tiistai 3. tammikuuta 2012

Ulkonäkö ulkoistettu.

Tuli tässä pieneen mieleeni, kun kohisivat meeeediassa silikonitisseistä. Eli siis tekotisseistä, jotka asennetaan naiskehoon. On kuulemma mieskehoonkin asennettavia silikonikorvikkeita. Ja tekotukkia, tekoripsiä ja teko*piip*, sekä proteeseja. Jos silmä poksahtaa puhki, niin korvikkeen saa hyllystä sovitettuna omaan silmäkuoppaan, kätevästi. Mutta näitä muita korvikkeita onkin vaikeampi toteuttaa. Tissiin tarvitsee tehdä reikä, että saadaan lällimöhkäle ujuttettua nahan alle. Yök. Ilskottaakin ajatus herkkien osien leikkelystä. Leikeltynä tiedän, että kipu ei ole kiva vieras.

Mutta toiset tekevät ulkonäkönsä "hyväksi" mitä vain. Minä en ole aivan varma, että onko välttämättä hyväksi jos on korvikkeita tungettu jemekseen ihon alle. Siellähän voi näkymättömissä tapahtua ihan mitä vaan. Tosin meikäläisellä on yksi muukin rajoittava tekijä tuossa suhteessa, leikkausarpien mahtottoman jännittävä kasvu. Arvesta pullahtaa väkisinkin sentinvahvuinen ja arpi punottaa kuin sian***lu pakkasessa. Ei ihan kauneimmasta päästä. Kuvittelin tässä itseni sekä rasvaimun jälkeen, että implanttien asennuksen. Ainoa, mikä tuntui järjelliseltä, oli tuo tekosilmä. Kaikkien muiden teosten arvet olisivat vähintäänkin mielenkiintoista katseltavaa vähän myöhemmin.

Mutta eihän minun tästä... Piti ihan tuosta ulkonäköpaineesta vaan vaivihkaa naputella. Siitä, kun me kookkaat ihmiset luokitellaan omituisiksi friikeiksi, joilla ei ole minkään suhteen mitään rotia. Me olemme pelottavia. Meillä ei ole itsehillintää. Me nautiskelemme hedonistisesti joka käänteessä. Ruoka maittaa! Nehän saattavat jopa seksistäkin nauttia!! Herranjestassentään! Joku Suomenmaassa suloisessa USKALTAA olla erilainen ja NAUTISKELLA. Kuinka se on mahdollista? Äkkiä nyt Kutseniiina-Rikhartsonnin popula säätämään lakia, minkä verran saa suomalainen keskivertokansalainen painaa ja paljonko siitä saa poiketa! Kyllä Terveyden ja Hyvinvoinninturmelemislaitos antaa kullanarvoista apuaan lääketehtaiden avituksella, kun vaan sitä osaa oikealle henkilölle maksaa oikealta instanssilta siellä pyytää.

Maksaakin pitää syödä koko Suomen kansan. Mutta ainoastaan vähän ja säännellysti! Ruoka pitää laittaa piiloon katseilta, ettei tulisi kimmokkeita siellä hyllyjen välissä seikkaillessa. Kaikki luukun taa, sellaisen, mistä ei päivä läpi paista eikä kuu kumota. Sinne vain siansivut ja jauhelihat, pangasiusfileet ja katkaravut! Suomalainen ei syö ennnen kuin näkee! Vihannekset saisivat vielä toistaiseksi lojua yhtä nahjaantuneina kuin ennenkin, omissa tiskeissään. Mutta kauppaan mennessä pitäisi olla kortti, jolla saa vain tiettyjä ruoka-aineita. Kuten rasvatonta jugurttia ja ruisleipää sekä puoli kiloa vihanneksia päivässä. Eiköhän tulisi joku roti sapuskoinnin saatanalliselle menolle suomalaiskansallisessa ruokapöydässä. Joulustakin säänneltäisi Syömäkaaren kuudennessa luvussa pykälän neljäsataa kolmannesta kahdeksanteentoista momenttiin. Sekä lisäksi asetukset päälle.

Toiseksi kaikkien olisi pidettävä ruokapäikkyä. Päiväkirjaan pitäisi merkitä ylös ihan kaikki mitä suuhunsa laittaa. Ranskalaiset suudelmatkin ja muu vähän pimeämmässä touhuttu. Päivän "kansantuote" olisi puntaroitava ennen viemäriverkkoon, sakokaivoon, pienpuhdistamoon tai kompostikäymälään turauttamista. Siinä olisi kyllä ripulipotilailla tietäminen, kun vatsa toimii vilkkaammin kuin myymälän kassa. Aatelkaapa, millaiset vessamenot olisivat päiväkodeissa? Päikyt tuloksineen pitäisi palauttaa joka kuukausi paikalliselle tervausasemalle jossa vara-auguuri räknäisi tuleman tietokoneelle ja auguuri sitten tarkistaisi, onko kansallisdieetti toteutunut kaikilta osin. Mallia otettaisiin myös Pohjois-Korean, eikun Korean demokraattisen kansantasavallan Rakastetun Johtajan toteuttamasta kokonaisvaltaisesta hyvinvointiohjelmasta, jota meillä kävisi esittelemässä Loistava Toveri Kim Jong-Un valtuuskuntineen.

Kolmanneksi kaikki vähänkään alkoholiin viittaava pitäisi valtiollistaa. Tuolta viime vuosisadan alusta onkin oikein hyviä kokemuksia siitä, kuinka kieltolaki pelasti koko Suomen kansan viinanpirulta! Rahaa virtasi, viinaa virtasi ja pirtua ajettiin hiki hatussa Suomenlahden yli, aivan kuin nykyään. Toverillisesti voisi sanoa, että Viron hyvinvoinnin takasivat suomalaiskansalliset juomatavat. Ja suomalaiskansallisesti otettiin kelpo harppaus taaksepäin, kohden primitiviaa juopottelussa. Eurooppalaisuudesta ei ole tietoakaan tässä juoppohullujen luvatussa maassa. Terveydenhoito jos toteaa maksa-arvoissasi hienoistakin heittelehdintää, on parempi myöntää juopotelleensa kuin epuutella, että josko maksassa vaikka olisikin joku vika! Kun sehän on saatanan selvää, että suomalainen juo maksansa pilalle. Tietenkin, olet juoppo! JUOPPO!! HYI!! Alkoholisti! Eikä Suomessa vieläkään alkoholisti ole ihminen. Alkoholisti ei ole edes sairas. Alkoholisti on ädläävä ali-ihminen, jonka aivotoiminta on suoraa viivaa. Omaehtoista ajattelua ei alkoholistilla ole. Sitä täytyy harteista kääntää, että se osaa kotiinsa. Ja vahtia. Ihan koko ajan. Sirua vaan nahan alle.

Naiset ne vasta puun ja kuoren välissä ovatkin. Jos satut olemaan lihava, niin vot! Ei tule työpaikkaa, koska läskithän on laiskoja ja aivottomia debiilejä, joilla kuola valuu rintamukselle. Ei tule terveydenhoitoa, ennen kuin on vatsa silvottu ja läskit lähdetetty. Ei tipu avitusta, kun itse olet hankkiutunut tuommoiseen tilaan. Ja auta armias, jos vielä vähän maksa-arvot heittää, niin naisinehmo siirrettään rupusakin alimmaiseen osastoon, jossa ei sitten mitään toivoa enää ole. Kuole heittiö! Päästää sinustakin, eikä tarvitse kolesteroleja mittailla typerykseltä, joka on kaikkien mittareiden tavoittamattomissa ja LIHAVA! Herranjestas, että tässä alkaa kirjoittaessaankin jo hyperventiloida. Pimenee silmissä ja pimenee päässä. Kohta varmaan nähdään Etelä-Suomen taivaalla outo valoilmiö. Se on meikäläisen suutuspäissään ikkunasta nakkaama läppäri, joka kiihtyvällä nopeudella kiitää kohden avaruutta.

Ei hittiläinen. Taidan mennä kaiken tämän keuhkoamisen jälkeen katsastamaan kattilan syövereihin. Tein kinkkukastiketta. Kastikkeeseen ängin lopun sienisalaatin, joka oli tehty kermaan, tomaattipaprikachilisipulisalsan ja pieneksi silvottua kinkkua. Ei hattumpaa! Kaveriksi surautin kunnollisen kukka- ja parsakaalisörsselin, voilimpillä. Elämä alkaa voittaa, eilisen kauhistuksen kanahäkin, eli hiilhydraattikrapulan jäljiltä tuntuu, että ei koskaan enää! Mutta minusta on hyvä aina välillä muistuttaa itseään siitä, kuinka ällöttävä olotila voikaan tulla ylenpalttisesta hiilarimätöstä. ...olisikohan pakkasessa vielä niitä valmiiksi muotoilemiani jauhispihvejä? Menen paikalle.
Lähetä kommentti