perjantai 27. marraskuuta 2009

Laula, mehulinko, laula!

Sain tässä jonniinmoisen herätyksen päivänä muutamana tutkaillessani kyökkini uumenia. Suomeksi sanottuna, katsastin pari loodaa, josko niiden järjestämisellä saisi lisää säilytystilaa. Hiki tuli, mutta mehulinkokin löytyi. Edellinen käyttökerta taisi olla joskus viime vuoden kevättalven puolella. Pesin härvärkin ja aloin suunnitella herkullisia tuoresmehjuja. Kas, respektistä voi nyt unohtaa klassiset omenat, päärynät, appelsiinit ja muut etelänhetelmät. Raapiessani siinä ohtaani, ajattelin pistää hiukopalaksi annoksen hapankaalia.

Unohduin kaalinhakureissulla jääkaappiin.

Tein sen uumenista löytöjä. Pala lanttua,varsisellerin jämä, juurisellerin kappale, muutama pieni nauris, suolakurkkuja (OIKEITA), kaalia, porkkanoita, punakaalia, paprikaa, tomaattia, chiliä...ja niin edelleen! Purin ne kaikki leikkuulaudan välittömään läheisyyteen. Vielä sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kaveriksi, niin eiköhän siitä jotain tule!
Eli mehulinkoni kitaan joutui lantunpalanen, parit sellerin varret, sellerinpala, kaksi pientä naurista(söin sen kolmannen), hapankaalia, suolakurkku, yksi porkkana, kolme pienehköä luumutomaattia, chilipalko, pieni sipuli monta valkosipulinkynttä(varmaan seitsemän, tai jotain, jotka olivat vajaassa jäljellä), pala inkivääriä, ropsaus tuoretta timjamia(se, mikä oli vielä käyttökelpoista). Kun mehu näytti jotenkin valjulta ulvotin punakaalia ja paprikankappaleita vielä kaveriksi.

Sekoituksen jälkeen totesin, että muuten hyvää, mutta chili tuppautuu nenään. Joten murjoin koneeseen vielä vähän tomaattia, porkkanaa ja keräkaalia. Sekä pari suolakurkkua. Johan tuli syötävän hyvää!.
Sen verran tein pieniä "järkkäilyjä", että mylläsin nuo johannekset sellaisessa järjestyksessä, että ne olivat vielä loppukäyttöön kelpaavia. Niinpä olenkin tässä mättänyt erilaisia juuresmuuseja jo parisen päivää. Ja jos joku tulee väittämään, ettei niissä ole kuituja, niin perkele. Sellerinvarresta kun irtoaa niitä kivoja "juttuja" jotka jäävät hammasväleihin, niin niitä kaivellessa tulee etsimättä mieleen, että saataman valepukit.

Tomaattipaprika-sipulisoppa oli erityisen hyvää ja lämmittävää! Pienellä inkiväärilisällä, toki.

Tässä muuan etäinen tuttuni räjähtelee tämän vastaikään tänne periferiaankin lanseeratun ruokajutun tiimoilta, ja ei mikään ihme. Ruoka on jokapäiväinen leipämme, ja jos siitä aletaan sorvata hypeä, niin voi v**tu sentään, sanon ma. Kun minun mielestäni termejä muuttamalla ei sitä ruokaa saa muutettua miksikään. Se on ruokaa, ja sillä sipuli. Eikä ole mitään järkeä roudata eväitä jostain Aramean takametsistä tai Humalajan rinteiden tuolta puolen, Pargentiinasta tai Akanadasta tai Taka-Mongoosiasta, jos samalla ravintoarvolla olevia sapuskoita on ihan käden ulottuvilla! Millainenhan hiilijalanjälki niistä sitten tulee? Jos joku sellaista haluaa miettimään ryhtyä...sekä kenen suusta ne ovat pois. Kun jotenkin tuo "reilu kauppa" ja puhdas, kotimainen tuotanto, pikkuliikkeet ja sen sellainen on alkanut kiinnostaa. Ihan totta.

Minä vanhana teknokraattina olen saanut jonkin sortin herätyksen. Kuuskytäluvun lapsena muistan, kuinka paljon oli kauppoja ties missä perävekkulassa. Ja minkä kokoisia! Justiin mahtui naapurin emäntä ja pari muuta kauppiaan lisäksi kauppaan...

Mummon kanssa usein käytiin paikallisessa Osuuskaupassa, jossa oli kaikille tavaroille omat osastot. Oli liha- ja maito, vihannekset, säilykkeet, "lyhyttavara" ja kaikki kauniisti järjesteltynä. Sain pennin nallekarkkeja, en tosin joka kerta. Harvoin ja harkitusti. Erityisesti jäi mieleen ikkunassa eräänä talvena hymyillyt savustettu sian pää. Minusta se näytti kovasti iloiselta possulta. Joskus mummo sai ostettua sieltä "vain vähän vanhettunutta" lihaa, joka pestiin etikassa ja sen jälkeen mummo leikkasi sen palasen kahtia, tarkistaakseen, paljonko pinnassa oli harmaata. Se leikattiin tarkoin pois, mutta sisikunta käytettiin, kastikkeeseen tai muuten. Teki mummo suolalihaakin ja voita itse, voita happamasta kermasta. Nykykermasta ei voita saa vatkattua itkemälläkään. Olen kokeillut. :(  Ah, ja voi niitä aikoja. Jatkan kiljumistani pikkukauppojen puolesta...

...semmosta tälläkertaa...
Lähetä kommentti