maanantai 28. syyskuuta 2009

Vaaka, tuo ihmeiden ihme.

Vau. Olen siis kiusannut tuota vaa'aksi kutsuttua peliä. Ja askeltanut sillä kuin stepperillä.
En nimittäin uskonut simmujani. Piti hieraista, kakkulat päästä riisuttuani, okuläärejäni useampaan kertaan. Painonvihulainen ei kaikesta huolimatta ole noussut. Kaikista mahdollisista ja mahdottomista repsahduksistani huolimatta. Ei ole kyllä laskenutkaan. Mikä ei niin positiivarillista ole. Mutten huolestu, ihan vielä.

Kesä on mennyt kohisten, siis silläviisiin, että paino on nyt sama kuin kesäkuun puolivälin paikkeilla, jolloin se taisi olla alhaisimmillaan. Siis siitä näkövinkkelistä, että olen viimeksi painanut saman verran viitisen vuotta sitten...! Ja siihen se paino on nyt sitten ankkuroitunutkin kuin paska Junttilan tuvan seinään. Mutta sekään ei minua masenna, ei toki! Sillä tämänhän kuulemma pitää kuulua kuvioon.

Mutta mitäs tykkäätte tästä: sokerihumalaa seuraa armoton hiilihydraattikrapula. Siihen liittyy todellakin samoja oireita, kuin kanuunassa, krapulassa, kankkusessa, kenosessa, kankaisessa, dagenefterissä...päätä särkee, turvottaa, on pahoinvointia ja väsymystä. Perkele. Olen elänyt kankkusessa siis vuosikausia, tietämättä sitä itse!

Rävelsin tänään kotiin tullessani kaikki kaapit läpi. Etsiskelin syötäväksi kelpaavaa ainetta. En löytänyt. Ennenkuin porauduin pakastimen uumeniin. Raastoin nälissäni sieltä kappaleen possua. Pistelin siitä biitin pohjattomaan kitaani. En jaksanut paljoa, vaan keittiön pöydän alla vaanivat koiraeläimet saivat taas muutaman makoisan suupalan nekin.

Minua riivaa nyt jonkinsortin "kylläisyys" -tauti. Kun en tikullakaan koske tätänykyä hiilihydraattipitoiseen ruokaan, saati näihin ruoakkeisiin, joissa hyvin monissa lukee "kevyt". Ja joissa on puolitoistakertaisesti hiilihydraattia "normaaliin" verrattuna. Samoin olen alkanut kartella kaikkia leikkeleitä, joiden ainesosaluettelossa on a) glukoosi b) hydrolysoitu tärkkelys tai muu sokeriin/tärkkelykseen viitaava. Mitä helvettiä tekee kinkussa annos sokeria?! Kun tärkkelys muuttuu elimistössä sokeriksi. Ihan totta. Sen huomaan justiinsa, kun mittaan ruoan jälkeisen verensokurini. Raasteiden ja vihannesten kanssa ei ihan niin upeisiin lukemiin päästä (siis minä en ole päässyt) kuin pastan, perunan ja viljatuotteiden kanssa.

Sen olen huomannut, että vatsani on rauhoittunut. Entisten ilmavaivojen sijasta ei ole vaivoja lainkaan. Noh, tietysti oli, kun vetäisin reippaamman annoksen sieniä! Uskomatonta, miten paljon mahtuukaan ilmaa suolistoon. Mutta se oli ohimenevä vaiva.

Taidan mennä laatimaan aamuksi jonkun sortin aamupalaa, kun en sitä kuitenkaan aamulla jaksa (lue: viitsi) tehdä. Hapankaali taitaisi olla kova sana, vähän munakokkeliakin, ehkä. Mutta tuoremehu, nou vei. Jollen halua nukahtaa rattiin työmatkalla.
Lähetä kommentti