keskiviikko 15. elokuuta 2012

Lomaa itsestäni. Pääntyhjennysviikot. Tulppa irti kylpyammeesta. Outoa.

Viimeisestä sössötyksestäni onkin palanut aikaa ihan huolella. Nahka ei ole palanut. Paitsi broilerinnahka grillissä. Vaikka tänä vuonna onkin grillaus jäänyt vähemmälle harrastuneisuudelle.
Olen viettänyt vähän niinkuin lomaa itsestäni ja tyhjennellyt paitsi vatsan kohdalla mollottavaa kerrostumaa, myös päätäni. Harvemmin sattuu, että kaikki tyhjenevät kerralla. Vinttiä on siivottu myös. Niin fyysistä, talomme sekavaa vinttiä kuin psyykkistäkin.

Olen myös miettinyt tätä niinkutsuttua yksilönvapautta. Siis niitä sidonnaisuuksia, joihin jokapahinen sortuu elämänsä aikana ja haluaa kuvitella, että olisi vapaa. Mukavapaa. Vapautta ei vaan ole, eikä ole ikinä ollutkaan, kuin rippusia siitä, mitä ihminen itse kuvittelee vapaudeksi. Aamuaviisia särpiessäni sieltä pomppi silmille erilaisia uutiseksi väsättyjä asioita, kuten festivaalien jatkuminen, kolarisumia siellä täällä ja luksustuotteet. Arjen luksusta ja arjen säästöjä. Elopin kello ja luomuruisleipä ripirinnan. Kovaa teknologiaa kuorissa ja ekofillarin bamburunko. Näyttää pahasti siltä, että todelliseen vapauteen oletetaan tarvittavan tukuittain rahaa, jota käytellä kaikkiin kivoihin tuotteisiin ja yksityisyyden säilyttämiseen. Siihen ei köyhällä ole varaa.

Viime aikoina olen ollut myös odottavalla kannalla. Odottelen lääkkeeni korvattavuuspäätöstä. Ja olen huomannut myös sen, että olen täysin järjestelmän orja. Olen sitä ollut aina, kuten jokainen suomalainen. Viranomaistahot yksin ja yhdessä pitävät kyllä huolen siitä, että ikinä et voi tuntea itseäsi vapaaksi, jos ja kun sinulla ei ole siihen varallisuutta. Vaikka varakaskin ihminen on järjestelmän tarkkailussa, niin huomattavasti helpompi on ostaa näennäisvapautta, kuin sen, jolla rahaa ei ole, tai se tulee yhteiskunnan kustantamana. Ei voi lähteä ulkomaanlomalle tai ylipäätään lomalle, kuin viikoksi. Että olisi käytettävissä. Käytettävissä mihin, sitä en tiedä, koska Suomessa ei kohta ole minkäänlaisia työpaikkoja, joihin voisi työllistyä. Vai pitääkö joka viikko lähettää eteenpäin viidestä kymmeneen työhakemusta työpaikkoihin, joita ei voi saada, jotta täyttäisi viranomaisten odotukset. Suomessa vaan ei kertakaikkiaan ole enää työtä, jota voisi saada, varsinkin, jos on vajaakuntoinen.

Toinen on tämä syömisen hysterisoiminen. Olen seurannut muunmuassa Facebookissa lainehtivia erisorttisia ravitsemus-, ruoka- ja syömiskeskusteluja. Osassa on selkeästi aivan tolkuttomuuksiin menevää hysterianpoikasta. Milloin demonit loistavat paketin kyljessä, milloin taas lisäravinnepurtilon sisälmysluettelossa. Milloin käsittelemätön ruoka on must, ja toisinaan kuitenkin teollisesti valmistettu turvallisempaa, kuin kotikeittiössä keitetty. Ei maalaisjärjenhäivääkään. Viimeismmät iskut on löydettävissä päivittäin jonkin iltapäivälehden terveys-, ruoka- ja elämäntaitosivuilta. Sekä ko. lehtien blogeista, joissa kommentoi kirjava joukko ja likainen tusina eri tavoi maailmantuskan kokevia enempivähempi julkkiksia. Vähän niinkuin vetisessä puurossa lillivät voisilmän rippeet.

Kananmunien terveellisyydesta kohistaan ja puhistaan tämän tuosta. Samoin lihan ja kasvisten. Sen kaiken, millä ihmisen pitäisi elää vanhaksi. Miksi. Miksi pitäisi elää vanhaksi, jos ei kerran ole vanhustenhoitoon panostaa rahaa. Ja jos ei ole rahaa, ei ole hoitajiakaan. Ja auta armias, jos menet sanomaan jollekin, että viini maistuu ja käy pyydykseen. Silloin alkaa riehuminen, että juoppo. Ja kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Kun olet kerran saanut papereihin vähän alkoholin liikakäyttöön viittaavankaan lausunnon tai maininnan, niin sen perästä olet aina juoppo. Vaikka edellisen kerran olisit vetäissyt huikat alttarilla. Ehtoolliskalkista.

Suomalaisessa viranomaisessa on paha vika, se yrittää todistella koko ajan, että suomalainen kansalainen on lintsari, huijari ja juoppo, jolla ei ole pienintäkään halua ja tarkoitusta työllistää itseään verovarojen turvaamiseksi. Huomioimatta eräitä pikkuseikkoja. Terveys tulee kärjessä. Jos on todellakin romuna ja rikki, niin papereista lukien lyödään leima, että terve ja työkykyinen. Vaikka proteesi hankaa polvesta ja tekonivel on asennettu väärin päin. Toinen käsi puuttuu ja kaihileikkaus on vienyt näön. Niin eikun kouluavustajaksi, konepuusepäksi tai torimummuksi, kyllähän meiltä tämä käy. Ehkä kävi vielä 60 vuotta sitten. Neuvostoliitossa.

Mitä ruokaan tulee, niin edelleenkin pidän enemmän perusraaka-aineiden valitsemisesta kaupan tiskeiltä, hyllyiltä ja massoista. Ostan kotimaista mahdollisuuksien mukaan. Kotimaisia ananaita ja passioonihetelmiä on hankala saada. Ja mustikoita. Niitä ei ole tuossa lähimetsässä edes rastaille. Kiitos ahkerat marjanryöstäjät. Me vakioasukkaat ja mökkiläiset jäimme pakastemustikoiden varaan, koska keksitte tulla tänne vähän helpommille apajille. Tuhositte samalla neljä linnunpesää, joissa oli pesäpoikaset. Siitä ei lehdissä kirjoitella. Ja jätitte jälkeenne sekä säilyketölkkejä että selkeää ihmispaskaa. No, paska on maatuva luonnonvara, muovi ja säilyketölkit eivät. Mutta mielummin minä säilyketölkkiin kompuroin, kuin paskakasaan.

Mitäpäs minulla oli vielä. Nälkä. Se on niin ihana tekosyy. Tosin tämän aamuinen nälkä tyrmättiin kupillisella ab-jogurttia ilman mausteita. Ihan luonnollista jogurttia ja hyvää. Alle ruokalusikallinen kookosöljyä, josta saa pesuvoimaa. Sekä rivakka kourallinen lääkkeitä. Verensokerinmittaus ja runsas annos maitokahvia. Pieniä rullalle kierrettyjä salaatinlehtiä lehdenluvun aikana rouskittavaksi. Menen päikkäreille, sillä tästähän tuli rasittava jollotus. Sekä kirjoittajalle että lukijalle.
Lähetä kommentti