maanantai 21. toukokuuta 2012

Idea päivässä pitää tiellä

Tai vieressä. Tai ainakin melko lähellä sitä uraa, jossa on kuljeksittava. Melko läheisesti on sukua tielle se ura. Toiset väittävät elämänuraksi. Pohdiskelen tässä oman toimen ohessa vähän kaikkea. Välillä tämmöinenkin posti teille. Ja pakollinen resepti, tietenkin. Jossa tärkein ainesosa on boldattu.

Tässä aamun tunteina olen seikkaillut siellä täällä. Ja varsinkin täällä. Internetissä. Verkossa. Lentsu on siinä vaiheessa, että vaikka hellelukemia mättää, niin hytisyttää ja paleltaa vaan. Nokka vuotaa ja ääni pihisee. Aloittelin tätä postausta jo viime viikolla, mutta savolaenen supermies iski tähän, se Vituiksmän. Joten naputtelen tätä uudelleen. Tulee melkein uusi postaus tästä.Olen käynyt vakoilemassa muiden kirjoittajien blogeja. Muiden muassa Mirkan Kysymyksiä syömisestä on eräitä lemppareitani. Samoin Karppisiskot  että Pullapoliisi. Kaltaiselleni mummelille kaikissa noissa on sitä jotain. Karppiksien blogissa kuin Mirkallakin oli tänään soppaa, ja minä niitä yhdistelemään. Kalasoppaan nokkosta. Mikä ettei. Pullis funtsi kehonkoostumusta ja ständillä könöttämistä. Ajatuksia herätti se, että me rutkasti ylipainoiset puutuimme Pulliksen jutusta liki kokonaan.

Villivihannekset ja yrtit ovat taas kovaa sanaa. Horsmanversoja ja vuohenputkia keitellään vähän joka kyökissä, nokkoslettuja paistellaan ja voikukkia tuntuu löytyvän kaikkien valveutuneiden salaateista. Joten nuori kapinallinen sanoo, että voi hitsi, kun minä olin nuori, niin Rautavaaran kirjasta vaan luntattiin syötäviä kasveja. Toisille tuli niiden kanssa sitten joko vatsahuuhtelun tai lääkärissä useamman kerran käymisen vaatineita huteja. Että syötte vaan niitä kasveja, jotka tiedätte myrkyttömiksi. Sienestyksessä viljelty ohje, että syö vain niitä sieniä jotka tunnet, johtaa kyllä aika nopeaan loppuun, kun useimmat tuntevat perkele myrkkysienet, eikä syötäviä. No, kuitenkin aika pian paljastuu kehuskelijoiden todellinen minä, että ne villivihannekset oli pahoja. Joo, eihän ne niin makeita ole kuin nämä jalostetut. Monelle tulee pettymys siinä vaiheessa, kun voilla valeltu horsmanverso narskahtaa ensimmäisen kerran hampaissa. Ja on kitkerämpää kuin parsa.

Sain tässä tukea myös eräälle idealleni ja nyt päässä myllää ajatus idean saattamisesta sanoiksi. Että jotta. Eiköhän tämä tästä tokene, kun pääsen irti ensin eräästä toisesta mielipiteestä. Joka oli asenteellinen, kateellinen ja suoraan sanottuna ihan paska, koska ilmeisimmin ko. hyypiö pelkäsi minun jotenkin olevan pahakin kilpailija. Enpä ole, koska painin aivan eri sarjassa. Todella eri sarjassa. Elämänkokemuksellani yhdistelen tässä ihan omasta päästäni kevätsopan kaikille halullisille sieluille.
Vahva versokeitto kaikilla herkuilla vähän joka vuodenaikaan.
Nuoria, tuoreita nokkosia n. puoli litraa, ryöpättynä ja hakattuna määrä puoliintuu.
Horsmanversoja
voikukan nuppuja
valkosipulia
kanalientä ja kanaa.
kermaa ja kananmunahakkelusta.
muita kauden kasviksia, jos teet tätä satokauden alkupuolella, niin korvaa nokkoset pinaatilla, horsmanversot pienillä harvennusporkkanoilla.

Keitä kanaliemi joko kanasta tai liemikuutiosta. Käytä kanaliha tai hätätilassa broilerinliha, pannulla, siis kypsäkin liha saamassa vähän rusketusta pintaan. Lisää liemeen nokkoshakkelus, horsmanversot, voikukannuput ja valkosipuli. Kiehauta, sullo joukkoon kananliha ja valkosipuli, lorauta mielesi mukaan kermaa sekaan ja kiehauta uudelleen. Tarjoile munahakkeluksen kanssa.
Satokauden alkupuolella tuohon voi käyttää harvennettuja porkkanoita, sipulinkukkanuppuja ja mitä nyt kasvimaaltasi satut löytämään. Kauppapuotien varassa olevat voivat viillellä hirmuohuita viipaleita vaikka porkkanasta yms. Ja lisäillä joukkoon pinaattia.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Canned health, instant wellness ja pure mua.

Hyvät ihmiset. Tänään pitäisi olla 14.5, kun laitoin tämän ajastuksella putkahtamaan simmujenne ulottuville. Että rokkenroll vaan, jos on joku muu päivä, kun tämä turahtaa tajuntaanne turhauttamaan.

Äimistelin tässä vastaikään ilmoille roiskahtanutta, erään ns. luontaistuoteketjun lärpäkettä. Löysin hyvin vähän luontaista koko lehdykästä. Enempi oli väsättyä, värkättyä ja tekemällä tehtyä. Toki pistelen itsekin lisäravinnetta toisen seuraksi purnukoista, mutta silti. Luontaistuote, joka on kasattu erinäisestä määrästä keinotekoisia kemiallisia aineita tai käsitelty tunnistamattomaksi, on minun pienen mieleni mielestä ihan jotain muuta. Completely diffrent. Tabua, jauhetta, töhnää ja kauniita pakkauksia. Justiinsa.

Sitten me hyväuskoiset, terveyttä nyt heti tavoittelevat ihmisparat menemme ja tyttösen suosituksesta ostamme puketin ja paketin ja pillerirasian, ja olemme aivan saatananpeetanan terveitä ja kauniita. Kaksi päivää. Ei auttanut pontius-venyttely eikä valuraudan heilauttelu, ainoa joka auttaisi olisi suomalaiskansallinen välineurheilu, leukakiikku. Ei kutistu läskikasa, kutistuu lompsa. Ja on pakko ostaa jotain halpaa ja nopeaa hiukopalaa. Vaikka äitien lihamakaronilootaa ja yksi tomaatti. Sillähän sitä elääkin jo monta päivää. Ja onhan hyllyssä monta purkkia terveellisiä lisä- ja väriaineita. Pahin nälkä hillitään sahajauhonmakuisilla patukoilla. Sekä veteensotkettavilla mössöillä, joita kehtaavat nimitellä vanukkaiksi. KORVIKKEITA, sanon minä.

Tämän jälkeen valitetaan vatsavaivoja. Kai niitä vaivoja tulee, kun mahaparka ei saa enää mitään luonnollista. Pussitettuja sössöjä ja lisää-vain-vesi -töhniä, jotain pirun smoothieita ja pillereitä. Ei tietenkään ne ole syypäitä, ne teollisesti tuotetut ja käsitellyt sörsselit, ei. Vaan viljat. Viljat on myrkkyä, tappavat talossa ja puutarhassa. Vilja ei ole ihmisravintoa eikä kelpaa näin ollen mihinkään. Ei ainakaan syötäväksi. Tämän kuullessaan jokainen tunnollinen, kiltti ja mielestään saatanan lihava nais- ja miesihminen kiikuttaa kaiken leipään ja jauhoihin viittaavankin pois silmistä. Jauhokaapissa tehdään Stalinin puhdistus. Ja lehdistä leikataan leipomoitten mainokset pois. Mutta pullahan ei ole sama asia, ja täytyyhän sitä iltapäiväkahvilla pullaa ja keksejä saada, että sitten jaksaa olla töissä kotiinlähtöön asti. Halloota, onko siellä korvienvälissä muuta, kuin kastunut pururata.

Eräs asia, mitä en myöskään ymmärrä laisinkaan on tämä smoothievimma. Ja varsinkin niihin työnnettävät aineet. Mahtaa olla herkullista, kun tunkee blenderiinsä eli suomen kauniilla kielellä, tehosekoittimeensa jotain hemmetin viherjauhetta, inkivääriä ja muita herrrrkkuja. Sitten surrursekaisin. Vatsaa jo pelkällä värillään kääntävä liemi huulien välistä sisään, purematta niellen. Yök. Ja se joka minulle nyt tulee väittämään, että tökötti imeytyy paremmin, kun se on hienonnettua. Joo, sanon minä, tervakin imeytyy perseestä paremmin kuin naamasta, että tervatkoon sen julkisesti näkymättömän päänsä. Kai ihmisellä on hampaat, että se puree ja rouskuttaa ja aloittaa sen ruoansulatuksen sylkensä entsyymeillä. Ainakin niin minulle on opetettu ja niin minä tietosanakirjasta luin, osasta O-R, sanasta ruoansulatus. Kai se tuo vatsalaukku hätkähtää tolaltaan, kun sinne hulahtaa läjä lähinnä lehmänpaskaa muistuttavaa töhnää, ja vielä kylmää, saatana.

Luulisin ihan näin maalaisjärjellä ajatellen, että kun pureksii ruokansa hyvin, niin ei tarvita sitä evästä niin helvetinmoista määrää, että pääsee kunnon mittoihin. Kuten minä. Kun on aina kiire, hoppu ja pitää olla koko ajan jossain muualla kuin syömässä rauhallisesti, niin kyllä kai sitä oppii nielemään appelsiinitkin kokonaisina kuorimatta. Ja on niiiin terveellistä, niin terveellistä. Suomalaisilla on liian lyhyet ruokatunnit. Niin koulussa kuin kotonakin. Organiseeraamalla työt ja muut asiat voisi olla hyödykästä vähän pidentää niitä sapuskointiaikoja. Ja kyllä minä syön mielummin happamia tyrnimarjoja kuin homeisia gojimarjoja, joiden alkuperä on hämäränhyssyn peitossa, piruvie. Mainostetaan kyllä joka puolella niin superina ja luonnollisena ja herkkuna näitä kaikenmaailman omituisuuksia. Minulle piisaavat ihan oman maan herkut. Klasissa on nyt kevään ensimmäinen satsi mustikan- ja vadelmanlehtiteetä. Ihan tästä puhtaasta lähiluonnosta.

Kyllä terveydellä ja purkkiterveydellä on vissi ero. Tosin onhan sellaisia tutkimuksia tosin mailma pullollaan, joissa on todisteltu plasebovaikutusten ylivertainen teho tehottomiin lääkkeisiin verrattuna. Äitini syötti minulle kakarana kalkkitabletteja, kun valitin kipuja. Jos eivät auttaneet, vasta sitten siirryttiin oikeisiin lääkkeisiin tai mentiin lekurin juttusille. Joka aina muisti kehua, kuinka terveen näköinen lapsi minä olin. Nykyneuvolakäyrien tuolla puolen. En ollut lihava. Purkista sain tosin kalkkirakeita ja deevitamiinia. Ja tarvittiin vauhtia lujasti, että meikäläisen luita saatiin poikki. Osteoporoosista ei ole vieläkään minkäänsortin hajua. Mutta pääkoppani kyllä olen kolaroidessani sotkenut pahan kerran, läski istuu päällä kuin tauti. Diabetes, tyyppi 2, inskat ja kaikki. Haaveilen edelleen insuliinista kokonaan eroon pääsemisestä.

Mutta nyt menen tekemään itselleni paistetuilla herkkusienillä, valkosipulilla ja juustolla kuorrutetun, grillatun kesäkurpitsaherkun. Ensin itketän ja grillaan paksun, pitkittäin leikatun kesäkurpitsasiivun, maustan chilillä ja inkiväärillä, varovasti, lätkin päälle paistetut, tuoreet herkkusieniviipaleet, ruttaan veitsenlappeella valkosipulinkynsiä lättänöiksi, kopsuttelen pilkkeiksi ja herkkusienten kanssa samaan paikkaan. Päälle juustoraastetta tai juustomurenia, ihan mitä tahansa juustoa, hetkeksi uuniin tai grilliin, niin että juusto vähän sulaa ja värittyy. Iäntäkohen. Onhan hyvvee. Syödään maiskutellen ja ahkerasti pureskellen. Joku guruntapainen on joskus sanonut, että vesikin olisi hyvä pureskella. Paskat smoothiesta, ne on tarkoitettu hampaattomille, uudet tekarit ja pureksimaan.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Leikkaa, liimaa, askartele.

Hihhei, tarkoituksenani oli ratkoa omia pikku ongelmiani, mutta päädyinkin aivan johonkin muuhun, kuin ratkaisemaan ensimmäistäkään. En niin ongelmaa kuin housunpersaustakaan. Jouduin kurssille ja täällä höpistään työhyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista minulla on vähemmän kokemusta kuin perisuomalaisesta "Management by Perkele" -työdynamiikasta. Jota hämmästyttävän moni ns. perheyritys edelleen jatkaa. Ja onhan näitä näennäisheränneitä, jotka ovat olevinaan hyviä työnantajia ja hyvinjohdettuja yrityksiä, niitä taitaa olla pilvin pimein. Pilvipalveluthan ovat ovat nyt niin in. Tasa-arvoinen kohtelu on erittäin vaikeaa ja erittäin harvinaista.

No, mitähän se nyt oli mitä piti tässä taas mutustella. En-pä muista. Pää on kuin pärekori. Vuotaa kuin verkkokassi. Olisikohan aika pistäytyä muistitestissä. En kuitenkaan muista mennä sinne, niin olkoon. Sekin. Selailin aikani kulukkeeksi myös vaihteeksi iltasatulehtien nettisivuja. Niissä on ties mitä hörhellystä. Ja näyttää siltä, että jos olet julkisuuden henkilö, niin varaudu kaikkeen uutisointiin. Manuela Boscosta revittiin juuri otsikko. Ainakin minä sain siitä sen kuvan, että hän on alkanut tuosta noin vaan energiahoitajaksi ja ravintovalmentajaksi. Ravintovalmentaja se on kovin muodikas ammatti tänäpänä. Ja Veskukin oli vähän vesijuoksemalla ja pieniä muutoksia ruokavaliossaan tehneenä saanut poistettua muodostaan kolkytäkiloo. Eikä kukaan siinä runonpätkässä kertonut, että myös Veskun diabeteslääkitykselle tehtiin temppu terävä. Joten kyllä se paino on silläkin opilla pudonnut.

Voin kokemuksesta kertoa, että näillä eväillä, eli pitkävaikutteisella inskalla, ateriainskalla ja kahdella erilaisella diabeteslääkkeellä, parilla-kolmella sydän- ja verenpainelääkkeellä kyllästettynä, on helvetin hankala saada painoansa alakantilleen käännettyä. Enkä siihen mainittuun laihdutusleikkaussählinkiin edes ryhdy. Minä en muuttaisi varsinaisesti mitään elintavoissani, minulla vain annokset pienenisivät, kunnes mahalaukkuni venyisi jälleen niihin mittoihin, missä oli. Titanicin höyrykattilakokoon.

Ajattelinkin tässä kohtapuoleen, jahka olen copypastenut vähän siellä täällä, julkaista Method Massun. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain varastettua (ihan helvetin paljon varastettua) ja jotain lainattua. Eli ihan niinkuin nykyisetkin laihistelukirjallisuuden edustajat. Vähän väritellään sieltä täältä ja saadaan vanhatkin nuortumaan. Julkimoidaan kirja, joka julistaa maailman pelastetuksi ja saa sinut uskomaan, että kirjan hankinta on välttämätöntä, tarpeellista ja mahottoman hieno asia. Suorastaan jumalainen. Ilman kyseistä teosta olet hukassa ja masentavan huono ihminen. Sen tietysti päättää markkinointiosasto, joka myy mielikuvia. Minä ainakin tekisin niin, että markkinoisin systeemini ehdottomasti maailman parhaana ja ainoana sekä ainutlaatuisena menetelmänä hukata kilonsa toiseen atmosfääriin. Mutta niin tekevät kaikki muutkin.

Päivän vinkki ruokailuun: Ostakaapa vaihteeksi kasa ateriankorvikkeita. Laskekaa niiden energiasisällöt. Syökää pelkästään niitä yksi päivä. Sen jälkeen teette niin, että menette paikalliseen markettiin, kirjaimella ei niin suurta väliä, ostatte sieltä suurimman kaalin, mikä vihannestiskistä löytyy, silppuatte sen, haudutatte lihaliemessä, lisäätte siihen 600g ruskistettua jauhelihaa. Ja jos saatte muutakin jauhista, kuin sikanautaa, niin jees. Menette ja maustatte sen rivakasti, roppaatte sekaan vaikka kuminaa ja tuoretta fenkolia, paiskaatte taas uuniin, mietoon jälkilämpöön tekeytymään. Menette Fineliin ja laskette noin suurinpiirtein koko kaalolootan sisälmyksen per annos, ja mittaroitte pienessä mielessänne, kumpi tuottaa enemmän nautintoa: ne puulle maistuvat ateriankorvikkeet vai vatsa täynnä kaalilootaa, niin kertokaapa minulle ihan omin sanoin, että kumpi.
Jos valitsette ateriankorvikkeet herkullisen aterian sijasta, niin tutkituttakaa päänne.

Sitäpaitsi, kaaliloota hakkaa proteiinipirtelöt, -vanukkaat ja -patukat mennen tullen. Ähä!

torstai 3. toukokuuta 2012

SEN PITUINEN SE.

Olen tässä pitkin matkaa sinne ja takaisin, ihmetellyt ihmismielen kummallisuuksia oikein olan takaa. Useimmiten jonkun muun olan takaa, kuin omani. Olisihan oman olan takaa ihmettely melkoinen suoritus on fyysillisestikin. Pää kainalon alta, suorin vartaloin kerien olan taakse, ja mollota siitä sitten, että mikäs nyt neuvoksi, Niskavuori?
Kolme ihmeellisen komeaa kertomusta ihmisluonnon ja -mielen kummallisuuksista.

EVÄS TÖKKII

Tapahtuipa Kalevan tantereilla seuraavanlainen episodi Väinämöisen ollessa pusaamassa mahottoman kalanluukanteleensa kimpussa. Paikalle patsasteli Lemminkäinen naapurin piika kainalossaan. Väinämöinen häiriöstä hiukan suutahti ja murrasi, että piian pitäisi olla töillään kartanolla eikä kiemurrella Lemminkäisen matkassa. Lipsahtihe siinä puukko sormeen Väinämöiseltä, joka loihe lausumaan suureen ääneen, että jopa otti teräshammas syvältä, luusta luston luikahutti, veren vimmaisen vikelti, nurmikolle nuljahutti. Vinosti hymyilevä Lemminkäinen siihen vastasi, noin nimesi, että oma vikas omituinen, äijän käppyrä kämänen, puukon kanssa sohelo, akkain vieressä tohelo.
Jopa remahutti Väinö takasilleen siitä paikasta ja puukko kourassa Lemminkäistä lahtaamaan. Miehet pinkoivat aitan ympäri nuorempi edellä ja vanhempi perässä kuin Pohjolan villiintyneet peurat. Räkä lensi samaan malliin ja vyönhelat kilkkasivat kuin poron koparat. Mikä meno, mikä lento. Piika huokaili kauhusta kädet suun edessä, kuin suomalaiskansallisissa elokuvissa konsa.

Tarina ei kerro kuinka ajojahti päättyi, mutta kannel tuli valmiiksi ja Väinämöinen sillä lumosi mehtän elukoita. Sitäkään tarina ei kerro, moniko metsän eläväisistä päätyi pataan porisemaan ja monenko turkista ommeltiin talveksi lämmintä ylle. Paitsi ehkä siilistä, sillä se olisi tökkinyt sekä eväänä että turkiksena. Että se siitä.
-----
AASIAN RAUKOILLA RAJOILLA

Herra Jong oli lähtenyt tarkastusmatkalle Pohjoisiin Maakuntiin seurueineen. Ilma oli pirullisen kylmä, hengitys huurusi ja tuuli suoraan pohjoisesta. Herra Jong oli maaherran virkamies, jonka tehtäviin kuului tarkistaa alamaisten verot. Jongin mukana oli 1500 palvelijaa avustamassa verojen keruussa ja toimittamassa asiakirjojen oikeellisuuden tarkistuksia, osituksia ja muuta tärkeää sekä heidän joukossaan myös kaksisataa kokkia ja herra Jongin henkilökohtainen maistaja.
Päivä oli puolessa kun seurue saapui rähjäiseen kylään. Erään oven edustalla kykki hampaaton mummo risaisessa talonpojan asussaan, hatun lieri silmillä roikkuen. Maassa savusi kituva nuotio.
Muori hymyili hiljaa itsekseen. Jongin vaunut pysähtyivät käskystä mummon eteen ja herra Jongin henkilökohtainen palvelija kurottautui mummon puoleen: "Rouva, oletteko te minkä ikäinen?" Mummo ei vastannut, aivan, kuin ei olisi kysymystä kuullutkaan ja jatkoi nuotiossa keikkuvan astian hämmentämistä. Tökki sitä kädessään olevalla karahkalla, itsekseen hiljaa mumisten. Kohottihe sitten silmänsä yläviistoon vaunuja kohden ja känisi: "Kas, korkea virkamies palvelijoineen! Maistuisiko teille rotan liha? Muuta minulla ei enää ole kuin tämä rotta: kaikki muu on syöty. Niin kissat, koirat, hevoset, karjaeläimet kuin linnut puista. Täällä on nälänhätä eikä meillä enää muuta ole." Virkamiestä oksetti mutta kuitenkin hän kohteliaisuudesta palvelijan kyykistyä nuotiolle ja kurkistaa pataan, jossa rotta kiehui. Kurkistus riitti ja palvelija syöksyi tiehensä oksennusta pidätellen, virkamies päätti pysähtyä tienoolle ihmettelemään, mikä oli moisen nälänhädän aiheuttanut.
Pysähdyksellään ruokkivat omista varastoistaan kylän nälkäiset, ja kielsivät vastalahjojen tuomisen virkamiesten leiriin. Tuomiset tökkivät, sillä virkamiehen seurue ei ollut tottunut syömään rottia ja muita omituisuuksia henkensä pitimiksi. Opettivat talonpojat uusille tavoille ja tilasivat paikalle dynastian viljelyasiamiehen ja parit muut opastajat opettamaan kansalaisille hyviä viljelymenetelmiä. Pian seutukunnasta kehittyikin maakunan vilja-aitta, josta herra Jong oli syystä ylpeä. Sen pituinen se.
-------
VETELEHTIEN LAIHUUTEEN.

Olipa Helsvinskin kaupunnissa mies nimeltä Matti. Ai miksi juuri Matti? Siksi varmaan, että semmoisen nimen oli pappi kasteessa antanut. Ja ainahan Matti on uutisiin päässyt, sukunimi vaan on eri kuin kertomuksemme Matilla. Useastikin.
Mattipa oli elämäntapaihmettelijä ja maailmankummastelija. Unohtuipa monesti aurinkoisina päivinä taivaalle tuijottamaan. Riippuen siitä, missä taivaalle tuijotteleikse, kerääntyi ympärille useitakin kansalaisia taivaalle tuijottamaan. Toiset kyllästyivät nopeammin kuin toiset ja läksivät pois, kopisutellen kenkiään kuin kiireisen helvinskiläisen mennessää katua myöten kuuluu. KOPKOPKOP. Pistivät kengät, paitsi jos oli kalossit tahikka kummisaappaat.
Päivänä muutamana Matti jäi niin ihmetyksiensä kanssa kahden, ettei muistanut edes syödä, vaikka olikin kovasti tunnettu suuriruokaisuudestansa. Niin vain unohtui ape ja särvin. Ei nyt ollut Matin asiat lustuillansa, kun jätti ravinnon nauttimatta makeisiin suihinsa. Sen sijaan vain kummasteli ja ihmetteli. Upposi ihmettelyynsä yhä syvemmälle ja alkoi vetelehtiä ympäri Helvinskiä. Siihen kiinnitti huomiota huoltopoliisikin, joka irtolaislakia valvoi huolella ja taiten, kuten taudinkuvaan kuuluu. Matti kuihtui kuihtumistaan, samosi katuja ja teitä, kunnes eräänä päivänä raitiotievaunukiskoja ylittäessään housut putosivat ja sekoittivat jäntevän askelluksen. Matti tuiskahti suoraan huikeaa vauhtia lähestyvän raitiotievaunun alle ja menetti henkensä kun kuoli siihen paikkaan.
Mikä oli tarinan opetus? Se, että kannattaa vähän miettiä missä vetelehtii ja kannattaa miettiä, mitä päälleen laihduttuaan laittaa, tai laihdutus on kuolemaksi.
----
Zuppadudui, nyt menen pihamaalle ihmettelemään, kun siellä paistaa jopa armas aurinkoinen