lauantai 18. lokakuuta 2014

ELÄTKÖ VÄÄRIN? Viisi kikkaa, joista tunnistat tekemäsi virheet!

Oletko juuttunut arkeen, jossa ei tunnut tapahtuvan mitään. Eikö tapahtumia kalenterissa? Viekö työsi kaiken aikasi? Etkö selviä omista ajatuksistasi? Oletko työtön viisikymmenvuotias uraohjus?   Onko naapurissa kaikki paremmin? Eikö maisema näytä maisemalta? Menetkö kipsiin kaupassa? Tuntuvatko vaatteesi oudoilta? Sinulla on selkeästi elämä hukassa ja elät väärin! Nyt näillä helpoilla kikoilla voit saada autuuden ja kaiken parhaimmista upeimman elämäkokemuksen, jota et ole edes uneksinut saavasi. Kas näin elämä onnistuu parhaiten.

1. Syötkö ruokaa vai ruoakkeita ja korvikkeita? Eikö jääkaapissasi ole valon lisäksi kuin vissyvettä? Ota nyt seuraava askel kaupan, verkkokaupan tai elintarvikeliikkeen suuntaan. Täytä jääkaappisi ruoalla, joka on ruokaa ja maistuu. Siis välttele eineksiä ja korvikkeita.

2. Viekö painonpudotus kaiken aikasi, joka jää työnteolta? Juu, kyllä vain! Lopeta hikkarointi. Painoasiat eivät ole kurttuotsaisten hommia. Ne pitää suorittaa? Eipäs. Painonpudotuksesta on suorittaminen etäällä, mutta leikki ei ole kaukana Suhtaudu siis huumorilla painohommiisi. Ei se haittaa vaikka on vähän fläsää perseeessä. Retro on muotia!

3. Oletko kyyninen kyylä, jonka mielestä muilla on kaikki paremmin. Okei, hommaa köyttä ja rasvaa, voi käy myös. Ja vedä itsesi iloisesti leukakiikkuun. Kyyninen kyylä ei ole parannettavissa.

4. Oletko vastarannan kiiski? Onko ei ensimmäinen sana kaikkeen? Etkö hyväksy muiden tekemiä ehdotuksia? Eikö ole kenenkään muun ehdotus niin hyvä kuin omasi? Vedä v**tu päähäsi ja pakene vuorille! Vattuhattu se on sitten söpö etkä voi enää koskaan sanoa ei huonoillekaan ideoille.

5. Oletko jo vuosia hengittänyt väärin? Eikö henki kulje kuin persereiän kautta? Onko pyhä henkikin kateissa? Eikö löydy henkeä pullostakaan? Nyt viimeistään on aika opetella vetämään henkeä! Henki pulkkaan tai kärryyn ja baanalle iloisesti vihellellen. Siihen asti hengitetään kun henki menee. Muista myös hengittävät asusteet ja hengelliset ajatukset. Hengittämättä hiljaa! Mutta älä vedä henkeen. Litra vettä lutraamassa keuhkoissa ei ole miellyttävää hengitykselle.

Noudattamalla näitä yksikertaisia vinkkejä tunnet eläväsi oikein!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Historian rautasaappaiden havinaa. Persielle vain!

Paha kertomus. 

Yritteleiksin tässä miettiä, että mikä oli se niitti, joka katkaisi hanhen selän enkä tullut viisastakaan hurskaammaksi. Oliko se ainainen lihominen. Oliko ehkä fyysinen 27/7 -kärsimys jatkuvien kipujen muodossa. Oliko peräti se, että menin työpaikkaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt enkä uskonut sitä pientä ääntä kellossani, joka moiki korvat lukkoon. Tai jopa lääkityksen yhteisvaikutukset? Varmaan koko paletti yhdessä. Sekaan kun heitettiin vielä pari-kolme puutaheinää (tre och hö) puhuvaa idioottia, niin liemestä tuli kyllä paksu, tulinen ja painava. Monesti keitetty. Arvosteluja ei olisi pitänyt missään tapauksessa kuunnella lainkaan, lääkityksen rukkaamisessa olisi pitänyt uskoa itseään ja idiooteilta olisi pitänyt katkaista kaula, kieli ja raajat heti eikä vasta tilipäivänä. Nih. Jälkiviisaus se on ajokoirankin hyve.

Elämää mielikuvituksessa
Koko paskanjauhantahan tässä blogissa alkoi siis jo viisi vuotta sitten. Kun koin ruokaherätyksen ikilaihduttajan ominaisuudessa. Siis tämä helppo-nopea-heti-kaikki-mulle-nyt-eikä-mistään-tarvitse-luopua -fiilistelystä. Kokeiltu oli siis suunnilleen kaikki, lukuunottamatta giljotiinia, joka on ihan paras konsti päästä eroon yli-, ali- ja sopivasta painosta, ohessa menevät sitten vittumaiset ihmisetkin hiljaisiksi. Antimateriadieettiä kun ei vieläkään ole kukaan keksinyt, harmi. Se se olisikin läpimurto! Antimaterialeikkelelautanen tekisi varmaan kauppansa työmaaruokaloissa. Antimateriapatukka vaan aamubussissa huuleen ennen töihin menoa, eikä olisi koko päivänä nälkä! Ei sinne päinkään, mutta varmaan joutuisi huomaamattomaksi sen myötä. Tai ainakin tulisi reikä (engl. hole) tuohon keskikohdalle. Painosta ei olisi tietoakaan. Olisihan sitä kiva muistuttaa jotain Picasson veistosta, juu.

Mielikuvituselämää
Ahkeroin varmaan enenmmän keskustelupalstoilla ja internetin ihmemaassa kuin todellisuudessa noina edeltävinä vuosina. Opiskelin itselleni tutkinnon. Menetin toisesta kädestäni toimintakyvyn ja tappelin sen takaisin. Jalasta poistettiin ruuvi. Elämäni ei ollut raiteillaan, eikä edes raiteiden sivussa. Poika muutti kotoa. Koirien määrä vaihteli. Linnoittauduin entistä enemmän mielikuvitusmaailmaan, mielikuvituskavereita ei sentään ollut, ainakaan montaa. Hajosin palasiksi pikkuhiljaa, enkä edes huomannut sitä. En tiedä, huomasivatko muutkaan. Minähän olen aina ollut "reipas tyttö", mutta poikien tapaan ei saanut käyttäytyä missään. Entäs sitten? Puuhun vaan tai hyppimään autotallin katolta hiekkakasaan. Ei haitannut minua edes jalkapallossa hajonneet silmälasit tai polvet. Poikien kanssa oli kivempaa, kun eivät supatelleen kuin tytöt.

Rautasaappaasta kajahtaa
Sitten tuli se "kiitos-ja-näkemiin". Ennen lomaa ihmettelin, että jaettiin prenikoita ja kakkua, kukkia ja tiesmitä. Monta tuttua kasvoa oli kutsuttu paikalle. Siinä vaiheessa olin jo aika poikki, ihmettelin kyllä ääneen, että mitä vittua. Jäin lomalle. Loman jälkeen ehdin olla viikon duunissa, kun "tuletko vähän tänne?" -kutsu kävi, minullekin. Pöytään lyötiin paperit, nimi alle. Olin niin pökertynyt, että laitoin nimeni paperiin, kävelin loosiini ja kokosin loput tavarat, joita olin jo pitkin kesää kuljettanut kotiin, pyyhin pöydän. Kävin lopuksi viisastelemassa yhdelle pikkupomoistani ja poistuin autoon hyvästejä jättämättä. Kiitos kymmenestä vuodesta (onnettomuuden vuoksi olin kyllä välissä muutaman vuoden pois, sairauslomalla ja koulussa, tutkintoa hankkimassa)

Elo ilusa
Kotiin päästyäni olin äärimmäisen helpottunut, huusin ääneen jippiitä. Istuin autossa ja soitin miehelleni, että minä täällä, kengänkuva tuli äsken perseeseen. Mutta tuli kyllä rahaakin. Myöhemmin järjestely osoittautui isoksi virheeksi. Sairastettiin sikaflunssa, tai joku sellainen, tupakointi loppui. Roikuin netissä päivät päästänstä. Välillä kävin metsässä tuulettumassa. Jossain vaiheessa huomasin, etten uskaltanut enää mennä ns. minnekään ilman "ulkopuolista tukea". Kävimme ulkomaanreissullakin. Olin sen varannut jo hyvissä ajoin edelliskeväänä, ennenkuin työpaikan ns. nykyjohto (nyt jo entinen) paljastui ammattitaidottomaksi.

Elo?
Keväästä potkujen jälkeen tuli äärimmäisen raskas. Suorastaan musta. Ainoastaan kuvista ja muistiinpanoista tiedän, että kevät 2010 on ollut olemassa. Kesällä kunto huononi verrattomaksi. Uskomaton tsägä, että yleensä jaksoin edes hengittää. Lääkkeitä rukkailtiin sinne ja tänne, insuliiniannos nousi koko ajan kohden taitekohtaa, joka saapui kesällä 2011. Ohjeena oli, että jos aamusokerit ovat noin korkeat, niin titraat vaan sitä insuliinia! Enemmän, vahvempaa, syvemmälle. Justjust. Määrättiin myös Januvia, josta alkoivat jatkuvat vatsakivut. Rosuvastatiiniakin sain ja perkele kokeilin jälleen. Kokemuksista, huonoista sellaisista, huolimatta. Metformiinia. Siinäpä sitä. Kuljin hölskyen, kuin mikäkin efelantti vai oliko se entiteetti? Pään sisällä maailma lohkeili omalaatuikseksi silpuksi. Rutiinit katosivat. Persoonani katosi. Minut piti taas kerran jotakuinkin kasassa interneti ihmemaa ja tappelu sekä Kelan että työkkärin kanssa. Lääkärit vaihtuivat yhtenä köytenä.

Aurinkolasit silmille ja lippa alas
Toukokuussa -10 aloin vihdoin uskoa, että jotain tolkkua tähän pitää löytää. Menin lääkäriin. Viimein. Viimeisillä voimillani. 2vkoa saikkua! Sen lääkärin näin kaksi kertaa.Sairaanhoitajan näin ensimmäisen kerran hätäisesti heinäkuun alussa. Poliklinikalle pääsin elokuun alussa. Sairauden pahimmassa vaiheessa minulla oli jo kuusi kontaktia lääkäreihin, terapeuttiin ja hoitohenkilökuntaan. Diagnooseja kunnassamme tuntui tekevän myös sosiaalityöntekijä, mutta siitä myöhemmin. Lopulta viruin sairaalassa, mutta aivan muusta syystä. Kun olisi pitänyt laihtua, VHH-ruokavaliolla, olin lihonut muodottomaksi möhkäleeksi niin sisältä kuin ulkoakin, insuliiniannos oli 290yks illalla pitkää + päivällä lähes toinen mokoma pikaa. Lääkkeet päälle. Mielialalääkkeet ja nukahtamislääkkeet mukaan lukien.

Raaka, kylmä ja hyytävä totuus
Sairauden nimi oli keskivaikea masennus, sen olisi pitänyt olla vaikea masennus. Lääkäriarmeijan olisi pitänyt kutistua korkeintaan kahteen, muut mukaan lukien. Aloin pelätä kaupassakäyntiä, helikoptereita, haavanlehtiä, omaa varjoani, koiran varjoa, kaatuvia risuja, autoja, naapureita, pahoja unia ja vaikka mitä. Työuupumusta kun ei suomalainen korvausjärjestelmä tunne, eikä ole mikään yllätys tuo. Eihän kunnon luterilainen uuvu töitä tehdessään! Kyllä uupuu, ihan perkeleesti uupuukin. Maahan asti lyödään ja siitä alemma, jos satut asiasta puhumaan. Minäpä mummu puhun, lyökää te, jotka ette ole uupuneita tai ette sitä tunnusta. Lintsari. Loinen. Yhteiskunnan elätti. Paskakärpänen. Ihmettelette, että töitä ei tule eikä ole. Ei kukaan, huom. kukaan, simpsakka rekrytantti ota töihin työtöntä, jolla on otsassaan terveydenhuollon tinttaama leima: "Masentunut luuseri". Pidä huoli, että sinulla on uuvuttuasi vielä työpaikka. Niin saatat saada töitä muualta vielä senkin jälkeen.

Kaalilaatikko auttaa aina!
Jatkan aiheesta myöhemmin. Pureskelen oikein huolella tämän. Mutta nyt on pureskeltava kaalilootaa! Tein siis järjettömän annoksen kaalilaatikkoa viikonloppuna. Kaalia, 1kg852g (luki punnitusetiketissä) silpuksi vain telkkaria katsellessa. 4 helvetin isoa sipulia. Kokonainen valkosipuli. Kaikki sipulit pilkkeeksi, hakkeeksi tai miksikä sitä nyt haluaa nimittää. Viisi ohkaista luomuporkkanaa. Ohuiksi viipaleiksi. Viipaloitu, iso purjo, myös vihreät osat! Koko paletti sekaisin, paistinpannu kuumaksi ja paistetaan voissa. Kaikki. Pienissä erissä. Ostin myös possua ja nautaa, kuutoin ne nopan kokoisiksi, laiskamato ostaa karjalanpaistilihoja, ja kutistaa kuutioita. Maustepippuria, jauhettua, minttua, meiramia, salviaa ja suolaa. Kaikki sekaisin isoon uunivuokaan, kansi kiinni ja 150 astetta Celsiuksen asteikolla. Kattellaan parin tunnin päästä, todetaan lihat sitkaiksi jatketaan paistoa hamaan tappiin, eli nelisen tunteroista siinä ja siinä. Herkutellaan monta päivää!!