maanantai 29. maaliskuuta 2010

Vuoden suurin munajuhla.

Pääsiäinen tietenkin. Se tulee väistämättä, kuin entiselle miehelle lähtö. Munineen kaikkineen.

Ensioireet ovatkin olleet maalikylissä ihmisten harmina. Nämä "noidat", jotka riekkuvat ovikellot solmuun ja haluavat karamelleja ja rahaa ja ... Tämä tapahtuu ison veden takana Halloweeninä. Trick or treat. Ja jotkut äireet ottavat sitten kierroksia, että jos et ollenkaan tajua koko hässäkkää. "Lapset saa tästä kivoja kokemuksia, että palkitaan kun vähän yrittää". Plääh. Saavat sokerihumalan.

Ihmettelin tässä myös sitä, että mihin olen kadottanut tyystin ruoanlaittotaitoni, munaruokareseptini ja paljon muuta. Syytän synkästi kevätväsymystä. Joka ei muuten ole mikään syy. Ainoastaan tekosyy. Mutta kaivelin muistini kätköistä parikin hauskaa asiaa: kananmunasta voi tehdä herkullisia KOHOKKAITA. Muinaisella 70 -luvulla perheenemännät tekivät niitä, ainakin äitini, kohtuullisen usein. Sitten murhattiin melkein munantuottajat, kun joku keksi, että kananmuna on syntinen herkku, jolla tukitaan verisuonet. Phah!
Mielikuvitukseni ei nyt ole parhaimmillaan, joten ajattelin tehdä ihan munajuustoakin. Siis kananmunalla hyydytettävää juustoa. Sen kun vielä uunissa paistaa, niin vot, siinä on oikea hämäläinen juusto.

Ajattelin myös hieman askarrella: kun teen näitä kananmunaruokaharjoitelmia, niin puhallan kananmunat tyhjiksi. Ei kyllä onnistu keitetyllä...se olikin aina vitsin paikka, kun piti saada tyhjiä munankuoria askarteluun. Joku oli sullonut kennoon poikkeuksetta ainakin yhden keitetyn mynän sekaan. Henkäile ja hönkäile siinä solidia kappaletta ulos kahden millin reiästä. Tärykalvot lähes lensivät korvista seinille.
Näistä tyhjistä kuorista saa vallan mainioita pääsiäismunia. Liimataan vaikkapa grillitikkuun ja pistellään könöttämään esimerkiksi kukkaruukkuihin jne. Näyttävyyttä lisää, jos liisteröi vähän höyheniä niihin varsiin, eli grillitikkuihin. Tai sitten pujottaa nauhan kanankevennyksen lävitse, saa vähän toisenmallista versiota siitä. Koristelun saa itsekukanenkin hoitaa mielensä ja kärsivällisyytensä mukaan.

Nyt lienee nk. korkea aika mennä tekemään evästä itselleen ja avioliiton kautta saadulle lisäosalleen: lammasmureketta. Reenaan pääsiäistä varten. Ensin vaan pitää hommata minttua. Tuoretta mielellään.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Ajatusvirran aallokkossa.

Tai allikossa, pikemminkin.

Synkeä hiljaisuuteni on tuonut päähäni uusia ajatuksia ja muuta mutaa. Olen ruotinut miksi -merkkisiä kysymyksiä kyllästymiseen asti. Piimää on kulunut. Ja lunta lapioitu. Luovaa työtä. Projektit könöttävät sievässä pinossa, kuka missäkin. Ainoa edistyvä projekti on tapahtunut koirarintamalla. Mutta se etenee nyt omalla painollaan. Jonkin aikaa. Tupakointia en ole aloittanut, vieläkään, vaikka välillä  mieli tekisi. Sillä painonperkele on nyt tyssänyt tähän nykyiseen lukemaan käytyään jo alle 110kg:n.

Siinäpä se. Eli olen pyöritellyt ja paukuttanut ja vääntänyt ja kääntänyt. Sainkin aikaan tolkullisia tuloksia. Aika paljonkin. Mutta, mutta. Mitään ei tapahdu, ellei itse asioille jotakin tee. Oliko jollekulle yllätys?

Mennyt viikonloppu meni hyväntuulisten juhlien merkeissä. Aloitin perjataina, kermakakulla ja etenin sen kautta punkulla lauantain kuohuviinisessioon. Sain "kukkia", enkä raaskinut niitä tuhlata, kun "olivat oikeita" eli sain pullon shampanjaa, joten tuli viinakaupan keikka. Ja hain pullon kuoharia. Juotiin pois.

Sain helvetinmoisen krapulan aikaan sunnuntaiksi. Hiilihydraattiturvotuksen kautta lievään alkoholin aiheuttamaan tärinään. Mutta oli hyvä syykin. Synttärit, kevätpäivän tasaus, kermakakku, joka oli ehdottoman hieno! Vaikka marsipaani ei ole maailmanluokan herkku mielestäni, niin tähän se mokoma sopi.

Mitä nyt?

Nyt on aika kasata ajatusten anarkistinen virta ja fokusoitua siihen olennaiseen. Eli ihan siis olemiseen ja elämiseen, kohtuudella. KOHTUUDELLA!
Olen tässä lukenut Untamo ja Meri Utrion kirjaa "Pois pula, pois puute", joka kertoo sota-ajan "korttipeleistä". Onko enää mikään ihme, että vanhukset elävät vanhoiksi? Kun takana on pakkokohtuullistamsen aika? Kirjassa mm. Untamo Utrio toteaa, että 1935 sairasti pahan iskiaksen painon ollessa n.85kg. Ja muutamaa vuotta myöhemmin painoi 15kg vähemmän. Joten kyllä "pakkokohtuullistaminen" teki painolle hyvää. Taidan pakkokohtuullistaa itseni nyt tonkimaan pakastimesta jotain syötäväksi kelpaavaa: parsakaalisoppaa.

Mietintöjen virta on katkeamaton. palaan aiheeseen.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Stressi, kvantti, kvitteni

Että hyvää päivää.

Maailmalla on ruokapoliittinen rintama aivan sekaisin. "Gurut" tappelevat keskenään argumentoiden kuin akat konsanaan. Tai pikemminkin ukot. Jos olisivat kohikkain, niin kait siitä käsirysy tulisi.
Suomessa tutkijat lyövät toisiaan kartuilla päähän, toiset vannovat muinaisaikaisen, aikansa eläneen Pohjois-Karjala projektin nimiin ja toiset kevyttuotteiden ja muun skeidan...Kiroilin aikani näiden juttujen kanssa.

Sitten feissarista sattui silmääni tämä:
GEENIT PELISSÄ
Aivoni ajattelevi siinä vaiheessa, että mikä ettei? Geenilöissähän piilee paljon muutakin jännää. Nehän määräävät hiusten väriä myöten, kuka ja mikä olet. Jollei mukaan lueta toksoplasmoosia, joka aiheuttaa ihmisessä jänniä juttuja. Tartuntaa ei varsinaisesti huomaa, kuin käytöksestä. Ja siitä, että se on sikiölle vaarallinen. Toksoplasmoosistakin on tehty jänskiä tutkimuksia!

Mutta geeneihin ja syömiseen: tuossa linkissä tulee esiin selvästi se, että turhaan kämistään ja parjataan toinen toisemme syömistottumuksia. Toiselle ei käy VHH eikä toiselle ruisleipä-puurodieetti. Toisille taas ei osu kumpikaan naulan kantaan.
Lisäksi VARPU mietiskelee raakaravinnon yms. tekijöitä...laittaisin tuohon kyllä, että luonnollisen ravinnon... :)) Silläkin uhalla, että nykyihminen on vieraantunut kaikesta luonnollisuudesta mitä suurimmassa määrin. :P

Tämä tästä lyhykäisesti, tällä kertaa!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Hanget korkeat, nietokset.

Vai mihin sen pilkun tässä tapauksessa tölväisisi. Hanget, korkeat, nietokset. Hanget, korkeat nietokset. No, sama se. Mistäs minun pitikään tänään ilakoida?

Juu! Siitä, että, kuten huomaatte, olen ollut vait. Olen ollut vieraalla töissä. Ja se oli taas vikatikki se. Huomasin vain sen, että sain vammautuneen käteni tolkuttoman kipeäksi, ja se verottaa tätä kirjoitushommaani aika tavalla. Mutta toisaalta, toisen kautta, on tehnyt jälleen ihan hyvääkin sulatella viimeaikoina oppimiaan asioita.

Kuten tätä alitajunnan valtavaa voimaa. Se Väyrysen kuuluisa yön yli nukkuminenkin on alitajunnan työllistämistä. Sama se on tässä muuttumisleikissä, jota elämäntaparemontiksi kutsutaan!

Nimittäin minua on hölökohtaisesti kohdannut vallaton konttausjakso, jolloin en juuri ole jaksanut tehdä oikein mitään. Pääni sisikuntakin tuntui kutistuneen pingispallon mittakaavaan. Työ muualla oli omalla tavallaan kivaa, mutta kiitos, vaan ei kiitos. Ei ole jaksanut soitella kavereillekaan, saati että olisi jaksanut murjoutua kotteroonsa ja mennä kahville vaikka ihan kylälle vaan. Siis paikalliseen kahvilaan, kahvilakultturia vaalimaan.

Masennusprojektini ovat siinä mielessä hyviä, että tulee siivoiltua omia, päänsisäisiä komeroitaan ihan kiitettävästi. Ovet vaan paukkuu. Purin tuossa viime viikon aikana parikin pahaa jumitusta. Ehkäpä tämä tästä valkenee. Ja se poikikin eilen illalla liikeidean, joka saattaa toteutuessaan elättää paitsi minut, myös mieheni ja pari muuta immeistä. Katseeni kääntyy pojan perheeseen... Alku kyllä pitää hoidella itse, että näkee, onko sillä tilausta. Ei se mikään "Vuoden Yrittäjä" idea ole, siis ei kaadu vuodessa eikä kahdessa...! Ans kattoo ny.

Mutta mitä tähän laihtumiseen tulee, niin loppukuun pinkeys tuntuu vielä sormissa ja nahan alla. Vessareissut ovat kyllä tiuhentuneet...luojan lykky. Pääsen tod.näk. muutamasta litrasta nestettä eroon ilman vippaskonsteja. Tosin konstini ovat luonnonmukaisia. Örttiteetä ja silleen.

Mitä...jee, piti puhumani myös tästä medikalisaatiosta. Eli siitä, että jokaiseen juttuun pitää löytyä lääkitys ja pilleri. Leikkaus ja paikkaus. Kun ainakin runsaaseen ylipainoon ei löydy kuin se, että painava ihminen tekee itse asialle jotain. Avaimet ovat omassa taskussa. Leikkaushoitoa ainakaan minä en halua, vaikka kuinka tarjottaisiin ja maaniteltaisiin. Mielummin terapiaa ja vertaistukea!

Pillereistä tulee sivuvaikutuksia, ainakin minulle. Reductilin kanssa raivosin ja mekkaloin melkein kaiken kumoon, hajalle, rikki, puhki ja poikki. Xenicalin aikoina muutuin ilmapalloksi, vaikka en syönyt rasvaa tai rasvaisia tuotteita. Muistan edelleen sen säryn vatsassa, mikä tuli, kun suolisto oli täynnä ilmaa...olo oli välillä niin hirveä, että piti mennä vessaan, yrittää piereskellä, mutta ainut aikaansaannos oli oksennus. Ja nyt sitä hirvitystä saa ilman reseptiä.

Hemmetin lumi, taas sitä tulee lisää. Ei kai tässä auta muu, kuin mennä lapion varteen...