Tekstit

Näytetään tunnisteella dieetti merkityt tekstit.

Ortoreksian partaalla ja vielä siitäkin yli

Tein taas ehkä päivän pahimman mokkeron. Menin tavaamaan keskustelupalstoja. Parissa otin osaakin jaarituksiin. Saaden varmaan osan porukasta pois tolaltaan. Samoin kuin itsenikin. Epäillyttävästi on enenevässä määrin alkanut tuntua siltä, että ihmisiltä on kadonnut tykkänään ote oman elämänsä reunasta. Ja nyt pudotaan sitten kovaa ja korkealta. Sekä sotketaan pää salaliittoteorioilla. Kun tässä reilun kymmenen vuoden aikana on todennut tehneensä kaikki mahdolliset virheet asian eli laihduttamisen tiimoilta, olenkin päättänyt pitää ns. vapaavuoden tai miten sen nyt muotoilisi, sapatin, tästä sapuskoinnistani. Keskusteluja selatessani huomasin ärtyväni JUURI NIISTÄ asioista, joita olen itsekin kysellyt. Ja juuri niistä virheistä, joita itsekin olen tehnyt. Liikaa yrittäminen ei kuulkaa toimi millään elämänsaralla. Oli sitten kyse -noh- aivan mistä tahansa. Vaikka marjanpoiminnasta. Harrastamisesta verenmaku suussa. Pitää nääs olla täydellinen! Kaikki onnistuu! Ei hätää. Mutta aivan pi...

Mitäpäs tässä! Vanhat kujeet ja muutama uusi.

Seurailen harvakseltaan erilaisia ruokajuttuja ties mistä. Oma harrastuneisuuteni ruokaan ja syömiseen on kyllä sen verran atavistista, että uuden opetteleminen on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Aikuisena opiskellessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse noudattaa mitään niin pilkulleen. Ensimmäinen, minkä jätin omaan arvoonsa, oli Viralliset ruokasuositukset. Pthyi. Seuraavaksi listalle tulivat diabeteshoitajan tolitukset, joita seurasivat ravitsemusterapeutin sössötykset. Satuin molempiin saamaan mahdollisimman tökeröt tapaukset. Anteeksi vaan. Sekä sen jälkeen marssin ulos yhtenä köytenä vaihtuvien "omalääkäreiden" vastaanotoilta. Kun hoito heittelehti kuin lastu lainehilla. Mikä taas torppasi oman terveyteni ylläpidon todella tehokkaasti. Ja mitä nyt kuuluu? Sanoisin, että hyvää. Pidin tässä viikon verran kovasti vastustamaani ruokapäikkyä. Enkä turhaan. Sanoisin, että kovin on jänskää tämä ravinnonsaantini. Tutkailin myös keväimellä, siinä helmikuun lopulla, labra-arvo...

Voi kauhistus, voikauhistus.

En taida sittenkään pulista mitään voista. Paitsi likiliippaavaa asiaa, että ovat jumalauta Oivariinin voirosenttia laskeneet 75%:n. Minulla on sellainen mielikuva, että ennen siinä askissa luki, että 80%. Tuo alkaa vaikuttaa jo makuun ja mitä suurimmassa määrin koostumukseen. Tottakai. Tietenkin joku heikkovoimainen hienohelma on narissut, että kun se on jääkaapista otettaessa niin kovaa.. Sais kerrankin kovaa ja tyytyisi kohtaloonsa: ottakoon rasian kaapista pikkusen aiemmin. Joo, se siitä. Huomasin vahingossa nielleeni 150g maksamakkaraa ja reilut 2,5rkl tomaattiketsuppia. Ohessa sain elimistööni mm. seuraavat tuotteet: Suomalaista porsaanlihaa, vettä, 22% suomalaista porsaanmaksaa, kamaraa, silavaa, suolaa (1,7%) sokeria , stabilointiaineita (E450, E451 = pentanatriumtrifosfaatti ja pentakaliumtrifosfaatti;Difosfaatit, Dinatriumdifosfaatti, trinatriumdifosfaatti, tetranatriumdifosfaatti, tetrakaliumdifosfaatti, dikalsiumfosfaatti ja kalsiumvetyfosfaatti eli joku näistä tai ...

Varpaillaan seisovan ruokakolmio ja etuajo-oikeutettu lautasmalli.

Kuva
(Toim. huom. Elekää helevetissä nouattako näitä meikäläisen elämäntapoja! Suatatte vahingossa jopa nauttija elämästänne! Oun jo ylj 50v. enkä ole vielä kuollu. Mutten toivo kovin pitkää vanhainkoti-ikääkään. Sannouvun irti kaekesta vastuusta, tämä on miun mieljpitteenj ja suan sen julukasta iha itte) Nyt ne tulivat eilen julki. Suositukset. Siis Suomalainen ruokaDIREKTIIVI . Suomessa kun sanotaan suositus niin tarkoitetaan jyrkkää lainomaista määräystä, jota kaikkien mahtikäskyllä pitää noudattaa sillä siunaamalla hetkellä, jolla se SUOSITUS julkistetaan. Minulla kun on runsaasti päässä vikaa, niin minä käsitän suosituksen niin, että se on ohje, muttei mitenkään pakota tekemään asiota sen mukaan, mitä suositellaan tehtäväksi. Paitsi tietysti jos on kyse todellisesta hengenmenon vaarasta: Älä työnnä rautanauloja sähköpistokkeeseen on jo sen luokan ohje, jota kannattaa noudattaa...! Siis suomeksi sanottuna, eilen julkistettu suositus tai lähinnä sen jälkeinen kommentointi on saanut ...

Ravintoon lisää ravintolisää

Suuri idolini Pöpis bloggasi tässä joku tovi sitten laihtumislupausten arvaamattomasta maailmasta. Tyyliin, että kun jätät iltakaljasi juomatta, niin laihdut 10kg ja pääset taivaaseen ilman passia. Tämä herätti minussa sekä hilpeyttä, sääliä että mietteitä. Hilpeyttä siksi, että päivittäinen iltakaljani loistaa taas poissaolollaan kuin uusikuu. Tiedät, että se on siellä vaikkei sitä näy. Sääliä niitä kaikkia tuhansia markkinamiehiä, -naisia ja -osastoja kohtaan, jotka verta hikoillen tekevät töitä panimoteollisuuden, pien- ja mikropanimoitten ja sen sellaisten puolesta, että palkka juoksisi kuin vierre. Mietteitä taas se, että samalla tavoin, mutta himpun verran käänteisesti käännellään ravintolisiäkin framille, kuin maamies siementä peltoon. Ei, älkää kuvitelkokaan, että aion nyt heittää seinään ravintolisäni ja vitamiinipillerini. Kunhan pohdiskelen mielikuvamarkkinoinnin jänskiä, tsykolookisia tolkuttomuuksia. Pöperöproffan blogautus kertoi poisjättämisen ihanasta autuudesta. Sam...

Lomaa itsestäni. Pääntyhjennysviikot. Tulppa irti kylpyammeesta. Outoa.

Viimeisestä sössötyksestäni onkin palanut aikaa ihan huolella. Nahka ei ole palanut. Paitsi broilerinnahka grillissä. Vaikka tänä vuonna onkin grillaus jäänyt vähemmälle harrastuneisuudelle. Olen viettänyt vähän niinkuin lomaa itsestäni ja tyhjennellyt paitsi vatsan kohdalla mollottavaa kerrostumaa, myös päätäni. Harvemmin sattuu, että kaikki tyhjenevät kerralla. Vinttiä on siivottu myös. Niin fyysistä, talomme sekavaa vinttiä kuin psyykkistäkin. Olen myös miettinyt tätä niinkutsuttua yksilönvapautta. Siis niitä sidonnaisuuksia, joihin jokapahinen sortuu elämänsä aikana ja haluaa kuvitella, että olisi vapaa. Mukavapaa. Vapautta ei vaan ole, eikä ole ikinä ollutkaan, kuin rippusia siitä, mitä ihminen itse kuvittelee vapaudeksi. Aamuaviisia särpiessäni sieltä pomppi silmille erilaisia uutiseksi väsättyjä asioita, kuten festivaalien jatkuminen, kolarisumia siellä täällä ja luksustuotteet. Arjen luksusta ja arjen säästöjä. Elopin kello ja luomuruisleipä ripirinnan. Kovaa teknologiaa kuo...

Kunnon everglades by night.

Suossa poljetaan. Kaikin puolin. Kuntoni on romahtanut alle kaikkien alimpien arvojen. Hyvä, kun jaksan läjässä pysyä. Lisäksi huomasin, että kumartelu, kävely, nostelu ja kirjoitteleminenkin käy huonommin kuin koskaan. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet. Suossa ollaan ja syvällä. Odotan kuitenkin, että josko tämä tästä vielä paranisi. Huomasin kuitenkin ilokseni sunnuntaina, että kuntoni kesti kuudensadan kilometrin autoilun ja viiden tunteroisen turnajaiset. Siis turnajaiset eivät ole nyt sanan varsinaisessa merkityksessä turnajaiset, vaan eräs hauska tapahtuma, johon kiiruhdimme paikalle. Sekä osallistumaan että yleisöksi. Jotain kummallista minussa on kyllä tapahtunut. Harkintakykyni ruokailun suhteen on palautumassa normaaliksi. Enää ei vedetä ihan koko kattilallista kerralla ja vielä jälkkäriksi puolikasta leipää tai muita sellaisia. Koska en ole oikein ollut makean ystävä, niin sitten suolaista onkin kulunut aivan saatanan tavalla. Oluen ystäväkin olen, ja si...

Canned health, instant wellness ja pure mua.

Hyvät ihmiset. Tänään pitäisi olla 14.5, kun laitoin tämän ajastuksella putkahtamaan simmujenne ulottuville. Että rokkenroll vaan, jos on joku muu päivä, kun tämä turahtaa tajuntaanne turhauttamaan. Äimistelin tässä vastaikään ilmoille roiskahtanutta, erään ns. luontaistuoteketjun lärpäkettä. Löysin hyvin vähän luontaista koko lehdykästä. Enempi oli väsättyä, värkättyä ja tekemällä tehtyä. Toki pistelen itsekin lisäravinnetta toisen seuraksi purnukoista, mutta silti. Luontaistuote, joka on kasattu erinäisestä määrästä keinotekoisia kemiallisia aineita tai käsitelty tunnistamattomaksi, on minun pienen mieleni mielestä ihan jotain muuta. Completely diffrent. Tabua, jauhetta, töhnää ja kauniita pakkauksia. Justiinsa. Sitten me hyväuskoiset, terveyttä nyt heti tavoittelevat ihmisparat menemme ja tyttösen suosituksesta ostamme puketin ja paketin ja pillerirasian, ja olemme aivan saatananpeetanan terveitä ja kauniita. Kaksi päivää. Ei auttanut pontius-venyttely eikä valuraudan heilauttel...

Kuivankälppeä jämädietti.

Kas, olemmekin jo Yrjön päivässä. Ottoviikko päättyy tänään. Ottoviikkohan alkaa Oton päivänä ja päättyy Yrjön päivään. Kirjaimellisesti. Ottoviikolla minulla olikin ooikein muheva vatsataudinryökäles riivaamassa raihnaista raatoani. En tuntenut itseäni mitenkään yleishyödyllisesti korkealentoiseksi oihkaistessani sohvan uumenissa oksennusämpärin kanssa. Sohvalta oli nopeampi kinkata vessanpytylle. Ennakoin nimittäin ruutan iskuja. Perän pärinällä show alkoikin. Olin tiistai iltana kuin ilmapallo. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Kovasti hajuhaittaa kotiin. Olisi jo siinä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että tästä ei hyvä heilu. Keskiviikko olikin sitten jo sitä itteensä. Aivan paska päivä. Edes ihmelääkkeet, jotka lupaavat lopettaa vatsan ylikierrokset eivät auttaneet. Paska juttu. Nyt kun olemme setvineen suolistoni vilkkaan toiminnan, joka teitä kiinnostaa ihan satasella, voimmekin siirtyä hämmästelemään keväimen ilmiöitä. Hirvittelin akkainlehtien nettisivujen kahlaamista ja into...

Valmishyvinvointia

Nykyinehmo se on kumma paketti. Siis kertakaikkiaan omituinen, ja vielä höpöttäjäkin. Pisnistä pitää tehdä, ihan joka asiasta. Varmaan ...jaa-a onhan se paskankeruukin jo tuotteistettu ja liiketoiminnaksi väännetty. Kaikensorttista könzänkeruuautoa sukkuloi, pyörii ja rullailee ympäri ämpäri. Ei kuulkaa kukaan enää huku paskaan, ei. Vaikka yrittäisi. Viimelopuksi tehdään poliisitutkinta, että minnekäs ne ravintolan paistorasvat oikein kipattiinkaan. Eli pollariparat joutuvat aina tonkimaan paskaa, vaikka mitä muuta toivoisivatkin tekevänsä. No, se näistä paskapuheista. Sen sijaan on alkanut viimeisen kymmenen vuoden sisällä vilahtelemaan lehdissä ja ties missä muualla "valmentajia". Ja "valmentaja" -termin eteen on liitetty kutakin alaa sivuava etuliite. Terveysvalmentaja, kuntovalmentaja, ravintovalmentaja, ravitsemusvalmentaja, alivalmentaja, elämäntaitovalmentaja, valmennusvalmentaja, varastovalmentaja, sijoitusvalmentaja, yövalmentaja, valmentajantaitovalmenta...

Överit ilman lisiä

Tässä taas on netintäydeltä ollut kommenttia, mielipidettä, mututuntumaa ja paljon muuta hupaisaa, ihan vaan kaikkinaisten lehtijuttujen tiimoilta. Joista nyt oli Hesarin rasvajuttu viimeisin simmuihini takertunut. Siinä oli ihan hyviäkin puolia, sillä ilman rasvaa eivät rasvaliukoiset vitamiinit imeydy kroppaan. Ja onhan sekin totta, että rasvainen ruoka on paremman makuista, paremmalla koostumuksella varustettua ja helpommin käsiteltävää, kuin rasvaton ja kuivankälppeä ruoake, johon on lisätty rasvan tilalle aivan jotain muuta. Että maku säilyisi mukamas samana kuin rasvalla tehtynä. Onko järkeä? Onko? Ei minun mielestäni. Sillä hissukseen minusta on tämän taipaleeni aikana kehkeytynyt kriittinen kuluttaja, joka haluaa suuhunsa pistää mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa. Tartarpihvit ovatkin herkullisia... Mutta, se mikä minua on häirinnyt kaiken aikaa, on tämä överiksi meneminen. Överiksi pistetään niin lisäaineiden välttäminen, rasvankammoaminen, karppaaminen, bikinikuntoon p...

Auringossa hanget hohtaa. Tosielämän tantereilla.

Joo, niinhän se usein tähän vuodenaikaan on, että aurinko jos vallan sattuu paistamaan, niin takuulla helottaa silmiin. Siitähän ei pääse mihinkään. Ja kaltaiseni kehnoilla näkemäelimillä varustetut, usein joutuvat turvautumaan aurikolaseihin vahvuuksilla. Eli siis värjättyihin silmälaseihin. Olisin ottanut polarisoidut, jos olisivat olleet ihmismäisen hintaiset. Loistavaa. Ei kun hillitsevää. Tässä lentsua parannellessa tulee mieleen kaikkinaisia kummallisuuksia. Mm. se, miten porukka mainostaa, ettei ole lentsun lentsua ollut sitten Suuren Pohjan sodan, kun alkoivat napostella tiettyjä pillereitä. On kaikensorttisia aakkosvitamiineja, lisäravinteita, mössöjä, ruokia ja mausteita. Mainoslause on usein, hölmistyttävän usein samanlainen: "Sen jälkeen kun aloitin mössö ARGH:N syönnin kokopäivälinjalla, ei minulla ole ollut yhtään flunssaa!". Ja koskahan mahtoi aloittaa? Toissapäivänä. Ja mitähän hän todellisuudessa syö? Selluloosaa. Ja miksihän tämä vatipää mahtaa tuota maino...

JUURESHAASTE osa nauris, nauris naamaan nakkaa!

Kun tässä on tullut elämän varrella keräiltyjä repsettejä muutaman pienen keittokirjan verran, niin ammensin niiden uumenista intialaisittain väsättyä evästä. Nauris on uskomattoman monipuolinen juures. Maultaan juuri sopivan mieto, ja suomalaisen ruokakulttuurin unohdettu sankari. Helpommin ja nopeammin satoa tuottava peruna pyyhkäisi nauriin suomalaisten ruokamaailmankartalta melko nopeassa tahdissa. Voisin väittää, että melkein kaikkia ruokia, joissa käytetään perunaa, voidaan valmistaa myös nauriista. Ja aika paljon olisin valmis korvaamaankin. Maukkaampi nauris on kuin peruna! Mutta asiaan, virkkasin curryä ja muuta herkkua. Helppoja ja nopeita. Syntyy tumpelommaltakin ruokamatkailijalta! MASALA PORIYAL eli mausteiset nauriit neljälle, valmista alle puolen tunnin! ½kg nauriita kuorittuna ja kuutioituna reiluiksi kuutioiksi 2 isoa sipulia pilkottuna 2 tomaattia pilkkeinä 1 tl valkosipulimurskaa 1 tl inkivääritahnaa 2 vihreää chiliä silputtuna 1 tl tummaa sokeria 1 ...

Öylättidieetin plussat ja miinukset.

Pitkin viikkoa on tupsahdellut silmille kaikenlaista nanoon viittaavaa. Ravintoaineista ja niiden pilkkomisesta ja paljon muista minimalistisen pienestä. Samoin enenevässä määrin aletaan taas rakentaa listoja eniten lihottavasta, eniten laihduttavasta, eniten terveellisestä ja eniten pahasta ruoasta ja liikunnasta. Oikein henkeä nostatetaan loitsuin ja rummunlyönnein. Näin se on nähtävä. Varsinkin kun on kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy hengissä pysymiseen ja eloonjäämiseen. Syömisestä, ruoansaannista, ravinnosta. Niistähän sitä eletään eikä pelkästään pyhästähengestä. Tosin olen tavannut heitäkin, jotka ovat yrittäneet. Huonolla menestyksellä. Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa s...

Överiksi menee.

Facebookissa hihittelinkin jo leipäkonsulentin kirpakoita kommentteja. En kyllä tajua. Noh, ei kuulu kyllä toimenkuvaankaan. Oli nimittäin silviisii, että tormasin paikalle, kun tämä liepuskaihme edusti paikallisliikkeessä leipämerkillisyyksiä. Ja siitä se sitten alkoi. Ihmettelin siinä aikani vähähiilihydraattisen leivän sisuksia, että mitä siihen oli keksitty työntää. Ei hattumpaa sisikuntaa. Entuudestaan tiesin, että miltä kyseinen pahvin ja pesusienen risteytys maistuu. Ei ole meikäläisen suun mukaista. Ja limpuntyrkyttäjä vienosti siinä kujerteli, että siinä on nyt leipä, joka sopii vähähiilihydraattisille. Minä täräytin oitis vyön alle, että mihin se VHH-syöjä leipää tarvitsee? Oitis veti vastapalloon näkkärinero, että moni on sanonut, että kun on kolme viikkoa syönyt munakasta aamupalaksi, niin alkaa kyllästyttää. Minä epäilin, että kait sitä muitakin aamupalavaihtoehtoja on kuin munakas! Tästä tämä leipäorja riemastui, ja sanoi, että monelle korkeista verensokereista kärsivil...

Umami, kitkerä ja karvas sekä pari muuta samankaltaista.

Sitä on taas kevättulvaa virrannut paikallisessa Mississipissä ihan kiitettävästi edellisestä postauksestani. On vaan sen verran ollut pollassani yli-, ali- ja tyhjäkäyntiä sekä migreenin muodossa että monessa muussakin, ettei ole oikein ottanut tuulta alleen tämä naputtelu, edes puutarhaus ei ole tässä oikein onnistunut viime päivinä. Noh, galsaahan sitä on ollutkin eikä galsassa kelissä paljon huvita mikään. Eritoten, jos on vielä matalapainetta ja pilvistä. Ohut yläpilvi menettelee vielä. Jaa, minä taas eksyn aiheesta. Tai siis aiheettomuudesta. Tässä olen viime päivinä yrittänyt sisäistää asioita lukemalla. Posti on kantanut autonjouset natisten minulle uusia oppaita, luettavaa ja kahlattavaa. Olen tutustunut niiden välityksellä uusiin maailmoihin, kuten esimerkiksi erilaisiin tyyppeihin. Heh, heleppoa kuin heinänteko. Sanoisin, ettei ollenkaan. Olen kyllä nopea lukemaan ja nopea sisäistämään, mutta muutama asia aina jää kaihertamaan tuonne mielen reunoille. Ja nyt ne aiheuttivat...

Olipa kerran ja vielä toisenkin kerran.

Edellinen postaukseni ei käsitellyt oikein mitään. Tai sitäkään. Vähän diibadaabaa ja viilailua. Eikä mitään sen järjellisempää. Ei tule käsittelemään tämäkään. Ei siis niin kerrassaan mitään. Tai varmaan jotain. Satuilen omaksi huvikseni ja teidän harmiksenne tässä ihan mitä sattuu. Toisiin saattaa jopa sattuakin. Ainakin tapahtuu. Jossain jotain, ja uutisoidaan sitten raflaavasti että "Suomalaisille sattuu ja tapahtuu! Mitäs läksivät!". Noin. Tulihan sekin taas sanottua. Otsikoinnin sietämätön vetovoima. Vaikka juttu olisi kuolettavan tylsä, niin jos otsikko on kohillaan, niin pakkohan se on lukea. Tai ostaa lehti. Veispuukissa julistin, että lopetan vaalikeskustelun. Loppu! Noin. Mitä, eikö se sana kuulu sinne Hämeeseen?! Vaalit meni jo ja keskustelu loppui nyt. Piste. Pääsiäinen tulee meidän kaikkien suureksi riemuksi tänä vuonna vähän myöhemmin. Ja talvi päätti viipyä tänä vuonna vähän myöhempään täällä meillä. Ettei vaan pääsiäisenä olisi narsissit omassa pihassa kukk...