloilla viljellään kaikkinaisia juureksia. Lammaskatraat vellovat kesannoilla. Heinämaita raivataan pakettipelloista ahkerasti. Trakehnerista sukeutuu maanjussin toinen traktori. Ruotsinlaivan kokoinen traktori saa olla suuren osan ajasta vähällä käytöllä, jollei tilalla ole viljelyssä rypsiä ja rapsia. Sadosta ei makseta, vaan vaihdetaan biodieseliin. Mutta hetkinen! Onko kukaan havainnut sielunsa silmin yhtään ylipainoista? Jossei lukuun oteta vielä harvakseltaan maaseutua koristavia AIV-säiliöitä. Ja harvoja säilyneitä valokuvia, joissa lihavia on sitäkin enemmän. Niin, missä ovat ylipainoiset? Kyselykierros tuottaa tulokseksi mietiskelyä ja pohdiskelua. "Jaa, saattaisi se tuo Männikön emäntä muistaa, se oli Lahlessa kaupankassana silloin ennen ruokavallankumousta." "Juu, kyllä mä muistan, kun oli niitä lihavia. Niitä on ihan ikävä, kun kaikki on nyt niin samannäköisiäkin...olis jotain mikä erottuis."

Että semmoista mielikuvitukseen tänään.