maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kunnon everglades by night.

Suossa poljetaan. Kaikin puolin. Kuntoni on romahtanut alle kaikkien alimpien arvojen. Hyvä, kun jaksan läjässä pysyä. Lisäksi huomasin, että kumartelu, kävely, nostelu ja kirjoitteleminenkin käy huonommin kuin koskaan. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet. Suossa ollaan ja syvällä. Odotan kuitenkin, että josko tämä tästä vielä paranisi.

Huomasin kuitenkin ilokseni sunnuntaina, että kuntoni kesti kuudensadan kilometrin autoilun ja viiden tunteroisen turnajaiset. Siis turnajaiset eivät ole nyt sanan varsinaisessa merkityksessä turnajaiset, vaan eräs hauska tapahtuma, johon kiiruhdimme paikalle. Sekä osallistumaan että yleisöksi.

Jotain kummallista minussa on kyllä tapahtunut. Harkintakykyni ruokailun suhteen on palautumassa normaaliksi. Enää ei vedetä ihan koko kattilallista kerralla ja vielä jälkkäriksi puolikasta leipää tai muita sellaisia. Koska en ole oikein ollut makean ystävä, niin sitten suolaista onkin kulunut aivan saatanan tavalla. Oluen ystäväkin olen, ja sitäkin on tässä elämän varrella kulunut varmaan parin uima-altaallisen verran. Olympia-altaallisen. Siinä on muukin alkoholipitoinen mukana. Mielummin olutta, kuin niitä muita.
Ja sehän tietysti on poikinut sivuilmiöitäkin. Mm. erään viranomaistahoa edustavan tädin luulon siitä, että minulla on alkoholiongelma. Pahakin. Ja pyydän kyllä kohta terapeuttiani pirauttamaan ko. tättäräiselle ja valottamaan tilannetta. Minua ärsyttää se, että tuommoinen voi jäädä sitten pysyväksi käsitykseksi, vaikka tilanne olisi ollut kuinka väliaikainen. Kuten se viime vuonna oli. Suorastaan omituinen.

Olen huomannut myös sellaisen jutun tämän lääkeen aloituksen jälkeen, että paino todellakin poistuu maatakiertävälle tai universumiin tai toiseen läskiulottuvuuteen. Nyt on häipynyt mystisesti 7kg, ja se alkaakin jo tuntua kropassa. Ei kylläkään mielenvirkeytenä vaan uudenlaisena kropan virkeytenä. Mieli on ihan yhtä musta, kuin ennen lääkkeen aloittamistakin. Verensokerit ovat ajoittain kyllä korkealla, mutten pistä kyllä kuin maksimissaan 10kky inskaa, jos ovat oikein korkeat. Ei ole nälkää tarvinnut nähdä. Että jos sanotaan, ettei insuliinilla ole sivuvaikutuksia, niin kyllä on. Tulee sairaalloinen nälkä ja ollaan siinä kierteessä, että insuliinia pitää pistää kokoajan lisää, että saisi ne sokuriarvot pysymään aisoissa. Nytpä minulla on edessä tenkkapoo, että inskat pitää saada todella alas, mielellään veks kokonaan.

Mutta, koska eilen tuli nakerreltua lähinnä retkiruokaa, niin tänään tekaisin itselleni pikaisen lounaan pinaatista, varhaiskaalista, jauhelihasta ja raastetusta juustosta. Silppusin kaalin suikaleiksi, ja lykkäsin pannulle voin kanssa, sekaan reviskelin pinaattia. Paistoin välillä sekoitellen.  Ja toisella pannulla paistelin jauhiksesta pikku pallukoita, jotka maustoin chilijauheella ja suolalla sekä ripsauksella salvianlehtiä, jotka saivat paistua niiden palleroiden kanssa. Lykkäsin kaiken samalle pannulle ja annoin hautua. Ai, juu, salvianlehdet jätin vielä pannuun odottelemaan, silleen rapeina. Veivasin turkinäijästä eli -jogurtista raikkaan yrttikastikkeen, johon sipelsin lipstikkaa, saksankirveliä, rakuunaa ja timjamia tuoreena. Viipaloin pari tomaattia lautaselle vierekkäin, kuin pienet auringot ja lusikoin kastikkeen päälle, ja kruunasin lautasellisen paistamallani eväällä. Tarkistin vielä suolan, jota jouduin ripottamaan vähän siihen jatkeeksi. Päälle vielä hitu raastettua juustoa, silleen sopivasti. Iäntäkohen. Nam. En jaksanut kaikkea, joten lautanen odottelee jääkaapissa seuraavaa kertaa. Huh.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Katkokirjoittelua ja -ajattelua.

Koska ajatukseni katkokävelevät, niin hyppyseni katkokirjoittelevat. Vasen käsi ei ole ihan niiin hyvä kirjoittamisen jalossa taidossa, kuin oikeani. Siis käsi. Oikeassaolemisen tarvekin on vähän katkolla. Ja oikealta tulemisen. Kihisen siis liemissäni muuten vaan.

Lääkepoliittisen tilanteen tarkistaminen kertaheitolla paremmaksi on irroittanut minusta jonkin verran osia. Pääosin ulkopuolisia, eli vyötäröni kohdalla oleva paksunnos on kitistynyt nyt alle 130 senttiseksi. Eikös suunnilleen sen mittaiset mene kouluun. Jalkapohjieni varassa tasapainoileva painoni on nyt harventunut neljän kilon verran, jota pidän aivan loisteliaana määränä kolmen viikon jälkeen. Vähän rauhoittui siitä ennen Jussinpäivää saavutetusta tuloksesta, joka oli 3kg. Ja annos on nyt siinä hoitoannoksessa. Kokeilin myös suurempaa annostusta, jonka saisin ihan lekurin luvalla ottaa, mutta siitä tulikin jo kehno olotila, joten pärjäilen mukavasti tällä. Miksipä siis suurentelemaan.

Tässä satunnainen lukijani pyysi avaamaan historiani havisevia siipiä lääkesähläyksen osalta. Oookoo, en vanno, että muistan vuosikertoja mutta järjestyksen muistan kyllä..

Aloitus suoritettiin Oramet-merkkisellä lääkkeellä ja muistaakseni oli 500mg. Puolen vuoden päästä siihen laitettiin kylkeen Amaryl, sitä pienintä kokoa. Kävin diabeteshoitajalla jonkun kerran ohjauksessa. Sain sokurimittarin, liuskoja, esitteitä ja niin paljon tietoa, että nikottelin kaksi viikkoa. Väsymys vähän hellitti. Eikä aikaakaan, kun sain jo verenpainelääkkeet. Yskin kuin keuhkotautinen ja lääke vaihdettiin. Yskänpuuskat loppuivat siihen. Amaryliä hilattiin ylöspäin. Ensin lisättiin toinen pilleri. Sitten pillerien vahvuutta rukattiin. Amaryliä nostettiin. Arvottiin pillerien ottamisaikoja. Lisättiin Oramet kolmeen pilleriin päivässä. Ei vaihdettu toiseen. Amarylin vahvuutta nostettiin. Vaihdettiin verenpainelääkettä. Ja taas yskittiin. Vaihdettiin verenpainelääke takaisin samaan, kuin mitä edelleenkin syön. Kaikissa väleissä kokeiltiin jotain statiinia tai muuta kolesterolinalentajaa. Joista tuli kaikensorttisia oireita päänsäryistä katkokävelyyn ja tolkuttomiin lihaskipuihin. Ja insuliini tuli mukaan kuvioihin jo 2004 keväällä. Aloitusannos oli 2 yksikköä. Päädyin KAHTEENSATAAN.
Nyt olen päässyt eroon ateriainskasta ja pitkä insuliinikin on alentunut jo alle 200 yksikön, ollen nyt 170 yksikköä. KOLMESSA VIIKOSSA, sen jälkeen, kun sain rohkeasti ylipuhuttua arvauskeskuksen noitatohtorin. Eli keräsin rahaa liraglutidiin. Ensimmäinen aski maksoi 195 euroa ja sentit päälle. Sain myös B-todistuksen lääkekorvausta varten, ja nyt ainoastaan KELAssa työskentelevä byrokraatti voi evätä minulta lääkekorvauksen.

Kappas vain, onkin välipalan aika. Jospa vaikka nauttisin lasin vettä. Ei nimittäin ole nälkä ja verensokerikin on täysin normaali. 5,8mmol. Eikä sen paljon tuota pienempi minulla pidäkään olla. Tulen muuten kiukkuiseksi vanhaksi akaksi.