tiistai 22. syyskuuta 2009

Olemisen sietämätön monimutkaisuus.

Tässä kun olen jaaritellut taukoamatta näistä ruokavalinnoista ja muusta ihmisen käynnissä pitävästä, niin pitäisikö kiinnittää huomiota myöskin sen elämän laatuun, jonka ylläpitämiseksi syömme?

Tarkoitan tällä sitä, että stressi luo oivat puitteet ensin pikku lipsukkeille, ja sen jälkeen vähän isommille harha-askelille. Pyhät päätökset sortuvat uudelleen ja uudelleen stressin suohon. Onko tuttua? Minkäköhän takia?

Onko työpaineita? Vai onko sinulla työ, joka on kiehtovaa, luovaa ja kiinnostavaa, vie mennessään jokaisena työskentelypäivänä ja palaat kotiisi virkistyneenä? Normaalivastaus taitaa olla, että työ on ihan v***n tylsää, sitä ei jaksaisi kahta päivää kauempaa ja lisäksi pitää vielä hoitaa ostokset ja ruoanlaitto, kun liiton toinen puoli tekee vielä pidempää päivää, korvauksetta. Vai ehkäpä vastauksena on, että en menisi enää päiväksikään tuohon hiillostuslaitokseen, sillä olen jo pomojen hampaissa...?

Tästä sitten kun lähtee ruokaostoksille, olotila on jo valmiiksi kallellaan isommankin sairasloman aikaan saamiseksi, niin onko ihme, että altaista haalii kärryihinsä helppoa, nopeaa, valmista ja kaikilla lisäaineilla?? Onko?

Minulle on tässä herännyt kysymys, että miksi työ hallitsee ihmisen elämää eikä päin vastoin? Tuntuu, että suuri osa suomalaisista suorittaa ja suorittaa ja pomo-osasto myhäilee. Ruoska heiluu, ja paska suorastaan virtaa alaspäin. Kun olen seurannut, miten työelämä on muuttunut viimeisten vuosien aikana, niin on perin selvää, että työ haukkaa liian suuren osan elämästä. Harrastukset ja perhe ovat sivuseikka, kunhan olet vaan tuottava yksikkö, jonkun hemmetin koneen osa. Jos et tuota, olet poissa sairauden vuoksi tai kapinoit valtavirtaa vastaan, olet luuseri, josta pitää hetimiten päästä eroon. Tämä on taivahan tosi.

Ja sen jälkeen ihmetellemme, että miksiköhän sitä lihoo? Kun ei enää jaksa mennä minnekkään harrastamaan ja ainoa harrastus on hiilihydraatti&rasvapitoisen korvikeruoan (comfort food)syöminen television ääressä. Masentavaa!!

No, mutta: asiolle voi ja pitää tehdä jotain. Edes muuttaa syömisensä suuntaa, siitäkin jo saa harrastuksen ja on ihan toinen fiilis suunnitella, mitä monttuunsa heittelee! Kun tietää, että olotila paranee ja pikkukrempat ovat poissa. Ruoka on myös lääke. :)

Menenkin tästä lääkitsemään itseäni, kesäkurpitsavoikkari ja paljon aiolia päälle.
Lähetä kommentti