maanantai 9. marraskuuta 2009

Rakkaus on sammunut, ja nyt alkaa ankara duuni.

Tuo tarkoittaa, tuo otsikko sitä, että nyt on käyty euforinen vaihe läpi ja on aika tarkistaa, että mitä että!
Tuliko tehtyä oikein, väärin vai oikein väärin, kropan mielestä. Vaakani, jonka vanha herrakoira kusi jumiin, on saatu jälleen elävien kirjoihin, mutta kauanko toiminee, sitä ei tiedä edes Aino Kassinen. No, Ainolla on multaa nokan päällä jo jonkin verran, että voihan vastausta joutua odottelemaan...

Niin! Rämäytin siis kroppaani painonlisää erinäisiä kilogrammoja. Koko paska alkoi edellisestä hormonihyrskeestä ja siitä, että enimmäkseen istun tässä koneella naputtamassa vimmaisesti, ties mitä. Eikä sitä tiedä edes tämä naputtaja itse. Nyt pitäisi tehdä pari selvitystä sinne ja tänne sekä raapata CV:tä uuteen uskoon ja toivoon, mutta näyttää siltä, että a) vanhat naiset eivät saa duunia b) kuulostan puhelimessa mainiolta, mutta ulkonäkö ei passaa vartalolle... Eipä silti, että vaipuisin mihinkään toivottomuuden tilaan, täytyy järkkäillä tässä vähän. :)

Vaipumisesta toivottomuuden tilaan, tuli mieleen, että kävimme ostoshelvetissä nimeltä Ikea lauantaina vähän puolen päivän jälkeen. Pulju oli täynnä katatonisessa tilassa hortoilevia ihmisiä, jotka hypistelivät hyllyjäkin hullunkiilto silmissä, kakarat karjuivat naama kretuliininpunaisena ja äiti vaan tolittaa, että joo, kulta, joo, mennään kohta, ole nyt, kulta, älä itke...ja tuijottaa keittiökalusteita kuin lehmä uutta porttia. Ja kakara vaan karjuu, kuin oopperan kummitus. Olisi ottanut edes sen kiljukaulan syliin!!! Jumalauta! (jaha, lääkkeet!)

Niin, mistäs minun pitikään, niin juu. Tästä pomppoilustani sinne tänne ja takaisin. Olen huomannut ihan omakohtaisesti sen, että pimenevä vuodenaika saa hypistelemään leipäkyrsää kauppapuodissa, ja sortumaan vielä sen ostamiseenkin. Tosin jos ostan, ostan aina hiivatonta, raskiin tehtyä leipää. Ja annoskoot tuppaavat kolmikertaistumaan, siihen nähden mitä oikeasti tarvitsisi, niin tulee vedettyä itsensä nirvanaan. Sekin, miten ja kuinka eväänsä syö vaikuttaa. Olen huommannut senkin, että jos syöt jotain samalla kun surffailet netissä tai luet jotain pravdaa, niin et huomaa syöneesikään. Siihen pitää keskittyä! Ja ällistyttävää, mutta kyllä, on se, että kuinka äkkiä salaatti vaihtuu juustosiivuihin tai meetwurstiin... Nopsasti tosta vaan otan vähäsen. V**tu! Ei näin! Eihän sen näin pitänyt mennä, hiilihydraattien vähentäminenhän vähentää syömisen tarvetta! Haloo!!!
Ja kohta ollaan tilanteessa, että mitäs tässä, paskaako sitä laihduttamaan/elämäntapojaan muuttamaan, kun pieleen jytää.

Olen siis viettänyt tovin jos toisenkin jälleen räknäillen sitä, että kannattaako jättää sormet oven väliin, vaiko eikö, ja tullut tulokseen, että saamani kaiken inhvormaatijon perusteella, jatkan suuntaan: alas. Ei siis, että alas, vaan paino alas. Sokeriarvot alas, verenpaine -noh- jos ei nyt kovin alas, mutta lääkkettömäksi. Ja kuka tämän kaiken tekee? Sinä? Joku Muu? Naapurin täti? Ehkä lääkäri määrää pilsuja? No EI! Kyllä se on ihan itse pienessä mielessään taas laitettava asiat jonkun sortin järkkään.

Menenkin tästä järkkäilemään komeroita, se on oivaa terapiaa ja ainakin näkee, että mitä sitä on tullut varastoitua tuonne perille. Nyt on siis kyse fyysisistä komeroista, ei näistä mielen sokkeloista. Ja onhan tässä kaikkea muutakin pientä, kahvinjuonnin ohella.
Lähetä kommentti