tiistai 31. toukokuuta 2011

Urpot uutiset ja uskomaton mäihä.

Kyllä taas saa virrata vettä Vandaalien joessa ja muissakin pikkupurosissa ennenkuin on maailma mallillaan. Millään mallilla. On ollut jälleen sellainen kuukauden loppu, että olin vähällä lopettaa bloggaamisen, syömisen, kävelemisen, lukemisen, lehtiten tilaamisen ja paljon muuta. Perkele. Ei ole kasvanut kuin vitutus. Puutarhassa siis ei juuri mikään ole kasvanut. Eikä kyllä pienentynytkään. Varsin siis tasaista menoa. Tähän menoamiseen kehitteli kuprun myös erilaiset blogistanian uumenien ilmiöt. Siitä se vitutus vaan kasvoi. Tietenkään ei pitäisi, mutta aika ajoin potemani paha PMS laittaa ajukoppani kuori- ja muut kerrokset mitä kummallisimpiin vinkkeleihin.

Ensin alkoi vituttaa se, että kopioimalla onneen -uutisten harrastajien määrä tuntui kasvaneen megalomaanisiin mittakaavoihin. Surffasin mihin vaan, niin vastassa oli kopioitu uutinen. Ei yritystäkään referointiin tai linkitykseen kuin minimaalisesti. Seuraavaksi minut sai haudan partaalle eipäsjuupastelu hifistelyn tiimolla. Ravintoaine X on parempi kuin ravintoaine Y, kun taas ravintoaine N ei ole niin hyvä kuin X ja Y yhteensä. Voi vattu! Missä ruoka?! Tässäkään maassa mitään atomivoimaa tarvita, kun ruoka pilkotaan atomeiksi ja väitetään, että kyllä siitä tyhjästä lautasesta kylläiseksi tulee. Atomitasolla.

Se, mikä on naurattanut, on tämä ruokateollisuuden kilvenkiillotus ja Leipätiedotuksen hätä. Edelleenkin sitä ihmettelen. Pulleroinen setämies mainostaa, että eivät laita porsaannahkaa makkaraan. Entäs kanannahkaa? Tai muita herkkuja? Toinen lihatalo hyökkää sarvet suorana kohden tuulimyllyjä, kuin Don Quiote konsa. Kolmas ryhtyy kasvattamaan epäeläimiä. Anna mun kaikki kestää. Varmaa ei kohta tarvitse lisätä paistorasvojakaan pannuihin, kun ne erittävät niitä itse. Tai käydä laboratoriossa, kun kahvikuppisi suorittaa mittaukset ja lähettää ne suoraan keskustietojärjestelmään. Orwell oli oikeassa. Mie muutan mehtään, lammen rannalle, että saan onkia patakukkoahvenet omalta rannalta ja kasvattaa ties mitä elukoita omaan tyyliini.

Ravintoasioista on tullut pakkopullaa. Syyllistämistä ja suoranaista valehtelua. Ravintolaan ei uskalla kohta mennä kukaan, jos vaikka käyttänevät puolivalmisteita ja lisäaineita! Tärkkelys on tuomittu tapettiliisterin tekoaineeksi aivan tykkänään ja gluteeni tuhoaa paitsi suolet myös kukkaron. Jos ruoka maistuu joltakin, sen täytyy olla terveydelle haitallista, tuumitaan suurkeittiöissä. Pakkaisivat mausteet pikkiriikkisissä pussukoissa mukaan, pikaruokalatyyliin. Pikaruokaa ei voi syödä, saati ajatella, kun se pistää koko elimistön rekkuloimaan pelkästään ohiajamisesta. Autoilu kutistaa jalat ja rasvoittaa sydämen. Lääkärissäkäynti vaarantaa terveytesi, varsinkin jos et sinne mennessäsi potenut mitään tunnettua sairautta, tulet ulos kolmen tonnin reseptien kera, kun olet vähintään statiinien, diklofenaakin, orlistaatin ja MAO -estäjien tarpeessa, lisäksi saatat tarvita myös ketipinoria ja mirtazapiinia, että myöskin tsopiklonia. Menet apteekin kautta kotiin ja valmistat itsellesi coktailin. Etkä sen jälkeen ole oma itsesi.

Taidan mennä pitkälleni, kun alkoi tuo lääkkeiden käyttö niin ottaa voimille...! Tiedättekö muuten, mitä on mäihä? Se on puun nilakerros. Siis se liukas ja limainen. Sitä on mäihä. Toisten kielessä se tarkoittaa myös tsägää, hyvää onnea. Että jos sattuu hyvä mäihä, saatan parantua tästä ilman lääkärissä käyntiä. Säästyy satasia, jotka menisivät apoteekkiin, mutta käymättä jäisi jälleen hillitön kina statiineista. Kohtahan se taas tuo omalääkäri vaihtuu. Kahden vuoden sisään yhdeksäs (9) kerta.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ulvova Mylläri ja ulvovat suolet.

Myllyteollisuus eli tämähäntä leipäaineisiin kallellaan oleva työnsarka on huolissaan suomalaisen leivänkulutuksesta. Minun mielestäni ei voida puhua varsinaisesti enää leivästä vaan teollisesta hötöstä, joka ei ainakaan paranna terveyttä.Pienet myllyt häipyvät muistojen joukkoon ja isot valittavat kustannustehokkuuden laskua. Puolivalmisteita kehitellään sen sijaan, että joka kulmaan, kivikkoon ja konnulle nousisi pienleipomo, jossa tehtäisiin taatusti käsityönä herkullinen leipä päivittäin. Se olisi niin mukava tuoreena kaapata sitten kainaloon, ken sellaista kaipaapi! Varmasti vielä moni, vaikka leipomoteollisuus muuta antaa ymmärtää.

Olin inha ja näppäsin kaupassa kuvan eräänkin leipäpussin tuoteselosteesta.
Se on tässä:
 Vehnäjauho, vesi, lesty ruisjauho, hiiva, vehnägluteeni, osittain kovetettu kasvirasva, perunahiutale, suola, ruismallas, emulgointiaine E471
Ja vielä toisestakin:
Vehnäjauho vesi, hiiva, sokeri, kananmuna, laktoositon voi, glukoosi, maitoproteiini, suola, säilöntäaine: sorbiinihappo
Että ruisleivästä:
Luomutäysjyväruisjauhoa, vettä, mineraalisuolaa

Että arvatkaapa, mitä näistä söisin, jos söisin leipää? Ihmettelen tässä sitä, että ensimmäisessä versiossa on kovetettua kasvirasvaa ja vehnägluteenia. Eli siellä on todennäköisesti teollisuusmargariinia, jossa lienee transrasvahappoja? Asiantuntijat hoi? Toisessa on sitten niin perkeleesti sokeria, että sitä voisi laittaa kahviin sokeripalan sijasta. Sokeri ja glukoosi ovan meikäläisen pienessä mielessä sama asia. Kolmas, eli tuo ruisleipä, oli juureen tehty pikkuleipomon jööti. Olen sitä joskus syönytkin, hyvää on. Leivistä ruisleipä oli suolattomin, kahdessa muussa 1,2% suolaa.

No, enivei, jos tuota keskimmäistä leipää sen palan tai kaksi pistelee, kahdesta palasta saa 1,6g sokereita ja 24g hiilareita, sen pussin mukaan. Toisesta saa vähemmän sokereita, mutta hiilaria saman verran. Ja kynä napsuu taas lantion vaiheilla, että pysyy verensokeri kondiksessa. Se ei ole hyvä asia, se. Ruisleivästä viipaleen painoa ei ole ilmoitettu, eikä muitakaan ns. ravintoarvoja, mutta sama juttu se on senkin kanssa. Inskaa ja runsaasti. Näitä sitten kun vetelee kuusi kipaletta päivässä, niin johan 150g leipää pitelee lahjakkaasti sokerit mallillaan veressä. Onko se diabeetikolle suotavaa?

Tässä nykyisessä ravintosuosituksessa ollaan aika syvällä hetteikössä, kun sokeripotilaille suositellaan ruokavaliota, jolla pidetään sokeriarvot kaikkea muuta paitsi kurissa. Eikä huomioida yksillöllisiä eroja eikä tarpeita. Kaikki vaan samaan puurokattilaan ja perunat sekaan. Kolesterolit paukkuvat pilviin, syödään statiineja katkokävellen ovelta autolle ja takaisin, kun liikuntaa ei niillä särkevillä ja kouristelevilla jaloilla uskalla harrastaa. Lääkäri toki pistää sen sokeritaudin piikkiin ja määrää taas uutta lääkettä, että säryt pysyvät kurissa, kun hän tykkää että neuropatiahan se on iskenyt kinttuun! Saatkin sitten oivan cocktailin naposteltavaksi. On sokerilääkitys, on insuliinit kahden sorttiset, on statiinit, verenpainepillerit, on lisäksi vielä se särkyyn vaikuttava lääke, jota myös mielialalääkkeenä käytetään. Mikä on tulos? Heikonlainen. Olo ei kohene, sivuvaikutuksiin määrätään uutta pilleriä ja niiden sivuvaikutuksiin uusia. Soppa on valmis.

Olisiko järjenhiventäkään siinä, että tarkistettaisiin oikeasti se, mitä suuhunsa laittaa? Minä olen kitissyt tästä asiasta ihan koko ajan. Ei ole mitään järkeä työntää sivuvaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä kuormakaupalla ihmisiin, ja ihmetellä sitten, ettei tila parane! Josko sen korjausliikkeen tekisi vaikka ihan perusasioissa? Ruoassa. Tosin ruoka on sellainen asia, jossa herkästi mennään metsän perälle hifistelemään makromikrosuperhyperravinteiden kanssa. Huomaamatta jää se, että ruoka on ruoka on ruoka. Ruokaa pitää voida syödä ilman omantunnontuskia! Että taas sitä lopetetaan leipomoita, kun minä en syö leipää. Ne leipomot kuulkaa lopetetaan joka tapauksessa, kulunkien pienentämiseksi ja omistajien osinkojen suurentamiseksi, ei siksi, että leivänsyönti vähenee.

Tämä on erittäinkin jännittävää tämä, että mitä enemmän ravitsemusta tutkitaan, sitä enemmän erimielisyyksiä joudutaan ratkomaan. Viralliset ravitsemussuositukset ovat turhan kankeat taipuakseen jokaisen tarpeisiin. On ihmisiä, joilla ei ole keliakiaa, mutteivät kuitenkaan siedä viljoja. Aiheuttavat pakokaasuvaivoja. Tai muuten vaan onttoa oloa. Eivätkä pidä nälkää. Tämän päivän Hesari uudisoi, että kouluruoka ei pidä nälkää. Lisukkeetkin pitäsi syödä, juu, pari lasia maitoa ja leipää. Taatusti rasvatonta maitoa ja näkkäriä. Yök. Tuleeko pilttien opinahjossa aherruksesta yhtään mitään, kun ensin verensokurit nousevat tolkuttomiin lukemiin ja sen jälkeen hurukyytiä alaviistoon? Ei taatusti. Tulee lisää meitä D2 -potilaita, ellei tehdä äkkinäistä korjausliikettä. Antaisivat ruokaa, joka pitää nälän! Kasvisvaihtoehdoissa on sitten niitä, joita ei pitäisi pöytään edes laittaa. Voi ressukoita, meillä oli koulussa sentään tillilihaa. Nam.

Tarvinnee alkaa suunnittelemaan illallista. Avioliiton kautta saatu lisäosa tykkäisi kovasti varmaan, jos pitkästä aikaa vääntäisin vaikkapa kinkkukiusausta. Minulle sitten kinkkua ilman kiusausta. Eli kasvisvaihtoehto, heleppua se on! Niitä kasvissuikaleita ja kiinankaalia sekä kesäkurpitsaa, kinkkua (oikeaa, eikä mitään kaupan sokerisuolattua lisäainepumpattua) suikaleina ja toki se kerma, toiselle laidalle perunasipulisuikaletta ja sitä kinkkua. Sekä runsaasti sitä kermaa...ja vuokahan voidellaan voilla. Annetaan hautuujuutua, lisätään vielä varmuuden vuoksi päälle kerros juustoraastetta peittelemään valkosipulimurskaa. Kinkun kanssa ei sitten nuukailla. Sitä pitää olla rrrrunsaasti. Eikä nälkä yllätä. Teen usein niin paljon, että piisaa seuraavaksikin päiväksi. Jolloin iskee Pimp-My-Food -moodi päälle. Eli huomenissa syön omasta osastani, pannulla lämmitettynä ja toinen puoli tuunataan kastikkeella, mielellään kunnon kananmunasipulikastikkeella. Omasta maasta ruohosipulia päälle. Hyvvee. Kun vielä chilillä mausteleepi!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Uusien seikkailujen hyllystöt

Tässä taannoin ryntäilin ympäri vasta-avattua ja tuntemattomassa järjestyksessä tavaraa taritsevaa kauppapuotia. Oli maustekastiketta ja kissanruokaa, lastenvaippoja ja palvelutiski. Maitohylly oli kivasti piilotettu perimmäiseksi ja jotenkin jäi sekava olotila kaupassa kaahaamisesta. Ahtaudentuntua ei poistanut edes soutaminen veneellä keskelle lampea. Oli se vaan taas myymäläsuunnittelijan taidonnäyte numero yksi! Alku oli kyllä lupaava, kun oli vielä tilaa. Mutta tuntui, kuin hyllyt olisi ahdettu alati pienenevään tilaan kohden maito-osastoa. Puistattaa edelleen.

Tästäpä sitä saa oivallisen aasinsillan pieksämään markkinointia ja mainontaa noin yleensä. Tästä oli jo joku älähtänyt/jotkut älähdelleet helzinski pravdassa eli hesarissa näin meidän kesken. En nyt jaksa mennä koko viikon hesarisumaa purkamaan, mutta kuitenkin. Samoin tuntui jotenkin hiuksianostattavalta tämän artikkelin anti Mediuutisten sivuilla. Tietenkin, kun tarkastelee artikkelia sen valossa, että mitä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana on vaahdottu rasva-asiasta. Tutkimuksia epäilemättä ovat rahoittamassa niin tiedeyhteisöt kuin ruoka-aineteollisuuskin. Ruoka-aineteollisuudeksi nimitin koko kenttää siksi, että arvaamattoman monella on tässä kiinni miljardibisnes. Maatalaoustuotantoa, erityisesti liha- ja maitotaloutta on lytätty vuosikausia milloin milläkin perusteella. Viimeinen niitti on älyköitten keksimä älytön hiilijalanjälkiajattelu. Ilmastonmuutosta hoetaan kuin ennen vanhaan avemarioita synninteon jälkeen. Anna mun kaikki kestää.

Mielikuviahan meille myydään. Hakauksessa ovat olleet niin margariini kuin lihakin. Margariinia markkinoidaan niin luonnollisena ravintoaineena, että oikein oksettaa. Miksi esimerkiksi lapset tarvitsevat vasiten teollisesti tehtyä "rasvaa" ? Eikö voi olekaan luonnollinen rasva? Eihän voita kukaan syö suoraan paketista? Eihän? Jos syö, niin toimittakaa hoitoon sellainen omituinen otus.

Lihan kanssa vehtaaminen on eräissä piireissä suurin synti, mikä maailmassa on ja koko maailma tuhoutuu alta aikayksikön, jos viiltelee siansivua ruokaansa! Naudanliha on pahin saastuttaja koko läntisessä maailmassa, poislukien tietenkin tehtaat ja ydinvoimalat. Ainakin suomalaiset. Nauta kun saattaa piereskelläkin. Hui. Rääkätyn kanan munia ei saisi myydä enää missään! Häkkikanalat syntyivät sen takia, että enää ei pienet lattiakanalat kannattaneet. Tuottajahinnat ovat surkeat. Viimeisin typeryys kiillottaa varsinkin sianlihan mainetta on HK:n onneton yritys syöttää mukaterveellistä rypsiä possuille. En usko, että lihan koostumuksen pilaamisella saadaan aikaan mitään hyvää. Varsinkaan terveysväittämillä pelleilyn jälkeen. Metsästämäänkään kun kaikki eivät pysty ryhtymään.

Huippulla tässä kiikkuvat Atrian sedät ja tädit. Menivät julkaisemaan omituisen jutun tuontilihasta. Siitä jää mielikuva, että ostapa poika tuotilihaa, niin saat ittes kippeeksi, kaikki maailman vaivat ja vastukset sekä kolme valinnaista vitsausta kaupan päälle. Aivan kuin tuontiliha olisi se asia, joka haittaa näkökykyä ja aiheuttaa routavaurioita. Leipätiedotuskin on ollut huolissansa leivänkulutuksen pienenemisestä. En toisaalta ihmettele, koska vuosikaudet on paukutettu tätä aamupuuro-leipää-joka-aterialla -tyyliä. En ole edes lapsena pitänyt aamupuurosta, siitä tuli yleensä väsynyt ja paha olo. Mutta kun muutakaan ei ollut.

Maitorasva-asioissa maailma heittelee härjänpyllyä kuin ojaan hurauttanut ralliauto. Voi tappaa, voi on hyvää, voita ei missään nimessä saa syödä, voi tekee kaikesta parempaa. Totta helvetissä luonnollinen rasva tekee kaikesta parempaa. Sivuaa myös öljyä tämä. Oletteko huomanneet, kuinka mm. meijerijätti Arla markkinoi tuotteitaan? Ja kurkkikaapa Arla-Ingmanin tuotteiden valmistusmaita. Ruåtsi löytyy aika helkkarin monesta. Kun kerran markkinoidaan, että lähempänä luontoa ja luonto tulee lähellesi, niin ei kai silloin roudata niitä raejuustoja ja maitorahkoja tuhannen kilometrin päästä? Vaan mielummin parinsadan. Tai edes Suomesta, että työllisyys säilyy. Alan kohta boikotoida koko firmaa. Ei Valiokaan sen parempi ole. Siinä yrittää sinnitellä suurten välissä. Danonen ja Arla-Ingmanin.

Kyllä tässä taas alkoi mun sappeni kiehua. Mitähän tekisi? Ostaisiko vanhan osuusmeijerin ja alkaisi pientuottajaksi? Kirnuvoita, kirnupiimää, täysmaitoa ja paksua kermaa? Kunnollista lähiruokaa. Mutta mistä maito? Kohta kun ei ole enää karjatiloja maitoa tuottamassa, pitäisi perustaa oma karja. Lihatiloja kyllä on, niitä näyttää sikiävän niin, että sarvet yhteen kolkkaa. Maitotiloja ei. Eipä tietenkään. Entäs jos tulee joku tuhkapilvikatastrofi, maanjäristys tahikka muu, ja ollaa tuon tuontiruoan varassa? Hommaan aseen kauppareissuja varten. Veikkaan kyllä, että silloin ei ruokaa saa edes rahalla.

Ei tule nyt mitään. Alan siivota, että saan edes johonkin purettua tämän itsehommaamani aggression. PeRkeLe.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Umami, kitkerä ja karvas sekä pari muuta samankaltaista.

Sitä on taas kevättulvaa virrannut paikallisessa Mississipissä ihan kiitettävästi edellisestä postauksestani. On vaan sen verran ollut pollassani yli-, ali- ja tyhjäkäyntiä sekä migreenin muodossa että monessa muussakin, ettei ole oikein ottanut tuulta alleen tämä naputtelu, edes puutarhaus ei ole tässä oikein onnistunut viime päivinä. Noh, galsaahan sitä on ollutkin eikä galsassa kelissä paljon huvita mikään. Eritoten, jos on vielä matalapainetta ja pilvistä. Ohut yläpilvi menettelee vielä. Jaa, minä taas eksyn aiheesta. Tai siis aiheettomuudesta.

Tässä olen viime päivinä yrittänyt sisäistää asioita lukemalla. Posti on kantanut autonjouset natisten minulle uusia oppaita, luettavaa ja kahlattavaa. Olen tutustunut niiden välityksellä uusiin maailmoihin, kuten esimerkiksi erilaisiin tyyppeihin. Heh, heleppoa kuin heinänteko. Sanoisin, ettei ollenkaan. Olen kyllä nopea lukemaan ja nopea sisäistämään, mutta muutama asia aina jää kaihertamaan tuonne mielen reunoille. Ja nyt ne aiheuttivat sitten megalomaanisen migreenin. Eilisen päivän vietin vällyjen välissä päätäni pidellen. Laskin pikaisesti, että vuorokauteen tuli unitunteja aivan tolkuttomasti. Laskin, että noin 16-17 tuntia tuli nitisevän nuppinsa kanssa tolkku pois oltua. Ei huono. Ainakaan pään sisikunnalle. Vielä kun, tietäisi, mistä migreeni johtuu!

Niin. Siitä tässä piti hosumani, että muottiin puristamisen ja paremmintietämisen lahjaa ei minulla ole. Jos olisi, niin olisin jo ajast'aikaa sitten kirjoittanut kaikenhelvetin "Elä oikein" -oppaita. Tai muita vastaavia "Ruoka on Belsepuupin keksintöä, siis juo" -tietämiskirjoja tai ehken jopa "Ole oma vartalotyyppisi ja maailma pelastuu" -kokonaisvaltaisiahyvinvointipläjäyksiä. Mutkun ei. Tyydyn lueskelemaan muiden tekeleitä. Olen lainannut kirjastonkin jo kertaalleen tyhjäksi kaikkinaisista opastuskirjoista. Omissa hylleissäni asuu niitä erinäisiä määriä. Sekä vielä kavereilta lainatut. On siinä hommoo, kun kaikki kahlailee. Huvista sinällään käy. Kun on olemassa opastusta, jonka kanssa menee hermot ja ikuisuus, kun pitää laskea, kirjata, kirjata, laskea, tietää kalorit tarkalleen, valmistusmaa, onko eväissä mitä ravintoaineita ja kuinka paljon, osasiko lautasella lepäävä lihaklimppi eläessään juosta, tekikö herne versoasteella mutkan vasemmalle vai oikealle vai pitäisikö jättää syömättä koko lautasellinen ja syödäkin sen sijaan lautasliina. Ähki siinä syödessäsi sitten kirja toisessa ja laskin toisessa kourassa. Eihän siitä tule mitään. Tai tulee, suljettua osastoa viikko. Kun menee hermot totaalisesti julkisessa syöttölässä.

Sitä minä olen tässä pähkinyt, että kun näitä opastuskirjoja tehdään, tekijät toki varmaan kilvan lukevat edellisten tekijöiden ja ties mitä kirjoja, niin onko mitenkään mahdollista tehdä hyvin selkeää ja yksinkertaista kirjaa? Siis laihtumisopasta? Miksi joka jumalautan kirjassa pitää olla vähintään kolme erilaista kaavaa ja laskurioppia, neljätoista lautasmallia, kuusi pyramidimallista esitystä sekä sekava määrä sekalaisia ruokintaohjeita ruumiille plus vielä ympyrää niin että pää menee tyyten pyörälle? Siksikö, että sivumäärä suurenee? Varmaan, sillä eihän ole järjen häivää julkaista opasta, joka tiivistää kaiken tiiviiksi lauseeksi: "Syö elääksesi, älä elä syödäksesi."! Tai vastaavasti "Unohda laihdutusoppaat, elä syömällä."

Kevät on sitä parahultaisinta näiden oppaiden julkaisuaikaa, ja toinen toistaan uhkeampia oppaita tuutista tuleekin, joka hemmetin kevät. Niitä ostetaan aikansa, seuraavaksi ne löytyvät kirjatorien alennuslaareista ja häipyvät jonnekin muistien ulottumattomiin, kunnes joku ne sieltä kaivaa, muuntelee vähän ja kas, meillä on taas uusi tyyli menettää epätoivoisina elämänhallintammen tyystin. Täytyypä katsastaa, mitä kivaa 70-80 -luvuilla harrastettiin, kun retro on nyt muotia!

En minä sitä sano, etteikö näistä opuksista hyötyä olisi, mutta en väitä myöskään, että kaikki tulisivat ylen onnellisiksi ja elämä alkaisi maistua oppaan lukemisen myötä. Jotain ahaa -elämyksiä niiden täytyy herättää, totta helvetissä. Siksihän niitä tehdään, myydään ja suositellaan. Kun meitä ihmisiäkin on erisorttisia. On kaltaisiani kyseenalaista kaikki ja vielä loputkin, löytyy heitä, jotka tottelevat gurujensa käskyjä ja sääntöjä, on heikkohermoisia, jotka noudattavat hetken jotain suuntaa ja lopettavat, ja vaikka jos minkälaisia. Siinä on tietäminen, että mitä kenellekin tyypille paperille panisi tulemaan! Ehkä siksi tuntuu siltä, että kirjaset ja oppaat on tehty yhdelle ryhmälle ja odotellaan, että se sitten menisi kuitenkin kaupaksi myös ehkä parille muullekin ryhmälle, kun niiden "yksien" kavereissa on kuitenkin kaikensorttista kansaa.

Saitteko edellisistä jutuistani tolkkua? Hyvä, ette. En saa enää minäkään kahvipaussin jälkeen. Mutta eipä tuo haittaa, ei. Aiemmatkin juttuni ovat olleet sen verran tolkuttomia, että voivoi. Ja aiemmistakin jutuistani on vedetty hernettä nenään ja hengityselimistöön. Pysykää hereillä, menen tekemään jotain järjellistä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Uutta toivoa kuolleille, leikitäänpä lääkärileikkejä.

Mitä teille sanoo sana "laihdutusleikkaus". Taudinhoitoni tässä vaiheessa ompelulangan taa piiloon mahtuva tyttöihminen, jolla on lääketieteellinen peruskoulutus, ehdotti minulle laihdutusleikkausta. Olin jo nousta tuolille seisomaan. En kuitenkaan. Aloin penätä haittoja. Millaista leikkausta oli typsykkä minulle kaavaillut? Pantaa vatsalaukkuun? Vatsalaukun ohitusta? Vaiko mitäkö. Miten esim. ohitusleikkaus vaikuttaa lääkkeiden imeytymiseen? Entäs jos saan ahimimiskohtauksen? Tai ahmin sokeriherkkuja? Pystynkö oksentamaan, jos tulee oksennustauti? Entäpäs jos pitää kesäkuumalla juoda riittävästi? Onko järkeä hoitaa seurausta, jos ei syyhyn pystytä puuttumaan hänen mielestään riittävällä nopeudella? Pitää olla ennen leikkausta laihduttanut pussidietillä N kiloa. Ryhmässä pitää olla sen ja sen aikaa, että saadaan annoskoot paikoilleen. Enkä jaksa kuukkeloida sitä, mitä kaikkea laihdutusleikkaus oikein pitää sisällään.

Kuulosti siinä lyhykäisesti esiteltynä siltä, että homma ei todellakaan ole minulle. Varsinkaan, kun olen vasta toipilaana. Arki on jo muutenkin haastellista ja paljon asioita voitettavana. Niin sitten siihen ängetään vielä erittäin vaivaloinen projekti! Olen varma, että homma hutkaa pieleen, jos nyt lähdetään soitellen sotaan. Mitenhän tässä ajatuksensa sanoiksi pukisi parhaiten? Noh, kysynkin teiltä, että leikitäänkö pikku lääkärileikki? Eli sinä olet lääkäri ja minä potilas, reippaasti edelleen ylipainoa, kaikesta huolimatta. Mutta olen valinnutkin tien, joka vie perille hitaasti mutta varmasti.

No niin, mitä sinä suosittelet ylipainoiselle? Siis suuresti ylipainoiselle, joka terveyssyistä tahtoo eroon painostaan. Mistä lähdetään? Vastata voi kommenttilomakkeella. Saatanpa arvoa itsekseni jopa yhden kirjasen palkinnoksi parhaasta/pahimmasta ehdotuksesta. Minä itse olen siis diktatorinen ylivalvoja ja vasen käteni on onnetar.

Turasin vielä ulkoasunkin kanssa vähäsen. Menen nyt puutahraani pelmuamaan. 

perjantai 6. toukokuuta 2011

Urheilullinen ammattisyöjä

Käyskellessänin kirjastolaitoksen lehdykäishyllin tietämillä, hyppi silmilleni erisorttisia ruokalehtiä. Sekä kodinviihdyke-, teepäs-itte-tumpelo- ja muita alannaisten lehikäisiä. Poimin summan mutikaisessa niistä muutamia hyppyseeni. Selaillessan aviiseja, artikkelien monenlainen kirjo ilahdutti sydäntäni. Toisaalta muuansissa korealle ja kiiltävälle paperille rykäistyissä lehdissä oli jänniä asioita. Ajoittain tuli mieleen ravintolaopas tai ravintola-arvostelu. Jehna. Siinä olisikin minulle ammatti. Ravintolakriitikko. Vai kriikuna, mikähän hän lienee. Olen joistakin lehdistä, siis vähemmän kiiltopintaisistakin, seurannut tätä Suomeenkin lonkeronsa ulottanutta trendiä. Ravintoloiden asettelemista paremmuusjärjestykseen tähdillä ja ilman. Lehtien toimittajat kulkevat ympäriinsä kaulukset pystyssä ja käyvät salanimellä popsimassa herkut makoisiin suihinsa ja lehden piikkiin. En tiä. Ja bloggaajat seuraavat hissukseen perässä.

Sain tästä syöttölöiden kritisoinnista jossain vaiheessa elämääni tarpeekseni. En kertakaikkiaan pystynyt tavaamaan enää kirjaintakaan moisesta sönkötyksestä, kuinka tarjoilu pelasi, ei pelannut, oli jäässä, liian innokasta, laiskaa tai muuta sellaista. Ruokaa ruodittiin niin moninaisin sanankääntein, ettei oikein tahtonut sivistyssanakirja yhdistettynä synonyymisanakirjaankaan piisata. Uusia sanojakin pakkasi sekaan. Aloin puutua tyystin koko touhuun ja lisäksi, kun tutuilta kyseli, niin eipä kovin moni antanut korkeaa arvosanaa tälle toiminnalle. En vieläkään perusta moisesta, mutta olen melko järjettömän hyvin perillä siitä, mitä tapahtuu kulisseissa. Ei niinkään ravintolassa vaan vähän ennen ravintolaa. Aika jännittäviä juttuja on siellä puolella kolikkoa, tai lastauslaituria. Enkä nyt tarkoita, että ruoka tehtäisiin jätteistä, vaan sitä, että melko järkyttäviä määriä puolivalmisteita kärrätään ovesta sisään. Enkä ihmettele.

Nykypäivänä kun perusasioiden hinta hilataan älyttömiin lukemiin, on suorastaan tuskallista ajatella, että menisi jonnekin ns. ulos syömään. Ravintoloitsijat istuvat kohta kerjuulla Romania romanien kanssa kilvan. Tarjoilijat jäävät työttömiksi ja kokit siirtyvät jaloon kotikokkaukseen. Tai perustavat konkurssikypsän pitopalvelun, edes ruokaa saadakseen. Jämiä vaan pakkaseen pileitten jälkeen. Ja asiakkaan vouhkaavat vuoron perään lisäaineista ja lähiruoasta, luomusta ja tuontiruoan kalleudesta, pistellen poskeensa tiikerirapuja valmiskastikkeella ja valmiiksi sotketuilla muilla ainesosilla. Ja sen jälkeen tulee putkaan vielä ravintolakriitikko, joka napisee vetisestä muusista, nuutuneesta salaatista, kelmusämpylöistä ja veltosta palvelusta. Herranjestas, ravintoloitsijat ovat kovasti paksunahkaista väkeä. Vielä, kun sakkiin liittyvät kaikki ruoka-allergiaterroristit, joiden vuoksi ruoasta puuttuu maku, niin anna mun kaikki kestää. Anteeksi nyt vaan, mutta eikö niille ruokavammaisille voisi kehitellä omaa, ruokavalioon sopivaa ruokalistaa? Aijuu, se tulee liian kalliiksi, joten kärsitään sitten kaikki. Vihoviimeisenä ovesta kaatuu sisään alatilaihduttajat, hiilarien vihaajat, kermankittaajat, uskontonsa vuoksi perunaa syömättömät ja monet muut vähemmistöt.

Siinä saa kyllä sisällöntuottaja eli palveluntarjoaja olla kovasti kieli keskellä kämmentä, että silvuplee vaan, kyllä meillä leivotaan, tai leivottaisiin, mutta kun terveysviranomainen kielsi. Jaa, että kalaruokaa? On meillä tarjota, mutta kaikki kala on pakasteesta, kun ei torilta saa mennä kalaa ostamaan. Tosin se ja sama, ostaako torilta vai tukusta, kala on hautajaiskunnossa kun se keittiöön roudataan. Ja kalastajalta ei voi suoraan ostaa, kun se kalastaja on saattanut ihan käsineen koskea siihen kalaan, tai kala on voinut pudota vaikka veneen pohjalle! Ei ei ei!! Kyllä tulee bakteeria ja muuta önniä ravintolaan. Eikä lihaakaan saa kotona teurastella. Sehän on hengenvaarallista. Niinkuin käsittelemätön maito. Kun siinä maidossa voi olla koleraa ja tuperkkeliä! Sanoo suojapukuun ja henkilökohtaisiin suojaimiin pukeutunut sääntöjen, asetusten ja lakien tiukka noudattaja. Suomalainen terveysterroristi: terveysviranomainen. Suomi on kuitenkin niitä puhtaimpia maita noiden tautien suhteen. Kohta joku rääkyy sieltä takarivistä, että juuri siksi, kun ne viranomaiset ovat niin tiukkoja. Eikö nyt voisi vähän edes järkeä käyttää. Ei. Kädet puuskaan ja alahuulta törrölleen.

Minä sain niitä hienojen ihmisten lehtiä lukiessani hurjan elämyksen, alan lehtikriitikoksi ja ravintola-arvostelijakriitikoksi. Perkele, ei tarvitse mennä ummehtuneiden salaattien pariin eikä syömään mitään epämiellyttävää. Niinkuin, noh, epämiellyttävää. Varokaa vaan, tämä mummu saattaapi pistää tuulemaan.

torstai 5. toukokuuta 2011

Ulkoista syömisesi. Ulkoista samalla itsesi.

Paras tapa pudottaa painoa, on ulkoistaa kaikki ruumiintoiminnot esimerkiksi sairaalalle ja krematoriolle. Senhän nyt arvaa. Seuraavaksi paras on tietenkin rääkätä itsensä henkihieveriin olemalla syömättä joitain tietynkaltaisia ruoka-aineita. Kuten minä. Minähän tunnetusti välttelen pottuja, potaskaa ja viljaa, laareissa ja ilman laareja. Laardi sen sijaan maistuisi, muttei sitä saa mistään. Näiden perässä marssivat paririvissä rasvattomat ja kevyet vaihtoehdot. Joita eivät osta kuin naamastaan harmaat askeetikot, jotka naukuvat rasvattomuuttaan joka puolella Suomea ja lihavat, jotka pyrkivät keventymään keventämällä ruokavaliotaan ja kukkaroaan, mutta kovin keinotekoisesti. Loppuviimeeksi esiinmarssin suorittavat trendien perässähiihtäjät, joille mikään ei ole hyväksi. Ei voi liikkua, kun tulee hiki. Ei voi syödä kevyttuotteita, kun ne on niin kalliita. Ei voi käydä julkisessa vessassa kun on niin ujo. Eikä voi itse tehdä, kun hella likaantuu. Vaikka halutaan bikinikuntoon kesäksi. Tämä sakki sortuupi sitten niihin ihmepillereihin, lumekuureihin ja paljon muuhun outoon. Umpihullut hakeutuvat laihdutusleikkelyihin, rasvaimaisuihin ja vatsalaukun ohituksiin vasemmalta, oikealta ja suoraan, kuristukseen pannalla, että voi oleilla rannalla. (no nyt tulee turpaan joka taholta! Lekurit huutaa ja laihdutusleikatut, leikkausta harkitsevat ja kaikki huutaa! Yhteen ääneen! Tai kahteen. Antaa tulla vaan!!) Miljoonasosa menee hypnistille vai mikä se ny on. Antaa hypnotisoida tolkun pois ja ainakin virkistyy, jollei nyt kovasti laihdukaan. Loput odottelevat, että joku muu tekee asiat heidän puolestaan.

Mitä helkkaria? Minuun otti tässä taannoin itseään parempana ihmisenä pitävä henkilö. Olin hänestä kyllä montaa mieltä viestiä lukiessani. Tämä kyseinen henkilö siis lähetti minulle patamustan sähkisviestin, että minun pitäisi lopettaa ristiriitaisuuksista bloggaaminen ja bloggaaminen ylipäätään, kun en edes suomea osaa kirjoittaa oikein enkä tiedä syömisestäkään mitään (hitollako minä sitten elän? Ellen syömällä.). So what? Minähän bloggaan vaikka kiinan keisarille...perk. Kyseinen tyyppi oli kovin arrogantti kannanotoissaan ja epäilenkin hänen tarkoitusperiensä olleen kovastipaljon itsekkäät ja omanvoitonpyyteiset. Ettei vaan jää huomiotta. No enivei, eipä tuommoinen pöhellys minua hetkuttele puoleen eikä toiseen. Että kilpaileva bloggaaja yrittää ripauttaa kintuille. Olisikin, mutta kun kateuden määrätön liisteri valui läppiksen ruudusta polvilleni, niin minkäs teet. On kivaa huomata, että vaatimaton, tietämätön ja onnettoman huono pikku blogini herättää kateutta! Ei herranjestas! Menin hymyilemään itselleni vessan peilin ääreen. Hangon keksi -mainos tuli eittämättä mieleen.

Tuskailen siksi tässä näiden tyylisuuntien ja -ttömyyksien kanssa, että nykyään kaikki ulkoistetaan. Erään makkaratehtaan lihatkin on ulkoisetettu Brasiliaan. Torikauppa on ulkoistettu, toreilla ei sitä enää juurikaan käydä. Terveydenhoito on ulkoistettu, koska arvauskeskukseen ei pääse alle kuukaudessa. Vanhustenkin hoito on ulkoistettu, koska tämän tuosta löytyy vaineeseen vaipunut vanhus jostain vesistöstä tahi puistosta, muumioituneena omaan sohvaansa tai mikä ihmeellisintä, vaipoissa jossain siivouskomerossa, lepositeillä sänkyyn köytettynä ja lääkittynä tajuttomuuteen. Työ on ulkoistettu Kiinaan ja kohta varmaan viljely ulkoistetaan ulkomaille. Suomalaisten rahathan on jo ulkoistettu mikä sentti minnekin. Anna mun kaikki kestää!

Minä ulkoistin eilen itseni, iltapuhteella ahvenia perkaamaan. Oli joukkueessa toki muutama lihava särkikin, jotka oleellisesti kuuluvat keväiseen kalansaaliiseen. Toista tuntia kukkoahvenia nyppiessäni ja nylkiessäni, ehti jäätyä ns. munaskuitaan myöten. Joten suolasin sintit ja menin saunaan sulamaan. Saunoessa saa aika ajoin ahaa -elämyksiä. Varsinainen elämyssauna, siis. Olin alunperin tekemässä luomupossusta ja ahvenista oikein reipasta kalakukkoa, savolaista juurta kun olen, mutta lauteilla hautuessani ja hissukseen sulaessani tulin siihen tulokseen, että patakukko ei lennä. Eikä kalakukkokaan kyllä. Patakukon kannen voi tuo hiilarisietoinen pistellä suihinsa, ja minulle jää se varsinainen herkku. Tai jos ryhdyn siihen kanteen, niin tykitän sitten inskaa. Siihen on nöyrtyminen silloin. Joten kukkoilin hetimiten, kun olin saanut aamupalan ja -kaffen ylähuuleen.

Pannaas tähän oikein perinneresetti!

PATAKUKKO

1-2kg pientä ahventa. (muikku ja särki käyvät myös)
siansivua, määrän määrää kalojen määrä. Puoli kiloa saattaa olla parahultainen.
VOITA
suolaa
ruistaikinaa. erittäin tiukkaa.

Perkaa ahvenet, poista niistä sisälmykset ja selkäruodot, pää sekä pyrstö. Hienohelmat suomustavat pikkurillinkin mittaiset ahvenet. Isommat ahvenet voi nylkeä, joka on helppoa: viilto selkäruodon sivuun ja suomustamaton nahka irti. Särki suomustetaan ja perataan muuten samoin. Voidaan laittaa yöksi mietoon suolaan.
Ladotaan reilusti voideltuun pataan vuorotellen kalaa ja siansivua, kunnen ladottavaa ei ole. Päällimmäiseksi reilusti voita. Voi ja suola ovat ainoat mausteet joita patakukkoon pistetään.
Ruistaikina: jauhoja n. 3-6dl, vettä ja 1rkl suolaa. Jauhot ja suola kulhoon, vähän vettä sekaan ja sekoitetaan, lisätään vettä jos näyttää liian kuivalta eikä muodosta palloa. Vaivataan pallo tasaiseksi, ettei minnekään jää jauhoja. Samaan tapaan, kuin nykyään tehdään pastataikina. Taikinan pitää olla tosi tiukkaa. Kaulitaan taikinasta soveliaan kokoinen pyörylä, joka sovitellaan kalakerrostumien päälle päällimmäiseksi pataan. Tiivistetään reunoista. Ei pistellä mitään reikiä siihen taikinaan. Varmistetaan painelemalla, että istuu hyvin. Eikä ala kukko kiekumaan uunissa. Lykätään uuniin 200astetta celciuksen asteikolla ja puoli tuntia. Otetaan ulos, annetaan henkäistä hellalla n. 5 minuuttia, ja laitetaan takaisin uuninperille 150astetta celsiusta. Tai tehdään kuten minä, rojautetaan kukko kylmään uuniin ja väännellään nappulasta 150 näkösälle, uuniin ylä-&alalämpöä ja odotellaan ainakin 4-6 tuntia. Mitä kauemmin sen parempi!
Samalla voi tehdä naurishaudikkaita, lanttuviipaleita haudutella tai ihammitä itse halajaa. Vaikka uunipottuja.

Taidan ulkoistaa itseni. Menen riehumaan -ööö- nyt en tiä, mihin menisi. Josko vaikka sienimettälle etiskelmään korvasieniä. Äh, taidan tyytyä puutarhahommiin. Tai heittäisikö kolikolla? Pelaisi erän pasianssia? Eikä. Istun tässä, kunnes puudun.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Uhmaa kohtaloa, ole lihava.

Tulin entistä hullummaksi lueskellessani uusien tutkimusten tuloksia, jota on aika liuta. Kiitän näiden juttujen linkittämisestä useitakin vaspuukissa asuvia tuttuja naamareita. Kiitos. Siitäkin. Tutkimuksia pärisee framille, kun kevätpörriäistä kukkiviin pajupuskiin. Ja kaikissa on tulosken jotain mullistavaa. Suola aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia, joo, varsinkin jos sitä suolaa ei saa tarpeeksi. Hiilihydraattien kanssa pelaaminen saa aikaan ummetusta, toisille se tekee sen ummetuksen päähän. Rasva kerrostuu suoniisi, jos verenpaineen nousulta ehtii. Triglyseridit ovat välttämättömiä, eipäs vaan kolesteroli. Eipäs vaan voi. Eikun rasva yleensä. Mobil ykkönen voitelee rattaat ja vaunut sekä suolet. Eikun lihaa pitää syörä, ja kallaa. EI kallakukkaa vaan kalaa, fisua, Hiatasen affenaa ja yrttejä yllinkyllin! Ei omenoille, alas appelsiinit ja ananakset, vihaamme viljaa, paheksumme perunaa ja pastaa, emme osta reilusti Reilun kaupan banaania.

MITÄ HITTOA TÄSSÄ SITTEN USKALTAA ENÄÄ KITAANSA KARISTELLA???
Minäpä kerron. Taas ja yritän olla lyömättä leukaani kirjoituspöytään pudotessani tuolilta.
KOKEILE. Tee ihmiskoe itselläsi. Kokeile, ja tutki, että mikä tuntuu hyvältä. Tässä Kielto-Suomessa olemme tottuneet siihen, että Suuri Guru, kuten Kekkonen, kertoo meille matosille, miten pitää elää. Eläpä nyt kerrankin itse. Lue toki oppaita ja tutkimuksia. Tee vähän muistiinpanojakin kiinnostavista aiheista.

Huomaat piankin, että jokainen "dieetti", "elämäntapa", "ruokavalio" ja muu höyrypäisyyden huipentuma lupaa aivan samat asiat, kuin se toinenkin. "Laihdu elämäsi rapakuntoon Pahvilaatikko(tm)-dieetillä ja hoikistu satagrammaa hartioista". "Osta MÖSSÖ-pusseja, vain viisi pussukaista päivässä voi riittää!", joo ainakin tappamaan innostuksen. "Tee nyt kevään paras päätös ja ryhdy Epävagaiza -rytmiryhmään! Saat vyötärösi takaisin, jollet ole tyytyväinen saat lisämaksusta rahasi takaisin". "Ylivoimainen Lintusen Paastokevätpaketti! Osta ja voi itsesi pahoin hoikaksi." "Elämäsi muuttuu, saat ystäviä, vaikutusvaltaa, lottovoiton ja onnellisen mielen, kun kuuntelet kahdeksantoista kertaa samat asiat. CD lähes ilmaiseksi, että voit jatkaa kotona." "Ota himmennysterapiaa, pääset himoistasi! Ranka näkösälle jo puolen vuoden aikana!".

Sama koskee kirjallisuutta. Saa olla melko tarkkana, että mikä on niissäkin oppaissa, opuksissa, sarjoissa ja jatkumoissa sitä yhtä ja samaa. Ja kohta ollaankin siinä pisteessä, että pitää kouluttautua ravintoalan erikoisasiantuntijaksi, että pärjää tässä alati lihovassa lihavuusteollisuuden tuotteiden perkaamisessa. Sillä mitäpä muuta tämä laihdutus on kuin lihavuusteollisuutta? Mitä laihempi henkilö, sen varmemmin kuuluu narina keskeltä naamaa, että laihoja syrjitään ja laihoille saa ilkeillä. Sekö kumoaa sen tosiseikan, että laiheliinit vievät lihavien nenän edestä parhaat palat? Siis työpaikat, puolisot, kivat vaatteet ja sen sellaiset? Lihavaako sitten saa tölviä ja haukkua, kun laihaa ei? Ja eritoten, onko pakko laihtua, ja eritoten miksi, jos on pakko? Siksikö, että on kolesterolit 80-luvulla? Siksikö, että naapurin Mirja on laihtunut naamasta? Vaiko siksi, että on kuusi/60-kiloa painoasteikon keskimääräisen painokäyrän suhteutettuna pituuteen, yläpuolella?

Ai kehno, että taas vähän nyppii ottalumpion takaa. En minä väitä, että minä viisas olen, mutta sitä minä inhoan, että joku muu haluaa sanella sen, koska minulla on hyvä olla. Okei, minulla ei tällä hetkellä ole kovastikaan hyvä olla, mutta se ei tee minusta yhtään huonompaa tai parempaa kuin muutkaan. Esimerkiksi sinua, joka olet kiusannut itseäsi lukemalla peräti tänne asti...Tiedostan tarkasti, että mikä on pielessä, toimin välillä toisin ja välillä taas noudatan kaikkia ohjeita. Joskus jopa yhtä aikaa. Tässä paljastettakoon, että olen aloittamassa uutta ihmiskoetta, varmaan aloitus siirtyy tuonne kesäkuun alkumeetreille. Sen verran on aivohiiriä kiusattava ensin, että täytyy tutkailla sisikuntaa ja ulkokuntaa ja omaa kuntaa ja vähän naapurikuntaakin. Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.

Täytynee mennä ulkotiloihin, sillä toisen käteni kyynärpään ulkosyrjä syhyää nyt sillä viisiin, että pitänee karaista sekä itseään että puutahrakasvannaisia. Jonkinlaisen sadon toivossa, toki.
Toivossa on hyvä elää.
-Lapamato

tiistai 3. toukokuuta 2011

Uskaltaudun jälleen puutarhuroinnin saralle

Sitämyöten pistin pystyyn myös blogin, joka on omistettu Hontelolle Auringonkukalle, linkki sivupalkissa.
Sieltä voitte lukea kompurointiani kukkien, hyötykasvien ja sen sellaisten parissa.

Ei mene, niinkuin Strömsössä, mutta mitäs sitten?

maanantai 2. toukokuuta 2011

Uskomaton Orleanssivanukas

Tuommoinen löytyi Kotiruoka -kirjastani vuodelta 1930. Piti ihan katsoa resepti, kun sattui niin kivasti silmään tämä orleanssi. Vanukashan se, kyllä. Aika vekkuli sellainen. Reseptin pistän tähän loppuun. Ja tähän alkuun kiitän sitä tyyppiä, joka oli kantanut lähes käyttämättömän Kodin Keittiökirjaston roskalaatikkoon, josta se bongattiin ja toimitettiin pikku kätösiini. Siellä oli aivan upeita ideoita ja reseptejä. Annoskananpojat takaisin, sa***na! Samoin annoskalat!! En minä halua varttitonnin lohta pannulleni, tahdon 300g kirjolohen, jota voi jo kutsua forelliksi...Ja paljon muuta. Arvatkaa vaan, menenkö jälleen lehteilemään kyseistä kirjallisuutta? KYL-LÄ. Mikään ei virkistä niin paljon, kun kunnon reseptien tavaaminen koiraa rapsutellen. Jotenkin siinä rauhoittuu, verenpaine laskee ja maailman murheet unhettuvat!

Viimeaikaiset touhotukseni eivät ole suoneet minulle aikaa tulla tilittämään tänne, että mikä nyt ottaa kupolista. Ehkä hyvä niin, sillä olisin saattanut kyllästyttää koko populan jäkättämällä ihan kaikesta ja vielä vähän sivustakin. Kuten olen jo aiemminkin sanonut, olen tukkaa myöten täynnä höpinöitä mikroneiksi pilkotusta ruoasta. Sitä ennen kyllästyin rasvasotaan. Rasvasotaa ennen kyllästyin uskonnolliseen hurmokseen, joka tässä ruoanmussutuksen ohessa on ilmiö sinänsä. Huomasin jo ajast aika sitten, että olin itsekin luistamassa matkasaarnaajien löyhäpäiseen sakkiin, jolla oli omat gurunsa ja pyhät saddhunsa. Näitä sitten vaan kumartamaan ja palvomaan. Ei hyvä. Nyt tuijotetaan mikroja ja makroja, on ties mitä ravinteita, joita tutkitaan ja pilkotaan osasiksi. Tästä on reuhunnut ennenkin, ja en malta olla käyttämättä taas tilaisuutta hyväkseni.

On toki hienoa ja erinomaista, että asioita tutkitaan. Ja vielä parempaa, että mietitään ihmiskehon monimutkaisuutta. Saati, että vaivataan päätä ja häntää, että mitenkä kaikki toimii. Mutta jotenkin insinööritieteet kuitenkin hallitsevat tätä syömistäkin. Sillä lailla, että olettamusten ja tulosten jylhä liitto tekee kaikesta joko liian monimutkaista tai liian yksinkertaista. Tavallinen immeinen lukaisee toimittajien juttuja silmät tapillaan, että nyt ei syödä leipää, perunaa, lihaa, makkaraa, kalaa, kasviksia, eläimiä, ihmisiä, valepukkeja, silmiä, vihreitä vihanneksia, kaalia, vihreitä kuulia tai mitään elollista, rauta ja kupari on sallittuja. Juu. En väitä, että valtaosa kansasta on aivottomia pökkelöitä, mutta arvovallan lisääminen tutkimuksia referoimalla ja tieteellisiä näyttöjä silmille viskomalla, ei minusta ole aina aivan soveliasta. Että miksikö? Miten ja kuinka hyvältä näyttävän tutkimustuloksen voi mistään tarkistaa ristiin, että miten tulokset on oikeasti saavutettu. Näinä päivinä kun paljastuu rutkasti näennäistutkimuksia, jotka on joku maksanut mieleisekseen. Ylläri. Totuuden kaunistelu on ihmisluonnon perin syvällä asuva ominasuus, samoin kuin oman voiton tavoittelu. Ahneushan se sieltä molempien takaa pilkottaa.

Ruoka liittyy juuri siihen atavististen vaistojen kirjoon, joka edelleen tätä inhimillistä eloamme ohjailee. Vai eikö kukaan muka tunnista sitä ilmiötä, että kun mennään pileisiin ja ilmaisen ruoan ääreen, tai maistiaisiin, tai messuille, niin jo on maha niin täynnään, että nahka vinkuu! Tulee pisteltyä kaikki ja vielä loputkin, lautanenkin nuollaan. Ja sitten joku neropatti kulkee nenä taivasta kohden väkijoukossa kiitoseittelemässä, että Minä En Syö Tätä Moskaa. Johan se on loukkaus illan emäntää (<- pitopalvelun tilaaja) kohtaan, jos joku itseään täynnä oleva tinalo julistaa kaikille olevansa Sillä Dietillä Eikä Syö. Teeskentelisi. Niin minä teen. Eikä sitäpaitsi yksi tuulihattu aurajuustotäytteellä kaada mitään mihinkään suuntaan. Se kaataa, jos sulloo kassin ja taskut täyteen niitä tuulihattuja ja pakenee naulakon taakse syömään, murut ympäriinsä roiskuen. Aina löytyy jostain katveesta salaattia tai runsaasti päällystettyjä voileipiä, joista voi teurastaa päälliset. Voi väittää, että on alleginen. Aina on tilaa vielä yhdelle allergialle! Minä olen allerginen idioottimaiselle väittelylle itsestäänselvyyksistä.

Mitä tähän omaan muotooni tulee, niin minulla on nyt menossa jonkinlainen tasannevaihe, kaikin puolin. Olen potenut nyt jo ties kuinka pitkään ties minkälaisia vaivoja ja vastuksia, sairaslomani jatkuu tuonne hamaan tulevaisuuteen ja loppua ei näy. Tohtorinnat saavat minusta oivan työmaan. Kaikin puolin. Molemmille käsille ja jaloille. Joulujuhlista jaloin, juhannuksena on aikaa kontata. Sulattelen myös hissukseen keräilemiäni tiedonhiukkasia ja -huikkasia. En yritäkään sörhiä sitä megalomaanista määrää tekstiä mihinkään muotoon, ennen kuin olen sen itse sisäistänyt ja omin tassuin saanut siitä aikaan jotain vähä-älyistä. Huomaan joutuneeni myös ylenkatsotuksi joidenkin tässä samassa genressä porhaltavien taholta. Mutta sehän ei minua heiluta, eikä tuuli. Ei tarvitse laittaa kiviä taskuun. Missään mielessä. Toinen syy hissunkissuisuuteeni on pieni sydämenvaltaaja. Tuli sellainenkin ihanuus. Ettei pääse totuus elämästä unohtumaan. Kuolemasta totuus ei olekaan viime aikoina päässyt unohtumaan, kun on hautajaista on ollut hautajaisen päälle, niin että arkut yhteen kolkkaa. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet!

Keittelen itselleni nyt oivan kupillisen pehmeää arabicaa, jonka ensin jauhan käsimyllyllä ja ripottelen pressokannuun. Siitä kaatelen kupposeen, lirautan sopivasti maitoa sekaan ja otan jääkaapista viimeisen Armasjuustonpalasen. Ja toteutan uhkaukseni, menen lehteilemään Kodin Keittiökirjastoa. Koirakin tulee kivasti viereen, kun on tuota juustoa. Se hyppää kuitenkin pois, kun juustotarjoilu on loppu. Yrittänyttä ei laiteta. 

...aijuu! Tässä sitä vanukasta.

Orleanssivanukas

6 munankeltuaista
4 rkl. sokeria
6½ dl. maitoa
vaniljatanko
10 liivatelehteä
6½ dl. hyvää kermaa

Munankeltuaiset, sokeri, maito, vaniljatanko ja huuhdotut liivatelehdet sekoitetaan kasarissa ja vispilöidään tulella, kunnes kiisseli sakoaa, mutta se ei saa kiehua. Kasari nostetaan tulelta ja vispilöimistä jatketaan. Vaahdoksi vatkattu kerma sekoitetaan jäähtyneeseen kiisseliin. Osa kiisselistä värjätään punaiseksi muutamaan vesipisaraan liuotetulla karamellivärillä, toinen osa väkevällä suklaalioksella (1dl. hienonnettua suklaata ja ½ dl. kuumaa vettä) ja kolmas osa jätetään valkoiseksi. Nämä eriväriset kiisselit kaadetaan lasimaljaan toinen toisensa päälle ja vanukas saa hyytyä.