SEN PITUINEN SE.
Olen tässä pitkin matkaa sinne ja takaisin, ihmetellyt ihmismielen kummallisuuksia oikein olan takaa. Useimmiten jonkun muun olan takaa, kuin omani. Olisihan oman olan takaa ihmettely melkoinen suoritus on fyysillisestikin. Pää kainalon alta, suorin vartaloin kerien olan taakse, ja mollota siitä sitten, että mikäs nyt neuvoksi, Niskavuori?
Kolme ihmeellisen komeaa kertomusta ihmisluonnon ja -mielen kummallisuuksista.
EVÄS TÖKKII
Tapahtuipa Kalevan tantereilla seuraavanlainen episodi Väinämöisen ollessa pusaamassa mahottoman kalanluukanteleensa kimpussa. Paikalle patsasteli Lemminkäinen naapurin piika kainalossaan. Väinämöinen häiriöstä hiukan suutahti ja murrasi, että piian pitäisi olla töillään kartanolla eikä kiemurrella Lemminkäisen matkassa. Lipsahtihe siinä puukko sormeen Väinämöiseltä, joka loihe lausumaan suureen ääneen, että jopa otti teräshammas syvältä, luusta luston luikahutti, veren vimmaisen vikelti, nurmikolle nuljahutti. Vinosti hymyilevä Lemminkäinen siihen vastasi, noin nimesi, että oma vikas omituinen, äijän käppyrä kämänen, puukon kanssa sohelo, akkain vieressä tohelo.
Jopa remahutti Väinö takasilleen siitä paikasta ja puukko kourassa Lemminkäistä lahtaamaan. Miehet pinkoivat aitan ympäri nuorempi edellä ja vanhempi perässä kuin Pohjolan villiintyneet peurat. Räkä lensi samaan malliin ja vyönhelat kilkkasivat kuin poron koparat. Mikä meno, mikä lento. Piika huokaili kauhusta kädet suun edessä, kuin suomalaiskansallisissa elokuvissa konsa.
Tarina ei kerro kuinka ajojahti päättyi, mutta kannel tuli valmiiksi ja Väinämöinen sillä lumosi mehtän elukoita. Sitäkään tarina ei kerro, moniko metsän eläväisistä päätyi pataan porisemaan ja monenko turkista ommeltiin talveksi lämmintä ylle. Paitsi ehkä siilistä, sillä se olisi tökkinyt sekä eväänä että turkiksena. Että se siitä.
-----
Herra Jong oli lähtenyt tarkastusmatkalle Pohjoisiin Maakuntiin seurueineen. Ilma oli pirullisen kylmä, hengitys huurusi ja tuuli suoraan pohjoisesta. Herra Jong oli maaherran virkamies, jonka tehtäviin kuului tarkistaa alamaisten verot. Jongin mukana oli 1500 palvelijaa avustamassa verojen keruussa ja toimittamassa asiakirjojen oikeellisuuden tarkistuksia, osituksia ja muuta tärkeää sekä heidän joukossaan myös kaksisataa kokkia ja herra Jongin henkilökohtainen maistaja.
Päivä oli puolessa kun seurue saapui rähjäiseen kylään. Erään oven edustalla kykki hampaaton mummo risaisessa talonpojan asussaan, hatun lieri silmillä roikkuen. Maassa savusi kituva nuotio.
Muori hymyili hiljaa itsekseen. Jongin vaunut pysähtyivät käskystä mummon eteen ja herra Jongin henkilökohtainen palvelija kurottautui mummon puoleen: "Rouva, oletteko te minkä ikäinen?" Mummo ei vastannut, aivan, kuin ei olisi kysymystä kuullutkaan ja jatkoi nuotiossa keikkuvan astian hämmentämistä. Tökki sitä kädessään olevalla karahkalla, itsekseen hiljaa mumisten. Kohottihe sitten silmänsä yläviistoon vaunuja kohden ja känisi: "Kas, korkea virkamies palvelijoineen! Maistuisiko teille rotan liha? Muuta minulla ei enää ole kuin tämä rotta: kaikki muu on syöty. Niin kissat, koirat, hevoset, karjaeläimet kuin linnut puista. Täällä on nälänhätä eikä meillä enää muuta ole." Virkamiestä oksetti mutta kuitenkin hän kohteliaisuudesta palvelijan kyykistyä nuotiolle ja kurkistaa pataan, jossa rotta kiehui. Kurkistus riitti ja palvelija syöksyi tiehensä oksennusta pidätellen, virkamies päätti pysähtyä tienoolle ihmettelemään, mikä oli moisen nälänhädän aiheuttanut.
Pysähdyksellään ruokkivat omista varastoistaan kylän nälkäiset, ja kielsivät vastalahjojen tuomisen virkamiesten leiriin. Tuomiset tökkivät, sillä virkamiehen seurue ei ollut tottunut syömään rottia ja muita omituisuuksia henkensä pitimiksi. Opettivat talonpojat uusille tavoille ja tilasivat paikalle dynastian viljelyasiamiehen ja parit muut opastajat opettamaan kansalaisille hyviä viljelymenetelmiä. Pian seutukunnasta kehittyikin maakunan vilja-aitta, josta herra Jong oli syystä ylpeä. Sen pituinen se.
-------
VETELEHTIEN LAIHUUTEEN.
Olipa Helsvinskin kaupunnissa mies nimeltä Matti. Ai miksi juuri Matti? Siksi varmaan, että semmoisen nimen oli pappi kasteessa antanut. Ja ainahan Matti on uutisiin päässyt, sukunimi vaan on eri kuin kertomuksemme Matilla. Useastikin.
Mattipa oli elämäntapaihmettelijä ja maailmankummastelija. Unohtuipa monesti aurinkoisina päivinä taivaalle tuijottamaan. Riippuen siitä, missä taivaalle tuijotteleikse, kerääntyi ympärille useitakin kansalaisia taivaalle tuijottamaan. Toiset kyllästyivät nopeammin kuin toiset ja läksivät pois, kopisutellen kenkiään kuin kiireisen helvinskiläisen mennessää katua myöten kuuluu. KOPKOPKOP. Pistivät kengät, paitsi jos oli kalossit tahikka kummisaappaat.
Päivänä muutamana Matti jäi niin ihmetyksiensä kanssa kahden, ettei muistanut edes syödä, vaikka olikin kovasti tunnettu suuriruokaisuudestansa. Niin vain unohtui ape ja särvin. Ei nyt ollut Matin asiat lustuillansa, kun jätti ravinnon nauttimatta makeisiin suihinsa. Sen sijaan vain kummasteli ja ihmetteli. Upposi ihmettelyynsä yhä syvemmälle ja alkoi vetelehtiä ympäri Helvinskiä. Siihen kiinnitti huomiota huoltopoliisikin, joka irtolaislakia valvoi huolella ja taiten, kuten taudinkuvaan kuuluu. Matti kuihtui kuihtumistaan, samosi katuja ja teitä, kunnes eräänä päivänä raitiotievaunukiskoja ylittäessään housut putosivat ja sekoittivat jäntevän askelluksen. Matti tuiskahti suoraan huikeaa vauhtia lähestyvän raitiotievaunun alle ja menetti henkensä kun kuoli siihen paikkaan.
Mikä oli tarinan opetus? Se, että kannattaa vähän miettiä missä vetelehtii ja kannattaa miettiä, mitä päälleen laihduttuaan laittaa, tai laihdutus on kuolemaksi.
----
Zuppadudui, nyt menen pihamaalle ihmettelemään, kun siellä paistaa jopa armas aurinkoinen
Kolme ihmeellisen komeaa kertomusta ihmisluonnon ja -mielen kummallisuuksista.
EVÄS TÖKKII
Tapahtuipa Kalevan tantereilla seuraavanlainen episodi Väinämöisen ollessa pusaamassa mahottoman kalanluukanteleensa kimpussa. Paikalle patsasteli Lemminkäinen naapurin piika kainalossaan. Väinämöinen häiriöstä hiukan suutahti ja murrasi, että piian pitäisi olla töillään kartanolla eikä kiemurrella Lemminkäisen matkassa. Lipsahtihe siinä puukko sormeen Väinämöiseltä, joka loihe lausumaan suureen ääneen, että jopa otti teräshammas syvältä, luusta luston luikahutti, veren vimmaisen vikelti, nurmikolle nuljahutti. Vinosti hymyilevä Lemminkäinen siihen vastasi, noin nimesi, että oma vikas omituinen, äijän käppyrä kämänen, puukon kanssa sohelo, akkain vieressä tohelo.
Jopa remahutti Väinö takasilleen siitä paikasta ja puukko kourassa Lemminkäistä lahtaamaan. Miehet pinkoivat aitan ympäri nuorempi edellä ja vanhempi perässä kuin Pohjolan villiintyneet peurat. Räkä lensi samaan malliin ja vyönhelat kilkkasivat kuin poron koparat. Mikä meno, mikä lento. Piika huokaili kauhusta kädet suun edessä, kuin suomalaiskansallisissa elokuvissa konsa.
Tarina ei kerro kuinka ajojahti päättyi, mutta kannel tuli valmiiksi ja Väinämöinen sillä lumosi mehtän elukoita. Sitäkään tarina ei kerro, moniko metsän eläväisistä päätyi pataan porisemaan ja monenko turkista ommeltiin talveksi lämmintä ylle. Paitsi ehkä siilistä, sillä se olisi tökkinyt sekä eväänä että turkiksena. Että se siitä.
-----
AASIAN RAUKOILLA RAJOILLA
Herra Jong oli lähtenyt tarkastusmatkalle Pohjoisiin Maakuntiin seurueineen. Ilma oli pirullisen kylmä, hengitys huurusi ja tuuli suoraan pohjoisesta. Herra Jong oli maaherran virkamies, jonka tehtäviin kuului tarkistaa alamaisten verot. Jongin mukana oli 1500 palvelijaa avustamassa verojen keruussa ja toimittamassa asiakirjojen oikeellisuuden tarkistuksia, osituksia ja muuta tärkeää sekä heidän joukossaan myös kaksisataa kokkia ja herra Jongin henkilökohtainen maistaja.
Päivä oli puolessa kun seurue saapui rähjäiseen kylään. Erään oven edustalla kykki hampaaton mummo risaisessa talonpojan asussaan, hatun lieri silmillä roikkuen. Maassa savusi kituva nuotio.
Muori hymyili hiljaa itsekseen. Jongin vaunut pysähtyivät käskystä mummon eteen ja herra Jongin henkilökohtainen palvelija kurottautui mummon puoleen: "Rouva, oletteko te minkä ikäinen?" Mummo ei vastannut, aivan, kuin ei olisi kysymystä kuullutkaan ja jatkoi nuotiossa keikkuvan astian hämmentämistä. Tökki sitä kädessään olevalla karahkalla, itsekseen hiljaa mumisten. Kohottihe sitten silmänsä yläviistoon vaunuja kohden ja känisi: "Kas, korkea virkamies palvelijoineen! Maistuisiko teille rotan liha? Muuta minulla ei enää ole kuin tämä rotta: kaikki muu on syöty. Niin kissat, koirat, hevoset, karjaeläimet kuin linnut puista. Täällä on nälänhätä eikä meillä enää muuta ole." Virkamiestä oksetti mutta kuitenkin hän kohteliaisuudesta palvelijan kyykistyä nuotiolle ja kurkistaa pataan, jossa rotta kiehui. Kurkistus riitti ja palvelija syöksyi tiehensä oksennusta pidätellen, virkamies päätti pysähtyä tienoolle ihmettelemään, mikä oli moisen nälänhädän aiheuttanut.
Pysähdyksellään ruokkivat omista varastoistaan kylän nälkäiset, ja kielsivät vastalahjojen tuomisen virkamiesten leiriin. Tuomiset tökkivät, sillä virkamiehen seurue ei ollut tottunut syömään rottia ja muita omituisuuksia henkensä pitimiksi. Opettivat talonpojat uusille tavoille ja tilasivat paikalle dynastian viljelyasiamiehen ja parit muut opastajat opettamaan kansalaisille hyviä viljelymenetelmiä. Pian seutukunnasta kehittyikin maakunan vilja-aitta, josta herra Jong oli syystä ylpeä. Sen pituinen se.
-------
VETELEHTIEN LAIHUUTEEN.
Olipa Helsvinskin kaupunnissa mies nimeltä Matti. Ai miksi juuri Matti? Siksi varmaan, että semmoisen nimen oli pappi kasteessa antanut. Ja ainahan Matti on uutisiin päässyt, sukunimi vaan on eri kuin kertomuksemme Matilla. Useastikin.
Mattipa oli elämäntapaihmettelijä ja maailmankummastelija. Unohtuipa monesti aurinkoisina päivinä taivaalle tuijottamaan. Riippuen siitä, missä taivaalle tuijotteleikse, kerääntyi ympärille useitakin kansalaisia taivaalle tuijottamaan. Toiset kyllästyivät nopeammin kuin toiset ja läksivät pois, kopisutellen kenkiään kuin kiireisen helvinskiläisen mennessää katua myöten kuuluu. KOPKOPKOP. Pistivät kengät, paitsi jos oli kalossit tahikka kummisaappaat.
Päivänä muutamana Matti jäi niin ihmetyksiensä kanssa kahden, ettei muistanut edes syödä, vaikka olikin kovasti tunnettu suuriruokaisuudestansa. Niin vain unohtui ape ja särvin. Ei nyt ollut Matin asiat lustuillansa, kun jätti ravinnon nauttimatta makeisiin suihinsa. Sen sijaan vain kummasteli ja ihmetteli. Upposi ihmettelyynsä yhä syvemmälle ja alkoi vetelehtiä ympäri Helvinskiä. Siihen kiinnitti huomiota huoltopoliisikin, joka irtolaislakia valvoi huolella ja taiten, kuten taudinkuvaan kuuluu. Matti kuihtui kuihtumistaan, samosi katuja ja teitä, kunnes eräänä päivänä raitiotievaunukiskoja ylittäessään housut putosivat ja sekoittivat jäntevän askelluksen. Matti tuiskahti suoraan huikeaa vauhtia lähestyvän raitiotievaunun alle ja menetti henkensä kun kuoli siihen paikkaan.
Mikä oli tarinan opetus? Se, että kannattaa vähän miettiä missä vetelehtii ja kannattaa miettiä, mitä päälleen laihduttuaan laittaa, tai laihdutus on kuolemaksi.
----
Zuppadudui, nyt menen pihamaalle ihmettelemään, kun siellä paistaa jopa armas aurinkoinen
Kommentit