torstai 24. huhtikuuta 2014

Kalabaliikin kansallisia erikoisuuksia

Mitäs minun pitikään? Jaa-a, kun taas pätkii, niin pätkiköön. Jänskättää vaan, että tuleeko kirjallinen oksennukseni framille sille laatimanani päivänä, päivää ennen vaiko peräti myöhässä. Sen kun tietäisi. Mene ja tiedä.

Tietämättömyydestä on jälleen tullut luettua juttu jos toinenkin, varsinkin kolmas. Epuuttelen mielessäni sitä, että kuinka helvetin hukkateillä ovat nykyihmiset. Missä se mahtaa maalaisjärki maleksia silloin, kun suomalaista persujunttia viedään kaupoille. Joko torille tai sitten ihan tavan ruokakauppaan. Ehdoton ehkäily alkaa jo kilometriä ennen. Ostaisiko sitä tai tätä. Tai ostaisiko sittenkin tota. Eikun ostankin niitä mikroskooppisen pieneksi sörsseliksi pilkottuja lihalimppejä, jota karjalanpaistiksi rasian kannessa mainitaan. NOT! Ostin tässä taannoin moista moskaa, paljastui lähes syömäkelvottomaksi. Karjalanpaistilihat pitää olla kunnon kuutioita eikä pikkusormenpään kokoista silppua. En lähettänyt palatutetta valmistajalle ja nyt harmittaa. Karjalanpaistissa pitää olla 50/50 sikkoo ja raavasta. Tai 30/30/30 näitä kahta ensin mainittua plus lampolihaa. Lammasta. Joissain tapauksissa myöskin sisäelimiä, elikoitten.

Että jotta. Eineshyllyt(ml. makkarat) ovat ainakin kilometrin mittaisia, mutta lihaosastoa saa hakea suurennuslasilla. Ja sitten ulvotaan, että suomalaiset syövät punaista lihaa ihan liian kanssa! Haistakaa kuulkaa tutkijat pitkä p*ska! "Lihaa" eli siihen verrattavaa mössöä kyllä pungetaan pursottimella niihin eineksiin, joita on kärryt vääränään, mutta oikeaa, hyvin käsiteltyä, hellästi teurastettua lihaa ja siihen verrattavia osia on sairaan vaikea löytää nykytiskeiltä, joissa on sen tuhannen tyhjänpäiväistä kunnonoikieaaparasta jauhelihaa, valmiiksi vakumoituja "pihvejä", onnettomia kyljyksiä, haaleassa liemessä uiskentelevia suikaleita tunnistamattomasta elämänmuodosta sekä muuta ihmisrääkkäykseksi luettavaa. MISSÄ ON JUMALAUTA LIHAKAUPAT, JOISTA SAISI NIITÄ RUHONOSIA, JOISTA SEN SAPUSKANSA TAHTOISI TEHDÄ!! KERTOKAA MULLE! TAHDON TIETÄÄ! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! Kuka rupeaa kaveriksi, niin perustan semmoisen itse. Puolikas ruho päivässä. Tilateurastamolta, possua, lammasta ja raavasta. Eikä mitään helvetin teollisuuslihaa.

Kuten huomaatte, olen perin kyllästynyt tähän valmiiksipakattuun elämään. Kun kaikki pakataan paloina valmiiksi. Kohta ei tarvitse enää itse syödäkään, luet vaan pari resettiä ja nenämahaletku hoitaa loput. Hirttäydyn siinä vaiheessa siihen letkuun. Vituttaa niin sataselle koko nykytouhu kaikkine saatanan hygieniamääräyksineen ja muineen. Ymmärrän kyllä, jos koleraa pukkaa, ebola ehtii otsikoihin ja listeriahysteria valloittaa niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Ihmiset eivät unissaankaan enää pysty kuvittelemaan, miltä maistui lihasoppa ennen vanhaan, kun liha oli riippunut hyvän tovin viileässä. Tai kalakeitto, kun kala soppaan oli haettu torilta, johon kauppias oli sen itse kalastanut aamuyöllä. Muistan, kun kävin kakarana Mykrän kalakojulla, suurin osa kaloista oli kunnon rigor mortiksessa, niin että pystyi pyrstöstä pitämään pystyssä. Pää ylöspäin. Kaikki tämä on kadonnut.

Nyt kaikki ovat sitten hifistelemässä joko villiyrttien kanssa tai sitten kikkailevat muuten. Odottelen otsikoita siitä, kun kansa on kerännyt myrkkykeisoa tai muuta herkkua itse lautaselleen ja saanut tolkuttoman myrkytyksen. Kun tunnutaan kyselevän näiden leskenlehtien ja reunuspäivänkakkaroiden käyttökelpoisuudesta ruokapöydässä. Tietekin, jostain se pitäisi aloittaa, mutta ei olla aivan niin aivoton, että ei ota kirjaa tai muuta tietolähdettä käteen ensin, eikä kirmaa jonnekin Vaspuukin ihmepalstoille tietoa vinkumaan. Hyvä tietysti, että vinkuu edes siellä, ennen kuin henki vinkuu viimeisiä kertoja. Tai maksa.

Maalaisjärjen olen jo monesti todennut häipyneen tämä kaupungistumisen myötä, mutta joku tolkku sitä pitäisi saada elämiseen. Toiset tietysti tahtovat hallita itseään, muita ja kaikkea, minä puolestani tykkäisin siitä, että pystyn elämään sovussa itseni ja ympäröivän maailman kanssa. Mutta melko mahdottomalta tuntuu. Sillä nytkin sylettää mennä tohtoriin, kun siellä törröttävä teinityttö alkaa kertoa tenatytölle elämän syntyjä syviä by koululaitos, jonka olen jättänyt taakseni jo vuonna 1981. Yhdeksäntoista vuoden korkeassa iässä. Ja vihtu, mie tiesin silloin ihan kaiken. Kaikesta. Nyt en tiedä mistään mitään. Sen pikkutytön mielestä, joka itseään lääkäriksi tituleeraa, eikä kuuntele tippaakaan, mitä minulla on sanottavaa! Voi peräsuoli sentään.

Asiasta miljuunanteen: taidan Vappua edeltävänä viikonloppuna ryhtyä perkamaan taas tontilta suuhunnpantavaa, mm. vuohenputkea riittää pakastimeenkin ja nokkosta torhottaa joka nurkalla, syön ne pois ja istutan tilalle kaikenlaista kivaa. Paitsi, että projekti varmaan venyy tuonne ensi vuoden puolelle. Mutta haittaaksse?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Juntta ja puolen vuoden syömigit.

Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli.

Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tästä LINKISTÄ. Juttu on iltapäivälehdessä. Pullapoliisillakin on oma blogi. Kiva sellainen. Klikkaile tästä. Pulliksen blogi on uusiutunut ja näyttää todella hienolta. :)

Pää oli sulaa näiden omituisten kikkakolmosten lukemisen kanssa. Korvasta valui jo laattialle, enkä yhtään liioittele että jossain vaiheessa alkoi oksettaa. Kyllä. Oksettaa, yrjöttää, yki pyrki ylös, voitatti pahoin. Kun joka toisesta tai kolmannesta jutusta paistoi ja keitti silmille se, että asia on täysin järjenvastaisesti ymmärretty. Eli väärin. Tahallaan tai tarkoituksella väärin. Joko otsikko esitti karmean uhkauksen: "Nämä ruoka-aineet tuhoavat diettisi" tai sitten tekstistä räimi simmuun täydellinen tietämättömyys homo sapiens -lajin ruokanaan käyttämistä aineksista. Kun lajimme on lajityypillisesti jäänyt henkiin niillä eväillä, joita on ollut tarjolla kautta aikain. Rasvalla, vähäisillä määrillä sokereita ja proteiineja. Proteiinin saanti lienee ollut se haasteellisin osinko.

Olen ennenkin ihmetellyt sitä, että miten on makuaistimukset muuttuneet. Hämärähkö aavistus minulla onkin siitä, että miksi ne ovat muuttuneet. Nimittäin happamat aineet, kuten hapanmaitotuotteet, puolukat ja muut happamat marjat, hapankaalit sun semmoiset maistuvat sokerinsyönnin jälkeen aivan kauheille. Kokeilkaa kohillenne: syötte mahdollisimman paljon makeaa, siis sokeripitoisia eväitä ja niitä piilosokereita sisältäviä, sen jälkeen puolukkasurvosta...vihtu, että kipristää poskilihat palloksi! Ihan syljeneritys kiihtyy pelkästä ajatuksesta. Ennenvanhaan suomalaiskansallisesti kummasteltiin ruotsalaisten rusinaleipää. Sitä makeaa mausteleipää. Siksi, että se oli makeaa. Suomessa kun syötiin hapanta ruislimppua ja -leipää vallan. Joten se ruottalaisversio oli suussa vähintäänkin omituinen. Ainakin lauantaimakkaran alusena.

Leipää onkin pidetty jonkin sortin lyksystuotteena. Siis sen koostumusta ja väriä. Eli valkoinen leipä on ollut hienojen ihmisten ruokaa. Ja jos se on vielä ollut makeaa, niin sitä suuremmalla syyllä. Köyhä joutui tyytymään hapatetusta taikinasta väännettyihin kakkaroihin. Mitä tulee nykyinehmon ruokatottumuksiin, niin kovin ovat kaukana viidenkymmenen vuoden takaisista. Minulla on muistikuvia tuolta 60 -luvun alusta. En muista nähneeni eineksiä. Enkä juuri pakasteitakaan. Kun ei kotipakastimia juurikaan ollut. Jos niitä oli, niin tilaa ne veivät muutaman neliön. Olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka esim. mehut ja mehujauheet sisälsivät järjettömiä määriä määrittelemättömiä lisäaineita, niin silti meistä kasvoi kohtalaisen terveitä, eikä vähiten ruoan vaan myös liikunnan ansiosta. Lapset eivät enää liiku siinä määrin, kun silloin.

Nyt onkin sitten vallalla hävityksenkauhistuskulttuuri. Kaikkea "hallitaan", arkea helpotetaan ja päästään yli puolet helpommalla kuin ennen. Tästä jos elämä helpottuu vielä, niin siirryn kyllä taivaalliseen MasterChefiin. Kun ruoanlaittokin on nykyään komponenteista kokoamista. Ostat neljää eri puolivalmistetta ja yhdistelet ne sitten kotona. Eeeehh.. jotekin tylsää ja mälsää. Ruoanlaiton viehätys on minusta siinä, että siinä lihaa pilkkoessaan näkee sen lihan koostumuksen ja voi suunnitella vaikka seuraavankin kastikkeen tai sopan jo heti veitsi kauniissa kädessä. Tai tutustua kalan sisikuntaan sen kummemmin omantunnontuskia potematta.

Silloin astuu kuvaan Syyllistäjä. Me. Me täällä SoMen uumenissa. Sekä paperi- että sähköisessä mediassa toimittavat toimittajat. Toimittavat meille omantunnontuskia. Eikä mitään ihan mitättömiä toimitakaan. Sanan säilä kun usein on se terävin miekka. Puukko kylkiluihin. Mietin parhaillaan tuolle HALLITA -sanalle kiertoilmaisua. Tuolla niitä Synonyymisanakirjassa onkin pilvin pimein. Puistattavia synonyymejä. Hrrr....!

Syyllistäjä osoittelee sinua sieluun sormellaan ja tuomitsee epäkelvoksi. Olet epäkelpo ja huono ihminen, kun laihduttaminenkaan ei suju sinulta oikein. Ulkonäkösi on kuvottava, kun sinulla on painoindeksikäyrän mukaan neljän prosentin verran ylipainoa verraten muihin pituuisiisi ihmisiin. Olet hylkiö! Vedä itsesi vessasta. Rikot standardia! Onneton!! Koska paska valuu aina alaspäin, niin kohta näppis laulaa, soi ja haisee, että maahanmuuttajien virtaa on suitsittava keinolla millä hyvänsä. Mutta teollisuuden pakenemisesta tai muusta rakennemuutoksesta ei puhuta mitään. Ei tietenkään, eihän läskin järki semmoiseen riitä...! Olen muuten ollut 22.3 mennessä työttömänä 463 päivää. En vaan ole saanut töitä. Mistään. Kokoaikaisia töitä. Kun olen läski. Ja koska olen vanha, liian vanha. Jo 52 -vuotias. Mikä pahinta: olen habitukseltani vielä naiseläjään viittaava!
Eli syyllistsyyllist: olet vanha kehäraakki, luuseri, joka imee yhteiskunnan voimavarat kuiviin työttömyyskorvauksillaan.

Olen kovastikin ihmeissäni myös teeveeseen rääkkäriohjelmista. Olen niitä muutaman katsellutkin, tukka pystyssä. Ei käy meikäläiselle moinen. Eikä varmaan monelle muullekaan. Olen huomannut. Jos tekee elämäntapamuutosta, niin sen tekeminen voi kestää enemmän kuin puoli vuotta. Reilusti enemmän. Minulla on mennyt kohta kymmenen vuotta sen ymmärtämiseen, etteivät lääkärit ole aina laihtumisen asiantuntijoita, semminkään kun laihtumisen asiantuntijoita nyt olisi olemassa. Jokaisen on ihan itse tyrittävä ensin, ennen kuin lajin koko kirjo avautuu, edes vähän. En tue ajatusta, että itseään rääkkäämällä voisi mitenkään pysyvästi laihistua.
 
Tein muuten lahnanpääkeittoa. Saatiin lahnoja. Käytin keitossa myös mädin ja lahnojen ilmarakot. Ja pari hauenpäätä. Kun saatiin haukiakin. Oli muuten soppa hyvvee! Siihen ei tarvittu kuin mainitut päät ilman kiduksia, suolaa, maustepippureita, kermaa, munanvalkuaisia sipulisilppua, voita pikku löntti ja vettä. Tilliä en laittanut, olen hiiiiuukkasen kyllästynyt siihen. Kalapulliin kyllä laitoin tilliä. Ja paljon muuta.
Tein myös nokkoskastiketta. Semmoisen paksun töhnän. Siihenkin laitoin sipulisilppua. Mukaan kermaa, keitettyjä munankeltuaisia ja parit raa'at, koska valkuaiset käytin yhden tuohon kalasoppaan ja pari kalapulliin.

Lahnanpääkeiton ohjetta en tähän tällää, se on marginaaliruoka. Bizarre Food! Kuten Andrew Zimmernin Travel Channel -ohjelma. Mutta hyvää, kiireettömästi syötävää evästä onpi. Eritoten silmät ovat namsaa! Keiton clue on siinä, että sitä pitää syödä kiireettä.
Kalapullat olivatkin vähän jännempi juttu. Kun kerran ruotoista kalanlihaa oli määrättömästi, eli lahnan ja hauen lihat, niin jotain niistä piti taikoa. Mureke, pullat tai kohokas. Eli pullat:
Jauhoin kypsät lihat sauvasekoittimella kipossa. Sekoitin joukkoon n. 1dl:n voisulaa, johon olin lisännyt suolaa sekä muutaman kypsän valkuaisen, kun tarvitsin keltuaisia niistä keitetyistä munista toisaalle. Seuraavaksi sotkin joukkoon kananmunatuotteet eli raa'at valkuaiset ja pari kokonaista munnoo. Maustepippuria, valkopippuria ja varovainen maisto. Tilliä pakkasesta. Desilitra ainakin! Lisää suolaa. Sekoitus jatkui. Koepaisto osoitti, että mössö pysyy kasassa pannulla. Veivasin kahden lusikan avustuksella pullat pellille ja uuniin. 150 astetta ja vajaa tunti (olivat kauniin ruskeita)
Nokkossoossin veivasin sitten odotellessa:
Pienen pieniä nokkosenalkuja (äääää! olen lapsenmurhaaja!) noin litra ellei vähän yli.
Huuhdellaan hyvin ja ryöpätään n. 1-3 minuuttia kiehuvassa, suolatussa vedessä.
Hakkaa veitsellä ne pieneksi.
Kuullota yksi herkullinen sipuli voissa, älä ruskista! Lisää nokkoshakkelus sekaan ja kääntele hetkonen. Lisää haarukalla survotut, keitetyt keltuaiset (siis niistä keitetyistä kananmunista ryövätyt) ja sekoita kermaan. Sekoita siihen myös pari raakaa keltuaista. Hulauta pannulle ja sekoita kastiketta, niin että se sakenee. Annetaan pulpahtaa muutaman kerran. Maustetaan valkopippurilla ja suolalla.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Patentti hakusessa, takuuvarmalla konstilla eroon kiloista!

Nyt kun kaikki ämmäinaviisit ja itseäänkunnioittavat fitnessshitnesslehdykät sekä muut maanvaivat ovat vääränään erisorttisia keinoja päästä hengestä, terveydestä ja elämänilosta, ilahdutan teitä kertomalla, että olen selvittänyt laihtumisen perimmäisen mysteerin.
Millekään ei kertakaikkiaan tarvitse tehdä mitään. Ei millekään. Paitsi syömiselle. Tietenkin, arvoisat pannarinpurijat. Syömiselle pitää tehdä jotain, että laihtuu. Siis jättää se tekemättä. Takuuvarmat tulokset. Vähän niinkuin, että jätät panematta ilman kondomia. Ei tule lapsia eikä klamydiaa. Eikä muutakaan. Syömistä siis pitää varoa, kuin kipeetä pi...pikkusormea. Ei missään nimessä aleta röystäilemään millään jättiannoksella kerrosburgereita ja ranskalaisia punaviinejä. Tai vaan ranskalaisia. Ketsupilla, majoneesilla ja kurkkusalaatilla.

Korvia vaan luimuun, ainakin te, jotka kuvittelette pääsevänne kiloista eroon ilman vaivaa ja ponnistelua, vähän niinkuin vetäisitte vessan. Svooosh! Sinne meni kymmenen kiloa! Tai kuvitelette, että ihan kaikki itsensärääkkäämis- ja aineenvaihdunnantuhoamiskeinot on käytettävä, kärsittävä helvetin tuskat ja piestävä itseään orapihlajanoksilla ympäri vuoden, että ansaitsee itselleen sen kaiken ihailun, jonka painonpudotuksen jälkeen on SAATAVA. Ettäs tiedätte, menette vaan kehumaan sitä vittumaisinta työtoverianne sujuvasti, vaikka puittekin nyrkkiä taskussa. Nih.

Suussa maistuu edelleen se eilinen mättö, mutta eihän se haittaa, jos vähän nyt sortuu. Aloitan huomenna uudelleen! En pode omantunnontuskia, eikä se haittaa nyt, kun menen nakkikopin kautta kotiin! Mättöä, lihiksiä, bulkkia, eineksiä, pizzaa, lettuja, hilloa ja koska kevyttä tahdotaan, niin rasvatonta maitua pari purkkia. Ja tietenkin terveellistä tuoremehua. Mutta viimeistään ylihuomenna taas parannetaan ne tavat. Juu, sitten alkavat kirkua sekä iltapäivälehdet että netti ilosanomaa 5:2 -dieetistä. Että pari paastopäivää viikossa riittää pitämään painon normaalina. Noooo joo, kyyyyllä. Jos se paino olisikin se normaali, mutta kun sitä on hiiviskellyt semmoiset kivat kolokytäkilloo liikaa! Markettivaatteiden perään enää huokaillaan, että olipa Rismassa kivat varmarit. Vaan kun ei mahtuneet päälle, vaikka olivat ihan mun kokoa, 44, ne kiinalaiset kun on niin helvetin paljon pienempikokoisia. Eikä tajuta lain, että on itte se läski.

Minä onnekas opin nelivuotiaana lukemaan. Ja tuskia on podettu sen koommin. Äärettömiä, myriadeja sivuja myöhemmin olen opetellut myös luetun ymmärtämistä. Ja vimosina vuosina tässä myös sen luetun ymmärtämistä OIKEIN. Eikä minään omina sovelteina, että ei koske minua, kun minä olen vähän erilainen kuin muut. Mulla on niin painavat noi luutkin. Ja tän ihran alla mulla on tiukat lihakset. Ja lihas painaa enemmän kuin luu ja nahka yhteensä, läski on kevyttä ja auttaa kellumisessa. Nih. Ihmisen aineenvaihdunnalla kun on taipumus toimia aina jotenkin sinne päin, mitä tutkijasedät ovat kirjoissaan ja tutkimuksissaan kirjoitelleet. Pieniä poikkeamia lukuunottamatta. Mutta minä en ole se poikkeus, jonka jumalainen vartalo on valettu pronssiin tai näytteillä museossa.

On minun aineenvaihdunnassani joitain pienenpieniä poikkeamia, kyllä. Mutta ne eivät ole niin ratkaisevan perustavanlaatuisia, ettenkö tulisi niiden kanssa toimeen vielä käydessäni kuudettakymmenettä vuosikymmentäni. Eivät. Liikunta laittaa minutkin hikoilemaan. Vesi ei pysy kropassani sisällä sen kummemmin kuin muidenkaan. Kusena sekin tulee ulos, kierrettyään ensin pääni kautta. Eikun oliko ne munuaiset? Oliko ne munuaiset niinku päässä? Verta minäkin vuodan, nykäistyäni leipäveitsellä kämmeneen. Paskalla joutuu käymään niinkuin jokapahinen elävä ihminen. Jos ei perustoimintoja ole, ei ole elossa. Väkevä johtopäätös. Ja jos syömisesi näkyvät ulospäin, enenevänä itrakerroksena, niin olet todennäköisesti tehnyt jotain väärin. Avannut suusi väärässä paikassa. Se paikka ei ole kuitenkaan mikään muu, kuin sellainen, jossa on mahdollisuus tunkea kita täyteen mössöjä.

Kun ymmärsin jossain vaiheessa, että kolesterolini eivät johdu siitä, että mäiskin rasvaa kitusiini vaan siitä että sen rasvan kanssa sisään menee myös rutkasti viljatuotteista peräisin olevaa sokuria, niin homma helpottui huomattavasti. Aloi kääriä sitä rasvapitoista kasviksiin. Kuten kiinankaaliin, kaaliin ja salaatinlehtiin. Vähensin hiukan maitopohjaisia tuotteita, kuten rasvatonta maitoa, jonka korvasin täysmaidolla. Alkoivat arvot hilautua kohdalleen. En kyllä väitä, että ne nytkään aivan kuosissaan ovat, mutta kelpaavat minulle. Tohtorityttönen saa taas kuitenkin jonkinlaisen kohtauksen. Lääkärin huone on oivallinen kohtauspaikka. Siellä saa saada juuri sellaisia kohtauksia, kuin haluaa, oli sitten asiakas tai lekuri. Kohtaamaan vaan! Saa omat kohtauksesi turvallisesti!

Äääh, nautin eilen flavonoideja sen verran, että tänään väsyttää. Mutta ajattelin tässä sitä, että kun taas on keksitty ihan uusi juttu laihtumisrintamalla. Se, että kellonaika, jolloin syöt, laihduttaa. Ok, huomenna jos syön klo 07.11, niin paljonkohan laihdun? Varmaan ihan hirveästi. Ei siinä paljon syömään ehdi. Kun syömisen pitää olla ohi, ennen kuin kello on 07.12. Että niin paljon, kuin ehdit minuutissa tunkemaan muotoosi. Seuraavan kerran saat syödä sitten kello jotain. Tai vedät kaksiviikkoisen vyö kireällä. Toisen kaksiviikkoisen sitten kaiken, mikä ei edestä lähde juoksemaan. Toisaalta: tuntuu kyllä hitusen nyt siltä, että taidan kokeilla tuota kaksi-kaksiviikkoisjutskaa. Siis kokeilla. Ehkä vaihdan vaan ruokavalion toisella kahden viikon jaksolla kasvispitoiseksi. Etten syö sitten elukoita, ja toisella rupeamalla syön elukoita.

Enivei:
Vanhat kunnon marjarahkat ovat tälläytyneet taas tänne.
Purkki rahkaa, purkki kermaa ja pirusti marjoja. Kerma vaahdoksi, rahka vaahdoksi ja sekoitetaan kaikki keskenänsä. Mausta sen huomaat! Melekeen kuin jätskiä! Ja pashaksi tuo muuttuu, kun korvaat marjat limellä/sitruunalla, raastat vähän sittiksen kuorta joukkoon ja pilkot sekaan aprikoosia. Naminami. Voit myös lisätä parit liivatteet sekaan. Saat taas uusia ulottuvuuksia!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Paininrytkettä ruokarintamalla! Eipäsjuupastelun multihuipentuma.

Se on taasen sitä vailla, että hermot menee. No, osasta kroppaa ovat jo menneetkin. Sehän ei haittaa tahtia kuin vähän. Huomattavan vähän.

Mitä tulee nykyiseen voivotteluun suomalaisten lihomisesta muodottomiksi säkeiksi, aikuisiändiabeteksen lisääntymiseen "räjähdysmäisesti", kansanterveyden kaikinpuoliseen huononemiseen ja koko Suomea riivaavaan toivottomuuteen, niin niihinhän minulla on rutkasti jyrkähköjä mielipiteitä. Perkele.
Kansan kärttyisä käsi siirtää toisesta taskusta toiseen kasaa amulettejä ja pikkukolikoita. Sekä uskoo itseensä, ettei ole a) lihava vaan vähän ylipainoinen, kun on niin painavat luut b) selittää syömisiään tohtorille, että ihan minä sen lautasmallin mukaan syön. On vaan pirun vaikeaa täyttää sitä toista puolikasta lusikallisella porkkanaraastetta ja sille toiselle puolen ei mahdu kunnolla pyttipannu, pottumuusi, makaronilaatikko ja lihapullat, ruisleipääkin syön suositusten mukaan, kuusi palaa aterialla ja akselirasv...flöörää päälle hampaanmitta c) kyllä minä viikottain kävelenkin ihan runsaasti, esim. autolta kauppaan ja autolta kotiin kauppakassien kanssa, jotka muuten painaa, kävelen minä rappusiakin hissin sijasta, kun työpaikalla on niitä kolme kappaletta...ja samaan lauseeseen kyselee, onko mitää ihmelaihdutuspilleripulleria, jolla voisi jatkaa vanhaa elämää mitään muutoksia tekemättä. Kun makkara ja ranut on niiiin ihania!

Jees, tämmöisiä me olemme. Eriäviä mielipiteitä kyllä sallitaan. Mutta useimmat eivät näe metsää puilta eivätkä ruokaa lautaselta. Ruokapäikky on sinällään ihan jees. Siinä vaan on semmoinen puoli, että jos et silloin, heti syötyäsi tai jo vähän sitä ennen, laita ylös sapuskoitasi, niin kummallisesti se annoskoko pienenee ja ne pari konvehtiakin jäävät pois ja kahvekeksit ja -pullat. Tuloksena on silkka itsepetos. Eli ei mitään hyötyä, jollet orjallisesti noudata ohjeita ja orjallisesti kirjaa eväitäsi ylös oikein.

Haa! Mulla on tänään jumala-päivä. Minä tiedän kaiken ja osaan kaiken, virtsa valuu korvista hartioille ja jäähtyy, niin niskaa alkaa pakottaa. On niin hiton helppo kitistä ihan kaikesta, puida nyrkkiä taskussa ja tehdä tyhjääkin tyhjempiä päätelmiä maailman menosta tai tulosta. Minä kitisen nyt siitä, että ruoka on aivan liian hintavaa! Paikallisten kahden suuremman kettingin päivittäistavarakauppojen peruseväissä alkaa olla jo usean euron ero! En maksa 400g:n naudan paistijauhelihasta 5,49€ purkilta, kun samaa tavaraa saa naapurista alle neljän euron. Vavistuksella odottelen, mitä tuleman pitää. Kuka kohta enää pystyy kustantamaan oikeaa ja ravitsevaa ruokaa? Olen todella huolestunut. Sillä se poikii kyllä lisää diabeetikkoja, piilodiabeetikkoja ja lihavuusleikkauksia.

Olen ollut tässä äärityytyväinen omaan olotilaani, masennus vähän yritti nostaa päätään, mutta sain hutkittua sen ääreen kunnon mätkäisyllä. Menin opiskelemaan ja osapäivätöihin. Ja olen ihan perkeleen uupunut ajoittain, nyt onneksi tiedän miksi! Kun mulla on noi lähes käyttämättä olleet aivot, jotka nyt joutuvat tottumaan siihen, että niitä käytetään, jopa päivittäin! Ei takusvarmalla pääse mikään demetikkeri yllättämään. Vai oliko se dokumentia? Eiku..? Lääkeiden määrää olen onnistunut pienentämään Orametiin ja insuliiniin. Pitkä insuliini on enää 80yksikköä sen perkeleen 260yksikön sijasta. 3,25 kertaa 80, niinku. Pikainskaa en käytä, kuin silloin, jos hommaan kunnon hiilarikrapulan. Silloin on pakko, etten nukahda puikkoihin. Auton puikkoihin nyykähtämisessä on riskinsä, on muuten sukkapuikkoihin nukahtamisessakin.

Kun vähähiilariporukka ja virallisterveelliset jatkavat verissä päin toistensa mollaamista, suoranaista uhkailemista ja muuta jännittävää, niin sillä välin sitä ehtii tavallinen mummo hoitaa homman himaan monta kertaa. Jaa, että miten? No siten, että lukee järjellisen määrän tolkullista kirjallisuutta eli tutustuu perinpohjin niihin mekanismeihin, jotka meidät sairastuttavat. Kun ruokasuositukset on tehty TERVEILLE ihmisille, on ihme, jos ovat terveitä enää sen jälkeen, kun alkavat noudattamaan piirulleen näitä kaikkia mahdollisia rasvattomia, suolattomia ja mauttomia häsellyksiä. Kun olen monesti jo todennut omalla kohdallani, että terveydellä leikkiminen ei sovi sairaille ihmisille. Minä ole kroonikko, joten yritän keventää kroppani rasitusta noin niinkuin hiilarien suhteen. Aatelkaapa, onko siis järkeä syödä täysjyvätuotteita, vähärasvasia kevythässäköitä ja pottuja ilman eestään? Mielestäni ei. Sokurimittari villiintyy ihan hirmulukemiin. Pahimmoillaan olen saanut sen kiihtymään tässä aivan tovi sitten 22,6 mmol/l -lukemiin. Joka on kauhistuttavan paljon.
Meninkin nukkumaan ennen iltauutisia.

Siis, miksi ei saisi syödä niin, että voi hyvin? Miksi syömisestä pitää tehdä haaste? Miksi syömiselle ei voisi antaa "omaa aikaa" ja miksi helvetissä joku muu puuttuu syömiseesi??
Ruokasysteemini ovat muuttuneet melko salaattivoittoisiksi entisen voikkari-pizza-lihapiirakka -ruokavalioon verrattuna. Joku "ruokavalioguru" aikanaan tolitti sitä, ettei aterialla pitäisi nauttia hiilihydraatteja ja proteiineja ja rasvaa samaan aikaan. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta kananmunavoittoinen aamupala, salaattirunsas lounas pikkupikkuproteiinilisällä ja kalaisa tai lihaisa iltapala pitää mummon tiellä. Ja diabeteshoitaja kiljuu minulle kuin sisävesihinaaja, että suonet tukkeutuu ja kolesterolit heittää tukkeissa volttia. Eipäs!! Hah!

Teinityttölääkäri vinkui minulle, kun kokonaiskolesteroli oli 5,2 ja rytkäytti kolesterolilääkeet. Minä uteliaisuuttani menin ostamaan paketillisen. PAH! Kokeilu tuotti melko paskan olon ja verenpaineen tappiin. Tytteli kirjoitti täysin vakavalla naamalla vahvemma verenpainelääkkeet. Sanoin, etten syö kolesterolilääkkeitä. Mimmi nousi melkein pöydälle huutamaan, että "vade retro, satana"! Olin hänen mielestään täysin älliä vailla, kun en hoitanut sivuvaikutuksen oireita toisella lääkkeellä, josta oli sivuvaikutuksen yskää ja sydämentykytystä, joita varmaan olisi taas hoidettu toisella lääkkeellä..En näe tässä kehityksessä päätä, en häntää. Lopun kyllä. Mielummin kuolen lääkkeettömänä, kuin niihin lääkkeiden sivuvaikutuksiin ja yhteisvaikutuksiin.

Joten syökää rauhassa, menen nyt työntämään porsaanlapaa uunin täyteen. Mailman monikäyttöisin sapuska: Paistorasvat talteen, ne voi käyttää paistamiseen tai valurauta-astioiden kunnostukseen, luut heittelen kyllä surutta pois (sekajätteeseen, paistettu luu ei maadu), lihakset ja sulamattomat rasvat pikku suukkiin. Rapeat nahat voi päällystää vaikka dippisoossilla tai dippailla siihen soossiin. Ettonhyvää. Ostin taas halvennuksesta teollisuuspossua, niin se pitää hyödyntää. Työttömän varat eivät aina riitä niihin luomutuotteisiin eikä suomutuotteisiinkaan. Kananmunia olen oppinut hyödyntämään hyvinkin moneen asiaan. Eväänä ihan ehdottomia: omassa pakkauksessaan ja helposti syötävissä, pitävät nälän loitolla pitkään, ravitsevat kropan siinä missä velttokelmusämpyläkin.

Syömisiin!

Menkääpä kurkkimaan, mitä sinne jääkaappiin/pakastimeen oikein kuuluukaan!