torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää viimeistä päivää! Vuoden.

Se on taas täällä, nakit ja perunasalaatti, sipsit, pikkunaposteltavat ja -suolaiset. Toisilla myös pikkuleivät, joulunjämät, kakku sun muut "herkut". Olen ollut tässä hiilarivieroituksella muutaman päivän. Kun tuolla joulunaikaan joutui lipsumaan. En jaksa tapella syömisestä tyrkyttäjän kanssa, kun puhe ei tehoa eikä huutaminen auta. Piti hölvätä inskaa runsain mitoin, että edes jotenkin pysyi tolkuissaan. Sekä samoin toivoa, että alkoholilla olisi liuottava vaikutus. Alkoholia varattiin turhan vähän. Olisi pitänyt ottaa kori Kossua...tana.

Mutta Varpu haastoi kampanjaan. Ja aionkin sanoa, että osanottoni!
On nimittäin aivan varmaa, että otan tuohon osaa. Siksi, että lehmäni on syvällä ojassa. Myös siksi, että nyt on vaan opeteltava, missä on vika. Miten kroppani oikeasti toimii. Vai toimiiko se enää mitenkään. Tämä tietää myös läträämisen kanssa entistä suurempaa varovaisuutta! Samoin ruokasuunnittelusta tulee jänskää.

Tuolla vaspuukin puolella törmäsin juttuun kalasta. Oikeastaan hauesta, joka onkin melkoinen risuaita kalaksi. Yleisin veto on tehdä siitä kalapullia tai -mureketta tms. mihin kyseinen olento jauhetaan tunnistamattomaan muotoon. Ja maustetaankin ajoittain niin, ettei tököttiä kalaksi tunnista. Hauki on ajoittain aika -hmmm- pahan makuinen...

Minä olen viännellyt hauen uuteen uskoon ja toivoon seuraavasti:
Pyydetään iso hauki, jollei itse tai naapuri, niin kalamestarilta. Sellainen uuniin sopiva. Siitä helvetinisosta tehdään niitä kalapullia tai se paloitellaan pienempiin kappaleisiin jatkokäyttöä varten. Niistä myöhemmin.

Siis uuniin sopiva hauki. Suomustetaan. Kala avataan selkäpuolelta. Kyllä. Suolishtethan. Huuhdellaan ontelo. Tehdään täyte. Ennen täytteeseen tuli kaikkea muutakin....mutta:

Mahdollisuuksien mukaan tuoreita yrttejä: persiljaa, basilikaa ja korianteria.
Karkeaa suolaa ½-1 rkl, mitenkä suolaista haluat tehdä.
Linssejä(joo, pieni myönnytys)
Smetanaa.
Mauste-ja mustapippuria.
Piparjuurta

Pieneen purkkiin smetanaa sekoitetaan noin kaksi ruokalusikallista yrttejä, pippurit ja suolaa sekä noin kolme-neljä ruokalusikallista linssejä sekä vajaa teelusikallinen piparjuurta. Sullotaan kalan vatsaonteloon. Tikutetaan hammastikuilla tai coctailtikuilla umpeen, tai narutetaan lihanarulla/kalastajalangalla. Uuni 150 astetta Celsiuksen asteikolla. Keittiön lämpötila nousee silloin kesällä vain hieman. Kääräistään kala vielä paperiin, pergamiini tai leivin. Asetellaan pellille maaru alaspuolin. Kaadetaan pellille myös kupillinen vettä(noin 1½dl), murjotaan kala uuniin. Otetaan kala pois, pienennetään kalan ulottuvuuksia ja laitetaan takaisin. Jätetään uuniin kylpemään noin kahdeksi tunniksi. Valellaan sitruunamehulla, kun on riisuttu kylpyvaatteistaan. Haukataan jonkun muusin kanssa huuleen.

Kohta alkaa taas ihana madeaika! Muhennosta! Nam! Soppaakin voi keittää, mutta potut täytyy jättää syömättä...ajatelkaa: kalaa vaan helkkaristi sekaan ja potut SAA jättää lautasen reunalle...kermaa liemeen. Kun madekeitto muutenkin keitetään maitoon, niin osan maidosta voi korvata loppuvaiheessa kermalla. Ja muistakaa laittaa myös voita...Mielestäni madesoppa on kaikkein helpoin kalakeitto: madetta, maitoa, suolaa (niitä perkeleen perunoita) ja maustepippuria. Muhitetaan.

Ja liemestä (sitä jää kumminkin) voi vielä virkkailla kivan kalavuoan:
Kalaa: haukea, ahventa jne. Fileinä tai palasina.
Vuoka.
Voita.
tilliä, ruohosipulia, pinaattia, persiljaa kutakin ruokalusikallinen silputtuna.
½ dl voipitoista "kalalientä" (joko sopan tähteet tai siiten voilla maustettua kuutiolientä)
2 kananmunaa

Vuoka voidellaan voilla ja päällystetään vihreällä silpulla. Sen jälkeen ladotaan päälle kalaa. Peitetään samaisella silpulla. Kaadetaan sekaan kalaliemi ja annetaan muhia uunissa. Kypsymisen loppuvaiheessa päälle vatkataan "piällyste": 2 kanamunasta vatkataan rakenne rikki ja valutettaan päällimmäisiksi vuokaan. Hyydytetään mynät. Toivotaan, että lientä ei ole järjettömästi. Nautitaan jonkun muusin kanssa.

Tässäpä tulikin taas aimo annos suomutuotteita. Pidän kalasta. Ja sienistä. Hemmetti, sienisalaatin aineet täytyy kaivaa pakkasesta, että saan aattoruokaa! Nyt en jaksa enempää, kun alkaa tämä resettien kirjuuttaminen käydä voimille. Mutta jollen tänään, niin ensi vuonna palaan taas tähän rimpuilemaan. Kommentit olisivat tietenkin aina tervetulleita...ilmeisesti kaikki kaksi lukijaani ovat jo vetäneet itsensä leukakiikkuun näiden toivottomien räähkäisyiden vuoksi.
Mutta silti:

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

-Massu

tiistai 29. joulukuuta 2009

Hiilihydraattijalanjälki. Mahassa suhisee. Foodi. Extremetempore.

Hiilihydraattijalanjälki

Talloipa omia polkujaan Camelnainen, jolla oli ikäisekseen mahdottoman iso hiilihydraattijalanjälki. Kumartuessaan tutkimaan omaa jälkeään, totesi Camelnainen, että asialle pitää tehdä jotain, ennenkuin maailma peittyisi jalanjälkiin ja hukkuisi niin sanotusti paskaan.

Siitä paikasta köpitteli tuo ihmiskunnan vihonviimeinen numero yksi, paikalliseen elintarvikkeita myyvään liikeyritykseen selailemaan tarjontaa. Poistui paikalta kassan kautta, ja muassaan hänellä reilunkaupankassissaan reilusti munia ja pekonia, sillä niillä hän oli päättänyt aloittaa päättömät seikkailunsa hiilihydraatit tiedostaen ja pommeja väistellen.

Ensimmästen viikkojen aikana Camelnainen kadottikin kummallisen paljon pommeja. Korvasi itseruokintasessioistaan suuren osan erilaisilla munaruoilla. Joita kirjastolaitoksen viimeisestä bunkkerista lainaamistaan ruokataito-, keitto-, paisto-, erikoisosaamis-, heitto-, mausto-, ja hiilihydraattitietoisista kirjoista löysi. Löysipä paljon muutakin! Kirjoihin upotessaan löysi uuden maailman, vanhan lottokupongin, neljätoista taitettua sivunkulmaa, rasvaisia sormenjälkiä sekä ripauksen kanelia. Keittelipä niistä sitten mielessään hyvän sopan.

Mutta nälkä oli päättänyt lähteä, joten Camelnainen auttoi sille takin päälle tampuurissa, kätteli ja toivotti hyvää matkaa, minne nälkä sitten lähtisikin. Nälkä kyllä lupasi käydä kyläilemässä, muttei jäisi yhtä pitkäksi aikaa oleilemaan Camelnaisen huusholliin ja pöydänkulmille lojumaan, kun sillä oli muutakin menoa.

Nälän lähdon jälkeisenä aamuna Camelnainen tarkasteli tarkemmin hiilihydraattijalanjälkeään, ja totesi, että kun nälkä meni, niin se taisi viedä menneessään suuren osan jalanjäljestäkin. Koska nyt oli jotenkin oudon keveätä tassutella. Jopa varpaat iloitsivat, kukin vuorollaan, kuinka paljon keveämmältä niistä tuntui. Camelnaisen korvatkin näyttivät yhä enemmän korvilta, eivätkä kurpitsaan upotetuilta kahvikupeilta. Vatsassa oli, kummallista kyllä, täyteläinen olo. Ajatukseen "Mitähän tässä suuhunsa laittaisi?" vastaus tuli hetihetkessä, että ei kai sitä mitään, kun justiinsahan sitä tuli syötyä.

Joten iloisiin kuulemiin ja näkemiin, näihin kuviin ja tunnelmiin, päätän häntää, täältä tähän.

--------*********------------************-----------
Mahassa suhisee

Siili ja Orava kinastelivat polun varressa kakunpalasesta. Oravan mielestä kakunpalanen kuului Oravalle, koska siinä oli selvästi aistittavissa kuusenneulasten vienoa tuoksua. Siilin mielestä taasen kakkupala kuului Siilille, koska päällä oli varmasti kastemadoista tehtyä kuorrutetta. Tappeluksihan se kinaaminen meni. Paikalle saapuikin Pöllö, joka ehdotti metsän ehdottomasti viisaimpana eläimenä, että kina ratkaistaisi rauhanomaisin keinoin. Molemmat tappelupukarit suostuivat Pöllön ehdotukseen.

Pöllö antoi kummallekin tehtävän. Sillä aikaa Pöllö vahtisi kakkupalaa, ettei sitä kukaan muu söisi. Siili sai tehtävkseen kerätä niin paljon hyönteisiä ja matoja, että ne olisivat korkeampi keko kuin kakkupala. Orava puolestaan määrättiin etsimään pähkinöitä ja siemeniä sekä muuta, yhtä paljon. Näin tapahtui. Kumpikin tahollaan keräili aineksia Pöllön määräysten mukaan ja kiikutti ne kisapaikalle polun varteen.

Tällä aikaa oli paikalle kerääntynyt jo monta muutakin uteliasta eläintä. Kisaa seurattiin hurraten ja kannustaen. Pian olivatkin keot kasassa ja kakkupala niiden välissä, kuorrutus kimallellen. Pöllö räpsäytti siipiään, pyöritteli päätään ja valitsi eläinten joukosta kilpaa ratkomaan Kissan.

Tämän jälkeen hämmästyneet kilpailijat laitettiin järjestykseen: Orava pähkinä- ja siemenkasansa taa, Siili madot ja toukat osastolle sekä typertynyt Kissa kakkupalan taa. Pöllö loihe lausumaan, että kun hän sanoo "rääk" kisa alkaa, ja kaikki syövät edessään olevan herkkukasan niin nopeasti kuin kykenevät.

Lähtörääkäisy kajahti, eläimet hurrasivat ja hyppivät, kilpailijat mässyttivät herkkujaan kilvan ja vieläkin nopeammin. Voittajaksi selviytyi Siili, hyvänä kakkosena Kissa ja Orava komeana kolmosena. Kissa siihen valittamaan, että mahaan sattuu. Kissan massu ei sietänyt kakun sisältämiä ainesosia, ja Kissa saikin ahmimisestaan valtaisat ilmavaivat, muuttui palloksi ja pörisi taivaalle palaamatta enää koskaan takaisin syvälle metsään. Jäi metsän laidalle, josta ihmiset sen aikanaan poimivat mukaansa.


 Pöllö kysyi nyt Siililtä ja Oravalta, että opitteko tästä mitään. Molemmat puistelivat päätään. Pöllö selitti, että vaikka kakku olisi kuinka hieno, niin aina joku muu hyötyy tai joutuu kärsimään, kuten Kissalle oli käynyt sen pahaa aavistamatta. Parempi on pysytellä niissä eväissä, jotka maistuvat suussa hyvälle, täyttävät vatsan ja joita on syöty ennen kakkupalojen taivaalta putoamista. Näin sanoen Pöllö nokkaisi hiiren nokkaansa, räpsäytti siipiään ja katosi metsän pimentoon ruokatunnille.
 
Täten sai nimensä kissanpieru.

--------*********------------************-----------
Foodi
 
Meil on niinku ekstra keissi tää foodi. Foodiha o sitä, mitä iitataa. Jos sun foodi on ihan skeidaa, ni ei voi voida well. Ja evriting on ku tervanjuontii. Mut ku opit käyttää näit uusii foodei, sul ei ole mitää hätää, kun foodi hoitaa homman sun puolest. Meil on niiku omat foodit joka disiisiin. Niinku ny tää benjimarja. Sit meil onniit kiiajuttui, muttei viel tiä toimiksne. Ja jos noit menee blendaa, nii sit varmaa tulee hienot fiilarit. Mut muistaa vaa jauhaa kunnol. Extrahienoo eikä tartte tehä mitää. Teet vaan niiku meikä sanoo. On ihan breinitönt hommaa. Foodii voi dokaaki! Vi**u! Tiätsä niiku superii tää foodi, mikä fiilis!
 
Mut muista et itte duunaat niiku duunaat, ei wörki jos sä et oo niiku sä. Bonarin sä saat, et oot ihan fidun eksterme vedos etkä taho enää muut eetataakaa, ku näit foodei. Ku näis on kaikki ruoka! Juma, funtsaa, sun ei tartte syödä ku foodii, niin jumazuga sä ruokit ihan ittes kokonaa! Eikä tartte mennä kauppaa tilailet vaa mun neveksest verkkobuljast kaikki nää benjiberryt, cocoavat ja pilsut päälle, nin muutut kuolemattomaks ja huomaat, et elämäs on muutkii ku ruoka. Foodii, mään! Tsekkaa hootiitiipii kenokeno vituixman dot inho. Sielt saat nolitsii siihe, miten foodii eetataa. Ihan oman pikku suukun kautta. Extremee! Aattele! Eetataa!

--------*********------------************-----------
Extremetempore
 
Aamusella Mutikainen oli herännyt kissanpaskan maku suussa. Kysymys varmasti oli megalomaanisesta krapulasta, ajatteli Mutikainen päissään. Molemmissa.
Vessareissullaan pesikin hampaansa ja totesi makuelämyksen häipyneen viemäriin, kuin paska Junttilan tuvan seinästä emännän rätin jäljiltä.
Kahvia keitellessään, tai siis keittimen keitellessä, Mutikainen viritteli aamiaistaan. Kaupassakäyminen oli ylitöiden takia unohtunut eilen tykkänään. Jääkaapissa ei ollut, valon lisäksi, kuin muutama hassu kananmuna, puoli tölkillistä maitoa ja avattu margariinirasia. Mutikainen tutki onnettomien einehtimistarpeittensa tilan. Margariini oli härskiintynyttä, joten se sai lähtöpassit sekajäteastiaa sulostuttamaan.
 
Kokkasipa Mutikainen teflonpannullaan munista paistettua. Ja hyviksi havaitsi. Tosin vähän oli jo tarttunut jääkaapinmakua munista toiseen. Päätti säilyttää tiponkikkelit tästä pitäen pimeässä ja viileässä, muttei jääkaapissa. Siellä tuli munille liian kylmä. Laati siinä kahvia (maidolla) hörppiessään kauppalistaa. Aatos jalo ei oikein omin jaloin kulkenut, niin avasi pöydällä pötköttävän läppärin eli se on: tietokoneen.
Aikansa netissä seikkailtuaan, eksyi sivuille, jossa puhuttiin hiilihydraateista. Mutikainen kiinnostui. Luki, luki ja kahlasi sivuja edestakaisin ja luki. Kiinnostui yhä enemmän. Soitti toimistolle, ettei saapuisi tänään paikanpäälle, vaan pitelisi etäisesti työtä vieroksuvan päivän. Pomo suostui järjestelyyn pienen väsytyksen jälkeen.
 
Mutikainen alkoi todellisen surffauksen internetin ihmemaassa. Huomasi, että niin on monta mieltä, kuin on miestäkin ja vielä kaksisuuntaiset mielialahäiriöt päälle. Toisaalla oltiin yhtä mieltä, yhtäällä toista. Kissanhännän vetoa, köyden vetoa, turpaanvetoa, akkunoista vetoa, ovista vetoa ja vetoa lyötiinkin, sitä löytyi joka sivustolta. Yleinen meininki tuntui olevan, että "hei, älä tuu mulle sanoon, mää tiedän ihan helvetin paljon paremmin kus sää!" Toisaalla jopa bannattiin keskustelijoita, modet "hukkasivat" keskusteluketjuja ja irvistely, lyttääminen ja vähättely olivat yleisiä keskustelun tehosteita. Mutikainen päätti, ettei ainakaan rupeaisi moiseen. Käsitteiden viidakko velloi atkinsin kautta karppaukseen, montignacin eväisiin, sielä takaisin ja muuttui vähähiilihydraattisesti tietoiseksi. Mutikainen vajosi syvemmälle tuoliinsa ja nettiin.
 
Kaksitoista tuntia reuhattuaan ympäriinsä nettimaailmassa, Mutikainen totesi, että se siitä kauppareissusta. Kello oli jo yli kahdeksan. Valaistuminen oli alkanut, kun Mutikaiselle valkeni, että kauppa olisi vielä tunnin avoinna. Kiiruhti autoon ja paikalliseen, pieneen ostoshelvettiin. Nappasi ostoskorin mukaansa ja alkoi miettimään, mitähän siinä keittiön pöydälle unohtamassaan kauppalistassa oikein lukikaan...! Kiersi hissukseen kauppaa, kori täyttyi, ja se piti käydä vaihtamassa kärryyn. Kärrykin alkoi olla melko täyteläinen, kun Mutikainen kärräsi sen kassalle.
 
Huomasi siinä kassalla tavaraa hihnalle lappaessaan, että helevata, puuroa ei saisi keitettyä eikä leipää ollut koko kärryssä. Jostain ydinjatkoksen vaiheilta annettiin hälytysmerkkiä, että ei ei, kumpaakaan ei tarvita. Kassaneiti katseleiksi vähän oudoksuen isomahaista ja punakkaa Mutikaista, joka lappoi ostoskassien täydeltä, pakastevihanneksia, sikaa ja nautaa yhdessä ja erikseen, jauhista joka laatua, kaikenlaista kalaa, raakoja vihanneksia, salaatteja, kaaleja, öljyjä, munia, kermaa ja voita, kaikkia mahdollisuuksien mukaan luomuna.
Ajattelipa tyttönen, että on tainnut saada "jokun muun" kauppalistan hyppysiinsä, kun on tuommoisia keräillyt mukaansa. Rahasti Mutikaisen, joka mutisematta maksoi suurehkon summan ostoksistaan. Kiitti, toivotti hyvät illanjatkot ja poistui pimeään.
 
Kotona ostoksia uudelleen sijoitellessaan, Mutikaisen mielessä hyrisi. Ensitöikseen aamua varten pyöräytteli salaatin evääksi ja paisteli pekonit pannussa valmiiksi munakasta varten. Raejuustoakin löytyi kuormasta, joten sitä vähän salaattiin chilimaustetun tonnikalan seuraksi. Mustikoita pakkasesta aamujuomaa varten sulamaan. Seuraavaksi Mutikainen meni internetin ihmemaan uumeniin, etsi sieltä pienen ja herttaisen keskustelupalstan, rekisteröityi ja esittäytyi ujosti.
 
Aamulla noustessaan sängystä ajatteli, että tervetuloa uusi elämä. Suussakaan ei maistunut pahalle, vaikka olikin juhlan kunniaksi kumonnut viskimoukun. Iltasekseen oli Mutikainen syönyt salaattia, joka oli maistunut paremmalle kuin mikään koskaan.

--------*********------------************-----------
Sen pituinen tämä jaaritus. :D

torstai 24. joulukuuta 2009

Salaa joulu.

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...!
Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee.
Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia.
Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle.
Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi.
Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata.
Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...!
Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja hauki, kaikki fileen verran.

Ja nyt joku parkuu, että minkäs kanssa noita oikein syödään!?? Niin. Tein minä salaattiakin ja kesäkurpitsavuokaa. :) Ja salaatti onkin jännä viritys...hehheh.

Kaikille niille, jotka ovat eksyneet tänne lukemaan näitä onnettomia tilityksiäni:
Oikein hauskaa joulua, syökää, juokaa ja nauttikaa olostanne.

Jatkan taas kunhan kerkiän kiireiltäni (hihihi) näitä himmeitä mietiskelyjäni. Kevättä kohden mennään ja uudella innolla taas ruoan kimppuun.

-Massu

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lisää hupia pakastimen uumenista ja vähän muuta hauskaa.

Eilen palelluttaessani itseäni pakastimen syövereissä, löysin useampia pussukoita pakastamiani sieniä. Rakastamiani myös, kuten olette jo aiemmasta ylistysvirsien määrästä huomanneet! Löysin pussukan rouskuja. Ja tiedän, että tuolla on vielä lisääkin. Pähkin siinä samalla, että mitähän kaikkea rosolliin tuleekaan.
Punajuuria, porkkanaa, suolakurkkua ja sipulia nyt ainakin alkajaisiksi. Toiset laittavat myös happaman omenan. Piparjuurikerman kanssa tarjoillaan, mielellään punajuuriliemivärjätyn kerman.

Ja tämän jälkeen ryöhähti mieleen, että sienisalaattihan on mitä karpeinta ruokaa. Noniin, tollo, lue uudelleen: KARPEINTA. Ei karmeinta. Siis tietenkin sienten ystävien mielestä. He, jotka sienistä eivät pidä, voivat mennä vaikka -öööh- tuota, tämä on perheohjelma, en nyt kehtaa näin joulun alla sanoa, minne voivat mennä.
Aatelkaapa: sieniä hakkeena, syntyy loistavasti isolla veitsellä leikkuulautaa vasten paukuttamalla. Sipulihaketta sienten sekaan ja mielen mukaan: joko kermaan tai smetanaan tai molempiin sekoitettuna. Hemmetin hyvää kinkun seuralaisena. Ja rosollin. Ja sillin. Muuta sitten ei tarvittaisikaan. Paitsi lohtaja, särkeä myös, haukea kans.

Jääkaapissa on nyt ollut suolaantumassa jääkellarin lohen reseptillä haukea, toutainta ja sitä ihteensä, lohta. Tilliä pitää vielä käydä ostattelemassa, samalla reisulla, kun vien noita sieniä lapsosen perheelle. Ihanaa! Joku muukin pitää sienisalaatista! On minulla loistava miniä! Nähdään vaan harmikseni turhan harvoin. Täytyy yrittää korjata asia. Ja vääntää tuolta reseptipankkini kätköistä kaikensorttista reseptiä hänellekin. Täytyyhän perinteen jatkua jollain tasolla. Mummoni opetti minulle sen verran paljon ruoanlaitosta ihan huomaamatta, että täytyyhän sellainen aarre jakaa!

Mutta yösauna oli mahtava. Istuin siellä keskellä yötä, hämärässä valossa ja lepuutin päätäni ja kroppaani oikein huolella. Aamulla toki väsytti sitten vähän normaalia enemmän. Otin päikkärit! Totta kai! Taivas muistaa meitä lumettomien joulujen jälkeen ankaralla lumisateella, ja mennessäni postilaatikolle, otin kolalapion mukaan. Jos olisi tarvinnut. Eipä onneksi, oli naapuri jo mennyt kaupoille. Alan värkkäämään tässä lähinaapureille joulutervehdyksiä, pakkailen nuo sienet, odottelen, että avioliiton kautta saatu lisäosa palajaa kotoseen, niin lähdemme pikku kierrokselle.

Kinkku muhii itsekseen tuolla uunissa. Hissunkissun, paistolämpötila on vähän päälle satanen, kiloja kymmenkunta, joista osa on, totta kai, luuta. Saakin soman hernerokan, sorkkien kanssa kun keittelee luista lihat irti. Jätän ihan tarkoituksella luihin aika tavalla lihaa, kun heitän pakastimeen. Ja rikon luut, kun alan keittää rokkenrollia. Vasaralla paukutellen suostuvat kivasti riksahtelemaan rikki.

Postilaatikolle mennessäni näin muuten jotain aivan ihastuttavaa valkoisessa lumihangessa hyörimässä. Tallustellessani mäkeämme alas, huomasin, että Vaarallinen Orava on kinkannut kuusikosta yhden vanhan lautakasan suojiin. Vaarallinen Orava pitää noiden koirien mielestä haukkua aina, kun siitä vaan jonkinlaisen haisun saa nokkaan. Mutta: huomasin äkisti, että autonrenkaan urassa liikkui. Ajattelin ensin, että tuuli pöllyyttä lumitupruja. Mutta kun "tupru" vaan eteni omituiseen suuntaan. KÄRPPÄ! Kärpät voittaa aina. Se illisteli minua aikansa ojanpainanteesta. Piiloutui, illisteli uudelleen mäkeen jähmettynyttä tyyppiä. Otti sitten suunnan tien yli rantametsään ja katosi pajunrungon vierestä hankeen. Kivaa! Tuo selitti minulle, mikä olento asustaa alapihamme louhikossa. Täytyy muistaa jättää sille sinne elintilaa, kun alamme tehdä pihastamme pihaa.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu tulla jollottaa.

Jouluaiheinen höpötykseni jatkuu.
Minä en ole millään lailla ns. "jouluihminen". Joulu on nykyään aikaa, jolloin kaupoissa on helvetinmoinen tunku, ihmiset ovat "joulumielellä" eli ihan perkeleen kiukkuisia toisilleen ja koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaupantäditkin saavat siitä kuulla kystä kyllin. Sitä kinkulla ottaan, joka joulua muistaa. Aikuisiälläni minulle ei ole oikein sataprosenttisesti selvinnyt tai valjennut joulun syvin olemus. Ehkä ennen tämä oli aika, jolloin juhlittiin seisausta. Valo oli poissa. Tai kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi jouluna. Mikä ei ollenkaan pidäkään paikkaansa, tutkimusten mukaan. Loppiainenkin meni ns. nutulleen. Ennen jouluaika kestikin pidempään. Päättyi vasta tammikuulla Nuutinpäivään. Eipä kai pirtissä paljon nähnytkään mitään tehdä näin pimeällä. (Vilkaisu ikkunasta tuohon tielle näytti, että taas tulee lumihöttöä...)

Mutta se mikä minulle tekee tästä vuoden pimeimmästä juhlasta juhlan, ovat kynttilät ja ulkotulet. En koristele kotia, kuin ehkä neilikka-appelsiineilla. Ja saatan kaivaa jotain pientä joulukoristetta, hakea vähän havuja ja tehdä pellillisen piparkakkuja tai joulutorttuja. Avioliiton kautta saatu lisäosani hoitaa ne näkösältä. Kun en kummastakaan edellä mainitusta leivonnaisesta ole pitänyt oikein koskaan. Tekemisen riemu niissä oli kyllä pikkuihmisenä. Olen enemmän "ruokasuuntautunut". Eli kinkkua ja silleen. Silliä.

Sillireseptejä tässä kaivellessani sattui silmääni kaikenlaista muutakin. Kuten aivojen ja kateekorvan säilöntää ja muuta jännää. Nykyäänhän ei enää saa lehmänaivoja myydäkään. Kun on se hullu hullun lehmän tauti. Lampaanaivoista en ole satavarma, vaikka niillä elikoilla onkin vähän samantyyppinen sairaus. Oli noissa vanhoissa kirjoissa tästähäntä keuhkojen säilömisestäkin. Ennen muuten sai keuhkoja kaupasta, vielä kultaisella kahekskäänt luvullakin. Nyt niitäkin täytyy tilata.

Sillin liottamiseen minä käytän teetä, puoli vuorokautta teessä (aamusta iltaan) tai maitoa (illasta aamuun). Ihan kumpi sattuu sillä hetkellä paremmalta tuntumaan. Juu. Ennen kun sillikin oli kunnolla suolattua, niin liotusaikakin oli pidempi. Kokonainen vuorokausi. Silloin liotin molemmissa. Mätkäisin sillin teehen töihin lähtiessäni ja vaihdoin maitoon illalla. Piti vaan kattella, että päivä oli sellainen, että seuraavana päivänä en töihin menisi...! Eli ennen vapaapäivää. Meinaan, sillistä saa muutakin, kuin joulupöydän koristetta. Olen mm. paistanut, tehnyt sillilaatikkoa (ruodot pois ja tarkkaan), "sillinaputusta" ja paljon muuta. Tuo sillinaputus on jossain vanhassa keittokirjassani nimellä sillisoija. Silliä jää kuitenkin yli...
JA SILLISSÄ ON OMEGAJUTTUJA! Terveellistä! :D

Tuloo reseptiä, oma muunnelmani (suluissa ovat hiilihydraattipitoiset aineet) ja määrät ovat vanhaan malliin maun mukaan:
Iso silli
2 rkl voita
1 pieni sipuli pilkottuna
(korppujauhoja 1rkl)
etikkaa tai 1tl kapriksia
(sokeria, tummaa sokeria, tms.)
valkopippuria
1 dl kuohukermaa tai smetanaa.

Liotettu silli ruoditaan hemmetin tarkkaan ja paloitellaan. Keitetään voissa "soosiksi" sipulisilpun kanssa. Lisätään mausteet, eli osasto tuosta korppujauhoista alaspäin. Makeuttaa pitää vähän ripsauksella "jotain".
Kaprikset pitää hienontaa tai litistää, jos niitä käyttää.
Kiehautetaan. Tarjotaan lämpimänä esim. keitetyn kukkakaalin, vähän pannulla käytetyn kesäkurpitsan tms. kera.

Jassoo. Pitää lähteä kaupalle. Huomasin juuri, että smetanaa en muistanut eilen ostaa...!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki. Ajattelin minäkin.

Joulu on eräs niistä ruokajuhlista, joista eniten tykkään. Ruokapuolikin on ihan mahdottoman skarppi ja karppi. Toiset väittävät, että kinkun yms. syönti aiheuttaa kaikenlaista vaivaa. Mutta tähän mennessä olen huomannut, että enemmän vaivoja ovat aiheuttaneet kaikki muut tykötarpeet. Kuten pottuloota ja puuro. Puuroon kun vielä levitetään reippaasti kanelia ja sokeria kyytipojaksi...sen jälkeen puoli looraa suklaata. Josta siirrytään sujuvasti kahveeseen ja pöydän antimiin, jotka ovat usein kakkua, torttuja ja pipareita sekä sitä sun tätä, mm. sitä saakelin maitosuklaahöttöä.  Varsinaisessa ruokapöydässä on sitten kalaa, kinkkua, kaikensorttisia laatikoita(peruna;lanttu;porkkana), keitettyjä perunoita, valkokastiketta, rosollia, kermavaahtoa, onpa kananamunaakin koristeena, omenaa ja luumua kinkun kyljessä, herneitä ja erisorttisia leipiä, makeita sellaisia, juustoa ja vaikka jos sun mitä! Röyh.

Kun siis olen vedellyt annoksen lipeäkalaa ja sen päälle sillilautasen, sitten siirtynyt kinkun kimppuun ja mättänyt kinkkua rosollilla ja jälkkäriksi annos juustoja kitusiini, ei ole juuri ruoansulatuksellista vaivaa ollut. Jeskamandeera, jos olisi siihen vielä seuraksi mättänyt muita lisukkeita, niin eiiiih! Ei se joulun ja uuden vuoden välinen syöminen tee kenestäkään lihavaa, jos niitä joulukiloja tulee, niin sitten tulee. Yleensä kun tuppaavat olemaan enimmäkseen nestettä ne kilot. Suolaa, suolaa enemmän suolaa, ja vinkkua: valkkaria&punkkua, sahtia, olutta, kaljaa, viinaa, konjamenttia...ken mitäkin siemaisee palan painikkeeksi. Mutta jouluna ei olla kännissä, sanoo vanha kansa. Tai siis vanha kansa sanoi, että isännän pitää jouluehtoona vetää lärvit ja sammua lattiaoljille, että seuraavana vuonna olisi hyvä vuodentulo...ja joulusahti oli vahvaa, kun hitaasti kävi. Toiset tekivät ennen joulusahdinkin jo marraskuun lopun uudenkuun aikoihin.

Eikä joulun ylenpalttisen syömisen jälkeen paluu arkeenkaan ole mitenkään vaivaloinen. Ei ainakaan minulle. Sitä on vetänyt itsensä nirvanaan ja rasvakoomaan viikon päivät, niin jo alkaa kaivata vihreää salaattia ja kukkakaalimuusia. Vastusta hampaille. Silliäkään ei voi syödä tauottomasti. Saatika joka kolmas tunti. Kinkusta nyt puhumattakaan! Tosin kinkku on hyvää, mutta kun se on kuivaa. Possun kylkirulla on paljon maukkaampaa pistellä kaalisilpun ja/tai hapankaalin kanssa, höystettynä paprikasuikulla. Suikku on siis suikale, tätä mun slangiani. Tai ihan millä vaan! Ja sanomattakin selvää, että hitaasti kypsennettynä...Ja jos on possunkyljessä nahkaa, niin sen kypsentelen ihan erikseen. Olen jo kokeillut uppopaistamistakin sen nahkan kanssa, ja hyvää tuli. Rapea possunnahka, ah ja voi! Ja jotkut narisevat, että eivät voi elää ilman leipää!

Tuli tässä mieleen, kun taas jouduin kinaamaan VHH -ruokavaliosta, että eihän tässä oikeasti joudu mistään terveellisestä luopumaan, jos kerran on olo parempi ja energiaa piisaa kaikenlaiseen. Ja muistelin jossain nähneeni ruokapyramideja hiilaritietoisesti rakenneltuja. Hyökkäsin välittömästi penkomaan ja löysinkin niitä.

Lainataanpa pätkä:
Hiilaritietoisia ajatuksia syömisestä ja ruokapyramideista! Lihavoinnit ovat omiani.

-klipsis-
Suomalaiset syövät rasvaa vähemmän kuin koskaan. He syövät virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti hiilihydraattipainotteista ruokaa. Kuitenkin suomalaiset ovat lihavampia kuin koskaan.

Yksi syy siihen on liian suuren hiilihydraattimäärän aiheuttamassa sokerirasituksessa elimistölle. Sokerirasitusta ei aiheuta pelkästään sokerin syöminen. Kaikki hiilihydraatit, mukaan lukien puuro ja ruisleipä, nostavat verensokeria. Jos suomalaiset söisivät vain aamupuuron tai pari palaa täysjyväleipää päivässä, heidän elimistönsä ei joutuisi sokeristressin uhriksi. Mutta aamupuuron lisäksi tapoihin kuuluu syödä vielä leipää viidestä seitsemään palaan päivässä, perunaa, pastaa, sokeroituja jogurtteja, karamelleja, pullaa ja juoda virvoitusjuomia tai ”terveellisiä” täysmehuja... Niinpä verensokerirasite nousee helposti yli elimistön kestokyvyn. Suuri hiilihydraattirasite aiheuttaa kohonneen verensokerin tai sen aikaansaamien hormonaalisten muutosten takia terveydellisiä haittoja.

Terveet, nuoret ja varsinkin aktiivisesti liikuntaa harrastavat ihmiset kestävät suurempaa sokerirasitusta, koska heidän kulutuksensakin on yleensä suurempaa. Vähemmän kuluttavilla ja vähemmän liikkuvilla ihmisillä runsas hiilihydraattien syönti aiheuttaa elimistön energiataloudessa siirtymisen varastointitilaan, jossa elimistö muuttaa ylimääräistä energiaa rasvaksi vartaloon, vararavinnoksi pahan päivän varalle.

Hiilihydraattien kyky pitää nälkää on makroravinteista kaikkein huonoin. Voidaan jopa väittää, että hiilihydraateilla on pikemminkin kyky pitää nälkää yllä. Niinpä hiilihydraattipainotteinen ruokavalio johtaa usein myös jatkuvaan naposteluun ja syömiskierteeseen. Proteiinin ja rasvan kylläisyysvaikutus on paljon parempi, siksi niiden syöminen auttaa painonhallinnassa.

Elimistön kokeman sokeristressin vaikutukset korostuvat laihdutettaessa vähäkalorisella, vähärasvaisella ja runsashiilihydraattisella dieetillä. Liiallisten hiilihydraattien aiheuttamat insuliinitasojen heilahtelut synnyttävät jatkuvan nälän tunteen, ja laihduttaja ajautuu helposti napostelu- tai jopa ahmimiskierteeseen.

Energiansaannin ja ruoan ravinteikkuuden kannalta rasvan ja proteiinien syönnin lisääminen tyhjien hiilihydraattien - kuten tärkkelysten ja sokerien - kustannuksella on erittäin edullista: se hillitsee verensokerin heilahtelua ja normalisoi insuliini- ja glukagonihormonien toimintaa ja lisää hivenaineiden määrää ravinnossa.

Hiilihydraatteja ei ole tarkoitus poistaa ravinnosta kokonaan. Tärkeää on sen sijaan parantaa syötyjen hiilihydraattien laatua sekä vähentää niiden määrä elimistösi sietämälle tasolle.

Erityisesti on vältettävä tärkkelystä ja lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita. Näillä ruoka-aineilla on usein korkea glykeeminen indeksi ja/tai kuorma, eli ne nostavat nopeasti verensokeria. Tärkkelystuotteet sisältävät yleensä erittäin runsaasti hiilihydraatteja, onhan tärkkelys itsessään vain yhteen pakattuja glukoosimolekyylejä (eli sokerihiukkasia). Tärkkelyksen hajoaminen glukoosiksi alkaa jo suussa, tämän vuoksi monet tärkkelystuotteet nostavat verensokeria jopa voimakkaammin kuin puhdas taloussokeri.
-klapsis-

Ja toinen lainaus:
-klipsis-
Laihdutusruokavalio kannattaa painottaa kasviksille ja proteiineille. Ruokavalion perustana ovat erilaiset tärkkelyksettömät kasvikset. Niiden seurana lihaa, kalaa ja muita vedeneläviä sekä maitotuotteita, mikäli voit niitä käyttää. Luonnollisia rasvoja, kuten voita, oliiviöljyä, pähkinöitä sekä maidon, kalan ja lihan rasvoja ei pidä karttaa. Elimistösi ja hormonisi – myös painon normalisointia edistävät niin kutsutut nälkähormonit! - tarvitsevat rasvaa toimiakseen kunnolla.

Nyrkkisääntö on, mitä vähemmän hiilihydraatteja, sitä enemmän voit käyttää rasvaa. Laihdutusvaiheessa kannattaa muistaa, ettei kaikki rasva tule nautitusta ruoasta, vaan osan elimistö ottaa omista rasvavarastoistaan. Jätä elimistöllesi mahdollisuus polttaa rasvaa omista varastoistaan!

Halutessasi voit täydentää laihdutusruokavaliota täysjyväviljalla.

Laihduttamisen aikana paras ruokajuoma on kivennäisvesi. Alkoholi ja laihduttaminen eivät sovi yhteen.

Fiksun karpin laihdutusohje

-Syö paljon kasviksia! Raakana, höyrytettynä, uunissa kypsennettynä, muhennoksina...

-Syö tarpeeksi proteiinia, jotta pysyt pidempään kylläisenä (kalaa, äyriäisiä, lihaa, munia, maitotuotteita).

-Syö lisättyä rasvaa sen verran kuin ruoan valmistus ja maukkaus sitä kaipaavat. Säästä pähkinät herkkuhetkiin.

-Seuraa oman kehosi tuntemuksia ja painon kehitystä. Jos ruokavalio ei toimi, vika ei ole sinussa, vaan ruokavaliossa! Vaihtele hiukan proteiinien, rasvan ja hiilihydraattien määriä ja seuraa mitä tapahtuu.

-Suo itsellesi joka viikko yksi herkku, joka tuottaa sinulle iloa, vaikkei olisikaan täysin ”oikeaoppinen”.

-Jos laihdutettavaa on paljon tai tavoitteesi ovat todella korkealla, pidä säännöllisin välein eripituisia dieettilomia, jolloin siirryt noudattamaan ”Nauti elämästä terveellisesti”-ruokapyramidia.

-Juhli sallitusti ja hallitusti. Anna itsellesi lupa juhlia ilman syyllisyyden tunteita, ja suunnittele etukäteen, kuinka sen teet. Siirry myös juhliessasi noudattamaan ”Nauti elämästä terveellisesti”–ruokapyramidia.

-Liiku! Jos et pidä kuntourheilusta, harrasta hyötyliikuntaa ja kävele aina kuin mahdollista.

-klapsis-

Jaha, henkiin herättelemäni vanha harrastus poiki eilen hillittömän tupsukaspipon (siinä on useampia tupsuja), joka muistuttaa enimmäkseen sydvestiä, lähden kokeilemaan toimiiko se lumitöitä tehdessä. Se on hauska, sen voi tarvittaessa kiskoa silmille, suojaa niskaa, ja eritoten korvia. Taidan vielä vääntää siihen korvalaput...
Toimii mainiosti tämä kutominen korvaavana toimintana netissä roikkumiselle. Ja monelle muulle höhlemmälle. Kaipa tuo kutominen kaloreitakin polttaa.

Tänään on talvipäivän seisaus. Lähdetään valumaan kesää kohden! Jee!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kunhan joutessani pakisen lämpimikseni.

Maanantaisen HS:n artikkelin mietiskely- ja purkutohinoissa tuli ensin mieleen sitä ja sitten tätä ja vielä enimmäkseen kolmattakin. Kun itse olen tälläinen ärtsyhäikiö, jolla karvat, nyrkit ja näppis nousee heti pystyyn, ja sanan säilä heiluu kohtuuttomankin kovaa, niin pitänee puolustaa joskus toimittajakunnankin tekosia. Vaikka olen itsekin joskus joutunut irrotetuksi kontekstista, siteeratuksi omituisessa yhteydessä, ja saatetuksi luuvaloon, siis lähinnä omituiseen valoon jonkun tohelon toimittajan kirjoituksen puitteissa, niin silti.

Onhan se pirnaleen vaikea miettiä samassa päässä kaikkia näkövinkkeleitä, kulmia, heijastuksia ja määränpäitä, saatika ihanteita ja avanteita. Sitä tulee itsekin kirjoitelleeksi teräväsävyisesti sen paremmin miettimättä, että loukkaanko minä mahdollisesti jonkun superfooduskontokunnan edustajaa tai gojimarjakauppiasta. Tai teenkö pakastetta mahdollisesti leipäviljan viljelystä. Ehkä jopa miljoonat perunannostokoneet jäävät tulevaisuudessa työttömiksi. Ja jos vaikka otsonikerros karkaa taivaan tuuliin kirjoitteluni myötä? Entäs jos vaikka navetat täyttävät kaupunkien keskustat. Sikaloitahan keskustoissa on jo...

Toinen juttu on se, että rakennetaan todella raflaavasti otsikoitu huttujuttu. Kuten muuannessa iltapäivälehdykässä tässä ihan vastaikään. Käytetään sanoja "vaarallinen" jne. Haastatellaan tietokirjailijaa, joka puhuu aivan toisesta asiasta, kuin tämä diettaaja. Diettaajalta on ylimalkaisia kommentteja ruokavaliostaan, ja annetaan ymmärtää, että hui sentään, sehän syö juustoa ja lihaa! Herrajjumala! Siis kuin se uskaltaa! On se rohkee! Ei maar, kyllä joku tolkku olla pitää kerjäämisessäkin. Vähän siinä oli ns. haetun jutun tuntua. Anteeksi vaan, mutta miksi lehdissä ei ole sellaista toimittajaa, joka olisi perinpohjin perehtynyt näihin ravintoasioihin? Diettaajan ruokavalio jäi vähän hämäräksi, etteikö se syö kalaa laisinkaan...

Tämän rapean pakkaskelin kunniaksi aloin poltella puita poroksi. Saadaan poronseläkettä, lapaa...ja muita osia. Tosin vähän on poro kuivakkaa. Kun on tätähäntä poroa, mitä tulee, kun jotain poltetaan. Tuhkaa, hiiliä...ja muita palamistuotteita. Savuakin!

Huomasi tässä, kun polttamisesta jaanasin. Että olen ollut tupakoimatta aika hyvän tovin! Onnea itselleni! Vaikka on nautittu alkoholipitoisia juomiakin, niin edes silloin ei ole tehnyt mieli kiskoa kessuja. Jännää.

Pitää mennä laittamaan silli likoon, virkkailla vähän ehtooevästä ja samalla tehdä itselleen jonkunsortin päivällinen, lounas tms. Kaapissa on vielä kiinankaalia, saan siitä oivan sopanpohjan. Laitan sekaan vaan vähän vihanneksia ja chiliä. Liiteristä löysin aika hauskaa thaisalaattia, laitan sitä, koska sen voi nauttia myös lämpimänä. Ei kun syömään.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Joulumaiseman keskellä.

Mielenmaisemassa joulu ei ole siinä ensimmäisten parhaiden hetkien seassa. Paitsi, sanoisinko sen vuoksi, että jouluna ruoka on hyvää. Kaikkia niitä ruokia saa syödä, joita sitä koko muun ajan miettii. Eli kinkkua ja muita herkkuja: kalaa/kaloja ja maksapasteijaa. Kunnon maksapasteijaakaan ei tunnu saavan enää mistään. Ennen oli se ihana HK:n maksis, jossa oli silavakuori ja päällimmäisenä folio. Ei saa enää sitä, ei. Seuraavaksi paras maksapasteija Snellmannilta, sekin pilattiin vähän aikaa sitten ja maistuu nyt jauhoiselta mössöltä. Ei kiitos. Täytyy tehdä itse.

Mutta tässä kun taas kökötän koneeni ääressä katsellen huurteisia ja lumisia puita, annoin itselleni luvan pitää pakkaspäivän ihan siitä ilosta, että on pakkanen. Tosin kohta tönömme vaatii lisäruokintaa. Kun lämmitys on illalla säädetty ennen nukkumaan menoa ns. "täysille" tai johonkin lukemiin hetkeksi ja aamusella vähän pienemmälle koko päiväksi. Päivällä lämmitän vähän takkaa. Nyt ajattelin laittaa takassa myös päivän eväät. Olen nykerrellyt pari pakettia. Toiseen tuli juureksia mausteineen ja toiseen kalaa. Kokeilen vanhaa kunnon paperissa savustettua kalaa. Vanhat resettit on ihania, tuossakin sanotaan vaan, että kääritään moneen sanomalehteen. Muttei kuinka moneen! Investoin kaupassa käydessäni myös reiluun kouralliseen kastanjoita, ajattelin laittaa nekin vanhassa valurautapannussa hiillokselle, jahka tuo muu porukka on saatu pois.

Tässä on ärsyttänyt taas viime päivinä, tai siis eilisestä se, että lihva ei saa olla lihava. Vaan ennakkoluulot ja muu paska on istutettu niin syvälle, että jokainen lihava näyttää epäilevän itseään ja omaa olemassaoloaan. Eritoten sen oikeutusta. Jollei terveyteni olisi sen verran huono, kiipeäisin barrikaadeille julistamaan lihavien vapautusrintamaa. Terveys on kyllä tärkeää, mutta se ei tarkoita sitä, että KAIKKI lihavat olisivat sairaita. Vaarallinen yleistys. Eivät kaikki laihat ole terveitä. Eivät todellakaan!

Omasta puolestani voin sanoa, että tämä hankittu terveyden menetys on peruja jo "kakara-ajoilta". Tein sekalaisia hommia outoihin aikoihin vuorokaudesta, siis työkseni. Raskauden ajan diabetes kiusasi ja taas jälleen epäsäännöllisiin työaikoihin, muutamaksi vuodeksi. Siihen vielä geneettinen taipumus. Ja bäng. Diabetes oli enemmän kuin selviö. Eikä painon edestakaisin kiikkuminen mitenkään helpottanut tilannetta. Varsin epämääräisin keinoin vielä laihdutettu. Milloin paastoamalla, millon pussukoilla. pillereillä ja pullereilla. Edellämainittujen yhteisvaikutuksesta tämä deekakkonen pamahti todelliseksi riesaksi. Ja oikeanlaatuisen hoidon puutteessa vielä tuplaantui. Mitäpäs sitä sen enempiä selittelemään?

Mutta se mikä perkele ottaa päähän oikein todella, on se, että lihavat oikeasti luokitellaan toisen luokan kansalaisiksi. Palvelu kaupassa on mitä on, työhönottossa menee koko homma ns. munilleen siinä vaiheessa viimeistään, kun kävelee ovesta sisään. "Kun työnantajana otan mielummin laihan kuin lihavan". Ja tuo kommetti oli ihan painettuna lehteen.

Nyt HS käsitteli maanantain numerossaan vaihteeksi lihavuutta. Ihan väitöskirjan tekijän kantilta. Ikävä kyllä, sain sellaisen vaikutelman, että myös haastatellut "lihavat" tai "ylipainoiset" kantavat mukanaan stereotypiaa laihduttamisen vaikeudesta tai että laihtuminen olisi joitekin kärvistelyä askeesissa. Haastateltu Pia Maljanen sanoi mm. "Haluan nauttia elämästäni, joten valitsen mielummin ylipainon kuin askeettisen elämän ja yhteiskunnan hyväksymät painonormit" Ihailtavaa kapinahenkeä, siinä tuen Piaa täysillä, että painonormit on perseestä, mutta että askeesi??? Askeesi? Ei todellakaan. En minä ainakaan ole kokenut painonpudotustani mitenkään askeettisena. Syytän omaa mielikuvitustani tästä tyssäyksestä. Samoin annoskokoja...jotka ovat nykyliikkeisiini liian suuret. No, ne ovat korjattavissa. Mutta vittu mitään askeesia minä en ole harjoittanut koko helvetin aikana, kun olen opetellut syömään ja elämään uudella tavalla!

Mutta se, mikä minulle kiinnitti huomiota, kaikki nimettömänä kommentoineet olivat NAISIA ja ALLE NELJÄKYMPPISIÄ. Eikö tutkimuksen tekijä tai edes toimittaja voinut etsiä miespuolisia kommentaattoreita. Kommentit olivat väitöstutkimuksen tehneen Hannele Harjusen väitöskirjasta.

Ihmettelen sitä, että kyseinen tutkija on näämmäs tutkinut alle neljäkymppisien lihavien tai ylipainoisten naisten sielunelämää. Sain toimittajan referaatista vaikutelman, että miehiä ei tutkimuksessa ollut lainkaan. Oliko yhtään, eikö? Siitä olen jokseenkin tyytyväinen kuitenkin, että edes jonkinmoista tutkimusta on tehty. Ja tästä: "Meidän olisi kyettävä kyseenalaistamaan normit ja käsityksemme hyväksyttävästä ruumiin koosta ja muodosta. Normien romuttamien voisi olla vapauttavaa seka lihaville että lihavuutta pelkääville."

Nyt kuitenkin: miten tutkija määritteli lihavuuden? Oliko kyse huomattavasta lihavuudesta, sairaalloisesta lihavuudesta vai vaarallisesta lihavuudesta? Vai oliko tutkimuksessa tyttösiä (joo, sori vaan, ikäneito täällä), joiden ulkonäköpaineet jo lähtökohtaisesti ovat tasolla missimallianorektikko? Joiden elämässä ulkonäkö ja sen mukanaan tuomat haasteet ovat etusijalla henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Olenko minä vaan yltiötasapainoinen, kun en ota kierroksia ulkonäöstä vaan sisäisestä kauneudesta? Siksikö painoni lasku on pysähtynyt, kun ei millään haluaisi? Kun tykkää itsestään tämmöisenä?

Kai tässä täytyy alkaa syyllistämään itseänsä ilmaston tuhoamisesta, maapallon radaltaan suistamisesta ja avaruusromun niskaan tippumisesta, kun haluaa olla lihava! ...ei helvetti. Otetaas taas. Skål.

Siis onko näin:
Nykyaikana ylipainoa ei eroteta lihavuudesta?
Nykyaikana lihava on paarialuokkaa, jota voidaan tutkia kuin laboratoriorottia?
Nykyaikana ei saa pitää itsestään vaan täytyy kilvoitella jonkin "vielä paremman" asian vuoksi?
Nykyaikana uskonnollinen valaistuminen koetaan "terveyden" kautta?
Nykyajan uskonto kulminoituu "superfoodiin" ja "laihdutustekniikoihin"?
Nykyajan ruokatottumukset ovat syvältä, mutta sitä ei tunnusteta?
Nykyaikana kun syödään väärin, elintasosairaudet lisääntyvät, mutta sitä ei tunnusteta viralliseti?
Nykyaikan syöty ruoka ei ole tasapainossa ihmisen fyysisiin tarpeisiin?
Nykyajan tieteellä ei ole työkaluja ihmismieleen?
Nykyaikana mielummin diskriminoidaan ja syyllistetään massasta erottuvia?
Nykyaikana vammaiset, lihavat, muunrotuiset ja muuten vaan erilaiset mielummin suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle kuin hyväksytään?

...repeän kohta liitoksissani. Taidan mennä terapoimaan itseäni. Ette arvaa.
Halkopinoon.

torstai 10. joulukuuta 2009

Aika entinen ei koskaan enää palaa...

Jee. En muista ihan justiinsa, hilluinko minä täällä blogistaniassa, että olen rakastunut keittokirjoihin. Kyllä. Tämä on pervoutta pahinta laatua. Keittokirjoissa, varsinkin noissa ikivanhoissa, avautuu aivan uudenlainen maailma ruoanlaittoon. Silloin ei hölvätty mausteiden kanssa, ei tuhlattu eläimen osia, eikä myöskään mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Aineetkin, siis mausteet yms. olivat melko eksoottisia näin nykypäivästä katsoen! Kuten salpietari. Maalla eläneille/eläville tulee välittömästi mieleen lannoite. :)

Säilöntäohjeitakin on joka lähtöön. Aina suolaamisesta hapattamiseen ja kuivaamiseen. Vasta 50-60 -luvulla aletaan puhua syväjäädyttämisestä, eli pakastamisesta. Ruokatalous on ottanut pitkiä harppauksia jo minun elinaikani aikana. On tullut mm. margariini...yök. Anteeksi vain, mutta minä en siihen akselirasvaan koske pitkällä tikullakaan. Olen pienen ikäni inhonnut margariinin makua. Se takertuu tuonne kurkkutorveen ja kiusaa koko päivän. Mielummin jätän sitten kokonaan pois, jos ei muuta ole tarjolla. Voita!!! Ja vanha Valion mainoslause sen sanoi: Voita ei mikään voita!

Oikein odotan, että pääsen toteuttamaan nupissani hilluvia mielikuvia näistä herkuista. Porsaansorkkia, sydänpataa, munuaisraguu eli -pata, maksapaisti, kielirullat, ja paljon muuta! Sydän-kieli -yhdistelmästä tulee aivan mahtavaa lihakastiketta. Ensin ne vaan täytyy kypsentää todella kypsiksi, ja vasta sen jälkeen upottaa sipulin, vihannessuikaleiden ja kiinankaalihakkeen kanssa kermaan. Vähän soijaa väriksi.  Ja eikun iäntäkohen.

Jouluruokia miettiessäni, tulin siihen tulokseen, että kinkku, kalaa (haa! pakkasesta! teen suolahaukea, toutainta ja graavikuhaa), vähän silliä, lootat: lanttu ja porkkana (porkkanasta itselleni riisitön, eli soselaatikko), hauduttettuja punajuuria, juustolautanen ja jälkkäriksi marjarahkaa. Eiköhän tuolla tule jo kystä kyllin. Palanpainikkeeksi vaikka ihan vettä ja kylmää kossua, jos nyt alkomaholia täytyy rinnalle ottaa. Mielummin selvistepäin. Toisaalta hirvittää, kun pitää mennä myös vähän sukuloisimaan joulunaikana. Mutta se on sen ajan murhe.

Nyt täytyy tässä funtierata, että mistä noita halpoja ruhonosia sitten saa? No, jos asuu kauppahallin ulottuvilla, niin sieltä, tai jonkun "lihakaupan" eli sellaisen missä tehdään itse leikkuutyöt ja vaikkapa makkaraakin, tai sitten sellainen kauppa, missä on vielä palvelutiski lihalle! Sieltä yleensä voi myös tilata näitä herkkuja. Tai sitten koluaa niin kutsuttuja maatilatoreja, joissa on jonkun lihantuottajan tuotteita tyrkyllä.

Eiiii! Menen halkomaalleni, etten ihan pyörittele näitä keittokirjoja ja reseptejä mielessäni. Mutta: kun syötte näitä herkkuja, muistakaa kuitenkin, että annoskoko ratkaisee, siispä makua olla pitää jokaisessa suupalassa!! Ja sitähän saa hiiiitaaallla kypsytyksellä ja "oikeilla mausteilla".

SLOW FOOD JA PIKKUKAUPAT KUNNIAAN! Olisikohan joku hengenheimolainen valmis perustamaan kivijalkalähiruokakaupparavintolakahvilamyymälän? Apuva?!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Vihaan,..vihaan...!

Feissarissa, eli minun kielelläni Vaspuukissa, tuttavani herätti keskustelun vihaamisesta. Siellä mielipiteiden laineet löivät hyrskien laidasta toiseen. Olivat ihan ookoo, joitain mielipiteitä en kannata ja jotkut olivat ihan jees. Keskustelu kirvoitti minussa filosofista pohdiskeluntapaista, tai pohdiskeltua filosofiantapaista, kuten haluatte. Ja seikkailu samaisessa puukissa sai minut raivon valtaan, kuten voitte tuolta lopusta havaita.

Ensinnäkin vihassa jo itsessään on jumalattomasti energiaa. Joku alkaa heti jäkättää, että negatiivista energiaa. Joo, ehkä. Mutta minä voisin kuvitella, että senkin voi kääntää negatiivisesta positiiviseksi, jos on oikea resepti. Muttei sitäkään ihan heti opi. Pitää osata ensin tunnistaa viha, vihan kohde ja eritoten vihan laatu. Sen jälkeen sen voi kanavoida toiminnaksi.
Halonhakkuussa hyödynsin muuannen ällöttävän ihmisen (siis mielestäni ällöttävä ja myöskin typerä) päätä. Sitä oli niin mukava halkoa palasiksi...ja tulosta tuli. Muutaman halkojenhakkaamissession jälkeen vihani oli huomattavasti helpommin hallittavissa. En enää olisi käynyt ko. ihmisen kurkkuun hänen tullessaan vastaan. Omakotiasumisessa on puolensa!

Minä vihaan tällä hetkellä tuota helvetin kyklooppi EKS:ssää. Sen tööttäily laidasta toiseen ei kyllä oikein nyt motivoi. Kun eilen paino on ollut n kiloa onkin se tänään n kiloa enemmän. Toleranssi on viikkotasolla ihan karmea. Mutta tämänkin voi nyt kääntää voiton puolelle. Jos näin on, niin otan mietintämyssyni, menen aatostajaloa -osastolle hetkeksi vuntieraamaan. Mikä menee pieleen, miksi menee ja mitä asialle voisin tehdä.
Ensiaskeleet uusintana!

Eli:
Laatu. Se tarkistetaan ensin. Mitä,minkä laatuista evästä heittelen huuleeni. Olenko huomioinut kituseenheiteltäviä riittävästi.
Määrä. Meneekö liioittelun puolelle? Eli ovat annoskoot sopivia, vai olenko erreytynyt sivaltelemaan voin päälle voita ja lisäämään kermaa maitoon. Daily intake, sanoisi enkelsmanni.
Rytmi. Diabeetikerille tämä rytmimenetelmä on aika tärkeä. Kun saa kaksi ensimmäistä muuttujaa kohdalleen, niin tämänkin kanssa on helpompi elää. Eli pitää sokuri tasaisena.

Ratkaisevat näistä ovat kuitenkin laatu ja määrä. Myös se tietenkin kannattaa muistaa, että kaloreita tulee juotua hyvinkin helposti. Jos luttaa kaikensaatanan sidukoitten, keppanan, viinin ja viinaksien kera viikonloppuisin ja sillä välilläkin, on ihan turha odottaakaan mitään älyllistä tulosta. Moukku silloin tällöin ja muikku turheeseen sekä tuikku murheeseen siihen päälle, ei vielä aiheuta maksalle suuria vaikeuksia. Mutta eväät kyllä varastoituvat silloin hyvinkin salakavalasti salarakkaaksi sinne ja tänne, eikä sitä saa myytyä edes tiaisten talviruoaksi. Eli pullo pois ja baanalle. Jos drinksujen kiskomisesta ei pysty luopumaan itsekseen, niin hakeudu hoitoon ennen kuin on myöhäistä rypistää.

The Heart Scan Blog puhuu asiaa LDL -kolesterolista. Kannattaa tavata. Google antaa kyllä taas hassuja käännöksiä, mutta netti on vääränään sanakirjoja. Ja kirjahylly, ainakin minulla...Aikaa vähän palaa enemmän kuin tällä toisella kotimaisella lueskellessa, mutta kannattaa lukea.

Viikonloppuna divarista ampumani ihana, vanha keittokirja on sulostuttanut elämääni jo monta päivää! Siinä huolettomasti roiskitaan salpietariakin lihaan. :) Niin sitä ennenvanhaan. Tässä linkki Wikipediaan, mitä tuo salpietari oikein on! Juu, se on lannoite, mutta silti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Salpietari

Kirjan innoittamana leivoin ateriaksi juureksista ja lihasta padan. PITKÄ haudutus ja matalahko lämpötila (n.150 astetta) takaa pataruokien onnistumisen. Siinä ei tarvitse olla kummoinenkaan WannaBeChef, kun onnistuu aika vaatimattomilla tarpeilla. Kimpale halpaa ruhonosaa, rintaa, etuselkää, lapaa, mitä käteen sattuu, sipulia runsaasti(jos sielu ja kumppani sietää), naurista, lanttua, vähän porkkanaa, juuriselleriä, fenkolia, kesäkurpitsaa, vähän jokaista kaaliakin, jos haluaa, mutta ainakin yhtä mallia. Mausteeksi ihan perusaineita: suolaa, mauste-&mustapippuria(ovat helpommin löydettävissä kuin valkopippuri), ripaus timjamia sekä persiljasilppua tuoreena: puolipunttia pataan ja toinen puoli, kun pata on nostettu uunista. Olen käyttänyt lehtipersiljaa, jos löydän, mutta tavallinen essopersiljakin käy. Varsipuolen olen silpunnut sinne uuniin ja osan "kukkahatustakin".

Värkkää siihen myös reipas salaatti, kastike chiliterävöityä turkinjugurttia. Johan poistuu nälkä ääreen.

Toisia nämä kaalinsukuiset pierettävät armottomasti, eli saa peiton niitata sängynreunaan kiinni ja naulata sängynjalat lattiaan. Nauttikaa fenkoli(kumina)/inkivääriteetä jälkkäriksi: Teelusikallinen fenkolinsiemeniä(saa laittaa myös kuminaa ja anista) ja kaksi ohutta viipaletta tuoretta inkivääriä haudutetaan n. 10 min. Nautitaan oman maun mukaisilla mausteilla.

Kyä se siittä...ja takaisin vihaan:

Bongasin tälläisen lauseen eräältä KUURI -sivustolta, sivusto lienee meille kaikille läskeille tuttu:
"Parasta on, jos voi dieetin aikana luopua aterioiden laitosta muille ja keskittyä luovaan puuhaamiseen ruoan miettimisen sijasta. Esimerkiksi kävelyretket luonnosta nauttien sekä riittävä lepo antavat keholle ja mielelle paremmat mahdollisuudet vastata laihtumishaasteeseen. "
RATKEAKO PERKELE JUSTIINSA! Nyt ottaa kohta pumpusta, kun ruoanlaittohan on se juju, joka meidät opettaa ajattelemaa sitä, mitä suuhunsa laittaa. Tule perkele sinä torvi, joka tuon ällölauseen olet keksinyt, ulos niin katotaan! Argh! Taidan tarvita taas halonhakkuuterapiaa ja runsaasti. Samalla sivustolla kun oli helvetillinen määrä juuri niitä "dieettejä" ja kuureja, joilla ei tee muuta, kuin pilaa terveytensä.

Tööttäsin mainoksen yllyttämänä myös toiselle sivulle, jossa ihmetyksen sormi kohosi hämmästyksen suuhun, että siellä hyödynnetään konseptia, jonka luulisi maksavan! Ja vailla minkäänlaisia lääkäritarkastuksia...kuka ottaa vastuun, jos joku osallistuja kuolee? Onko se sitten "voivoi"? Suoni halkeaa kohta päästä.

Hypin tasajalkaa. Seismologian laitoksella kattellaan varmaan mittareista, että keskikokoinen maanjäristys eteläisen Suomen alueella. Paikassa, jossa ei niitä pitäisi olla...

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Vain viiden kilogramman tähden

Elokuva, kielletty alle 18 vee, jatkuvakestoinen, ei taukoja. Mainoksia tunkee ovista ja ikkunoista.

Tariitaraa...tiidititiditidititiii...dada..diididididuududiduu...tadamdamdidam..badadaduu...
(alkumusiikki pauhaa 135 dB:n voimakkuudella immenkalvotkin puhki. Vai oliko ne tärykalvot?)

Kankaalle ilmestyy langanlaiha, mutta laajakulmalla kuvattu valokuvamallintekele, joka oihkaisee peilin edessä, että kuinka on lihonut aivan muodottomaksi! Samalla likistelee tissejään ja persuksiaan kuin Ron Jeremy konsa. Pyörittelee silmiään ja vinkuu, että ei ole i-ki-nä maailmassa ollut NÄIN lihava!
Kohtaus on kuvattu varmuuden vuoksi laajakantilla, siksi että kimuli saataisiin edes etäisesti muistuttamaan  normaalipainoista tytsyä. Onnistumatta. Ei luurankokaan herää eloon.

Seuraava kohtaus tapahtuu, tietysti, keittiössä, jossa mimmi mättää kaikki "lihottavan" roskiin ja paiskaa pussin ikkunasta ohikulkijan niskaan. Joka on tietenkin vanha, köyhä, silmälasipäinen ja aivan helvetin lihava. Kuljeksijä etenee pyörähtelemällä, eli heittää toisen kinttunsa sivukautta eteen, toisen jalan päkiän varassa tasapainoillen. Liike toistetaan. Saatuaan annoksen silmilleen, avaa pussukan ja riemastuu ikihyviksi, sillä kassiuskassi on täynnään herkullista ruokaa...

Kolmas kohtaus näyttää kylppärin ovea, jonka takana puhutaan suureen, valkoiseen puhelimeen ja vaaditaan putkimiestä paikalle. Sotkuisin hiuksin, itkuisena tytisee luut kilisten, "ylipainoinen" esikuvamme ovesta makuuhuoneeseen vannomaan, ettei enää koskaan laittaisi suuhunsa mitään lihottavaa, kuten ruokaa. Kuva siirtyy keittiöön. Jääkaappi kenottaa auki sisällään, ei juuri muuta, kuin valo. Pöydällä on säilyketölkkejä, joista osa avattu. Tiskialtaassa on -noh- haarukka, lusikka ja purkinavaaja, symbolisesti ristissä, valo siilautuu hikisestä iltapäivästä säleverhojen läpi keittiöön, jotenkin painostavana ja uhkaavan oranssina.

Neljäs kohtaus. Köyhä pistelee hyvällä halulla kevyttuotteita suuhunsa. Potee lopun iltaa karmeita vatsavaivoja. Luupussimme sen sijaan kannetaan pyöreään taksiin, jolla viedään valkotakkisten setien mukana hoitolaitokseen. Köyhä hakeutuu terveyskeskuksen päivystykseen saamaan jotain hoitoa mahanpuruihinsa.

Viidennessä kohtauksessa anorektinen ortorektikkomme (jonka diagnoosin on saanut lasaretissa) kohtaa läskin paarustajan, he lyövät hynttyyt yhteen, anorektikko lihoo normaaliksi ja läski laihtuu normaaliksi. Ja tämä kaikki pimpelipompelimusiikin säestyksellä kuin taikaiskusta...

Kuudennessa kohtauksessa vietetään molempien hautajaiset, sillä elämästä ei selviä hengissä.

Ja miten tämä laihtumiseen liittyy? No, siten, että laihtumisessa ei mikään ole yleispätevää ja itsestäänselvää. Ettäs tiedätte...

torstai 3. joulukuuta 2009

Muualta kopioitua...

Muutakaan tekemistä tässä ollut, niin päätin kopioida Anin blogista tälläisen virityksen:




1. Kolme viimeistä ostostani ovat: toissapäivänä kunnon ruokakori, eilen omenoita ja maitoa.

2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni on: Enpäs kerro!

3. Viimeksi googlasin: vapaita työpaikkoja ja yrityksen perustamisjuttuja(huomasin, ettei kannata pienyritys Suomenmaassa)

4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on ollut: Typerännäköiset kengät, joilla tuli käveltyä tasan kolme metriä.

5. Käsilaukussani on: Missä helvetin käsilaukussa??

6. Suosikkikatuni koko maailmassa on: Oxford Street, tylsä lontoolainen katu. :) Mutta se onkin Lontoossa!

7. Tyypillisin asuni tällä hetkellä on: Musta t-paita, mustat housut(farkut tai verkkarit), villasukat ja crocsit

8. Hienoin/kallein ostokseni on: Auto, siis eikun Renault, sitä makselen tässä vieläkin...

9. Olen riippuvainen:  kahvista, rakkaudesta ja kirjoittamisesta.

10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla: Rento, Renttu ja Ruma.

11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa, se olisi: Olen juoni, valkkaan Stockan. Matkaa tulee, mutta onpa valikoimaakin. <- sanoi Ani ja minä tulen mukaan tuonne Stockalle. Oletusarvona tietenkin, että joku muu maksaa koko lystin.

12. En ole ikinä ostanut mitään: niiltä ulkomaaneläviltä, jotka "muka" ovat hajottaneet autonsa, ja sen varjolla yrittävät pysäyttää sinut kaupatakseen rihkamakoruja kalliilla.
13. Parhaat outlet-löydöt teen: Tehtaanmyymälät ovat kalliita, kirpparilta löytää välillä samaa kamaa halvemmalla.

14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin: Jaa-a, en varmaan sovi kuin jonkun Lordin vetimiin...mutta sen pitäisi olla kyllä lähinnä yksinkertaisen tyylikästä, ajatonta ja kallista...ja sopia päälle.

15. Seuraava suuri hankintani on: meni muuten miettimiseksi, tarviiko tässä justiin mitään isompaa hankkia?

16. Tyyli-ikonejani ovat:  Voi vamma, KUKA tän on laatinut!?

17. Kenkävalikoimassani on: ihan hemmetisti matalakorkoisia, järkeviä kenkiä, vaelluskenkiä, tossuja,  korkokenkiä ei lainkaan enää, kun niilä ei pysty kävelemään...vaikka ne ovat niiiiiin ihania!
18. Unelmieni laukku on: kun oppisi vielä laukkua käyttämään...!

19. Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun rahaa: en juuri mitään. 20egee jos menee, niin siinäkin on pikkasen yläkanttiin.

20. Verkossa shoppailisin mieluiten: Luontaistuotteita ja erilaisia tarvikkeita...milloin mitäkin.

21. Suosikkimuotiblogini on: No ei ole sellaista, kun tuota muotia en oikeastaan seuraa ollenkaan...!

22. Olen kauneimmillani: kun muut eivät näe...hihihihi...

23. Makutuomarinani toimii: avioliiton kautta saatu lisäosa ja lompakko, joskus jopa äitini...tsiisus...

24. Hiukseni: harjaamaton pehko pitkähköjä hiuksia kiinni donarilla niskassa.

25. Toiveammattini on: Toteutettavissa.
 
Semmoinen juttu eikä liity tähän projektiini ollenkaan. Kunhan tässä tapoin vähän aikaa. Ehtii hellanpesuaine vaikuttaa. Saan uunin puhtaaksi. :P
 

tiistai 1. joulukuuta 2009

Uusi kuukausi, uudet kujeet.

Perusteellinen kyllästymys pimeyteen, vesisateeseen, sientenkeruuseen ja ylipäätään kaikkeen, saa tekemään ns. töllön töitä. Yritin ottaa selkoa vähän kaikista asioista, jotka minua ns. kiinnostavat. Ja huomasin, että olen jälleen lähtöpisteessä. Tässä näin. Naputtelemassa läppäriä, enkä ole saanut juuri mitään aikaan.

Oman projektini kanssa räähistyn, kun siinä on useampi kerros, joista kaksi pitäisi punoa näämmäs irti kokonaisuudesta ja tehdä niistä omat juttunsa. Kustantajastakaan ei ole vielä(kään) havaintoja, mutteivät ne kyllä ovikelloakaan tule soittelemaan...jollen itse tee asialle jotain.
Sekä reseptiikkaakin olen ihmetellyt, kun välillä tulee evästä tehtyä niiiiiin fiilispohjalta, ettei oikein muistakaan, mitä möhmelöitä on sinne sapuskaansa tunkenut. Sama toistuu kaupassa, kun etsiskelee syötäväksi kelpaavaa sen kaiken mössön seasta. Iskee äkkiä kyllä hiilarihimo ja kauhistuksen kaninkoppi. Kuuma kivi putoaa päähän ja saa taivaat aukenemaan. Auts.

No, joka tapauksessa, odotan joulunaikaa, kuin kuuta nousevaa. Keskiviikkona onkin täysikuu...Kun jouluna saa syödä niin vähähiilihydraattisesti, ettei ole todellista! Kinkkua, kalaa, kalkkunaa, majoneesisoosia, oikeita suolakurkkuja, salaattia, aaaaaaaaa!!! Tietty, pakolliset on pakollisia juttuja, pari piparkakkua, ehken luumuja ja rusinoita, mahdollisesti väskynäsoppaa...tosin siitä olen ennekin syönyt vain kermavaahdon...!

Vaikka päivä ei täällä(kään) näytä valkenevan, minulle juuri valkeni, että tuosta vedentulosta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, on päivän liikunta-annoksen osa suoritettava. Halkoja kellariin eli saunaan, takkaan ja pyykkiä pyörähtelemään konheeseen. Sapuskan teko ja jazztanssia imurin kanssa. Sekä vierailu ostoshelvettiin. Eiköhän sitä tässä saa päivänsä kulumaan. Sen lopun, kun on nyt jo hereillä...!

Ai niin! Painorintamalle kuuluu hyvää, koiran jumiin kusema vaaka näytti kiltisti entisiä lukemia, vaikka on "se aika kuukaudesta" ja on tullut lipsuttua. Ja saatua aikaan pahimmat sokerilukemat sitten viime vuoden!
Huaa! HELP! Vaikkei hätä olekaan tämän näköinen. :)

perjantai 27. marraskuuta 2009

Laula, mehulinko, laula!

Sain tässä jonniinmoisen herätyksen päivänä muutamana tutkaillessani kyökkini uumenia. Suomeksi sanottuna, katsastin pari loodaa, josko niiden järjestämisellä saisi lisää säilytystilaa. Hiki tuli, mutta mehulinkokin löytyi. Edellinen käyttökerta taisi olla joskus viime vuoden kevättalven puolella. Pesin härvärkin ja aloin suunnitella herkullisia tuoresmehjuja. Kas, respektistä voi nyt unohtaa klassiset omenat, päärynät, appelsiinit ja muut etelänhetelmät. Raapiessani siinä ohtaani, ajattelin pistää hiukopalaksi annoksen hapankaalia.

Unohduin kaalinhakureissulla jääkaappiin.

Tein sen uumenista löytöjä. Pala lanttua,varsisellerin jämä, juurisellerin kappale, muutama pieni nauris, suolakurkkuja (OIKEITA), kaalia, porkkanoita, punakaalia, paprikaa, tomaattia, chiliä...ja niin edelleen! Purin ne kaikki leikkuulaudan välittömään läheisyyteen. Vielä sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kaveriksi, niin eiköhän siitä jotain tule!
Eli mehulinkoni kitaan joutui lantunpalanen, parit sellerin varret, sellerinpala, kaksi pientä naurista(söin sen kolmannen), hapankaalia, suolakurkku, yksi porkkana, kolme pienehköä luumutomaattia, chilipalko, pieni sipuli monta valkosipulinkynttä(varmaan seitsemän, tai jotain, jotka olivat vajaassa jäljellä), pala inkivääriä, ropsaus tuoretta timjamia(se, mikä oli vielä käyttökelpoista). Kun mehu näytti jotenkin valjulta ulvotin punakaalia ja paprikankappaleita vielä kaveriksi.

Sekoituksen jälkeen totesin, että muuten hyvää, mutta chili tuppautuu nenään. Joten murjoin koneeseen vielä vähän tomaattia, porkkanaa ja keräkaalia. Sekä pari suolakurkkua. Johan tuli syötävän hyvää!.
Sen verran tein pieniä "järkkäilyjä", että mylläsin nuo johannekset sellaisessa järjestyksessä, että ne olivat vielä loppukäyttöön kelpaavia. Niinpä olenkin tässä mättänyt erilaisia juuresmuuseja jo parisen päivää. Ja jos joku tulee väittämään, ettei niissä ole kuituja, niin perkele. Sellerinvarresta kun irtoaa niitä kivoja "juttuja" jotka jäävät hammasväleihin, niin niitä kaivellessa tulee etsimättä mieleen, että saataman valepukit.

Tomaattipaprika-sipulisoppa oli erityisen hyvää ja lämmittävää! Pienellä inkiväärilisällä, toki.

Tässä muuan etäinen tuttuni räjähtelee tämän vastaikään tänne periferiaankin lanseeratun ruokajutun tiimoilta, ja ei mikään ihme. Ruoka on jokapäiväinen leipämme, ja jos siitä aletaan sorvata hypeä, niin voi v**tu sentään, sanon ma. Kun minun mielestäni termejä muuttamalla ei sitä ruokaa saa muutettua miksikään. Se on ruokaa, ja sillä sipuli. Eikä ole mitään järkeä roudata eväitä jostain Aramean takametsistä tai Humalajan rinteiden tuolta puolen, Pargentiinasta tai Akanadasta tai Taka-Mongoosiasta, jos samalla ravintoarvolla olevia sapuskoita on ihan käden ulottuvilla! Millainenhan hiilijalanjälki niistä sitten tulee? Jos joku sellaista haluaa miettimään ryhtyä...sekä kenen suusta ne ovat pois. Kun jotenkin tuo "reilu kauppa" ja puhdas, kotimainen tuotanto, pikkuliikkeet ja sen sellainen on alkanut kiinnostaa. Ihan totta.

Minä vanhana teknokraattina olen saanut jonkin sortin herätyksen. Kuuskytäluvun lapsena muistan, kuinka paljon oli kauppoja ties missä perävekkulassa. Ja minkä kokoisia! Justiin mahtui naapurin emäntä ja pari muuta kauppiaan lisäksi kauppaan...

Mummon kanssa usein käytiin paikallisessa Osuuskaupassa, jossa oli kaikille tavaroille omat osastot. Oli liha- ja maito, vihannekset, säilykkeet, "lyhyttavara" ja kaikki kauniisti järjesteltynä. Sain pennin nallekarkkeja, en tosin joka kerta. Harvoin ja harkitusti. Erityisesti jäi mieleen ikkunassa eräänä talvena hymyillyt savustettu sian pää. Minusta se näytti kovasti iloiselta possulta. Joskus mummo sai ostettua sieltä "vain vähän vanhettunutta" lihaa, joka pestiin etikassa ja sen jälkeen mummo leikkasi sen palasen kahtia, tarkistaakseen, paljonko pinnassa oli harmaata. Se leikattiin tarkoin pois, mutta sisikunta käytettiin, kastikkeeseen tai muuten. Teki mummo suolalihaakin ja voita itse, voita happamasta kermasta. Nykykermasta ei voita saa vatkattua itkemälläkään. Olen kokeillut. :(  Ah, ja voi niitä aikoja. Jatkan kiljumistani pikkukauppojen puolesta...

...semmosta tälläkertaa...

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Uusi, uljas minä ja muutkin!

Ihminen ei sitten perusluonnoltaan muutu. Keskiajalla ja sitä ennen näyttää olleen aivan kuten nykyäänkin. On joukko individualisteja ja joukko perässähiihtäjiä. Perässähiihtäjät tarvitsevat itselleen auktoriteetin, jonka neuvot ovatkin sitten viimeisen päälle "jumalansanaa". Individualistit ovat se porukka, jotka kyseenalaistavat ja miettivät uusia "jumalansanoja" näille perässähiihtäjille.

Nyt väkeviä julistuksia tulee näiden ihmelääkitysten ja -laastareiden, pirtelöiden, ateriankorvikkeiden, mutustelupatukoiden, diettiuskonsuuntien ja muiden ruokaanliittyvien menojen suunnilta. Keskimäärin yksi tai kaksi päivässä. Minuakin on jo lähestytty mitä ihmeellisimpien viritysten kokelun kera. Meidän isi on vahvempi, kuin teidän isi -metodi tulee ihan hakematta mieleen.

Oukei, mäikkäsin eilisessä sopotuksessani tästä superruoasta. Mikä helevieterin superfood? En edelleenkään tajua, mistä tässä hönzötyksessä on kymysys. Kun terve ihminen on terve ihminen, jonka elimistö on uskomattoman kestävä ja joustava. Sitten on me sairaat. Joiden elimistö ei jostain syystä toimi, kuten terveen. Minulla ongelmana on verensokeri. Siis tämä rakas d2 ja muuta pikku vaivaa. Ihmiskokein olen itselleni todistanut monen monituisen ruoka-aineen sopimattomuuden. Kyllä. Siihen tarvittiin muutama "kuolemanraja" kokemus ja pari likipititilannetta, ennenkuin meni ns. jakeluun. Eikä siinä vielä kaikki. Nyt edelleen, aina vaan ja jatkuvasti selostan skitsolle mielelleni tätä jokapäiväistä leipää. Että sitä ei syödä. Siirrytään suvereenisti muihin eväisiin. Esim. hapankaaliin. Joskus tämä uskomattomuus ottaa ihanasti kaaliin. Omaan.

Mitä superruokaan tulee, niin eikös jo Super Hessu syönyt superpähkinöitä? Ja kysymys kuuluikin eilen Varpun vaspuukissa, että saakos superruoalla myös supermiehiä? Minulle riittää ihan tavallinenkin mies. :D
Mutta se, mitä Varpu tarkoitti supermiehellä, jäi hämäräksi, kun supermies on satuolento. Ja luen superruoankin näiden satujen sekaan. Supersatusedät/-tädit kyllä lynkkaavat minut aamun koitteessa, muttei se haittaa, eipähän tarvitse sitten miettiä, mitä kiruksiinsa pistää...

Siinäkään mielessä nykyaikainen ihminen ei eroa muinaisesta inehmosta, että aina ollaan valmiita lynkkaamaan toisen koulukunnan edustajat tai sellaiset yksilöt, jotka uskaltavat kyseenalaistaa toisen "säännöt ja totuudet". Missään yhteenotoissa tai sodissa ei ole ikinä niin paljon tullut ruumiita kuin uskonsodissa ja ristiretkillä! Nykyajan uskonsodat ovat mm. näitä ravitsemustieteellisiä asioita. Ja näiden ravintojuttujen takia vasta ruumiita tuleekin! Ihmiset syövät itsensä kipeiksi, kun alkavat noudattaa jonkun muun sanelemaa ja tekemää kaavaa, eivätkä enää osaa kuunnella omaa kroppaansa, joka kyllä kertoo,  mikä on hyväksi ja mikä ei ole. Kun vaan syventyy sen viesteihin ja oppii, ettei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan niitä on monta.

Olenkohan taas paasannut riittävästi tälle rupeamalle, perse puutuu ja kahviakin tekee mieli, kun avioliiton kautta saatu lisäosani ei muistanut minulle sumpreeroa hurauttaa. Tana. En sitten keitä sille teetä. :P

tiistai 24. marraskuuta 2009

souljunksupersearawbizarreslowmonkeyfinnishorganicmexicanFOOD

Eli siis just ruokaa. Ruokaa. Siis sitä, mitä me inehmot tuppaamme turpavärkkiimme päivittäin, monta kertaa päivässä. Nyt ruokanörtit ajavat kuin käärmettä pyssyyn tätä superfoodia. Ja komeesti rahankiilto molemmissa silmissä. Se on taas yksi ruokajumaluusoppineiden tapa kerätä kansalta aneet kirstuun ja voida itse hyvin, kansasta viis. Uusi, uljas uskonto on syntynyt! Halleluja, ota vuoteesi ja käy!Pöytään!

On perustettu erinäisiä kauppoja ja nettikauppoja, luennoitsijat julistavat supervuudin sanaa ruoan temppeleissä, kuin lähetyssaarnaajat konsa. Blogit ovat pinkeinään tätä tilitystä, kuinka ruoan parantava voima on nostanut Lasaruksenkin kuolleista! Halleluja! Ja elimie...eikun elämänhallinnssa auttaa tietenki kurssi, kun ihmisellä ei tietenkään ole aivoja, jolle pääsee arvioittamaan ties mitä, eikä paljon maksa. Mitä nyt työttömän melkein kuukauden tilipussillisen. Jolla jo tuota kotimaista hyperruokaa söisikin aimo kassillisen.

Ei, en minä ole mitenkään ruokavastainen, päin vastoin! Olen vaan sitä vastaan, että kun syömisestä tulee ällömakeaa liiketoimintaa, jossa kehotetaan pistelemään törkykallista tuontitavaraa terveellisyyden nimessä, niin sillon käryää käämi. Ja herkästi. Nyt on jo tupakoinnin uudelleen aloittaminen lähellä.
Ja se tapa, miten tämä nyt sitten tehdään, ärsyttää lähes hulluuden partaalle ja siitä yli. Nauti nyt tätä ja sitä ja vielä tuotakin ultrahyvää ruoka-ainetta, niin maailma pelastuu ja saat kaupanpäälle mainetta ja kunniaa ja lahjakortin. Eikä maksa paljon! Omaisuutesi, orjatyövoiman selkänahan, kehitysmaiden lapset kuolevat nälkään, kun vetelet niiden sapuskat hyvinvoivana huuleesi. Kysyn vaan, onko tässä mitään järkeä?!!

Olen paskamainen, sarkastinen ja kärttyinen vanha akka, joka ei epäile sanoa, että ei ole mitään tolkkua moisessa. Kun vähin erin Suomen oma ruokatuotanto ulkoistetaan Kiinaan, muusta tuotannosta puhumattakaan, niin kohta meillä on todellakin maailman kallein eväs, kun kaikki roudataan rajojen ulkopuolelta tänne. Kukaan ei kohta osaa viljellä edes tomaatteja parvekkeella. Kaiken huippu oli tässä syksymmällä, kun olin tuolla keskellä ei mitään sienestämässä. Kaksi naisihmistä taapertaa keskellä metsätietä, jolla on ajettu traktorilla vuonna -97 viimetteeksi, ja ääneen puhuvat, ettei tästä voi näitä voitatteja kerätä, kun ne kasvaa tässä tiellä! HALOO! Meinasin pudota kalliolta. No, minä keräsin ne tatit.

Minua ärsyttää tämä kaiken kaupallistuminen, siis se, että jokaisesta suupalastakin tehdään nykyään markkinointisuunnitelma, koemarkkinointi ja sen jälkeen se vielä viedään muotoilijalle, joka tekee siitä haluttavan, testiryhmä testaa ja sen jälkeen suupalasi kärrätään erinäisten polveilujen kautta kauppaan, josta ostat sen roimaan ylihintaan. Hyvä esimerkki ovat naposteluporkkanat. Ihmisilläkö ei pysy veitsi sen vertaa hyppysessä, että saisivat vähänkään kookkaamman porkkanan pikkupalasiksi?

Sitäkin olen ihmetellyt, mikä tekee jostain pahanmakuisesta gojimarjasta paremman kuin hyvänmakuisesta, puhtaasta mustikasta? Sitäpaisti sitä saa ilmatteeksi ihan kävelymatkojen päästä...ainakin tuohon lähimetsään jäi meidän poppoon, mökkiläisten ja naapurien jäljiltä tolkuttomasti mustikkaa, puolukkaa ja sieniä. Sitäkin olen ihmetellyt, miksi terveellistä ruokaa tuodaan tänne? Miksi ei käytetä kotimaista?? Lähiruokaa, luomutuotantoa, naapurin pellon tuotteita? Miksi pitää ruokaa nimittää typerästi Superfoodiksi? Junkfood on fiksusti jo käännetty roskaruoaksi...juu, eikä siinä juuri mitään ravintoarvollisesti olekaan. Ravintoarvonlisäruokaa? Olisiko superfood sitten sitä?

Eniten minä ihmettelen sitä, että vaikka vuosikaudet on kärsitty vilua ja nälkää, niin ei herätä vieläkään siihen, että ruoan ravinteiden tasapainottaminen on ihan persiellään. Kun aivan normaalilla ravinnolla, mielellään tietenkin puhtaalla, päästään samaan, mihin kalliilla tuontieväällä. Kun riittävän moni alkaa kysellä luonnollisen, luonnonmukaisen ja puhtaan ravinnon perään, on tuottajankin tultava vastaan. Lähiruoka on lähellä sydäntäni. Maulavirran opeilla mennään. Ja eniten inhoan margariineja. Kun meillä on hyvää voita ja rypsiöljyä, niin miksi helvetissä pitää vääntää vielä keinotekoisesti tätä paskaa, (anteeksi) johon joudutaan vitamiinit ja muu ajamaan kemiallisesti sisään? Ja kehdataan väittää terveelliseksi. Kun mikään keinotekoinen ruoka ei voi olla terveellistä.

Halkean...! Nyt täytyy mennä pois hetkeksi ja jatkaa keuhkoamista hyvän ruoan puolesta tuokion päästä. Nimenomaan HYVÄN ruoan puolesta. ....LÄÄKKEET!!!!!!

Aaaameeen.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Ruatoni on jälleen likimain ehyt, terve ja omassa elementissään.

Kyllä. Se taisi olla sitten SIKAlunssa ihan tosissaan. Tässä on viimeisen viikon räkinyt vaan keuhkojaan tantereelle, kun karmea pesäpallomailayskä muuttui lohkeavaksi röhäksi. Keskiviikkona kuuntelutin keuhkot, eikä hälyttävää ollut havaittavissa. Menen vielä tänään. Ja imen tuota helmetin yskäntroppia vielä pari päivää. Kun kahta viikkoa kauempaa ei sitä tohdi kurnautella iäntäkohen. Nyt olen ottanutkin sitä ainoastaan yötä vasten, että saan nukutuksi edes tovin. Positiivista sinällään, nukuin koko viime yön! Ainakin melkein.

Inkivääriteeni alkaa jo hippasen kylläännyttää. Pari litraa päivässä kun nieleskelee, niin johan se valuu korvasta laattialle...hyvä troppi kuitenkin. Pistän tähän vielä resettin vastaisen varalle:
INKIVÄÄRITEE
- peukalon mittainen pätkä inkivääriä ohuina viipaleina (ei tarvitse kuoria)
- 10 -> tai enemmän veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä (siis maun ja sietokyvyn mukaan)
- tuoretta chiliä (sietokyvyn mukaan, yllättäen)
- timjamia joko tuoreena (½nippua) tai 1-2 tl kuivattuna

Keitä vesi. Lisää aineet kiehuvaan veteen ja kansi päälle. Sammuta levy. Anna hautua n.10min. ja nauti mahdollisimman kuumana hunajan kera.
Alkuperäistä reseptiä tässä on inkivääri, valkosipuli ja hunaja... :P

Facebookissa oli mahottoman hyvä ketju laihduttamisen tabuaiheista. Kiitos siitä, Varpu. Oli vielä tänäänkin kommentoitava sinne. Kun se vaan on niin, että laihtumisella ja seksillä on vissi yhteys: aivot. Seksiäkään ei tee mieli, jos on masentunut. Masentunut syö. Taas kun on iloinen, virkeä ja avoin mieli, niin seksikin sujuu. Ja joskus, kun ei ole muutakaan tekemistä, sitten on, mistä valita! :) ...ja kummankohan sitä sitten valitsee, on ihan nupista kiinni.

Mitä tulee tuohon pullottavaan massuuni, niin se on ollut aina melko -ööö- pyöreä. Johtuen ehkä enemmän siitä nuorempana, että harrastin vakavahenkisesti kuorolauleskelua. Melko "ammattimaisella" tasolla vieläpä. Treenejä oli komeat kolme viikkoon. Ja mitä se tekee vatsalihaksille, eritoten pallealle? Vahvistaapi tietysti, pallealihakseni olikin varsin vahva. Vaikka olenkin ollut melko laiska harrastamaan liikuntaa, niin niinhin aikoihin vanhemmat eivät kyöränneet autolla jälkeläisiään minnekään. Mentiin kävellen, fillarilla tai bussilla. Tai jonkun kaverin kyydissä. Jos oli sen ikäisiä kavereita, että oli vekotin, jonka kyytiin pääsi. Tai kavereilla isompia sisaruksia. Kunto kasvoi ja pysyis kuin itsestään hyvänä. Nyt mennään vasiten reenaamaan. Kakarat ja varsinkin niiden kunto, pilataan kiikuttamalla ne "liikuntaharrastuksiin" autolla. Ja lopun aikaa mukulat pelaa netissä tai pelikonsolilla.

Äh, minusta alkaa tulla äkeä vanha harppu, mutta oikeasti surettaa se, että nyky-yhteiskunnassa kärsii yhteisöllisyys, kun kaikki muuttuu "yksilölliseksi". Ja kaiken pitää olla instantihmeellistä. Kokemuksia pitäisi tulla äärilaidasta toiseen, heti ja äkkiä. Mutta vain MINULLE. Ennen leikittiin kakruina pihalla, kaikkien vanhemmat vahtivat kaikkia kakaroita, eikä ollut harvinaista, että jonkun mukulan isä tai äiti puuttui asioiden kulkuun ihan kuin olisi ollut oma vanhempi.

Ja miten tämä kaikki liittyy laihtumiseen? Siten, että nykyään kaikki pitää olla instant ja heti. "Laihdu kilo viikossa" "Laihdu bikinikuntoon kesäksi" "Näin julkkikset laihduttavat, lue pikaohjeet sivulta 5" ja paljon muuta. Jos olet tukevasti ylipainoinen, eli reilut sata kiloa, kuten minä. Ei se ylipaino sylkäisemällä lähde, kun se ei ole tunnissa tullutkaan. Eikä sitä saa pois millään ihmekonsteilla, pillereillä ja pirtelöillä. Ylipaino lähtee ainoastaan elämänmuutoksella. Elintapojen muutoksella, korjaan. Ja ne omat jutut täytyy hakea, toiset selviävät siitä etsikkoajasta nopeammin, toiset hitaammin, kuten minä. Mutta aikaa on vielä reilut pari vuotta. Sen jälkeen en ikinä saavu tänne puolelle sadan kilon.

Mutta nyt metsästämään. Sieniä. :) Toinen kuppi kahvia on juotu.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Ryömintävaihteella on hyvä edetä.

Onneksi myös näitä ajatuksensirpaleita on tullut koottua sinne ja tänne.

Tässä taannoin ajattelin, että mitäpä sitä sen kummemmin kenellekään mainostamaan tätä ruokavaliota. Olisi pitänyt päänsä silloin pitää. Nimittäin nyt joudun tappelemaan siitä, että minä EN noudata mitään ATKINS -valiota. Enkä todellakaan raakkaa kaikkia hiilareita ruokavaliostani pois. Mikä helvetti siinä on, että jos vähennät hiilihydraatteja ja korvaat niitä paremmin sietämilläsi, niin olet Atkinsilla. Eihän tämä näin mene! En todellakaan noudata tri Atkinsin neuvoja. Kehittelen omaa tyyliäni. Joka ei sotke sokereita ei muutenkaan aineellistumistani. Siis aineenvaihduntaani.

Katselin tässä myös, että mitä en ole syönyt vähiin aikoihin. Peruna, pasta ja riisi. Niiden kanssa en tule toimeen, samoin ns. suora sokeri. Eli kaikki ne asiat, jotka sokeroivat minut sisältäpäin. Jos syön ruisleipää, niin se pitää verensokerin kyllä tasaisena. Tasaisen korkeana ja kauan. Ei sovi ruokavalioon. Kasvikset sekä raakana että kypsennettyinä ovat todella hyviä, samoin marjat. Mutta hedelmillä saankin sitten tolkuttomia lukemia mittariin. Ja komean käymistilan vatsaani. Siis näillä kaikilla sokeristuvilla tulee vatsaan turvotusta, ja paljon muuta jännää vaivaa. Jos siihen sokerimössöjogurttiin olisi luottamista, niin sittenhän sitä söisi, muttei pysty. Ei, kun se nostaa sokurit tappiin heti, kun lusikka uppoaa huulten sisäpuolelle.

Eilisellä lääkärikäynnillä sanoi tohtori, että olen laihtunut. Voipi olla, itse on vaikea tunnistaa laihtumistaan muusta kuin vaatteista. Ja koska vaaka reistaa, pitänee hommata uusi. En luota tuon masiinan lukemiin enää yhtään.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Olo kuin ... *sensuroitu*

Kröööh, juu ajatus ei kulje, ei. Se ryömii. Rustaan kuitenkin harmiksenne jotain pientä tämän jomotuksen keskellä. Minä olenkin nyt varsinainen Jomo ja vielä Keniatta. Ei ole Keniaa minulla, ei.
Olen siis saanut peljätyn lentsun, tai sitten vaan ihan tavallisen röhän. Kun eivät arvauskeskuksessa varmistaneet, mikä tämä tauti on omaa sukua.
Laulelen silti, että "Ooo, Tami, oo-tami-tami-flu, oo-tami-flu..." Kirkan äänellä. Oma on hukassa. Ihan tässä yskänkohtausten välissä. Tulehduskipulääkkeitä nappaillen ja yskänlääkettä pillillä imeskellen. Niillähän sitä elää isompikin ihminen, juu.

Kivat tytinät teki kuitenkin tuohon verensokuriini, yöllä yskiessäni mittaroin pari päivää sitten "yösokurin", oli toisellakymmenellä. Piikki mahanahkaan. Viime yön saldo olikin jo 17! aaarrrgggHH!! Sassiin pikainskaa, ja hyvä ettei suoneen. En tiedä, onko sitten teenjuonnilla (EN laita kupilliseen kiloa hunajaa) tms. vaikutusta, mutta eilen ehtoolla tuli kyllä imeskeltyä sekä kurkkupastillereita, että ämpäreittäin teetä, teelusikallinen hinajaa peri ½ l:n mukki. Muttei muuten olisi pystynyt edes istuumaan säällisesti. Oli pakko laittaa lämmityskin päälle taloon. Tai minä olisin paleltunut jeenast.

Mutten nytkään jaksa vavista tässä läppärini ääressä juuri pidempään. Yritän saada syödyksi jotain "oikeaa" ruokaa. Jos satun sitä jostain löytämään. Ja jos avioliiton kautta saatu lisäosani jaksaa mennä puotiin, niin sieltä ainakin jotain jää hyppyseen. Ensin vaan pitää laatia lista. Köh, meinaan, ko. hölö on myöskin samassa saamarin tauvissa...mutta sen hinkuna on vasta alkumetreillä. Minä puolestani korisen kuin kruputeskeitin! Eli kahviautomaatti, eli kahvinkeitin.. Sisäänhengitys: krololorolo...uloshengitys: natiklorololköhköhköh...mittarin saa laittaa molempiin kainaloihin ja ynnätä ja jakaa kahdella, että saa edes kehonlämpönsä sinne päin.

Kohta pitää varmaan pönkätä pää pystyasentoon, kun se ei muuten pysy, ja muutenkin köllöttää jossain sellaisessa asennossa, josta on helppo vaikkapa kierähtään jaloilleen, ja toivoa, että ne pitävät....

Että käypäisiä, helppoja ruokaohjeita vaan miettimään, että mitähän sitä söisi, kun ei jaksa syödä, mutta pitäisi ja ei jaksa itse tehdä vaikka olisi hyvä.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Rakkaus on sammunut, ja nyt alkaa ankara duuni.

Tuo tarkoittaa, tuo otsikko sitä, että nyt on käyty euforinen vaihe läpi ja on aika tarkistaa, että mitä että!
Tuliko tehtyä oikein, väärin vai oikein väärin, kropan mielestä. Vaakani, jonka vanha herrakoira kusi jumiin, on saatu jälleen elävien kirjoihin, mutta kauanko toiminee, sitä ei tiedä edes Aino Kassinen. No, Ainolla on multaa nokan päällä jo jonkin verran, että voihan vastausta joutua odottelemaan...

Niin! Rämäytin siis kroppaani painonlisää erinäisiä kilogrammoja. Koko paska alkoi edellisestä hormonihyrskeestä ja siitä, että enimmäkseen istun tässä koneella naputtamassa vimmaisesti, ties mitä. Eikä sitä tiedä edes tämä naputtaja itse. Nyt pitäisi tehdä pari selvitystä sinne ja tänne sekä raapata CV:tä uuteen uskoon ja toivoon, mutta näyttää siltä, että a) vanhat naiset eivät saa duunia b) kuulostan puhelimessa mainiolta, mutta ulkonäkö ei passaa vartalolle... Eipä silti, että vaipuisin mihinkään toivottomuuden tilaan, täytyy järkkäillä tässä vähän. :)

Vaipumisesta toivottomuuden tilaan, tuli mieleen, että kävimme ostoshelvetissä nimeltä Ikea lauantaina vähän puolen päivän jälkeen. Pulju oli täynnä katatonisessa tilassa hortoilevia ihmisiä, jotka hypistelivät hyllyjäkin hullunkiilto silmissä, kakarat karjuivat naama kretuliininpunaisena ja äiti vaan tolittaa, että joo, kulta, joo, mennään kohta, ole nyt, kulta, älä itke...ja tuijottaa keittiökalusteita kuin lehmä uutta porttia. Ja kakara vaan karjuu, kuin oopperan kummitus. Olisi ottanut edes sen kiljukaulan syliin!!! Jumalauta! (jaha, lääkkeet!)

Niin, mistäs minun pitikään, niin juu. Tästä pomppoilustani sinne tänne ja takaisin. Olen huomannut ihan omakohtaisesti sen, että pimenevä vuodenaika saa hypistelemään leipäkyrsää kauppapuodissa, ja sortumaan vielä sen ostamiseenkin. Tosin jos ostan, ostan aina hiivatonta, raskiin tehtyä leipää. Ja annoskoot tuppaavat kolmikertaistumaan, siihen nähden mitä oikeasti tarvitsisi, niin tulee vedettyä itsensä nirvanaan. Sekin, miten ja kuinka eväänsä syö vaikuttaa. Olen huommannut senkin, että jos syöt jotain samalla kun surffailet netissä tai luet jotain pravdaa, niin et huomaa syöneesikään. Siihen pitää keskittyä! Ja ällistyttävää, mutta kyllä, on se, että kuinka äkkiä salaatti vaihtuu juustosiivuihin tai meetwurstiin... Nopsasti tosta vaan otan vähäsen. V**tu! Ei näin! Eihän sen näin pitänyt mennä, hiilihydraattien vähentäminenhän vähentää syömisen tarvetta! Haloo!!!
Ja kohta ollaan tilanteessa, että mitäs tässä, paskaako sitä laihduttamaan/elämäntapojaan muuttamaan, kun pieleen jytää.

Olen siis viettänyt tovin jos toisenkin jälleen räknäillen sitä, että kannattaako jättää sormet oven väliin, vaiko eikö, ja tullut tulokseen, että saamani kaiken inhvormaatijon perusteella, jatkan suuntaan: alas. Ei siis, että alas, vaan paino alas. Sokeriarvot alas, verenpaine -noh- jos ei nyt kovin alas, mutta lääkkettömäksi. Ja kuka tämän kaiken tekee? Sinä? Joku Muu? Naapurin täti? Ehkä lääkäri määrää pilsuja? No EI! Kyllä se on ihan itse pienessä mielessään taas laitettava asiat jonkun sortin järkkään.

Menenkin tästä järkkäilemään komeroita, se on oivaa terapiaa ja ainakin näkee, että mitä sitä on tullut varastoitua tuonne perille. Nyt on siis kyse fyysisistä komeroista, ei näistä mielen sokkeloista. Ja onhan tässä kaikkea muutakin pientä, kahvinjuonnin ohella.

torstai 5. marraskuuta 2009

Rasvattomuus on livennyt jo käsistä

Ihan käsittämätöntä! Kerrassaan outoa ja omituista. Verrattoman huvittavaa, erinomaisen naurettavaa.
Osallistuin tässä kyselytutkimukseen eli galluppiin. Kotimaisittain kalluppiin. Siinä kyseltiin rasvankäytöstä jne. Ja kysymykset olivat ihan jänskiä. "Saiko tämä xxx ajattelemaan kolesterolia...blabla" NO EI!
Ensin pitää lääkärikunnan päästä sovintoon siitä, mikä on ensinnäkin normaali kolesteroli ja paljonko on yksilöllinen vaihtelu viitearvoon ja vielä sekin, että miten se kolesteroli jakautuu. Ei voida tuijottaa vain kokonaiskolesterolia ja tukea pas...eikun margariiniteollisuutta. Voi vehnä, että kiukuttaa.

Kun mielestäni määrä ratkaisee, oli kyse sitten siitä, millaista rasvaa käytät, tai siitä, millaisia hiilihydraatteja syöt. Jos ravinto koostuu enimmäkseen hiilihydraateista, niin voihan perse. Ainakaan olo ei parane, saati kolesteroliarvot, kun siitä on minunkin tuttavapiirissäni esimerkkejä vähän liiankin kanssa. Mm. eroppi (entinen avoppi) sai määräyksen syödä kevyttuotteita ja kas, kolesteroliarvot nousivat! Kevyttuotteilla! Jee!

Samoin nämä nykyiset, kotimaiset ja ulkomaisetkin ravintosuositukset. Ihan perseestä. Olen suorastaan vihainen, sillä esimerkiksi pienituloisten on helkkarin vaikeata noudattaa näitä rikkaittein tekemiä ravintosuosituksia. Kasvisten hinnat kipuavat taasen kohta pilviin, ja kylmäkellarit kerrostaloista on muutettu lämpimiksi tiloiksi... ei saa lanttupussia kellariin. Eli makaronivellillä mennään. Vi***. Lähituontanto kunniaan ja pienet kaupat herätetään henkiin! Siinä lääke a) työllisyyteen b) hyvinvointiin c) tulojen jakautumiseen tasaisesti.

Ärhentelen täällä itsekseni ja juoksen vessassa. Kiitos kuuluu eräälle tutulle, joka eilen kertoi olleensa paskomataudissa. Sehän välittömästi tarttui digitaalisesti puhelimen välityksellä. No, itse asiassa, veljenpojalla on ollut vatsatautia, joten eilinen talvirenkaanvaihtosessio ei ehkä edistänyt aihetta. Kun minä painuin sisälle kiusaamaan lapsia. Äijät vaihtoivat renkaat ja joivat kaljaa. Tietenkin, asennusjuomaa olla pitää.

Mutta viime yön ja tämän aamua olen rampannut vessassa kuin Charme Asserdal. Tätäkin olen kirjoittanut jo kymmenen minuuttia. Kiihtyvällä nopeudella. Tultiin tuossa eilisessä puhelinkeskustelussa siihen tulokseen, että perspuoleen pitäisi asentaa persereikä teflonista. Säästyisi paperikustannuksia, eikä tarvitsisi vessapaperiakaan tuoda ulkomailta, kun eihän kohta Suomessa ole paperitehtaita! Eikä tulisi sitten chilinsyönnikään jälkivaikutuksia...

Hurra, pitänee ruveta taas ryhtymään.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ilmaiseksi! Ei tarvitse tehdä mitään!

Tässä olen naureskellut sitä, että ihmiset kuvittelevat, että muiden elämä on helmetin helppoa ja mukavaa, rikasta ja vaivatonta. Eikä tarvitse tehdä mitään. Ai, miten tämä hiilihydraattitietoisuuteen liittyy? No, siten, että jotta. Antakaas kun selitän.

Sain tässä viime yönä rankkaakin paremman idean. Ja se ei ollut, että vien peiton sängyn toisenlaidan nukkujalta.  Vaikka huusholliamme lämmitetäänkin vain yhdellä takalla ja kiukaalla. Noh, siis, sen piti olla piisohvkeikkiä, muttei ihan niin. Samoin tämä laihtuminen, se ei ole ihan niin helppoa ja hupaisaa, kuin mitä ulkopuoliset kuvittelevat! Se on enimmäkseen aivotyötä. Ja monihan väittää, että lihava on laiska ja tyhmä. Voi olla että joku onkin, mutta väitän, että valtaosa on kuitenkin järjellä varustettuja ja varmasti aikaansaapia inehmoja.

Nyt tämän viimeisimmän takapakkini aikaan, olen varmaan kiikkunut jossain pilvilinnoissa, kun tällä tavalla ei vaan tapahdu mitään. Siis suunnanmuutos ja korjaus käsikirjoitukseen. Eikä se(kään) ole helppo nakki. Näyttää siltä, että parhaisiin tuloksiin pääsee, kun ensin konttailee kaikki karikot läpi ja sen jälkeen alkaa oikeasti tekemään töitä PÄÄLLÄÄN. Ja tämä tarkoittaa sitä, että heittää helppouden helmettiin ja tekee asiat niin, kuin on parhaaksi havainnut. Eli kohdallani se tarkoittaa sitä, että herättelen taas ja jälleen henkiin pääni sisäiset voimavarat. Kun nälkä on poissa pysyvät leivänmurusetkin pöydällä.

Mitä henkiseen puoleen tässä hommassa tulee, niin sehän se onkin jutun juoni! Kun hemmettisoikoon sitä kuvittelee, että on kaikkien alojen asiantuntija ja kun kerran toikin, niin kyl määkin. Ja mätkis, naamalleen suohon. Kun ei ole sitä yhtä ja helppoa tietä, vaan tietenkin: helpoimmalla pääsee silloin, kuin on joku toimintamalli, jota soveltaa. Jos se ei sovi, niin otetaan seuraava, ja kokeillaan. Kunnes tullaan siihen, että kaikki on kokeiltu ja jäljellä on muutama, joista saattaa lanttaamalla tulla hyvä. Omalla kohdallani tämä prosessi on vuosien mittainen ja vyötäröni on sitä mukaa kasvanut metrin tuolle puolen! Eikä kyse ole siitä klassisesta syystä, että lapsia tulisi kohtapuoleen. Siinä tapauksessa olen ollut raskaana kakskytä viis vuotta...!

Nyt viimeisen kompurointini kanssa huomattua:
- Pidän kasviksista, kypsänä ja raakana, purkissa tai pakkasessa, mutta rajansa kaikella.
- Pidän myös tästä Atkinstyyppisestä syömisestä. Mutta sen kanssa voi pelmuta aikansa, ei näämmäs lopun ikää.
- Pidän perunamuusista. Sitä voi syödä, mutta kerran kuukaudessa, ihan kuin kuukautiset...! Perunamuusiset...hehehe.
- Pidän liikunnasta, mutta kun sen kanssa on rajansa, eli vammat eivät ihan kaikkeen anna mahdollisuutta osallistua. Mm. pitkänmatkanjuoksu, pesäpallo, osittain siis suunnistuskin (juosten), koripallo ja sen sellaiset ovat tuota Eldankajärven jäätä. Vai oliko se Pulmankijärvi? Uimaan en mene. En sen jälkeen uimahalliin päin ole katsonutkaan, kun sain reippaan märkäruven uintisessioni jälkeen. Hoidettiin monta kuukautta.
- Pidän luovista ratkaisuista. Kehittelen itselleni nyt intervallisysteemiä. :)
- Olen hemmetin huono pitämään kirjaa, tai tekemään tilastoja omista syömisistäni/juomisistani tms.
- Yli siitä, missä aita on jo maassa? Niinkö?

Kun yhdistelin näitä juttuja keskenään, olen saanut aikaan sen, että kun aloin verrata omaa syömistäni mm. Tavi/Salmenkaitaa tai pelkkä Tavi  LAIHDU! -kirjoissa oleviin ohjeisiin tai Heikkilään sekä Atkinsiin, olen
"siltä väliltä" -syöjä. Välillä aamupala kuittaantuu kahvilla, välillä tulee nautittua lämmin "aamusörsseli" eli jotain purkista. Kohdallani kyllä sokerimittari kertoo, jos tulee vääriä eväitä heiteltyä huuleen. Pyrkimys on kuitennii siihen, että sokeritasot eivät heittele.

Konttaamiseni teki kyllä sen, että vatsa roikkuu, ja painoa tuli, onneksi vain, vaivaiset kuusi kiloa kolmessa viikossa lisää. Ehkäpä syynä oli myös päivärytmini muutos, kun nyt on oman itsensä herra ja "saa olla niinkuin haluaa", muiden suureksi kateudeksi. Tosin se poiki myös sen, että sokerimittarini on kertonut välillä aivan karseita lukemia. Joita olen nähnyt ehkä joskus viime talvena.

Siitä piti vielä tolittamani, että ihmisellä on sisäänrakennettuna ominaisuutena seuraavaa:
Selittelytaipumus: "...eee, juu, hii, hoo, niinkun kyl mää olen sitä kokeillut, mutteisesovi, kun siinä ei saa tehdä sitä tätä tai tuota...!" "Kyl sitä muuten, mutta kun on muuta menoa." "Niin, kun tässä tilanteessa...blabla"
Kiertelyn jalo taito: "Joo mä olen nyt ollut kolme viikkoa melkein ilman viinaa." "Eikun tässä on nyt sellainen..." "Otin minä vähäsen sitä, mutten paljon"

Kaiken pitää olla nopeaa ja helppoa, eikä missään tarvitse käyttää omia aivojaan, eikä mihinkään tarvitse kasvaa, minkäänlaista vastuuta ei tarvitse ottaa, ei ainakaan itsestään. Kuvitellaan, että kun luetaan akkainlehdistä näitä "ohjeita" ja noudatetaan niitä orjallisesti, niin kaikki muuttuu elämässä hyväksi ja hienoksi, saa rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. On onnellinen, ei vanhene eikä köyhdy. Ja joku muu tekee kaikki ne hankalat asiat. Se kuuluisa Joku Muu.

Ai saatana, mopo rupeaa taas lipeämään käsistä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kokin punttiin ja pukin konttiin.

Tässä patsastellessani tuli mieleen, että eihän tässä ole kuin yksi huiskaus, ja on monien palvoma rahan ja syöminkien juhla, joulu. Että joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten. Kuten vanhankansan viisaus sanoo.
Aloin tässä vaivaamaan aivojani, että mitähän sitä pitäsi silloin harrastaa. Syömistä tietenkin ja millaista, niin tulee hetimiten mieleen, että skarppia tietenkin. Kompuroin kuitenkin syöminkien ohella juominkeihin...kun lapsia ei tässä jaloissa pyöri ja pörrää, niin mikä ettei sitä vähän alkoholilla marinoisi jo syötyä evästään. Evästään kala tunnetaan.

Tässä viikon mittaan olen taas ja jälleen tehnyt kaikkinaisia viilauksia. Viilasin mm. vähän eräästä hampaastani, joka oli kehittänyt saatanan terävän reunan tuonne kielen puolelle. Hammaslääkäri on varmaan riemuissaan...ihan tuollaisella hienolla metalliviilalla vetäisin sen sileäksi. Meinaan sitä kun kolme kertaa samalla viikolla herää siihen, että veri tirskuu suussa ja sattuu aivan helvetisti, niin jotainhan siinä pitää tekemän.  Viilasin taas ja jälleen myös eväspolitiikkaani. Huomasin jälleen sen, että ei niinkään laatu vaan määrä. Määrä, määrä ja määrä. Vähän tämän erään ministerin lausahduksen malliin.

Määrät nimittäin näyttävät näin pimenevien iltojen ja muun aikana suurenevan. Vähän onkin jo keskikokoinen ja keskikokoisesta sukeutuu äkkiä paljon ja paljosta tulee jo aivan hitonmoinen laaki. Ja vainaahan siitä laakista sitten seuraa. Jollei onnistu pitämään varaansa. Vanhassa vara parempi, mutta sepä ei koskekaan syötyä ruokaa. Tai riippuu aivan ruoasta. Suomessa kun myydään esim. lähes kaikki herkulliset valko- ja sinihomejuustot liian tuoreina. Niitä joutuu kypsyttelemään tovin jos toisenkin jääkaapin perukoilla. Mutta liika on aina liikaa siinäkin. Heitin perjantaina pois "herkullisen" valkohomejuuston, joka oli neljä kuukautta sitten ohittanut parhaan vaiheensa sekä muuttunut ruskohomevelliksi. Ihmettelin näes, ettei kaali voi haista jääkaapissa...

Mutta eipä tässä sen kummituksellisempaa. Pyhäinmiestenpäiväkin se meni, minä muistutin kummitusta ja avioliiton kautta saatu täydennysosani haahuili perjantaiehtoona, joten keskimääräisesti kaikki hyvin. Pitänee lähteä nauttimaan sunnuntain juhlistavasta kauppareissusta, käväistä faijaa morjenstamassa lasaretissa ja tehdä jokin lisuke pataruoalleni. Jos vaikka kesäkurpitsa-kiinankaali jne ja kunnon tomaattisalaatti kaikilla höysteillä (= valkosipuli, purjo ja tavallinen sipuli) ja amöriikan salladia kylkeen. Mutta kumpaan kylkeen?

Huuu!

torstai 29. lokakuuta 2009

Hallitse, hallitse ja hallitse.

Mikähän erinommaanen ny on, kun tässä ärsyttää taas vähän kaikki. Aloin ärsyyntyä jo edellisestä postauksestani, kun nyt luettuna se tuntui osittain helvatillisen tekopyhältä jaarittelulta. Varpu oli kommentoinut sitä juuri sillä, että mikähän siinä on, ettemme osaa elää ja antaa toistenkin elää? Niin mikä?

Entisessä elämässäni koin juuri näitä juttuja, etten "saanut olla rauhassa", vaan minulle tuli sellainen olo, että minua kytättiin. Tunne kasvoi hallitsemattomaksi pelkäämiseksi, ettei suunnilleen verhoja uskaltanut avata! Saati että olisi kuunnellut radiota tai katsonut telkkaria, varsinkaan myöhään illalla. Jos valot unohtuivat päälle, niin jo joku kyseli alkoholinkäytöstä. Tai jos sait itsesi kinnattua keppien kanssa kaupalle, niin olit luopio, joka jättää "toverit" pulaan. Auts! Tunsin, etten enää hallitse itseäni! Vaan se on joku ulkopuolinen, joka kertoo, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kuulkaa, arvatkaa onko ollut pitkä tie pois tuosta "hallitsemisen" tunteesta?

Ja lehdet ovat taas väärällään näitä elämänhallintaohjeita. Joista suurin osa on silkkaa potaskaa. Hallitse sitä ja hallitse tätä! Heikkohermoiset eivät kohta hallitse enää suoltaan näiden hallintajuttujen sankassa viidakossa. Yhdessä julkaisussa kerrotaan, että sokeri on pahasta, ja toisessa heti perään, että arvovaltainen taho sanoo, ettei sokeri olekaan pahasta. Sokeritautisetkin saavat syödä sokeria! Voi jeesus. Olenko aivan hakoteillä, jos sanon, että on kummallista, jos minäkin saisin nyt vetää sokeria ja "nopeita hiilihydraatteja" mielin määrin, jos vaan lasken, paljonko niitä tulee vedettyä kuonoon ja sitten perään pikainskaa?? Ei voi se olla terveellistä eikä tervettä. Varsinkaan kun ei muuta  niin paljon inhoa, kuin pistämistä... Ja ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka lukiessaan juttua painonhallinnasta, ottavat niin itseensä, että masentuvat lopullisesti ja lakkaavat yrittämästä. Kun jutut ovat aika aivottomia. Kylvetään tuuleen kikkoja, joiden epäonnistumisprosentti lähentelee sataa. Elämän-, painon- ja monen muun HALLINTA kuulostaakin jo jotenkin raskaalta ja ylivoimaiselta. Fingerporille kiitos stripistä, jossa Batman löytää verenpainetta hallitsevan tuotteen ja viimeisessä ruudussa nostaa vihollisensa verenpaineen tuhanteen...

Että voi taas hampaat kirskua ihan tyhjästä.

No, hallinnoin itselleni mukavan lounaan:
Tehdään paprikatomaattisalaatti: kirsikkatomaatteja rasia, kaksi suippopaprikaa, kolme luumutomaattia, 10cm purjoa ja pikkuruinen tavallinen sipuli. Silputaan siivilään koko roska ja jätetään valumaan.

Punajuurilaatikon virkkasin seuraavanlaisesti:
Raasta 4 isoa keitettyä punajuurta karkeaksi raasteeksi.
pala aurajuustoa murennettuna
(juustoraastetta)
 2 kananmunaa
1dl kermaa ja 1dl vettä (tai 2dl täysmaitoa)
suolaa
ripaus: meiramia, rosmariinia, timjamia, suolaa

Sekoita punajuuriraasteeseen mausteet ja aurajuusto. Tee kermasta ja kananmunasta munamaito ja kaada päälle. Voit myös ripotella päälle juustoraastetta. Uuniin 175c kunnes munamaito on hyytynyt.

Pilko vielä reilusti amerikan- tai muuta salaattia kyytipojaksi salaatille ja punajuurelle. Kivaa vaihtelua ja näin syksyllä ovat juureksetkin kohtuuhintaisia.

Ai niin! Iltalukemiseksi suosittelen:
Tavia ja Salmenkaitaa tai pelkästään tai sekä että ja myöskin:
Linkki Bookyyn:
https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993321

https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993338
Bookplussassa:
http://www.bookplus.fi/kirjat/salmenkaita%2c_ilkka/laihdu_ilman_n%C3%A4lk%C3%A4%C3%A4-7049926

http://www.bookplus.fi/kirjat/tavi%2c_varpu/laihdu!-4344556

Do dii! Siitä se lähtee.