tiistai 10. heinäkuuta 2012

Katkokirjoittelua ja -ajattelua.

Koska ajatukseni katkokävelevät, niin hyppyseni katkokirjoittelevat. Vasen käsi ei ole ihan niiin hyvä kirjoittamisen jalossa taidossa, kuin oikeani. Siis käsi. Oikeassaolemisen tarvekin on vähän katkolla. Ja oikealta tulemisen. Kihisen siis liemissäni muuten vaan.

Lääkepoliittisen tilanteen tarkistaminen kertaheitolla paremmaksi on irroittanut minusta jonkin verran osia. Pääosin ulkopuolisia, eli vyötäröni kohdalla oleva paksunnos on kitistynyt nyt alle 130 senttiseksi. Eikös suunnilleen sen mittaiset mene kouluun. Jalkapohjieni varassa tasapainoileva painoni on nyt harventunut neljän kilon verran, jota pidän aivan loisteliaana määränä kolmen viikon jälkeen. Vähän rauhoittui siitä ennen Jussinpäivää saavutetusta tuloksesta, joka oli 3kg. Ja annos on nyt siinä hoitoannoksessa. Kokeilin myös suurempaa annostusta, jonka saisin ihan lekurin luvalla ottaa, mutta siitä tulikin jo kehno olotila, joten pärjäilen mukavasti tällä. Miksipä siis suurentelemaan.

Tässä satunnainen lukijani pyysi avaamaan historiani havisevia siipiä lääkesähläyksen osalta. Oookoo, en vanno, että muistan vuosikertoja mutta järjestyksen muistan kyllä..

Aloitus suoritettiin Oramet-merkkisellä lääkkeellä ja muistaakseni oli 500mg. Puolen vuoden päästä siihen laitettiin kylkeen Amaryl, sitä pienintä kokoa. Kävin diabeteshoitajalla jonkun kerran ohjauksessa. Sain sokurimittarin, liuskoja, esitteitä ja niin paljon tietoa, että nikottelin kaksi viikkoa. Väsymys vähän hellitti. Eikä aikaakaan, kun sain jo verenpainelääkkeet. Yskin kuin keuhkotautinen ja lääke vaihdettiin. Yskänpuuskat loppuivat siihen. Amaryliä hilattiin ylöspäin. Ensin lisättiin toinen pilleri. Sitten pillerien vahvuutta rukattiin. Amaryliä nostettiin. Arvottiin pillerien ottamisaikoja. Lisättiin Oramet kolmeen pilleriin päivässä. Ei vaihdettu toiseen. Amarylin vahvuutta nostettiin. Vaihdettiin verenpainelääkettä. Ja taas yskittiin. Vaihdettiin verenpainelääke takaisin samaan, kuin mitä edelleenkin syön. Kaikissa väleissä kokeiltiin jotain statiinia tai muuta kolesterolinalentajaa. Joista tuli kaikensorttisia oireita päänsäryistä katkokävelyyn ja tolkuttomiin lihaskipuihin. Ja insuliini tuli mukaan kuvioihin jo 2004 keväällä. Aloitusannos oli 2 yksikköä. Päädyin KAHTEENSATAAN.
Nyt olen päässyt eroon ateriainskasta ja pitkä insuliinikin on alentunut jo alle 200 yksikön, ollen nyt 170 yksikköä. KOLMESSA VIIKOSSA, sen jälkeen, kun sain rohkeasti ylipuhuttua arvauskeskuksen noitatohtorin. Eli keräsin rahaa liraglutidiin. Ensimmäinen aski maksoi 195 euroa ja sentit päälle. Sain myös B-todistuksen lääkekorvausta varten, ja nyt ainoastaan KELAssa työskentelevä byrokraatti voi evätä minulta lääkekorvauksen.

Kappas vain, onkin välipalan aika. Jospa vaikka nauttisin lasin vettä. Ei nimittäin ole nälkä ja verensokerikin on täysin normaali. 5,8mmol. Eikä sen paljon tuota pienempi minulla pidäkään olla. Tulen muuten kiukkuiseksi vanhaksi akaksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Arvelinkin sinun siirtyneen liraglutidiin. Itse käytän samaa lääkettä ainoana diabeteslääkkeenä, mutta lisäksi yritän pysytellä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. KELA-korvausta en saa kun en ole tarpeeksi sairas, vaikka diabeteksen toteamisaikaan sokerit huitelivat lähellä kahtakymmentä. En ole tarpeeksi lihava (vaikka ylipaino onkin huomattava) enkä käytä muuta lääkettä rinnalla. Lääke on kuitenkin osoittautunut kohdallani hyväksi (metformiinia ei vatsani kestänyt alkuunsakaan) eikä Januviat tepsineet. Laihtumiseni (tällä hetkellä n. - 8 kg) on ruokavaliomuutosten ansiota, en usko lääkkeen juurikaan siihen vaikuttaneen, koska laihduin jo ennen siihen siirtymistä. Lääkettä apteekista hakiessani farmaseutit katsovat säälien kun joudun koko laskun ihan itse maksamaan (puolitoista kuukautta tuo vajaat 200 euroa). Onneksi on työpaikka ja säännöllinen palkka, pitää jättää vaan vähemmän tärkeät asiat ostamatta. Harmittaa vaan kun tätä erinomaista lääkettä ei korvata, kun muita diabeteslääkkeitä saisin eurolla kuussa. Puhumattakaan niistä työttömistä tai eläkeläisistä, joilla ei tähän edes olisi lainkaan varaa. Mutta eihän tässä maassa haluta diabeetikkojen edes parantuvan...

MahaTar kirjoitti...

Liraglutidi on minulle ollut ihmeaine. Ja pyrin siihen, että en muita lääkkeitä enää tarvisisi.
Olo on mitä mainioin, pientä ripaskaa lukuunottamatta.

Seuraavaksi pudotan "vahingossa" Januvian pois, sillä se lienee yksi elimistöä rasittavista aineista.

Korvattavuus on hakusessa, ja jos en saa korvattavaksi, niin valitan päätöksestä.perkele.

-Massu

MahaTar kirjoitti...

HOKASINKO, ETTÄ OLEN KOLME VUOTTA JOLLOTTANUT TYPERYYKSIÄ TÄÄLLÄ BLOGISTANIASSA, HOKASINKO. No en hokannut.
9.7.2012 napsahti 3vee täyteen. Ja äkkäsin sen vasta äsken, yli kuukauden myöhemmin. Myöhäisherännäinen.

-Massu