keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tee tee!

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitten itsekseni oodeja alkavalle suvelle. Saispa nähdä kerran tässä elämssä miten korrektisti suomalainen poliisi poistaa omituisen mummelin lapsia pelottelemasta. Eikä pelkästään lapsia, vaan erittäinkin aikuisina itseään pitäviä. Suomeen ei mahdu minkäänlaista erilaisuutta.

Erilaisuudesta puheenollen, olen ollut kyllä koko ikäni jotenkin omituinen ja outo. Lapsena minulla oli jopa oma pieni mielikuvitusmaailmani, johon menin leikkimään, kun piti ottaa päikkärit. Se puoli vuotta, jonka tarhannatsitädit kestivät meikäläistä, päivällä nukkumaanmeno oli melkoinen sessio. Osa populasta meni ihan kiltisti koisimaan, mutten minä. Usein "JA NYT PÄÄ TYYNYYN JA SUU KIINNI!!TÄÄLLÄ EI LAULETA, KUN MUUT NUKKUU!!!" -kersanttiärjyntä herätti koko muun sakin. Sen jälkeen nukahdin minä, pahoilla mielin ja kallella kypärin. Minähän vaan lauloin tuutulauluja muille, niinkuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi. Tai sitten minut retuutettiin käsipuolesta sänkyyn, kun olisin mielummin leikkinyt niillä leluilla, joihin en ollut jostain syystä päässyt käsiksi.
Näihin muistoihin liittyy vahvasti myös tee. Ensimmäiset muistikuvat on juuri tältä herkältä 3-4v ikäkaudelta, että tee on jotenkin hassun makuista. Ei ihan kahvia, muttei mitään muutakaan. Sain yleensä teeheni jättilusikallisen sokeria ja ison lorauksen kunnollista kulutusmaitoa, jota ei enää saa. Siinä oli 4,5% rasvaa, jos oikein muistan.

Tee tuo mieleen myös muita hauskuuksia. Ratsastusleirin, rippikoulun, nuorten illat riparin jälkeen Soukan kappelilla, rahojen totaalisen loppumisen (ei ollut varaa kahviin)  ja paljon muuta. Nyt sitten löysin vihdoin viimein teen, joka ei herätä sym-, em- eikä muitakaan patioita. Liptonin keltalippuiseen pussukkaräkään en koske kuin pitkällä tikulla, jolla nostan sen kompostiin. Sama muille mustaa teetä sisältäville pussukaisille. Pthyi! Olen nimittäin keittänyt järkyttävät määrät vihreää teetä eri variaatioina. Nyt on tapetilla (myös kirjaimellisesti, kuppi läikkyi) minttutee. Tuossa omituisessa "puutarhassani" on selvinnyt nimittäin talven yli piparminttu, timjami, saksankirveli ja lipstikka. Ja minttu tietenkin elinvoimaisimpana. Olen heitellyt sitä pitki mäkeä, joten se tulee olemaan riesa täällä vielä sukupolvien päästä. Ellei sitä ennen moottoritie jyrää meittiä. Enivei. Sain aamupäivällä aikaan niinkin paljon, että keitin siis pannullisen Japan Senchaa, lisäsin suoraan pannuun teenlehtien kanssa kourallisen minttua, haudutin 4min., kaadoin sen järkyttävään tupperkannuun, lisäsin raikasta porakaivovettä, peitin ja jätin jäähtymään. Maistoin, lisäsin kylmää porakaivovettä ja keitin toisen pannullisen samaa kamaa. Kaadon, sanoisivat teehifistelijät. Se on nyt jäähtymässä. Pitää vaan muistaa, ettei ime tuota enää kuuden jälkeen. Tai menee valvoskeluksi.

Tietenkin. Hyppynen on taas siinä mallissa, että perkele. Haava alkoi jonkin verran vihoitella. Menin ja poistatin tikit ja eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Mutta tätä neulanterävää kipua minä ihmettelen! Kun olen perkele joutunut ostamaan valmiiksiviipaloitua kamaa avioliiton kautta saadulle lisäosalle. Eli juustot ja leivät. En ole kärränyyt kottikärryjä, enkä ole myöskään kanniskellut kauppakassia tai kaljakoria, lihalaatikkoa, perunasäkkiä enkä tehnyt edes autoremonttia tai vaihtanut renkaita. Enkä varsinkaan ajellut rätkällä. Ja aina vaan pistää. Onkohan kirurgi unohtanut haavaan tärkeitä tavaroita? Toivottavasti luottokorttinsa ja paljon rahaa. Sippinä ei ole siisti olla. Siksi olisinkin kovin kiinnostunut syssymmällä taas työnrytkeestä.

Mutta nyt toverit, ulkotiloihin! Evääksi Hesari, se teekannu ja aurinkolasit sekä kotsa ottalle. Tuo Fjälräven -lippis päässä ei kyllä uskalla liikkua missään ihmisten ilmoilla, otan sen pois päästä, jos menen näköyhteyden päähän mahdollisista inehmoista. Sommoro taas tältä haavaa. (perkele, kuinka nerokas kielikuva!) Ja TSUPUKKA  kiitos palkkipaikasta blogissasi. Saat minultakin sijoituskodin tuolta vasemman käden puolelta. Elä ja jää henkiin! Siis tota niinku, että ottia tuota.

Lähetä kommentti