tiistai 29. syyskuuta 2009

Tyyppilaihduttajia ja laihduttajatyyppejä

Meitä kun on moneen junaan ja osa jää asemalle. Niistä jotka kylkkäsevät resiinalla perässä ei taida juuri jäädä muisteltavaa...

Mutta astialle.

Ihmiset, joilla on painon kanssa ongelmaa, ainakin muiden mielestä, saavat usein kuulla ”hyväntahtoisia” huomautteluja painostaan. ”Voi, kyllä sinunkin kannattaisi liittyä XXKLUBIIN, siellä on niin hienoja painonhallinnan ohjelmia…” ”Eipä olla nähty aikoihin, ja sinä sen kun komistut!” ”Vuodet kuluu, sinä et näytä kuluvan…” Entäs sitten? Mitä jos onkin kolmesta viiteen kiloon tullutkin painonlisää, se ei terveyttä vielä uhkaa. Mutta sitten kun puhutaan lukemasta kolmekymmentä – viisikymmentä kiloa…alkaa olla jo riskaabelia kaikin puolin. Minä tiedän. Ja kukaan ei ole niin hyvä selittämään, kuin tämä painonsa vartija itse. Huom. olen käyttänyt itse lähes kaikkia selityksiä! :P Ääliö minä...

Eräitä tyyppejä:

HIDAS AINEENVAIHDUNTA

Tämä tyyppi selittää ylikilonsa poikkeuksetta sillä, että hänellä on hidas aineenvaihdunta. Mikään ei toimi, niin kuin normaalilla yksilöllä. Verikin kiertää hitaammin…Kaikki, minkä suuhunsa laittaa muuttuu lihaksi. Vessassa käydään ehken joka toinen viikko. Jos silloinkaan. Kuulemma. Käske menemään lääkäriin. Ettei vaan saa mitään myrkytystä.

EN SYÖ JUURI MITÄÄN

Kyseinen tyyppi ei syö omasta mielestään juuri lainkaan. Vaikka joka kerran, kun sattuu näkösälle, niin aina on jotain evästä hyppysissä, hampaissa tai vähintään taskusta kaivetaan esille. Leuat käyvät kuin sivuleikkurin terä. Eikä kyse ole purukumista, kun on muruja rinnuksilla.

PAINAVAT LUUT

Oletteko te koskaan törmänneet ihmiseen, joka näyttää lähinnä neanderthalin ihmiseltä? Siis jykevät kulmakaaret jne. ? Ettekö? Mutta! Useimmat ”tukevat” ihmiset väittävät kuitenkin, että heillä on painavat luut. Kyllä röntgen näyttää…

LIHAS PAINAA ENEMMÄN KUIN LÄSKI

Vatsa edellä etenevä vanhempi/nuorempi henkilöitymä väittää aika usein, että lihashan se tässä painaa. Tiukkaa lihaa. Juu. Kyllä, kyllä. Pullisteleva henkilö saattaa kirkkain silmin, kolmoisleuka tutisten väittää, että hän treenaa niin jukelisti, että! Treenaaminen saattaa kohdistua kyllä enimmäkseen kaljakopan/viinakassin kanniskeluun ja oikean käden ojentajan treenaamiseen. Tai sitten kaupasta mähkäämisen kanniskeluun. Kassissa on siis sitten ihan kaikkea suklaasta ties mihin. Mutta millään ei näe niin hyvin kuin silmällä!

MINÄ SYÖN VAIN KEVYTTUOTTEITA

Tämä on se surkein ja onnettomin vaihtoehto. ”Minä syön vain kevyttä” niin kevyttä, että pöytään saa naulata. Kieltäytymys suorastaan paistaa kasvoilta! Mutta ne määrät, ne määrät. Voi kauhistuksen kaninkoppi. Kun kauppakassi tuodaan kotiin kuorma-autolla…!

Nämähän ovat siis todella karrikoituja ja väkisin väännettyjä tyyppejä. Ei kai tälläisiä todellisuudessa ole! Tarkkailkaapa ympäristöänne. Lykkistä!

maanantai 28. syyskuuta 2009

Vaaka, tuo ihmeiden ihme.

Vau. Olen siis kiusannut tuota vaa'aksi kutsuttua peliä. Ja askeltanut sillä kuin stepperillä.
En nimittäin uskonut simmujani. Piti hieraista, kakkulat päästä riisuttuani, okuläärejäni useampaan kertaan. Painonvihulainen ei kaikesta huolimatta ole noussut. Kaikista mahdollisista ja mahdottomista repsahduksistani huolimatta. Ei ole kyllä laskenutkaan. Mikä ei niin positiivarillista ole. Mutten huolestu, ihan vielä.

Kesä on mennyt kohisten, siis silläviisiin, että paino on nyt sama kuin kesäkuun puolivälin paikkeilla, jolloin se taisi olla alhaisimmillaan. Siis siitä näkövinkkelistä, että olen viimeksi painanut saman verran viitisen vuotta sitten...! Ja siihen se paino on nyt sitten ankkuroitunutkin kuin paska Junttilan tuvan seinään. Mutta sekään ei minua masenna, ei toki! Sillä tämänhän kuulemma pitää kuulua kuvioon.

Mutta mitäs tykkäätte tästä: sokerihumalaa seuraa armoton hiilihydraattikrapula. Siihen liittyy todellakin samoja oireita, kuin kanuunassa, krapulassa, kankkusessa, kenosessa, kankaisessa, dagenefterissä...päätä särkee, turvottaa, on pahoinvointia ja väsymystä. Perkele. Olen elänyt kankkusessa siis vuosikausia, tietämättä sitä itse!

Rävelsin tänään kotiin tullessani kaikki kaapit läpi. Etsiskelin syötäväksi kelpaavaa ainetta. En löytänyt. Ennenkuin porauduin pakastimen uumeniin. Raastoin nälissäni sieltä kappaleen possua. Pistelin siitä biitin pohjattomaan kitaani. En jaksanut paljoa, vaan keittiön pöydän alla vaanivat koiraeläimet saivat taas muutaman makoisan suupalan nekin.

Minua riivaa nyt jonkinsortin "kylläisyys" -tauti. Kun en tikullakaan koske tätänykyä hiilihydraattipitoiseen ruokaan, saati näihin ruoakkeisiin, joissa hyvin monissa lukee "kevyt". Ja joissa on puolitoistakertaisesti hiilihydraattia "normaaliin" verrattuna. Samoin olen alkanut kartella kaikkia leikkeleitä, joiden ainesosaluettelossa on a) glukoosi b) hydrolysoitu tärkkelys tai muu sokeriin/tärkkelykseen viitaava. Mitä helvettiä tekee kinkussa annos sokeria?! Kun tärkkelys muuttuu elimistössä sokeriksi. Ihan totta. Sen huomaan justiinsa, kun mittaan ruoan jälkeisen verensokurini. Raasteiden ja vihannesten kanssa ei ihan niin upeisiin lukemiin päästä (siis minä en ole päässyt) kuin pastan, perunan ja viljatuotteiden kanssa.

Sen olen huomannut, että vatsani on rauhoittunut. Entisten ilmavaivojen sijasta ei ole vaivoja lainkaan. Noh, tietysti oli, kun vetäisin reippaamman annoksen sieniä! Uskomatonta, miten paljon mahtuukaan ilmaa suolistoon. Mutta se oli ohimenevä vaiva.

Taidan mennä laatimaan aamuksi jonkun sortin aamupalaa, kun en sitä kuitenkaan aamulla jaksa (lue: viitsi) tehdä. Hapankaali taitaisi olla kova sana, vähän munakokkeliakin, ehkä. Mutta tuoremehu, nou vei. Jollen halua nukahtaa rattiin työmatkalla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Rivakka hapankaaliyllätys

Eilen kauppaliikkeestä hankkimani porsaanneljänneksen puolikas on nyt uunihaudutettu uuteen uskoon ja toivoon. Aamuseksi pistelinkin siitä hyvän limpin ja hapankaalin kera. Suoritin uuden nautiskelusession vähän pienemmällä lihamäärällä, mutta suuremmalla määrällä hapankaalia.

Olen siis koukussa hapankaaliin. On se ainakin terveellisempää kuin peruna. Keitinperunoissa tuskin on vitamiineja tallella, kuten ravitsemusasiantuntijat väittävät kaikenaikaa. Ja sitäpaitsi: kaali maksoi tuolla ostoshelvetissä 0.29 egee kilo, joten vitamiinipommissa ei paljon hinta haittaa. Kototekoinen hapankaali on herkkua sekin! Tehty on. Vaan ei tänä vuonna. Hapankaaliämpäri säilyi kivasti silloisen asumukseni viileäkaapissa.

Käyntiin roihahtanut rasvaverokeskustelu aiheutti minussa pahan käymistilan. Kun nykypäivänä on aivan sairaan vaikeata löytää kunnollisia ruokatarvikkeita, niin siihen kun vielä lykätään rasvavero päälle, niin vot! Hallinnoiva entiteettini ratkesi jälleen tupakanpirun valtaan. Hyvä, ettei ryyppäämään. Tosin kaikista addiktioista kerralla, flunssan varjolla eroon pyrkiminen ei ole oikein hyvä juttu. Näinhän siinä sitten käy. Yksi kunnollinen tunnekuohu ja kessua palaa askikaupalla (lat.huom. ei nyt sentään!).

Kaipaan edelleen pikkuliikkeitä. Nämä isot kauppakeskukset voisi mielestäni muuttaa loistavaksi kokoelmaksi tuottajamyyntejä. Kun kävelet sisään, niin heti voisit istahtaa vaikkapa suutarin ja kahvilan risteytykseen, jossa kenkäsi tai laukunhihna korjattaisiin, tai nahkavyöhösi napsautettaisiin pari lisäreikää...tuolla taustalla olisi "Paavon Vihannesaitta", josta saisi tuoreita, kotimaisia, lähellä tuotettuja vihanneksia jokaiseen makuun. "Pieni Parsakauppa" markkinoisi maailmanihmeitä, parsaa joka muodossaan ja sen yhteydessä olisi herkkuravintola. "Raavas Lihamies" leikkaisi ja jauhaisi jokaiselle sopivan palan tai lihasekoituksen juuri siitä palasesta, jonka valkkaisi ihan itse. Luomunautaa, laidunlihaa, pihattosonnia...pikkupossuja, sikatuotteita, possunläskiä! "Kolottava Kahvihammas" tarjoilisi perinteistä kahvilatunnelmaa. Ulkomaanelävienkin herkkuja olisi saatavilla, tietenkin "Siirtomaatavaroita" lukisi kaupan kyltissä, vanhaan malliin!

Mikä merkitys työllisyydelle? Mikä merkitys verotukselle? Maataloudelle? Olen sitä mieltä, että iso merkitys. Mutta ei, suomalainen menee, kuin pässi narussa. Vähänkään valtavirrasta poikkeavaa katsotaan kuin lehmä uutta porttia. Ja pamautetaan ohtaan hullun leima. Mutta jotkut ovat leipänsä höhlältä kuulostavilla ideoilla tienanneetkin. Esimerkkejä on runsaasti.

Suomessa kyllä vedotaan kaikenhelvetin direktiiveihin, eikä varmaan tule ikinäkoskaan mahdolliseksi se, että tuossa kävelymatkan päässä olisi kylän teurastamo, leipomo, panimo, ravintola ja kauppa. Ja siitä kaupasta saisi alkoholipitoiset juomatkin.

Muttei auta, kuin nyyhkiä. Olen vaan niin täynänsä tätä holhoamista ja holhousmalleja, että leiriydyn kohta jonnekin huutamaan!

Läskiä lotinaa...! *prkl*

No tässä: http://laihdu.wordpress.com/2009/09/23/ala-aanesta-kataista/

Perkele. En asiaa paremmin ilmaise. Poliittinen kannanottoni tulikin otsikossa, tuo *prkl*. Ja se on ymmärrettävä juuri noin. Harvoin sorrun politikointiin, mutta kun sorrun, olen kolmessa minuutissa jossain ehdokkaana ja menossa ties mihin valtuustoon, hallintoneuvostoon tai lautakuntaan. Nyt pois se minusta...ainakin joksikin aikaa.

Lahdu! on ottanut Varpun suulla nyt rasvapoliittisen kannanoton, ja ystävämme/kylänmiehemme muokkaamalla kommentilla. Kommentti on luettavissa myös hiilaritietoiset.net -sivuilla.

Jatkan aiheesta, jahka vähän rauhoitun. Olen meinaan sen verran kireällä, jo pelkästään flunssaisuuteni takia, että ei meinaa eteensä nähdä. Ylös, ulos ja yskimään. Palaan astialle.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Lyhyt möläys ja linkki.

Hemmetti! Lukekaapas tämä!
Kaveri on aivan samoilla linjoilla kuin minäkin.

http://aviisi.fi/artikkeli/?num=11/2009&id=9f07683#k4ab8b41228f4a

Verkkolehti Aviisi on tämän tiedon julkistanut.

Olemisen sietämätön monimutkaisuus.

Tässä kun olen jaaritellut taukoamatta näistä ruokavalinnoista ja muusta ihmisen käynnissä pitävästä, niin pitäisikö kiinnittää huomiota myöskin sen elämän laatuun, jonka ylläpitämiseksi syömme?

Tarkoitan tällä sitä, että stressi luo oivat puitteet ensin pikku lipsukkeille, ja sen jälkeen vähän isommille harha-askelille. Pyhät päätökset sortuvat uudelleen ja uudelleen stressin suohon. Onko tuttua? Minkäköhän takia?

Onko työpaineita? Vai onko sinulla työ, joka on kiehtovaa, luovaa ja kiinnostavaa, vie mennessään jokaisena työskentelypäivänä ja palaat kotiisi virkistyneenä? Normaalivastaus taitaa olla, että työ on ihan v***n tylsää, sitä ei jaksaisi kahta päivää kauempaa ja lisäksi pitää vielä hoitaa ostokset ja ruoanlaitto, kun liiton toinen puoli tekee vielä pidempää päivää, korvauksetta. Vai ehkäpä vastauksena on, että en menisi enää päiväksikään tuohon hiillostuslaitokseen, sillä olen jo pomojen hampaissa...?

Tästä sitten kun lähtee ruokaostoksille, olotila on jo valmiiksi kallellaan isommankin sairasloman aikaan saamiseksi, niin onko ihme, että altaista haalii kärryihinsä helppoa, nopeaa, valmista ja kaikilla lisäaineilla?? Onko?

Minulle on tässä herännyt kysymys, että miksi työ hallitsee ihmisen elämää eikä päin vastoin? Tuntuu, että suuri osa suomalaisista suorittaa ja suorittaa ja pomo-osasto myhäilee. Ruoska heiluu, ja paska suorastaan virtaa alaspäin. Kun olen seurannut, miten työelämä on muuttunut viimeisten vuosien aikana, niin on perin selvää, että työ haukkaa liian suuren osan elämästä. Harrastukset ja perhe ovat sivuseikka, kunhan olet vaan tuottava yksikkö, jonkun hemmetin koneen osa. Jos et tuota, olet poissa sairauden vuoksi tai kapinoit valtavirtaa vastaan, olet luuseri, josta pitää hetimiten päästä eroon. Tämä on taivahan tosi.

Ja sen jälkeen ihmetellemme, että miksiköhän sitä lihoo? Kun ei enää jaksa mennä minnekkään harrastamaan ja ainoa harrastus on hiilihydraatti&rasvapitoisen korvikeruoan (comfort food)syöminen television ääressä. Masentavaa!!

No, mutta: asiolle voi ja pitää tehdä jotain. Edes muuttaa syömisensä suuntaa, siitäkin jo saa harrastuksen ja on ihan toinen fiilis suunnitella, mitä monttuunsa heittelee! Kun tietää, että olotila paranee ja pikkukrempat ovat poissa. Ruoka on myös lääke. :)

Menenkin tästä lääkitsemään itseäni, kesäkurpitsavoikkari ja paljon aiolia päälle.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Pimeää menoa ja paskaruokaa...!

Tämä on viideskymmenes jaaritukseni tähän ajatusten jatkumoon, jolla ei ole päätä ei häntää. Ei tunnu alkavan mistään eikä loppua näytä tulevan, ellen nyykähdä tähän koneeni ääreen pää näppiksellä. Jota varmaan joku toivookin, että en toistaisi itseäni. Toistaiseksi ko. helpotusta ei ole näkösällä.

Olen availlut silmiäni jälleen tämän nykyisen kaltaisen syömäpolitiikan mallista. Alkaa vaikuttaa, että voiton maksimoinnilla on sormensa pelissä ja vähän muuallakin. Tämän laukaisi uutinen kevytmargariinien jos ei suorastaan mystillisestä myrkyllisyydestä niin vähintäänkin terveydelle haitallisuudesta. Mitä muuta lisäaineidenkyllästämät "kevyttuotteet" voivat olla? Kun kermakkeet sisältävät ties mitä aineita, että niihin saadaan kerman suutuntuma, niin rasvaan voidaan näämmäs lisätä kovetettuja rasvoja, siksi, että a) jonnekinhan ne pitää hukata b) lienevät halvempien ainesosien joukossa. Ja tämän jälkeen pannaan tälle "kevyt" -alkuiselle tuotteelle hintaa vähintään kolmannes enemmän, kuin ns. normaalille tuotteelle.

Nyt kun olen joutunut jatkuvasti tarkkailemaan enempi vähempi hiilihydraattien määriä ja sen myötä myös hieman lisäaineita, joita kitusestani alas soljuu, niin olen tullut siihen tulokseen, että meitä huijataan joka askeleella. Kiitos, Petos Lautasella -kirjan.

Samoin ihmettelen ihan tässä itsekseni sitä, että mitähän siihen sanottaisiin, jos vaikka borrelioosia hoidettaisiin niin, että laitettaisiin punkkeja puremaan ihmistä yhä uudelleen? Näinhän toimitaan "sokeritautisten" kanssa. Syö hiilihydraatteja, niin paranet?! Että mitä että??? Kun enää ei diabeetikon hoitosuosituksissa ole tätä vaihtoehtoa, että hiilihydraattien määrää vähennettäisiin, niin paha kurki, lisää lääkkeitä, lisää inskaa, enemmän, vahvempaa, syvemmälle! Mitenhän tämä päättyy? Huonosti veikkaan ma. Kun Dkakkosesta kärsivät jo lapsetkin. Ennen D2 oli "vanhuusiän sokeritauti".

Ostin tässä taannoin pienen tuottajan tekemää lammasmakkaraa. Ja vähän muutakin tuottajan tekemää herkkua. Ennen en olisi tutkaillut tuoteselostetta ihan niin tarkkaan. Nytpä katsoin: Glutamaattia, Glukoosia ja varmaan jotain muutakin G-alkuista E-sarjan lisäainetta löytyi. Minun mielestäni EG -indeksi olisi paikallaan! Siis sellainen tiivistelmä, että tuote ei sisällä edes sallittuja lisäaineita. :) Vaan kaikkea saisi tuoreena ja läheltä. Mutta nykypäivän ideaparkostoshelvettipolitiikkaan eivät mahdu pienet lähileipomot, myllyt, makkarantekijät, kinkunpaistajat, teurastajat eikä juuri muukaan, mikä oli normi vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Oli kivijalkakauppoja, lihakauppoja, juustopuoteja ja paljon muuta ihanaa! Tuore leipä lisäaineettomista täysjyväjauhoista taatusti ärsyttäisi vähemmän kuin teollinen lisäainekoosteinen viritelmä. Tosin tähän on todettava, etten kykene tämän hiilihydraattiallergiani vuoksi vetelemään viljatuotteita missään muodossa holtittomasti enkä holtillisestikaan. Eli muistoissani elävät leveän leivän päivät! Nyt olen enemmän pihveihin ja reipasotteisiin salaatteihin kallellaan. Kuulkaa, kun väännätte tomaatista, paprikasta (muistakaa värit!!), purjosta/puna-/kelta-/valkosipulista höystettynä hienoksi pilkotulla jääsalaatilla kunnollisen salden, kastikkeeksi piisaa ihan maunmukainen öljy. Minulla on nyt menossa aiolikausi, kun tuli siihen kehitettyä addiktio. :P

Mitä paskaruokaan tulee, niin olen valmis hinaamaan perseeni barrikaadeille, jos niin vaaditaan. Sinne mahtuu varmasti pahasuinen akka räkättämään ja lenitoimaan ihan kympillä! Mutta tämä ravinto on aihe, joka koskee niin montaa toimijaa, että siitä ei ikinä päästä sopuun. Sillä tutkimusta tutkimuksen perään ilmestyy, milloin kenenkin tahon rahoittamana ja aina ne tutkimukset ovat siihen rahoittavaan tahoon kallellaan. Joten, mitähän tässä nyt sitten pitäisi OIKEASTI tehdä?

Toivottavasti yhä useampi herää huomaamaan, että hetkonen, nyt ei ihan mennä siihen suuntaan, mihin pitäisi. Jos pitäisi mennä kohti terveyttä, niin jossainhan on vika, jollei näin tapahdu!

torstai 17. syyskuuta 2009

Sosekeittoja, soppaa ja salmiakkijauhetta.

Viime päivinä olen tutustunut sosekeittojen herkkään maailmaan. Todella!

Sitä ei kuulkaa uskoisi, miten saa pilattua hyvätkin aineet soseuttamalla ne järjettömän himon vallassa kuolaten. Esimerkiksi totesin, että parsa-, kukka- ja pinaattisoppaan ei parane laittaa porkkanoita. Joten nopin kaikki porkkanankappaleet pois sopasta, ennen kuin soseutin uuden pikku satsin sitä itselleni.

Keitän siis sopan, ja soseutan sitä vain pienen osan ennen kuin pistelen sen poskeeni. Toiseen poskeen.

Hauskin makuyhdistelmä tuli parsasta ja herkkusienestä vähän vahvistettuna kuivatulla torvisienellä. Väri oli karmea. Mutta maku taivaallinen!

Myös kesäkurpitsakeittoni oli mainio: ihan yksinkertainen, kesäkurpitsaa (raastoin sen ja kypsensin vähän pannulla) ja sipulia. Kaikki samaan liemeen, Herbamarea sekaan ja tietenkin kermaa. Smetanaa pistin pikkupurkin, koska halusin vähän enenmmän makua vihannekseen. Kesäkurpitsa kun ei ole tunnettu makuelämysten antajana! Lähinnä täyteaineena olen sitä käyttänyt.

Sieniaika kun on parahultaisimmillaan, niin nyt olen keitellyt myös sienisoppaa. Ihan helppoa: Sieniä, jos ovat rouskuja, ryöpätään huolella ensin. Pilkotaan ja käytetään voissa pannulla pikaisesti, niin että saavat vähän ruskeutta. Eritoten tatit ja rouskut. Kattilaan. Sipuliakin käräytetään sen verran, että kuullottuu. Soteerataan, eikö kuulostakin hienolta? ...ja maustetaan joko kanaliemikuutiolla (mielellään lisäaineettomalla, jos sellaisia on olemassa) ja sen jälkeen tarkistetaan maku. Jollei liemikuutiota käytä, niin Herbamare pelastaa pulaakkelista. Suosittelen ostamaan ison purkin, suurimman mitä sattuu hyppysiin. Ja tietenkin: kermaa!

Olen näin syssyllä innostunut myös kaaliruoista. Jälkiruoaksi vaan fenkoli/kumina -teetä, niin eivät ilmavaivatkaan vaivaa.

Bravuurini on kaalipata.
Teen sen pelkästä kaalista, sipuleista ja lihasta, ehkä vääähän jotain muuta vihannsesta voipi sotkea sekaan.
Maustetaan meiramilla, sivalluksella salviaa, timjamia ja rosmariinia. Varsinkin rosmariinilla, jos sattuu olemaan lammasta pataan laitettavana.
Ja työnnetään 125 celsiuksiseen uuniin, unohdetaan se sinne joko koko päiväksi tai koko yöksi, kansi päällä.
Ne, jotka syövät leipää, dippaavat liemeen sitä leivänkyrsäänsä.
Ne taas, jotka eivät leipää vetele huuleen, siivilöivät mahdollisen liemen pois ja keittelevät siitä tiuhan soosin: liemi kattilaan, keitetään olomuodosta puolet pois, lisätään kermaa ja keitetään, niin että sakenee.
Ja jos haluaa oikaista sakeuttamisen kanssa, vatkataan sekaan pari kananmunankeltuaista. Käytetään sitä soosia sen padan kanssa... Hyvää kaikilla tavoin!
Hiilihydraattisietoiset voivat laitella perunoita tai riisiä tähän lisukkeeksi. Minä teen julmakokoisen salaatin. Joka hyvällä halulla heitellään iäntäkohen.

Salaateista tuli tässä mieleen, että paras salaatti, minkä tiedän, syntyy luumutomaateista, kirsikkaluumutomaateista, paprikasta, sipulista ja kesäkurpitsasta. Kastikkeeksi aiolia, eli valkosipulimajoneesia, tuhtia sellaista! Tässäkin on sipulien määrä ihan oman maun mukainen, oli sipuli sitten purjoa, tavallista keltasipulia, punasipulia tai valkosipulia ellei peräti näitä kesällä myytäviä nippusipuleita, joiden varsista saa kivasti väriä saldeen. Samoin voi käyttää kaikkia paprikan värimuunnoksia. Leikkelen tomaateista lohkoja, isommista tomaateista teen tietysti pienempää silppua, kuin pikkutomaatista. Pikkutomaatit voi puolittaa, joko pitkin tai poikin. :)
Tomaatit voi myös valuttaa, sillä tästä saldesta tulee todella mehukas, kas. Ripsaus suolaa avittaa valutusta. Ja sallaattiin vaan mustapippuria vähän myllystä pyöräytellään. Ehkä myös oliiviöljyllä voidellaan? Maun mukaan, maun mukaan!

Ilmeni tässä myös järjetön halu syödä salmiakkia. Jostain syystä pistin vahingossa (=ajatuksissani) suuhuni tulitikun palaneen pään. Ja siinä se oli, salmiakki. Olin jo etsimässä autonavaimia, että lähden noutamaan sitä kaupalta, kun muistin, että minullahan ON korruptiosalmiakkia kaapissa. Löytyi versio, jossei ollut sokuria. Liottelin paria salmiakkipilleriä suussa piiitkään. Olen huomannut, että särkylääkkeet laukaisevat minussa hemmetinmoisen salmarinhimon. Erinäisiä vuosia sitten maatessani sairaalassa, vedin salmiakkia ja lakritsia, niin, että korvista tursusi...

Kyllä elämä on kummallista!

maanantai 14. syyskuuta 2009

Koivu ja tähteet

Kun kertomuksessa lapset etsivät tietä kotiin, jossa on koivu, jonka latvassa loistaa tähti. Niin me lihavat etsimme tietä sellaiseen diettiin, jossa Joku Muu tekee kaiken puolestamme! Näin on näppylät. Kirjoja ja oppaita ja videota sekä vaikka jos sun mitä on jokaisella lihavalla ihmisellä hyllyt, kaapit ja pöydän päälliset vääränään. Ja älkää väittäkö, etteikö niin ole. *karjuntaa*

Edellisessa postauksessani en tarkoittanut että minulla olisi kaksi viisasta lukijaa, vaan sitä, että lukijoita on kaksi. Hämmästyksellä huomasin, että lukijoita onkin pari enemmän...

Olen niin monen LIHAVAN, siis nimen omaan lihavan , ihmisen suusta kuullut, että kun tulisi joku, joka kertoisi mitä pitää tehdä, niin myös minä laihtuisin heti hetkessä sutjakaksi ja julkisen hallinnon sekä Suomen normien mukaiseksi luuviuluksi, näkemättä nälkää, jos myöskään elämää. Olisin juuri sellainen, kuin kuvitelmissani itseni näen, arvot kunnossa, moraali kohdallaan, huonotuulisuus tiessään ja eritoten siirrytty aivan toiseen sosiaaliluokkan, kun kerran tutkimuksetkin sanovat, että vähemmän koulutetut ja vähemmän fiksut ovat järjestään lihavian naisia, jotka päälle päätteeksi ovat vielä tyhmiäkin. Per***e. Eihän se näin VOI mennä??? Vai voiko??

Minä olen tullut siihen tulokseen, että jotkut, minä ja hallinnoiva entiteettini mukaanlukien, kuvittelevat, että jossain on sellainen taho, joka kohta, hetimiten, ihan juuri tai koht´sillään julkistaa oppaan tai julistaa, että: "Tulkaa minun tyköni te lihavat, kuristavissa vaatteissa kulkevat läskikasat, niin minä annan teille sellaiset ohjeet, joita noudattamalla teistä tulee nuoria, innostuneita ja te peritte maailman." Eihän se menen per... näinkään. Pitää panna kaikki itsestään likoon, olla oman elämänsä Lasse Viren, joka vielä kaatumisen jälkeenkin paineli vaativan matkan voittoon. Oman elämänsä voittoon voi päästä kuka tahansa, ja pääseekin. Mutta millaisena, se täytyy jokaisen itse päättää. ITSE.

Juuri kun pääsin julistamasta, että hommaan leipäkoneen, niin jokuhan siitäkin vetäisi hiilihydraatit nokkaansa. Totta hel****ssä voin hankkia leipäkoneen. Minulla, tai siis hallinnoivalla entiteetillä, on täydennysosa, jota myös aviopuolisoksi sanotaan, joka voi syödä ihan mitä vaan, ja kroppa kestää sen. Ehkä salaisuus on siinä, että sukujuuria tulee muualtakin, kuin suomalaisista takametsistä, kuten ompi oma laitani? Siis eikun leipää koneeseen, vaan ei enää omaan koneeseen, vaan tuon täydennysosan. Paitsi, jos joudun keliakiakokeisiin. Sattana. Lukekaa täältä: Kohdasta Kirjaesittelyt: http://www.foorumi.info/hiilaritietoiset/index.php


Juu, ja:

Aamutähteet:
Jos ei eilen ollut mitään, syödään aamiaseksi loput. Tai ainakin kahvia ja munakokkelia. :) Ehken jopa pekonilla, ja vaikkapa jollain kivalla salaatilla.

Lounastähteet:
Josko vaikka täytettyjä kesäkurpitsoita? Esimerkiksi sienillä ja jauhelihalla, Ylämaankarjan jauhelihalla? Kylkeen vaikka kunnon Coleslaw -mukaelma: kaaliraastetta, paprikasuikkua, porkkanasuikaletta ja majunääsiä.

Välipalatähteet:
Ehkäpä jopa marjoja ja hedelmiä? Jos vaikka omenaakin.

Päivällistähteet:
Rreilua porsasta missä muodossa tahansa, kasvishöystöllä! Naminami.

Iltatähteet:
Jos vaikka päivällistähteiden tähteitä pannulla pyöräytettynä, punaviinillä? :)

Menkääpä nyt odottelemaan A.Heikkilän ja ties kuinka monen muun painonpudotusohjeiden kehittelijän kilpailijan: kirjailijan Joku Muun kirjaa: "Kuin taikaiskusta normaalipainoon ja siitä alle". (tolvanoille tiedoksi: tämä on realistista sarkasmia, jota harrastan erityisesti tämän rakkaan ongelmani kanssa. Typerien kysymysten ja hyvien neuvojen tyrkyttäjien, kuten minä, on turha vaivautua.)

Tehkää itse jotain. Ei täällä maailmassa ennekään ole saanut mitään, jos ei itse tee asioille mitään. Mistä niitä miljonäärejä ennen tuli? Ei ainakaan osakekaupoilla. Tai makaamalla paikoillaan kuin linnunpoika, suu auki.

Pelko pois rosmaariin...tai jotain sinnepäin.

Tässä viikon verran (aika tarkkaan 10 pv) mietiskeltyäni, tulin siihen tulokseen, että mitä enemmän mietin, sitä pahemmaksi tilanne tulee. Siis tämän pöhöttymisen suhteen. Kun sillon näytän vaientavan kroppani oman äänen. Ja kaikki hienot, juuri oppimani asiat pakkaavat unhettumaan kuin entinen kihlasormus.

Senkin tässä totesin, että kertaus on opintojen äitee, joten aloitin uudelleen lukusessioni A.Heikkilän kanssa. Eli väännän Diabeteksen hoitoa ruokavaliolla läpi, kuin kamelia neulansilmään. Samoin yöpöydälleni on ilmestynyt kokoelma vesilintua. Siis tarkemmin sanottuna Tavia, yhteistyökumppaneineen. Ja perkeleen saatanaa, myös Petos lautasella on loppumetrien kalkkiviivoilla. Suurennuslasi hommattu ja paljon muita tarvikkeita kauppareisuille. Eipä taida mitenkään hirmuisia määriä tarttua lisäainevahvistettua evästä meikäläisen kauppakassiin. Yök, mitä sontaa meille syötetäänkään! Kirjaimellisesti.

Ajattelin hommata ensikottiin leiväntekokoneen. Ja oikeita jauhoja ja jyviä. Onneksi niitäkin saa lähiseudulta. Että saisi tuolle avioliiton kautta saadulle entiteetille kunnollista leipää evääksi. Sekä jostain täytyy varastaa raskia, että saadaan kunnon juuri leivälle. Tämän jälkeen seuraa varmaankin kahviprännäri ja -mylly. Sitten siirrymme järeämpiin laitteisiin, kuten jauhomyllyyn. Onneksi lähikaupassa on melko kattava luomutuotevalikoima. Vaikka tehotuotettua lihaa joutuukin ostamaan, niin kalaa sentään nousee tuosta läheisestä lammesta. Ja naapuri avittaa kalansaannissa aivan kiitettävästi! Käsikäyttöisen lihamyllyn olenkin jo ostanut. :) Sillä saa silvottua sekä kalan että lihan pienempiin osasiin.

Nyt kun olen taas elävien kirjoissa, voin kertoa, että pöhöni on mennyttä kalua, kuin entinen mieheni. Ei siis minkäänsortin jälkeä, että olenkaan pöhöillyt. Kummallinen painonloikkaus yläviistoonkin on sen suurimmitta tuskitta saatu painettua takaisin, ja aivan muutamassa päivässä!

Mutta selittäkääpä viisaat lukijani (te kaksi), että miksi minulla on vatsa aivan tolkuttoman kipeä, kun erehdyn syömään leipää?? Viime viikon torstaina evästellyt leipomotuotteet saivat aikaa perjantaille aivan mielettömän vatsakivun ja reippaan ripaskan. Kunnossa tuo pötsi ei vieläkään ole, vaan jotenkin omituisen tuntuinen. Kuvottavaa. Jos diabetekseni lisäksi minulla onkin keliakia! Sillä olen täällä leivättömän pöydän ääressä voinut tolkuttoman hyvin, mutta kun vähänkään hammas nirhaisee leivänkanttia, niin perkele, mikä tuska! Vai olenko vaan kehitellyt itselleni jonkinsortin tsygolookisen reaktiomallin? ...hemmetti.

Ah, sienten maailmaan tästä taas, kun hallinnoivaa entiteettiäni vaivaa se sellainen tauti, että metsään ei voi jättää sieniä eikä marjoja. Se painaa taas kori suorana ja ämpärit kolisten pitkin puskia, jahka pääsee tuonne avaraan luontoon. Siellä ei paljon muita villieläimiä olekaan näkynyt. Paitsi hirvikärpäsiä...

perjantai 4. syyskuuta 2009

Apua! Olen pöhön oma!

Jukelinmoisen vatutuksen kera kävin Kyklooppi EKS:n juttusilla. Sen jälkeen turvauduin vielä mittarimatooni. Mutta sanomattakin on selvää, että jos kurkistelet kahden nakin välistä mualimoo ja jopa veryttelyhousujen vyötärönauhaa joutuu hölläilemään, niin jossain on iso vika. Ja minulla se on nyt vatsan kohdalla...!

Mitä viimeisen viikon syömisiin tulee, niin voin kertoa, että Hiilarimaa on taas vienyt minut syövereihinsä. Hampurilainen, mutta vain yksi, pari ruisleipäjäljitelmävoikkaria, voilla...saatana. Ja paahtista. Enkö minä perkele aikuinen ihminen opi koskaan? Opin, minä en anna periksi. Lipsumista on sattunut myös siksi, että olen lomalla, ja lipittänyt alkoholipitoisia juomia. Tosin vain yhtenä iltana meni överiksi. Pari kevytlonkkua päivässä ei edistä ainakaan minulla muuta, kuin että kaikki muuttuu painottomaksi, hiilarittomaksi ja kalorittomaksi. Sitten tekeekin mieli hiilareita.

Nyt vellon ympäriinsä ja ajan nesteitä liikenteeseen sienestämällä niin, että naapurit eivät kohta sano enää päivää. Kuivuri on huutanut yhtä soittoa keskiviikosta. Sähkömittari irtoaa varmaan seinästä, tai alkaa tuottaa lämpöä. Siitä palaa vielä laakeri. Hikoilu on ihan karmeaa. Ihan kuin siinä Axen tyhmässä mainoksessa. Kuivalle tielle jää metsästä tullessa märkiä jalanjälkiä, vaikka metsässäkin olisi ollut kuivaa.

Tässä taannoin ihmettelin itsekseni, että mitä helvettiä tuolla pääkopassa oikein oikeasti tapahtuu? Ja sen pukikin sanoiksi rakkaalla keskustelupalstalla Kicca, joka ihmetteli samaa asiaa ja lähes samoin sanoin. Olen satavarma, että laihisteluun voisi yhdistää vielä jonkinsortin terapian. Tosin aikoinaan, kun tätä "masennusta", hoidettiin, niin kävin muutamaan otteeseen terapoitumassa. Mutten hyötynyt siitä mitään. Kun vika oli muualla kuin päässä. Jos olisin mennyt sinne puhumaan lihavuudestani, niin ehkä tilanne olisi ollut toinen!

Mielestäni lihavuutta ei hoideta medikalisoimalla tai leikkelemällä vaan pitää mennä a) itse oman kallonsa sisälle kyselemään miksi tai b) hommata avittaja. Mutta mistä sellaisen tsygoottiterapistin löytää, joka olisi tutustunut lihavien ihmisten sielunelämään? Ei tämä mitään tahdonvoiman puutetta ole, jos on lihava. *läjä kirosanoja* Sille pitää tehdä jotain. Vaihtaa elämäntapoja ja ruokatottumuksia.

Khääh, kiihdyn taas niin, ettei tästä tule mitään. Menen pois tältä erää.