torstai 23. toukokuuta 2013

Neljän tähteen illallinen

Minä suuressa persoonassani en kuulu silmäätekevien kansalaisten alati rikastuvaan joukkoon. En. Olenpahan kiukkuinen mummu peruspäivärahalla ja lisukkeilla. Siksi välillä ihan jumalattomasti sylettää reseptien yletön hifistely milloin minkäkin sortin äyriäisillä ja maamyyrillä. Viinisuositukset siihen kylkeen ja ehkä kerran olen törmännyt niissä alle kympin pulloon. Jaa, että mistä tämmöinen kiusalline purkaus? No lempiläpyskä Hesarista tietty. Ennen siinä oli siedettäviä reseptejä NORMAALILLE ihmiskunnalle. Nykyään reseptistä kuin reseptistä on vaikeaa löytää helppoa, nopeaa ja edullista. Phah! Päin vastoin. Minulta palaa joka kerran käpy, kun yritän muutella resettiä edes jotenkin siihen suuntaan, että saan siitä halvemman version. Köyhät kyykkyyn! Hep!

En ollenkaan ihmettele tätä nykypäiväistä hoitosuositusta, sehän on täynnä edullisia ratkaisuja, paitsi yhteiskunnalle. Vilja on halpaa, peruna on halpaa ja vesi on liki ilmaista. Sokeritautinen voi syödä sokeria. Sokeritautinen voi syödä helvetisti sokeria päivässä, kunhan muistaa oikean lääkityksen. Diabeteshoitajani sanoin: "Insuliinilla ei ole sivuvaikutuksia!". Samainen naarasihminen ei ihmetellyt yhtään hiuksianostattavaa insuliinikuormaani, joka silloin ylsi yli 250 yksikön. Lihomisesta kyllä jaksoi säksättää, kuin vihainen orava. Parin vuoden takaisella sairaalareisulla lääkäri oli lentää selälleen, kun kuuli inskamääristäni. Tilanne on nyt viimevuodesta helpottanut yli 120 yksikköä.

Edelleen pitää rämpättää alaviistoon noita määriä. Sekä elopaino- että inskamäärää. Mutta 22kg näyttää olevan pysyvästi poissa. Nyt on tietysti aika seuraavaan askeleeseen. Seuraava kilogramma. En aio pitää mitään kiirettä siksikään, että en kärsi läskeistäni, lääkärit ja hoiturit kärsivät näistä paljon enemmän kuin minä. Onneksi se hemmetin pilliheinä, joka itseään nimitti lääkäriksi, ei ole omalääkärini enää. Aionkin laittaa eteenpäin "nöyrän pyynnön" ettei minun enää tarvitsisi vaihtaa lääkäriä. Eikä varsinkaan käydä tämän edellisen tohtorin vastaanotolla. Minulla kun on vähän hampaankolossa. Voi tulla itketettyä tyttöraukkaa.

Mistäs minun pitikään... niin joo, tästä Hesarin reseptiikasta. Kyllä hyvin ymmärrän tätä työn, levon ja sairauden vaivaamaan kansakuntaa, jolla ei pysy takki juoponnapissakaan, jos itsetunto on koko ajan alamaissa, konsultit kertovat mitä nyt pitää tehdä ja erilaiset hyvinvointipalvelut ja -valmentajat käärivät tuohta kuin kalamies siimaa. Siinä on naurussa kuulkaa pidätteleminen, kun astrologiaa ja kansanparannustiedettä apunaan käyttävä ravintovalmennusohjaajakäyttöteknikko loihe lausumaan: "Sinun täytyy aloittaa elämänmuutos, minulla onkin tässä jo valmiina sinua varten ohjelma á 220€ per sivu, tuhatsivuinen katalooki sun elämästä tän käynnin jälkeen, Mars on nyt hyvissä asemissa Kuun takana ja Venus näyttää olevan ulkohuoneessa." Siinä vaiheessa tulee kysyttyä vienosti, että mitäs tää peruskäynti kustansikaan, voisin maksaa pois ja lähteä kotiin. Phuuuh.

Ja taas eksyin aiheesta. Hyvä niin. Sillä muuan herkku on, josta en oikein raaskisi luopuakaan. Silliperunat. Siis ihan keitettyä perunaa ja silliä, jos silliä ei enää purkissa ole, niin käytetään sitten sillin lientä. Ja voita. Ehdottomasti voita, eikä mitään akselirasvaa. Taannoisessa (viimeviikkoisessa) käsioperatsiuunissa ollessani, tuli keskusteltua hoiturin kanssa, joka suosittel Beceliä (vade retro, satana!) kolesteroliongelmiin. Vinguin vastaan, että jos mun kolesterolit on nyt vähän yli 5 mmol, niin mihin helvettiin minä sitä Becelinpaskaa käytän? Päivän pilaamiseenko? Sillä se ei pääse lähellekkään ruokapöytääni.

Mutta mitä tämän päivän eväisiin tulee, niin nyt on kaali taas kova sana. Uutta unkarilaista on jo hyllyissä. Tein itselleni iloksi maitokaalia. Nam. Voita kanssa. Heleppo resetti kuin mikä! Silppua varhaisempi kaalinkerä soveliaiksi palasiksi, laita kattilaan köntti voita ja kaalit, levy täysille. Sekoittele kaalia ja voita keskenään jonniin aikaa, äläkä päästä palamaan. Kun kaali on velttoa ohuimmista osin, hulauttele sopivasti maitoa mukaan, mutta niin, ettei kaali peity. Ripsauta sekaan suolaa ja voita, tarkista maku. Annan hautua hiljaisella tulella niin kauan, että paksuimmatkin lehtiruodot ovat pehmenneet. Hurjimmat syövät tätä rrruisleivän kanssa. Minulle riitää ihan sinällään. Tai ehkäpä kylmän sikavainaan uunissaahaudutetun lihan keralla. Tai vaikka keitetyllä kanankevennyksellä.

...kädestä sen verran, että tikit kiristää ja kämmenpohjaa särkee. Käsipuoli edelleen. Splaah, kirjoittaminen kestää. Minä koitan kestää.
Lähetä kommentti