maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kuivankälppeä jämädietti.

Kas, olemmekin jo Yrjön päivässä. Ottoviikko päättyy tänään. Ottoviikkohan alkaa Oton päivänä ja päättyy Yrjön päivään. Kirjaimellisesti. Ottoviikolla minulla olikin ooikein muheva vatsataudinryökäles riivaamassa raihnaista raatoani. En tuntenut itseäni mitenkään yleishyödyllisesti korkealentoiseksi oihkaistessani sohvan uumenissa oksennusämpärin kanssa. Sohvalta oli nopeampi kinkata vessanpytylle. Ennakoin nimittäin ruutan iskuja. Perän pärinällä show alkoikin. Olin tiistai iltana kuin ilmapallo. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Kovasti hajuhaittaa kotiin. Olisi jo siinä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että tästä ei hyvä heilu. Keskiviikko olikin sitten jo sitä itteensä. Aivan paska päivä. Edes ihmelääkkeet, jotka lupaavat lopettaa vatsan ylikierrokset eivät auttaneet. Paska juttu.

Nyt kun olemme setvineen suolistoni vilkkaan toiminnan, joka teitä kiinnostaa ihan satasella, voimmekin siirtyä hämmästelemään keväimen ilmiöitä. Hirvittelin akkainlehtien nettisivujen kahlaamista ja into lopahtikin jo kolmannen lehden kohdalla, kun törmäsin Sara La Fontainiin ja superfoodeihin. Ei hyvä. Ainakaan minun hermorakenteeni kannalta. Nupissa sihahteli siinä vaiheessa jo siihen malliin, että päätin lopettaa surffailun. Sitten päähäni hulahti idea, kun lehteilin tuota suurta sanomalehtijulkaisua, joka joka aamu mätkähtää postiloodamme pohjamutiin. Ja sadepäivän ratoksi, kun ei ollut muutakaan tekemistä siivosin myös jääkaapin.

Perjantain 20.4. 12 lehdessä hämmästeli toimittaja sitä, kuinka paljon mm. lapsiperheissä lennätetään ruokaa roskikseen. Ja framilla olikin suuri kuva biojätepussukan sisällöstä. Kiittelin taas viisasta päätöstäni pitää talossa useampaa koiraeläintä. Osa jätteestä olisi toki maalla asuessa mennyt kanoille tai lampaille tai muulle eläimistölle, meillä kaikki jämät, jotka eivät ole mätänemistilassa, homeessa tai haise pahalle, menevät koirien kuppeihin. Jääkaapista löytyikin rutkasti taas koiranruokaa. Eräs kaalipata, jota en enää tohtinut viikonloppuna laittaa pöytään, ylipäiväistä jogurttia, vanha maito, juustonjämiä, nahistuneita pottuja, muutama härski sillipurkki(sisällä pelkkää lientä) ja epämääräisiä purnukoita, joissa oli jotain säilöntäkokeiluja. Purnukat menivät ns. tyhjennysosastolle. Eli niiden sisältö varistellaan kompostiin ja purkit jätetään vesisaaviin puhdistumaan. Aikanaan päälliset palautellaan klasinkeräykseen. Muusta jogurtti, kaalipata ja juusto menivät koiranruoaksi, maidon kaadoin vessaan ja johannekset menevät kompostiin. Jätemylly lavuaarissa olisi oivallinen keksintö...

Toisaalta vinosti hymyillen keksin taatusti tehokkaan ja tulosta tuottavan dieetin. Syöt vain jämiä! Ei mitään uutta tai tänään hankittua. Ainoastaan tähteitä, jämiä ja ylimääräisiä. Voin taata että ruokahalu joko menee, nälkä kasvaa syödessä tai ainakin opit, että mitä kannattaa hamstrata ja mitä ei. Siinä, kun lippoat pikkulusikalla toissaviikolla vanhaksi mennyttä jogurttia huuleesi, varmasti tulee eittämättä mieleen, että biafralaisilla ei ole edes tätä. Opettajan jyrisevällä äänellä, kun kansankynttilä tunkee kalanmaksaöljylusikallista suuhusi nenästä kiinni pitäen. Oksennat kesäkeiton lautasellesi kalanmaksaöljyhöysteellä ja vaihtoehdot ovat, että joko syöt lautasen tyhjäksi tai itket ja syöt. Tämä oli kuulkaa ihan yleista 60-luvulla. Vielä 70-luvun alullakin. Ja lastentarhamuistoja en edes suostu kertomaan. Sen verran kasvatusmetodit ovat muuttuneet, että tarhantädit saisivat nykymittapuulla syyteryöpyn niskaansa.

Että siitä vaan tekemään tutkimusretkiä jääkaappiin... Viimeistelen tämän jämistä vääntämäni padan. Kauppareissu tuli halvaksi, kun ei tarvittu kuin paketti jauhelihaa ja maito. Loput löytyivät jääkaapista.

(eikä ilmestynyt ajoituksesta huolimatta tämä ajallaan! tana!)
Lähetä kommentti