maanantai 30. joulukuuta 2013

Lähti vähän lapasesta. Munattua munahuttua.

Tämä otsakkeen kommentti on hyvinkin kuultua kamaa esim. viikonlopun jälkeen. Toisilla lähtee lapasesta shoppailu, toisilla syöminen ja kolmansilla juominen. Kuten eilen valittelinkin. Sattuuhan sitä, että laps kirveen nielee. Tämänpäiväisessä dagenefterdagenefterissä olen antanut kertoa itselleni, että munakasrullan tekeminen virkistää kummasti! Perr...sekin sitten pääsi lapasesta.

Hommasin taannoin kananmunia ihan polkuhintaan. Olivathan ne ikävä kyllä häkkimunia, mutta nyt hinta ratkaisi. Sillä vähävaraisuuden tässä asteessa en oikein tahdo jaksaa ymmärtää luomumunien päälle, jotka maksavat 10-15 egeä kenno (30kpl). Ostin siis halppismunia. Vajaa 2€ kenno. Ja monta kennoa! Munia oli yli 100..eli 5 kennoa. Tarvitsin toki leipomuksiinkin, ja voiteluihin. Ja koirille. Ja itselle, keitettäväksi. Tai paistettavaksi. Ja munakkaaksi. Juu. Nyt sitten välähti tässä tovi sitten, etten ole tehnyt munakasrullaa aikoihin. Enkä varmaan tämän päivän jälkeen teekään. Kolmas rullaatipohja jo uunissa. Kaksi odotettelee täyttämistä. Sinne vaan vahvasti maustetut kinkut ja muut tuotteet sisikuntaan ja rullaatirullaati. Rullaatirullaati silleen, että saumakohta jää sitten pohjalle. Ja jäähän se, kun rullan kääntää sen päälle. Sutaisin tuohon ensimmäiseen rullaan jääkaapissa vaaninutta omenasosetta ja kermarahkaa. Vähän se tursuaa, mutta entäs sitten. Ei se minua haittaa. Toinen täyte on siis kinkkua, vokkivihanneksia ja chiliä sekä juustoa, Koskenlaskijaa. Kolmanteen tulee noi kalanjämät, mitä vielä on jäljellä "puillapassen" teosta.

Niin joo! Toi puillapasse onkin luku sinällään. Tein ensin ihan perusperuskalakeiton. Ja jotenkin sitä piti virittää. Niinpä tälläsin siihen muskottia, sahramia (väärennettyä, kun oikea on -hmm- aika kallista) ja sen jälkeen lähti taas lapasesta. Riisiä vähän. Vihanneksia lisää. Sipuleita, kun niitä tuli varattua. Chiliä. Ketjap Manista. Tabascosta loppu. Vähän lisää kalaa pakastimesta, josta löytyi myös katkarapupussin jäyste, sekin sekaan. Ymmärsin lopettaa siinä vaiheessa, kun alkoivat kattilan reunat tulla vastaan..! Mutta nokare voita meni vielä siinä vaiheessa mukaan. Kaaaauuniin keltainen soppahan siitä syntyi. Joten taidan joutua pakastamaan sitä ainakin litran-pari. Minussa kun tuntuu olevan tätä suurtalouskokin vikaa.

Mitä näihin munajuttuihin tulee, niin netti on väärällään rullaohjetta. Joten kerron lyhykäisesti, mitä itse siihen laitan: monta munaa ja vatkaan ne kyllä hyvin, en pelkästään riko rakennetta. Ruokalusikallinen kermaa per 2 munaa. Supsautus jauhoja, mitä nyt sattuu käsillä olemaan. Tattaria taisin viimeeksi laittaa, suolakin on hyvä lisä, maun mukaan. Ja voideltuun uunipannuun, siis siihen syvälaitaiseen peltiin. Tai sitten leivinpaperi siihen pellin ja rullataikinan väliin. Uuniin 200astettaC, noin 30min. (Taisi muuten olla Keliakialiiton sivuilla hyvä ohje, mutta laitan itse pal-jon vähemmän nestettä, niin säästyn noilta jauhomääriltä) Täyte siihen jäähtyneen rullan päälle tasaisena mattona ja rullataan kuin kääretorttu. Tuhtia on, tuhtia! Mutta tätä evästä voi pakastaa. Joku kyseli FB:ssä, että voiko munavoita pakastaa. Voi. Tietenkin voi.

Kohokkaan kanssa on tullut hurjasteltua myös. Siihenkin lisukkeeksi voi tyrkätä melkein mitä vaan. Joskus ammoisina aikoina vääntelin sinne pilkottuja lihalimppejä. Pihvien jämiä, eikä tullut hullumpi huttu siitäkään.

Tein myös punakaalisalaattia. Eikä ollenkaan hattumpaa. Lisäisin siinä kyllä vähän etikan osuutta, mutta muuten tuli erityisen herkullinen. Tietty, kun sen itse tekee! Tällä ohjeella veivailin LÄMMIN PUNAKAALISALAATTI mutta tuplasin määrät. Että vähän enemmän etikkaa... kylmänäkin oivallista!

Jees, täytynee mennä jälleen hellan ja nyrkin väliin. Taisin saada ajatuksen...!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Marhuuden turkkinoilla ja karvat pois kahvista.

Tämä on nyt vimmattua perkelettä, tämä kirjoittaminen. Kun on nihvistellyt hitaan nettiyhteyden, pyhän yhteisen reunakunnan ja sanan ymmärtämisen viidakoissa, niin kait sitä nyt hakkaa kaikenlaista sekä tänne että muuanne.
Otin nimittäin eilen ensimmäisen kunnon kännin pitkiin aikoihin. Sellaisen, että aamulla silmien avaaminen pelottaa. Seuraavaksi pelottaa avata puhelin ja varsinkin viestivalikko. Tämän jälkeen pelkojen kohteeksi tulevat vaatteet. Ovatko kuinka rapaiset. Sen perästä vavistuksella ja kauhulla avataan a) sähköposti b) naamakirja. Että kummanko kautta on viini tarinoinut. Aletaan huokailla helpotuksesta, jos missään ei näy jälkiä humalatilan syvyydestä. Ja loput kieltäydytään uskomasta. Tärinä alkaa jo lakata. Jostain iltapäivälehtien "terveysosioista" olin havaitsevinani artikkelin, että miksi krapulat pahenevat yli 40-vuotiailla. En lukenut, kun on käytännössä kokeillut tuonkin.

Aamukahvikaan ei oikein maistunut, oli karvasta. Karvas kalkki. Hyh, siinä oli myös koirankarva. Joka osoittautui lähemmässä tutkimuksessa omaksi hiuksekseni. 2x hyh. Heiluessani illalla kahvinkeittimen kimpussa, oli jotenkin pääkarvani joutunut kahvipannuun. Ja koska tiesin olevani aamulla kyvytön pannukahveiluun, latasin kruputespannun jo ehtoopäivän pimetessä yöksi. (Luojalle kiitos pohojalaasista ja savolaisista; sukulaiskansoja, mitä sanailuun tulee). Pakenin olohuoneeseen aamulla, sillä pannu piti minun mielestäni aivan karmeaa ääntä. Suorastaan korviin sattui ja päässä jyllitteli maanjärjestyksen poikanan, kolme Richterin asteikolla. Mutta mitä illan tapahtumiin tulee, minulla on kovin, kovin hämäriä kuvia kyseisestä, ehtoolla naputtelemaani tekstaria ja koirienruokintaa lukuun ottamatta. Olempa keittänyt menestyksellä onnistuneet kovaksikeitetyt kananmunat ja laatinut ämpärillisen piparjuuri-omena-punajuurisalaattia, majoneesiin. Majoneesia onneksi oli valmiina. Huhhuh.

Ruoanlaitto syvässä humalatilassa on ajoittain ollut jännittävää. Varsinkin aamulla. Tiedät laittaneesi ruokaa, innostuneena. Ja aamulla gourmetateriasi näyttää lähinnä kissanoksennukselta tai lehmänläjältä, tuoksu myös, riippuen siitä, mitä olet hölvännyt ehtoolliseesi. Aika monesti joutuu rääkkäämään koiria tuotteillaan. Iäisesti muistan sen matokompostilta näyttäneen paistinpannullisen. Tomaattikastiketta, rrrunsaasti soijakastiketta ja mustan spagetin loput. Sekä sipulia ja valkosipulia, pari timjaminoksaa kaikkineen päivineen ja rosmariinia samoin. Törröttivät siinä kuin rikkaheinät konsa. Oli kuulkaa naurussa pidättelemistä, kun totesi tuotteen ulkonäön! Siihen oli vielä karisteltu puoli pussillista murennettuja nuudeleita ja ties mitä muuta...hyhhyh, makukin oli melko suolainen. Jämäkokki oli iskenyt jälleen. Suolan määrästä johtuen  koiraparveni ei päässyt tästä etokkeesta nauttimaan.

Mitä tämänaamuiseen olotilaani tulee, se on hankittu ihan rehellisesti ryyppäämällä. Ja siis ryyppäämällä glöginloput (sehän ei siis säily mitenkään yli uuden vuoden), valkkarinloput (ks. edellinen selitys), yksi punkunjämä (kuin myös ensimmäinen "selitys"), kossuntapaista pikkuleka, rommia, joka oli tarkoitettu kakkuun ja tietty: kokeiluluontoinen sahti. Joka onnistui yli odotusten. Ja niin onnistui olotilakin. Siis tämän aamun. Odotin pikku kenosta, mutta sain megajättipotin. Mahtavaa. Eipä tuo tätä sunnuntaipäivää huononna, koska ilma on kuin morsian muutenkin. Synkkä, pimeä ja vettä vihmova. Että painun hyvillä mielin vissypullo kainalossa pötkölleni, otan hyvän kirjan, tod.näk. keittosellaisen ja vedän peiton korviin ja villasukat jalkaan. Tutajan siellä aika hyvän tovin. Sen perästä menen ulkotiloihin hommailemaan. Nyt on nimittäin melko hyvä aika vielä istuttaa jotain, kylvää siemeneitä ja murjoa muutama unohtunut kukkasipuli maihin.

Hyvää söndaagia vaan teillekin! Sitten eikun paikallisesta kippolasta pizzanhakuun. Perhepizza per lärvi. (Ja litra inskaa. Tekee taas niin hyvää verensokureille ja vatsalle. Kippeeksihän se maha tuli jo...)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Melkein pelkkiä jämäkokkausruokia.

Onko teillä koskaan ollut sellaista tunnetta, että tuttunne snobbailee? Varsinkin ruoalla. "Mä siis niin entykkää lipeekalasta!Hyi mitä kauheeta..!!" ja menee sitten jonnekin syömään bacalauta. Mä niin kärsin. Oli lipeäkala turskaa tai ei, niin periaate on sama. Kuivattua ja suolattua kalaa. Turskakalaa kuiten. Että mitä eroa näillä on? Ehkä valmistustapa. Tuota lipeäkalaakin kun voi tehdä monella eri tavalla. Kokeilkaa vaikka. Muhennosta, uunikalaa, gratiinia tai soppaa. Pitää vaan ihan vähän uskaltaa tehdä eri tavalla. Eräänä vuonna lipeäkalaa sai halvalla joulun jälkeen, jolloin tuli kehiteltyä näitä omalaatuisia kalaruokia, siihen asti kunnes kyllästyin totaalisesti, enkä syönyt sitä moneen vuoteen. Nyt buumi on taas valloillaan.

Parhaimpia ja värittömimpiä kekkauksia oli lipeäkalagratiini. Jäi meinaan lippikala syömätä ja perkasin siitä ruodot ja siivilöin turhat nesteet. Eikun uunivuokaan. VOIdeltuun. Voilla voideltuun. Bechamel- eli valkokastikkeeseen vatkasin sekaan useamman kananmunan. Lienee ollut jotakuinkin viisi-kuusi pientä kevennystä. Ja vatkasinkin sen sitten niin kuohkeaksi, kuin tuolla vanhalla Kenwoodin vatkaimella pystyi. Hulautin vuokaan kalan päälle. Mietoon uuninlämpöön, kutakuinkin tunniksi-puoleksitoista. Lopuksi nupit kaakkooon, että päällinen sai väriä. Tarjosin sen kukkakaalimuusin/keitinperunoiden, värikkään salaatin ja punkun kera. Teki kauppansa. Ja omastakin mielestäni siitä tuli hyvää!

Ja kun nyt kalastelemaan ruvettiin, niin toinen hassuista kekkauksista oli silli au papillotte. Silliä paperissa. Noita sillejä ja muita joulupöydän pikkukaloja kun pakkaa jäämään yli, varsinkin yli oman tarpeen, niin niistä rakentelin hassuja pikkupaketteja ehtoopalaksi. Varsinkin sitruunasillistä ja valkosipulisilakasta tuli oivallinen yhtälö. Sekaan purjoa ja persiljahakkelusta, pohjalle perunaviipale (kyllä näin joulun kunniaksi voi ilman pilata perunalla!) ja kalat päälle. Kääritään nätiksi paketiksi. Uuniin. Käräytetään. Siis vähän paperi saa rusehtua. Nautitaan pois. Tai jos sattuu olemaan graavikalaa, niin siihen päälle sienisalaattia ja pakettiin. Sama kohtelu uunissa.

Ja nämä joululootatkin voi uudistaa usealla eri tavalla. Lanttulootasta ajattelin koettaa tehdä sosekeittoa. Eli ihan vaan rutkasti vettä ja kermaa sinne joukkoon sekä yrttisilppua, salviaa ja piparjuurikerman jämätkin. Yhtenä vuonna tein siitä lanttulootasta lettuja. Paistoin ne (olivat melko tukevia) vohveliraudassa. Eli ihan muutama kananmuna ja vähäsen jauhoja, sienisalaatin loppukin lipsahti sekaan ja vatkaten taikinaksi. Ei ollut huono! Tarjoilin karpaloiden kanssa. Ei ollut huono sekään. Porkkanalaatikkoa ei ikinä jääkään...

Meillä kun ei sitä hirveään imellettyä pottulootaa syödä, koska minä en sitä syö, niin joskus tarvitsee keksiä käyttöä perusperunasoselootalle. Noh, yllättäen myös lettuja eli niihinkin voi sienisalaatin jämän laittaa tai minikukkosia. Minikukkosia varten pottusoselootasta tehdään jäykkääkin jäykempi taikina ruis/vehnäjauhojen kera. Leivotaan siitä laakea, ohut taikina. Eli kaulitaan jauhotetulla alustalla kunnolla. Toivotaan, että pysyy kasassa. Ja otetaan siitä lasilla pyöreitä lätysköitä. Lätyskän keskelle hakattua graavi/savukala/muukala/kinkkusilppua ja toinen lätyskä päälle. Vähän niinkuin ravioleja, muttei keitetä, vaan ohuet reunat "viikataan" alle ja asetellaan uunipellille. Kukkosten koosta riippuen, annetaaan olla uunissa (150-200C) vartista puoleen tuntiin, eli kunnes ovat kauniin värisiä.

Juustoja, jos sattuu ylijäämiä olemaan, voi käyttää erilaisissa kuorrutuksissa. Valkokastiketta taikinoissa tai kuorrutteissa. Kaloja silliä myöten kaikenlaisissa paistoksissa. Leivista voi tehdä lämppäreitä eli lämpimiä voileipiä. Krutonkeja. Pippereitä voi käyttää homejuustokakkuun. (Juustokakku, johon tulee myös homejuustoa). Rosollia pyttipannuun. Myös kaikkia jämiä voi hyytelöidä. Mätiä eritoten. Mädin meinaan unohtaa ihan sen vuoksi, ettei se kuulu meillä jouluun. Kinkun luun voi säästää laskiaisrokkaan. Käyttäkää herrantähden mielikuvitustanne! ÄLKÄÄKÄ HEITTÄKÖ RUOKAA ROSKIKSEEN!

Ai että mitä kinkusta? Mistä kinkusta? Se syödään kaikki ja mahdollisimman äkkiä paiston jälkeen. Näin siis meillä. Sen takia noita muita eväitä jääkin. Kun on sitten taiteillut vuodenvaihteen yli näillä eväillä, niin saapi ootella seuraavaa joulua ihan rauhassa. Parasta nykyään joulussa on syöminen. Sahdinnautiskelusta puhumattakaan!

torstai 26. joulukuuta 2013

Laatikointipäivän anti.

Kas kehveliä, kun aika lentää. Minä vaan en lentele juurikaan. En ole tässä viimeaikoina lentänyt edes nurin. Aatoskaan ei juuri ole lennellyt. Eikä kynä. Pari lautasta kyllä lenteli, kun ote kirposi vallan vahingossa. Onneksi olivat tyhjiä ne lautaset. Tiskarista kaappiin menossansa.

Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih.

Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskustelusta, sillä siinä näyttävät suuret tunteet olevan enempi järjen sijalla. Ja kaiken ratkaisee tietenkin luomu+"kuuntele kroppaasi". Jos ei tuo kropan kuuntelu luonnistu, eli ei ole mitään hajua mitä mahtaa kroppa tarkoittaa, kun on maha sekaisin tai nivelet paukkaa kipeälle, niin mitäs sitten? Nappia vaan huuleen, juu. Ja kun tämän syöluomuajakuuntelekroppaasi -jankutuksen kuulee noin seitsemännen miljoonannen kerran, niin hermohan siinä napsahtaa hetimiten. Minun kroppani tahtoo nyt kyllä kylmää kinkkua ja ison lasin sahtia. Kinkkuviipale saa olla semmoinen reilusti sormenvahvuinen. Ja kotisinapilla voideltuna. (3 rkl sinappijauhoa, 3rkl kiehuvaa vettä (+3rkl sokeria/hunajaa/jotain helvetin imeläkivee. Se on siinä!)

Tein urheilusuorituksen kinkkupäissäni. Kannoin yläkerran pakastimista kaikki, tai ainakin luulen niin, sienipussukat alakerran pakastimeen. Mahtuivat nippanappa. Että sieniä on joka lähtöön! Kinkunkin kaveriksi joskus olen laatinut sienikastikkeen paistinliemeen. Eräänä jouluna tyrkkäsin kyllä paistinliemeen myös omenasosetta. Tajuamatta ollenkaan, että soseessa oli inkivääriä ja kanelia...! Ei se huonontanut soossia ollenkaan. Mutten sen jälkeen ole onnistunut aikeissani tehdä samanlaista.

Tapaninpäivä on meidän suissamme vääntynyt laatikointipäiväksi, sillä tapanina yleensä meillä syödään viimeiset laatikot ja muut jämät. Kuten lipeäkala. Sen jälkeen voikin taas rauhassa pistellä normievästä. Kuten munakkaita ja muunnoksia munakasteemasta: munakasrullia. Olen taas tappanut aikaa keittokirjamaailmassa ja kehitellyt kaikkea omituista. Pari kauhean makuista esitystäkin tuli laadittua, joista siis note-to-self: ei sitruunaa mihinkään maitoa sisältävään. Tai jos, niin oikeassa järjestyksessä. Hapan tekee jänniä temppuja!

Jos ja kun sitä helvetin kinkkua jäi sinne jääkaapin uumenin ja rosollia myös (ilman silliä), niin eikun hommiin!
Rosollista hyytelöä. Ja kinkusta mausteinen munakasrulla. Eli ihan näillä mennään. Että mässäilen ihan hyvällä omallatunnolla graavikalat, sillit, silakat, kinkun, rosollit sun muut lipeäkalat valkokastikkeella. Pieraisen ja röyhtäisen ja aloitan taas uudelleen aamulla syömisen. Panostan nimenomaan ruokaan ja joulun jälkeen ruoanjämien hyödyntämiseen. Lipeäkalasta syntyy oivallinen soppa tai muhennos. Kinkunjämistä munakasrulla rivakalla chililisällä. Rosollista hyytelö. Sillistä voi tehdä vaikka silliä papillotte. Eli kääriä sillinkappaleita vaikka kypsän porkkanan ja kesäkurpitsan kanssa leivinpaperipaketteihin ja uuniin. Pippuria myös sinne.
Äireen kanssa meillä on välillä kisat, että kumpi keksii maittavamman ruokalajin jäysteistä. Eritoten lipeäkalan valkosoossi on erittäinkin hyvä hyödynnyskohde. Siitä saa vaikka mitä! Ja melkein kaikesta voi tehdä hyytelöä. Paitsi ehkä maksapasteijasta. Se loppuu aina aattona.

Että havuja perkele...sateenvarjo tanaan, otsalamppu päähän ja kinkunsulatuskävelylle. On tässä taannoin ollut sellainenkin joulu, että laihduin "monta kiloa", kun namistelin enimmäkseen kinkkua ja muuta eläintä. Enkä koskenut pottuihin ja pippereihin enkä torttuihin! Ja ne hakaristinmuotoiset tortut: onnistuu kyllä, olen nähnyt Vaspuukissa niistä ennen-jälkeen -kuvan.

Mutta nyt: eikun syömään.

(Munakasrullan perusohjeena meillä on 6kpl kananmunia vatkattuna+2-4rkl nestettä+ ripaus jauhoja; vispataan ihan perkeleesti ja laitetaan voidellulle pellille tasaiseksi kerrokseksi ja paistetaan 200 astetta Celsiusta noin vartti. Tai enempi)