perjantai 31. toukokuuta 2013

Rillit kuumana!

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoolilla ei osu unenpöpperössä ja ilman näköelimistön vahvistimia.

Toinen itkun aihe ovat nämä kesävaatteeni. Ovat usein aika jänskättäviä. Pitkiä housuja en riuhdo jalkaan kesällä kuin pakon edessä, mutten käytä kyllä hameitakaan. Ei, en kuljeksi alusvaatteisillani. Shortsit tai jotain sinne päin ovat lemppariasusteeni. Julistin viime kesänä suruajan, kun rakkaat Mersushortsit rispaantuivat siihen muotoon, että niitä ei enää voinut asentaa päälleen. Outoa niissä oli se, että risaisuus oli etu- eikä takapuolella. Takaliston paikka oli niin hiutumaton, kun olla voi. Mutta lahkeiden etumus. Voi helevettiläenen.
Nyt kyllä venyn tässä ihan yöppärissä, kun hyttyslaivueet ajoivat minut vahtaamaan lämpömittaria, kahvepannua ja teenkeitintä, eikun toisinpäin. Kahvimittaria, lämpökeitintä ja teepannua. Eiku. teemittaria, kahveenkeitintä ja lämpöpannua. No olkoon. Kuitennii sain aikaiseksi aikaisin kahvia, aamu ei ole mitään ilman kahvia, teetä ja lämpö ulkona on noussut kymmenen astetta! Ristus notta...Taas ei tiedä, millaisissa vermeissä tästä päivästä selviää. Tai sitten en selviä. On kuukausittaisen perjantapullon aika. On kuulema vaarallista pistellä alkoholipitoisia aineita janoonsa. Joo, niin on. Tulee helvetinmoiseen tuulimyllyhumalaan. Töspeli vaan persieen ja energiat talteen. Kyllä sen seuraavana aamuna tietää, että oliko hyvä känni vai paha känni. Jos on paha elämä aamulla, niin oli se paha känni. Tule, tule hyvä känni!

Kuapunnissa asustelijat asustelevat itseään miten sattuu. Kesälook on sattua joko kohilleen tai sitten ei. Ja sitten sattuu. Ainakin polveen, jos mukkaa rotvallinreunaan, nääs. Tampesterissa semmoinen uhka on.
Tsupukka postasi tässä viime viikolla kesäihmisistä. Kuvitti juttunsa aika puistattavilla kuvilla. Ehken ihan niin alas sentään vajoa, vaikka pari vuotta kuljin niissä risoissa shortseissa. Siis pukeutumisessa. Tänne minä en tunnu saavan kuvia kuin joskus. Myöntää kyllä tämän kesäpukeutumisen tiimoilta täytyy, että kun kukaan ei vaivaudu tekemään meille läskeille minkään valtakunnan hyvinistuvia vaatteita, niin tuotahan se sitten on. Ja tietenkin joku pälli meni ja kopsasi koko bloggauksen nahkoineen, karvoineen! Paljonkohan meikäläisen juttuja on kopsailtu? Ainakin tutunomaisia sananhelinöitä on levinnyt myös oikeiden mediaa vääntävien teksteihin. En kyllä kunniaa ota kokonaan itselleni. Vaikka mieli tekisi, koska ihminen on ahne. Ahneus näkyy monella tavalla.

Tosin Tsupukan blogautuksen alkuperäsivusto oli tämä: People of Wallmart, jossa on järkyttävän roiseja pukeutumistyylejä ja muuta, mistä Tsupu ne kuvat raksi. Minä sorrun usein vitsipaitoihin, joka on synti ja kauhistus, ja Tsupukka vetelisi minua taatusti käsväskyllä pitkin korvia. Kuten Pahiksen "Mora, kun kädet ei riitä ja sanat ei auta". Tai muihin vastaaviin typeryyksiin pukeutuneena, hiihtelen kyllä kylää ympäriinsä. Vyölaukkuun en ryhdy. Kahdestakin syystä. Ensikseen se on hirvittävän näköinen vehje ja toisekseen, en ole löytänyt yrittämälläkään semmoista, jonka hihna ylettyy "vyötärön" ympäri. Luojan kiitos.
Jostain omituisesta syystä muutamana viime vuotena olen alkanut suosia hihattomia yläosia kesäisin, joskus talvellakin. Kaikesta huolimatta. Se on semmoista siedätyshoitoa. Minulle ja muille. Lapset joskus tuijottavat pitkään, mutta en minä sitäkään huomaa kuin vahingossa. Kun kädessä on rujo arpi tuolla allipuolella.  Jotenkin vaan tuli mieleen, että asenne erilaisia tapauksia kohtaan asuu todella syvällä suomalaisessa mielenmaisemassa. Tätähän minä pohdin aiemminkin. Että vaikka kuinka pelaisi suvaitsevaista ja avarakatseista, pääsee primitiivireaktio yllättämään toverin ihan simona. Ja aivan puun takaa.

Kun nyt rilleistä tuli puhe tuolla otsikossa, niin olen hukuttanut jonnekin, tuskin tuohon paikalliseen jorpakkoon kuitenkaan, kaksitehoklasini. Ei vaan tuppaa löytymään niin mistään. Sen sijaan olen löytänyt kahdet ruskeasankaiset, yhdet "pitsisankaiset", yhdet mustasankaiset ja yhdet aurinkolasit. Voimakkuuksilla. Voimalasit? Voi että. Rillien kanssa on elo muutenkin helepompaa, kun näkee, mihin menee. Vaikka sanotaan, että millään muulla ei näe niin hyvin kuin silmällä. Protest! Minä en näe, ilman rillejä. En näkisi tuota sapuskaakaan. Että viipaloinko mahdollisesti kesäkurpitsaa vai kurkkua. Tulisi meinaan aika vetinen "lasagne" jos vääntäisin sitä kurkusta..Jaa-a, mitenkähän lasagnea väännetään kurkusta? Kaksin käsin? Kuristusotetta vaan tiukemmalle? Äh, siis vihanneksesta, nimeltä kurkku. Tarkalleen ottaen, onko kurkku hedelmä, vihannes vai marja? Mansikkahan ei ole marja vaan turvonnut kukkapohjus. Että meni taas ruokahalut.

Mutta väkisin tulee myös tuosta otsikonretaleesta mieleen tämä suomalaiskansallinen vierasperäisten sanojen ääntäminen. Olympiaa suomalainen ei koskaan saa sanotuksi oikein. Paitsi H.Kahila ja Arvi Lind. Grilli on myös melko korkealla vaikeusasteikolla. Rillihän siitä tulee. Ja kaikki sanat, joissa on B, D ja F. Pohojalaaset ei saa tuota D-kirjainta sanotuksi millään. Se onkin varmaan niitten aapisiikin painettu kohdalle ÄR; REE. Aa, Pee, See, Ree, Eee, Ähvä(lausutaan V). Siellähän on näitä V:llä alkavia traktoreitakin luvuittain! Voortti, Viiatti, Verkussoni ja Valmetti, unohtuiko joku? Voortsonni? Ventti? Muttei tästä tämän enempiä.

Mieleen juolahtihe tässä AAMUGRILLAUS. Ulkona on sovelias lämpö, kaasugrilli vaatii vähemmän ponnistuksia, hifistelyä ja odottelua kuin tuo hiiliversio. Eli kaasutan aamupalani. Taidan tehdä parit munakoisonyytit. Kun tuo koisokasvin tuotos killuu niin kivasti ensimmäisenä vihanneslaatikossa. Viipaleiksi vaan vinottain(itse asiasta luultuna: viipaloin ja suolasin se jo!), suolataan ja odotellan, kun kasvi itseksensä itkeskelee. Taputellaan ajoittain talouspaperiin ne krokot eikun munakoisonkyyneleet. Eilen ostamastani siskonmakkarapaketista napsautan saksilla kaksi pötkälettä. Turistan ne kulhoon, jossa on jo tuorejuustoa, valitsin siihen chilimaustetun tuorejuustonlopun. Sotketaan lusikalla. Maustan vielä vähän, pippuri on oivallista mihin tahansa. Käytänkin piruuttani maustepippuria. Sudin vähän oliiviöljyä molemmin puolin viipaleeseen, tinttaan noin vajaan ruokalusikallisen makkaramössöä toiseen päähän ja rullaatirullaati. Tikulla kiinni ja se on siinä.

Siskonmakkarasta saa kaikensorttisia täytteitä näihin muuten tylsiin juttuihin. Niinkuin herkkusieniin. Muuten eivät maistu miltään. Paitsi palaneilta herkkusieniltä. Taidankin sotkea muitakin täytteitä tuosta siskonkorvista. Mainittuihin herkkiksiin, kaalinlehdille(eräänlainen kaalikääryle syntyy tästä) ja sen, mitä jää sotken keskenään, leipaisen pihveiksi kuumalle pannulle ja otan hiiligrillin makua niinhin illemmalla. Kaikkea tuntuu voivan grillata. Noh, ehkei kaurahiutaleita ja suklaata sentään, mutta vihannesosastolla on grillaajan taivas. Olen minä grillannut hedelmiäkin. Omenoita, banaaneja, ananasta, päärynää noin joitain mainitakseni. Banskun voi nakata grilliin kuorineen. Muuta viipaleina. Ananas kuorittuna.

Ai pakana, saatiin eilen haukia tuosta lammikosta. En jaksanut niiden kanssa enää pelata ehtoolla. Joten suolistin ne ja tungin täyteen nokkosia ja oheen ripsauksen suolaakin laitoin. Riivin vielä nokkosia laatikon pohjalle pediksi. Tyrkkäsin kalat siihen maate, täysine nokkosvatsoineen ja peittelin tiiviisti nokkospeitolla. Säilyvät ilman jääkaappia iltaan. Ovat kyllä kellarissa viileässä, muttei siellä nyt kuivatuksen aikaan mitään kovin kylmää ole. Tiedän, että kun otan vedenelävät sieltä nokkosten lomasta, niin ovat melkein yhtä tuoretta tavaraa, kuin lutakosta nostettaessa. Suolettomia poikia! Sitten eikun rilloomaan. Ei niitä suomustaa kannata. Öljytään vaan ritilä ja kuivaksi pyyhitty kalannahka ja pannaan hitaastikytevään grilliin. Tehdään joku herkullinen majoneesisalaatti kalan kaveriksi. Hauki kun tuppaa sisältämään myös ruotoja, niin palasia voi nakella sinne salaatin viereen. Nautitaan hyvän oluen kera. Keravan kuraa ei lasketa olueksi. Enkä nyt ala mainostamaan alkoholipitoisia juomia. Sahti on ruoka.

Mainoslauseiden hyöky on välillä ihan käsittämätöntä potaskaa. "Grillauskausi kuumimmillaan"(no vittu varmasti, eihän ne makkarat kylmässä grillissä paistu); "Kesän kuumimmat bikinit"(siis rannalle reporankana ja hiki valuu solkenaan, kun bikinit kuumottaa);"Kesän kuumimmat autokaupat!"(NOT. Minä en kuumaan ilmanalaan sovi, enkä siis mene autokauppaan hikeä vuodattamaan); "Kuumimmat sijoitusvinkit"(Että hiilihankoa tanaan vaan ja osakekaupoille); "Kuumat kesätytöt sivulla 25"(Heti kotiin! Kuumeisena ei saa hillua vähissä vaatteissa pitkin kyliä!); "Kesän kuumimmat grillausohjeet!"(eihän niitä voi syödä, jos ne on niin jumalattoman hottisia, sormet ja kituset pallaa!!) *huoh* Minusta olisi tullut oivallinen sloganien vääntäjä. Mainostoimistot, ohoi!

Käsi on edelleen toistoiminen. Särky on taas mittaamaton. Peukalo. Peukalo on riehaantunut särjeskelemään. Enkä oikein saa mitään aikaiseksi. Nuo munakoisoviipaleet ovat vähän hoippuvia, kun nirhasin niitä vasurilla. Mutta eiköhän tämä tästä. Enkä usko, että tähän amputaatiokaan auttaa. Käsi lähtee. Särky jää.

Mutta yrittäkäähän selvitä viikonlopusta. Sommoro.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tee tee!

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitten itsekseni oodeja alkavalle suvelle. Saispa nähdä kerran tässä elämssä miten korrektisti suomalainen poliisi poistaa omituisen mummelin lapsia pelottelemasta. Eikä pelkästään lapsia, vaan erittäinkin aikuisina itseään pitäviä. Suomeen ei mahdu minkäänlaista erilaisuutta.

Erilaisuudesta puheenollen, olen ollut kyllä koko ikäni jotenkin omituinen ja outo. Lapsena minulla oli jopa oma pieni mielikuvitusmaailmani, johon menin leikkimään, kun piti ottaa päikkärit. Se puoli vuotta, jonka tarhannatsitädit kestivät meikäläistä, päivällä nukkumaanmeno oli melkoinen sessio. Osa populasta meni ihan kiltisti koisimaan, mutten minä. Usein "JA NYT PÄÄ TYYNYYN JA SUU KIINNI!!TÄÄLLÄ EI LAULETA, KUN MUUT NUKKUU!!!" -kersanttiärjyntä herätti koko muun sakin. Sen jälkeen nukahdin minä, pahoilla mielin ja kallella kypärin. Minähän vaan lauloin tuutulauluja muille, niinkuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi. Tai sitten minut retuutettiin käsipuolesta sänkyyn, kun olisin mielummin leikkinyt niillä leluilla, joihin en ollut jostain syystä päässyt käsiksi.
Näihin muistoihin liittyy vahvasti myös tee. Ensimmäiset muistikuvat on juuri tältä herkältä 3-4v ikäkaudelta, että tee on jotenkin hassun makuista. Ei ihan kahvia, muttei mitään muutakaan. Sain yleensä teeheni jättilusikallisen sokeria ja ison lorauksen kunnollista kulutusmaitoa, jota ei enää saa. Siinä oli 4,5% rasvaa, jos oikein muistan.

Tee tuo mieleen myös muita hauskuuksia. Ratsastusleirin, rippikoulun, nuorten illat riparin jälkeen Soukan kappelilla, rahojen totaalisen loppumisen (ei ollut varaa kahviin)  ja paljon muuta. Nyt sitten löysin vihdoin viimein teen, joka ei herätä sym-, em- eikä muitakaan patioita. Liptonin keltalippuiseen pussukkaräkään en koske kuin pitkällä tikulla, jolla nostan sen kompostiin. Sama muille mustaa teetä sisältäville pussukaisille. Pthyi! Olen nimittäin keittänyt järkyttävät määrät vihreää teetä eri variaatioina. Nyt on tapetilla (myös kirjaimellisesti, kuppi läikkyi) minttutee. Tuossa omituisessa "puutarhassani" on selvinnyt nimittäin talven yli piparminttu, timjami, saksankirveli ja lipstikka. Ja minttu tietenkin elinvoimaisimpana. Olen heitellyt sitä pitki mäkeä, joten se tulee olemaan riesa täällä vielä sukupolvien päästä. Ellei sitä ennen moottoritie jyrää meittiä. Enivei. Sain aamupäivällä aikaan niinkin paljon, että keitin siis pannullisen Japan Senchaa, lisäsin suoraan pannuun teenlehtien kanssa kourallisen minttua, haudutin 4min., kaadoin sen järkyttävään tupperkannuun, lisäsin raikasta porakaivovettä, peitin ja jätin jäähtymään. Maistoin, lisäsin kylmää porakaivovettä ja keitin toisen pannullisen samaa kamaa. Kaadon, sanoisivat teehifistelijät. Se on nyt jäähtymässä. Pitää vaan muistaa, ettei ime tuota enää kuuden jälkeen. Tai menee valvoskeluksi.

Tietenkin. Hyppynen on taas siinä mallissa, että perkele. Haava alkoi jonkin verran vihoitella. Menin ja poistatin tikit ja eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Mutta tätä neulanterävää kipua minä ihmettelen! Kun olen perkele joutunut ostamaan valmiiksiviipaloitua kamaa avioliiton kautta saadulle lisäosalle. Eli juustot ja leivät. En ole kärränyyt kottikärryjä, enkä ole myöskään kanniskellut kauppakassia tai kaljakoria, lihalaatikkoa, perunasäkkiä enkä tehnyt edes autoremonttia tai vaihtanut renkaita. Enkä varsinkaan ajellut rätkällä. Ja aina vaan pistää. Onkohan kirurgi unohtanut haavaan tärkeitä tavaroita? Toivottavasti luottokorttinsa ja paljon rahaa. Sippinä ei ole siisti olla. Siksi olisinkin kovin kiinnostunut syssymmällä taas työnrytkeestä.

Mutta nyt toverit, ulkotiloihin! Evääksi Hesari, se teekannu ja aurinkolasit sekä kotsa ottalle. Tuo Fjälräven -lippis päässä ei kyllä uskalla liikkua missään ihmisten ilmoilla, otan sen pois päästä, jos menen näköyhteyden päähän mahdollisista inehmoista. Sommoro taas tältä haavaa. (perkele, kuinka nerokas kielikuva!) Ja TSUPUKKA  kiitos palkkipaikasta blogissasi. Saat minultakin sijoituskodin tuolta vasemman käden puolelta. Elä ja jää henkiin! Siis tota niinku, että ottia tuota.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Skandaaleja, kohuja ja häiriöitä

Pitikö sattuakin silmääni jonkin sortin lihamyllyn lopputuote. Siis laatikollinen koneellisesti erotettua lihaa. Siinä oli siis kaikki. Jänteistä ja rustoista alkaen. Nahasta en tiedä. Suomessa kauhistellaan kamaraa, kun jossain päin maailmaa siitä tehdään possusipsejä. Haluan niitä tännekin. Pitänee perustaa marginaalinen ruokakauppa.

Semminkin hevonlihasta pidettiin älämölö, että kauuuuuheeeta, kun on kaakkia ja kamaraa samassa sapuskassa. Sattana. Oli ihan kauhiaa, niinkuin olisi terveydelle vaarallista syödä kopukkaa. Ei TOD. Hevoisenpaistia ja vasikkaa on aivan yhtä vaikeaa saada, kuin kamelia neulansilmän läpi. Sano. Perkeleellinen kohu siitäkin tuli.
Seuraavaksi lehdet ja muu meeeedia luetuttivat kansalaisilla, että halal -lihassa olikin possua. Karmeus oikeauskoiselle se. Ja taas oli asialla kasvoton, hajuton ja mauton lihanvälitysliike jossain Alankomaiden alamaailmassa.

Ihan vähän kääntää meikäläistä taas siihen malliin, että tilateurastamoille toimilupia ihan yhtenä köytenä! Nyt. Heti! Valvira ohoi!! Minua edelleen sapettaa tämä erikoisliikkeiden ja sen semmoisten vähyys. Kyllä niitä jostain Stadista löytyy, mutta että tässä lähempänä...nou vei. Toisaalta sen virkaa toimittaa mm. MakuMaku josta saa eväät kotiovelle. Ja muutama muu. Tahtoisin silti mennä fyysiseenkin kauppaan, valitsemaan itse lihat ja vihannekset. Kalaa tulee tuosta lähilammesta. Parhaimmillaan viiden minuutin sisällä vedestä pöytään. Sen verran menee, kun kala on nostettu, verestetty, kannettu kotipihalle ja suolistettu sekä laitettu grilliin. On muuten ihan erinomainen maku! En grillatessä yleensä suomusta kalaa, ettei se kuiva. Varsinkin hauki on eto kuivamaan kypsennyksen aikana. Sille tehdäänkin reipas kastike, jota laitetaan lautaselle kyytpoijjaaksi.

Häiriintyi jälleen mediamaailma ja me sen myötä, kun taivaalta alkoi tippua kuin mannaa erilaisia ruokapaljastuksia. Miten geenimanipuloitu eväs onkin vaarallista terveydelle, melkein yhtä hirveää, kuin Rainbow -pannukasvikset. Niissä kun piileskeli vanhaa kunnon belladonnaa...hulluruohoa. Kukaan ei vaan sanonut, että hulluruoho on vanha lääkekasvi. Sillä on taipumusta putkahdella vuosikymmenienkin jälkeen pelloille ja navetoiden taakse tai mihin sitä on sattunut ropsahtelemaankin. Kuvauksesta päätellen kyseessä oli okahulluruoho. Sitten on vielä hullukaalikin. Sekin on vanha lääkekasvi.

Tuli tuosta kalasta ihan tolkuton mielihalu silliin ja varhaispottuihin. Ensimmäiset suomalaiset uudet potut bongasin ihan tällä viikolla. Kalliita olivat, juuttaat. Joten joko vanhaa pottua tai espanjanperunaa. Mutta silliä! Ostin näitä fileitä, joista itse teen sitten sopivaa. Mm. kaalinlehtihaudutettu silli on erittäinkin hyvää! Ei tarvita kuin varhaiskaalin isoja päällyslehtiä, niihin kääritään puhdistettu ja ehkäpä liotettukin  sillifile, vähän mausteita ja uuniin foliossa. Tai grilliin. Sinne voi niitä pottujakin laittaa. Kastikkeeksi ranskankermaan sotkettuja vihreitä yrttejä: tilliä, persiljaa, rakuunaa ja ihammitävaan käteen sattuu. Kirveli on yllättävänkin hyvä! Ja iäntäkohen. Kaalinlehdetkin voi syödä, jos sielu sietää. Jos sielu ei siedä kaalia, niin leivinpaperia enste ja sen perästä sanomalehteä, tiivis paketti -> folioon sekä sama menettely. Ai juu: Uuni 225 astetta Celsiusta annetaan olla fishujen siellä 10-15 min. Pikkupaketti kypsyy tuotapikaa. Ja jos jälkilämpöä haluaa hyödyntää, niin voi tehdä marjapohjaisen marengin: marjat vuokaan ja päälle lapioidaan rutkasti valkuiaisvaahtoa. Uuniin. Otetaan pois, ennen kuin palaa.

Semmosta. On näämmäs näistä etukottiin sorhituista kirjoituksen tapaisista iloa tässä käsipuolen elämässä.  Wiikendiä vaan kaikille tervekätisille! Ja eritoten vähävammaisille kohtalotovereille.

torstai 23. toukokuuta 2013

Neljän tähteen illallinen

Minä suuressa persoonassani en kuulu silmäätekevien kansalaisten alati rikastuvaan joukkoon. En. Olenpahan kiukkuinen mummu peruspäivärahalla ja lisukkeilla. Siksi välillä ihan jumalattomasti sylettää reseptien yletön hifistely milloin minkäkin sortin äyriäisillä ja maamyyrillä. Viinisuositukset siihen kylkeen ja ehkä kerran olen törmännyt niissä alle kympin pulloon. Jaa, että mistä tämmöinen kiusalline purkaus? No lempiläpyskä Hesarista tietty. Ennen siinä oli siedettäviä reseptejä NORMAALILLE ihmiskunnalle. Nykyään reseptistä kuin reseptistä on vaikeaa löytää helppoa, nopeaa ja edullista. Phah! Päin vastoin. Minulta palaa joka kerran käpy, kun yritän muutella resettiä edes jotenkin siihen suuntaan, että saan siitä halvemman version. Köyhät kyykkyyn! Hep!

En ollenkaan ihmettele tätä nykypäiväistä hoitosuositusta, sehän on täynnä edullisia ratkaisuja, paitsi yhteiskunnalle. Vilja on halpaa, peruna on halpaa ja vesi on liki ilmaista. Sokeritautinen voi syödä sokeria. Sokeritautinen voi syödä helvetisti sokeria päivässä, kunhan muistaa oikean lääkityksen. Diabeteshoitajani sanoin: "Insuliinilla ei ole sivuvaikutuksia!". Samainen naarasihminen ei ihmetellyt yhtään hiuksianostattavaa insuliinikuormaani, joka silloin ylsi yli 250 yksikön. Lihomisesta kyllä jaksoi säksättää, kuin vihainen orava. Parin vuoden takaisella sairaalareisulla lääkäri oli lentää selälleen, kun kuuli inskamääristäni. Tilanne on nyt viimevuodesta helpottanut yli 120 yksikköä.

Edelleen pitää rämpättää alaviistoon noita määriä. Sekä elopaino- että inskamäärää. Mutta 22kg näyttää olevan pysyvästi poissa. Nyt on tietysti aika seuraavaan askeleeseen. Seuraava kilogramma. En aio pitää mitään kiirettä siksikään, että en kärsi läskeistäni, lääkärit ja hoiturit kärsivät näistä paljon enemmän kuin minä. Onneksi se hemmetin pilliheinä, joka itseään nimitti lääkäriksi, ei ole omalääkärini enää. Aionkin laittaa eteenpäin "nöyrän pyynnön" ettei minun enää tarvitsisi vaihtaa lääkäriä. Eikä varsinkaan käydä tämän edellisen tohtorin vastaanotolla. Minulla kun on vähän hampaankolossa. Voi tulla itketettyä tyttöraukkaa.

Mistäs minun pitikään... niin joo, tästä Hesarin reseptiikasta. Kyllä hyvin ymmärrän tätä työn, levon ja sairauden vaivaamaan kansakuntaa, jolla ei pysy takki juoponnapissakaan, jos itsetunto on koko ajan alamaissa, konsultit kertovat mitä nyt pitää tehdä ja erilaiset hyvinvointipalvelut ja -valmentajat käärivät tuohta kuin kalamies siimaa. Siinä on naurussa kuulkaa pidätteleminen, kun astrologiaa ja kansanparannustiedettä apunaan käyttävä ravintovalmennusohjaajakäyttöteknikko loihe lausumaan: "Sinun täytyy aloittaa elämänmuutos, minulla onkin tässä jo valmiina sinua varten ohjelma á 220€ per sivu, tuhatsivuinen katalooki sun elämästä tän käynnin jälkeen, Mars on nyt hyvissä asemissa Kuun takana ja Venus näyttää olevan ulkohuoneessa." Siinä vaiheessa tulee kysyttyä vienosti, että mitäs tää peruskäynti kustansikaan, voisin maksaa pois ja lähteä kotiin. Phuuuh.

Ja taas eksyin aiheesta. Hyvä niin. Sillä muuan herkku on, josta en oikein raaskisi luopuakaan. Silliperunat. Siis ihan keitettyä perunaa ja silliä, jos silliä ei enää purkissa ole, niin käytetään sitten sillin lientä. Ja voita. Ehdottomasti voita, eikä mitään akselirasvaa. Taannoisessa (viimeviikkoisessa) käsioperatsiuunissa ollessani, tuli keskusteltua hoiturin kanssa, joka suosittel Beceliä (vade retro, satana!) kolesteroliongelmiin. Vinguin vastaan, että jos mun kolesterolit on nyt vähän yli 5 mmol, niin mihin helvettiin minä sitä Becelinpaskaa käytän? Päivän pilaamiseenko? Sillä se ei pääse lähellekkään ruokapöytääni.

Mutta mitä tämän päivän eväisiin tulee, niin nyt on kaali taas kova sana. Uutta unkarilaista on jo hyllyissä. Tein itselleni iloksi maitokaalia. Nam. Voita kanssa. Heleppo resetti kuin mikä! Silppua varhaisempi kaalinkerä soveliaiksi palasiksi, laita kattilaan köntti voita ja kaalit, levy täysille. Sekoittele kaalia ja voita keskenään jonniin aikaa, äläkä päästä palamaan. Kun kaali on velttoa ohuimmista osin, hulauttele sopivasti maitoa mukaan, mutta niin, ettei kaali peity. Ripsauta sekaan suolaa ja voita, tarkista maku. Annan hautua hiljaisella tulella niin kauan, että paksuimmatkin lehtiruodot ovat pehmenneet. Hurjimmat syövät tätä rrruisleivän kanssa. Minulle riitää ihan sinällään. Tai ehkäpä kylmän sikavainaan uunissaahaudutetun lihan keralla. Tai vaikka keitetyllä kanankevennyksellä.

...kädestä sen verran, että tikit kiristää ja kämmenpohjaa särkee. Käsipuoli edelleen. Splaah, kirjoittaminen kestää. Minä koitan kestää.

torstai 16. toukokuuta 2013

Yksikätinen rosvotar

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Minulla on kasvanut lähinnä kipu ja kipukynnys. Käteni on ottanu taas kierroksia ihan kaikesta siinä määrin, etten enää viime viikon loppupäivinä nukkunut kuin särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien voimalla. Nappia vaan huuleen. Siltikin heräilin kesken unien ja sehän teki hevelettoksen hyvää työkunnolle. Pox. Silmät roikkuivat puolitangossa körötellessäni kotoa kohden asemapaikkaa. Enkä herännyt edes mustalla kahveella. Jotenkin haahuilin taas kotoon. Ja kiroilin tätä dominoivaa kipua.

Ja sitten paukahti eteen leikkaus, jota olin odottanut jo talvemmalla. Ettei menisi tämä puutarhurointiaika ihan pieleen. No, menihän se pieleen ja poskelleen. Sain tiistaina kuulla, että torstaina leikellään hyppystä, sitä oikeaa, jälleen! Välissä olisi käytävä tarjoamassa kättä tippaiitan tykönä. Sekä filmattava syän. Verenimijä olikin oikein ekspertti, tälläkertaa suoni löytyi heti ekalla, eikä kyynärtaipeessa ole helvetinmoista sinelmää muistuttamassa labrareisusta.

Kirjoitin jo tiistaina pohjat tälle postaukselle, mutta poistin ne, koska homma ei näyttänytkään ihan niin huvittavalta, kuin luulin. Mutta tiedoksi vaan kaikille, että haalin tässä keittokirjaa toisen perään...TAAS. Nyt Kolmosta ja muuta perinneherkkukirjaa. Ihan kuin ei omat aivot enää riittäisi luomaan sapuskoita, vaan tarvitaan oikein resettiopus siihen. Toisaalta, keittokirjat ovat mahottoman virikkeellisiä. Sieltä voi löytää vaikka mitä kivaa!
Kuten rössypottuja, taltrikkikurkkuja, rönttösiä ja tietenkin pottipaistia. Ei huono!

Synkistelen nyt aamuyöstä tässä koneella, kun avioliiton kautta saatu lisäosa heräsi jo ammoin ja rönysi töihin. Lievästi kauhuisena ja ilman ruokaa joudun päivystämään tässä puoli kahdeksaan asti, kun naapurin setä on luvannut tyyrätä minut lasarettiin. Siellä pitää olla ilmoittautumassa klo 8.00. Miksi hitossa justiin kello kahdeksan? Ei kello kolme eikä kello yksitoista. Vaan saatana kahdeksalta.

Ai niin, ihmettelin tässä jo ammoin, että mikä hitto on iskenyt housunvyötäröön. Kun ei kiristä, eikä purista vaikka kursin jo sisäänkinpäin sivusaumoista. Olen hukannut jonnekin 22kg elopainostani ja 12cm vyötärönymmyriäisyydestä, tekemättä asian hyväksi juuri mitään! Tai oikeammin en ole ollut millään laihiksella enkä edes kovin nuukasti noudattanut mitään hiilarirajoituksia. Päin vastoin. Olen reuhannut välillä jopa jäätelörasiassa, mättänyt parit voikkarit huuleen ja muutenkin elänyt kuin elopellossa. Tosin sokerimittari kaverinani.  Ettei aivan mene hurlumhei koko verensokuritasot. Eikä menneet. Kummallista sinänsä. Samalla tavoin olen maannut sohvalla kuin ennenkin, nyt tosin työpäivän päätteeksi.

Päivän reseptinä toimii tänään lasillinen vettä ennen kello 6.00. Sen jälkeen ei saa enää litkiä mitään, eikä varsinkaan maitoa. Mitähän jos imaisisin puolilitraa piimää? Ihan vaan sen vuoksi, että sitä on kivempi oksentaa kuin maitoa. Maidosta tulee pahaa, mutta piimä maistuu vielä takaisin tullessaankin piimälle. Enkä saa muuten ottaa aamulääkkeitäkään. PErkEle. Jos ihan muutama yksikkö inskaa? Että oikein huojuisivat verensokurit sitten siinä pöydällä maatessa. Voisi oihkaista ja höykyttää hoitureita...äh, taidan tyytyä olemaan tälläkertaa kiltti ja noudattaa ohjeita. Joten lähdenpä tästä ruuttaan ja sen jälkeen sitten tuonne lasareti uumeniin.

Kohta olenkin sitten yksikätinen. Mutta rosvoa minusta ei saa itkemälläkään. Niitä huitoo täälläkin ihan haitoiksi asti. Mutta sommoro ny!