torstai 16. toukokuuta 2013

Yksikätinen rosvotar

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Minulla on kasvanut lähinnä kipu ja kipukynnys. Käteni on ottanu taas kierroksia ihan kaikesta siinä määrin, etten enää viime viikon loppupäivinä nukkunut kuin särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien voimalla. Nappia vaan huuleen. Siltikin heräilin kesken unien ja sehän teki hevelettoksen hyvää työkunnolle. Pox. Silmät roikkuivat puolitangossa körötellessäni kotoa kohden asemapaikkaa. Enkä herännyt edes mustalla kahveella. Jotenkin haahuilin taas kotoon. Ja kiroilin tätä dominoivaa kipua.

Ja sitten paukahti eteen leikkaus, jota olin odottanut jo talvemmalla. Ettei menisi tämä puutarhurointiaika ihan pieleen. No, menihän se pieleen ja poskelleen. Sain tiistaina kuulla, että torstaina leikellään hyppystä, sitä oikeaa, jälleen! Välissä olisi käytävä tarjoamassa kättä tippaiitan tykönä. Sekä filmattava syän. Verenimijä olikin oikein ekspertti, tälläkertaa suoni löytyi heti ekalla, eikä kyynärtaipeessa ole helvetinmoista sinelmää muistuttamassa labrareisusta.

Kirjoitin jo tiistaina pohjat tälle postaukselle, mutta poistin ne, koska homma ei näyttänytkään ihan niin huvittavalta, kuin luulin. Mutta tiedoksi vaan kaikille, että haalin tässä keittokirjaa toisen perään...TAAS. Nyt Kolmosta ja muuta perinneherkkukirjaa. Ihan kuin ei omat aivot enää riittäisi luomaan sapuskoita, vaan tarvitaan oikein resettiopus siihen. Toisaalta, keittokirjat ovat mahottoman virikkeellisiä. Sieltä voi löytää vaikka mitä kivaa!
Kuten rössypottuja, taltrikkikurkkuja, rönttösiä ja tietenkin pottipaistia. Ei huono!

Synkistelen nyt aamuyöstä tässä koneella, kun avioliiton kautta saatu lisäosa heräsi jo ammoin ja rönysi töihin. Lievästi kauhuisena ja ilman ruokaa joudun päivystämään tässä puoli kahdeksaan asti, kun naapurin setä on luvannut tyyrätä minut lasarettiin. Siellä pitää olla ilmoittautumassa klo 8.00. Miksi hitossa justiin kello kahdeksan? Ei kello kolme eikä kello yksitoista. Vaan saatana kahdeksalta.

Ai niin, ihmettelin tässä jo ammoin, että mikä hitto on iskenyt housunvyötäröön. Kun ei kiristä, eikä purista vaikka kursin jo sisäänkinpäin sivusaumoista. Olen hukannut jonnekin 22kg elopainostani ja 12cm vyötärönymmyriäisyydestä, tekemättä asian hyväksi juuri mitään! Tai oikeammin en ole ollut millään laihiksella enkä edes kovin nuukasti noudattanut mitään hiilarirajoituksia. Päin vastoin. Olen reuhannut välillä jopa jäätelörasiassa, mättänyt parit voikkarit huuleen ja muutenkin elänyt kuin elopellossa. Tosin sokerimittari kaverinani.  Ettei aivan mene hurlumhei koko verensokuritasot. Eikä menneet. Kummallista sinänsä. Samalla tavoin olen maannut sohvalla kuin ennenkin, nyt tosin työpäivän päätteeksi.

Päivän reseptinä toimii tänään lasillinen vettä ennen kello 6.00. Sen jälkeen ei saa enää litkiä mitään, eikä varsinkaan maitoa. Mitähän jos imaisisin puolilitraa piimää? Ihan vaan sen vuoksi, että sitä on kivempi oksentaa kuin maitoa. Maidosta tulee pahaa, mutta piimä maistuu vielä takaisin tullessaankin piimälle. Enkä saa muuten ottaa aamulääkkeitäkään. PErkEle. Jos ihan muutama yksikkö inskaa? Että oikein huojuisivat verensokurit sitten siinä pöydällä maatessa. Voisi oihkaista ja höykyttää hoitureita...äh, taidan tyytyä olemaan tälläkertaa kiltti ja noudattaa ohjeita. Joten lähdenpä tästä ruuttaan ja sen jälkeen sitten tuonne lasareti uumeniin.

Kohta olenkin sitten yksikätinen. Mutta rosvoa minusta ei saa itkemälläkään. Niitä huitoo täälläkin ihan haitoiksi asti. Mutta sommoro ny!

Lähetä kommentti