MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Tähän alkuun pitää sanoa, että oho. Niinkuin lapsuuden ajan Eemeli. Tyyppi kävi pitkin Suomea työväentaloilla ja tanssilavoilla jorisemassa joutavia ja ehkä vähän laulaa luikauttamassakin. Hyvässä lihassa oli setämies, juu. Vähän niinkuin muutkin kansanhjuumorin viljelijät. Jaakko Teppo jysähtää ensimmäisenä mieleni verkkokalvoille. Mutta eihän minun tästä...höh. Aika on todellakin mennyt kuin siivilä. Kuin filminauha. Tai minkä tahansa vikkelä otus. Vastahan se oli helmikuu. Ja maaliskuusta ajattelin, että bloggaan teidän kaikkien muutaman lukijan harmiksi ahkerammin. Paskat. En onnistunut toteuttamaan ajatusta edes uhkauksen tasolla. Sen sijaan olen yrittänyt olla sotkematta muiden tekemisiä. Olen epäonnistunut siinäkin surkeasti. Hävitin mm. tärkeitä tiedostoja ja silviisii. Taidettiin tykätä siitä vedosta ihan vietävästi. Voi olla, ettei jatkoa seuraa. Tai sitten seuraa. Se jää nähtäväksi, mitä seuraa. Ja kuka. Erityisesti. Vilkas mielikuvitukseni on loihtinut harmikseni kaiken...

Tätä se mun uneni tiesi. Anoppini oli hävittänyt vanhan paistinpannunsa, upean, ulkopinnalta emaloidun ja käyttössä patinoituneen, hyvinrasvatun paistinpannunsa. Minua itketti. Mutta ei itkettänyt enää sen jälkeen, kun sain häneltä lohdutukseksi luvan viedä mennessäni Suomen Kukka -astiaston osasia. Sen sinivalkoisen, mummolasta tutun. Pilkkumi eli liemi- tai soppakulho on erityisesti mieleeni. Kertakaikkinen aarre, kaikin puolin. Jätin ne vielä toistaiseksi asumaan anopin kaappeihin. Mutta paistinpannu harmittaa kyllä vieläkin vähän. Vaspuukissa, kuten minä feispuukkia nimitän, lainehtii keskusteluja sinne tänne. Välillä en voi olla kommentoimatta, että hei haloo, kolme murua sokeria ei aja hiilihydraattitietoista turmioon ja kuolemaan. Eikä ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Ei tule viikatemies vaatimaan mukaansa myöskään yhdestä purkista tomaattisosetta tai -murskaa. Nyt tuntuu olevan jonkinlainen trendi kauhistella kaikkia myrkyntapaisia, joita ruoasta saattaa löytyä, jonkin säilönt...

Olen tässä pitkin matkaa sinne ja takaisin, ihmetellyt ihmismielen kummallisuuksia oikein olan takaa. Useimmiten jonkun muun olan takaa, kuin omani. Olisihan oman olan takaa ihmettely melkoinen suoritus on fyysillisestikin. Pää kainalon alta, suorin vartaloin kerien olan taakse, ja mollota siitä sitten, että mikäs nyt neuvoksi, Niskavuori? Kolme ihmeellisen komeaa kertomusta ihmisluonnon ja -mielen kummallisuuksista. EVÄS TÖKKII Tapahtuipa Kalevan tantereilla seuraavanlainen episodi Väinämöisen ollessa pusaamassa mahottoman kalanluukanteleensa kimpussa. Paikalle patsasteli Lemminkäinen naapurin piika kainalossaan. Väinämöinen häiriöstä hiukan suutahti ja murrasi, että piian pitäisi olla töillään kartanolla eikä kiemurrella Lemminkäisen matkassa. Lipsahtihe siinä puukko sormeen Väinämöiseltä, joka loihe lausumaan suureen ääneen, että jopa otti teräshammas syvältä, luusta luston luikahutti, veren vimmaisen vikelti, nurmikolle nuljahutti. Vinosti hymyilevä Lemminkäinen siihen vastasi, ...

Eilen oli kuulemma paras myyntipäivä pizzerioissa. Joopa. Vaikken uuden vuoden aattoehtoona napanderoinut kuin pari kuoharilasillista, niin valvonta ylipäätään teki minusta täydellisen reporangan. Ja väsymys laukaisee usein meikäläisessä outoja asioita. Niinkuin nytkin. Imaisin rutkasti suklaata kitaani. Rakentelin katkarapuleipiä ruisnapeista ja lopusta katkissalaatista. Karamellejä. Ihan fazun Parhaita. Nykäisin ranskalaiset runsaalla majoneesillä. Pelkät ranskalaiset, vaikka olisi ollut nakkistroganoffiakin. Ja en aivan kaikkea edes muista! Vihreisiin kuuliin en kuitenkaan sortunut. Öhinä oli illalla hirvittävä ja insuliinia kului. Vatsaa piti kannatella kaksin käsin. Tuntui, ettei nälkä helpota ikinä. Nälän jälkeen seurasi riipivä nälkä. Huutavan ja riipivän näläntunteen perässä kulki vielä suurempi nälkä...! Vatsassa ei vaan ollut riittävästi tilaa, että olisi saanut sen kaiken nälän poistettua syömällä. Sananlasku "Nälkä kasvaa syödessä" piti kohdallani pelottavan hyvin...

Kun tässä on tullut elämän varrella keräiltyjä repsettejä muutaman pienen keittokirjan verran, niin ammensin niiden uumenista intialaisittain väsättyä evästä. Nauris on uskomattoman monipuolinen juures. Maultaan juuri sopivan mieto, ja suomalaisen ruokakulttuurin unohdettu sankari. Helpommin ja nopeammin satoa tuottava peruna pyyhkäisi nauriin suomalaisten ruokamaailmankartalta melko nopeassa tahdissa. Voisin väittää, että melkein kaikkia ruokia, joissa käytetään perunaa, voidaan valmistaa myös nauriista. Ja aika paljon olisin valmis korvaamaankin. Maukkaampi nauris on kuin peruna! Mutta asiaan, virkkasin curryä ja muuta herkkua. Helppoja ja nopeita. Syntyy tumpelommaltakin ruokamatkailijalta! MASALA PORIYAL eli mausteiset nauriit neljälle, valmista alle puolen tunnin! ½kg nauriita kuorittuna ja kuutioituna reiluiksi kuutioiksi 2 isoa sipulia pilkottuna 2 tomaattia pilkkeinä 1 tl valkosipulimurskaa 1 tl inkivääritahnaa 2 vihreää chiliä silputtuna 1 tl tummaa sokeria 1 ...

Sisältää mainoksia, kehumista, kiehumista, pakasteita ja muuta sälää. Tässä seikkaillessani vaspuukin ihmeellisessä maailmassa oli toveri Ani växännyt herkullisen kuuloisen härjänhäntäsopan. Mikä ettei! Häränhäntiä on syötetty nykymaailmassa pääasiassa koirille. Mutta ne saavat herkutella siis niin hyvällä eväällä, että ei paremmasta väliä! Vesi tulee kielelle, kun ajattelinkin soppaa. Varmaan pitää karauttaa kaupalle vaatimaan härjänhäntiä! Tuossa kaveriltani kuulin jokin aika sitten, että Kirkkonummen pohjoisen osan eläjillä on erinomainen luomuun panostava kauppapuoti. Mainostetaanpa tässä sen verran, että Jonttessa kannattaa vierailla, jos Lapinkylään sattuu matka käymään. Mainosten mukaan löytyy luomupossua ja -nautaa, porobokseja on saatavilla. Lähituottajien tuotteitakin löytyy! Mikäs sen hienompaa. Toivoa sopii, että jatkaa samaan malliin. Innostuin niin kovasti tästä ajatuksesta tehdä soppaa, että kaivoin äsken, kesken kirjoittamisen, pakkasestani kasan säästelemiäni luit...

Ihan luomua vaan! Ja oikein hyvää luomua teillekin tähän keinotekoiseen maailmaan. Tänään on perjantai, maaliskuun yhdentekevä päivä. Kaikki valmistautuvat viikonlopun viettoon, paitsi he, jotka valmistautuvat maailmanlopun viettoon tai ehkä jopa maailman pelastamiseen. Toiset valmistautuvat ottamaan Karjalan takaisin pullo kerrallaan. Minä taas valmistaudun tekemään itselleni pikkiriikkisen salaatin. Näin keveästi hukattuani heti alkuun johtoajatuksen, niin aloitanpa ihmettelyn tästä lisäaineiden tursuamisesta ihan joka mediasta. Menit sitten veikka vessaan, niin sinnekin joku on raapustanut, että ei E-koodeille. Arvaahan sen, miten siinä käy. Huonosti. Kansa nukkuu huonosti ja syö huonosti. Jos tässä vaikka on "niitä". Lisäaineista aletaan puhua kuiskaten. Einesteollisuus kiemurtelee kuin mato koukussa. Immeiset parkuvat kurkku suorana, ettei lisäaineta mihinkään sapuskoihin. Suurennuslasi hyppysessä painetaan hyllyltä toiselle kuin aropiru. Itkua veivaten kassalle, että ...