sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Marhuuden turkkinoilla ja karvat pois kahvista.

Tämä on nyt vimmattua perkelettä, tämä kirjoittaminen. Kun on nihvistellyt hitaan nettiyhteyden, pyhän yhteisen reunakunnan ja sanan ymmärtämisen viidakoissa, niin kait sitä nyt hakkaa kaikenlaista sekä tänne että muuanne.
Otin nimittäin eilen ensimmäisen kunnon kännin pitkiin aikoihin. Sellaisen, että aamulla silmien avaaminen pelottaa. Seuraavaksi pelottaa avata puhelin ja varsinkin viestivalikko. Tämän jälkeen pelkojen kohteeksi tulevat vaatteet. Ovatko kuinka rapaiset. Sen perästä vavistuksella ja kauhulla avataan a) sähköposti b) naamakirja. Että kummanko kautta on viini tarinoinut. Aletaan huokailla helpotuksesta, jos missään ei näy jälkiä humalatilan syvyydestä. Ja loput kieltäydytään uskomasta. Tärinä alkaa jo lakata. Jostain iltapäivälehtien "terveysosioista" olin havaitsevinani artikkelin, että miksi krapulat pahenevat yli 40-vuotiailla. En lukenut, kun on käytännössä kokeillut tuonkin.

Aamukahvikaan ei oikein maistunut, oli karvasta. Karvas kalkki. Hyh, siinä oli myös koirankarva. Joka osoittautui lähemmässä tutkimuksessa omaksi hiuksekseni. 2x hyh. Heiluessani illalla kahvinkeittimen kimpussa, oli jotenkin pääkarvani joutunut kahvipannuun. Ja koska tiesin olevani aamulla kyvytön pannukahveiluun, latasin kruputespannun jo ehtoopäivän pimetessä yöksi. (Luojalle kiitos pohojalaasista ja savolaisista; sukulaiskansoja, mitä sanailuun tulee). Pakenin olohuoneeseen aamulla, sillä pannu piti minun mielestäni aivan karmeaa ääntä. Suorastaan korviin sattui ja päässä jyllitteli maanjärjestyksen poikanan, kolme Richterin asteikolla. Mutta mitä illan tapahtumiin tulee, minulla on kovin, kovin hämäriä kuvia kyseisestä, ehtoolla naputtelemaani tekstaria ja koirienruokintaa lukuun ottamatta. Olempa keittänyt menestyksellä onnistuneet kovaksikeitetyt kananmunat ja laatinut ämpärillisen piparjuuri-omena-punajuurisalaattia, majoneesiin. Majoneesia onneksi oli valmiina. Huhhuh.

Ruoanlaitto syvässä humalatilassa on ajoittain ollut jännittävää. Varsinkin aamulla. Tiedät laittaneesi ruokaa, innostuneena. Ja aamulla gourmetateriasi näyttää lähinnä kissanoksennukselta tai lehmänläjältä, tuoksu myös, riippuen siitä, mitä olet hölvännyt ehtoolliseesi. Aika monesti joutuu rääkkäämään koiria tuotteillaan. Iäisesti muistan sen matokompostilta näyttäneen paistinpannullisen. Tomaattikastiketta, rrrunsaasti soijakastiketta ja mustan spagetin loput. Sekä sipulia ja valkosipulia, pari timjaminoksaa kaikkineen päivineen ja rosmariinia samoin. Törröttivät siinä kuin rikkaheinät konsa. Oli kuulkaa naurussa pidättelemistä, kun totesi tuotteen ulkonäön! Siihen oli vielä karisteltu puoli pussillista murennettuja nuudeleita ja ties mitä muuta...hyhhyh, makukin oli melko suolainen. Jämäkokki oli iskenyt jälleen. Suolan määrästä johtuen  koiraparveni ei päässyt tästä etokkeesta nauttimaan.

Mitä tämänaamuiseen olotilaani tulee, se on hankittu ihan rehellisesti ryyppäämällä. Ja siis ryyppäämällä glöginloput (sehän ei siis säily mitenkään yli uuden vuoden), valkkarinloput (ks. edellinen selitys), yksi punkunjämä (kuin myös ensimmäinen "selitys"), kossuntapaista pikkuleka, rommia, joka oli tarkoitettu kakkuun ja tietty: kokeiluluontoinen sahti. Joka onnistui yli odotusten. Ja niin onnistui olotilakin. Siis tämän aamun. Odotin pikku kenosta, mutta sain megajättipotin. Mahtavaa. Eipä tuo tätä sunnuntaipäivää huononna, koska ilma on kuin morsian muutenkin. Synkkä, pimeä ja vettä vihmova. Että painun hyvillä mielin vissypullo kainalossa pötkölleni, otan hyvän kirjan, tod.näk. keittosellaisen ja vedän peiton korviin ja villasukat jalkaan. Tutajan siellä aika hyvän tovin. Sen perästä menen ulkotiloihin hommailemaan. Nyt on nimittäin melko hyvä aika vielä istuttaa jotain, kylvää siemeneitä ja murjoa muutama unohtunut kukkasipuli maihin.

Hyvää söndaagia vaan teillekin! Sitten eikun paikallisesta kippolasta pizzanhakuun. Perhepizza per lärvi. (Ja litra inskaa. Tekee taas niin hyvää verensokureille ja vatsalle. Kippeeksihän se maha tuli jo...)
Lähetä kommentti