maanantai 16. tammikuuta 2012

Kevät tulee, entäs sitten?

Ja kevään tulemisen huomaa mistäpä muusta, kuin siitä, että lehdet pullistelevat laihdutus- ja elämätapaohjeita. *huokaus, syvä huokaus* Ja joka jumalan vuosi sama joiku toistuu, että ylivoimaisesti paras ja nopein ja käy kaikille ja kilot lähtevät alle kolmessa päivässä. Voi ristus! Että mua ottaa kovasti pattiin tämä, mutta minkäs teet. Maailma on täynnään ikuisia optimisteja, jotka todella uskovat näitä älyttömyyksiä. Tässä jo kohta vuosikymmenen nettipalstoja seuranneena, olen kyllä enempi vähempi sitä mieltä, että ihmeitätekeviä diettejä ei ole. Ei ole. Luitte aivan oikein. Ette te niitä kymmenessä tai kolmessa kymmenessä vuodessa karttuneita kiloja kolmessa viikossa pudota. Ettekä viikossa. Ja me päästämme nyrjähtäneet, jotka lääkitsevät itseään ruoalla, juomalla ja kulinaristisillä nautinnoilla, meillä ne vasta oltavat onkin.

Kun nyt taas ja jälleen tulee kaikensorttisia akkailehtiä ja iltalööppösiä, joissa julistetaan kuinka voit hyvin näillä ohjeilla. Ota lehti käteen, vaivihkaa vilkaise juttua ja laita lehti takaisin. Mene kotiin. Harkitse uudelleen, että tarvitsetko sinä, laihdutusveteraani ja elämäntapojen parannuskonkari juuri näitä uusia, ihania asioita, jotka lehdessä julistetaan ainoalaatuisiksi! Voi miten helposti lähteekään läski, kun vain pupellat Ötväkästä Alimetaaripatukkaa ja samalla voimistelet petäjän yläoksistossa jättiläisiä heitellen! Kuulostaako järkeenkäyvältä? Tai teet vain niinkuin tämä "Opus Otinkuulien paremmuudesta levytankojen ankeuteen" sanoo, eli löydät itsesi äkkiä fysiatrin hyppysistä, kun kolmoislähentäjä on revennyt ja perseeseen sattuu muutenkin. Että jospa noudatat vaikka Laihdutusväline Kuikan käyttöohjeiden mukana tullutta pussidieettiversiota "Mulle heti kaikki tänne nyt" tai ostat omaksesi ainoan viisaan, älykkään ja järjellä ajatellun "Dieettaa Kuin Armeijassa" liikunta-, kävely-, nukkumis-, virkistys- ja superruokaohjeineen tai "Lennä yrjö ison kiven juureen, joka inehmon pikalaihdutusohje". Ehkä jopa saat kiksejä "Omnivori, pilleri ikuiseen laihuuteen" -kapseleista?

Okei. Myönnetään. Olen jälleen kerran huomattavan ärsyyntynyt. Kun olen ennenkin tainnut porista ihan näistä samoista asioista. Monta sivua. Koko netti ja lehtihyllyt suorastaan notkuvat uutta elämää ja parhaita laihdutusohjeita. Kaikkien ehdoton vaatimus on muistuttaa juuri tänä keväänä henkaria ja rysäkeppiä. Jokainen dietti on tutkittu ja sen on laatinut vähintään maisteri, tohtori tai suuri joukko taivaallista sotav terveystieteilijöitä. Ja vasta-argumentaattoreina toimivat tietenkin omien alojensa huippuosaajat. Mm. rappusiivoojan sangon kahva, professorin varaprofessorin tuuraaja, altavastaustieteen narkomaani ja oletusarvomaailman portivartija. Kirja-arvosteluja voi samalla periaatteella kirjoitella sama joukkue, suuressa Rasvasodassa monessa öljyssä keitetty. Minä suosittelen luettavaksi kirjaa Tunteet ja syöminen. Kyllä. Sekä varsinkin sitä, että opettelee tunnistamaan nälän. Ja taas dejavuuta pukkaa, oman kroppansa ja mielensä yhteispeliä voisi itsekukin, myös minä, opetella. Nälkä ei välttämättä olekaan nälkä!

Uskossa voi olla väkevä. Sen olen tullut huomaamaan saamistani sähköposteista. Juu, sinne vaan mahatar@gmail.com voi käydä ruuttaamassa sitä paskaa, mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan. Aika vähällä olen päässyt. Muutama suoltaja on kyllä saanut tuta. Tässä piti sanomani tuosta kropan ja mielen yhteispelistä, että myönnän olevani tunnesyöppö. Ja vähän liikaa insuliinia "nauttiva" diabeetikko. Olenkin alkanut hissukseen vähentämään perusinsuliinin määrää, josko se painokin siitä korjaantuisi, ettei roiku tuolla jääkaapin oven välissä tämän tuosta. Insuliinilla kun kohdallani näyttää olevan sellainen kumma vaikutus, että nälättää. Toinen, mitä olen alkanut harrastaa ennen kylskaapin oven avaamista, on ihan reilu lasillinen huoneenlämpöistä vettä. Aikoinaan kapakkareissuilta pöllityistä tuopeista on iloa. Ja tiedoksi, viimeisestä kapakkareissustani on kulunut aikaa viisi (5) vuotta. Sen jälkeen ei ole tullut käväistyä olusella edes paikalliskuppilassa.

Se on kumma juttu, miten tämä valvontayhteiskunta on omituinen. Yhdessä vaiheessa olin liian sairas, päästäkseni hoitoon. Ja nyt ratkaisuksi kaikkeen tarjotaan minulle silpomista. Kohta varmaan kaikilta ylipainoisilta katkaistaan kädet kansansairauksien pelosta ja perinnöllisesti riskialttiin mille tahansa taudille steriloidaan. Tai lääkitään tainnoksiin.

Se ratkaisu on tulossa, lupaamani ratkaisu kaikkeen, ihan jo ovenraossa...! 

perjantai 13. tammikuuta 2012

Kolmannentoista päivän julistus.

Guru on analogisessa tilassa ja puhuu pian digitaalisesti!

Olen mietiskelyssäni päässyt melko pitkälle. Valaistuminen alkaa olla lähellä. Ratkaisun hetket tulevat, oletko valmis?! Pian saatan julkisuteen ratkaisun kaikkiin dietti-, laihdutus- ja syöntipulmiin! Varto! Odota! Vapise! Pian ovat ongelmasi kuin poispyyhkäistyt, rahasi myös! Eikä mielenterveydestä ole enää puhettakaan. Suuri Vapautus kaikesta pakosta on tulossa! Ei enää oppaita, lehtiartikkeleita, apuvälineitä eikä kalliita ruokavalioita!
Anna kaikki rahasi minulle, niin kerron välittömästi, mikä on ratkaisu pulmiisi! Yhteystiedot sähköpostilla. Älä enää epäröi! Toimi! Nyt!
 
Tämä on vasta alkusoitto.





tiistai 3. tammikuuta 2012

Ulkonäkö ulkoistettu.

Tuli tässä pieneen mieleeni, kun kohisivat meeeediassa silikonitisseistä. Eli siis tekotisseistä, jotka asennetaan naiskehoon. On kuulemma mieskehoonkin asennettavia silikonikorvikkeita. Ja tekotukkia, tekoripsiä ja teko*piip*, sekä proteeseja. Jos silmä poksahtaa puhki, niin korvikkeen saa hyllystä sovitettuna omaan silmäkuoppaan, kätevästi. Mutta näitä muita korvikkeita onkin vaikeampi toteuttaa. Tissiin tarvitsee tehdä reikä, että saadaan lällimöhkäle ujuttettua nahan alle. Yök. Ilskottaakin ajatus herkkien osien leikkelystä. Leikeltynä tiedän, että kipu ei ole kiva vieras.

Mutta toiset tekevät ulkonäkönsä "hyväksi" mitä vain. Minä en ole aivan varma, että onko välttämättä hyväksi jos on korvikkeita tungettu jemekseen ihon alle. Siellähän voi näkymättömissä tapahtua ihan mitä vaan. Tosin meikäläisellä on yksi muukin rajoittava tekijä tuossa suhteessa, leikkausarpien mahtottoman jännittävä kasvu. Arvesta pullahtaa väkisinkin sentinvahvuinen ja arpi punottaa kuin sian***lu pakkasessa. Ei ihan kauneimmasta päästä. Kuvittelin tässä itseni sekä rasvaimun jälkeen, että implanttien asennuksen. Ainoa, mikä tuntui järjelliseltä, oli tuo tekosilmä. Kaikkien muiden teosten arvet olisivat vähintäänkin mielenkiintoista katseltavaa vähän myöhemmin.

Mutta eihän minun tästä... Piti ihan tuosta ulkonäköpaineesta vaan vaivihkaa naputella. Siitä, kun me kookkaat ihmiset luokitellaan omituisiksi friikeiksi, joilla ei ole minkään suhteen mitään rotia. Me olemme pelottavia. Meillä ei ole itsehillintää. Me nautiskelemme hedonistisesti joka käänteessä. Ruoka maittaa! Nehän saattavat jopa seksistäkin nauttia!! Herranjestassentään! Joku Suomenmaassa suloisessa USKALTAA olla erilainen ja NAUTISKELLA. Kuinka se on mahdollista? Äkkiä nyt Kutseniiina-Rikhartsonnin popula säätämään lakia, minkä verran saa suomalainen keskivertokansalainen painaa ja paljonko siitä saa poiketa! Kyllä Terveyden ja Hyvinvoinninturmelemislaitos antaa kullanarvoista apuaan lääketehtaiden avituksella, kun vaan sitä osaa oikealle henkilölle maksaa oikealta instanssilta siellä pyytää.

Maksaakin pitää syödä koko Suomen kansan. Mutta ainoastaan vähän ja säännellysti! Ruoka pitää laittaa piiloon katseilta, ettei tulisi kimmokkeita siellä hyllyjen välissä seikkaillessa. Kaikki luukun taa, sellaisen, mistä ei päivä läpi paista eikä kuu kumota. Sinne vain siansivut ja jauhelihat, pangasiusfileet ja katkaravut! Suomalainen ei syö ennnen kuin näkee! Vihannekset saisivat vielä toistaiseksi lojua yhtä nahjaantuneina kuin ennenkin, omissa tiskeissään. Mutta kauppaan mennessä pitäisi olla kortti, jolla saa vain tiettyjä ruoka-aineita. Kuten rasvatonta jugurttia ja ruisleipää sekä puoli kiloa vihanneksia päivässä. Eiköhän tulisi joku roti sapuskoinnin saatanalliselle menolle suomalaiskansallisessa ruokapöydässä. Joulustakin säänneltäisi Syömäkaaren kuudennessa luvussa pykälän neljäsataa kolmannesta kahdeksanteentoista momenttiin. Sekä lisäksi asetukset päälle.

Toiseksi kaikkien olisi pidettävä ruokapäikkyä. Päiväkirjaan pitäisi merkitä ylös ihan kaikki mitä suuhunsa laittaa. Ranskalaiset suudelmatkin ja muu vähän pimeämmässä touhuttu. Päivän "kansantuote" olisi puntaroitava ennen viemäriverkkoon, sakokaivoon, pienpuhdistamoon tai kompostikäymälään turauttamista. Siinä olisi kyllä ripulipotilailla tietäminen, kun vatsa toimii vilkkaammin kuin myymälän kassa. Aatelkaapa, millaiset vessamenot olisivat päiväkodeissa? Päikyt tuloksineen pitäisi palauttaa joka kuukausi paikalliselle tervausasemalle jossa vara-auguuri räknäisi tuleman tietokoneelle ja auguuri sitten tarkistaisi, onko kansallisdieetti toteutunut kaikilta osin. Mallia otettaisiin myös Pohjois-Korean, eikun Korean demokraattisen kansantasavallan Rakastetun Johtajan toteuttamasta kokonaisvaltaisesta hyvinvointiohjelmasta, jota meillä kävisi esittelemässä Loistava Toveri Kim Jong-Un valtuuskuntineen.

Kolmanneksi kaikki vähänkään alkoholiin viittaava pitäisi valtiollistaa. Tuolta viime vuosisadan alusta onkin oikein hyviä kokemuksia siitä, kuinka kieltolaki pelasti koko Suomen kansan viinanpirulta! Rahaa virtasi, viinaa virtasi ja pirtua ajettiin hiki hatussa Suomenlahden yli, aivan kuin nykyään. Toverillisesti voisi sanoa, että Viron hyvinvoinnin takasivat suomalaiskansalliset juomatavat. Ja suomalaiskansallisesti otettiin kelpo harppaus taaksepäin, kohden primitiviaa juopottelussa. Eurooppalaisuudesta ei ole tietoakaan tässä juoppohullujen luvatussa maassa. Terveydenhoito jos toteaa maksa-arvoissasi hienoistakin heittelehdintää, on parempi myöntää juopotelleensa kuin epuutella, että josko maksassa vaikka olisikin joku vika! Kun sehän on saatanan selvää, että suomalainen juo maksansa pilalle. Tietenkin, olet juoppo! JUOPPO!! HYI!! Alkoholisti! Eikä Suomessa vieläkään alkoholisti ole ihminen. Alkoholisti ei ole edes sairas. Alkoholisti on ädläävä ali-ihminen, jonka aivotoiminta on suoraa viivaa. Omaehtoista ajattelua ei alkoholistilla ole. Sitä täytyy harteista kääntää, että se osaa kotiinsa. Ja vahtia. Ihan koko ajan. Sirua vaan nahan alle.

Naiset ne vasta puun ja kuoren välissä ovatkin. Jos satut olemaan lihava, niin vot! Ei tule työpaikkaa, koska läskithän on laiskoja ja aivottomia debiilejä, joilla kuola valuu rintamukselle. Ei tule terveydenhoitoa, ennen kuin on vatsa silvottu ja läskit lähdetetty. Ei tipu avitusta, kun itse olet hankkiutunut tuommoiseen tilaan. Ja auta armias, jos vielä vähän maksa-arvot heittää, niin naisinehmo siirrettään rupusakin alimmaiseen osastoon, jossa ei sitten mitään toivoa enää ole. Kuole heittiö! Päästää sinustakin, eikä tarvitse kolesteroleja mittailla typerykseltä, joka on kaikkien mittareiden tavoittamattomissa ja LIHAVA! Herranjestas, että tässä alkaa kirjoittaessaankin jo hyperventiloida. Pimenee silmissä ja pimenee päässä. Kohta varmaan nähdään Etelä-Suomen taivaalla outo valoilmiö. Se on meikäläisen suutuspäissään ikkunasta nakkaama läppäri, joka kiihtyvällä nopeudella kiitää kohden avaruutta.

Ei hittiläinen. Taidan mennä kaiken tämän keuhkoamisen jälkeen katsastamaan kattilan syövereihin. Tein kinkkukastiketta. Kastikkeeseen ängin lopun sienisalaatin, joka oli tehty kermaan, tomaattipaprikachilisipulisalsan ja pieneksi silvottua kinkkua. Ei hattumpaa! Kaveriksi surautin kunnollisen kukka- ja parsakaalisörsselin, voilimpillä. Elämä alkaa voittaa, eilisen kauhistuksen kanahäkin, eli hiilhydraattikrapulan jäljiltä tuntuu, että ei koskaan enää! Mutta minusta on hyvä aina välillä muistuttaa itseään siitä, kuinka ällöttävä olotila voikaan tulla ylenpalttisesta hiilarimätöstä. ...olisikohan pakkasessa vielä niitä valmiiksi muotoilemiani jauhispihvejä? Menen paikalle.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Slowfood, slowhand ja slow motion, etten sanoisi peräti no motion.

Eilen oli kuulemma paras myyntipäivä pizzerioissa. Joopa. Vaikken uuden vuoden aattoehtoona napanderoinut kuin pari kuoharilasillista, niin valvonta ylipäätään teki minusta täydellisen reporangan. Ja väsymys laukaisee usein meikäläisessä outoja asioita. Niinkuin nytkin. Imaisin rutkasti suklaata kitaani. Rakentelin katkarapuleipiä ruisnapeista ja lopusta katkissalaatista. Karamellejä. Ihan fazun Parhaita. Nykäisin ranskalaiset runsaalla majoneesillä. Pelkät ranskalaiset, vaikka olisi ollut nakkistroganoffiakin. Ja en aivan kaikkea edes muista! Vihreisiin kuuliin en kuitenkaan sortunut. Öhinä oli illalla hirvittävä ja insuliinia kului. Vatsaa piti kannatella kaksin käsin. Tuntui, ettei nälkä helpota ikinä. Nälän jälkeen seurasi riipivä nälkä. Huutavan ja riipivän näläntunteen perässä kulki vielä suurempi nälkä...! Vatsassa ei vaan ollut riittävästi tilaa, että olisi saanut sen kaiken nälän poistettua syömällä. Sananlasku "Nälkä kasvaa syödessä" piti kohdallani pelottavan hyvin paikkansa. Siihen imeskelin pari konvehtia lisää.

Lehdistökin on herännyt jälleen joulunjähkiähkyyn. Tosin täällä rannikkoseudulla riehuneen myterin jälkeen ei ole ihan niin paljon näitä "Näin kiloille kyytiä", "Laihduta joulukilot hetkessä", liikuntavinkkejä ja mutta sälää lehdissä kuin oletin. Mutta postloodassa oli kystä kyllin. Siellä kiikkui luontaistuotekaupan aviisi täynnään mitä ihmeellisimpiä pillereitä ja pullereita, ja joku höpönpöpönpillerin mainos. Mainoksessa mainittiin, että on yhtä tehokas kuin lääkärinmääräämät laihdutuspillerit, mutta ilman sivuvaikutuksia. Siinä vaiheessa aivoni löivät tyhjää ensimmäisen kerran! Että ihanko totta? Ei sivuvaikutuksia. Tohdin siinä ääneen ihan epuutella koko pillerien vaikutusta. Että onko niillä senkään vertaa vaikutusta, kuin resettipilsuilla. Muutenkin tämä laihdutus alkaa saada korneja ilmenemismuotoja. Aivan tolkuttomia. Mutta niitä tonkiessa ainakin minulla on hauskaa. Kunnes ärsyynnyn äärirajoille.

Feispuukissa törmäilin muutamaankin happoisaan ilmiöön. Ensimmäinen oli erään suuren virman valmisruokarepsetit, ja niiden valmistusaineet. Juu, ihan vapaasti. No, toki, kun pitää oman yhtiön tuotteita kaikissa resepteissä käyttää, niin joo. Sutta tuli. Olisi kiva ollut, jos oikeasti olisivat ajatelleet hiilarien vähentäjiä. Eli hiilihydraattien määrät framille vaan, ja joka resettistä! Kun karpin nyrkkisääntönä olen pitänyt sitä, että maanpäällisiä mielummin kuin maanalaisia. Eli porkkanoiden kanssa pitää olla varovainen. Mutta kumma kyllä lanttu ja nauris ovat aivan hienoja juureksia, joita mahtuu myös vähemmänhiilarisen ruokaan.

Tein aivan upean löydönkin. Löytyi viimein maitotila, josta saa tilamaitoa. Kummallista tässä on se, että vaikka olemme sahanneet edestakaisin ja ohitse, niin vasta nyt sattui silmään tilan kyltti. Evitskog milk. Hyvä, etten ojaan ajanut! Kotiin kun pääsin ryykäsin tänne nettiin. Ja naputin sinne. Kuukkeli kertoi, että Feispuukissa on sivu. Sinne. Ja nyt tänne. Koe-erää tilamaan. Odotan vesi kielellä, että koska sieltä alkaa saada myös juustoa. Toivottavasti saavat luvat ja pian. Suomi kun on näiden ruoka-asialupien kanssa niin kovin kummallinen maa.
Ai helmetti: se tila!!! Feissarisivun osoite: Evitskog Milk ja feissarissa sain tämmöisen evästyksen: "Muista tilata etukäteen tekstiviestillä määrä ja hakuajakohta 040-5025897" Sinne! Raakamaidon maku on aivan toista luokkaa kuin tuon perkeleen purkkimaidon. Täytyy kuivata välillä kuolat suupielistä. Tarvitsee Jontten reissulla käydä sitten samalla tai paremminkin käydä Jonttessa myös maidonhakumatkalla. Angus on tosi tyyristä, mutten ooiiiikein ajatellut lähteä tuonne itärajan pintaan Matintalon tilallekaan köröttämään, josta saa ylämaanlihaa. Eikä aina rahavarat anna periksi ostaa lähiruokaa, kun työkkärit ovat mitä ovat. Vaikka isot rahat tulee säästettyä, kun en osta eineksiä. Sekä teen mahdollisimman yksinkertaista ruokaa mahdollisimman lähellä tuotetusta ja mahdollisimman tuoreesta. Vanhetkoot sitten jääkaapissamme.
Lisää slowfoodista löytyy mm. SlowFood Nylandin sivuilta feissarista. Tai Slowfood Västnylandin vastaavilta.
Makumaku on ollut hyvänä apuna, varsinkin silloin, jos ei ole oikein päässyt liikekannalle. Vaikka en mikään himotilaaja ole ollutkaan, niin sen verran olen toimituksiin tyytyväinen ollut, että kehtaan kehaista!

Aion mainostaa ihan estottomasti kaikkia hyväksi kokemiani asioita.



Päivän lounas saa odottaa, mutta jääkaapista räävittyjen jämien syöntiin aatteloin keskittyä. Katkarapusalaatti meni eilen, kovien ruisnappien päällisenä, mutta kinkkua on vaikka maailman tappiin.  
Hirviönpaistia voitelin juuri uunikelpoiseksi, vaikka vähän tuntui vielä jähmeältä. Muden sulaneesta pakastimesta löytyi sulanut hirvipaisti pari vuorokautta muhineena. Muhimaton ja jäinen hirvipaisti löytyi myös omasta, sulamattomasta pakkasesta. Mamman antia annettiin koirille, jotka herkuttelevat huomennakin äireen mökillä sulaneen pakastimen sisikunnan tuotteilla. Sen verran tuo sähkökatko teki tuhoja.
Tuolla tuo omasta pakkasesta kaivettu paistinkappale on köllinyt nyt muovissa, tiskialtaassa kohta 12 h. Lisäsin kuumaa vettä. Altaaseen. Tuntui olevan kelvokas, pintasula, että saa voilimpit upotettua lihaan. Tosin kinkku tulee paistettua melkein aina sulattamatta. Tätä ei uskalla ihan tyyten jäisenä paistella, koska liha on sen verran rasvattomampaa, kuin potsissa. Mukaan tällään naurista. Ja uuninluukku kiinni, avataan muutaman tunnin kuluttua. Mausteeksi rosmariinia, salviaa, suolaa ja perkeleellinen köntti voita.

Huomaan olevani kyllä krättynen. Eli suomeksi kärttyinen, kun olen krapulassa. Hiilarikrapulassa varsinkin. Menen päikkäreille. Öitä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uutta Vuotta...!

Jees, se otti ja vaihtui tuo vuosi. Nyt alkoikin moninkertainen "juhlavuosi". Huomasin semmoisenkin justiin.

Minä tulen kypsään ikään. Täytän viisikymmentä. Viidenkympin villityksestä tahi kriisistä ei tietoakaan. Ikä on mielentila. Tänäänkin tunsin itseni yhdeksänkymppiseksi, enkä yhtään yli...
Pari koiraa täyttää kymmenen vuotta, yksi tulee viiden vuoden korkeaan ikään. Ehkäpä tänä vuonna syntyy meidän koiriemme seuraava sukupolvikin, ken tietää. Kyllä, möhkiäisen tahtoisin tänne kuolaamaan. Voi kun tämä toiveeni toteutuisi.
Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun tapasin ensikerran nykyisen aviomieheni. Ja tusina vuosia ollaan saman sukunimen kanssa tässä käkitty.
Vammani, nilkassa ja kädessä, ne jotka haittaavat, täyttävät kymmenen vuotta, enkä voi sanoa, että ovat parantuneet ratkaisevasti.
Blogi täyttää neljä, herranjestas, joko minä olen kiusannut kansaa niin kauan tällä höpötyksellä? Ja aion jatkaakin, olen erittäikin kyllääntynyt siihen arroganssiin, jota olen erinäisistäkin blogeista löytänyt. Ihan puistattaa, kuinka luulevat olevansa muiden yläpuolella ja bloggaavat varsinaisia idioottimaisuuksia tämän tuosta. Minä en luule. Minä tiedän.
Moottoripyöräilyn aloittamisesta tulee viisitoista vuotta. Auh. Ekan motskarin hankinnasta myös...!
Kennelnimen saannista tusina vuosia, vaikken mikään massahurmaaja sillä rintamalla olekaan. Ei ole rahaa! Koirankasvatus maksaa niin saatanasti, etkä koskaan saa rahoillesi minkään sortin katetta. Enkä ole mikään exhibitionisti, en tykkää olla framilla. Joskus on pakko.
Suomalaisen rautatieliikenteen alkamisestakin tulee sata vuotta. Silloin alkuun junat olivatkin aikataulussa.
Sekä se, että maailma loppuu ihan koht'sillään. 

Taidan viettää tämän vuoden visusti kellarissa...
LUKEMAAN VAIVAUTUNEILLE OIKEIN RATTOISAA UUTTA VUOTTA 2012! Rääkkään teitä typerillä ja kuivilla kirjoituksillani ärsytyksen tuolle puolen tänäkin vuonna. En onnistunut kadottamaan hermosolujani viimekään vuonna juopottelemalla, niin tänä vuonna jätän juopottelun väliin, jotakuinkin kokonaan.

-Massu