torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää viimeistä päivää! Vuoden.

Se on taas täällä, nakit ja perunasalaatti, sipsit, pikkunaposteltavat ja -suolaiset. Toisilla myös pikkuleivät, joulunjämät, kakku sun muut "herkut". Olen ollut tässä hiilarivieroituksella muutaman päivän. Kun tuolla joulunaikaan joutui lipsumaan. En jaksa tapella syömisestä tyrkyttäjän kanssa, kun puhe ei tehoa eikä huutaminen auta. Piti hölvätä inskaa runsain mitoin, että edes jotenkin pysyi tolkuissaan. Sekä samoin toivoa, että alkoholilla olisi liuottava vaikutus. Alkoholia varattiin turhan vähän. Olisi pitänyt ottaa kori Kossua...tana.

Mutta Varpu haastoi kampanjaan. Ja aionkin sanoa, että osanottoni!
On nimittäin aivan varmaa, että otan tuohon osaa. Siksi, että lehmäni on syvällä ojassa. Myös siksi, että nyt on vaan opeteltava, missä on vika. Miten kroppani oikeasti toimii. Vai toimiiko se enää mitenkään. Tämä tietää myös läträämisen kanssa entistä suurempaa varovaisuutta! Samoin ruokasuunnittelusta tulee jänskää.

Tuolla vaspuukin puolella törmäsin juttuun kalasta. Oikeastaan hauesta, joka onkin melkoinen risuaita kalaksi. Yleisin veto on tehdä siitä kalapullia tai -mureketta tms. mihin kyseinen olento jauhetaan tunnistamattomaan muotoon. Ja maustetaankin ajoittain niin, ettei tököttiä kalaksi tunnista. Hauki on ajoittain aika -hmmm- pahan makuinen...

Minä olen viännellyt hauen uuteen uskoon ja toivoon seuraavasti:
Pyydetään iso hauki, jollei itse tai naapuri, niin kalamestarilta. Sellainen uuniin sopiva. Siitä helvetinisosta tehdään niitä kalapullia tai se paloitellaan pienempiin kappaleisiin jatkokäyttöä varten. Niistä myöhemmin.

Siis uuniin sopiva hauki. Suomustetaan. Kala avataan selkäpuolelta. Kyllä. Suolishtethan. Huuhdellaan ontelo. Tehdään täyte. Ennen täytteeseen tuli kaikkea muutakin....mutta:

Mahdollisuuksien mukaan tuoreita yrttejä: persiljaa, basilikaa ja korianteria.
Karkeaa suolaa ½-1 rkl, mitenkä suolaista haluat tehdä.
Linssejä(joo, pieni myönnytys)
Smetanaa.
Mauste-ja mustapippuria.
Piparjuurta

Pieneen purkkiin smetanaa sekoitetaan noin kaksi ruokalusikallista yrttejä, pippurit ja suolaa sekä noin kolme-neljä ruokalusikallista linssejä sekä vajaa teelusikallinen piparjuurta. Sullotaan kalan vatsaonteloon. Tikutetaan hammastikuilla tai coctailtikuilla umpeen, tai narutetaan lihanarulla/kalastajalangalla. Uuni 150 astetta Celsiuksen asteikolla. Keittiön lämpötila nousee silloin kesällä vain hieman. Kääräistään kala vielä paperiin, pergamiini tai leivin. Asetellaan pellille maaru alaspuolin. Kaadetaan pellille myös kupillinen vettä(noin 1½dl), murjotaan kala uuniin. Otetaan kala pois, pienennetään kalan ulottuvuuksia ja laitetaan takaisin. Jätetään uuniin kylpemään noin kahdeksi tunniksi. Valellaan sitruunamehulla, kun on riisuttu kylpyvaatteistaan. Haukataan jonkun muusin kanssa huuleen.

Kohta alkaa taas ihana madeaika! Muhennosta! Nam! Soppaakin voi keittää, mutta potut täytyy jättää syömättä...ajatelkaa: kalaa vaan helkkaristi sekaan ja potut SAA jättää lautasen reunalle...kermaa liemeen. Kun madekeitto muutenkin keitetään maitoon, niin osan maidosta voi korvata loppuvaiheessa kermalla. Ja muistakaa laittaa myös voita...Mielestäni madesoppa on kaikkein helpoin kalakeitto: madetta, maitoa, suolaa (niitä perkeleen perunoita) ja maustepippuria. Muhitetaan.

Ja liemestä (sitä jää kumminkin) voi vielä virkkailla kivan kalavuoan:
Kalaa: haukea, ahventa jne. Fileinä tai palasina.
Vuoka.
Voita.
tilliä, ruohosipulia, pinaattia, persiljaa kutakin ruokalusikallinen silputtuna.
½ dl voipitoista "kalalientä" (joko sopan tähteet tai siiten voilla maustettua kuutiolientä)
2 kananmunaa

Vuoka voidellaan voilla ja päällystetään vihreällä silpulla. Sen jälkeen ladotaan päälle kalaa. Peitetään samaisella silpulla. Kaadetaan sekaan kalaliemi ja annetaan muhia uunissa. Kypsymisen loppuvaiheessa päälle vatkataan "piällyste": 2 kanamunasta vatkataan rakenne rikki ja valutettaan päällimmäisiksi vuokaan. Hyydytetään mynät. Toivotaan, että lientä ei ole järjettömästi. Nautitaan jonkun muusin kanssa.

Tässäpä tulikin taas aimo annos suomutuotteita. Pidän kalasta. Ja sienistä. Hemmetti, sienisalaatin aineet täytyy kaivaa pakkasesta, että saan aattoruokaa! Nyt en jaksa enempää, kun alkaa tämä resettien kirjuuttaminen käydä voimille. Mutta jollen tänään, niin ensi vuonna palaan taas tähän rimpuilemaan. Kommentit olisivat tietenkin aina tervetulleita...ilmeisesti kaikki kaksi lukijaani ovat jo vetäneet itsensä leukakiikkuun näiden toivottomien räähkäisyiden vuoksi.
Mutta silti:

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

-Massu

tiistai 29. joulukuuta 2009

Hiilihydraattijalanjälki. Mahassa suhisee. Foodi. Extremetempore.

Hiilihydraattijalanjälki

Talloipa omia polkujaan Camelnainen, jolla oli ikäisekseen mahdottoman iso hiilihydraattijalanjälki. Kumartuessaan tutkimaan omaa jälkeään, totesi Camelnainen, että asialle pitää tehdä jotain, ennenkuin maailma peittyisi jalanjälkiin ja hukkuisi niin sanotusti paskaan.

Siitä paikasta köpitteli tuo ihmiskunnan vihonviimeinen numero yksi, paikalliseen elintarvikkeita myyvään liikeyritykseen selailemaan tarjontaa. Poistui paikalta kassan kautta, ja muassaan hänellä reilunkaupankassissaan reilusti munia ja pekonia, sillä niillä hän oli päättänyt aloittaa päättömät seikkailunsa hiilihydraatit tiedostaen ja pommeja väistellen.

Ensimmästen viikkojen aikana Camelnainen kadottikin kummallisen paljon pommeja. Korvasi itseruokintasessioistaan suuren osan erilaisilla munaruoilla. Joita kirjastolaitoksen viimeisestä bunkkerista lainaamistaan ruokataito-, keitto-, paisto-, erikoisosaamis-, heitto-, mausto-, ja hiilihydraattitietoisista kirjoista löysi. Löysipä paljon muutakin! Kirjoihin upotessaan löysi uuden maailman, vanhan lottokupongin, neljätoista taitettua sivunkulmaa, rasvaisia sormenjälkiä sekä ripauksen kanelia. Keittelipä niistä sitten mielessään hyvän sopan.

Mutta nälkä oli päättänyt lähteä, joten Camelnainen auttoi sille takin päälle tampuurissa, kätteli ja toivotti hyvää matkaa, minne nälkä sitten lähtisikin. Nälkä kyllä lupasi käydä kyläilemässä, muttei jäisi yhtä pitkäksi aikaa oleilemaan Camelnaisen huusholliin ja pöydänkulmille lojumaan, kun sillä oli muutakin menoa.

Nälän lähdon jälkeisenä aamuna Camelnainen tarkasteli tarkemmin hiilihydraattijalanjälkeään, ja totesi, että kun nälkä meni, niin se taisi viedä menneessään suuren osan jalanjäljestäkin. Koska nyt oli jotenkin oudon keveätä tassutella. Jopa varpaat iloitsivat, kukin vuorollaan, kuinka paljon keveämmältä niistä tuntui. Camelnaisen korvatkin näyttivät yhä enemmän korvilta, eivätkä kurpitsaan upotetuilta kahvikupeilta. Vatsassa oli, kummallista kyllä, täyteläinen olo. Ajatukseen "Mitähän tässä suuhunsa laittaisi?" vastaus tuli hetihetkessä, että ei kai sitä mitään, kun justiinsahan sitä tuli syötyä.

Joten iloisiin kuulemiin ja näkemiin, näihin kuviin ja tunnelmiin, päätän häntää, täältä tähän.

--------*********------------************-----------
Mahassa suhisee

Siili ja Orava kinastelivat polun varressa kakunpalasesta. Oravan mielestä kakunpalanen kuului Oravalle, koska siinä oli selvästi aistittavissa kuusenneulasten vienoa tuoksua. Siilin mielestä taasen kakkupala kuului Siilille, koska päällä oli varmasti kastemadoista tehtyä kuorrutetta. Tappeluksihan se kinaaminen meni. Paikalle saapuikin Pöllö, joka ehdotti metsän ehdottomasti viisaimpana eläimenä, että kina ratkaistaisi rauhanomaisin keinoin. Molemmat tappelupukarit suostuivat Pöllön ehdotukseen.

Pöllö antoi kummallekin tehtävän. Sillä aikaa Pöllö vahtisi kakkupalaa, ettei sitä kukaan muu söisi. Siili sai tehtävkseen kerätä niin paljon hyönteisiä ja matoja, että ne olisivat korkeampi keko kuin kakkupala. Orava puolestaan määrättiin etsimään pähkinöitä ja siemeniä sekä muuta, yhtä paljon. Näin tapahtui. Kumpikin tahollaan keräili aineksia Pöllön määräysten mukaan ja kiikutti ne kisapaikalle polun varteen.

Tällä aikaa oli paikalle kerääntynyt jo monta muutakin uteliasta eläintä. Kisaa seurattiin hurraten ja kannustaen. Pian olivatkin keot kasassa ja kakkupala niiden välissä, kuorrutus kimallellen. Pöllö räpsäytti siipiään, pyöritteli päätään ja valitsi eläinten joukosta kilpaa ratkomaan Kissan.

Tämän jälkeen hämmästyneet kilpailijat laitettiin järjestykseen: Orava pähkinä- ja siemenkasansa taa, Siili madot ja toukat osastolle sekä typertynyt Kissa kakkupalan taa. Pöllö loihe lausumaan, että kun hän sanoo "rääk" kisa alkaa, ja kaikki syövät edessään olevan herkkukasan niin nopeasti kuin kykenevät.

Lähtörääkäisy kajahti, eläimet hurrasivat ja hyppivät, kilpailijat mässyttivät herkkujaan kilvan ja vieläkin nopeammin. Voittajaksi selviytyi Siili, hyvänä kakkosena Kissa ja Orava komeana kolmosena. Kissa siihen valittamaan, että mahaan sattuu. Kissan massu ei sietänyt kakun sisältämiä ainesosia, ja Kissa saikin ahmimisestaan valtaisat ilmavaivat, muuttui palloksi ja pörisi taivaalle palaamatta enää koskaan takaisin syvälle metsään. Jäi metsän laidalle, josta ihmiset sen aikanaan poimivat mukaansa.


 Pöllö kysyi nyt Siililtä ja Oravalta, että opitteko tästä mitään. Molemmat puistelivat päätään. Pöllö selitti, että vaikka kakku olisi kuinka hieno, niin aina joku muu hyötyy tai joutuu kärsimään, kuten Kissalle oli käynyt sen pahaa aavistamatta. Parempi on pysytellä niissä eväissä, jotka maistuvat suussa hyvälle, täyttävät vatsan ja joita on syöty ennen kakkupalojen taivaalta putoamista. Näin sanoen Pöllö nokkaisi hiiren nokkaansa, räpsäytti siipiään ja katosi metsän pimentoon ruokatunnille.
 
Täten sai nimensä kissanpieru.

--------*********------------************-----------
Foodi
 
Meil on niinku ekstra keissi tää foodi. Foodiha o sitä, mitä iitataa. Jos sun foodi on ihan skeidaa, ni ei voi voida well. Ja evriting on ku tervanjuontii. Mut ku opit käyttää näit uusii foodei, sul ei ole mitää hätää, kun foodi hoitaa homman sun puolest. Meil on niiku omat foodit joka disiisiin. Niinku ny tää benjimarja. Sit meil onniit kiiajuttui, muttei viel tiä toimiksne. Ja jos noit menee blendaa, nii sit varmaa tulee hienot fiilarit. Mut muistaa vaa jauhaa kunnol. Extrahienoo eikä tartte tehä mitää. Teet vaan niiku meikä sanoo. On ihan breinitönt hommaa. Foodii voi dokaaki! Vi**u! Tiätsä niiku superii tää foodi, mikä fiilis!
 
Mut muista et itte duunaat niiku duunaat, ei wörki jos sä et oo niiku sä. Bonarin sä saat, et oot ihan fidun eksterme vedos etkä taho enää muut eetataakaa, ku näit foodei. Ku näis on kaikki ruoka! Juma, funtsaa, sun ei tartte syödä ku foodii, niin jumazuga sä ruokit ihan ittes kokonaa! Eikä tartte mennä kauppaa tilailet vaa mun neveksest verkkobuljast kaikki nää benjiberryt, cocoavat ja pilsut päälle, nin muutut kuolemattomaks ja huomaat, et elämäs on muutkii ku ruoka. Foodii, mään! Tsekkaa hootiitiipii kenokeno vituixman dot inho. Sielt saat nolitsii siihe, miten foodii eetataa. Ihan oman pikku suukun kautta. Extremee! Aattele! Eetataa!

--------*********------------************-----------
Extremetempore
 
Aamusella Mutikainen oli herännyt kissanpaskan maku suussa. Kysymys varmasti oli megalomaanisesta krapulasta, ajatteli Mutikainen päissään. Molemmissa.
Vessareissullaan pesikin hampaansa ja totesi makuelämyksen häipyneen viemäriin, kuin paska Junttilan tuvan seinästä emännän rätin jäljiltä.
Kahvia keitellessään, tai siis keittimen keitellessä, Mutikainen viritteli aamiaistaan. Kaupassakäyminen oli ylitöiden takia unohtunut eilen tykkänään. Jääkaapissa ei ollut, valon lisäksi, kuin muutama hassu kananmuna, puoli tölkillistä maitoa ja avattu margariinirasia. Mutikainen tutki onnettomien einehtimistarpeittensa tilan. Margariini oli härskiintynyttä, joten se sai lähtöpassit sekajäteastiaa sulostuttamaan.
 
Kokkasipa Mutikainen teflonpannullaan munista paistettua. Ja hyviksi havaitsi. Tosin vähän oli jo tarttunut jääkaapinmakua munista toiseen. Päätti säilyttää tiponkikkelit tästä pitäen pimeässä ja viileässä, muttei jääkaapissa. Siellä tuli munille liian kylmä. Laati siinä kahvia (maidolla) hörppiessään kauppalistaa. Aatos jalo ei oikein omin jaloin kulkenut, niin avasi pöydällä pötköttävän läppärin eli se on: tietokoneen.
Aikansa netissä seikkailtuaan, eksyi sivuille, jossa puhuttiin hiilihydraateista. Mutikainen kiinnostui. Luki, luki ja kahlasi sivuja edestakaisin ja luki. Kiinnostui yhä enemmän. Soitti toimistolle, ettei saapuisi tänään paikanpäälle, vaan pitelisi etäisesti työtä vieroksuvan päivän. Pomo suostui järjestelyyn pienen väsytyksen jälkeen.
 
Mutikainen alkoi todellisen surffauksen internetin ihmemaassa. Huomasi, että niin on monta mieltä, kuin on miestäkin ja vielä kaksisuuntaiset mielialahäiriöt päälle. Toisaalla oltiin yhtä mieltä, yhtäällä toista. Kissanhännän vetoa, köyden vetoa, turpaanvetoa, akkunoista vetoa, ovista vetoa ja vetoa lyötiinkin, sitä löytyi joka sivustolta. Yleinen meininki tuntui olevan, että "hei, älä tuu mulle sanoon, mää tiedän ihan helvetin paljon paremmin kus sää!" Toisaalla jopa bannattiin keskustelijoita, modet "hukkasivat" keskusteluketjuja ja irvistely, lyttääminen ja vähättely olivat yleisiä keskustelun tehosteita. Mutikainen päätti, ettei ainakaan rupeaisi moiseen. Käsitteiden viidakko velloi atkinsin kautta karppaukseen, montignacin eväisiin, sielä takaisin ja muuttui vähähiilihydraattisesti tietoiseksi. Mutikainen vajosi syvemmälle tuoliinsa ja nettiin.
 
Kaksitoista tuntia reuhattuaan ympäriinsä nettimaailmassa, Mutikainen totesi, että se siitä kauppareissusta. Kello oli jo yli kahdeksan. Valaistuminen oli alkanut, kun Mutikaiselle valkeni, että kauppa olisi vielä tunnin avoinna. Kiiruhti autoon ja paikalliseen, pieneen ostoshelvettiin. Nappasi ostoskorin mukaansa ja alkoi miettimään, mitähän siinä keittiön pöydälle unohtamassaan kauppalistassa oikein lukikaan...! Kiersi hissukseen kauppaa, kori täyttyi, ja se piti käydä vaihtamassa kärryyn. Kärrykin alkoi olla melko täyteläinen, kun Mutikainen kärräsi sen kassalle.
 
Huomasi siinä kassalla tavaraa hihnalle lappaessaan, että helevata, puuroa ei saisi keitettyä eikä leipää ollut koko kärryssä. Jostain ydinjatkoksen vaiheilta annettiin hälytysmerkkiä, että ei ei, kumpaakaan ei tarvita. Kassaneiti katseleiksi vähän oudoksuen isomahaista ja punakkaa Mutikaista, joka lappoi ostoskassien täydeltä, pakastevihanneksia, sikaa ja nautaa yhdessä ja erikseen, jauhista joka laatua, kaikenlaista kalaa, raakoja vihanneksia, salaatteja, kaaleja, öljyjä, munia, kermaa ja voita, kaikkia mahdollisuuksien mukaan luomuna.
Ajattelipa tyttönen, että on tainnut saada "jokun muun" kauppalistan hyppysiinsä, kun on tuommoisia keräillyt mukaansa. Rahasti Mutikaisen, joka mutisematta maksoi suurehkon summan ostoksistaan. Kiitti, toivotti hyvät illanjatkot ja poistui pimeään.
 
Kotona ostoksia uudelleen sijoitellessaan, Mutikaisen mielessä hyrisi. Ensitöikseen aamua varten pyöräytteli salaatin evääksi ja paisteli pekonit pannussa valmiiksi munakasta varten. Raejuustoakin löytyi kuormasta, joten sitä vähän salaattiin chilimaustetun tonnikalan seuraksi. Mustikoita pakkasesta aamujuomaa varten sulamaan. Seuraavaksi Mutikainen meni internetin ihmemaan uumeniin, etsi sieltä pienen ja herttaisen keskustelupalstan, rekisteröityi ja esittäytyi ujosti.
 
Aamulla noustessaan sängystä ajatteli, että tervetuloa uusi elämä. Suussakaan ei maistunut pahalle, vaikka olikin juhlan kunniaksi kumonnut viskimoukun. Iltasekseen oli Mutikainen syönyt salaattia, joka oli maistunut paremmalle kuin mikään koskaan.

--------*********------------************-----------
Sen pituinen tämä jaaritus. :D

torstai 24. joulukuuta 2009

Salaa joulu.

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...!
Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee.
Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia.
Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle.
Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi.
Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata.
Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...!
Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja hauki, kaikki fileen verran.

Ja nyt joku parkuu, että minkäs kanssa noita oikein syödään!?? Niin. Tein minä salaattiakin ja kesäkurpitsavuokaa. :) Ja salaatti onkin jännä viritys...hehheh.

Kaikille niille, jotka ovat eksyneet tänne lukemaan näitä onnettomia tilityksiäni:
Oikein hauskaa joulua, syökää, juokaa ja nauttikaa olostanne.

Jatkan taas kunhan kerkiän kiireiltäni (hihihi) näitä himmeitä mietiskelyjäni. Kevättä kohden mennään ja uudella innolla taas ruoan kimppuun.

-Massu

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lisää hupia pakastimen uumenista ja vähän muuta hauskaa.

Eilen palelluttaessani itseäni pakastimen syövereissä, löysin useampia pussukoita pakastamiani sieniä. Rakastamiani myös, kuten olette jo aiemmasta ylistysvirsien määrästä huomanneet! Löysin pussukan rouskuja. Ja tiedän, että tuolla on vielä lisääkin. Pähkin siinä samalla, että mitähän kaikkea rosolliin tuleekaan.
Punajuuria, porkkanaa, suolakurkkua ja sipulia nyt ainakin alkajaisiksi. Toiset laittavat myös happaman omenan. Piparjuurikerman kanssa tarjoillaan, mielellään punajuuriliemivärjätyn kerman.

Ja tämän jälkeen ryöhähti mieleen, että sienisalaattihan on mitä karpeinta ruokaa. Noniin, tollo, lue uudelleen: KARPEINTA. Ei karmeinta. Siis tietenkin sienten ystävien mielestä. He, jotka sienistä eivät pidä, voivat mennä vaikka -öööh- tuota, tämä on perheohjelma, en nyt kehtaa näin joulun alla sanoa, minne voivat mennä.
Aatelkaapa: sieniä hakkeena, syntyy loistavasti isolla veitsellä leikkuulautaa vasten paukuttamalla. Sipulihaketta sienten sekaan ja mielen mukaan: joko kermaan tai smetanaan tai molempiin sekoitettuna. Hemmetin hyvää kinkun seuralaisena. Ja rosollin. Ja sillin. Muuta sitten ei tarvittaisikaan. Paitsi lohtaja, särkeä myös, haukea kans.

Jääkaapissa on nyt ollut suolaantumassa jääkellarin lohen reseptillä haukea, toutainta ja sitä ihteensä, lohta. Tilliä pitää vielä käydä ostattelemassa, samalla reisulla, kun vien noita sieniä lapsosen perheelle. Ihanaa! Joku muukin pitää sienisalaatista! On minulla loistava miniä! Nähdään vaan harmikseni turhan harvoin. Täytyy yrittää korjata asia. Ja vääntää tuolta reseptipankkini kätköistä kaikensorttista reseptiä hänellekin. Täytyyhän perinteen jatkua jollain tasolla. Mummoni opetti minulle sen verran paljon ruoanlaitosta ihan huomaamatta, että täytyyhän sellainen aarre jakaa!

Mutta yösauna oli mahtava. Istuin siellä keskellä yötä, hämärässä valossa ja lepuutin päätäni ja kroppaani oikein huolella. Aamulla toki väsytti sitten vähän normaalia enemmän. Otin päikkärit! Totta kai! Taivas muistaa meitä lumettomien joulujen jälkeen ankaralla lumisateella, ja mennessäni postilaatikolle, otin kolalapion mukaan. Jos olisi tarvinnut. Eipä onneksi, oli naapuri jo mennyt kaupoille. Alan värkkäämään tässä lähinaapureille joulutervehdyksiä, pakkailen nuo sienet, odottelen, että avioliiton kautta saatu lisäosa palajaa kotoseen, niin lähdemme pikku kierrokselle.

Kinkku muhii itsekseen tuolla uunissa. Hissunkissun, paistolämpötila on vähän päälle satanen, kiloja kymmenkunta, joista osa on, totta kai, luuta. Saakin soman hernerokan, sorkkien kanssa kun keittelee luista lihat irti. Jätän ihan tarkoituksella luihin aika tavalla lihaa, kun heitän pakastimeen. Ja rikon luut, kun alan keittää rokkenrollia. Vasaralla paukutellen suostuvat kivasti riksahtelemaan rikki.

Postilaatikolle mennessäni näin muuten jotain aivan ihastuttavaa valkoisessa lumihangessa hyörimässä. Tallustellessani mäkeämme alas, huomasin, että Vaarallinen Orava on kinkannut kuusikosta yhden vanhan lautakasan suojiin. Vaarallinen Orava pitää noiden koirien mielestä haukkua aina, kun siitä vaan jonkinlaisen haisun saa nokkaan. Mutta: huomasin äkisti, että autonrenkaan urassa liikkui. Ajattelin ensin, että tuuli pöllyyttä lumitupruja. Mutta kun "tupru" vaan eteni omituiseen suuntaan. KÄRPPÄ! Kärpät voittaa aina. Se illisteli minua aikansa ojanpainanteesta. Piiloutui, illisteli uudelleen mäkeen jähmettynyttä tyyppiä. Otti sitten suunnan tien yli rantametsään ja katosi pajunrungon vierestä hankeen. Kivaa! Tuo selitti minulle, mikä olento asustaa alapihamme louhikossa. Täytyy muistaa jättää sille sinne elintilaa, kun alamme tehdä pihastamme pihaa.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu tulla jollottaa.

Jouluaiheinen höpötykseni jatkuu.
Minä en ole millään lailla ns. "jouluihminen". Joulu on nykyään aikaa, jolloin kaupoissa on helvetinmoinen tunku, ihmiset ovat "joulumielellä" eli ihan perkeleen kiukkuisia toisilleen ja koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaupantäditkin saavat siitä kuulla kystä kyllin. Sitä kinkulla ottaan, joka joulua muistaa. Aikuisiälläni minulle ei ole oikein sataprosenttisesti selvinnyt tai valjennut joulun syvin olemus. Ehkä ennen tämä oli aika, jolloin juhlittiin seisausta. Valo oli poissa. Tai kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi jouluna. Mikä ei ollenkaan pidäkään paikkaansa, tutkimusten mukaan. Loppiainenkin meni ns. nutulleen. Ennen jouluaika kestikin pidempään. Päättyi vasta tammikuulla Nuutinpäivään. Eipä kai pirtissä paljon nähnytkään mitään tehdä näin pimeällä. (Vilkaisu ikkunasta tuohon tielle näytti, että taas tulee lumihöttöä...)

Mutta se mikä minulle tekee tästä vuoden pimeimmästä juhlasta juhlan, ovat kynttilät ja ulkotulet. En koristele kotia, kuin ehkä neilikka-appelsiineilla. Ja saatan kaivaa jotain pientä joulukoristetta, hakea vähän havuja ja tehdä pellillisen piparkakkuja tai joulutorttuja. Avioliiton kautta saatu lisäosani hoitaa ne näkösältä. Kun en kummastakaan edellä mainitusta leivonnaisesta ole pitänyt oikein koskaan. Tekemisen riemu niissä oli kyllä pikkuihmisenä. Olen enemmän "ruokasuuntautunut". Eli kinkkua ja silleen. Silliä.

Sillireseptejä tässä kaivellessani sattui silmääni kaikenlaista muutakin. Kuten aivojen ja kateekorvan säilöntää ja muuta jännää. Nykyäänhän ei enää saa lehmänaivoja myydäkään. Kun on se hullu hullun lehmän tauti. Lampaanaivoista en ole satavarma, vaikka niillä elikoilla onkin vähän samantyyppinen sairaus. Oli noissa vanhoissa kirjoissa tästähäntä keuhkojen säilömisestäkin. Ennen muuten sai keuhkoja kaupasta, vielä kultaisella kahekskäänt luvullakin. Nyt niitäkin täytyy tilata.

Sillin liottamiseen minä käytän teetä, puoli vuorokautta teessä (aamusta iltaan) tai maitoa (illasta aamuun). Ihan kumpi sattuu sillä hetkellä paremmalta tuntumaan. Juu. Ennen kun sillikin oli kunnolla suolattua, niin liotusaikakin oli pidempi. Kokonainen vuorokausi. Silloin liotin molemmissa. Mätkäisin sillin teehen töihin lähtiessäni ja vaihdoin maitoon illalla. Piti vaan kattella, että päivä oli sellainen, että seuraavana päivänä en töihin menisi...! Eli ennen vapaapäivää. Meinaan, sillistä saa muutakin, kuin joulupöydän koristetta. Olen mm. paistanut, tehnyt sillilaatikkoa (ruodot pois ja tarkkaan), "sillinaputusta" ja paljon muuta. Tuo sillinaputus on jossain vanhassa keittokirjassani nimellä sillisoija. Silliä jää kuitenkin yli...
JA SILLISSÄ ON OMEGAJUTTUJA! Terveellistä! :D

Tuloo reseptiä, oma muunnelmani (suluissa ovat hiilihydraattipitoiset aineet) ja määrät ovat vanhaan malliin maun mukaan:
Iso silli
2 rkl voita
1 pieni sipuli pilkottuna
(korppujauhoja 1rkl)
etikkaa tai 1tl kapriksia
(sokeria, tummaa sokeria, tms.)
valkopippuria
1 dl kuohukermaa tai smetanaa.

Liotettu silli ruoditaan hemmetin tarkkaan ja paloitellaan. Keitetään voissa "soosiksi" sipulisilpun kanssa. Lisätään mausteet, eli osasto tuosta korppujauhoista alaspäin. Makeuttaa pitää vähän ripsauksella "jotain".
Kaprikset pitää hienontaa tai litistää, jos niitä käyttää.
Kiehautetaan. Tarjotaan lämpimänä esim. keitetyn kukkakaalin, vähän pannulla käytetyn kesäkurpitsan tms. kera.

Jassoo. Pitää lähteä kaupalle. Huomasin juuri, että smetanaa en muistanut eilen ostaa...!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki. Ajattelin minäkin.

Joulu on eräs niistä ruokajuhlista, joista eniten tykkään. Ruokapuolikin on ihan mahdottoman skarppi ja karppi. Toiset väittävät, että kinkun yms. syönti aiheuttaa kaikenlaista vaivaa. Mutta tähän mennessä olen huomannut, että enemmän vaivoja ovat aiheuttaneet kaikki muut tykötarpeet. Kuten pottuloota ja puuro. Puuroon kun vielä levitetään reippaasti kanelia ja sokeria kyytipojaksi...sen jälkeen puoli looraa suklaata. Josta siirrytään sujuvasti kahveeseen ja pöydän antimiin, jotka ovat usein kakkua, torttuja ja pipareita sekä sitä sun tätä, mm. sitä saakelin maitosuklaahöttöä.  Varsinaisessa ruokapöydässä on sitten kalaa, kinkkua, kaikensorttisia laatikoita(peruna;lanttu;porkkana), keitettyjä perunoita, valkokastiketta, rosollia, kermavaahtoa, onpa kananamunaakin koristeena, omenaa ja luumua kinkun kyljessä, herneitä ja erisorttisia leipiä, makeita sellaisia, juustoa ja vaikka jos sun mitä! Röyh.

Kun siis olen vedellyt annoksen lipeäkalaa ja sen päälle sillilautasen, sitten siirtynyt kinkun kimppuun ja mättänyt kinkkua rosollilla ja jälkkäriksi annos juustoja kitusiini, ei ole juuri ruoansulatuksellista vaivaa ollut. Jeskamandeera, jos olisi siihen vielä seuraksi mättänyt muita lisukkeita, niin eiiiih! Ei se joulun ja uuden vuoden välinen syöminen tee kenestäkään lihavaa, jos niitä joulukiloja tulee, niin sitten tulee. Yleensä kun tuppaavat olemaan enimmäkseen nestettä ne kilot. Suolaa, suolaa enemmän suolaa, ja vinkkua: valkkaria&punkkua, sahtia, olutta, kaljaa, viinaa, konjamenttia...ken mitäkin siemaisee palan painikkeeksi. Mutta jouluna ei olla kännissä, sanoo vanha kansa. Tai siis vanha kansa sanoi, että isännän pitää jouluehtoona vetää lärvit ja sammua lattiaoljille, että seuraavana vuonna olisi hyvä vuodentulo...ja joulusahti oli vahvaa, kun hitaasti kävi. Toiset tekivät ennen joulusahdinkin jo marraskuun lopun uudenkuun aikoihin.

Eikä joulun ylenpalttisen syömisen jälkeen paluu arkeenkaan ole mitenkään vaivaloinen. Ei ainakaan minulle. Sitä on vetänyt itsensä nirvanaan ja rasvakoomaan viikon päivät, niin jo alkaa kaivata vihreää salaattia ja kukkakaalimuusia. Vastusta hampaille. Silliäkään ei voi syödä tauottomasti. Saatika joka kolmas tunti. Kinkusta nyt puhumattakaan! Tosin kinkku on hyvää, mutta kun se on kuivaa. Possun kylkirulla on paljon maukkaampaa pistellä kaalisilpun ja/tai hapankaalin kanssa, höystettynä paprikasuikulla. Suikku on siis suikale, tätä mun slangiani. Tai ihan millä vaan! Ja sanomattakin selvää, että hitaasti kypsennettynä...Ja jos on possunkyljessä nahkaa, niin sen kypsentelen ihan erikseen. Olen jo kokeillut uppopaistamistakin sen nahkan kanssa, ja hyvää tuli. Rapea possunnahka, ah ja voi! Ja jotkut narisevat, että eivät voi elää ilman leipää!

Tuli tässä mieleen, kun taas jouduin kinaamaan VHH -ruokavaliosta, että eihän tässä oikeasti joudu mistään terveellisestä luopumaan, jos kerran on olo parempi ja energiaa piisaa kaikenlaiseen. Ja muistelin jossain nähneeni ruokapyramideja hiilaritietoisesti rakenneltuja. Hyökkäsin välittömästi penkomaan ja löysinkin niitä.

Lainataanpa pätkä:
Hiilaritietoisia ajatuksia syömisestä ja ruokapyramideista! Lihavoinnit ovat omiani.

-klipsis-
Suomalaiset syövät rasvaa vähemmän kuin koskaan. He syövät virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti hiilihydraattipainotteista ruokaa. Kuitenkin suomalaiset ovat lihavampia kuin koskaan.

Yksi syy siihen on liian suuren hiilihydraattimäärän aiheuttamassa sokerirasituksessa elimistölle. Sokerirasitusta ei aiheuta pelkästään sokerin syöminen. Kaikki hiilihydraatit, mukaan lukien puuro ja ruisleipä, nostavat verensokeria. Jos suomalaiset söisivät vain aamupuuron tai pari palaa täysjyväleipää päivässä, heidän elimistönsä ei joutuisi sokeristressin uhriksi. Mutta aamupuuron lisäksi tapoihin kuuluu syödä vielä leipää viidestä seitsemään palaan päivässä, perunaa, pastaa, sokeroituja jogurtteja, karamelleja, pullaa ja juoda virvoitusjuomia tai ”terveellisiä” täysmehuja... Niinpä verensokerirasite nousee helposti yli elimistön kestokyvyn. Suuri hiilihydraattirasite aiheuttaa kohonneen verensokerin tai sen aikaansaamien hormonaalisten muutosten takia terveydellisiä haittoja.

Terveet, nuoret ja varsinkin aktiivisesti liikuntaa harrastavat ihmiset kestävät suurempaa sokerirasitusta, koska heidän kulutuksensakin on yleensä suurempaa. Vähemmän kuluttavilla ja vähemmän liikkuvilla ihmisillä runsas hiilihydraattien syönti aiheuttaa elimistön energiataloudessa siirtymisen varastointitilaan, jossa elimistö muuttaa ylimääräistä energiaa rasvaksi vartaloon, vararavinnoksi pahan päivän varalle.

Hiilihydraattien kyky pitää nälkää on makroravinteista kaikkein huonoin. Voidaan jopa väittää, että hiilihydraateilla on pikemminkin kyky pitää nälkää yllä. Niinpä hiilihydraattipainotteinen ruokavalio johtaa usein myös jatkuvaan naposteluun ja syömiskierteeseen. Proteiinin ja rasvan kylläisyysvaikutus on paljon parempi, siksi niiden syöminen auttaa painonhallinnassa.

Elimistön kokeman sokeristressin vaikutukset korostuvat laihdutettaessa vähäkalorisella, vähärasvaisella ja runsashiilihydraattisella dieetillä. Liiallisten hiilihydraattien aiheuttamat insuliinitasojen heilahtelut synnyttävät jatkuvan nälän tunteen, ja laihduttaja ajautuu helposti napostelu- tai jopa ahmimiskierteeseen.

Energiansaannin ja ruoan ravinteikkuuden kannalta rasvan ja proteiinien syönnin lisääminen tyhjien hiilihydraattien - kuten tärkkelysten ja sokerien - kustannuksella on erittäin edullista: se hillitsee verensokerin heilahtelua ja normalisoi insuliini- ja glukagonihormonien toimintaa ja lisää hivenaineiden määrää ravinnossa.

Hiilihydraatteja ei ole tarkoitus poistaa ravinnosta kokonaan. Tärkeää on sen sijaan parantaa syötyjen hiilihydraattien laatua sekä vähentää niiden määrä elimistösi sietämälle tasolle.

Erityisesti on vältettävä tärkkelystä ja lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita. Näillä ruoka-aineilla on usein korkea glykeeminen indeksi ja/tai kuorma, eli ne nostavat nopeasti verensokeria. Tärkkelystuotteet sisältävät yleensä erittäin runsaasti hiilihydraatteja, onhan tärkkelys itsessään vain yhteen pakattuja glukoosimolekyylejä (eli sokerihiukkasia). Tärkkelyksen hajoaminen glukoosiksi alkaa jo suussa, tämän vuoksi monet tärkkelystuotteet nostavat verensokeria jopa voimakkaammin kuin puhdas taloussokeri.
-klapsis-

Ja toinen lainaus:
-klipsis-
Laihdutusruokavalio kannattaa painottaa kasviksille ja proteiineille. Ruokavalion perustana ovat erilaiset tärkkelyksettömät kasvikset. Niiden seurana lihaa, kalaa ja muita vedeneläviä sekä maitotuotteita, mikäli voit niitä käyttää. Luonnollisia rasvoja, kuten voita, oliiviöljyä, pähkinöitä sekä maidon, kalan ja lihan rasvoja ei pidä karttaa. Elimistösi ja hormonisi – myös painon normalisointia edistävät niin kutsutut nälkähormonit! - tarvitsevat rasvaa toimiakseen kunnolla.

Nyrkkisääntö on, mitä vähemmän hiilihydraatteja, sitä enemmän voit käyttää rasvaa. Laihdutusvaiheessa kannattaa muistaa, ettei kaikki rasva tule nautitusta ruoasta, vaan osan elimistö ottaa omista rasvavarastoistaan. Jätä elimistöllesi mahdollisuus polttaa rasvaa omista varastoistaan!

Halutessasi voit täydentää laihdutusruokavaliota täysjyväviljalla.

Laihduttamisen aikana paras ruokajuoma on kivennäisvesi. Alkoholi ja laihduttaminen eivät sovi yhteen.

Fiksun karpin laihdutusohje

-Syö paljon kasviksia! Raakana, höyrytettynä, uunissa kypsennettynä, muhennoksina...

-Syö tarpeeksi proteiinia, jotta pysyt pidempään kylläisenä (kalaa, äyriäisiä, lihaa, munia, maitotuotteita).

-Syö lisättyä rasvaa sen verran kuin ruoan valmistus ja maukkaus sitä kaipaavat. Säästä pähkinät herkkuhetkiin.

-Seuraa oman kehosi tuntemuksia ja painon kehitystä. Jos ruokavalio ei toimi, vika ei ole sinussa, vaan ruokavaliossa! Vaihtele hiukan proteiinien, rasvan ja hiilihydraattien määriä ja seuraa mitä tapahtuu.

-Suo itsellesi joka viikko yksi herkku, joka tuottaa sinulle iloa, vaikkei olisikaan täysin ”oikeaoppinen”.

-Jos laihdutettavaa on paljon tai tavoitteesi ovat todella korkealla, pidä säännöllisin välein eripituisia dieettilomia, jolloin siirryt noudattamaan ”Nauti elämästä terveellisesti”-ruokapyramidia.

-Juhli sallitusti ja hallitusti. Anna itsellesi lupa juhlia ilman syyllisyyden tunteita, ja suunnittele etukäteen, kuinka sen teet. Siirry myös juhliessasi noudattamaan ”Nauti elämästä terveellisesti”–ruokapyramidia.

-Liiku! Jos et pidä kuntourheilusta, harrasta hyötyliikuntaa ja kävele aina kuin mahdollista.

-klapsis-

Jaha, henkiin herättelemäni vanha harrastus poiki eilen hillittömän tupsukaspipon (siinä on useampia tupsuja), joka muistuttaa enimmäkseen sydvestiä, lähden kokeilemaan toimiiko se lumitöitä tehdessä. Se on hauska, sen voi tarvittaessa kiskoa silmille, suojaa niskaa, ja eritoten korvia. Taidan vielä vääntää siihen korvalaput...
Toimii mainiosti tämä kutominen korvaavana toimintana netissä roikkumiselle. Ja monelle muulle höhlemmälle. Kaipa tuo kutominen kaloreitakin polttaa.

Tänään on talvipäivän seisaus. Lähdetään valumaan kesää kohden! Jee!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kunhan joutessani pakisen lämpimikseni.

Maanantaisen HS:n artikkelin mietiskely- ja purkutohinoissa tuli ensin mieleen sitä ja sitten tätä ja vielä enimmäkseen kolmattakin. Kun itse olen tälläinen ärtsyhäikiö, jolla karvat, nyrkit ja näppis nousee heti pystyyn, ja sanan säilä heiluu kohtuuttomankin kovaa, niin pitänee puolustaa joskus toimittajakunnankin tekosia. Vaikka olen itsekin joskus joutunut irrotetuksi kontekstista, siteeratuksi omituisessa yhteydessä, ja saatetuksi luuvaloon, siis lähinnä omituiseen valoon jonkun tohelon toimittajan kirjoituksen puitteissa, niin silti.

Onhan se pirnaleen vaikea miettiä samassa päässä kaikkia näkövinkkeleitä, kulmia, heijastuksia ja määränpäitä, saatika ihanteita ja avanteita. Sitä tulee itsekin kirjoitelleeksi teräväsävyisesti sen paremmin miettimättä, että loukkaanko minä mahdollisesti jonkun superfooduskontokunnan edustajaa tai gojimarjakauppiasta. Tai teenkö pakastetta mahdollisesti leipäviljan viljelystä. Ehkä jopa miljoonat perunannostokoneet jäävät tulevaisuudessa työttömiksi. Ja jos vaikka otsonikerros karkaa taivaan tuuliin kirjoitteluni myötä? Entäs jos vaikka navetat täyttävät kaupunkien keskustat. Sikaloitahan keskustoissa on jo...

Toinen juttu on se, että rakennetaan todella raflaavasti otsikoitu huttujuttu. Kuten muuannessa iltapäivälehdykässä tässä ihan vastaikään. Käytetään sanoja "vaarallinen" jne. Haastatellaan tietokirjailijaa, joka puhuu aivan toisesta asiasta, kuin tämä diettaaja. Diettaajalta on ylimalkaisia kommentteja ruokavaliostaan, ja annetaan ymmärtää, että hui sentään, sehän syö juustoa ja lihaa! Herrajjumala! Siis kuin se uskaltaa! On se rohkee! Ei maar, kyllä joku tolkku olla pitää kerjäämisessäkin. Vähän siinä oli ns. haetun jutun tuntua. Anteeksi vaan, mutta miksi lehdissä ei ole sellaista toimittajaa, joka olisi perinpohjin perehtynyt näihin ravintoasioihin? Diettaajan ruokavalio jäi vähän hämäräksi, etteikö se syö kalaa laisinkaan...

Tämän rapean pakkaskelin kunniaksi aloin poltella puita poroksi. Saadaan poronseläkettä, lapaa...ja muita osia. Tosin vähän on poro kuivakkaa. Kun on tätähäntä poroa, mitä tulee, kun jotain poltetaan. Tuhkaa, hiiliä...ja muita palamistuotteita. Savuakin!

Huomasi tässä, kun polttamisesta jaanasin. Että olen ollut tupakoimatta aika hyvän tovin! Onnea itselleni! Vaikka on nautittu alkoholipitoisia juomiakin, niin edes silloin ei ole tehnyt mieli kiskoa kessuja. Jännää.

Pitää mennä laittamaan silli likoon, virkkailla vähän ehtooevästä ja samalla tehdä itselleen jonkunsortin päivällinen, lounas tms. Kaapissa on vielä kiinankaalia, saan siitä oivan sopanpohjan. Laitan sekaan vaan vähän vihanneksia ja chiliä. Liiteristä löysin aika hauskaa thaisalaattia, laitan sitä, koska sen voi nauttia myös lämpimänä. Ei kun syömään.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Joulumaiseman keskellä.

Mielenmaisemassa joulu ei ole siinä ensimmäisten parhaiden hetkien seassa. Paitsi, sanoisinko sen vuoksi, että jouluna ruoka on hyvää. Kaikkia niitä ruokia saa syödä, joita sitä koko muun ajan miettii. Eli kinkkua ja muita herkkuja: kalaa/kaloja ja maksapasteijaa. Kunnon maksapasteijaakaan ei tunnu saavan enää mistään. Ennen oli se ihana HK:n maksis, jossa oli silavakuori ja päällimmäisenä folio. Ei saa enää sitä, ei. Seuraavaksi paras maksapasteija Snellmannilta, sekin pilattiin vähän aikaa sitten ja maistuu nyt jauhoiselta mössöltä. Ei kiitos. Täytyy tehdä itse.

Mutta tässä kun taas kökötän koneeni ääressä katsellen huurteisia ja lumisia puita, annoin itselleni luvan pitää pakkaspäivän ihan siitä ilosta, että on pakkanen. Tosin kohta tönömme vaatii lisäruokintaa. Kun lämmitys on illalla säädetty ennen nukkumaan menoa ns. "täysille" tai johonkin lukemiin hetkeksi ja aamusella vähän pienemmälle koko päiväksi. Päivällä lämmitän vähän takkaa. Nyt ajattelin laittaa takassa myös päivän eväät. Olen nykerrellyt pari pakettia. Toiseen tuli juureksia mausteineen ja toiseen kalaa. Kokeilen vanhaa kunnon paperissa savustettua kalaa. Vanhat resettit on ihania, tuossakin sanotaan vaan, että kääritään moneen sanomalehteen. Muttei kuinka moneen! Investoin kaupassa käydessäni myös reiluun kouralliseen kastanjoita, ajattelin laittaa nekin vanhassa valurautapannussa hiillokselle, jahka tuo muu porukka on saatu pois.

Tässä on ärsyttänyt taas viime päivinä, tai siis eilisestä se, että lihva ei saa olla lihava. Vaan ennakkoluulot ja muu paska on istutettu niin syvälle, että jokainen lihava näyttää epäilevän itseään ja omaa olemassaoloaan. Eritoten sen oikeutusta. Jollei terveyteni olisi sen verran huono, kiipeäisin barrikaadeille julistamaan lihavien vapautusrintamaa. Terveys on kyllä tärkeää, mutta se ei tarkoita sitä, että KAIKKI lihavat olisivat sairaita. Vaarallinen yleistys. Eivät kaikki laihat ole terveitä. Eivät todellakaan!

Omasta puolestani voin sanoa, että tämä hankittu terveyden menetys on peruja jo "kakara-ajoilta". Tein sekalaisia hommia outoihin aikoihin vuorokaudesta, siis työkseni. Raskauden ajan diabetes kiusasi ja taas jälleen epäsäännöllisiin työaikoihin, muutamaksi vuodeksi. Siihen vielä geneettinen taipumus. Ja bäng. Diabetes oli enemmän kuin selviö. Eikä painon edestakaisin kiikkuminen mitenkään helpottanut tilannetta. Varsin epämääräisin keinoin vielä laihdutettu. Milloin paastoamalla, millon pussukoilla. pillereillä ja pullereilla. Edellämainittujen yhteisvaikutuksesta tämä deekakkonen pamahti todelliseksi riesaksi. Ja oikeanlaatuisen hoidon puutteessa vielä tuplaantui. Mitäpäs sitä sen enempiä selittelemään?

Mutta se mikä perkele ottaa päähän oikein todella, on se, että lihavat oikeasti luokitellaan toisen luokan kansalaisiksi. Palvelu kaupassa on mitä on, työhönottossa menee koko homma ns. munilleen siinä vaiheessa viimeistään, kun kävelee ovesta sisään. "Kun työnantajana otan mielummin laihan kuin lihavan". Ja tuo kommetti oli ihan painettuna lehteen.

Nyt HS käsitteli maanantain numerossaan vaihteeksi lihavuutta. Ihan väitöskirjan tekijän kantilta. Ikävä kyllä, sain sellaisen vaikutelman, että myös haastatellut "lihavat" tai "ylipainoiset" kantavat mukanaan stereotypiaa laihduttamisen vaikeudesta tai että laihtuminen olisi joitekin kärvistelyä askeesissa. Haastateltu Pia Maljanen sanoi mm. "Haluan nauttia elämästäni, joten valitsen mielummin ylipainon kuin askeettisen elämän ja yhteiskunnan hyväksymät painonormit" Ihailtavaa kapinahenkeä, siinä tuen Piaa täysillä, että painonormit on perseestä, mutta että askeesi??? Askeesi? Ei todellakaan. En minä ainakaan ole kokenut painonpudotustani mitenkään askeettisena. Syytän omaa mielikuvitustani tästä tyssäyksestä. Samoin annoskokoja...jotka ovat nykyliikkeisiini liian suuret. No, ne ovat korjattavissa. Mutta vittu mitään askeesia minä en ole harjoittanut koko helvetin aikana, kun olen opetellut syömään ja elämään uudella tavalla!

Mutta se, mikä minulle kiinnitti huomiota, kaikki nimettömänä kommentoineet olivat NAISIA ja ALLE NELJÄKYMPPISIÄ. Eikö tutkimuksen tekijä tai edes toimittaja voinut etsiä miespuolisia kommentaattoreita. Kommentit olivat väitöstutkimuksen tehneen Hannele Harjusen väitöskirjasta.

Ihmettelen sitä, että kyseinen tutkija on näämmäs tutkinut alle neljäkymppisien lihavien tai ylipainoisten naisten sielunelämää. Sain toimittajan referaatista vaikutelman, että miehiä ei tutkimuksessa ollut lainkaan. Oliko yhtään, eikö? Siitä olen jokseenkin tyytyväinen kuitenkin, että edes jonkinmoista tutkimusta on tehty. Ja tästä: "Meidän olisi kyettävä kyseenalaistamaan normit ja käsityksemme hyväksyttävästä ruumiin koosta ja muodosta. Normien romuttamien voisi olla vapauttavaa seka lihaville että lihavuutta pelkääville."

Nyt kuitenkin: miten tutkija määritteli lihavuuden? Oliko kyse huomattavasta lihavuudesta, sairaalloisesta lihavuudesta vai vaarallisesta lihavuudesta? Vai oliko tutkimuksessa tyttösiä (joo, sori vaan, ikäneito täällä), joiden ulkonäköpaineet jo lähtökohtaisesti ovat tasolla missimallianorektikko? Joiden elämässä ulkonäkö ja sen mukanaan tuomat haasteet ovat etusijalla henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Olenko minä vaan yltiötasapainoinen, kun en ota kierroksia ulkonäöstä vaan sisäisestä kauneudesta? Siksikö painoni lasku on pysähtynyt, kun ei millään haluaisi? Kun tykkää itsestään tämmöisenä?

Kai tässä täytyy alkaa syyllistämään itseänsä ilmaston tuhoamisesta, maapallon radaltaan suistamisesta ja avaruusromun niskaan tippumisesta, kun haluaa olla lihava! ...ei helvetti. Otetaas taas. Skål.

Siis onko näin:
Nykyaikana ylipainoa ei eroteta lihavuudesta?
Nykyaikana lihava on paarialuokkaa, jota voidaan tutkia kuin laboratoriorottia?
Nykyaikana ei saa pitää itsestään vaan täytyy kilvoitella jonkin "vielä paremman" asian vuoksi?
Nykyaikana uskonnollinen valaistuminen koetaan "terveyden" kautta?
Nykyajan uskonto kulminoituu "superfoodiin" ja "laihdutustekniikoihin"?
Nykyajan ruokatottumukset ovat syvältä, mutta sitä ei tunnusteta?
Nykyaikana kun syödään väärin, elintasosairaudet lisääntyvät, mutta sitä ei tunnusteta viralliseti?
Nykyaikan syöty ruoka ei ole tasapainossa ihmisen fyysisiin tarpeisiin?
Nykyajan tieteellä ei ole työkaluja ihmismieleen?
Nykyaikana mielummin diskriminoidaan ja syyllistetään massasta erottuvia?
Nykyaikana vammaiset, lihavat, muunrotuiset ja muuten vaan erilaiset mielummin suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle kuin hyväksytään?

...repeän kohta liitoksissani. Taidan mennä terapoimaan itseäni. Ette arvaa.
Halkopinoon.

torstai 10. joulukuuta 2009

Aika entinen ei koskaan enää palaa...

Jee. En muista ihan justiinsa, hilluinko minä täällä blogistaniassa, että olen rakastunut keittokirjoihin. Kyllä. Tämä on pervoutta pahinta laatua. Keittokirjoissa, varsinkin noissa ikivanhoissa, avautuu aivan uudenlainen maailma ruoanlaittoon. Silloin ei hölvätty mausteiden kanssa, ei tuhlattu eläimen osia, eikä myöskään mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Aineetkin, siis mausteet yms. olivat melko eksoottisia näin nykypäivästä katsoen! Kuten salpietari. Maalla eläneille/eläville tulee välittömästi mieleen lannoite. :)

Säilöntäohjeitakin on joka lähtöön. Aina suolaamisesta hapattamiseen ja kuivaamiseen. Vasta 50-60 -luvulla aletaan puhua syväjäädyttämisestä, eli pakastamisesta. Ruokatalous on ottanut pitkiä harppauksia jo minun elinaikani aikana. On tullut mm. margariini...yök. Anteeksi vain, mutta minä en siihen akselirasvaan koske pitkällä tikullakaan. Olen pienen ikäni inhonnut margariinin makua. Se takertuu tuonne kurkkutorveen ja kiusaa koko päivän. Mielummin jätän sitten kokonaan pois, jos ei muuta ole tarjolla. Voita!!! Ja vanha Valion mainoslause sen sanoi: Voita ei mikään voita!

Oikein odotan, että pääsen toteuttamaan nupissani hilluvia mielikuvia näistä herkuista. Porsaansorkkia, sydänpataa, munuaisraguu eli -pata, maksapaisti, kielirullat, ja paljon muuta! Sydän-kieli -yhdistelmästä tulee aivan mahtavaa lihakastiketta. Ensin ne vaan täytyy kypsentää todella kypsiksi, ja vasta sen jälkeen upottaa sipulin, vihannessuikaleiden ja kiinankaalihakkeen kanssa kermaan. Vähän soijaa väriksi.  Ja eikun iäntäkohen.

Jouluruokia miettiessäni, tulin siihen tulokseen, että kinkku, kalaa (haa! pakkasesta! teen suolahaukea, toutainta ja graavikuhaa), vähän silliä, lootat: lanttu ja porkkana (porkkanasta itselleni riisitön, eli soselaatikko), hauduttettuja punajuuria, juustolautanen ja jälkkäriksi marjarahkaa. Eiköhän tuolla tule jo kystä kyllin. Palanpainikkeeksi vaikka ihan vettä ja kylmää kossua, jos nyt alkomaholia täytyy rinnalle ottaa. Mielummin selvistepäin. Toisaalta hirvittää, kun pitää mennä myös vähän sukuloisimaan joulunaikana. Mutta se on sen ajan murhe.

Nyt täytyy tässä funtierata, että mistä noita halpoja ruhonosia sitten saa? No, jos asuu kauppahallin ulottuvilla, niin sieltä, tai jonkun "lihakaupan" eli sellaisen missä tehdään itse leikkuutyöt ja vaikkapa makkaraakin, tai sitten sellainen kauppa, missä on vielä palvelutiski lihalle! Sieltä yleensä voi myös tilata näitä herkkuja. Tai sitten koluaa niin kutsuttuja maatilatoreja, joissa on jonkun lihantuottajan tuotteita tyrkyllä.

Eiiii! Menen halkomaalleni, etten ihan pyörittele näitä keittokirjoja ja reseptejä mielessäni. Mutta: kun syötte näitä herkkuja, muistakaa kuitenkin, että annoskoko ratkaisee, siispä makua olla pitää jokaisessa suupalassa!! Ja sitähän saa hiiiitaaallla kypsytyksellä ja "oikeilla mausteilla".

SLOW FOOD JA PIKKUKAUPAT KUNNIAAN! Olisikohan joku hengenheimolainen valmis perustamaan kivijalkalähiruokakaupparavintolakahvilamyymälän? Apuva?!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Vihaan,..vihaan...!

Feissarissa, eli minun kielelläni Vaspuukissa, tuttavani herätti keskustelun vihaamisesta. Siellä mielipiteiden laineet löivät hyrskien laidasta toiseen. Olivat ihan ookoo, joitain mielipiteitä en kannata ja jotkut olivat ihan jees. Keskustelu kirvoitti minussa filosofista pohdiskeluntapaista, tai pohdiskeltua filosofiantapaista, kuten haluatte. Ja seikkailu samaisessa puukissa sai minut raivon valtaan, kuten voitte tuolta lopusta havaita.

Ensinnäkin vihassa jo itsessään on jumalattomasti energiaa. Joku alkaa heti jäkättää, että negatiivista energiaa. Joo, ehkä. Mutta minä voisin kuvitella, että senkin voi kääntää negatiivisesta positiiviseksi, jos on oikea resepti. Muttei sitäkään ihan heti opi. Pitää osata ensin tunnistaa viha, vihan kohde ja eritoten vihan laatu. Sen jälkeen sen voi kanavoida toiminnaksi.
Halonhakkuussa hyödynsin muuannen ällöttävän ihmisen (siis mielestäni ällöttävä ja myöskin typerä) päätä. Sitä oli niin mukava halkoa palasiksi...ja tulosta tuli. Muutaman halkojenhakkaamissession jälkeen vihani oli huomattavasti helpommin hallittavissa. En enää olisi käynyt ko. ihmisen kurkkuun hänen tullessaan vastaan. Omakotiasumisessa on puolensa!

Minä vihaan tällä hetkellä tuota helvetin kyklooppi EKS:ssää. Sen tööttäily laidasta toiseen ei kyllä oikein nyt motivoi. Kun eilen paino on ollut n kiloa onkin se tänään n kiloa enemmän. Toleranssi on viikkotasolla ihan karmea. Mutta tämänkin voi nyt kääntää voiton puolelle. Jos näin on, niin otan mietintämyssyni, menen aatostajaloa -osastolle hetkeksi vuntieraamaan. Mikä menee pieleen, miksi menee ja mitä asialle voisin tehdä.
Ensiaskeleet uusintana!

Eli:
Laatu. Se tarkistetaan ensin. Mitä,minkä laatuista evästä heittelen huuleeni. Olenko huomioinut kituseenheiteltäviä riittävästi.
Määrä. Meneekö liioittelun puolelle? Eli ovat annoskoot sopivia, vai olenko erreytynyt sivaltelemaan voin päälle voita ja lisäämään kermaa maitoon. Daily intake, sanoisi enkelsmanni.
Rytmi. Diabeetikerille tämä rytmimenetelmä on aika tärkeä. Kun saa kaksi ensimmäistä muuttujaa kohdalleen, niin tämänkin kanssa on helpompi elää. Eli pitää sokuri tasaisena.

Ratkaisevat näistä ovat kuitenkin laatu ja määrä. Myös se tietenkin kannattaa muistaa, että kaloreita tulee juotua hyvinkin helposti. Jos luttaa kaikensaatanan sidukoitten, keppanan, viinin ja viinaksien kera viikonloppuisin ja sillä välilläkin, on ihan turha odottaakaan mitään älyllistä tulosta. Moukku silloin tällöin ja muikku turheeseen sekä tuikku murheeseen siihen päälle, ei vielä aiheuta maksalle suuria vaikeuksia. Mutta eväät kyllä varastoituvat silloin hyvinkin salakavalasti salarakkaaksi sinne ja tänne, eikä sitä saa myytyä edes tiaisten talviruoaksi. Eli pullo pois ja baanalle. Jos drinksujen kiskomisesta ei pysty luopumaan itsekseen, niin hakeudu hoitoon ennen kuin on myöhäistä rypistää.

The Heart Scan Blog puhuu asiaa LDL -kolesterolista. Kannattaa tavata. Google antaa kyllä taas hassuja käännöksiä, mutta netti on vääränään sanakirjoja. Ja kirjahylly, ainakin minulla...Aikaa vähän palaa enemmän kuin tällä toisella kotimaisella lueskellessa, mutta kannattaa lukea.

Viikonloppuna divarista ampumani ihana, vanha keittokirja on sulostuttanut elämääni jo monta päivää! Siinä huolettomasti roiskitaan salpietariakin lihaan. :) Niin sitä ennenvanhaan. Tässä linkki Wikipediaan, mitä tuo salpietari oikein on! Juu, se on lannoite, mutta silti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Salpietari

Kirjan innoittamana leivoin ateriaksi juureksista ja lihasta padan. PITKÄ haudutus ja matalahko lämpötila (n.150 astetta) takaa pataruokien onnistumisen. Siinä ei tarvitse olla kummoinenkaan WannaBeChef, kun onnistuu aika vaatimattomilla tarpeilla. Kimpale halpaa ruhonosaa, rintaa, etuselkää, lapaa, mitä käteen sattuu, sipulia runsaasti(jos sielu ja kumppani sietää), naurista, lanttua, vähän porkkanaa, juuriselleriä, fenkolia, kesäkurpitsaa, vähän jokaista kaaliakin, jos haluaa, mutta ainakin yhtä mallia. Mausteeksi ihan perusaineita: suolaa, mauste-&mustapippuria(ovat helpommin löydettävissä kuin valkopippuri), ripaus timjamia sekä persiljasilppua tuoreena: puolipunttia pataan ja toinen puoli, kun pata on nostettu uunista. Olen käyttänyt lehtipersiljaa, jos löydän, mutta tavallinen essopersiljakin käy. Varsipuolen olen silpunnut sinne uuniin ja osan "kukkahatustakin".

Värkkää siihen myös reipas salaatti, kastike chiliterävöityä turkinjugurttia. Johan poistuu nälkä ääreen.

Toisia nämä kaalinsukuiset pierettävät armottomasti, eli saa peiton niitata sängynreunaan kiinni ja naulata sängynjalat lattiaan. Nauttikaa fenkoli(kumina)/inkivääriteetä jälkkäriksi: Teelusikallinen fenkolinsiemeniä(saa laittaa myös kuminaa ja anista) ja kaksi ohutta viipaletta tuoretta inkivääriä haudutetaan n. 10 min. Nautitaan oman maun mukaisilla mausteilla.

Kyä se siittä...ja takaisin vihaan:

Bongasin tälläisen lauseen eräältä KUURI -sivustolta, sivusto lienee meille kaikille läskeille tuttu:
"Parasta on, jos voi dieetin aikana luopua aterioiden laitosta muille ja keskittyä luovaan puuhaamiseen ruoan miettimisen sijasta. Esimerkiksi kävelyretket luonnosta nauttien sekä riittävä lepo antavat keholle ja mielelle paremmat mahdollisuudet vastata laihtumishaasteeseen. "
RATKEAKO PERKELE JUSTIINSA! Nyt ottaa kohta pumpusta, kun ruoanlaittohan on se juju, joka meidät opettaa ajattelemaa sitä, mitä suuhunsa laittaa. Tule perkele sinä torvi, joka tuon ällölauseen olet keksinyt, ulos niin katotaan! Argh! Taidan tarvita taas halonhakkuuterapiaa ja runsaasti. Samalla sivustolla kun oli helvetillinen määrä juuri niitä "dieettejä" ja kuureja, joilla ei tee muuta, kuin pilaa terveytensä.

Tööttäsin mainoksen yllyttämänä myös toiselle sivulle, jossa ihmetyksen sormi kohosi hämmästyksen suuhun, että siellä hyödynnetään konseptia, jonka luulisi maksavan! Ja vailla minkäänlaisia lääkäritarkastuksia...kuka ottaa vastuun, jos joku osallistuja kuolee? Onko se sitten "voivoi"? Suoni halkeaa kohta päästä.

Hypin tasajalkaa. Seismologian laitoksella kattellaan varmaan mittareista, että keskikokoinen maanjäristys eteläisen Suomen alueella. Paikassa, jossa ei niitä pitäisi olla...

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Vain viiden kilogramman tähden

Elokuva, kielletty alle 18 vee, jatkuvakestoinen, ei taukoja. Mainoksia tunkee ovista ja ikkunoista.

Tariitaraa...tiidititiditidititiii...dada..diididididuududiduu...tadamdamdidam..badadaduu...
(alkumusiikki pauhaa 135 dB:n voimakkuudella immenkalvotkin puhki. Vai oliko ne tärykalvot?)

Kankaalle ilmestyy langanlaiha, mutta laajakulmalla kuvattu valokuvamallintekele, joka oihkaisee peilin edessä, että kuinka on lihonut aivan muodottomaksi! Samalla likistelee tissejään ja persuksiaan kuin Ron Jeremy konsa. Pyörittelee silmiään ja vinkuu, että ei ole i-ki-nä maailmassa ollut NÄIN lihava!
Kohtaus on kuvattu varmuuden vuoksi laajakantilla, siksi että kimuli saataisiin edes etäisesti muistuttamaan  normaalipainoista tytsyä. Onnistumatta. Ei luurankokaan herää eloon.

Seuraava kohtaus tapahtuu, tietysti, keittiössä, jossa mimmi mättää kaikki "lihottavan" roskiin ja paiskaa pussin ikkunasta ohikulkijan niskaan. Joka on tietenkin vanha, köyhä, silmälasipäinen ja aivan helvetin lihava. Kuljeksijä etenee pyörähtelemällä, eli heittää toisen kinttunsa sivukautta eteen, toisen jalan päkiän varassa tasapainoillen. Liike toistetaan. Saatuaan annoksen silmilleen, avaa pussukan ja riemastuu ikihyviksi, sillä kassiuskassi on täynnään herkullista ruokaa...

Kolmas kohtaus näyttää kylppärin ovea, jonka takana puhutaan suureen, valkoiseen puhelimeen ja vaaditaan putkimiestä paikalle. Sotkuisin hiuksin, itkuisena tytisee luut kilisten, "ylipainoinen" esikuvamme ovesta makuuhuoneeseen vannomaan, ettei enää koskaan laittaisi suuhunsa mitään lihottavaa, kuten ruokaa. Kuva siirtyy keittiöön. Jääkaappi kenottaa auki sisällään, ei juuri muuta, kuin valo. Pöydällä on säilyketölkkejä, joista osa avattu. Tiskialtaassa on -noh- haarukka, lusikka ja purkinavaaja, symbolisesti ristissä, valo siilautuu hikisestä iltapäivästä säleverhojen läpi keittiöön, jotenkin painostavana ja uhkaavan oranssina.

Neljäs kohtaus. Köyhä pistelee hyvällä halulla kevyttuotteita suuhunsa. Potee lopun iltaa karmeita vatsavaivoja. Luupussimme sen sijaan kannetaan pyöreään taksiin, jolla viedään valkotakkisten setien mukana hoitolaitokseen. Köyhä hakeutuu terveyskeskuksen päivystykseen saamaan jotain hoitoa mahanpuruihinsa.

Viidennessä kohtauksessa anorektinen ortorektikkomme (jonka diagnoosin on saanut lasaretissa) kohtaa läskin paarustajan, he lyövät hynttyyt yhteen, anorektikko lihoo normaaliksi ja läski laihtuu normaaliksi. Ja tämä kaikki pimpelipompelimusiikin säestyksellä kuin taikaiskusta...

Kuudennessa kohtauksessa vietetään molempien hautajaiset, sillä elämästä ei selviä hengissä.

Ja miten tämä laihtumiseen liittyy? No, siten, että laihtumisessa ei mikään ole yleispätevää ja itsestäänselvää. Ettäs tiedätte...

torstai 3. joulukuuta 2009

Muualta kopioitua...

Muutakaan tekemistä tässä ollut, niin päätin kopioida Anin blogista tälläisen virityksen:




1. Kolme viimeistä ostostani ovat: toissapäivänä kunnon ruokakori, eilen omenoita ja maitoa.

2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni on: Enpäs kerro!

3. Viimeksi googlasin: vapaita työpaikkoja ja yrityksen perustamisjuttuja(huomasin, ettei kannata pienyritys Suomenmaassa)

4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on ollut: Typerännäköiset kengät, joilla tuli käveltyä tasan kolme metriä.

5. Käsilaukussani on: Missä helvetin käsilaukussa??

6. Suosikkikatuni koko maailmassa on: Oxford Street, tylsä lontoolainen katu. :) Mutta se onkin Lontoossa!

7. Tyypillisin asuni tällä hetkellä on: Musta t-paita, mustat housut(farkut tai verkkarit), villasukat ja crocsit

8. Hienoin/kallein ostokseni on: Auto, siis eikun Renault, sitä makselen tässä vieläkin...

9. Olen riippuvainen:  kahvista, rakkaudesta ja kirjoittamisesta.

10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla: Rento, Renttu ja Ruma.

11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa, se olisi: Olen juoni, valkkaan Stockan. Matkaa tulee, mutta onpa valikoimaakin. <- sanoi Ani ja minä tulen mukaan tuonne Stockalle. Oletusarvona tietenkin, että joku muu maksaa koko lystin.

12. En ole ikinä ostanut mitään: niiltä ulkomaaneläviltä, jotka "muka" ovat hajottaneet autonsa, ja sen varjolla yrittävät pysäyttää sinut kaupatakseen rihkamakoruja kalliilla.
13. Parhaat outlet-löydöt teen: Tehtaanmyymälät ovat kalliita, kirpparilta löytää välillä samaa kamaa halvemmalla.

14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin: Jaa-a, en varmaan sovi kuin jonkun Lordin vetimiin...mutta sen pitäisi olla kyllä lähinnä yksinkertaisen tyylikästä, ajatonta ja kallista...ja sopia päälle.

15. Seuraava suuri hankintani on: meni muuten miettimiseksi, tarviiko tässä justiin mitään isompaa hankkia?

16. Tyyli-ikonejani ovat:  Voi vamma, KUKA tän on laatinut!?

17. Kenkävalikoimassani on: ihan hemmetisti matalakorkoisia, järkeviä kenkiä, vaelluskenkiä, tossuja,  korkokenkiä ei lainkaan enää, kun niilä ei pysty kävelemään...vaikka ne ovat niiiiiin ihania!
18. Unelmieni laukku on: kun oppisi vielä laukkua käyttämään...!

19. Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun rahaa: en juuri mitään. 20egee jos menee, niin siinäkin on pikkasen yläkanttiin.

20. Verkossa shoppailisin mieluiten: Luontaistuotteita ja erilaisia tarvikkeita...milloin mitäkin.

21. Suosikkimuotiblogini on: No ei ole sellaista, kun tuota muotia en oikeastaan seuraa ollenkaan...!

22. Olen kauneimmillani: kun muut eivät näe...hihihihi...

23. Makutuomarinani toimii: avioliiton kautta saatu lisäosa ja lompakko, joskus jopa äitini...tsiisus...

24. Hiukseni: harjaamaton pehko pitkähköjä hiuksia kiinni donarilla niskassa.

25. Toiveammattini on: Toteutettavissa.
 
Semmoinen juttu eikä liity tähän projektiini ollenkaan. Kunhan tässä tapoin vähän aikaa. Ehtii hellanpesuaine vaikuttaa. Saan uunin puhtaaksi. :P
 

tiistai 1. joulukuuta 2009

Uusi kuukausi, uudet kujeet.

Perusteellinen kyllästymys pimeyteen, vesisateeseen, sientenkeruuseen ja ylipäätään kaikkeen, saa tekemään ns. töllön töitä. Yritin ottaa selkoa vähän kaikista asioista, jotka minua ns. kiinnostavat. Ja huomasin, että olen jälleen lähtöpisteessä. Tässä näin. Naputtelemassa läppäriä, enkä ole saanut juuri mitään aikaan.

Oman projektini kanssa räähistyn, kun siinä on useampi kerros, joista kaksi pitäisi punoa näämmäs irti kokonaisuudesta ja tehdä niistä omat juttunsa. Kustantajastakaan ei ole vielä(kään) havaintoja, mutteivät ne kyllä ovikelloakaan tule soittelemaan...jollen itse tee asialle jotain.
Sekä reseptiikkaakin olen ihmetellyt, kun välillä tulee evästä tehtyä niiiiiin fiilispohjalta, ettei oikein muistakaan, mitä möhmelöitä on sinne sapuskaansa tunkenut. Sama toistuu kaupassa, kun etsiskelee syötäväksi kelpaavaa sen kaiken mössön seasta. Iskee äkkiä kyllä hiilarihimo ja kauhistuksen kaninkoppi. Kuuma kivi putoaa päähän ja saa taivaat aukenemaan. Auts.

No, joka tapauksessa, odotan joulunaikaa, kuin kuuta nousevaa. Keskiviikkona onkin täysikuu...Kun jouluna saa syödä niin vähähiilihydraattisesti, ettei ole todellista! Kinkkua, kalaa, kalkkunaa, majoneesisoosia, oikeita suolakurkkuja, salaattia, aaaaaaaaa!!! Tietty, pakolliset on pakollisia juttuja, pari piparkakkua, ehken luumuja ja rusinoita, mahdollisesti väskynäsoppaa...tosin siitä olen ennekin syönyt vain kermavaahdon...!

Vaikka päivä ei täällä(kään) näytä valkenevan, minulle juuri valkeni, että tuosta vedentulosta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, on päivän liikunta-annoksen osa suoritettava. Halkoja kellariin eli saunaan, takkaan ja pyykkiä pyörähtelemään konheeseen. Sapuskan teko ja jazztanssia imurin kanssa. Sekä vierailu ostoshelvettiin. Eiköhän sitä tässä saa päivänsä kulumaan. Sen lopun, kun on nyt jo hereillä...!

Ai niin! Painorintamalle kuuluu hyvää, koiran jumiin kusema vaaka näytti kiltisti entisiä lukemia, vaikka on "se aika kuukaudesta" ja on tullut lipsuttua. Ja saatua aikaan pahimmat sokerilukemat sitten viime vuoden!
Huaa! HELP! Vaikkei hätä olekaan tämän näköinen. :)